Jatkosodan jälkeen Suomella oli runsaasti aseita

Elokuussa 1951 Suomella oli virallisesti:

  • 557 427 kivääriä;
  • 67 196 konepistoolia;
  • 16 178 pikakivääriä;
  • 5162 konekivääriä;
  • 1689 pst-kivääriä;
  • 23 493 pistoolia.

Lähde: Marko Palokangas; Räjähtävää tyhjyyttä; 2014; sivu 189

Siis sotilaan henkilökohtaista tehokasta pitkää sotilasasetta olisi riittänyt 640 801 sotilaalle. Lisäksi konekiväärit, pst-kiväärit, pistoolit, jne.

Siten jo ennen rynnäkkökivääriaikaa Suomi olisi voinut aseistaa sotilasasein ainakin 650 000 sotilasta. Kun rynkyt tulivat mukaan aseistukseen, niin Suomi olisi halutessaan voinut aseistaa sotilasasein yli 700 000 sotilasta.

Siihen verrattuna nykyinen sodanajan joukkojen määrä luokkaa 250 000 miestä tuntuu kohtuuttoman pieneltä.

Kirjoitin noin 10 vuotta sitten artikkelin, joka valitettavasti on ajankohtainen tänäänkin. Suosittelen lukemaan sen vanhan perustellun artikkelini.

52 vastausta artikkeliin “Jatkosodan jälkeen Suomella oli runsaasti aseita”

  1. Entäs sitten ne aseet joita ei ollut kirjoissa eikä kansissa, niitä on vieläkin. Niiden määrää ei kai voi muuta, kuin arvailla.

    1. Olet oikeassa Pentti. Moni rintamamies vei sotasaalisaseita kotiinsa – ainakin pistooleja, mutta myös kiväärejä. Ei ollut kirjoissa eikä kansissa.

      Heti Jatkosodan päätyttyä suoritettiin myös Aseiden hajavarastointi – noin 30 pataljoonan varustus kätkettiin siltä varalta, että Venäjä yrittää miehittää Suomen. Osa niistä kätköistä oli edelleen olemassa silloin vuonna 1951.

      1. Noin kymmenvuotinen kaverini kertoi aikoinaan mouskineensa ainakin mauserilla. mutta oli jokin toinenkin pyssy. Jälkikäteen ajattelin kyseessä olleen asekätkentäpyssyt.

        1. Asekätköihin laitettiin pääsääntöisesti sotasaalisaseita, jotka eivät olleet missään asekirjanpidossa. Papereita nuuskimalla ei saanut selvitä, että puolustusvoimain aseita puuttuisi jostakin.

          Mauseri kuulostaa sellaiselta aseelta, että se olisi ollut aserekisterissä.

            1. wiki / Mauser:

              ”Suomeen Ukko-Mausereita tuli jääkärien mukana ja saksalaisten aseapuna valkoisten joukoille vuosina 1917–1918. Ase oli kotirintamakäytössä vielä jatkosodan aikana; joillain upseereilla tosin myös rintamakäytössä.”

              1. Ukko-Mauser oli varsin jännä ratkaisu. Kyseessä on puoliautomaattipistooli, jolla on puinen kotelo, jota voi käyttää pistoolin peränä. Siten on mahdollista ampua tarkemmin kuin tavallisella pistoolilla.

                Yksissä minun järjestämissäni valtakunnallisissa sotaharjoituksissa Virossa Viron Maavoimien komentajalla (kenraaliluutnantti) oli sellainen Ukko-Mauseri henkilökohtaisena aseenaan.

                Tässä vähän aikaa sitten kyseinen kenraaliluutnantti oli lähdössä Ukrainaan ja minä kysyin häneltä ottaako hän sen puukoteloisen Ukko-Mauserin mukaansa Ukrainaan. Hän vastasi, että ei ota, kyllä ukrainalaiset antavat hänelle tarvittaessa aseen.

  2. Lisäksi vielä kodeissa olleet aseet ns metsästyskäyttöön. Minullakin oli kantolupa pariin sellaiseen. Nyt ei ole aseita ja onkohan se kantolupakaan enää voimassa?
    Ampumahiihto voisi olla laajemminkin esim harrastuksenomaisena – Lisää Mäkäräisiä sillä siinä pärjää naisetkin miesten lailla.

  3. Tiedossa on myös että Suomen armeijan maavoimien putkimäärä on suurempi kuin Länsi-Euroopan maiden maajoukkojen putkimäärä yhteensä. Siis tänä päivänä.

    1. Suomessa on mahdollista saada nopeasti 250 000 sijoitettua reserviläistä ja lopulta jopa 900 000 taistelijaa hyökkääjää vastaan, kaikki voidaan aseistaa ja varustaa.

    2. Tykistön putkia on, mutta putkille ei ole käyttäjiä. Ei ole tykistöjoukko-osastoja perustettaviin sodan ajan joukkoihin, eikä kunnolla kertausharjoitettuja miehiä.

      Tykistön ammustilanne ei vastaa tarvetta. Ammuksia ja ruutia ei ole hankittu aikoihin merkittävää määrää. Varsinkin ruuti vanhenee ja pitäisi vaihtaa uuteen.

      Tykistön osalta positiivinen asia on telahaupitsien K-9 hankinta, mutta niihinkään ei hankittu latausvaunuja K-10.

      Paperiarmeija. Maavoimille hankitaan merkittävästi mitään vasta 2030-luvulla.

  4. Alustuksessa linkittämässäni 10 vuoden takaisessa artikkelissani:

    Palatkaamme selontekoon, tai tarkemmin sen liitteeseen. Sen mukaan keskeisiä sodan ajan joukkoja olisivat:

    Joukko

    kpl 2008 kpl 2010 luvulla

    Valmiusprikaati

    3 3

    Mekanisoitutaisteluosasto

    2 2

    Jääkäriprikaati

    2 0

    Helikopteripataljoona

    1 1

    Erikoisjääkäripataljoona

    1 1

    Alueellinenprikaati

    6 0

    Taisteluryhmä

    0 5

    ——

    Eipä ole näkynyt päätöksiä maavoimien uusista sodanajan joukoista sen vanhan selonteon jälkeen.

    1. Niin, jos kävisit Suomen armeijan harjoituksissa voisit jotain nähdäkin, mutta se siitä. Sovitaan ettei ole kuin yksi ilmakivääri ja ritsat tarjolla, vihollisen hämäämiseksi…

  5. En ymmärrä noita taisteluosastoja ja taisteluryhmiä, kun en osaa hahmottaa mikä niiden kokoluokka oikein on?

    1. Ne nimitykset ovat ihan perseestä. Niillä peitetään se tosiasia että meillä on ihan olemattomat maavoimat. Ja sitten muka puolustetaan koko maata.

      Vain maavoimilla voidaan ottaa alue haltuun ja/tai pitää alue hallussa.

      Taisteluosastolla käsitetään yleensä tehtävää varten kookoon parsittua osastoa. Esimerkiksi vahvennetun pataljoonan taisteluosasto nimitys ei kerro edes montako komppaniaa maavoimia siihen sisältyy. Määrä päätetään tehtäväkohtaisesti.

      Kuten Juha mainiosti tiedät, niin pataljoonaan ei kuulu orgaanisesti kenttätykistöä – vahvennetun pataljoonan taisteluosastolle kuitenkin voidaan periaatteessa alistaa vaikkapa kenttätykistöpatteristo. Jos sattuu olemaan mistä alistaa.

      Mikä ”hauskinta” sillä suomalaisella pataljoonalla ei ole myöskään orgaanista ilmatorjuntaa – eikä tällä hetkellä ole juuri mistä alistaakkaan.

      Sodanajan prikaateja on peräti kolme – niistä muodostetaan ainokainen Operatiivinen armeijakunta, jolla on tarkoitus loppukahinassa tuhota vihollinen.

      1. Muistelen että Kuuterselän vastahyökkäyksessä käytettiin siitä eversti Puroman joukosta nimitystä ”taisteluosasto Puroma” en äkkiseltään ole viime sotien historiassa törmännyt ”taisteluosasto” nimitykseen… ainakaan meikäläisten puolella. Taisteluosasto Puroma oli 3 jv pataljoonaa ja vahvistettu jollakin tykistö ryhmällä ja rynnäkkötykki komppanialla, muistaakseni…

        1. Oli vahvistettu kummallisella kenttätykistöosastolla, jolla ei ollut edes ammuksia mainita saakka. Itse Panssaridivisioonalla oli erinomainen Raskas kenttätykistöpatteristo saksalaisella 150 mm kalustolla, vaan …

          http://jput.fi/Lapimurto_Kuuterselassa.htm

          Minua suorastaan vituttaa kirjoittaa näistä asioista kun minulla on tiedossani kylmää faktaa ihan helvetisti.

          Ennen Talvisotaa Suomi ei varustautunut. Talvisota opetti, että kannattaa varustautua, joten Jatkosodan alun tilanne oli oleellisesti parempi. Sitten taas unohtui kylmät tosiasiat, joten 1944 Suomi oli taas kusessa kun ei valmistautunut Venäjän Neljänteen Strategiseen Suurhyökkäykseen koko Suomen valloittamiseksi.

    2. Meidän on ihan turha valehdella Suomen sodanajan puolustusvoimien vahvuutta suuremmaksi kuin se todellisuudessa on – vihollisemme ryssä tietää tasan tarkkaan millaiset asevoimat Suomella on – erittäin tarkasti.

      Ei ole järkevää valehdella suomalaisille tilannetta paremmaksi kuin se todellisuudessa on – pitää tunnustaa tosiasiat ja korjata puutteet, ennen kuin Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen.

      Suomen Ilmavoimat ovat erinomaisessa iskussa – mutta nekin tarvitsevat ajoissa poliitikoilta käskyn liikekannallepanoon ja hajasijoitukseen. Muuten niistäkään ei ole juuri mitään hyötyä.

      1. On epäisänmaallista mollata omaa maata ja armeijaa. Ei kukaan pakota täällä asumaan kun armeijakin on niin ”huono” sanoo henkilö joka ei ole missään tekemisissä Suomen armeijan kanssa.

        Aina voit poistaa kommentin kuten tapana on. Käy edes MPK kursseilla niin silmäsi voisi avautua jopa tälle vuosituhannelle. Se siitä, eipä tässä taas muuta.

  6. Kyllä armeijaryhmä ja divisioona olis selvempi. Vai onko nuo tarkoituksella noin epäselviä?

    1. Anteeksi vaan, naurahdin kuin luin kommenttisi.

      Tiedän mainiosti, että Sinä tiedät mikä on armeijaryhmä, mikä on armeija ja mikä on armeijakunta.

      Ennen vanhaan armeijakunta oli yleensä kolme divisioonaa. Armeija yleensä kolme armeijakuntaa ja armeijaryhmä noin kolme armeijaa.

      http://jput.fi/Reservissa_yksi_kolmesta.htm

      Suomella oli ainoan kerran oikeasti Armeija vuonna 1941, kun Suomi lähti Venäjän aloitettua Jatkosodan vastahyökkäykseen vapauttamaan Laatokan Karjalan. Siinä Karjalan Armeijassa oli noin 100 000 miestä.

      Nykyisin sodan ajan joukkojemme suurin sotatoimiyhtymä on armeijakunta. Siinä tulee olemaan karkeasti 12 000 miestä plus raskaat raketinheittimet, ilmatorjuntaa, pioneereja, jne. Toivottavasti sille armeijakunnalle sitten alistetaan myös Leopardit.

      Jatkosodassa valitettavasti Suomen ainoa panssaridivisioona pirstottiin, eikä sitä Marskin nyrkkiä annettu käyttää kokonaisena iskemään Kuuterselkään. Sinne lähetettiin teurastettavaksi suurenmoiset Jääkäripataljoonat ilman tykistön ja panssarivaunujen tukea.

  7. Puromasta tulikin mieleeni, että hän kertoi saaneensa uransa lyhyimmän taistelukäskyn Liikolassa: ”vastahyökkäys Kuuterselkään, ensimmäisenä tavoitteena VT-linja” ja yritettävä oli…

    1. Kenraali Puroma oli erinomaisen hyvä suomalainen sotilaskomentaja – vaikkakin huonokuuloinen.

      Hänen divisioonansa piti asettua puolustukseen Kuuterselkään keskeneräisiin asemiin aivan liian leveälle puolustuskaistalle ilman kunnollista tykistötukea. Hänen huomauttaessaan huonosta tilanteesta hänen käskettiin vaan pitää suunsa kiinni, eikä annettu tukea.

      Vastahyökkäyksessä ylivoimaista vihollista vastaan ei siinä tilanteessa ollut juurikaan järkeä. Kuten olen kirjoittanut jo kauan sitten, niin IV armeijakunnan komentaja kenraali Laatikainen olisi pitänyt tuomita kuolemaan ja ammuttaa aamun koitteessa.

  8. Minä EN mollaa Suomen Puolustusvoimia. Puolustusvoimat tekevät mikä on mahdollista aivan olemattomin pienin puolustusmäärärahoin – jo pitkään vain noin 1,3% BKTstä.

    Syyllisiä surkeaan tilanteeseen ovat Suomen poliitikot, jotka eivät anna Puolustusvoimille riittävästi rahaa.

    Tilanne ei parane valehtelemalla, mutta tilanne voi parantua tuomalla epäkohdat julki.

  9. Ne Laguksen jääkäripataljoonat joita Puroma komensi oli varusmiesyksikköjä ja niissä oli kuri kova ja miehet nuoria. Vielä 10min ennen h-hetkeä tarkistettiin varusteita että kaikilla oli määrätty määrä kp.n lippaita ja kranuja mukana. Sanovat että se vastahyökkäys oli kovin mitä jatkosodassa nähtiin…

    1. Se oli hyvä vastahyökkäys, paitsi ettei ollut edes kenttätykistörykmenttiä tukena puhumattakaan panssaripataljoonasta. Olisipa ollut edes yksi lentue Fw-190 JABOja tukena, vaan eipä ollut.

  10. Minä kehoittaisin blogin tekijää käymään Suomen Armeijan harjoituksissa, kun ei ole sijoitusta niin vaikka vapaaehtoisissa harjoituksissa, sitten voisi olla mandaatti puhua asioista. Nyt tämä on google tietoa, eli kirjoittaja ei ole itse ollut yhdessäkään Suomen Armeijan harjoituksessa… Semmottii, ei fiktioo vaan faktaa..

    1. Milloin Marko on viimeksi ollut mukana vähintään koko pataljoonan harjoituksessa, jossa on ollut mukana oikeaa reaalista kenttätykistöä, ilmatorjuntaa, panssarintorjuntaa, pioneereja ja jossa on ollut oikeat salatut viestiyhteydet ryhmän sisällä, ryhmästä joukkueeseen, joukkueesta komppaniaan, komppaniasta pataljoonaan ja pataljoonasta ylös?

      Eikö tule mieleen, vai pitääkö valehdella?

      Kännykkä ei ole sotilasviestiväline, rynnäkkökivääri ei ole ilmatorjuntaa, tyhjä kertasingon putki ei ole panssarintorjuntaa ja viikonlopun kahvinjuontiharjoitus ei ole sotaharjoitus.

      1. Milloin Juhani on ollut Suomen Armeijan harjoituksissa… Lähdetään ihan siitä, pelkkä paperi tieto ei riitä.

        1. Pelkkä pikkuporukoissa kahvinjuontiharjoitus ei anna kuvaa eri aselajien ja puolustushaarojen taistelukyvystä.

          Toki puuhastelu on parempi kuin litkiä kaljaa terassilla.

          Suomessa ei järjestetä tarpeeksi edes pataljoonatason harjoituksia, yhtymätasoisista puhumattakaan.

          1. Juhani ei tiedä yhtään mitään Suomen armeijan kertausharjoituksista, se on sinun mielipide että siellä vain litkitään vain kahvia, jos et ole Suomen armeijassa kertaakaan kerrannut vaan kuvittelet kaikkea typerää niin se on sinun asiasi. Ainahan Suomesta voi muuttaa pois sinne missä on hyvä olla.

            1. Markolta on tässäkin ketjussa vain turhaa riidan haastamista ja jankutusta, ei mitään rakentavaa. Suomen puolustuskyky ei parane hituistakaan valehtelemalla.

  11. Sekä se että mollataan oman maan armeijaa ja sen harjoituksia on hyvin epäisänmaallista, mutta jos ei tiedä mitä siellä oikeasti tehdään niin eihän siinä mitään.

    1. On epäisänmaallista valehdella Suomen Puolustusvoimien tilasta. Puutteet pitää tuoda esille, jotta ne voidaan korjata ennen kuin on liian myöhäistä.

      Joka ainoa hankintasopimus Puolustusvoimille on julkista tietoa, keneltä hankitaan, mitä hankitaan ja rahasumma. Suomen puolustusmäärärahat ovat hyvin yksityiskohtaisesti julkista tietoa. Mihin rahaa käytetään, montako miestä kertausharjoitetaan, jne.

      1. Minä en mahda sille mitään ettei SUOMEN ARMEIJA ole ollut kiinnostunut pätkääkään sinun palveluksistasi, kertoisiko se jotain jostain. Semmottii…

            1. ”Pelkkä pikkuporukoissa kahvinjuontiharjoitus ei anna kuvaa eri aselajien ja puolustushaarojen taistelukyvystä.

              Toki puuhastelu on parempi kuin litkiä kaljaa terassilla.”

              Todellakin, tälläinen valehtelu pitäisi kieltää. Olen samaa mieltä.

              1. Sinä valehtelet myös minun tekemisistäni ja minusta henkilökohtaisesti, se on vastoin Pirkan Blogien sääntöjä.

                Kerran ampumaradalla kuulin sinusta sanottavan, että sinulle on tehty omantunnon ohitusleikkaus – se oli hyvin sanottu.

  12. Sinä haukut täällä kaikkia jotka on eri mieltä sinun kanssasi. Se on tyypillistä narsisteille. Sille minä en mahda mitään.

  13. Tämän alustukseni perustarkoitus oli ja on, että Suomen pitää nostaa puolustusmäärärahojaan.

    Olen kirjoittanut sen puolesta aktiivisesti omalla oikealla nimelläni julkisuudessa ihan perusteellisen paljon, jo yli 50 vuotta – myös tänään mm. oheisen uutisen kommentissa:
    https://www.verkkouutiset.fi/raimo-ilaskivi-suomi-puolustaa-ruotsia-nain-se-on-aina-ollut/

    Olen toiminut ja toimin Suomen puolustuskyvyn tehostamisen puolesta. Myös Suomen Armeijan kertausharjoituksissa.

    1. Minä vuonna herra on kertausharjoituksissa käynyt Suomessa… Miksi ette ole sitten ylenneet kuin muut..

      1. Ei kuulu sinulle minä vuosina olen käynyt kertausharjoituksissa Suomen Puolustusvoimien joukko-osastoissa. Eikä ole luvallista sinun valehdella, että en olisi käynyt kertausharjoituksissa.

        Yksissä hyvissä kertausharjoituksissa (Suomessa) pataljoonan komentaja – everstiluutnantti – tuli erikseen pyytämään minulta, että lähtisin erikoiskoulutuksiin – enemmän kuin tavalliset kertausharjoitukset. Hän oli jo suunnitellut minulle näyttävän uran. Kerroin hänelle mielipiteenäni, että se ei olisi Suomen etu – sillä yleensä Venäjä hyökkää ensin Viroon ja vasta sitten Suomeen. Oletin hänelle, että kaadun jo Virossa puolustaessani Viroa ennen kuin Venäjä hyökkää Suomeen.

        Meillä suomalaisilla vapaaehtoisilla Virossa noin vuonna 1992 oli tapana sanoa, että Helsinkiä puolustetaan parhaiten Narvajoella. Se oli toki vain periaatteellinen kanta. Nimittäin jos Tallinna on ryssien hallussa niin Helsinkiä on oleellisesti vaikeampi puolustaa kuin jos Virossa ei ole ryssien joukkoja.

        1. Jep. Eli en saanut vastausta. Kyllä Puolustusvoimat karsii ei sopivat ja pitää sopivat niin palkatuissa kuin reserviläisissä. Eli se siitä. Keskustelu oli tässä.

          Jatka vain Suomen Armeijan ja reserviläisten haukkumisella, minulla ei ole tarve heitä haukkua.

      2. Niin, minä EN hauku Suomen Puolustusvoimia, enkä suomalaisia reserviläisiä – vaan toivon suomalaisten poliitikkojen antavan rahaa Suomen Puolustusvoimille, jotta Suomen puolustuskyky paranisi nykyiseltä surkealta tasoltaan.

        On todella surkea asia, ettei Pirkan Blogeissa ole mahdollista bannata valehtelijoita, riidanhaastajia ja jankuttajia – jotka ovat este hedelmälliselle keskustelulle ja ovat vahingoksi Suomen maanpuolustukselle.

        On varmaankin hirveää elää vihasta ja kateudesta – myötätuntoni.

        1. Tässä on sinun sanomaasi suomalaisista reserviläisistä ja Suomen kertausharjoituksissa kävijöistä niin kovissa kuin VEH harjoituksissa:

          ”Pelkkä pikkuporukoissa kahvinjuontiharjoitus ei anna kuvaa eri aselajien ja puolustushaarojen taistelukyvystä.

          Toki puuhastelu on parempi kuin litkiä kaljaa terassilla.”

          Onko tämä muka isänmaallista puhetta…

          Huom. Aina voit hakeutua myös MPK:n kursseille ja näkisit ja kokisit oikeasti jotain. Se voisi muuttaa mielipidettäsi Suomen Armeijasta ja tavasta toimia. Mitäpä siinä menettäisit. Toivoisin että tutustuisit asiaan ennenkuin haukut tietämättä asiasta yhtään mitään.

          1. Avaa silmäsi silmittömältä vihaltasi ja kateudeltasi.

            Minä en hauku, vaan toivon, että Suomessa järjestettäisiin oikeita suuria sotaharjoituksia, joissa eri aselajit ja välillä puolustushaaratkin harjoittelevat yhdessä – pitkissä, perusteellisissa harjoituksissa.

            Pienien porukoiden harjoituksista sinänsä on hyötyä, mutta tarvitaan ehdottomasti myös pitkiä vähintään koko pataljoonan harjoituksia sekä vieläkin välttämättömämmin suuria ja pitkiä yhtymän (koko prikaati) sotaharjoituksia.

            Lyhyissä harjoituksissa menee huomattava osa ajasta varustuksen vastaanottoon, idioottimaisiin kohdistusammuntoihin ja lopulta varustuksen palautukseen. Suurin hyöty niistä on byrokraateille, jotka saavat pistää ruksin ruutuun, että sellainen harjoitus on järjestetty ja kulutettiin kiintiöstä niin monta kertausharjoitusvuorokautta.

            Valitettavasti Suomessa ei järjestetä käytännössä ollenkaan oikeita pitkiä sotaharjoituksia, joissa:

            1. harjoitellaan ensin yksittäisen sotilaan välttämättä tarvitsemia taitoja perusteellisesti.

            2. harjoitellaan taistelijaparin/partion toimintaa eri tapauksissa.

            3. harjoitellaan ryhmän toimintaa viivytyksessä, puolustuksessa ja hyökkäyksessä.

            4. harjoitellaan joukkueen toimintaa viivytyksessä, puolustuksessa ja hyökkäyksessä – myös viestiyhteydet.

            5. harjoitellaan komppanian toimintaa viivytyksessä, puolustuksessa ja hyökkäyksessä – myös viestiyhteydet, koukkaus vihollisen selustaan, tuki omalta kranaatinheitinjoukkueelta.

            6. harjoitellaan pataljoonan toimintaa viivytyksessä, puolustuksessa ja hyökkäyksessä – myös viestiyhteydet, ilmatorjunta, panssarintorjunta, tuki kenttätykistöltä, pioneeriaselajilta.

            Homma ei suju, ellei harjoitella – saadaan aikaan turhia tappioita, joihin meillä ei ole varaa.

  14. Kylläkai tässä on ”mandaatti” puhua armeijastamme jokaisella reserviläisellä ja eipä tulis kyllä ensimmäisenä mieleen syytellä Jussia ”epäisänmaallisesta toiminnasta” …

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *