Puoluejohtajien paneeli ilman Halla-ahoa

Akava järjestää tänään puoluejohtajien vaalipaneelin. Tilausuuden televisioi Iltasanomat. Tilaisuuten on  kutsuttu vain neljän suurimman puolueen puheenjohtajat.

Mutta yksi on poissa ja hän on Halla-aho.  Persut oli viime kannatusmittauksessa lähes yhtä suuri puolue, kuin Kepu.

Seuraava mittaus kertonee jo, että persut ovat suurempi puolue, kuin Kepu.

Miksi persuja sorsitaan? Onko persupelko iskenyt jo Akavaankin? Halla-aho on tohtorismies ja siten hyvin akateeminen.

Voi teitä, te kurjat, kun olette niin peloissanne persuista, että ette uskalla edes katsoa heitä silmiin. He ovat ihan samoja suomalaisia, kuin tekin, joten älkää peljätkö, persut tekee Suomesta taas suomalaisen suomalaisille.

Tampereella : 500 € x 1 000 k-m2 = 500 000 euroa, ja siitä 4 % on 20 000 euroa

AL: Tamperelaisen kerrostalon tonttivuokra 20-kertaistui, naapuritalo selvisi paljon pienemmällä korotuksella –

”Esimerkki: Jos tontin kerrosneliömetrihinta on 500 euroa ja rakennusoikeus 1 000 kerrosneliömetriä, vuosivuokra lasketaan 500 € x 1 000 k-m2 = 500 000 euroa, ja siitä 4 % on 20 000 euroa.”

”Pohjavastike oli taloyhtiössämme edullinen. Nyt kun hinta nousikin 520 euroon kerrosneliömetriltä, se tekee vastikkeissa euro per neliö per kuukausi, eli 50 neliöisessä kaksiossa ekstrakorotuksen vaikutus on pyöreästi noin 600 euroa vuodessa.”

”Hiekkataipaleen mukaan vuokrankorotusta perusteltiin taloyhtiölle raitiotien rakentamisella ja päivitetyllä hinta-arviolla. Kuitenkin kaupungin vuonna 2016 tekemässä selvityksessä ratikan arvioitiin kerrosneliömetrihintojen osalta nostavan Kalevan alueen kiinteistöjen arvoa vain neljä prosenttia.”

*

Olisi varman oikein odottaa raitiotien valmistumista ja katsoa siten mikä on sen vaikutus tonttien arvoon.

*

”Kysyimme Tampereen kaupungin kiinteistöjohtajalta Virpi Ekholmilta ja tonttipäälliköltä Aila Tauralta, mihin tonttivuokrien korotukset perustuvat, ..”

” Kuntalaki määrittelee, että vuokran täytyy olla markkinahintainen.”

*

Varmaan Tampereen kaupungin kiinteistöpäälliköt ovat toimineet lain puitteissa. Tuskin kuitenkaan mitään sanktiota olisi tulossa kaupungille, vaikka kiinteistöjohtajien tonttien hinta-arviot olisivat maltillisimpia.

*

https://www.aamulehti.fi/a/658b16d2-4bcf-40e3-bfd7-04932bc9629f

24.3.2019

Tamperelaisen kerrostalon tonttivuokra 20-kertaistui, naapuritalo selvisi paljon pienemmällä korotuksella – Kartta näyttää millaisia vuokrat ovat jatkossa eri alueilla, uusi hinnoittelu voi tuoda taloyhtiöille ikävän yllätyksen

Tampereen Kalevassa sijaitseva taloyhtiö joutuu maksamaan vuodessa yli 20 000 euroa suurempaa tonttivuokraa kuin naapuriyhtiö, joka uusi vuokrasopimuksensa vain hieman aiemmin. Kaupunki soveltaa nyt uutta hinnoittelumallia, jossa kaupunki on jaettu alueisiin, joilla on erisuuruiset hinnat tonttivuokrille.

Tampereen Kalevassa on syntynyt alkuvuonna erikoinen tilanne, kun kaupunki on päivittänyt hinnoitteluaan vanhojen kerrostalo- ja rivitalotonttien vuokrasopimusten uusimisessa.

 

Valtaeliitin ja median suhteet, kuin paita ja peppu

Asiaa on tutkittu ja Suomessa on asiat juuri otsikoidulla  tavalla.

”POLIITTISEN eliitin ja journalismin suhteita Suomessa, Ruotsissa, Puolassa ja Liettuassa käsittelevässä tutkimuksessa Close and Distant: Political Executive – Media Relations in Four Countries (Nordicom 2019) todetaankin, että toimittajien ja poliitikkojen välinen palomuuri on Suomessa matala. Se ei ole Yle-erityinen vaan Suomi-erityinen normaalitila. Täkäläistä epävirallisen kanssakäymisen kulttuuria ei esiinny verrokkimaissa.

Tutkimuksessa haastatellut politiikan toimittajat, erityisavustajat ja virkamiehet kuvaavat tilannetta ”luonnolliseksi”, koska pienessä maassa piirit ovat pienet. Samalla kaikkien mukaan kyse on pelistä, ”win-win-tilanteesta”, jossa journalistit etsivät uutisia ja poliitikot yrittävät vaikuttaa niiden kehystyksiin.”

Aiasta kirjoittaa tänään Uusi Kuvalehti, josta lainaus.

Meillä puhutaan aina tämäntapaisista ilmiöistä ”maan tapana”. Suomesssa korruptiokin on ” maan tapa”. Mistähän meille on pesiytynyt moiset ”maan tavat”?

 

Sanni on tomera tyttö

Radion Ykkösaamussa päättyi juuri Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasosen vaalihaastattelu.

Toimittaja yritti hiillostaa Sannia, mutta Sanni toi hyvin esille Kokoomuksen kantoja, eikä antanut toimittajan keskeyttää itseään.

Hyvä Sanni – Hyvä Kokoomus!

Haastattelu on myöhemmin kuultavissa Areenasta. On Ykkösaamussa kello 8.10-8.30.

Posti.

Näilläkin sivustoilla tuota postia on hutkittu oikein olan takaa. Siis postinkantojärjestelmää.

Vähänkään varttuneemmat, jos hieman muistelevat, muistanevat, että esim maaseudulla, posti jaettiin vielä 60-luvullakin ns nippujakeluna. Jakopiirissä oli vain yksi ”laatikko”, yleensä kaupan yhteydessä ja sitten postitoimipaikassa. Tilatut lehdet mm käytiin hakemassa jopa muutaman kilometrin päästä yhteispostilaatikolta.

Oli muuten melkoinen taidonnäyte kun postiauton (lienevät jo kadonneet) rahastajapoika heitti liikkuvasta autosta lehtinipun jakelulaatikkoon; jos heitto epäonnistui, kuljettaja piruuttaankin ajoi satakunta metriä ja sitten rahastajapoika sai liikuntaa.

En edes muista kaupungissa asuessani kaivanneeni lehteä/muuta postia ja sen jakelun aikataulua. Posti tuli kun tuli ja ei se aikataulu niin tärkeää ollut.

Tänä päivänä tulee meille seutukunnallinen, vanhoista valtakunnanuutisista + jopa tuoreista (ehkä) seutukunnallisista uutisista koostuva lehti n klo 01.50 postilaatikkoon. Jaa, ettäkö mistä tiedän. Vanha mies kun nukkuu ns ”koiran unta”, herää pieneenkin häiriöön. Meillä tuo ”häiriö” syntyy kun jakeluauton valot heijastuvat peilin kautta seinään. Kovin on meillä täsmällistä tuo lehden tulo, toisaalta etanaposti tulee silloin kun tulee. Ei se maankaatokysymys ole, ainakaan minulle.

Yhteydenpitoni hoidan ystäviini/sukulaisiini s-postilla. Kirjettä en ole kirjoittanut pariin kymmeneen vuoteen.

Lopuksi vielä on mainittava, että erilaiset jakeluyhtiöt ja niiden aikaansaamat mokat, kaadetaan surutta suureen postin laariin.

Demarit ja EU

Demareiden ex puheenjohtaja ja pääministeri Paavo Lipponen on suurin syntipukki , että Suomi on Euroopan rahaliiton jäsen ja meillä on yhteisvaluutta euro.

Kaikki lähti siitä Lipposen kuningasajatuksesta, että Suomen pitää olla kaikissa EU:n pöydissä. Se oli tyhmää ja junttimaista ajattelua. Pieni maa, kuten Suomi ei voi vaikuttaa EU:n päätöksenteekoon vaikka olisimme kaikkien pöytien allakin.

Yksi motiivi Lipposella oli se, että hän havitteli pääsyä EU:n komission puheenjohtajaksi. Siksi hän kävi ahkeraan mm. Bilderbeg-salaseuran konferensseissa, kun komission puheenjohtajan pitää olla salaseuralainen jo siksi, että se on koko EU:n aikaansaama. Kaikki komission puheenjohtajat ovat olleet bilderberg-rokotettuja ja myös varapuheenjohtajat, kuten Jyrki Katainen ja nykyinen puheenjohtaja Juncker.

Jos Suomi olisi seurannut Ruotsin esimerkkiä ja antanut kansan äänestää eurosta, kuten Ruotsissa, olisi tilanne tänään ihan toinen taloudellisestikin. Meillä olisi oma valuutta, kuten Ruotsilla, joka on yksi itsenäisyyden vahva symboli. Demarit estivät kansanäänestyksen.

Lipposen jälkeen hänen linjaansa ovat noudattaneet Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma. Molemat olivat puolueen puheenjohtajina ja ministereinä. Molemmat ovat myös bilderbrg-rokotettuja käytyään salaseran konferensseissa.

Miksi tämä Bilderberg-salaseura on niin keskeinen Suomenkin kannalta? Siksi, että EU ja euro ovat salaseuran aikaansaamia ja tavoitteena on ollut alusta alkaen eli vuodesta 1955, jolloin salaseura pereustettiin aikaansaada Euroopan Yhdysvallat eli liittovaltio. Sitä hanketta ovat demaripamput olleet ajamassa.

Demarit ovat edelleenkin EU:n syvenevän integraation innokkaita kannattajia eli liittovaltion kannattajia. Paavo Lipponen oli viime viikkolla Ylen haastateltavana ja puhui juuri tästä asiasta näin.

Jos demarit voittavat vaalit ja saavat pääministerin paikan on jokseenkin varmaa, että Suomi on mukana syventämässä EU:n integraatiota, kuten Lipponen vaatii. Se tarkoitta,että Suomi menettää pala palalta itsenäisyytensä ja itsenäisen päätösvallan asioistaan Brysselin byrokraateille. Se tietää myös sitä. että rahat ja velat pannaan yhteen ja me suomalaiset veronmaksajat joudumme maksamaan esim Italian velkoja.

Miksi EU:n tulevaisuudesta ei puhuta mitään vaalipaneeleissa ja haastatteluissa? Miksi se on kielletty tabu? Ovatko vanhat isot puolueet keskenään sopineet, että vaaleissa ei puhuta  EU:sta mitään, koska se on arka aihe? Kansaa pidetään pimennossa vaikka EU jo nyt vaikuttaa Suomessakin lähes kaikkeen.

Harkitkaa siis tarkkaan ketä äänestätte vaaleissa. Itsenäisen Suomen puolesta vai liittovaltion puolesta.

Kerska-Tampere sen kuin kehittyy

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/26ff14ce-630e-4228-a13f-ea1301281d5e

”Ministeriön tuoreen asetuksen myötä parkkisakot nousevat Tampereella maksuvyöhykkeen 1 alueella 60 eurosta 80 euroon ja muilla alueilla 50 eurosta 60 euroon toukokuun alussa.”

Lähtökohtaisesti Tampereesta kehitetään kävelyutopiaa. mistä kauempana asuvien halutaan pysyvän kaukana nai maksajina keskustan asukkaiden hienouksille.

Samaan aikaan sote-palvelut kauempaa vähitellen lopetetaan, jota keskustan asujille saadaan nopeaa palvelya yksityisillä terveysasemilla.

On hienoa olla ”tamperelainen” maksaja.

Vaalitaistelu ottaa kierroksia lisää

Persupelko, joka on jo paniikinomaista on hallitsevana nyt käytävässä vaalitaistelussa, eikä aiheetta. Kaikki muut puolueet varsinkin isot vanhat puolueet kyttäävät nyt silmä tarkkana kaikkea mitä persut tekee tai  sanoo.

Aivan viimeiseksi on nyt nostettu tikun nokkaan persujen vaalivideo, joka on mainostoimiston tekemä ja menee siis mainostoimiston piikkiin.

Se on eräänlainen aikuisten satu kansasta, joka on saanut tarpeekseen valtaeliitin välinpitämättömyydestä kansaa kohtaan. Sitten kuvaan tulee kuviteltu hirviö, joka panee ruotuun valtaeliitin ja kansa on tyytyväinen.

Videota pidetään muiden puolueiden taholla mauttomana ja jopa törkeänä. Mutta he unohtavat, että nykymainosmiehet  keksivät kaikenlaista ja erikoisesti sellaista, joka puhuttaa.

Mainoksen täytyy aina herättää ensin huomiota ja sitten jäädä mieliin. Silloin mainos on tehnyt tehtävänsä, on sitten kysymys tuotemainoksista tai imagomainoksista. Sanoo entinen myynnin ja markkinoinnin erikoismies.

Tuhoase 5G

Mikäli haluatte tietää, mitä 5G-verkot tekee, katsokaa nämä!

Pääministerivaalit ei ole kahden kauppa

Lähestyvistä vaaleista on  haluttu tehdä pääministerivaalit. Demarit ja kokkarit ovat erikoisesti korostaneet sitä.  Demareiden Antti Rinne on jo alkanut käyttäytyä, kuin pääministeri ikään ja Orpo hengittää niskaan.

Mutta jospa pääministerin paikka ei lankeakaan kummallekaan mainitulle vaan vaaleista tulee yllätysvaalit ja suurimman puolueen paikan nappaakin persut. Se olisi silloin kolmannen korvapuusti.

Ei tule Halla-ahosta pääministeriä vaikka suurimmaksi puolueeksi tulisikin persut, sanoo moni. Kaikki muut puolueet ovat kieltäytyneet tekemästä yhteistyötä persujen kanssa.  Mutta, mutta. Kaikilla puolueilla on hallituskipeys  ja on melko varmaa, että hallitus saadaan kokoon Halla-ahon johdollakin. Tilanne on toinen vaalien jälkeen.

Persujen vaaliohjelma on sellainen, että siinä ei hirttäydytä mihinkään muuhun asiaan, kuin haittamaahanmuuttoon ja siinäkin asiassa ovat vanhat puolueet nyt lähestyneet persujen vaaliohjelmaa. Kaikki on neuvoteltavissa ja monipuolue hallituksissa joudutaan aina tekemään kompromissejä.

No tämä on kaikki spekulointia, joka kuuluu vaalien alusaikaan.

Mutta jonkinlainen tytinä on mahan pohjassa, että jotain suurta tapahtuu vaaleissa. Intuitioherkkyys on lahja.

PS. Olen anonut Perussuomalaisten jäsenyyttä, koska haluan olla voittajien puolueessa. On ensimmäinen kerta elämässäni, kun liityn johonkin poliittiseen puolueeseen. Parempi myöhään, kun ei ollenkaan.