Myyntiargumentti kohdallaan

Oheinen ilmoitus pomppasi esiin sosiaalisessa mediassa.
Espoon keskus

Siinä myyjä tietää mihin vedota. Onhan Espoon keskus maahanmuuttajatiheintä asumisympäristöä Espoossa.

Perrrkeleen demarit taas

Saksan sisäministeri Seehofer on yrittänyt edes hieman padota kansainvaelluksen saapumista Saksaan ja pyrkinyt tehostamaan laittomasti Saksan alueella olevien poistamista maasta.

Seehofer ja Merkel pääsivät jo kompromissiin asiassa. Perustettaisiin keskuksia, joihin laitetaan jo aiemmin jossakin muussa maassa turvapaikkahakemuksen tehneet henkilöt odottamaan pikaista päätöstä – etteivät ne pyöri Shengenalueella kuin ”pieru nahkahousuissa” tekemässä yhä uusia hakemuksia (ja myös rikoksia).

Nyt Saksan perrrkeleen demarit estivät kyseisten keskusten perustamisen, joten se porukka haihtuu kuin ”pieru Saharaan” tekemään koko Shengenalueella mitä lystää.

Demarit ovat kuin rutto. No hyvä on, voi verrata myös koleraan.

Turvapaikanhakijoiden uhka on tosi

Tutun voivottelun, valittelun ja ”voisiko joku muu tehdä jotain” asenteen siivittämänä keskusteltiin ikuisuusaiheesta mm. 20.6. ykkösaamussa. Keskustelu etenee lähinnä alati syvempiin poteroihin joten ehdotan uutta näkökulmaa: turvapaikanhakijat ovat todellinen uhka, mutta turvapaikanhakijat eivät itse ole siihen syyllisiä.

Oikeusvaltiota ja prioriteetteja

Sanovat, että oikeusvaltiossa turvapaikkaprosessin venyminen kahteen-kolmeen vuoteen ei ole oikein. Ei se olekaan. Entäpä ne jotka ovat velkavankeudessa vuosikymmeniä? Entäpä ne jotka ovat hoitojonossa vuositolkulla? Entäpä ne, jotka eivät saa hoitoa koskaan? Entäpä pitkäaikaistyöttömyys? Nämä ovat yhtä kivuliaita, pitkällisiä, täysin oikeusvaltioperiaatteen vastaisia ongelmia jotka kohdistuvat syntyperäisiin Suomen kansalaisiin. Annanpa uutisia teille: turvapaikanhakijat ovat vain yksi oire oikeusvaltion puutteesta. Rehellisyyden nimissä kaikkiin näihin ongelmiin ollaan paneutumassa päättäjien toimesta, mutta se ei lohduta tässä ja nyt – ehkä ei koskaan.

Turvapaikanhakijat ovat uhka, sillä he osoittavat pelkällä olemassaolollaan esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen surkean jaman. He ovat ihmisiä siinä missä matit ja liisatkin, hekin tarvitsevat lääkäriä eikä se ole heidän syytä. He kuitenkin tuovat esille terveydenhoidon karmean nykytilan. He ovat ongelma, koska heistä liian harva kotoutuu. Ilman heidän syytä kotouttamisjärjestelmämme on huono vitsi ja vastaanottokeskukset ovat lähinnä SPR:n rahantekokoneita, joissa tulijoita ei yritetäkään opastaa järkipohjalla. Se, että tulijoita ei kohdata oikein, ei ole tulijoiden vika, mutta muodostaa selvän uhan. Tokihan kotoutus on kaksisuuntainen tie, mutta voisimme keskittyä korjaamaan sen osan joka on käsissämme.

Turvapaikanhakijat ovat uhka, sillä he vääristävät työmarkkinoita. Sekään ei ole heidän vika, että joku on keksinyt ruveta rekryämään ihmisiä etnisin kriteerein, tuoden mukavan tuulahduksen Freudenthalin rotuoppeja nykypäivään. Turvapaikanhakijat ovat uhka, sillä huono kotoutus antaa mahtavat mahdollisuudet rikollisille kohdella heitä väärin työmarkkinoilla, oikeusavussa ja monessa muussa paikassa. Sekään ei ole heidän syytä. He ovat myös uhka firmoille, jotka tietävät montako kilotonnia turhaa paperisotaa, vääntöä ja jopa uhkailua TE-toimistolta tulee heti kun palkkalistoille ilmestyy yksikin mamu. Tässäkin syy kohdistuu tulijan sijaan byroslavian valtaistuimelle.

Ylikorostettu uhkakin löytää syynsä peilistä

Tietenkin osa uhasta johtuu siitä, että emme ole millään lailla pitäneet kirjaa tulijoista, selvittäneet heidän taustoja tai edes identiteettejä. Sen johdosta maahan on päässyt myös kourallinen aivan suoraa, henkilökohtaista uhkaa tuovia tahoja – terroristeja ja muita rikollisia. He ovat kuitenkin vähemmistö ja tämäkin uhka on tullut maahamme koska oma järjestelmämme on farssi vailla vertaa. Emme liene EU:n surkein tapaus, mutta surkea kuitenkin joten aika turha on omakehua harjoittaa virkamiesten toimesta. Tämäkin on osa järjestelmää jolla myös vilpittömästi turvaa hakevat, kotoutumiseen hyvin motivoituneet tulijat muuttuvat mahdollisuudesta uhaksi. Itse olemme petimme petanneet.

Turvapaikanhakijat ovat uhka, koska he ovat paljastaneet kyvyttömyytemme mukautua edessä oleviin haasteisiin. He ovat kuin pankkien stressitestit, osoittaen heikoimmat lenkit koneistostamme. Tuli heitä tänä tai ensi vuonna vähän tai paljon, he ovat jatkuva osoitus tästä, ellemme osaa ottaa päätämme pensaasta. Aloitetaan vaikka tästä: lobbarit kuuseen, järjestöt tarkkailuun, numerot pöytään, faktat fiilisten edelle ja ihmiset ihmisinä.

Puolueet ja maahanmuutto – kepeästi

Kirjoitin taannoin lyhyitä puolueprofiileja siitä miten kunkin eduskuntapuolueen maailmassa pärjää. Kuunneltuani maahanmuuttokeskustelua talouspolitiikasta taannoin, totesin että saman pöhkön tempun voi toteuttaa myös maahanmuuttolinjauksista. Kuten viimeksikin, ottakaa tämä yhtä vakavasti kuin homeopatia. Tasapuolisuuden vuoksi satunnaisessa järjestyksessä.

  • Keskusta: Olet tervetullut kunhan me saamme järjestää vastaanottokeskukset
  • Vasemmisto: Olet tervetullut kunhan olet rikollinen
  • RKP: Olet tervetullut kunhan opit ruotsia
  • Siniset: Olet tervetullut kunhan meillä on maahanmuuttolinjaus
  • PS: Olet tervetullut kunhan et tule naapurikylää kauempaa
  • SDP: Olet tervetullut kunhan et mene töihin
  • Kokoomus: Olet tervetullut kunhan menet töihin
  • Vihreät: Olet tervetullut kunhan menet yliopistoon
  • KD: Olet tervetullut tai siis et ole, se on kielletty

Bonuskierros: eduskunnan ulkopuolisia

Sain viimeksi kommentin että ei pidä muita puolueita unohtaa. Otetaanpa siis pari eduskunnan ulkopuolista mukaan.

  • Kansalaispuolue: Tervetulotoivotuksesi on viety käräjille
  • Piraatit: Sinulla on vapaus kokea itsesi tervetulleeksi
  • SKP: Komiteamme ohjeistaa sinua olemaan tervetullut

Trumpilta positiivista

Heti kun Trump valittiin USAn presidentiksi, niin minulta kysyttiin monelta taholta mielipidettä Trumpista – en suostunut kertomaan vaan sanoin että katsotaan mitä tapahtuu.

Pitkän aikaa on näyttänyt siltä että media yrittää väkisin löytää aihetta negatiiviseen uutisointiin Trumpista, eikä ole vahingossakaan uutisoinut mitään positiivista.

Aivan vähän aikaa sitten kuului, että Trump on myöntynyt toimittamaan Ukrainalle ”tappavia” aseita, ehkä jopa Javelin panssarintorjuntaohjuksia. Minusta se oli hyvä – kiitoksen arvoinen – päätös. Venäjä hyökkäsi Ukrainan kimppuun noin 4 vuotta sitten ja käy edelleen sotaa Ukrainaa vastaan. On jo aikakin toimittaa Ukrainalle aseita, jotta Ukraina voi paremmin puolustaa itseään.

Tänään kohistaan siitä, ettei Trump halua maahansa porukkaa ”persereikävaltioista” (”shithole country”, esimerkiksi Haiti ja Afrikan maat). Sananvalinnasta voidaan tietysti aina keskustella, että oliko se presidentillistä – mutta oleellista on se että Trumpin mielestä jenkkilään ei saa saapastella kuka hyvänsä ja mistä hyvänsä. Kyllä valtiolla pitää olla oikeus sanoa kuka saa tulla maahan ja kuka ei saa – eikä siihen saa olla muilla nokan koputtamista.

Kotoutetaan syrjäytyneeksi

Yksi suosikkiohjelmiani radiossa, Ylen Horisontti ei pettänyt taaskaan. Ohjelmassa valt. yo Seida Sohrabi pui muun lomassa uskonnon merkitystä kotoutukseen, käyttäen pohjalla sekä pakolaistaustansa kokemuksia että mittavia opintoja aiheesta. Hänen mielestään uskonto on kotoutuksen ongelma eikä hän allekirjoita nykylinjaa jossa uskonto on kotoutuksessa tärkeimmässä roolissa.

Vallastahan siinä kyse

Olemme lukeneet ja kuulleet kaikki tarinat lestadiolaisista, Koivuniemen klaanista ja muista maamme tiukoista uskontoryhmistä. Tiedämme, että tällainen uskontokunta pyrkii tiukasti kontrolloimaan ihmisten elämää. Tiedämme niinikään lukuisista tutkimuksista ja dokumenteista pitkin Eurooppaa että moskeijoissa ohjeistetaan uusia tulijoita olemaan integroitumatta ja varomaan länsimaisia arvoja. Kun yhdistämme nämä taustat ja Seidan kaltaisten ihmisten opit, pystymme hahmottamaan kokonaisuuden turvapaikanhakijan tai pakolaisen edessä. Ei tämä ole uskontokysymys vaan äärimmäisen maallinen valtakysymys. Yhteiskuntaan integroituva henkilö ei ole enää uskontokunnan ohjattavissa ja se on näille uskontokunnille akuutti uhka.

Rahastahan siinä kyse

Kunnia jokaisen pyhäksi pitämille asioille on aksiooma, mutta rahan pyhyyteen en usko. Monet uskonnolliset yhteisöt sekä niiden vanavedessä toimivat järjestöt ovat löytäneet mahtavat tienestit integroitumis- ja kotoutustöistä. He ovat markkinoineet itsensä välttämättömiksi toimijoiksi. Kotimaan ja EU:n uutiset vilisevät tietoa huijauksistaa, välistävedoista ja muista kikkailuista, mutta emme koskaan ole kyseenalaistaneet itse lähtökohtaa. Meille on itsestäänselvyys että uskontojohtoinen kotoutusmalli on kriittisen tärkeää ja siten sitä on aina rahoitettava. Jos mallille kysytään perusteita, ne saadaan samalta taholta joka nauttii ilmaisesta rahasta. Ikiliikkuja on keksitty.

Ihminenhän siinä unohtuu

Minua häiritsee ajatus siitä, että turvaa hakeva voi olla uskovainen vain keskeltä pyöritetyn rahan ja maallisen vallan voimin. Minua häiritsee ajatus siitä, että moni heistä on paennut julmaa uskontoa vain joutuakseen sen armoille uudessa kotimaassaan. Minua häiritsee ajatus siitä, että emme näe tulijoita yksilöinä ja ihmisinä vaan ainoastaan uskontonsa edustajina. Ennen kaikkea minua häiritsee kuinka teemme tällaisia laajoja oletuksia vailla tutkimusta, vailla terveen tieteellistä asennetta. Jos kotosuomalainen haluaa irti uskonnosta, kehumme ja tuemme häntä. Jos maahanmuuttaja haluaa irti uskonnosta, pidämme sitä outona ja ikävänä. Mihinkä se tasa-arvo nyt katosi?

En usko salaliittoihin, mutta uskon tyhmyyden tiivistyvän joukossa. Ennen Seidan radioesiintymistä ei monikaan ollut uskaltanut kyseenalaistaa himmeliämme. Tämä himmeli on vuosikymmenten ajan tuottanut huonosti kotoutuneita, huonosti työllistyviä ja pahasti syrjäytyviä ihmisiä lukuisista maahanmuuttajaryhmistä. Ehkäpä olisi korkea aika terveelle kritiikille.

Paperittomiakin on moneen junaan

Nyt kun taisto Helsingin paperittomien palveluista on hetkeksi laantunut, uskaltaa asiaa blogata. Ollako Halla-aholaisena sokeasti vastaan vai Arhinmäkiläisenä sokeasti puolesta? Asiasta ei saa mustavalkoista, kun paperittomissakin on ääripäissä vaikkapa turvapaikkashoppailijoita ja rikollisia vaan toisaalta myös ihmiskaupan ja muun rikollisuuden uhreja. Mielestäni paperittomien avustaminen voidaan tehdä vastuullisella mallilla, joka yhdistää huolehtimisen ja viranomaistyön humaaniin ajatteluun sekä oikeusvaltion turvaan.

Lääkäri ja poliisi

Allekirjoitan varauksetta velvollisuutemme huolehtia ihmiskaupan uhreista maamme rajojen sisällä. Pidän kuitenkin ehdottoman tärkeänä erottaa auttamisen ja mahdollistamisen. Jos vain sokeasti hoidamme heidän mustelmia vuodesta toiseen puuttumatta ongelmaan, toimimme ihmiskaupan mahdollistajana. Uhreille pitää tarjota pillerien lisäksi myös oikeudellista apua sekä turvaa hyväksikäyttäjiltään. EU:lla on järisyttävän musta maine ihmiskaupan mahdollistajana Välimerellä, enkä haluaisi moista synnin taakkaa pimeään pohjolaamme.

Käytännössä asia toteutuu tarjoamalla viranomaisille aktiivisen seurantamahdollisuuden kaikkiin paperittomille tarjottaviin palveluihin. En halua tähän spekuloida tarkkoja metodeja vaan jättäisin poliisin tehtäväksi ehdottaa valvontamenetelmät, joiden pohjalta oikeusviranomainen voi varmistaa lainmukaisuuden ja tehdä tarkennuksia. Rinnalle voisi hyvin luoda pykälistöä joka suojelee ihmiskaupan uhrin siviilioikeuksia. Koska pelko karkotuksesta on monesti suurin kynnys, voidaan rikoksen uhreille tarjota esimerkiksi automaattisesti määräaikainen oleskelulupa. Poliisivalvonnan lisäksi lääkäreille ja muita palveluita tarjoaville tulee määrätä ilmoittamisvastuu heidän havaitessaan laittomaksi epäiltyä toimintaa. Lääkärienkin tulee ymmärtää että uhrin lähettäminen paikattuna takaisin hyväksikäyttäjän syliin on julma vääryys.

Luonnollisesti myös oikeutta pakoilevat henkilöt ovat tämän myötä paremmin löydettävissä. Niin vasemmalta kuin oikealtakin on muistutettu lainmukaisuuden olevan toimivan maahanmuuttopolitiikan A ja O. Paperittomuus ei saa olla hyväksyttävä asiantila, vaan siitä on aina löydettävä tie joko lailliseen maassaoloon tai maasta poistumiseen. Maahanmuuttopolitiikan kokonaiskuvassa luvatta maassa olevien seuraaminen on toki vain pieni osa kokonaisuutta, mutta lieveilmiöiden vuoksi tärkeimmästä päästä. Muutakin parannettavaa toki on ja esimerkiksi lupa-asioiden käsittelyyn on saatava hurjasti lisää tehoa. Myös työperäisen maahanmuuton byrokratiaa pitää keventää vaikka sitten automaattista valvontaa samalla lisäämällä. Nämä ovat kuitenkin oma keskustelunsa, kunhan ymmärrämme tässäkin että maahanmuutto on laaja jo monialainen aihepiiri. Paperittomuus, ihmiskauppa ja pimeät työt osuvat usein yhteen jolloin eri viranomaisten on oltava paitsi hereillä, myös aktiivisessa viestiyhteydessä.

Imagostakin voidaan puhua

Jotta avoimuus tällä tasolla voi toimia lienee toki tarpeen keskustella myös poliisin maineenhallinnasta. Poliisilla on maineessa parantamisen varaa, eikä liene haitaksi ulkopuolisen tahon valvomana etsiä pahimmat sudenkuopat paikattavaksi. Moni maineongelma johtuu toki perättömistä huhuista, mutta ongelma on tällöin aivan yhtä todellinen: poliisia ei uskalleta lähestyä ja rikollinen kiittää. Poliisiin pitää voida luottaa ja luottamus on ansaittava, sitä ei voi ostaa tai antaa. Vastaava haaste on ollut usean EU-maan poliisiviranomaisten edessä ja asiaan on löydetty erilaisia ratkaisuja. Ehkäpä voimme oppia aiheesta naapureiltamme?

Voimme ihailla tai vihailla Helsingin toimia suunnitelmissaan paperittomille. Iänikuisen tappelun sijaan ehdotan kuitenkin kultaista keskitietä. Auttakaamme niitä, jotka apua tarvitsevat ja toimikaamme määrätietoisesti maailman ehkä hirveintä rikollisuuden muotoa vastaan. Siihen emme pääse poliitikkojen ukaaseilla.

”Yön Timolle” paikka tarjolla

[Natsima] Razmyar haluaa, että Helsingissä alettaisiin tosissaan pohtia, miten kaupunkilaisia voidaan palvella myös öisin. Käytännössä se voisi olla esimerkiksi ravintoloita ja klubeja pyörittävien ihmisten työn helpottamista ja juhlijoiden turvallisuudentunteen lisäämistä. Tai yömuseoita ja parempaa yöaikaista joukkoliikennettä. Tai kaupunkiaktivismin edessä lojuvan byrokratian raivaamista ja kaupungin yöelämän markkinointia.

Natsima
Natsima

Lähde: Apulaispormestari Nasima Razmyar haluaa Helsinkiin ”yöpormestarin” – ”Täällä ajatellaan edelleen, että yöllä ihmiset nukkuvat” – Kaupunki – Helsingin Sanomat