Yksi elämäni peruspilareita on pitkään ollut kunnioitus journalismiin ja journalisteihin. Järki sanoo että ei tämä ole mihinkään kadonnut. Vieläkin yli kymmenen senttiä leveä mustelma jalassani sanoo että harkitse kuitenkin toisin. Toisaalta, ei sellaista sankaria joka ei lankeaisi. Voiko tästä oppia jotain? Ei.
Jokanaisenoikeus
Jokaisella kyseenalaisilla keinoilla rikastuneella naisella on perustuslaillinen oikeus ostaa erittäin kallis sporttimersu ja päästellä ilmaan co2:ta parin lentokoneen verran. Jos sattuu olemaan kunnioitettavan kotimaisen juorulehden toimittaja, oikeus on kahta suurempi. Ja jos mersuun istuu, mersuun hukkuu. Onhan se selvä että omistusoikeus Eurooppaan – tai ainakin Pirkkalaan – tulee kaupanpäällisenä. Ei silloin tarvitse katsella ihmisiä jotka kulkevat yleisillä mailla. Ei! Tällaiset paskiaiset pitää pysäyttää ja näyttää niille kenellä se iso mersu on! Jukolauta, katso nyt minua! Katso miten iso moottori! Katso minua, olen journalisti, omistan sinut! Kaadu maahan ja vuoda verta, paskiainen!
Tällainen henkilö on yksi ja onneksi vain yksi esimerkki niistä kunnioittamistani toimittajista. Hän saa tehdä näin. Hän ei koskaan joudu edesvastuuseen. Jos häntä teoistaan moititaan, hänen työnantajansa maksaa juristit ja järjestää lokakampanjan syyttäjäänsä vastaan. Hän on jumalasta seuraava ylöspäin. Minullakin on toki tässä pelissä osani. Minun tehtäväni on kärsiä fyysisestä kivusta ja unettomuudesta yöstä toiseen jotta hän jaksaisi tankata mersuaan huomennakin. Jollainhan sinne toimitukseen pitää ajaa kirjoittamaan artikkeleja siitä miten toimittajilla on niin kauhean vaikeaa nykyään. Mersukin on jo vuoden vanha, perhana!
Katsoin läpi kokoelmaani vedosasteella olevia blogauksia. Melkein kolmasosa käsitteli journalismia jollain tavalla. Olen halunnut kirjoittaa kauniisti journalisteista koska heitä on kohdeltu väärin sosiaalisessa mediassa. Tuoreen kokemuksen myötä minun on kysyttävä itseltäni: onkohan se someviha toimittajia vastaan ehkäpä sittenkin ansaittua? Olisikohan jokin toinenkin toimittaja uhkaillut, panetellut tai jopa pahoinpidellyt niitä ihmisiä joiden viattomaksi uhriksi hän nyt tekeytyy? Olisiko toimittajissa enemmänkin samanlaisia tapauksia tämän Alma Median palkkalistoilla olevan moniosaajan lisäksi? Vihanpito ei ole koskaan oikein, mutta olisikohan se omalla tavallaan sittenkin ansaittua?
Näin on hyvä
Noh, ei hätää, ei minulla ole vastauksia. En minä halua kenenkään lähtevän kostamaan yhdellekään journalistille. Tiedän etten itse voi lähestyä poliisia, ellen satu haluamaan paria mustelmaa lisää. Minun ei kannata tätä journalistia nimetä tai olen paljon suuremmassa vaarassa. Minun on vain hyväksyttävä että hän saa todennäköisesti taas palkankorotuksen kertoessaan urhean tarinan miten hän puolustautui ilkeältä natsi-anarkisti-putinistilta joka yritti tuijotuksellaan pilata hänen viattoman autonsa kauniin maalipinnan. Tiedän että kansa hurraa ja rakastaa häntä sen artikkelin nähdessään.
Se ei ole mikään journalistin kirjoituksen arvoinen uutinen että tässä maassa ei ole oikeutta, ei turvaa eikä rehellisyyttä. Se on sen sijaan hyvin pienen blogauksen arvoinen tieto että opin tämän asian kantapään kautta, taas. Se vituttaa. Sori, ei siihen ole muuta sanaa. Minua särkee, en saa unta ja koitan hukuttautua kamomillateehen. Sentäs tarpeeksi viisas olen pysymään poissa pullosta. Vaan onneksi jossain asuu rikas, hemmoteltu journalisti, nukkuen tällä hetkellä ruususen unta. Niin on hyvä.
