Historia ei toista itseään. Mutta menneisyydestä voi ja on syytä ottaa oppia. Olisi hyvä kaivaa naftaliinista jo vanhentuneeksi ja kertakäyttöiseksi luultua Paasikiven ajattelua.
1940-luvulla voittoisan sodan vahvistama Neuvostoliitto teetti vaikutuspiiriinsä joutuneissa Itä-Euroopan valtioissa keskenään samanlaiset kaavamaiset ystävyys- ja yhteistyösopimukset luodakseen länsirajoilleen kuuliaisen turvallisuusvyöhykkeen. Saman sisältöistä sopimusta NL tarjosi myös Suomelle ja kutsui Suomen johdon neuvottelemaan asiasta Moskovaan. Tämän johdosta Suomessa panikoiduttin. Laaja käsitys oli että ”Finis Finlandiae” oli tullut.
Kokenut vanha ja viisas presidentti Paasikivi ei lamaantunut. Hän ryhtyi toimiin joilla saavutti kaikkein komeimman ulkopoliittisen voittonsa. Historian ja valtiofilosofisen tuntemuksensa perusteella hän analysoi järkiperäisesti venäläisten pyrkimykset ja tavoitteet Suomen suunnalla ja tajusi että NL:n keskeinen ja ainoa tavoite oli sotilaallinen turvallisuus maan luoteisosissa. Hän kieltäytyi itse matkustamasta Moskovaan ja lähetti sinne parlamentaarisesti kootun valtuuskunnan. Hän hylkäsi Itä-Euroopan maiden sopimusten mukaisen kaavamaisen sopimusluonnoksen ja kirjoitti itse uuden. Siinä hän huomioi tämän venäläisten tärkeimmän ja ainoan pyrkimyksen mahdollisimman vähän Suomelle epäedullisella tavalla. Osoittautui että hän oli osannut ennakoida venäläisten tarpeen ytimen. Stalin hyväksyi muitta mutkitta satelliittimaiden sopimuksista oleellisesti poikkeavan Paasikiven sopimustekstin sellaisenaan.
Kun nyt Turkki asettaa Suomelle osin mahdottomia vaatimuksia ja tilanne vaikuttaa lukkiutuneelta, kannattaisi tutkia Paasikivan luovan ja oma-aloitteisen toiminnan ja ajattelun historiaa. Olisiko sieltä soveltuvin osin löydettävissä väyliä edetä asiassa kaikenlaisen tunnepitoisen uhoilun ja uhriutumisen asemesta.
