Muistaakseni kymmenessä käskyssä ei ole yhtenä: Älä valehtele.
Tänään jouduin turvautumaan valkoiseen valheeseen yhdessä asiassa, vaikka se rumaa onkin. Eihän se siunausta tuo mutta nyt oli pakko.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Muistaakseni kymmenessä käskyssä ei ole yhtenä: Älä valehtele.
Tänään jouduin turvautumaan valkoiseen valheeseen yhdessä asiassa, vaikka se rumaa onkin. Eihän se siunausta tuo mutta nyt oli pakko.
Hyvin ovat sopeutuneet naapurustoon muuten paitsi lapset ovat aika rasavillejä kun kiusaavat suomalaislapsia tässä naapurustossa.
No, kielimuuri vielä on mutta eiköhän se siitä.
Sehän se on se päivän muotia, että muutetaan kaupunkiin. Jätetään maaseutuasunnot oman onnensa nojaan ja lähdetään betoniviidakkoon. Sieltä löytyy läheltä kaikki palvelut, eikä tarvitse tehdä yhtään, ei edes aikansa kuluksi. Kyllä se aika kuluu ihan tekemättä yhtään mitään.
Toista se on tässä meikäläisen, en tiedä oliko eilen mitään hyötyä mistään, mutta paljon ainakin jäi jälanjälkiä pitkin pihaa. Yritin hiukan hoidella kukkamaita, revin rikkaruohoja ja istutin joitain uusiakin kukkasia. Ne minun piti tehdä ihan sormituntumalla, koska kukkanen on aika outo asia minulle.
Illemmalla, kuitenkin luonnonvalon aikaan lämmitin meidän rantasaudan, noin 40 kuution tilavuudeltaan. Olihan siellä tilaa minulle, olla vaikka pitkittäin, taikka poikittain ja hyvät löylyt sainkin. Meillä on siinä saunassa jatkuvalämitteinen kiuas ja löylyä saa sitä mukaa, kun viitsii heitellä puita pesään. Järveen en oikein uskaltanut enää mennä, jos kuitenkin jotain sattuu, niin täällä on ihan turha ainakaan puoleen kilometriin huudella apua.
Minä olen jo monta viikkoa seurannut onnetonta käkeä, sekin on varmaan yksinäinen, kun ei tunnu löytävän kaveria. Se lentelee koko ajan edestakaisin ja koko ajan se kukkuu, välillä ihan lennossakin. Käki on yleensä aika arka lintu, enkä ole siitä oikein kunnollista valokuvaa koskaan saanut. mutta ei minusta kyllä ole sille kaveriksi.
Nyt kuuluu taas lokki hyppivän savupiipun pellin päällä. Niillä on varmaankin poikaset, koska rikkoutuneita munankappaleita on pitkin pihaa. Ovat vielä niin pirun kiukkuisia, jos vaan hiukankin liikun pihalla.
Siis elämää ilman yhtäkään ihmistä.
Ojalan laskuoppi ja laskimen nollat eivät riitä hahmottamaan 31,4 biljoonan suuruutta?
Herää kysymus paljonko summa on per Amerikan maksykykyistä henkilöä kohden?
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/42870814-023a-4eb6-8b80-7ea91cc54541
Asiaa tulee miettineeksi myös toiselta kantilta, eli kauanko Amerikka auttaa eurooppaa
sodassa venäjä vastaan Ukrainassa ja mitäse siitä itse hyötyy?
Eurooppa velkaantuu ja siinä samalla me Suomalaiset.
Suomen PS:n sisarpuolue teki tämän. Kun oikein hamusivat EU:n tukipakettia ja saivat, nyt haluavat, ettei kukaan katso mihin he sitä käytävät. Että semmoisia nämä äärioikeiston Mussolin jälkeläiset.
Mainitaan nyt muutama:
Eagles: Desperado
Skädäm: Katujen kuningatar
Yö: Joutsenlaulu
Somet kohisivat, kun kohuelokuva What Is a Woman julkaistiin Twitterissä maksutta parin päivän ajaksi. Elokuva oli joko suuri teko tieteelle ja sananvapaudelle tai törkeä hyökkäys kaikkia ihmisoikeuksia vastaan, riippuen keneltä kysyit. En kysynyt kummaltakaan, vaan katsoin itse.
Provoa mutta pohdittavaa
Elokuva on provosoiva ja päähenkilö Matt Walsh ei haastatteluissa mitenkään pimitä konservatiivista maailmankuvaansa. Mielestäni hän lipsuu turhan usein ilkeilyn puolelle kiertäessään maailmaa ympäri, kysyen erilaisilta ihmisiltä otsikon mukaisen peruskysymyksensä: mikä on nainen? Provosta huolimatta on paljonpuhuvaa miten eri tavoin tähän vastataan, tai jätetään vastaamatta. Pääosa ihmisistä ei osaa vastata kysymykseen.
Yksi yleisimpiä vastauksia on, että nainen on kuka tahansa joka identifioituu naiseksi. Kun haastattelija kysyy voisiko kysymykseen vastata ilman kiertoargumenttia, muuttuu vaikeammaksi. Tansanialaisen Maasai-heimon jäseniltä kysyessä sen sijaan vastaus on melko perinteinen: nainen on se joka synnyttää, mies on se joka ei. Tieteentekijöiden vastaukset riippuvat paljolti. Perinteinen professori vastaa kysymykseen biologisilla faktoreilla, modernimmat tieteilijät kiertävät kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa. Sekin on sinänsä ymmärrettävää, sillä moderni sukupuolentutkimuksen ala ei ole kovinkaan suuri absoluuttisuuksien ystävä.
Transasioita ei yritetä ymmärtää
Arvokonservatiivisin motiivein tehdyn elokuvan lähtökohtaa voi pitää modernien transaktivistien kannalta hyökkäävänä ja transvihamielisenä. Siten väkevä kritiikki teosta kohtaan on ymmärrettävää. Elokuva ei tee mitään yrittääkseen lisätä ymmärrystä tai keskitietä. Vain pari haastateltavaa on sellaista, joiden voisi väittää pitävän jalat maassa. Siltä osin pidän elokuvaa jälleen yhtenä menetettynä tilaisuutena. Itse koen, että transoikeuksien nimissä on jossain kohti vielä tekemistä, kun taas jossain kohtaa on kieltäydytty kuulemasta kaikkein asiallisintakin kritiikkiä.
Suomessa vastaavaa leffaa ei olisi helppo tehdä, sillä maamme lääkärit ja psykologit ovat toimineet kiitettävän vastuullisesti. Meillä on yritetty yhdistää tieteen hillitty pragmaattisuus ja ihmisoikeuksien nopea kehitys. Meillä ei ole sen paremmin kielletty transihmisiltä perusoikeuksia, kuin laitettu ihmisiä linnaan väärän pronominin käytöstä. Maailmalla moisia typeryyksiä jo tapahtuu. Olkoon tämä leffa jälleen yksi muistutus sille, että maailmalla kaikki ei ole paremmin.
Sananvapauden osalta olen kuitenkin joidenkin huutajien kanssa samaa mieltä: tämäkin teos saa olla olemassa ja saatavilla. Myös, ja erityisesti pöhköillä mielipiteillä on oikeus olemassaoloon.
Nyt ovat viikonloppuvapaata viettämässä kaikki säätytalolla hallitusneuvotteluissa olevat puolueet ja jätän nyt heidän työnsä kommentoimatta ja katson vähän mitä todennäköinen oppositio hommailee.
Vihreät siellä nuolevat haavojaan ja valmistautuvat valitsemaan Ohisalolle seuraajaa ja aika hiljaista siellä on ollut säätytalon suuntaan, sillä vaalijärkytyksestä palautuminen viekin oman aikansa, ennenkuin vihreä siirtymä pääsee jälleen laulamaan tuttuja maailmanlopun säkeitään.
Vasemmistoliitossa myös vie oman aikansa väälijärkytyksestä palautuminen ja huuli pyöreänä nyt miettivät, että miten ne demarit onnistuivat niin huomaamattomasti koukkaamaan heistä vasemmalta ohi.
Demareissa on käynnissä ruumiinvalvojaiset, kun vielä virassaan olevaa puheenjohtajaa pestään puhtaaksi median hyvällä avustuksella.
Mutta kaiken huippu kuitenkin on kepu, joka ei edes halunnut osallitua hallitustunnustelija Orpo kutsuun, vaan marssi suoraan oppositioon nuolemaan haavojaan. No mikäs siinä tapansa kullakin mutta, nyt näkyy Saarikko jo jakelevan neuvojaan säätytalon suuntaan ja varoittelee siellä olevia puolueita milloin mistäkin kuten varoittelee koskemasta soteen ja älkää leikatko ihmisten terveyspalveluista ja sanoo kepun olevan suomen puolella koko voimallaan ja sydämmellään. Tässä kepun sanomassa on kyllä jokin paradoksi, kun ensin kieltäytyy vastuusta ja sitten onkin jo hallitusneuvotteluihin omia vastuuesimerkkejään tuputtamassa.
Saas nähdä kuinka kovat kissa ja kollitappelut vielä nähdään ja kuullaan demarileiristä, kun Kuningattarelle suraajaa valitaan. Valitaanko tasavaltalainen Lindtman, vai kuningattaren hovinarri Porista.
Leikkuriin tulee verot?
Ansiotuloveroa alennetaan?
AY-maksun verovähennysoikeus poistuu?
Veroja korotetaan:
ALV-veroja korotetaan joten leivän hinta kallistuu?
Kiinteistöveroa korotetaan etkä saa mökkiäsi myydyksi kuin pilkkahintaan?
– Missä asut jos omassa mökissä asuminen kallistuu entisestään?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009629634.html
Yksityinen hoiva-ala haluaisi poistaa hoitajiltaan lakko-oikeuden?
Yksityinen maksaa huonompaa palkkaa ja työtä pitäisi tehdä kahden edestä?
Kunhan vielä saadaan poistettua sosiaaliturva niin ollaan kaaoksen tiellä?
– Hoiva-alalla jo nyt ilmoitellaan kotihoidon asiakkaille että palvelut loppuu
ja hoitolaitoksia suljetaan henkilömitoituksen vuoksi?
– Me eläkeläiset hoitoa tarvitsevat emme voi mennä lakkoon meillä ei ole lakko-oikeutta?
Haluaisimme lakkoilla parempien eläkkeiden puolestakin,
– sillä kohta joudumme maksamaan jokaisesta vaipasta ja vaipan vaihdosta?