Sairauksien ja vaivojen valittaminen on sään ohella taattu puheenaihe, ystävien ja tuttujen tavatessa. Näin siis vanhemman väen kohdatessa.
Entä jos sairaus onkin pään sisässä? Masennusta, ylirasitusta, neurologisia tai mielenterveys sairauksia? Avautuminen jopa lähimmille ystäville on liki mahdotonta. Mielenterveys on yhä tabu, ja siksi vaikeaa rinnastaa muihin sairauksiin.
Tänä päivänä ihmiset pääsevät äkillisiin, akuutteihin sairastumisiin suhteellisen nopeaan. Pillit vinkuen, viedään potilasta jos tarve sitä vaati. Tikkejä ommellaan ja vaivoja lääkitään. Hyvä niin. Näistä kehdataan myös puhua. Toiset jopa kerskuen ja vertaillen kenellä on ollut eniten vaivoja.
Entä kun jäät sohvalle voimat ihan lopussa? Pään sisällä on tyhjää tai kiristää, ettei tiedä hyppiäkö seinille. Tiedämme kuinka pitkä tie saattaa olla akuutin avun saaminen. Entä hoitoon pääsyt?
Mielenterveysasioista puhutaan, ongelmia tunnustetaan sillä saralla olevan. ”Julkkiset” antavat kasvot kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle, masennuksille ym., mutta silti ”jossain mättää”.
Olettaisi, ettei enää 2000 – luvulla puhuttaisi kansan keskuudessa ”hullun papereista”, tai vähätellä mielen järkkyessä, ahdistuksen iskiessä jne., jonka seurauksena joillekin häpeä vie sairaan yhä syvempiin vesiin.
Entä poliitikot, onko niin, että budjeteista päätettäessä pahnan pohjimmaisena tulevat mielenterveysrahoitukset? Miten käy uuden Hyvinvointialueen tullessa voimaan? Rahoituksesta väännetään kättä tosissaan, se on varmaa. Ettei vaan mielenterveyspalvelut ja kolmannen sektorin toiminnat jätetä viivan alle?
Hyvät ihmiset, me tarvitsemme toisiamme. Hyväksytään jokainen sairauksineen tasavertaisina kanssakulkijoina. On aika ottaa ”härkää sarvista kiinni”, ihan sieltä yhteiskunnan ylemmiltä tahoilta tänne ruohonjuuritasolle.
Hannu Tiainen
Virtain mielenterveysyhdistyksen puheenjohtaja.