Kepulit ja Soinilaiset haluavat jatkaa rosvoamista

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005327031.html

”pääministeri Juha Sipilä ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoivat tiedotustilaisuudessa, että keskusta ei ole valmis luopumaan solidaarisuusverosta.

– Mieluummin käytetään varoja, jos niitä on, pieni- ja keskituloisten verojen alentamiseen. Mutta me elämme velaksi edelleen ja alijäämää on edelleen, eikä merkittäviin veronkevennyksiin ole varaa, Sipilä sanoi.”

Rosvousverossa eläkeläisiä rokotetaan törkeästi seuraavan mallin mukaan:

”Solidaarisuusvero vaikuttaa esimerkiksi siten, että 130 000 euroa vuodessa ansaitseva palkansaaja maksaisi ilman solidaarisuusveroa ansiotuloveroa reilut 60 053 euroa. Solidaarisuusvero, joka menee sadantuhannen ylittävästä verotettavasta tulosta, veroa menee lisää 414 euroa.

Eläkeläisten eläketuloihin osuva raippavero vaikuttaa jo 45 000 euron eläketuloista alkaen. Esimerkiksi 60 000 euroa eläkettä saava maksaisi ilman solidaarisuusveroa 20 941 euroa ja solidaarisuusveron vaikutus eläkeläisen kukkaroon on 900 euroa.”

Miksi eläkeläisiä rosvotaan palkansaajiin verrattuna?

Miksi kansanedustajat eivät joudu osallistumaan?

Timo Soini ja haittamaahanmuutto

Vastaukseni erääseen allaolevan blogin kommenttiin:
Hän [Timo Soini] edustaa sanojensa mukaan EU-kriittisyyttä, kun taas Halla-aho maahamuuttovastaisuutta.

Ihmiset muuttavat, ergo maahamuuttovastaisuus on ihmisvastaista.
Panet sanoja Halla-ahon suuhun. Nähdäkseni PS kritisoi haitallista, lainvastaista maahanmuuttoa. Se perustuu tilastoihin ja empiirisiin havaintoihin.

Itseäni korkeakouluinsinöörinä elähdyttää rationaalinen ajattelu ja faktat; ei tunteisiin perustuva argumentointi.
Jatka lukemista ”Timo Soini ja haittamaahanmuutto”

Aleksi ja Julia

Ei vielä lentämällä mihinkään. ”Onhan täällä ihmeellinen maailma näkyvissä”

Kyseessä ei ole Väinö Linnan tuotantoa, vaan ihan jotain muuta.

Lontoon MM kisoista kuultua ja nähtyä.

Jos suomalaisille jaettaisiin vielä Sisupuukkoja, niin yksi, tai jopa kaksi kuuluisi Aleksille. Hän antoi kaikkensa, tyhjensi vielä jopa vatsansa. Hän on taatusti sisukkain Suomen, jos ei koko maailman urheilijoista Lontoon kisoissa. Hänellä on tulevaisuus edessä, eikä takana, kuten monella muulla.

Julia on taas kisojen sympaattisin urhelija, ukranalainen vaalea kaunotar. Hyppäsi naisten korkeushypyssä kaksi kertaa uuden oman ennätyksensä sijoittuen toiseksi. Häntä ei suuresti hämmentänyt omat suorituksensa, vaan käyttäytyi viileän hillitysti omien ennätyshyppyjensä jälkeenkin. Se oli ihan silmiinpistävä ominaisuus.

Hänelläkin on tulevaisuus edessä ja korkealla.

 

 

 

 

 

Kommentti-ilmotus sähköpostiin?

Saako jostaki tehtyä niin, että sais ilmotuksen kommentointivastauksesta tai kommentista omhaan kirjotukseen?

Jos tämmöstä ei saa näin kysyä, ottakaa pois tämä!

Eläkeläisetkö itsekkäitä

 

 

Uskokaa tai älkää, suomalainen talousnobelisti Bengt Holmström puolustaa työläisiä ja antaa ymmärtää itsekkyyden olevan nyt ja tulevaisuudessa yhteiskunnallinen ongelma, ellei jotain tehdä. Moni varmaan hieraisee silmiään, voiko olla totta, vihdoin löytyy rohkea vaikuttaja joka puuttuu ahneuden ytimeen. Oli lama tai nousukausi, suurpääomat tahkoavat miljardituloksia, joita jakavat vuodesta toiseen osinkoina omistavalle luokalle. Valitettavasti tuosta ahneudesta ei talousnobelistin mielestä ole kyse.

 

Vastakkainasettelun aika ei kuitenkaan ole ohi, tietää talousnobelisti Holmström. Bengt Holmström ei olisi tänään talousnobelisti jos hänen mielestään vastakkainasettelu olisi yhä pääomien ja työläisten välillä. Hän asettaakin vastakkain loppuun palaneet, hyvinvointiyhteiskunnan rakentaneet, tyhjätaskuina eläkkeelle siirtyneet työläiset nykyisiä työläisiä vastaan. Me työelämän pienillä palkoilla tehneet, kädestä suuhun eläneet, nykyisin olemattomia eläkkeitä saavat, olemme syypäitä nykyisten työläisten kehnoihin toimeentuloihin.

 

Talousnobelisti Bengt Holmströmin mielestä perustuslakia pitää voida muuttaa, jotta eläkkeitä voidaan laskea. Joo, o, onhan se todella kohtuutonta kuinka osa eläkeläisistä kykenee ostamaan kuukauden eläkkeestään sekä verenpaine, että kolesterolilääkkeet. Jotain rajaa pitäisi eläkeläisten itsekkyydelläkin olla. Iso kirja kuulemma pyytää antamaan meille jokapäiväinen leipämme, mutta talousvaikuttajamme mielestä eläkeläisille riittää leipä joka toiselle päivälle.

 

Holmström haluaa ottaa mallia Ruotsin eläkejärjestelmästä, jossa, jos oikein ymmärsin, huonoina aikoina eläkkeitä voidaan laskea ja hyvinä aikoina taas nostaa. Tämä malliko sopisi myös meille, hei haloo talousnobelisti Holmström! Elämme nousukautta ja mitä laulua suurpääomien edustajat ja oikeistolaiset päättäjämme laulavat kuin yhdestä suusta? Malttia, malttia ja jakovaraa ei ole, vaikka täysiä tunteja tekevät työläiset hädin tuskin tulevat palkoillaan toimeen, puhumattakaan osa-aikaisia töitä tekevistä. Miten muuten kävi taitetun indeksin kun sitä leikattiin, korjattiinko se hyvinä aikoina, mietipä sitä talousnobelisti Holmström, kun seuraavan kerran esität eläkkeiden leikkaamisia meiltä työläiseläkeläisiltä.

 

 

 

 

Uusi puolue perusteilla, nimeksi tulee ”Paskanruskea tulevaisuus”

Nyt on muotia perustaa uusia puolueita, kun tarvitaan lisää puoluejohtajien paikkoja. Maassamme on puoluejohtajiksi pyrkiviä henkilöitä niin paljon, että päät kolisee. Jotkut innokkaimmat puoluejohtajat perustavat jo toista puoluetta elämässään ja heidän tulevaisuuden väri alkaa jo hämärtyä. Tavaksi on tullut, että uusien puolueiden nimeksi riittää jokin väri ja sana ”tulevaisuus”.

Erikoista on myös uusien puolueen säännöissä maininta, että jokin nuoruudessa tapahtunut hairahdus estää pääsyn puolueen jäseneksi. Esim. ”Sininen tulevaisuus” – puolue ei kelpuuta jäseneksi henkilöä, joka on tuomittu kansanryhmää vastaan kiihotuksesta. Paskanruskea tulevaisuus – puolue ei kelpuuta jäseneksi henkilöä, joka on kerran loikannut jostain puolueesta toiseen tai loikannut tuntemattomaan. Näillä poissulkevilla säännöillä halutaan varmistaa, että ei toivotut tyypit pääse jäseneksi, jotka voi jossain tulevaisuudessa tulla jopa puolueen puheenjohtajaksi. Esimerkkejä on.

Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä kaikkia värejä on seuraavien vaalien puolueiden värikartassa. Jos päävärit loppuvat, kun puoluekenttä uudistuu vauhdilla, niin aina voi käyttää eri värien sävyeroja. Esim. vihreät voivat paremmin erottua muista lisäämällä nimeen yhden sana, myrkyn, josta tulee myrkynvihreä.

Minkälainen sitten on uuden ajattelun mukainen poliitikko, joka pyrkii jäseneksi uusiin puoluesiin. Sellaisen poliitikon profiili on suunnilleen seuraavanlainen. Lapsena häneltä vietiin aina hiekkalaatikolla kaikki lelut. Kouluikäisenä hän oli koulukiusattu siksi, että hän oli ns. hikipinko. Myöhemmin hän jämähti takarivin taaviksi ja päästäkseen edes hieman lähemmäksi eturiviä vaihtoi puoluetta, kuin me muut paitaa.

Sinivalkoinen Suomi tarvitsee väreiä politiikkaan, kun politiikka Suomessa on niin väritöntä.

Unelmablogialusta – sellaista ei tietenkään ole, eikä tule

Ajatukset eivät ole prioriteettijärjestyksessä. Numeroitu ne ovat siksi, että on helpompi kommentoida.

  1. Blogikirjoituksia, eikä kommentteja ei moderoida, eli ne ilmestyvät näyttöön reaaliajassa. Se mahdollistaa oikean keskustelun. Jos moderoidaan, niin se aiheuttaa sietämättömän viiveen.
  2. Blogialustan ylläpitäjät eivät sensuroi blogikirjoituksia, eikä kommentteja, henkilökohtaisten mieltymysten ja/tai poliittisten suuntautumustensa mukaan vaan vain tiettyjen selvien sääntöjen rikkoutuessa.
  3. Toivottavaa, mutta ei ehdottoman välttämätöntä, on että kirjoittajat ja kommentoijat kirjoittavat vain omalla oikealla nimellään ja omalla oikealla tunnistettavalla kasvokuvallaan. Mahdollisten nimimerkkien pitää olla selvästi nimimerkkejä ja väärällä nimellä kirjoittamisen pitää johtaa ikuiseen bannaukseen.
  4. Kommenteista tulee haluttaessa sähköpostiviesti, jossa on jo mielellään myös kommentin sisältö.
  5. Sekä blogikirjoitukseen, että kommentteihin, pitää voida lisätä: kuvia (mukaan luettuna suuria ja tarkkoja tilannekarttoja), taulukoita, piilolinkkejä, tavallisia näkyviä linkkejä, loppuviitteitä, korostuksia (Bold, Italic), erottuvia väliotsikoita. Olisi varsin upeaa, jos kuvaa voisi klikata, jolloin se muuttuisi tarkemmaksi – jopa kokoruudulla ja zoomauksella operoitavaksi (varsinkin sotahistorian tilannekartoissa erinomainen ominaisuus).
  6. Kirjoittajien identifiointi pankkitunnuksilla. Jos ei ole pankkitunnuksia, niin passin näyttö ”toimituksessa”.
  7. Blogikirjoittajille oikeus asettaa henkilökohtaisia banneja omaan blogiinsa. Kun esimerkiksi ”Koivula” on pistetty banniin, niin siitä IP-osoitteesta ei enää voi kommentoida. Jos se kommentoi toisesta IP-osoitteesta, niin senkin voi vastaavasti bannata.
  8. Mahdollisuus peukuttaa sekä blogikirjoituksia että kommentteja sekä ylöspäin että alaspäin – toki vain yhden peukutuksen yhdestä IP-osoitteesta.
  9. Blogikirjoituksessa vierailulaskuri – monestikko siellä on käyty.
  10. Blogikirjoittajalla oikeus deletoida saapunut kommentti kokonaan.

Facebook on saatana? Kolmas osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen jo käsitellyt havaintoprosessejani parilta eri kantilta. Tällä kertaa kokoan aiempien osien havainnot johtopäätöksiin.

Johtopäätöksiä ja aasinsiltoja

Facebookissa on kaksi miljardia aktiivikäyttäjää. Kun tästä eliminoidaan valekäyttäjät, vain lähipiirin kanssa viestintää pitävät sekä ne harvat jotka osaavat ottaa tiedon vastaan objektiivisesti, heitän lonkalta että noin miljardi ihmistä on altistunut somekuplan voimakkaimmille vaikutuksille. Jotta johtopäätöstä ei tarvitse etsiä pitkään, tässäpä se: Facebook on muuttanut miljardi ihmistä kyvyttömäksi tai vähintään rajoittuneemmaksi tasapainoiseen yhteiskunnalliseen kanssakäymiseen. He eivät näe enää kilpailevassa puolueessa idiootteja vaan paholaisen, väärämielisessä verkkosivustossa tunkiota vaan maalitaulun. Ennen kaikkea, he eivät näe toista mieltä olevassa enää ihmistä vaan epäinhimillisen, akuutin vaaran. He eivät tunne tätä ns. vastapuolta kohtaan ymmärrystä saati kunnioitusta tai edes sääliä. Pahimmillaan ns. vastapuolen sanat on opetettu kokemaan väkivaltana ja tuleen on vastattava tulella.

Tästä miljardista ihmisestä osa, ehkäpä jotain 1-10 miljoonan välillä on mennyt vielä pidemmälle. He ovat muuttuneet ideologiansa pyhiksi sotureiksi. He ovat muuttuneet siviileistä sotilaiksi. He näkevät vihollisia kaikkialla, he elävät keskellä pahinta paranoiaa ja fantasioivat yhtenään vastapuoleen kohdistetusta silmittömästä julmuudesta. Yhteiskuntarakenteemme ovat pitkälti ansiona siihen että fantasian ja kovimpien tekojen rajamuuri on sangen korkea, mutta tässä joukossa on myös teon tehneitä pahoinpitelijöitä, kiduttajia ja murhaajia. Täten tuon seuraavan johtopäätöksen pöydälle: Facebook on aiheuttanut enemmän kärsimystä viime vuosikymmeninä kuin monet ihmisoikeuksia polkeneet valtionpäämiehet ja aikamme diktaattorit. Jos meno jatkuu, kohta kolkutellaan George W. Bushin tai tai Ratko Mladićin numeroita. Kun huumeiden annosvahvuudet nousevat, kauanko menee kun hätyyttelemme tilastoissa Stalinin tai Maon lukemia? On hyvä muistaa, että historiassamme moni hurjat määrät ihmishenkiä vaatinut tragedia ei ole yhden ihmisen vaan yhden aatteen tekosia. Pahuuskin voidaan joukkoistaa.

Ei hypätä johtopäätöksiin

Nyt pakitan vähäsen ja lisään tarkennuksia. En ole väittänyt tai väittämässä että Mark Zuckerberg olisi hirviö tai että hän olisi edes pahat mielessä ollut luomassa hirviötä. En myöskään väitä että Facebook avittaisi suoraan terrorismia, siitä ei ole merkkejä. Facebook vain noudattaa jäätävällä tarkkuudella ja lukuisten supertietokoneiden teholla ihmismielen perusvaistoja. Se on pätevä keksintö, loistava liiketoimi ja jos Zuckerberg ei olisi sitä rakentanut, joku muu olisi. Länsimaiden ulkopuolisissa valtioissa moni muu onkin luonut omia facebook-kloonejaan. Se on aikakautemme freoni, alkuun ylistetty ja paljon hyvää luonut keksintö jonka haitoista opimme vasta myöhemmin. Facebook on aikamme sosiaalisen pahuuden ilmentymä, mutta se on vain naamio jonka taakse kurkistamme ensi kerralla.

Linkit kaikkiin sarjan osiin:

  1. Osa 1/5
  2. Osa 2/5
  3. Osa 3/5
  4. Osa 4/5
  5. Osa 5/5

Pirkan blogit.

Ihan näin aluksi sanoisin; Kyuu:n hanke mielestäni oli onnistunut ja kiitosta ansaitseva, moderointi on sujunut tasapuolisesti ja mallikkaasti. Kuitenkin sivustoille on kertynyt vajaat kolmisenkymmentä aktiivia, siis ei niinkään paljon tai sitten ajanjaksoon nähden ihan kohtuullisesti …mutta se yleisilme? Henkilökohtainen tuntumani on, että sivusto on melko ”PS_aatteen” värittämä, parin avaajan/kommentoijan,  sotaintoilua, kaikenlaisten -ismien, asiatontakin  käsittelyä ja parin kommunistiaatteen värittämää ( PL Hannu, hyvinkin asiallinen).  Ikävää kyllä Aamulehden blogeilta ei tänne ole siirtynyt läheskään niin paljon asiallisia, joskus kärjekkäitäkin blogisteja, heitä juurikin tarvitaan; vahinko.

Tämä näin kokonaisuutena. Olen hyvin tietoinen, että yhden miehen aatteita ei välttämättä edes kaivata, niinhän se on kaikkialla.

Olen päätynyt siihen, että pidättäydyn avauksista/kommentoinneista toistaiseksi; katselen mihin sivusto muuntautuu; sitten teen ratkaisuni jatkosta. Nykyisyys ei minua oikeastaan kiehdo, ei mitenkään.

Täysin omasta mielestäni lukisin mieluiten nykypäivän ilmiöistä/kokemuksista, arkipäivän ajatuksista, historiasta, …jne. Politiikkakin kelpaa mutta ilman värityksiä.

Pussy Riot riehuu ja pyllistelee Tampereella – BREXITIÄ VASTAAN!!!

SITÄKÖ VASTAAN Suomenkin taiteilijoiden pitäisi….???

Pussy Riotin terveiset Suomen ja Euroopan taiteilijoille: ”Tehkää poliittista teatteria!”

Pussy Riot -ryhmän Maria Alyokhina oli vielä maanantaina pidätettynä Siperissa. Torstaina Tampereella hän lähettää Aamulehden välityksellä kiihkeitä terveisiä Euroopan taiteilijoille

Petri Huhtinen / Aamulehti

Pussy Riotin terveiset Suomen ja Euroopan taiteilijoille:

Pussy Riot -aktivisti Maria Alyokhina matkusti Siperian mielenosoituksesta Moskovan kautta Tampereelle. Hän esiintyy Teatterikesässä Burning Doors -esityksessä.

Anu Ala-Korpela

–Nyt on se hetki. Suomen, ja koko Euroopan taiteilijat, tehkää poliittista taidetta, sanoo Maria Alyokhina Pussy Riot -ryhmästä.

Hän istuu ennen Burning Doors esityksen harjoituksia Tampereen Työväen Teatterin edessä tauolla, mutta syttyy välittömästi lähettämään terveisensä Suomen taiteilijoille. Kuunnelkaa!

Alyokhina vetäisee savut tupakasta ja jatkaa:

–Joskus poliittinen taide on tehokkaampaa kuin politiikka, Alyokhina sanoo.

–Minä uskon rähinöintiin. I believe in riot.

Miksi taiteilijoiden juuri nyt on tärkeää panna rähinä päälle?

–Meillä on Putin, Trump ja Brexit. Nyt on paras hetki avata suunsa ja huutaa! Alyokhina sanoo.

Alyokhina tietää mistä puhuu.

Hän on itse vielä maanantaina ollut vangittuna Siperiassa Pussy Riot -performanssin tähden.

Pussy Riot halusi kiinnittää maailman huomion ukrainalaiseen elokuvantekijään Oleg Sentsoviin, joka kärsii kahdenkymmenen vuoden vankeustuomiotaan Siperiassa. Alyokhina kumppaneineen järjesti performanssimaisen mielenilmaisun vangitun Senytsovin puolesta. Länsimaissa Sentsovin tuomiota on pidetty poliittisena. Monet taiteilijat ovat vedonneet ohjaajan puolesta.

–Paikalla oli paljon ihmisiä, paikallisia, mutta ei ketään virallisten tahojen edustajia, Alyokhina kertoo.

Alyokhina kertoo, miten myöhemmin poliisiauto pysäytti heidän autonsa.

–He sanoivat: olette tavallaan rikkoneet lakia, Alyokhina sanoo ja nauraa.

Alyokhina ja hänen taiteilijakumppaninsa Olga Borisova pidätettiin, mutta päästettiin myöhemmin vapaaksi.

Alyokhinan mukaan polisin todisteet performanssiin osallistujien henkilöllisyydestä, olivat niin hatarat, että naiset vapautettiin.

–Todisteena oli lähinnä meidän oma twiittimme asiasta, Alyokhina sanoo.

Pussy Riot -ryhmä on tunnettu siitä, että se käyttää koko pään peittämiä värikkäitä naamioita.

Maria Alyokhina esiintyy Tampereella Burning Doors -nimisessä esityksessä.

Burning Doors on valkovenäläisen Belarus Free Theatre -teatterin esitys, joka puhuu muun muasasa taiteilijoiden ilmaisunvapaudesta.

Burning Doors käyttää taiteilijoiden omakohtaisia todistajanlausuntoja materiaalinaan. Yksi taiteilijoista, jonka kohtaloa esitys kuvaa, on juuri Pussy Riotin Maria Alyokhina.

Alyokhina esittää Tampereella esityksessä itseään.

Teatteri toimii Valkovenäjällä maan alla poliittisen vainon takia. Esitykset pidetään autotallissa. Ilmoituksia esityksistä ja esityspaikasta ei koskaan anneta suoraan vaan suusta suuhun kertomalla.

Burning Doorsin ensi-ilta pidettiin Lontoossa. Teatterin perustajat toimivat siellä pakolaisstatuksella. ”