Donald Trump valitaan tänä vuonna jatkokaudelle ellei melkoisia ihmeitä tapahdu demokraattipuolueessa, enkä juuri nyt usko ihmeisiin. Yhdysvallat on kaukana meistä, mutta voimme oppia hurjasti myös omasta poliittisesta tilanteestamme katsomalla heihin. Trumpin lyöminen ei olisi mahdoton haaste, mutta vastapuoli luulee voittavansa vain vastustamalla häntä. Ei onnistu.
Ilman asiaa ei tule ääniä
Suosittelen lämmöllä lukemaan The Guardianin kolumnin aiheesta, kirjoittajana arvostettu Nathan Robinson. Hän kertoo, miksi demokraatit tulevat häviämään asettamalla ehdokkaaksi turvallisen, komitean suosiman Joe Bidenin. Juttu on suorastaan häiritsevän suoraviivainen, yksinkertainen ja jo aiemmin todistettu oikeaksi. Ilmeisesti puita on vaan niin kovin haastavaa nähdä seistessä metsän edessä. Arvon Yhdysvaltain demokraatit, metsä on jo kasvanut ympärillenne, vaikka te luulette olevanne yhä turvassa Wall Streetillä.
Minä näen tämän aiheen lopulta todella voimaannuttavana. Se, mitä tässä sanotaan on, että politiikassa menestyäkseen pitää olla sanomaa. Henkilökohtaisesti pidän sanomana vahvimpana, mutta ehkä suureen yleisöön haastavimpana Andrew Yangia. Hänen osaamisensa on veitsenterävää, faktoille on numerot pohjalla ja hänen maailmankuvansa on äärimmäisen rohkaiseva. Huomattavaa energiaa ja äärimmäisen laajojen ihmisjoukkojen herätystä tekee myös vanha tuttu Bernie Sanders, joka jaksaa 78-vuotiaana enemmän kuin moni kolmekymppinen. Mieli on terävä ja tulevaisuudenkuva kaunis. Median suuri suosikki myös Suomessa on Michael Bloomberg, josta epäillään pelin kääntäjää. Omaan silmääni hän vaikuttaa lähinnä Bidenin kloonilta. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole puoluekoneiston sisäpiirin nimi ja se tuntuu olevan tärkeintä.
Entä jos USA muuttuisi?
Yhdysvallat on maana tehnyt isoja muutoksia historiassaan. Viime vuosisadalle mahtuu monta suurta käännöstä. Historiallisessa kontekstissa Yangin perustulo tai Sandersin terveydenhuoltouudistus eivät lopulta ole niin suuria. Kysymys on siitä, miltä asia saadaan kuulostamaan. Jos sanoma saa laajan kaikupinnan, se kaikuu yli vuorten ja jokien. On toki todennäköisempää että maa jatkaa enemmistönsä suosimaa konservatiivista linjaa, mutta mietitäänpä hetki: mikä sitä linjaa määrittää vaaleissa? Asiakysymykset? Pitkän linjan suunnitelmat? Ei, vaan imago siitä että henkilö käy kirkossa, saarnaa Jumalasta sitä ja tätä ja valehtelee työpaikoista ja veroista kirkkain silmin. Faktoilla on hyvin vähän tekemistä, imagolla paljon. Toisin sanoen, luomalla vahva, kantava imago, on mahdollista saada tuulta purjeisiin myös toisenlaisella tausta-ajatuksella.
Herran pelko on vahva voima Atlantin tuolla puolen, mutta heillä on myös varsin positiivisia näkemyksiä vapaudesta, yrittämisestä, epäonnistumisesta ja siitä oppimisesta. Mikäli ehdokas onnistuu kaappaamaan toivon sanoman, on kampanjassa vauhtia. Tätä ovat kokeilleet niin republikaanit kuin demokraatitkin ja voivat kokeilla vastakin. Kaikesta kauheasta paheksunnasta huolimatta Trumpin perussanoma on parempi tulevaisuus. Bidenin perussanoma on vastustaa Trumpia ja kertoa syvän analyyttisesti miksi hän on oikeassa. Ei onnistu.
Ounastelen, että seuraamme demokraattien itsetuhoisaa, itserakasta kampanjaa ja sen täydellistä tuhoa. Saatamme samalla katsella myös kotimaan politiikan tulevaisuutta. Voittaja ei ole se, joka eniten komppaa tai vastustaa kilpailijaa. Voittaja on se, joka määrittää oman agendansa, kummallakin puolen rutakkoa. Kotimaan perinteiset puolueet, katson suuntaanne.
