Kylläpä tulee virheitä

Virheitä näyttää tulevan aika paljon, tulee selviä ajatusvirheitä, tulee puhtaasti kielioppivirheitä ja selviä kirjoitusvirheitä.

Suurimman osan minä kirjoitan maailman pienimmällä 4.7 ” kännykällä. Sen olen moneenkin kertaan perustellut, että miksi niin pieni, no että mahtuu taskuun. Minä teen aika paljon ulkotöitä ja siitä syystä pidän haalareita.

Tänään kyllä selviää teenkö kohta yhtään mitään. Tampereella Suu- ja ”Sorkkatautiosastolla” siivotaan suuta, ei kuulemma yhtään tulehdukselle arkaa paikkaa saa jäädä. Sitten alkaa se pirullinen ja raskastakin raskaampi sytostaattihoito. Se on jo lähes kymmenen vuotta sitten tullut kerran kokeiltuakin, silloin tosin oli kyseessä päivän mittainen leikkaus, huh.

Toivotaan taas parasta ja vähemmän virheitä.

”Kyllä kestää”

Nykyään puhutaan hyvinkin paljon kaikenlaisten tavaroiden kestämisestä, sanotaan niiden laadun huonontuneen. Ennen saattoi monikin asia ja tavara kestää ”isältä pojalle” ja tasa- arvon vuoksi myös äidiltä tyttärelle.

Kyllähän sille kestämättömyydelle löytyy ihan selvä syykin, tavaranhan pitää kiertää, jo aikanaan ihan lailla kiellettiin valmistamasta ikuisia sähkälmppuja. Yleensäkin juuri elektroniikka on niin nuorta tekniikkaa, että se voidaan hyvin tehdä määräikäiseksi, yleensä se tarkoittaa kahta- kolmea vuotta. Tietysti aina löytyy poikkeuksia ja tavaroita, jotka elävät yli- ikäisiksi.

Minulla oli kännykkä, johon tuli vika parin vuoden ikäisenenä. Piti viedä se isoon myyjäliikkeeseen, mutta eipä tuo kelvannut, sanottiin vaan, että johan tuo on aikansa palvellut.

Pitikin kertoa, että aamulla kun nousin viiden maissa kahvin keittoon, räpsäytin keittiön valot pälle, niin syttyivät ne. Jäin oikein miettimään, että katkaisijat ovat yli kolmekymmentä vuotta vanhoja, ei yhtäkäään ole vaihdettu koko talossa. Valaisimia kyllä senkin edestä, keittiön loisteputkivalaisit varmaan pariinkin kertaan.

Katkaisijat mielestäni ovat kovilla, niitä saatetaan räpsiä moneenkin kertaan päivän mittaan. Niistä voidaan sanoa, että ovat laatutavaraa.

Tuleeko mieleen muita laatutuotteita, kaiken rihkaman keskellä.

”Täysi susi”

Kyseessä ei ole ystävämme nelijalkainen susi, vaan amerikan ihme Applen iPhone puhelin. Minulla oli ja on tietysti vieläkin sellanen, mutta nyt se makaa Tampereella Verkkokaupan huollossa, pahasti sairastuneena. Ei se tosin ole tervettä päivää nähnytkään, mutta nyt siitä loppui kuuluvuus kesken puhelun. Sanoin vastapuhujalle, että lopetetaan minä soitan täältä takaisin, jos jostain joku vaikka aukaisi veräjän. En sitten päässytkään soittamaan, kun en löytänyt puhelimestani ensimmäistäkään puhelinnumeroa. Kaikki yli 200 yhteystietoa oli hävinnyt. Se oli sitten se viimeinen pisara, kaiken päivittäisen keljuilun lisäksi.

Toimitin sen siis huoltoon vajaan vuoden ikäisenä. Seuraavana päivänä sieltä soitettiinn, että olisi pitänyt poistaa lukitus. Se olikin sitten melkoinen operaatio eikä onnistunut, ei ainakaan vielä vaikka yritin sitä netissä etänä tehdä. Ensin tökkäsi ID tunnukseen, kun sain sen ohitettua, oli edessä salasana, mutta se meni puolestaan väärin. ”Unohditko salasanan” toiminnon kautta yritin, mutta se antoi milloin mitä mutta ei huolinut uutta salasana. Ja välillä ilmoitti, että he palaavat 17 tunnin päästä asiaan, he kun arvioivat niin pitkään minun henkilötietojani.

Juttelin välillä tunnin verran maahantuojankin kansssa, mutta heikolla menestyksellä, heillä ei ole keinoja eikä tietoja antaa apua. Että sillä tavalla, eräs tarina tämäkin.
Ps. Se ilmeisesti olisi onnistunut helposti, jos olisi ollut toinen iPhone, mutta kelläs nyt…

Onko koronavilkusta hyötyä?

Minä aikanaan latasin sen suomalaisen koronavilkun, melko pian sen julkaisemisen jälkeen. Koko aikahan se nyt sitten vilkkuu, ei se tosin mitään vilkuta. Sanoo vain, ettei ole tartuntoja ilmaantunut ja väittää olevansa toiminnassa vaikka sen sammuttaisin, uskoo ken tahtoo. En ole jatkuvasti missään väkijoukossa, enkä yökapakoissa, joista sen tartunnan voisi saada.

Samanaikaisesti minulla tarkkailee puhelimen iPhone koronavilkku, se ilmeisesti on tullut jonkin päivityksen mukana. Periaatteessa se vaikuttaa ihan samanlaiselta, kuin toinenkin.

Kummatkin toimivat ihan itsenäisesti, täysin välittämätti minun olemassaolemisestani. Eipä noista isommin haittaa, puhelin on ihan yhtä sekaisin, kuin alunperinkin. Tämä iPhone päivittää itseänsä ihan jatkuvasti ja sanoo, että ”Siri” kaipaa kovasti.

Suomi.fi

Suomi.fi on kansalaispalvelu, jossa on kaikki tiedot sinusta ja minusta ja kaikista muistakin. Siinä on siis kaikista, jotka ovat sinne rekisteröityneet. Sieltä löytyy kaikki, tiedot joita eri viranomaiset ovat sinusta kirjanneet.

Se on myös yksi helppo tunnistautumisreitti esimerkiksi   Omakantaan ja moneen muuhun vastaavaan. Se ei estä yhdenkään entisen tunnistautumistavan käyttöä, tässä vaan on kaikki yhteen paikkaan koottuna.

Näin esimerkiksi, minun piti eilen tulostaa Omakannasta yksi resepti.  Alkuun kaikki toimi hyvin, mutta sitten iski jumi. En päässyt pankin tunnistautumiskohdasta eteenpäin, se pyysi mitä omituisempia koodeja ja tapoja yrittää. Muutaman kerran yritin ja sitten ajattelin, että nyt ei ole kovin terveellistä enää pelata outojen koodien kanssa.

Lähetin ilmoituksen Suomi.fi vikapalveluun. Sieltä tuli tunnin päästä vastaus, kiitos palautteesta, linkissä oli joku häiriö ja nyt pitäisi toimia. Kyllä sitten toimikin.

Rokotustodistus

Keskuskauppakamarin Romakkaniemi sanoo, että kansallinen monikielinen todistus on ihan välttämätön. Sitä tarvitaan, kun maailma taas avautuu Koronan jäljiltä. Suomalaisten yritysten on päästävä hoitamaan kansainvälisiä yhteyksiään ja rokotuksen hoito on pystyttävä luotettavasti todistamaan.

Onhan siitä hyötyä kaikillekin ja itse kullekin. Onhan nekin  tiedot tietysti digitoitu, mutta ei aina niin luotettavasti. Minä menin kerran terkkariin, kun hiukan kolhin itseäni enkä oikein muistanut milloin sain edellisen jäykkäkouristuspiikin. Löytyihän se lopulta yli kymmenen vuoden päästä. Hoitajat siinä sanoivatkin, että näitä vanhempia ei ole digitoitu kovinkaan hyvin, eikä kattavasti. Aina tulee ulkomailla ongelmia, jos ei ole mitään todistusta, siellä niitä tietoja ei löydy mistään.

Varmasti todistuksella on myös vaikutus siihen, kuinka moni ottaa sen rokotuksen. Jos kerran naapuri, niin ehkä siitten…

”Maskit” maksavat

Sattui silmiini suojamaskien hintoja, ne maksavat ilmeisesti halvimmillaan lähes euron kappale 50 kpl laatikoissa,  siis ostopaikasta riippuen noin 40 euroa laatikko. Tässä olevat hinnat ovat esimerkkejä nettikaupasta, siis todennäköisesti halvimmillaan. Saattaa jossain olla halvempiakin, mutta ei nyt jäädä tuijottamaan sitä.

Miten pitkään 50kpl riittää, tietysti se on paljonkin käyttäjästä kiinni, mutta jos kunnioitetaan THL;n ja hallituksen toiveita, aika usein maskia pitää vaihtaa. Sehän on niin, että samaa ei voi käyttää, jos sen kerran irroittaa.

Minä ihan arvuuttelen, jos on työssä käyvä ja ihmisten kanssa paljon tekemisiin joutuva ihminen, aika usein silloin pitää vaihtaa, olisikohan keskiarvo 10 kpl vuorokaudessa. Näillä tiedoilla se olisi noin 10 euroa vuorokaudessa. Todella paljon kuukaudessa, suunnilleen samaa tasoa, mitä keskivertotupakoitsija maksaa vapaaehtoisesti.

Mutta emmehän me maskia pidä vapaaehtoisesti, vaan käskystä, tai tehokkaasta suosituksesta. Eikös silloin pitäisi käskijän olla myös maksajana. En nyt puhu ihan omasta pussistani, mutta meillä on paljon pienituloisia, etten sanoisi varattomia, joille jokainen euro on tärkeä.

En tiedä onko vielä olemassa ohituskaista kunnissa, joista sai hakea ilmaiseksi maskeja, niille jotka kehtaavat todistaa köyhyytensä.

Ei sitten sähköä

Eräs tuttava oli ostamassa isohkoa osaketta yhdeltä Helsingin parhaista asuntoalueista. Taloon oli hiljattain tehty perussaneeraus, josta minulla ei ole tarkempaa tietoa. Tuttavallani oli hiljattain hankittuna sähköauto ja siitä syystä hän kysyikin isännöitsijältä sen latausmahdollisuutta. Isännöitsijä   vastasi, että talossa on nyt jo kolmelle autolle latauspaikka, joten se on täysin mahdollista.

Kului sitten kuukausia, ehkä lähes vuosi. Tuttavani oli  tehnyt osakekaupat, koska hän piti kauppaa edullisena, sisältäen myös sen auton latausmahdollisuuden. Talvi oli alullansa ja autoihin tarvittiin lisää sähköä, ei riittänyt enää hänellekään se työpaikan lataus, vaan pitikin saada yöksi kotona lataukseen.

Sitten tapahtuikin se pahin mahdollinen, sähköyhtiö Helén oli ilmoittanut isännöitsijälle, että taloon ei voi liittää lisää latauspaikkoja. Pitäisi tehdä suuri verkoston uusiminen niin siinä talossa, kuin koko alueella. Se tulee maksamaan ja nyt selvitetään onko se yleensäkään mahdollista sillä alueella ja onko niitä maksajia

Tuttavani yrittää  selvittää, mikä on taloyhtiön oikeudellinen vastuu. Silllä alueella on enemmänkin samanlaisia tapauksia.

”Aikani kuluksi” minäkin

Säisän Matilta minä sain virikkeen, tai oikeastaan lähdin matkimaan kun en hänen kommetteihinsa saanut kuvaa istumaan. Aikani kuluksi minäkin veistelen, ainakin näin pakkaspäivinä. Pääasiassa veistelen kirvesvarsia ja nyt meillä on kaikissa kirveissä  ehjä varsi. On niitä tullut veisteltyä enemmänkin, mutta ei kuitenkaan satoja, ehkä joku kymmenen.

Tässä on kuva siitä mitä olen viimeksi veistellyt, se on koivua ja 2x 5″ lankusta tehty. Työkaluina on kirves ja puukko jonkun verran raspia ja santapaperia. Ei siis yhdelläkään sähköisellä työkalulla kiusattu, kun ”kavahöylästäkin” irtosi terä.

Varmastikaan ei ole kahta ihan samanlaista  ja ihan tarkoituksella olen yrittänyt muotoilla aina käteen sopivampaa. Nyt on aika lähellä sitä, ainakin minulle, kun olen oikeakätinen ja pidän jääkiekkotermein sitä oikeaa alempana.

Tällä kertaa olisi sähkökutterista ollut paljonkin apua, mutta en viitsinyt sillä pöllyttää vaan käytin varrellista kirvestä.