IPCC:n raportti – Helsinki saattaa jäädä veden alle vuoteen 2100 mennessä

Sama uhka on tietenkin kaikilla Suomen rannikkokaupungeilla – Kotka, Turku, Pori, Vaasa, Oulu ..

Pitäisikö jo alkaa harkita Tampereesta uutta Suomen pääkaupunkia

*

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e7ae9b85-8f5c-4e36-9e5f-23bd7d65a65f

YK:lta jälleen uusi apokalyptinen raportti: Maailmaan syntyy 250 miljoonaa ilmastopakolaista, kun vääjäämättä nouseva merenpinta nielaisee kaupunkeja

Neljäs vuoden sisällä ilmestynyt asiantuntijaraportti keskittyy merten rooliin ilmastokriisissä.

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raporttiluonnos kertoo, että seuraavien vuosikymmenten aikana jopa 250 miljoonaa ihmistä on vaarassa menettää kotinsa ilmastokriisin takia.

Raportti kertoo, että vuoteen 2050 mennessä monet rannikoiden suurkaupungit ja saarivaltiot tulevat kohtamaan ”äärimmäisiä merenpintaan liittyviä” ongelmia.

Vuoteen 2100 mennessä merenpinta on noussut metrin verran ja vuosittaiset myrskyjen ja tulvien aiheuttamat vahingot ovat ainakin sata ja jopa tuhat kertaa aiempaa vakavampia.

 

Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä – niin myös poptähti ja räppäri Azealia Banks’lla

Kun lukee Azealia’n kirjoittamia mielipiteen ilmaisuja, niin ei voimuta kuin todeta. että voi voi ..

*

https://www.hs.fi/nyt/art-2000006216715.html

26.8.2018

Azealia Banks kävi Tukholmassa ja tyrmistyi sosialistisen Ruotsin ankeudesta – haukkuu rasistiseksi maaksi, jossa rikoksia ei tapahdu, koska ”kenelläkään ei ole mitään tekemistä”

Poptähti ja räppäri Azealia Banks kritisoi kovasanaisesti Ruotsia Instagram-sivullaan.

Ruotsi mainittu! Poptähti ja räppäri Azealia Banks oli viikonloppuna vierailulla Tukholmassa ja osoitti sunnuntai-iltana kovasanaista kritiikkiä ”tylsää ja sosialistista” valtiota kohtaan.

Banks kirjoittaa voivansa totisesti ymmärtää, että ”ruotsalaisten passiivisaggressiivisuus” sekä ”cocktailien puute” sai räppäri Asap Rockyn turhautumaan.

*

Syyt Banksin Ruotsin-vierailulle eivät toistaiseksi ole tiedossa. Hän ei kuitenkaan mitä ilmeisemmin ole matkaansa tyytyväinen.

”Ruotsalaiset haluavat esiintyä edistyksellisinä, mutta ovat epäilyksettä rasisteja”, Banks kirjoittaa Instagram-sivullaan.

Banksin mukaan sosialismi toimii Ruotsissa, koska kaikki ovat valkoisia. Hän kehottaa kaikkia Bernie Sandersia kannattavia amerikkalaisia ”milleniaaleja” matkustamaan Ruotsiin, jotta he voisivat kokea, millaista elämä Pohjoismaissa oikeasti on.

*

Banksin mukaan on ymmärrettävää, ettei Ruotsissa ole rikoksia, koska ruotsalaisilla ei selvästiään ole oikeuksia tai ”mitään tekemistä”. Päivityksistä päätellen Banks on huolissaan erityisesti ruotsalaisten vapaudesta, henkisestä elinvoimasta sekä siitä, ettei kannabiksen poltto ole maassa laillista.

Instagramin mukaan Banks näyttää jo poistuneen maasta Amsterdamiin, mutta keskustelu Ruotsin epäkohdista jatkuu yhä.

Kansanedustaja Mäenpää poliisitutkinnassa

Filosofian maisteri Antti Kuosmanen toppuuttelee tahoja, jotka haluaisivat uusia lakeja rajaamaan ilmaisuvapautta.

*

Alla oleva lainaus kertoo Antti Kuosmanen kirjoituksen perusajatuksen. Mäenpään heppoisen huulenheiton tuomitseminen olisi ”moraaliposeerausta”

*

’Asia provosoi esiin muutaman kommentin.  Yleisellä tasolla olen skeptinen sen suhteen, että rikoslakiin on sisällytetty ja vaaditaan sisällytettäväksi yhä uusia ideologisesti väritettyjä rikosnimikkeitä, vaikka kyseessä olevista teoista olisi aivan hyvin mahdollista tuomita rangaistukseen nykyistenkin rikosnimikkeiden puitteissa. Vaikka teot olisivat sinänsä kiistämättä tuomittavia, tällaisten asioiden sisällyttäminen lakiin rangaistavina tekoina haiskahtaa ikävällä tavalla poliittisia tarkoitusperiä palvelevalta teennäiseltä hyveellisyydeltä, josta englanninkielessä on käytetty termiä cant, ja joka antaa uskottavuutta esimerkiksi puheenjohtaja Jussi Halla-ahon taitavalle ”moraaliposeeraus” -retoriikalle.’

*

http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/279916-kansanedustaja-maenpaa-poliisitutkinnasssa?ref=poiminnat

Antti Kuosmanen:

Poliisi tutkii perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään puheita eduskunnassa mahdollisena kiihotuksena kansanryhmää vastaan, ”vihapuheena”, kuten muodikas ilmaisu kuuluu. Mäenpää kehui (ironisesti tietenkin) Antti Rinteen hallituksen ohjelman sitä kohtaa, jossa asetetaan tavoitteita niin sanottujen vieraslajien torjumiseksi. Vieraslajit oli Mäenpään mielestä ainoa hyvä asia minkä hän ohjelmasta löysi, ja sekin oli väärässä kohdassa.

Asia provosoi esiin muutaman kommentin.  Yleisellä tasolla olen skeptinen sen suhteen, että rikoslakiin on sisällytetty ja vaaditaan sisällytettäväksi yhä uusia ideologisesti väritettyjä rikosnimikkeitä, vaikka kyseessä olevista teoista olisi aivan hyvin mahdollista tuomita rangaistukseen nykyistenkin rikosnimikkeiden puitteissa. Vaikka teot olisivat sinänsä kiistämättä tuomittavia, tällaisten asioiden sisällyttäminen lakiin rangaistavina tekoina haiskahtaa ikävällä tavalla poliittisia tarkoitusperiä palvelevalta teennäiseltä hyveellisyydeltä, josta englanninkielessä on käytetty termiä cant, ja joka antaa uskottavuutta esimerkiksi puheenjohtaja Jussi Halla-ahon taitavalle ”moraaliposeeraus” -retoriikalle. Niin pitkälle ei sentään Suomessa ole vielä menty kuin esimerkiksi takavuosina Ranskassa, jossa Turkissa ensimmäisen maailmansodan aikaan tehtyjen armenialaisten joukkomurhien (tai kansanmurhan) kiistäminen kriminalisoitiin.

Mitä siten tulee tähän nimenomaiseen edustaja Mäenpään lausuntoon, se on tietenkin faktuaalisesti kestämätön, koska ”vieraslajit”, joita hän ilmiselvästi tarkoittaa eli hänen ja aatetovereidensa inhoamat ulkomaalaiset, ne joiden ulkonäköä ja mukanaan tuomaa kulttuuria kuten uskontoa, tapoja ja moraalikäsityksiä hän ei hyväksy, ovat kaikki samaa lajia kuin me kantasuomalaiset. Maapallolla ei viimeiseen 30 000 vuoteen ole elänyt kuin yksi ihmislaji, homo sapiens. En kuitenkaan elättele harhaluuloja siitä, että tämän faktavirheen osoittaminen Mäenpäälle saisi hänet luopumaan käsityksistään tai edes puheistaan.

Varsinainen vieraslaji-käsite ja niiden vimmainen torjuntatarve kohdistettuna kasveihin ja eläimiin (muihin kuin ihmiseen) on minusta perusteiltaan epämääräinen ja epäilyttävä, mutta ei kuulu tähän yhteyteen. Tässä yhteydessä oleellista on, että jos ulkomaalaisiin ja ulkomaalaisperäisiin ihmisiin sovellettaisiin Mäenpään ajattelua kirjaimellisesti ja pidettäisiin heitä eri lajina, silloin heitä saisi (tai ehkä Mäenpään ja kaltaistensa mielestä suorastaan pitäisi) kohdella kuten ihminen kohtelee ylipäänsä muita eliölajeja, ja varsinkin lajeja, joita pyritään vahingollisina juurimaan. Niinpä heillä ei olisi ihmiselle kuuluvia perusoikeuksia alkaen oikeudesta elämään, puhumattakaan muista ihmisoikeuksista, ei myöskään tietenkään poliittisia, taloudellisia tai sosiaalisia oikeuksia sen enempää kuin lehmillä tai hevosilla tai edes saimaannorpilla, puhumattakaan liito-oravista.

No, epäilen, vaikka kun en miestä tunne, en voi tietää, että Mäenpää ei ole vienyt omaa ajatustaan sen johdonmukaiseen lopputulemaan saakka, onpahan vain murjaissut mielestään sattuvan ja julkisuuden tarvettaan palvelevan tokaisun, onelinerin. Puheenjohtaja Halla-aho väitti tokaisua huumoriksi, ja ehkä se olikin naurua loihtimaan tarkoitettu, mutta jotain – tai oikeastaan paljonkinhan – se samalla paljastaa siitä, minkä hän ja hänen johtajansa arvelevat huvittavan ja mikä heitä itseään huvittaa. Julkisuutta Mäenpää on saanutkin, ja jos rikostutkinta johtaa oikeudenkäyntiin ja tuomioon, mikä kyllä näyttää erittäin epätodennäköiseltä kansanedustajan korkean syytesuojan (5/6 enemmistö eduskunnassa olisi saatava sen murtamisen taakse) takia, oli se vapauttava tai langettava, hän saa sitä yhä lisää. Eikä vain julkisuutta, vaan muutakin. Langettavasta tuomiosta tulisi bonuksena marttyyrin viitta hengenheimolaisten silmissä, vapauttavasta valtakirja.

 

********************* professori Martin Scheininin mielestä ********** *********************. ******************************************************

Eiväthän ulkomaalaiset tai ulkomaalaisperäiset ole mikään rotu, enkä edes usko, että Mäenpää heimolaisineen nimenomaan tai ainakaan pelkästään rotua ajattelee kun heitä inhoaa. Pikemminkin kyse erilaisuudesta ja outoudesta sen eri muodoissaan, joista rotuominaisuudet ovat vain yksi osatekijä.)

Kukaan, kansanedustajakaan, ei saisi seurauksitta ajaa politiikkaa, jossa käytettäisiin Mäenpään tarkoittamien ”vieraslajien” torjuntaan ei-toivottuihin eläin- ja kasvilajeihin sovellettavia keinoja. Sellaisesta politiikasta tuomittiin natsijohtajat Nürnbergin tuomioistuimessa eikä asia muutu muuksi sen takia, että erinäiset muut totalitääriset regiimit ovat onnistuneet tuomioistuimet välttämään.

Kiistellä tietysti voidaan siitä, missä kulkee raja, jonka ylitettyään poliitikko on siirtynyt puheista tekoihin (ottaen huomioon että politiikassa puheetkin voivat olla tekoja, joskaan eivät aina) ja milloin häntä vastaan on ylipäänsä paitsi oikein myös tarkoituksenmukaista siirtyä poliittisesta taistelusta rikosoikeuteen. Mitään yleistä sääntöä tuskin voidaan muotoilla, mutta osviittana pitäisin, että ihan köykäisin näytöin ei rikosoikeuden tietä pitäisi lähteä kulkemaan, vaan käydä poliittista taistelua poliittisilla keinoilla (eli voittamalla heidät vaaleissa), kuten kansanvaltaa puolustavat poliitikot korostivat jo Suomessa 1930-luvulla, kun (ääri)nationalistit pyrkivät koko poliittisen vasemmiston toiminnan kieltämiseen. Näiden mäenpäiden retoriikkaan täytyy pystyä vastaamaan osoittamalla mitä heidän puheensa todella toteutettuina merkitsisivät, ja tietysti tarjoamalla parempi vaihtoehto latteisiin yleistyksiin syyllistymättä. Raastupaan raahaaminen ei tepsi; ei ole koskaan tepsinyt; historiallista näyttöä löytyy runsaasti kautta aikojen siitä, miten taitava agitaattori muuttaa sellaisen foorumin omaksi edukseen.

*

Ote on irrotettu kirjoituksesta.

Toisellakin laidalla tosin pilkistää esiin totalitäärinen mielenlaatu: professori Martin Scheininin mielestä perussuomalaiset ovat kaikki rasisteja, jos estävät Mäenpään syytteeseen joutumisen määrävähemmistöllään. Hänelle ei näytä riittävän, että on oikeaa mieltä, se täytyy julistaa mieltä osoittamalla. (Sivumennen sanoen: niin vastenmielistä kuin rasismi onkin, miksi sitä pitää terminä käyttää väärin?)

 

Huomaamme että, Antti Kuosmasen on täysin eri mieltä professori Martin Scheininin kanssa.

*

Suomalaiset voivat vaikuttaa suosimalla suomalaista ruokaa, sanoo professori

Helsingin yliopiston professori Tuukka Petäjä suositus ei ole kovinkaan fiksu. Suomalaisten ja koko EU-maiden ihmisten ravinnon kulutus on maailmanlaajuisessa mittakaavassa varsin mitätön. Maailman väkiluku kasvaa tällä hetkellä 83 miljoonalla vuosittain, joten Brasilian entisten sademetsien tilalle luotujen viljelysmaiden tuotteille löytyy varmasti ostajia.

https://yle.fi/uutiset/3-9685347.

Maailman väestö

https://www.worldometers.info/fi/

*

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a79cff9d-736a-4259-b655-e3cbab3b96c1

24.8.2019

Ilmastotutkija: Amazonin metsäpalo kiihdyttää ilmastonmuutosta seuraavien satojen vuosien ajan – ”Tähän jokainen voi vaikuttaa”

Suomalaiset voivat vaikuttaa yksinkertaisesti suosimalla suomalaista ruokaa, sanoo professori.

Helsingin yliopiston professori Tuukka Petäjä arvioi, että Amazonin metsäpalot vaikuttavat seuraavien satojen vuosien ajan ilmastonmuutosta kiihdyttävästi.

Kasvillisuus sitoo globaalisti suurusluokassa 25 prosenttia ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä, 25 prosenttia sitoutuu meriin ja puolet jää ilmakehään.

– Tämä 50 prosentin ylijäämä näkyy hiilidioksidipitoisuuden kasvuna ilmakehässä. Metsän palaessa vapautuu hiilidioksidia. Pitkään jatkuvat palot polttavat myös maaperään sitoutunutta hiiltä hiilidioksidiksi.

Ex-pääministeri, EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) on pääsemässä suojatyöpaikkaan

Eikö uuden hallituksen ministerin avustajan paikka olisi olut riittävä välilaskupaikka Kataiselle? – jaa niin ei riittävä palkka eikä arvonanto, mikä lie.

****

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006213116.html

22.8.2019

Ex-pääministeri, EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) on Ilta-Sanomien tietojen mukaan nousemassa Sitran johtoon.

IS:n tietojen mukaan Sitran hallitus on päättänyt esittää Jyrki Kataista (kok) Sitran yliasiamieheksi, kun nykyinen yliasiamies Mikko Kosonen jää eläkkeelle vuoden vaihteessa.

*

https://yle.fi/uutiset/3-10573980

”Ajatuspajatoimintaan riittää vähemmänkin kuin 800 miljoonaa” – Sitran tulevaisuudesta käydään vääntöä kansanedustajien työryhmässä

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on kehittynyt vuosikymmenien aikana pääomasijoittajasta ”muutosagentiksi”.

 

 

Kannattaako lapsihaaveet unohtaa ilmastonmuutoksen takia?

Kansakuntien väestönlisäyksen hallinta vaikuttaa oleva tabu. YK:sta tulee kaikenlaisia esityksiä keinoista, joilla vähennettäisiin hiilidioksidipäästöjä, mutta kansakuntien väestön kasvusta se hiisku sanallakaan.

*

https://www.hs.fi/blogi/ilmastokirjeenvaihtaja/art-2000006206107.html

18.8.2019

Maailmalla puhutaan jo synnytyslakoista, mutta kannattaako lapsihaaveet unohtaa ilmastonmuutoksen takia?

 

BRITTILÄINEN muusikko Pepino Blythe on lietsonut synnytyslakkoa. Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen Alexandria Ocasio-Cortez on kehottanut miettimään, kannattaako lapsia hankkia ilmastonmuutoksen takia. Suomessa energiayhtiö päätyi kyselyssään jopa siihen, että 16 prosenttia suomalaisista olisi jättänyt lapset tekemättä torjuakseen ilmastonmuutosta. Prosenttiosuus ei vaikuta uskottavalta, mutta Suomessakin on nuoria aikuisia, jotka empivät lasten hankkimista ilmastonmuutoksen takia.

HS:n jutussa käydään läpi Lundin yliopiston tutkimusta, jonka mukaan yksilön isoin päästö­vähennys­keino ja vaikuttavin ilmastoteko on päätös jättää yksi lapsi tekemättä.

JOS TODELLA haluaa lapsen, tietoinen irrottaminen unelmasta on yksinkertaisesti liian suuri uhraus – edes ilmastonmuutoksen takia.

Mukaan tulee myös reiluus. Onko oikein, että kaikkein suurinta huolta ilmastosta kantavat tekevät loppuelämäänsä vaikuttavan, valtavan henkilökohtaisen luopumispäätöksen, kun samaan aikaan toiset lisääntyvät ja täyttävät maan – mahdollisesti kera ison omakotitalon ja kolmen auton.

*

https://www.svd.se/mest-effektivt-for-klimatet-skaffa-ett-barn-farre

1.7.2019

Mest effektivt för klimatet: Skaffa ett barn mindre

*

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/AAkjA/studie-skaffa-barn-ar-mer-skadligt-for-miljon–an-bilkorning

14.6.2017

Studie: Skaffa barn är mer skadligt för miljön – än bilkörning

 

Forskare har gjort en lista med de fyra mest effektiva insatserna i vardagen som minskar våra koldioxidavtryck – som är ett mått på hur stora koldioxidutsläpp som sker på grund av hur vi lever våra liv.

På listan finns en vegetabiliskt baserad kost, färre flygresor och att undvika att ta bilen. Men det som är det mest miljövänliga är att inte skaffa barn. Det är över 20 gånger så effektivt som det näst mest miljövänliga valet, enligt forskarna.

.

[ Tutkijat ovat laatineet luettelon neljästä arkipäivän tehokkaimmasta toiminnasta, jotka vähentävät hiilijalanjälkeämme – mikä on mitta siitä, kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä syntyy riippuen miten elämme. Luettelossa on vihannespohjainen ruokavalio, vähemmän lentoja ja autoilun välttäminen. Mutta mikä on kaikkein ympäristöystävällisintä, on olla hankkimatta lasta. Se on tutkijoiden mukaan yli 20 kertaa tehokkaampi kuin toiseksi merkittävin ympäristöystävällinen valinta. ]

 

Afrikan aavikolla käryää 200 miljoonaa autoa vastaava hiilidioksidipäästö

Ilmaston lämpenemisen seurauksena ilman hiilidioksidipitoisuuden kasvusta on varmaan edelleenkin yleisen väittelyn kohteena.

Oli miten oli – kummatkin ovat kasvussa. Olisiko ihmiskunnan vain aika alkaa sopuetua muuttuvaan tilanteeseen?

*

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/voi-kokko-afrikan-aavikolla-karyaa-200-miljoonaa-autoa-vastaava-hiilidioksidipaasto-eika-alueella-juuri-ole-edes-autoja-tai-tehtaita/140e1806-d396-406e-8b48-bfbe28b89c2f?ref=iltalehti:f61d&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=sisalto_kauppalehti_uutisnosto&_ga=2.240253701.723134970.1565338572-1543209586.1565338572

15.8.2019

Voi kökkö – Afrikan aavikolla käryää 200 miljoonaa autoa vastaava hiilidioksidipäästö, eikä alueella juuri ole edes autoja tai tehtaita

Nature Communications-lehdessä julkaistun tiedon mukaan laajalta kuivuuden runtelemalta keskisen Afrikan trooppiselta alueelta Länsi-Etiopiassa ja Kongossa on vapautunut maapallon ilmakehään noin 1–1,5 miljardia tonnia CO2-päästöjä vuodessa. Määrä vastaa pyöreästi 200 miljoonan henkilöauton vuosipäästöjä.

Liikenteestä riippumattomista laajoista maasta lähtöisin olevista hiilidioksidipäästöistä on aiemmin raportoitu muun muassa Venäjän ikiroudan peittämien alueiden sulettua.

 

 

Luksus hotelli vai vankila?

Jos elämä ei ota sujuakseen, niin joillekin ihmisistä vankila saata tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta?

*

https://youtu.be/6oQCtec7_gQ

Video Saramäen vankilassa

Korkeimman turvallisuusluokan vankilaan päätyvät pahimmat rikolliset, mutta silti se on maamme turvallisin.

*

IL: ”Uusi naisvankila on herättänyt keskustelua myös siitä, että joku saattaa hankkiutua vankilaan tahallaan hyvien olosuhteiden toivossa. Esimerkiksi Japanissa vanhukset ovat hankkiutuneet vankilaan, koska eläke ei riitä vanhustenhoidon palveluihin.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b842850a-461f-4431-aba6-6b656b04c5b3

Hohdokkaat havainnekuvat hämmentävät – Vankilanjohtaja kiistää, että naisvangeille rakennettaisiin luksuslaitosta: ”Ei tämä mikään satumaa ole”

Hämeenlinnan vankilan johtaja naurahtaa sille, että uutta naisvankilaa kuvaillaan luksusvankilaksi.

 

Sunnuntaina ’pelastettiin’ jälleen 81 siirtolaista Libyan edustalta

Taksibisnes on pääsemässä taas vauhtiin. Parivuotta sitten kymmenkunta NGO -alusta siirsi yli 600- tuhatta pakolaista Libyan merialueen tuntumasta EU-alueelle. Alkaako sama uudelleen?

*

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/399f0abf-19ca-49b3-9fdd-2f6ba9693368

12.82019

Sunnuntaina ’pelastettiin’ jälleen 81 siirtolaista Libyan edustalta

[ pelastettiin = siirrettiin ihmiset, nuoret afrikkalaiset miehet, libyalaisten ihmissalakuljettajien kumilautoilta NGO -alukselle.]

Yhteensä norjalaiselle Ocean Viking -pelastusalukselle siirrettiin viikonlopun aikana yli 250 siirtolaista.

Kuva:

https://img.ilcdn.fi/m0PUxhvxpUL2uykEzLYM2HjJKfU=/full-fit-in/612x/img-s3.ilcdn.fi/da1c2c5edaed331d4c1cb8e6b05cda7970512ca61f4cddca7268cc7ae90b092e.jpg

Libyan edustalta Välimerestä pelastettiin sunnuntaina 81 siirtolaista, tiedottavat Lääkärit ilman rajoja sekä SOS Méditerranée -järjestöt. Meren ylittämiseen sopimattomalla kumiveneellä liikkeellä olleet pelastetut siirrettiin norjalaiselle Ocean Viking -alukselle. Yhteensä alukselle siirrettiin viime viikonlopun aikana yli 250 siirtolaista Libyan rannikolta.

Pelastetut siirtolaiset ovat pääosin sudanilaisia miehiä ja nuorukaisia.Sunnuntaina pelastettujen 81 siirtolaisen lisäksi Libyan rannikolta pelastettiin Ocean Vikingiin aiemmin tänä viikonloppuna lauantaina 80 ja perjantaina 85 ihmistä. Ocean Viking -alus on 69-metrinen, siinä on 31 hengen miehistö ja se pystyy ongelmitta kantamaan mukanaan noin 200 siirtolaista.

Italian maahanmuuttovastainen sisäministeri Matteo Salvini on kertonut allekirjoittaneensa määräykset, joilla kielletään sekä Ocean Vikingin että vastaavan Open Arms -nimisen pelastusaluksen rantautuminen Italiaan.

Italia ei ole Euroopan pakolaisleiri. Menkööt joko Espanjaan tai Norjaan, Salvini sanoi Italian medialle.

Italian uuden lain mukaan Italian vesille ilman lupaa saapuvan pelastusaluksen omistaja voi saada jopa miljoonan euron sakot.

Lähde: Deutsche Welle

Mykkänen: ”olisi suurempi ilmasto¬teko kuin bensa¬veron korotus”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006201215.html

11.8.2019

Kokoomus haluaa eroon turpeen veroedusta – Mykkänen: ”olisi suurempi ilmasto­teko kuin bensa­veron korotus”

KOKOOMUKSEN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ehdottaa hallituksen kaavaileman bensan ja dieselin veronkorotuksen korvaamista polttoturpeen veroedun poistolla.

Kokoomus perustelee kantaansa sillä, että polttoaineita koskevan päästöverotuksen ulottaminen turpeeseen tuottaisi valtiolle suunnilleen saman verran tuloja kuin kaavailut bensan ja dieselin veronkorotukset.

Valtiovarainministeriön mukaan turpeen verotuki oli tänä vuonna 189 miljoonaa euroa

*

Samaan aikaan muualla:

Näin Australiassa –

https://yle.fi/uutiset/3-10830799

13.6.2019

Australia hyväksyi valtavan hiilikaivoksen avaamisen – laajuus lähes 450 neliökilometriä

Australiassa Queenslandin osavaltio on hyväksynyt valtavan Carmichaelin hiilikaivoksen perustamisen. Viimeinen juridinen este kaivoksen tieltä poistui, kun osavaltion hallitus hyväksyi kaivoksen pohjavesisuunnitelman.

Intialaisen Adani-yhtiön omistamasta kaivoksesta tulee Australian suurin ja yksi maailman suurimmista.

Kaivosalue on laajuudeltaan noin 447 neliökilometriä, eli enemmän kuin Helsingin ja Vantaan kaupunkien pinta-ala yhteensä.

Kaivoksesta on määrä louhia enimmillään 60 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa. Hiili kuljetettaisiin pääasiassa Intiaan poltettavaksi. Kaivoksen myötä Australian kivihiilen vienti voi kasvaa viidenneksellä.

*

Tässä miettimisen aihetta poliitikoille – esimerkiksi Kai Mykkäselle, Petteri Orvolle ja Antti Rinteelle

Jalkapallokentällinen sekunnissa – maailmasta katosi metsää viime vuonna yhteensä Italian verran

Yhden Australialaisen kaivoksen tuottaman kivihiilen polttaminen tuottaa kolminkertaisesti koko Suomen tuottaman hiilidioksidimäärän. [ tarkoittaa per vuosi]

https://www.pirkanblogit.fi/2019/albanus/orpo-kok-on-uponnut-ilmastosuohon/