Mitähän sonse sosiaalisuus, sanottaan sosiaalinen pitäs olla, semmosta meile sanottaan ja semmosta meiltä nykyhjään ootettaan?
Hiljaset ihmiset on hankalia ja rasittavia, mutta entäpä se, että kaataa koko ajan kaiken toisten sylhiin ja päälle, onkosse sitte sosiaalisuutta.
Son minusta sosiaalista pään ja syämmen köyhyyttä, kyvyttömyyttä ja huonoa käytöstä.
Ei anneta puhheenvuoroa toisile.
Ei kuunnella, mitä toisella ois syämmelhään.
Ei yhtään osata olla hiljaa.
Ulkomaalaisethan ihmettellee, kuinka suomalaiset oottaa aina, mitä toinen sannoo ja sitte vasta joskus vastaavat taas puolestaan, mutta on meilä semmosiaki, jokkei jouvva kuuntelheen toista ihmistä.
Ja suomalaiset jotenki on niin jykeviä sanassaan, että ehkäpä met jäämä helposti omien sanomisten vanggiksi. Mie ainaki.
Ja mitä tahansa ei piäkkään kuunnella, siinäki jää sanojen vanggiksi helposti. Mie ainaki.
Ja on semmosia, jokkei kuuntele eikä ossaa yhtään elläytyä toisen elähmään. Toisen asemaan. Toisen olhoon.
Mikähän sois siis kamalinta, yltiösosiaalinen päpätys omista jokaikisestä aivoituksesta sielä omassa päässä vai onko tosiaan kamalaa, jos toinen on hiljanen tai ujo, jossei näytä kajahtavan mikhän, joka vaan hiljaa ja hittaasti kattoo.
Sosiaalisuutteen olen kyllästyny aikoja sitte niinko semmosena suositeltavana tapana olla ja tehä asioita, sei ole pääasia eikä kantava voima.
Sosiaalinen hyvä inhimillinen ja monipuolinen vuorovaikutus kaikkihaan on kait tärkeää, mutta usseimmiten riittääkö tehhään hommat ja olhan sitte sosiaalisia, jos olhan.
Sosiaalinen peritarkotukselttaan ois ehkä ollu jotaki lempeää kuuntelevvaa yhteistyötä eikä kokoaikasta toissiin päin kääntymistä tai päällepainavaa ja kaatavaa puhumista.
Semmonen sieluton puhe, toista ihmistä kohtaamaton puhe = vain omassa päässä tapahtuva liikenne, tai vaikka päästä toisseen, tai siis filosofinen sanoilla saikkaaminen ja maalailu yhä uuesthaan ja samoila sanoila jopa, son joko yhtä tyhjän kans roskaa tai vaarallista toistemme aivopesua ja kohta olhan mielipievankeja joko puolesta tai vasthaan. Mielipitheensä vanggit ei ossaa eikä pysty aattelheen oikeasti. Ja pikkuhiljaa siis kehkeytyy loputtomia ristiriitoja ja vaikeuksia isossa ja pienessä.
Niin ja ei uskos, että joku viisas sano aikoja sitte ja ihan suomeksi, että sananmahti on valtava. Se on valtava. Sana on jo teko, niinko ajatus on ihan ensimmäinen teko, huh ko aatteleeki.
Jos jättäs semmosen filosooffisen fiksun tietonikkarimaisen päässä pelkästään tapahtuvan ilmasemisen pois, ei mithän yläajatuksia eikä ilmasuntarvetta, alkas vaan epäsosiaaliseksi hyväkäytöksiseksi omaksi joksiki kokonaisuueksi, joka taas tänäki aamupäivänä ilmentyy nyt näin, haa ja hoo, on vieläki heikko olo siitte viime retriitistä, mutta kiitosko sain sanoa.
– hilkkapien