Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Jouko Hammar kirjoitti 19.1. Tamperelaisen Lukijalta-palstalla tärkeästä asiasta, nimittäin Internet-palvelujen hiilijalanjäljestä. Olen ehdottomasti samaa mieltä: asia ansaitsisi näkyvämpää keskustelua. Itse myös tällaisia palveluja työkseni hankkivana, olen tutustunut aiheesta tehtyyn tutkimukseen.
Huonot uutiset ovat, että Jouko on oikeassa: merkittävä osa verkosta pyörii fossiilisella energialla. Hyvät uutiset ovat, että poikkeuksiakin on ja isossa kuvassa suunta on parempaan päin. Useat kansalaisjärjestöt seuraavat kehityksen tätä puolta ja esimerkiksi Greenpeacen julkaisemat Oil in the Cloud -raportit ovat mielenkiintoista luettavaa.
INTERNET-PALVELUISSA on länsimaissa kolme suurta: Google, Microsoft ja Amazon. Googlea voi pitää suunnannäyttäjänä, sillä he ovat jo parin vuoden ajan kelpuuttaneet vain uusiutuvaa energiaa datakeskustensa toimintaan. Etenkin yrityspalveluita tarjoava Microsoft on pienellä takamatkalla, mutta suunta on oikea ja nykytilaakin voi pitää vähintään tyydyttävänä.
Ongelma on listan kolmas, sillä Amazon-verkkopalveluissa fossiilisen energian osuus on massiivinen, eikä asiaa auta heidän aktiivinen strateginen yhteistyönsä hiili- ja öljyteollisuuden kanssa.
Paine on tosin kohdistumassa heidänkin suuntaan yhä enemmän ja muutosta parempaan voidaan toivoa tapahtuvan.
MITÄ ME SITTEN voimme tehdä? Mielestäni organisaatioiden tulisi ottaa huomioon ilmastojalanjälki ostaessaan verkkopalveluita. Erityisen tärkeää tämä on julkisten toimijoiden osalta. Ei ole mukavaa todeta, että esimerkiksi Yle Areenaa pyöritetään edellä mainitun hiilivoimajätin palveluilla.
Myös moni muu näkyvä yritys on valinnut saastuttavamman palveluntarjoajan. Koska asiaa ei pidetä oleellisena, eikä yleisöä aihe suuremmin kiinnosta, ei asialla nähdä olevan merkitystä. Asian ratkaisu kuitenkin on missäs muuallakaan kuin meidän kaikkien käsissä.
Innostuin haastamaan itseni tekemään videoita ajankohtaisista aiheesta sillä kulmalla, että pohdin vain siihen johtaneita asioita. Samaan vaivaan sitä aiheesta kirjoitteleekin. Ensimmäisenä aiheena on männä viikolla tehty havainto persuista potkut saaneen Ano Turtiaisen esiintymisestä Venäjän mediassa. Mikä tähän johti – tai mitkä?
1/2: Venäjän median tyyli
Kirjoitin aiheesta kuukausi sitten, joten en koko tarinaa kertaa. Avainasiana Venäjän media kaipaa tarinoita jotka eivät ole toimituksen puolesta valheita, mutta sisältönsä puolelta länsimaista yhteiskuntaa murentavia. Harva asia on niin arvokasta heille kuin jonkinlaisessa asemassa olevat länsimaiset henkilöt, joilla on mennyt sukset ristiin yhteiskunnan johdon kanssa. Tähän joukkoon kuuluu niin kansanedustajia, kansalaisjärjestöjen johtajia, uskonnollisia johtajia ja muita. Heitä etsitään erityisen aktiivisesti Brittilästä, Saksasta ja Ranskasta, mutta muukin kelpaa.
Venäjän media koittaa saada katsojia ja lukijoita napattua koukkuun juuri tällaisella sisällöllä, joka ei ole ilmiselvää propagandaa heidän päästä. Tässä kohtaa he esiintyvät pelastavina enkeleinä, tarjoten puheenvuoroa henkilölle jota oman maan mediaeliitti sorsii. Kun sopiva kohde löytyy, he ovat valmiina levittämään hienonkin punaisen maton sopivan hyödyllisen idiootin eteen. Vähän korupuheita ja kaunistelua ”ei tässä mitään politiikkaa, puhutaan vaan yhteiskuntakehityksestä”. Kaikki sanotaan joka kuulijaa miellyttää. Jos kaikki tuo ei riitä, luvataan vielä että nyt saa puhua sensuroimattomasti omia ajatuksiaan.
2/2: Vakaan yhteiskunnan kaksi kulmaa
Suomi on verrattain vakaa demokratia ja kehitys täällä on suuressa kuvassa melko ennustettavaa. Sen haittapuolena voi pitää vahvaa kallistumista hyväksytyn tarinan puoleen. Tahot, jotka koetaan ikävällä tapaa yleisen hyvän vastaisena, koitetaan pitää poissa mikrofonin edestä. Mediat eivät ole halukkaita antamaan tilaa tällaisille tahoille, etenkään niin että he saisivat sanoa mielipiteensä suoraan. JSN:n säännöt ovat jo iso osa rajoitusta, mutta myös ajatus siitä että median tehtävä ei nyt vaan ole ihan mitä tahansa sontaa päästää pihalle.
Tätä toimintatapaa voi perustella, jos nyt vertaa vaikkapa jenkkilään jossa mikä tahansa pääsee illan ykkösuutisiin. Haittapuoli kuitenkin on, että sopivasti yhteiskunnan sivuraiteille joutuneilla tahoilla on käytännössä mahdotonta päästä näkyville. Kun medioiden ovet sulkeutuvat nenän edestä kerta toisensa jälkeen, alkaa usko menemään. Kun samalla pitäisi saada lisää näkyvyyttä jotta seuraavissa vaaleissa ei käy huonosti, alkaa epätoivo kasvamaan. Epätoivoisten ihmisten kasvattaminen yhteiskunnassa on aina riski.
1+1
Toisessa kädessä taho, joka tekisi mitä tahansa saadakseen näkyvyyttä. Toisessa kädessä taho, joka tekee mitä tahansa saadakseen tämän henkilön näkyville. Traagisella tapaa tässä on täydellinen pari, liitto jossa molemmat himoitsevat toisiaan estoitta. Tapaus Turtiainen ei ole ensimmäinen tai sadas esimerkki, vaan lähinnä kertaus tämän propagandamallin toiminnasta.
Mihin se johtaa tai mitä pitäisi tehdä – sen jätän fiksummille. Minua kiehtoo taustatarina enemmän.
Kysyn suoraan, vastatkaa suoraan – ilman henkilökohtaisuuksia, tietenkin.
On esitetty, että palvelun säännöissä pitäisi mahdollisesti lisätä valvontaa linkattujen sisältöjen osalta. Puhe on linkeistä sisältöön joka ei sinänsä ole laitonta (semmoiset poistetaan jo nyt), vaan sisällöstä jota voi pitää haitallisena tai vaarallisena esim. valheellisen sisällön vuoksi. Toki jo nyt tällaisesta voidaan varoittaa.
Säännöstä ei saa täysin yksiselitteistä, vaan se olisi muotoa ”ylläpitäjä tai moderaattori voi…” ja siitä eteenpäin.
Minä en ole tässä kohtaa asiasta mitään mieltä, joten olkaa hyvä, kommentoikaa.
Tiedättehän tämän aikamme kohteliaisuuden? Että kyllä minua nyt voi haukkua ja minua nyt sopii lyödä leimakirveellä, kun kuitenkin olen pärjännyt paremmin kuin joku muu. Kohtelias tapa välttää kriisejä, vai ongelmallinen tapa joka normalisoi henkisen väkivallan?
Leveä leimakirves
Valkoihoiset, miehet, heterot, länsimaalaiset, tai toisaalta joskus myös maahanmuuttajat tai feministit. Siinä helppoja lyötäviä tahoja keskusteluissa. Aika ajoin huutokööriä johtaa nimekäs journalisti tai muu näkyvä persoona. Kun leveällä leimakirveellä lyödään, eivät kaikki jaksa suuttua tai lähteä raivoamaan vihalla vihaa päin. Silloin valitaan otsikon mukainen tyyli, että ei nyt ihan arvosteta mutta hyväksytään että ainakaan oma ego ei ole aivan näin herkkä.
Oli reaktion motiivi mikä tahansa, siinä sanotaan väkisinkin jotain valitettavaa: hyväksyn, että haukut kokonaisia ihmisryhmiä. Hyväksyn, että heität bensaa liekkeihin ja hyväksyn, että toimesi voivat johtaa pahaankin tappeluun.
Vaadi enemmän vastuunkantajilta, vaadi enemmän itseltäsi
Tietenkään oikea tapa reagoida leveällä leimakirveellä lyöjiin ei ole haukkuminen, huutaminen, raivoaminen saati uhkaaminen. Vaikka jotkut toisin väittävätkin, mielestäni jyrkän vastalauseen voi sanoa myös täysin ilman vihaa. Voit samanaikaisesti vaatia tältä päättäjältä tai toimittajalta voimakasta peiliin katsomista sekä itseltäsi mitä jykevintä itsehillintää.
Ystävä, tuo ei ole oikein. On väärin haukkua kokonaisia ihmisryhmiä tällä tavoin. Sanasi herättävät vihaa kun olisi tarpeen rakentaa rauhaa. Allekirjoitan huolesi, mutta pidän valitsemiasi keinoja äärimmäisen paheksuttavina. Pyydän jämäkästi ja rohkaisen määrätietoisesti, että harkitset keinojasi uudemman kerran.
Sanojen ei toki tarvitse mennä aivan juuri noin, mutta ajatus on selvä. Moisen tyyppinen palaute kun toimii myös ilmapuntarina. Miten hän siihen reagoi? Tästä reaktiosta voi mielestäni lukea paljon, mitä tulee asianomaisen todellisiin motiiveihin. Jos hän ei vastaa tai jopa estää someviestinnän ”blokkaa”, voit epäillä hänen olevan kykenemätön käsittelemään kritiikkiä. Jos hän vastaa entistä kovemmalla vihalla, voit epäillä hänen hakevan ratkaisujen tai asiallisuuden sijaan vain näkyvyyttä. Jos hän taas vastaa edes hieman asiallisen suuntaisesti, voit huomata että sekä sinä että hän voititte. Mikä tahansa reaktio onkin, sinä saat enemmän tietoa, olet lopussa viisaampi.
Jätä tilastot tilastokeskukselle
Jos tässä tarinassa pitäisi olla jokin moraalinen opetus loppukaneettina, olkoon se vanha muistutus: jätä tilastojen teko tilastokeskukselle. Jos et ole syyllinen, älä pode syyllisyyttä. Se ei tarkoita ettetkö voisi olla osa ratkaisua, täysin riippumatta menneestä. Tulevaisuudessa on semmoinen omituinen ominaisuus, ettei sitä ole vielä kirjoitettu.
Vuosi kääntyi ja mieleeni tuli kerätä asioita, joita voi pitää menneeltä vuodelta jääneinä mysteereinä. Nämä ovat asioita, jotka joko joskus selviävät tai sitten eivät. Yhtä kaikki, vettä pitää Tammerkoskessa virrata ennen sitä. Seuraavat tulivat mieleeni.
Koronatoimien läpikäynti ja tieteen asema
Tarkoitukseni ei ole syyttää ketään päättäjiä kriisin hoidosta sinänsä, mutta näin iso tapahtuma tulee taatusti saamaan paljon jälkitutkintaa. Ehkä se mitä itse eniten pohdin on tieteen asema. Aika moni vallanpitäjä ympäri maailman ja Suomessakin on osoittanut vahvaa kritiikkiä, jopa vihaa tiedettä kohtaan. Minua kiinnostaa tietää siten vastaus kahteen kysymykseen: Ensinnäkin, laiminlöikö jokin päättäjä jossain merkittävässä asiassa totaalisesti varmistetun tieteellisen näkökulman, tietoisesti? Toisekseen, tekikö tiede itsessään jotain merkittäviä virheitä toimintatavoissa, eli toimi tieteellisen metodin vastaisesti? Parhaimmillaan tästä voisi saada hyviä oppeja tulevaan.
Ketkä vaikuttivat Capitolilla?
Yhdysvaltain kongressitalon valtaus heti vuoden alussa oli melkoinen shokki. Vaikka itse valtaus lopetettiin nopeasti eikä demokraattinen prosessi kärsinyt, oli tapaus monella kauhealla tapaa vailla vertaa. Minua kiinnostaa tietää mistä kaikkialta tuli polttoainetta ja mistä katalyyttejä. Trumpin syyttäminen yksin kaikesta on naurettavaa yksinkertaistamista, vaikkei hän millään muotoa viaton olekaan. Oliko vierailla valloilla osaa? Oliko Facebookilla osaa? Ounastelen, että nämä tiedot eivät tule julki koskaan.
Kaius Niemen syyttämättä jättäminen
Jo vuosia sitten alkanut tutkinta HS:n paljastettua väitettyjä puolustussalaisuuksia sai tänä vuonna jatkoa, kun toimittajia vastaan nostettiin syytteet – mutta päätoimittaja ja toimituspäällikkö jätettiin niiden ulkopuolelle. Kuten muiden lomassa mittava SK:n analyysi aiheesta pohti, päätoimittajan sulkeminen syytteiden ulkopuolelle näissä oloissa on käytännössä mahdotonta. Miten Niemi hankki itsensä pois syytteistä? Oliko se lahjontaa, kiristystä – vai, kuten pahoin pelkään – heittikö Niemi toimittajansa bussin alle? Hänen asenne on ollut trenditermiä käyttääkseni äärimmäisen toksinen ja esiintyminen ajoin kuin psykoosin vallassa. Jatkuva valehtelu alaisille ei sekään rohkaise. Mitä ihmettä tässä tapahtui? Vastaus varmasti löytyy, mutta se tarvitsee uuden sukupolven toimittajia, jotka haluavat nähdä tapauksessa metsän puilta. Tällä hetkellä keskustelua aiheesta käydään vain jumalallisten metaforien avulla. Sekava soppa.
Bonus: saako avoimen koodin kehittäjä tukea?
Joulukuussa iski yksi vakavimmista tietoturva-aukoista pitkään aikaan, liittyen log4j-nimiseen järjestelmään. Järjestelmä on laajasti käytöissä monimutkaisissa ja noh, sanalla sanoen, laiskasti ohjelmoiduissa järjestelmissä (=enemmistö Internetiä). Se vaikutti ehkä miljardien ihmisten tietoihin, kaupasta tieteeseen, valtion viranomaisista kyläkerhoihin. Kyse oli avoimen lähdekoodin järjestelmästä ja kun vika selvisi, korjaamiseen tarvittiin vapaaehtoisia. Yksi henkilö, joka ei saanut aiheesta palkkaa tai palkkiota, pisti elämänsä aikataulun sekaisin korjatakseen yhden tietoyhteiskunnan vakavimmista ongelmista. Korjauksesta hyötyivät mm. Amazon, IBM, Atlassian, Google ja lukuisat muut miljardivoittoja tekevät firmat. He maksoivat korjauksen teosta yhteensä 0 euroa. Moni on nostanut esille kysymyksen: onko tämä oikein? Minä nostan esiin kysymyksen: opitaanko tästä mitään ja keksitäänkö reilumpi tapa kompensoida vapaaehtoisia jatkossa?
P.S. Ei, minua ei tänäkään vuonna kiinnosta miten käy Tiitisen listalle.
Sängyn pohjalle flunssan (perinteisen) myötä joutuneena mitään järjenjuoksua vaativaa ei pysty tekemään, joten optiot ovat aivottoman mediasisällön kuluttaminen ja blogien kirjoittaminen. Edellistä edusti Venäjän valtiollinen propag…mediakanava RT, jonka kansainvälistä sisältöä kuuntelin useita tunteja viime päivinä. Heillä on aika vakiotyyli sanomassaan, jonka ohessa tiivistän.
Etsitään median luomia aukkoja
Varsinainen leipä uutissisällössä tulee kahdesta asiasta: etsimällä länsimaissa tehtyjä virheitä ja tutkimalla länsimaisen median herättämiä vihastuksia. Edellinen muodostuu lähes yksinomaan Yhdysvalloista ja materiaalin haku on helppoa: yritysten tekemät ja lobbauksen tai lahjonnan takia vastaamatta jääneet ympäristötuhot yksin takaavat materiaalia pitkäksi aikaa. Myös veteraanien huono kohtelu, aselainsäädännön outoudet ja monenlaiset taloushuijaukset tuovat kosolti materiaalia. Jutut ovat dramatisoituja, vähän liioittelevia, mutta pääpiirteittäin tosiasioihin perustuvia. Se on sellaista nykyajan Karpo-materiaalia joka saa ihmisten huomion heräämään ja vihan nousemaan pintaan.
Länsimaisen median poliittiset tempaukset luovat pohjan toiselle puoliskolle. Asiat kuten nk. cancel culture, kristinuskon vastaisuus, maahanmuuton haasteiden vähättely ja monet arvoliberalismin nimissä tehdyt ylilyönnit luovat mainiota maaperää. Uutisarvoahan näissä jutuissa ei ole ensinkään, riittää että kerrotaan mitä pöhköä joku länsimainen media, päättäjä, yliopisto tai muu laitos on sanonut tai tehnyt. Mukaan liitetään sopivan valikoivia tutkimuksia, kyselytuloksia sekä tarkasti valikoituja katuhaastatteluita. Tätäkään ei voi pitää valehteluna, lähinnä köyhän miehen opportunistisena pseudojournalismina.
Kun kekkerit on kutsuttu…
Kun edellisen tyyppisillä jutuilla on saatu ihmiset kiinnostumaan, on pöytä katettu propagandalle. Nyt ollaan siinä kohtaa missä Nato pommittaa päivittäin Itä-Ukrainan siviilejä jotka haluavat vain rauhaa. Nyt kerrotaan miten Kiina on hätää kärsimässä merialueillaan USA:n uhittelun johdosta. Nyt keskustellaan lännen luomasta sodan uhasta Euroopassa. Vuosien varrella on tehty selväksi että Al-Assad ei käyttänyt kemiallisia aseita ja että länsi itse tiputti MH17:n Ukrainassa omilla aseillaan, sekä paljon paljon muuta. Tämä on sataprosenttista propagandaa eikä faktoja ole kuin mausteeksi, koostuen lähinnä kontekstista irroitetuista pätkistä länsijohtajien puheista.
Namusetä-markkinointia
Venäjän median tyyliä voisi verrata stereotyyppiseen namusetään: pahaa aavistamattomia houkutellaan asioilla, joihin heidän on helppo samaistua ja kun heidät on saatu kyytiin, alkaa kivulias osuus. Namusetiä vastaan tarjotaan neuvoja ja varoituksia, kuten propagandaakin vastaan. Se on paras keino, sillä en hetkeäkään luota sensuuriin ratkaisuna. Joko ihminen oppii terveen mediakritiikin, tai ihminen ei voi elää yhteiskunnassa, niin simppeliä se on. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö muutakin voisi tehdä.
Sanoisin, että oma mediamme voisi lakata tekemästä omia maaleja. Meidän on turha helpottaa Venäjän propagandaa yhtään enempää. Liberaalin journalismin henkeä ja kirjainta tulisi noudattaa paremmin. Tasapuolisia näkökulmia pitäisi tuoda pinnalle enemmän niistä aiheista, joissa eri näkökulmille on olemassa kestäviä perusteluja. Media voisi myös hieman vähemmän näytellä marttyyriä päivästä toiseen. Puolueettomuuden ja puolueellisuuden ero olisi myös syytä ymmärtää paremmin, tehden selväksi milloin haastateltava edustaa poliittista aatetta ja milloin ei. Nämä ovat helppoja ja suoraviivaisia vaatimuksia, joilla voisimme paitsi tukea omaa demokratiaamme, myös kehittää suojaustamme rajan väärältä puolelta tulevaa sontamyrskyä vastaan.
Asia joka jäi vastaamatta: mitä RT:n katsominen teki flunssalle? Eilen kulutin sitä paljon, tänään oli kuumetta melkein aste enemmän. Propaganda on terveydelle haitallista.
Koska valo on vähän kortilla ja kovin monella mieli maassa, päätin kerätä valoisia ajatuksia tulevaa varten. Pidempi versio videolla, tiivistelmä tässä tekstinä. Avainasiana on optimismi, jonka tyylin olen lainannut australialaiselta Victor Pertonilta.
otsikon valokuva: Santtu Pajukanta
Mikä optimismi
Tälle sanalle on monta tarkoitusta ja herätinkin keskustelua taannoin. Itse suosin sitä mallia, jossa optimismi antaa syytä ottaa haasteista kiinni, tehdä kovasti työtä koska lopputulos on sen arvoinen. Pertonin järjestö kerää tämä mielessä kannanottoja ja näkökulmia vaikuttajilta ja päättäjiltä ympäri maailman, juuri sellaisia joissa vastataan riemulla suuriin haasteisiin sillä ongelman taklaaminen voi tuoda todella hyvän lopputuleman. Tylsäähän se olisi jos maailma olisi valmis.
Murheena ilmastonmuutos?
Iso huolihan tämä on ja hurjasti tekemistä piisaa, mutta syytä ahdistukseen ei ole. Joka kerta IPCC:n raporteissa pahimpien katastrofien riski pienenee ja siedettävämpien skenaarioiden riski kasvaa. Emme ole vielä maalissa, mutta olemme osoittaneet että pystymme todella vastaamaan asiaan. Yhä useampi mittari osoittaa jopa ennakoitua nopeampia tuloksia parempaan päin. Koska olemme päättäneet vastata haasteeseen yhdessä, näemme myös kumuloituvia tuloksia. Enää se ei ole vain tappelevien poliitikkojen ja marginalisoitujen aktivistiryhmien touhua, vaan kaikkien kansojen. Olkiluoto 3:n tuore avaaminen on taas yksi kirsikka kakun päälle.
Murheena luontokato?
Ihminen ei ole aina huolehtinut luonnosta hyvin, mutta ymmärryksemme on kasvanut. Yhä useampi maa on ymmärtänyt metsien merkityksen. Kiina esimerkiksi nosti metsän osuutta maapinta-alastaan alle 17 prosentista vuonna 1990 lähes 23 prosenttiin vuonna 2015 ja kasvu jatkuu. Kiina ei ole ihan pieni maa joten puhumme sadoista tuhansista neliökilometreistä. Suomessa suojellun metsän määrä on kasvussa ja avohakkuita korvataan yhä laajemmin jatkuvan kasvatuksen mallilla.
Konkreettisempi esimerkki: majava – tuo insinööriäkin viisaampi otus – on palautettu moniin perinteisiin paikkoihinsa useissa maissa. Tulokset ovat mainioita. Majavat saavat luonnon voimiinsa alueella kaikille lajeille. Jos tämä ei riitä perusteeksi, löytyy taloudellisiakin syitä, sillä majavat vähentävät tulvien haittoja ihmisasutuksissa. Enemmän majavia, vähemmän tulvavahinkoja ihmisille ja omaisuuksille. Tämä on vain yhden eläimen mittainen esimerkki siitä, miten ymmärryksemme kasvaa: kun huolehdimme luonnosta, se huolehtii meistä vielä sitäkin enemmän.
Muita murheita mediat täynnä?
Huonot uutiset nousevat pintaan, iloiset jäävät alle, se on median sääntö. Toisaalta, optimisti voi myös ymmärtää tämän käyttökelpoisen tiedon lisääntymisenä. Kas, jos ongelma halutaan korjata, ensin se pitää ymmärtää, tutkia, selittää. Vasta kun ongelmasta on kirjoitettu inhorealistisia yksityiskohtia, voimme ratkoa sitä viisaasti. Siten jokainen huono uutinen on myös osa ratkaisua.
Ihmisten huolet ovat ymmärrettäviä, mutta ylitsepääsemättömiä ne eivät ole. Optimistisella asenteella selviydymme haasteista paremmin ja pystymme ratkaisemaan monet ongelmat ja siten luomaan paremman huomisen. Huomenna odottaa toki uusia haasteita – onneksi, sillä niiden edessä ihminen on parhaimmillaan.
Nyt tulee lyhyt blogaus, koska tarkoitus on kysyä. En kerro kontekstia vielä, koska toivon nimenomaan ihmisten fiiliksiä tyhjältä pöydältä.
Kysymys on tämä: mitä sinulle tarkoittaa optimismi? Onko se itsellesi tuttua, läheistä, etäistä? Misssä näet optimismia maailmassa? Onko se hyvä vai paha asia? Muitakin mietteitä aiheesta saa jakaa.
Yritän ymmärtää ihmisten käsityksiä aiheesta ja niinhän sitä sanotaan ettei kysyvä tieltä eksy.
Kirjoitan tämän sekä työantajana, että keskusteltuani lukuisten muiden työnantajien kanssa. Työttömissä työnhakijoissa on lukuisia potentiaalisesti erinomaisia tekijöitä, mutta järjestelmä tuntuu tekevän kaikkensa tehdäkseen heistä vähemmän houkuttelevia työnantajille. Yksi monista kulmista on terveydenhoito.
Ja ensiksi työterveyden tarkastukseen
Moni työpaikka ohjeistaa uuden työntekijän melko pian aloittamisen jälkeen työterveyden vierailuun. Jos aloittava työntekijä on ollut pidemmän aikaa työnhakijana tätä ennen, tämä johtaa hyvin usein piilossa olleiden terveysongelmien ilmenemiseen ja laajoihin jatkotoimiin. Useimmiten tarinan loppu on onnellinen ja henkilölle saadaan apua, jolla työelämästä saa kiinni. Joskus käy toisin ja selviää, että ongelmista selviäminen ja täysipäiväiseen töihin palaaminen ei ratkeakaan aivan tuossa tuokiossa. Molemmissa tapauksissa työterveyden lasku työnantajalle on melkoisen kova. Rehellisyyden nimissä, useimmiten tällainen työntekijä saa palkkatukea, joten lopputulosta voi pitää tasapelinä.
Työnantajana koen että työntekijöiden terveys on parhaita paikkoja mihin rahaa voi pistää, mutta väkisinkin ihmettelen miten julmetun huonoa huolta heistä on pidetty aiemmin. Moni ei ole nähnyt lääkäriä tai hoitajaa vuosikausiin. Monen oireet ovat jääneet huomiotta, tai he ovat ottaneet yhteyttä terveysasemalle josta on hädin tuskin ruuhkan keskellä ehditty vastata ”ota buranaa”. Joukossa on monia, jotka kärsivät jatkuvista kivuista, liikuntaelinsairauksista tai monista muista oireista, jotka olisivat kaikki täysin hoidettavissa. Aivan liian moni heistä on työtön vain siksi, että järjestelmämme ei halua heistä työkykyisiä. Aivan sama katsotko asiaa taloudellisesti, inhimillisesti vai poliittisesti, tämä on jäätävän typerä päätös. Kyllä, kutsun sitä päätökseksi enkä vain tahattomaksi lopputulokseksi. Sote-järjestelmämme tila ei ole muodostunut huonoksi, se on rakennettu huonoksi ja ylläpidetty huonommin.
Kuten tuoreessa Suomen Kuvalehdessäkin kirjoitettiin, työperäinen maahanmuutto muodostaa kuilua oppositiopuolueiden välille. Ehkä työperäinen maahanmuutto on hyväksi, ehkä varauksin, ehkä ei, mutta siitä tappeleminen ei ole mikään syy laiminlyödä omia työttömiämme. Järjestelmän pitäisi auttaa heitä takaisin työn pariin, ei työntää heitä yhä kauemmas siitä. Perustason terveystarkastuksen pitäisi kuulua työnhakijan pakettiin aina ja yksiselitteisesti. Tämän myötä, jos terveydenhuollon ammattilainen toteaa tietyn terveysongelman olevan työnhaun esteenä, se pitäisi hoitaa mahdollisuuksien mukaan pikaisesti. Tämän pitäisi olla maalaisjärjen pohjalta täysin selvää.
Ei oikopolkuja
Jos joku niin luulee, en ole ehdottamassa työttömille työnhakijoille oikopolkua terveysasemille. Terveyasemien ongelmien korjaus on oma, pitkä tarinansa, joka tarvitsee niinikään ammatillista otetta eikä poliittista show-painia. Koen kuitenkin, että TE-palveluiden palvelupakettiin on lisättävä terveydellisten asioiden hoito. Se ei ole optio, se ei ole kiva suositus, vaan kriittinen välttämättömyys. Työnhakijan terveydentilan ylläpito on kiistaton edellytys työnhaun onnistumiselle.
Terveys lähtee toki isolta osin korvien välistä. Syö niitä vihanneksia, käy siellä lenkillä ja huolehdi mielen hyvinvoinnista. Sillä pääset pitkälle, mutta jokainen meistä silti tarvitsee myös lääketiedettä aina joskus. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys näin sivistyneessä maassa. Surukseni huomaan, että näin ei ole. Onneksemme asia on korjattavissa.
Tällä kertaa puhutaan pahuuksista! Kolumnin voi lukea tekstinä tai kuunnella audiona Youtubesta. Molemmissa medioissa sisältö on yhtä huolestuttavaa.
Marko Haavisto ja Poutahaukat laulavat otsikon mukaisen laulun eräässä suosikkielokuvistani, Mies vailla menneisyyttä. Laulun sanoissa varoitellaan paholaisen vaanivan joka nurkan takana ja viekottelevan siellä ja täällä. Apuna on vain valppaus, kylmä pää ja mahdollisuuksien rajoissa korkeamman voiman taustatuki. Mietin tätä laulua pohtiessani tapoja joilla niin Suomessa kuin maailmallakin on suhtauduttu pahojen ja/tai vaarallisten asioiden kieltämiseen.
Tupakka lienee tutuin esimerkki. Ensin sitä oli kaikkialla ja halvalla. Sitten tuli verotusta, tuli ikärajoja, käytön rajoitusta, mainoskieltoja, tiukempia myyntiehtoja, näkyviltä poistamista ja merkittäviä varoituksia paketteihin. Alkoholin osalta on myös pistetty monenlaisia rajoituksia käyttöön, joskaan ei samalla voimalla. Helsingin kaupunki lupasi katumainostuksessaan pohtia eettisiä rajoituksia mainostettaviin tuotteisiin ja jotkut voimakkaammin ajattelevat järjestöt haluaisivat kieltää täysin esimerkiksi lentomatkailun ja lihatuotteiden mainostamisen.
Toisaalta, lähimarketissani on aivan kaiken kansan nähtävillä alkoholiliike, ilman minkään asteen suojamuureja. Jos se ei riittäisi, lisäksi äärimmäisen haitallisia sokerilimonadeja voidaan myydä täysin häpeilemättä puoli-ilmaiseksi, kellon ympäri ja kaiken ikäisille. Myöskään eineslihapullia ei millään lailla kaupassa piiloteta tai edes veroteta suohon. Lehtihyllystä puolestaan paljastuu teoksia, joissa annetaan jopa rikollisille, rasisteille ja anarkisteille vapaa puheenvuoro. Vielä on maailma kaukana valmiista!
Paketin sopii toki lajitella osiin. On yksi asia olla henkilökohtaisesti jotain mieltä mistä tahansa aiheesta, etenkin kun puhe on nautintoaineista. Toinen asia on valtiollisten sääntelytoimien käyttö, joissa esimerkiksi haittaverojen konsepti on yleisesti hyväksytty. Vaan kun nautintoaineista on puhe, sopii taas muistuttaa jotta kohtuus kaikessa, pullo päivässä. Niin tärkeää kuin valtiolle onkin huolehtia kansanterveydestä ja ilmastosta, se ei ole tahona läheskään aina se paras, tehokkain tai hyödyllisin maailmanparantaja. Metaforaa käyttääkseen, valtiota voi pitää kotitalon runkona ja keskuslämmityksenä, mutta sen ei ole hyvä puuttua sisustukseen.
Tietyissä oloissa valtion rajallisuus voi olla myös hyväksi. Kun jokaista asiaa ei pureskella puolestamme, pakottaa se meidät hankkimaan lisää tietoa ja tekemään yhä enemmän omia valintoja. Mielestäni on tärkeää paitsi tehdä oikein, myös ymmärtää teon taustat mahdollisimman usein. Emme ota koronarokotetta koska ministeri sanoo, vaan koska tiedämme rokotteiden merkityksen osana lääketiedettä. Mahtuupa sitä historiaan sellaisiakin tapauksia, jossa kansa lopulta tekee juuri päinvastoin kuin ylempänä istuva haluaisi meidän tekevän. ”Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää” on harvinaisen hyvä tapa saada kaikki huomio paikalle.
Arvostan työterveyshoitajaa joka käskee laihduttamaan jos sille on tarvetta, lääkäriä joka komentaa elämäntaparemonttiin tai tutkijaa joka huomauttaa nautintoaineen vaaroista. Niin henkilökohtaiset muutokset kuin kiusauksen vastustamisetkin ovat hetkiä, joissa voimme esittää itsellemme parhaat puolemme. Ihminen kasvaa vaikeuksista ja haasteista, kunhan ne eivät ole ylitsepääsemättömiä. En haluaisi elää autoritaarisessa maassa, jossa kaikki henkilökohtaiset haasteet on ulkoistettu valtion johdolle. Se on kallista, byrokraattista, tehotonta ja vastoin yleisesti hyväksi koettua liberaalia maailmankuvaa.
Keskeisin lausahdukseni kuuluu: ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus. Se ei toki tarkoita että ihmisiä pitäisi suositella olemaan idiootteja. Kyse on siitä, että idiotismia vastaan voi lopulta toimia vain ihminen itse. Ukaasin äärellä moni noudattaa käskyä, mutta oppi ja ahaa-elämys syntyy vain oman vintin sahanpurujen joukossa. Laaja yleissivistys, terve keskustelukulttuuri ja tiedemyönteinen ilmapiiri toimivat näiden sahanpurujen katalyyttinä. Ihmisten perusvaistoja voi myös ohjata klassisin kepein ja porkkanoin vaikkapa haittaverojen keinoin. Jos jokin asia on kansantaloudelle ja/tai -terveydelle pahaksi, on vain loogista kompensoida haitat verotuksen kautta. Ihmisellä on yhä oikeus olla idiootti, mutta hänen on maksettava valintansa hinta.
Olen huomaavinani, että autoritaariset, kieltoja vaalivat metodit saavat yhä suurempaa kannatusta samalla kun pehmeämmät keinot eivät kerää hurraahuutoja. Kenties ääripäät kiehtovat, mutta uusia kieltolakeja ajavilta toivoisin vakavaa pohdiskelua pari askelta pidemmälle: Voiko se toimia? Onko se koskaan toiminut? Voiko tulla vastareaktiota? Viisaasti harkituilla pehmeillä keinoilla voi päästä todella pitkälle ja tästä on mittavasti esimerkkejä. Verotuksellisten keinojen ei tarvitse olla suuria tuodakseen psykologista vaikutusta. Joskus pelkkä suositus tai vaihtoehdon tuominen rinnalle riittää. Joskus auttavat erilaiset rohkaisut, uskottavat visiot paremmasta huomisesta, joskus myös talkoohenkeen tai haasteeseen vetoaminen. Ylen muutaman vuoden takainen sata päivää ilman viinaa -kampanja oli jälkimmäisten luokassa mainio esimerkki.
Ihminen on laiska ja laiskuus on oikein käytettynä hyve. Laiskuuden houkutus on saanut meidät keksimään yhä uusia tapoja selviytyä raskaista haasteista yhä vähemmällä. Laiskuus loi yhteiskunnan ja tieteen. Laiskuus on kuitenkin väkevä ase ja väärin käytettynä se voi johtaa etsimään helppoja ratkaisuja populismista, autoritaarisuudesta ja ehdottomuuksista. Näillä keinoin voit onnistua laiskottelemaan päivän, mutta kun seuraavana päivänä etsit jo tekemistä, huomaat että menit sen itseltäsi kieltämään.
Anna siis pahan vaania. Älä anna sen houkutella sinua pöhköyksiin, vaan vaani itse takaisin. Haasta, tutki, kuuuntele, keskustele ja anna itsellesi tilaisuus omien vastausten löytymiseen. Oman jutun löytäminen ja omien haasteidensa ylittäminen on jotain, mitä et saa minkään kaupan hyllyltä tai löydä puolueen jäsenkirjasta.
