Opettaja vaihtoi vuosien jälkeen alaa, koska ei enää jaksanut

Suomessa ainakin parilla puolueella tärkeimpänä agendana ovat ilmastomuutokset ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. [ Missähän muuten on esim. Keski -Euroopan luonnon monimuotoisuus?]

Otsikon asiaan:

On hyvin vakava asia, jos todella ongelmat kouluissa ovat artikkelin kuvaamaa tasoa. Mitkä ovatkaan tulevaisuuden näkymät Suomessa? Puolueiden asialistan kärjessä pitäisi olla Suomen nuoriso.

*

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/34f03c3d-3367-479e-8602-710dfb54a471

6.8.2019

Rankka avautuminen: Kokenut miesopettaja vaihtoi vuosien jälkeen alaa, koska ei enää jaksanut – ”Hävettää olla opettaja”

Mitä tehdä, kun aiemmin maailman tärkeimmältä tuntuneelta työltä putoaa pohja ja kutsumus onkin selviytymistaistelua päivästä toiseen? Pohjoissuomalainen miesopettaja kertoo, miksi hän päätti keväällä olla palaamatta luokanopettajaksi.

*

Kaikki alkoi vain käydä raskaaksi. Yöunet heikkenivät. Työpäivän jälkeen jaksoin vain maata sohvalla. Hyväkuntoinen mies ja tuntui kuin otsalohko olisi irrotettu sukkapuikolla irti, täysin toimintakyvyttömänä.

*

Jos jollakin karkaa mopo isossa ryhmässä, opettajalla ei ole muuta keinoa kuin soittaa vanhemmille kotiin, että tulkaapas hakemaan poika tai tyttö, ei ole oikein koulukunnossa. Että en voi pitää tätä kiinni ja poliisiakaan ei voi soittaa. Tätä tapahtuu paljon.

 

Suomen sähkö¬bussien määrä yli kaksinkertaistuu ensi maanantaina

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tama-kulkupeli-ei-melua-nyi-eika-nypyta-suomen-sahkobussien-maara-on-yli-kaksinkertaistumassa-viikon-kuluttua/5723e34a-a03a-4546-9602-53e154d5e1b8?ref=iltalehti:7c2b&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=sisalto_kauppalehti_uutisnosto&_ga=2.67136337.1923838900.1564910972-1019515974.1563376175

5.8.2019

Tämä kulkupeli ei melua, nyi eikä nypytä – Suomen sähköbussien määrä on yli kaksinkertaistumassa viikon kuluttua

Suomen sähkö­bussien määrä yli kaksinkertaistuu ensi maanantaina, kun 30 uutta bussia vyöryy kaduille.

 

Pohjolan Liikenne esittelee medial­le uuden sähköbussilaivueensa keski­viikkona Helsingissä. Yhteensä 30 täyssähköistä linja-autoa alkaa liikennöidä 12. elokuuta Espoon Leppävaarassa ja Keravalla Helsingin seudun liikenteen(HSL) muiden bussien joukossa.

HSL:n hallitus päätti sähköbusseista viime marraskuussa. Kilpailutuksen voitti Pohjolan Liikenne, ja bussit ovat kiinalaisen bussijätti Yutonginvalmistamia.

Tähän mennessä sähköbussit ovat Suomessa olleet yksittäisiä kokeiluja. Traficomin tilastoihin on vuoden 2000 jälkeen päätynyt vain 21 sähköstä käyttövoimansa saavaa linjuria. Huippuvuosi oli 2016, jolloin sähköbusseja ensirekisteröitiin kymmenen kappaletta. Pääkaupunkiseudun lisäksi busseja on nähty Turussa ja Tampereella.

*

Akkutekniikan kehitys kirittää sähköbussien hankintaa. Pohjolan Liikenteen bussit kulkevat yhdellä latauksella koko päivän, jolloin kalliita ja mahdollisesti epäyhteensopivia latausterminaaleja ei tarvitse rakentaa reitin varrelle.

”Bussit on varustettu niin isoilla akuilla, että niillä pystytään ajamaan suurin piirtein 250 kilometriä. Tarvittaessa niitä voidaan ladata myös päivällä, mutta lähtökohtaisesti yöllä ladataan varikolla ja päivä ajetaan. Emme tarvitse minkäänlaista infraa reitistölle”, Alanko kertoo.

Riippumattomuus latausasemista laajentaa sähköbussien käyttö­mahdollisuuksia huomattavasti.

”Sähköbussit eivät ole mitenkään reittisidonnaisia. Niitä voidaan ajaa millä tahansa reitillä, millä tahansa linjalla ja milloin tahansa. Ne ovat tavallaan dieselin korvaajia.”

 

NGO porukka Médecins sans frontières (MSF) alkaa taas kuskata afrikkalaisia Libyan rannikon edustalta EU-alueelle

Libyalaiset ihmisalakuljettajat ilahtuvat tästä uutisesta. He pääsevät hoitamaan bisnestään kuljettamalla pakolaisia Libyan rannikolta maan merialueen rajalle (n. 50 km). NGO porukka Médecins sans frontières (MSF) hoitaa suurimman osan kuljetuksen matkasta EU-alueelle Ocean Viking –aluksella. Pakolaisvirta kasvaa samoin kuin hukkumistapaukset,  jotka tapatuvat ihmissalakuljettajien hoitamalla osuudella matkasta.

Epäselvää on mikä on MSF uudelleen avaaman taksilinjan päätepysäkki EU-alueella. Italian on onnistunut jokseenkin hyvin estämään NGO -alusten tulio satamiinsa.

*

Lääkärit ilman rajoja on kansainvälinen humanitaarinen avustusjärjestö.  Järjestö on ensisijaisesti tunnettu ranskankielisellä nimellä Médecins sans frontières (MSF).

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006191650.html

1.8.2019

Lääkärit ilman rajoja alkaa taas pelastaa ihmisiä Välimerellä, vaikka pääsy Euroopan satamiin on epävarmaa – ”Ihmisiä kuolee, ja meidän on vain toimittava”

Järjestön mukaan EU-maat palauttavat ihmisiä Libyaan epäinhimillisiin oloihin.

LÄÄKÄRIT ilman rajoja -järjestö aloittaa jälleen etsintä- ja pelastustyöt Välimerellä.

Järjestön tiedotteen mukaan uusi Ocean Viking -alus lähtee pelastustehtäviin perjantaina Marseillesta.

Tarkoitus on päästä mahdollisimman nopeasti vesille ja pelastamaan ihmisiä, sillä tilanne Välimerellä on vakava: reitillä on hukkunut tänä vuonna ainakin 426 ihmistä. Välimerestä on tullut maailman vaarallisin merireitti siirtolaisille.

[ Vaarallinen osuus matkasta on libyalaisten ihmissalakuljettajien hoitama n. 50 km]

”Meidän velvollisuutemme on estää ihmisiä hukkumasta ja saattaa heidät turvaan”, toteaa toiminnanjohtaja Linda Konate Lääkärit ilman rajoja -järjestön Suomen-toimistosta.

JÄRJESTÖ lopetti pelastustyöt Välimerellä viime joulukuussa, koska heidän pelastusaluksensa Aquarius ei enää saanut vaadittavaa lippua, jonka alla purjehtia. Vaikeuksia oli myös tätä ennen: EU-maat kiristivät jatkuvasti linjaansa, eikä pelastusaluksia enää hyväksytty satamiin.

Konate uskoo, että Aquariuksen tapauksessa oli kyse poliittisesta painostuksesta, erityisesti Italian hallituksen mustamaalauskampanjasta.

Ocean Viking pääsee perjantaina vesille Norjan lipun alla. Suunnitelma on yksinkertaisesti viedä viranomaisten kanssa yhteistyössä pelastetut ihmiset turvaan lähimpään satamaan kuten ennenkin.

[ Kiitos vain Norja –otattehan kaikki Ocean Viking’lla EU alueelle kuskatut pakolaiset maahanne –samalla voisitte liittyä EU:un.]

[ EU –alue on ilmeisesti ainoa turvallinen alue tällä puolella maapalloa – ainakin NGO- porukoiden mielestä. Ylläpidon tarjoaminen sadoille tuhansille, lopulta miljoonille afrikkalaisille, ei ole ’vain’ poliittinen ongelma – se suuressa määrin resurssiongelma EU-maille.]

Antti Rinteellä on hankala paikka

Honeymoon on pian ohi Rinteen hallituksella.

***

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/286626-hallitusneuvottelija-ja-talousvaikuttaja-antti-rinteella-hankala-paikka

30.7.2019

Hallitusneuvottelija ja talousvaikuttaja: Antti Rinteellä on hankala paikka – ”Työllisyystavoite ei ole saavutettavissa ilman ikäviksi koettuja toimia”

Työelämäprofessori, ekonomisti ja talousvaikuttaja Vesa Vihriälä arvioi, että Antti Rinteen (sd) hallituksen on käytännössä pakko turvautua ikäviksi koettuihin keinoihin, jos työllisyystavoite halutaan saavuttaa. Vihriälä oli keskustan edustajana mukana hallitusneuvotteluissa Kestävän talouden Suomi -ilmiöpöydässä.

Rinteen hallituksen tavoitteena on 75 prosentin työllisyysaste ja vähintään 60 000 uutta työllistä vuoteen 2023 mennessä.

”Poliittinen ongelma on, että työn tarjontaa ja kohtaantoa parantavat, mutta vain vähän kustannuksia aiheuttavat toimet ovat monelta osin ikäviä: työn ulkopuolella olevien etuuksien heikennyksiä, tukien ehdollisuuden kiristyksiä jne.  Hankalia ne ovat etenkin sdp:lle ja vasemmistoliitolle, jotka oppositiossa arvostelivat jyrkästi Sipilän hallituksen vastaavia toimia ja enemmän tai vähemmän selkeästi irtisanoutuivat kaikista ’heikennyksistä’”, Vihriälä kirjoittaa blogissaan.

Tampereelle tulevat ratikat eivät kitise – vain Hesassa

No, jos vaikka vähän kitisevät, niin eihän se haittaa mitään.

***

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/701220-kirske-ja-kitina-on-kovinta-ikina-ratikkamelu-arsyttaa-helsingissa-rasvaa-ruikkiva

8.9.2018

”Kirske ja kitinä on kovinta ikinä” – Ratikkamelu ärsyttää Helsingissä, rasvaa ruikkiva laite ei riitä

*

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006190416.html

1.8.2019

Olisiko ykkösen raitiovaunun sietämättömälle kirskunnalle tehtävissä jotain?

Raitiovaunun korvia vihlovaa pyörien kirskuntaa kuullaan Käpylässä arkisin aamuviidestä alkaen.

 

 

Onko Hyperloop-putki hyperhumpuukia?

Pitäisikö lopettaa puheet tunnin junayhteyksistä ja keskittyä Hyperloop’in?

Joskus tuntuu, että rahaa on jossakin jemmassa pilvinpimein.

*

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyperloop

Hyperloop on konseptitasolla oleva supernopea liikenneyhteys. Yleisen idean tasolla tekniikkaa on esitetty jo 1800-luvulta alkaen, mutta Hyperloop-termin ja nimenomaisen konseptin esitti yrittäjä Elon Musk 2010-luvulla.[1]Muskin SpaceX-yhtiö julkaisi elokuussa 2013 konseptisuunnitelman, jota tunnetaan Hyperloopin alfa-julkaisuna.[2]

Ensimmäinen hyperloop-yhteys on rakenteilla Intiaan.

*

https://tekniikanmaailma.fi/hyperloop-putki-helsingin-turun-valille-alkoi-selvitys/

3.3.2017

Hyperloop-putki Helsingin ja Turun välille? Nyt alkoi selvitys

Suunnittelu- ja konsultointialan yritys Ramboll Finland kertoi perjantaina tiedotteessaan, että se selvittää Hyperloop-yhteyden toteuttamismahdollisuuksia välillä Turku-Helsinki sekä mahdollista testirataa Salosta Turun suuntaan.

Hyperloop on uusi, kokeellinen kuljetusmuoto, jossa putkessa liikkuvat kulkuneuvot eli podit voivat saavuttaa jopa yli 1000 kilometrin tuntinopeuden.

Viime vuonna tehdyssä esiselvityksessä tarkasteltiin edellytyksiä Ruotsin ja Suomen väliselle kiinteälle yhteydelle käyttäen kuljetustekniikkana Hyperloopia. Ramboll selvitti tuolloin putkiston fyysistä reittiä ja tarkasteli alustavia, karkeita kustannuksia.

Nyt tarkastelun alla on yhteys välillä Turku–Helsinki sekä mahdollinen, noin 15 kilometrin mittainen testirata Salosta Turun suuntaan. Tässä vaiheessa tehdään periaatetasoista selvitystä. Keskiössä ovat etenkin maankäyttö ja ympäristövaikutukset.

Testiradalle tehdään yksityiskohtaisempi tekninen selvitys, jossa tutkitaan muun muassa radan toteuttamisen edellytyksiä. Selvityksessä huomioidaan muun muassa hankkeeseen vaikuttavat reunaehdot, kaavoitustarpeet, ympäristövaikutusten arvioinnin periaatteet ja tarvittavat luvat.

”Jo testirata olisi mielenkiintoinen mahdollisuus hyödyntää suomalaista teknistä osaamista ja Salon seudulle kertynyttä IT-osaamista. Se tulee kuitenkin suunnitella niin, että sitä voidaan käyttää osana varsinaista kuljetusyhteyttä”, sanoo tiedotteessa hankkeen projektipäällikkö Jukka Räsänen Rambollista.

”Olemme olleet etuoikeutetussa tilanteessa saadessamme työskennellä visionääri Elon Muskin idean ympärillä. Ajatus uudesta tavasta siirtää ihmisiä ja tavaroita nopeammin, edullisemmin ja uudella tavalla tuo valtavia hyötyjä, joista kertovat jo valmistuneet taloudelliset tutkimukset. Vaikutukset tulisivat olemaan pitkäaikaisia, jos Suomi voittaisi kilpailun sekä tulevasta kehityskeskuksesta että testiradasta”, toteaa Jarmo Heimo Salon kaupungilta.

Hankkeen tilaajana on Salon kaupunki, ja se saa Tekes-rahoitusta.

Salo julkaisi viime vuonna selvityspyynnön raportille, jonka kustannusarvio voi nousta jopa 60 000 euroon.

Raportin on tarkoitus auttaa Salon kaupunkia tekemään perusteltuja päätöksiä hankkeeseen liittyen.

Pyynnön mukaan tutkimusraportin pitäisi sisältää ainakin reittisuunnitelmia ja niiden vaikutusarviot. Pyynnössä esitetään, että yleinen arvio tehdään Helsinki-Turku-reitistä ja tarkempi arviointi 15 kilometrin pituisesta Salo-Hajala-reitistä.

Reittien varrelta on tarkoitus myös tehdä arviot ympäristö- ja maankäytöllisistä rajoitteista, kuten Natura 2000 -alueista.

FS Links ja Salon kaupunki tekivät aiemmin viime vuonna aiesopimuksen siitä, että hyperloop-tekniikkaa testaavan laitoksen rakentamista Salon ja Turun välille aletaan tutkia.

Ahvenanmaalle perustetun FS Links -yhtiön tavoitteena on rakentaa lähes tyhjiöksi pumpatussa putkessa kulkeva huippunopea yhteys Helsingin ja Tukholman välille. Hyperloop-kapseli pysähtyisi myös Salossa.

Konsulttiyhtiö KPMG esitti aiemmin viime vuonna mallia, jossa Hyperloop-yhteys Helsingin ja Tukholman välillä maksaisi 19 miljardia euroa.

*

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4651357/Turkukin+selvitti+Hyperlooprataa+vuonna+2021+oli+maara+aloittaa+tunnelinkaivu+Tukholmaan

26.7.2019

Turkukin selvitti Hyperloop-rataa – vuonna 2021 oli määrä aloittaa tunnelinkaivu Tukholmaan

Turun kaupunki osallistui Hyperloop-radan selvitystyöhön vuonna 2016. Turku maksoi 25 000 euroa konsulttiselvityksestä, jossa kartoitettiin uuden supernopean junaradan rakentamista.

Mikä olisi ollut tuomio Suomen oikeuslaitoksessa?

Parikymmentä vuota, ehkä – vapautus kymmenen vuoden istumisen jälkeen.

*

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006185018.html

25.7.2019

Yhdysvaltain liittovaltio palauttaa kuoleman­tuomion: Nämä hirveät teot poikivat viidelle rikolliselle teloitukset

 

  1. Daniel Lewis Lee

Valkoisten ylivaltaa kannattavan ryhmän jäsen Lee murhasi kolmihenkisen perheen, mukaan lukien 8-vuotiaan tytön.

Hänet todettiin toukokuussa 1999 Arkansasin osavaltiossa syylliseksi kolmeen murhaan ja hän sai kuolemantuomion.

  1. Lezmond Mitchell

Hänet todettiin syylliseksi toukokuussa 2003 Yhdysvaltojen Arizonan oikeudessa.

Mitchell murhasi 63-vuotiaan naisen. Verityön jälkeen hän pakotti uhrin 9-vuotiaan lapsenlapsen istumaan noin 50 kilometrin mittaisen ajomatkan ruumiin vieressä. Sitten mies aiheutti tytölle kuolettavat vammat viiltämällä.

  1. Welsey Ira Purkey

Vuoden 2003 marraskuussa Yhdysvaltain Missourin oikeus tuomitsi Purkeyn 16-vuotiaan tytön väkivaltaisesta raiskauksesta ja tappamisesta. Purkey paloitteli ja poltti ruumiin. Hänet tuomittiin myös 80-vuotiaan naisen tappamisesta vasaralla.

  1. Alfred Bourgeois

Borgeois kidutti ja raiskasi 2-vuotiasta tytärtään, minkä jälkeen mies pahoinpiteli hänet kuoliaaksi. Hänet todettiin syylliseksi myös moniin muihin rikoksiin, kuten murhaan Teksasissa maaliskuussa 2004.

5.Dustin Lee Honken

Huumelaboratoriota Arizonassa pyörittänyt Honken ampui yhteensä viisi ihmistä. Heistä kaksi oli miehiä, joiden oli määrä todistaa häntä vastaan oikeudessa. Lisäksi hän murhasi äidin ja tämän 10-vuotiaat ja 6-vuotiaat tyttäret. Hänet todettiin syylliseksi murhiin vuonna 2004 Iowassa.

Autojen sähköistyminen tietää Suomen verottajalle päänvaivaa

Teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon valtio tarvitsee rahaa. Tällä hetkellä autoilijat maksavat moninkertaisesti sen mitä teihin menee.

Merkittäviin veronalennuksiin tuskin on varaa, mikäli valtion velkaa ei haluta lisätä.

Pari asiaa on kuitenkin vaikuttamassa:

Henkilöautokannan muuttuminen kokonaan ei ole aivan lähiaikojen asia. [Muuten – jos puolet Suomessa käytössä olevista autoista muuttuvat täyssähköisiksi, niin Suomen hiilidioksidipäästöt vähenevät pari prosenttia.]

Toiseksi – Toistaiseksi nykyinen valtiovarainministeri Mika Lintilä on kommentoinut, että autoveroon ei ole luvassa muutoksia – ainakaan ihan heti. [ .. mutta tarvittaessa, tienkin.]

***

https://www.is.fi/autot/art-2000006184461.html

25.7.2019

LVM:n ehdotuksen seuraus: autoilun verot voivat poistua osalta autoja, menetykset valtiolle 3,5 miljardia

Autojen sähköistyminen tietää Suomen verottajalle päänvaivaa.

Pienille niché-markkinoille, jollainen Suomikin autoteollisuuden näkökulmasta on, ei valmisteta erikseen omia automallistoja. Suomen valtiotalouden kannalta liikenteen sähköistyminen on kuitenkin ongelmallinen ilmiö, sillä autoilusta on totuttu saamaan merkittävästi verotuloja.

Suurin tieliikenteen veropotti kerätään tällä hetkellä polttoaineveroilla, joiden kertymä oli viime vuonna lähes kolme miljardia euroa. Jos sähkö- ja pistokehybridiautojen yleistyminen alkaa saada yhä enemmän Suomessa tuulta alleen, jäävät nämä verotulot hiljalleen ainakin henkilöautoliikenteen osalta saamatta.

Kolme miljardia on paljon rahaa Suomen kokoisen valtion taloudessa, ja varovaisesti arvioiden tulonmenetys olisi valtiolle suuruusluokkaa kaksi miljardia euroa, mikäli henkilöautokanta olisi joskus likipitäen täyssähköinen.

*

Autoverokin ongelmissa?

Suomessa kannetaan tietenkin myös autoveroa, joka tuotti viime vuonna valtion kassaan noin yhden miljardin. Koska autovero perustuu CO2-päästötasoon, joka on sähköautoilla 0 grammaa kilometrille, on niiden autoveroprosentti huomattavasti polttomoottoriautojen vastaavia pienempi, lähes marginaalinen.

Näin ollen on vaarana, että autoveropotti valtiolle jäisi huomattavasti pienemmäksi. Liikenne- ja viestintäministeriö on jo esittänyt päästöttömiksi laskettujen autojen eli mitä ilmeisimmin ainakin täyssähköautojen täyttä vapauttamista autoverosta. Käytännössä tämä tarkoittaisi autoverosta luopumista, jos sähköistymisskenaario toteutuu.

Suostuuko valtiovarainministeriö tähän? Toistaiseksi nykyinen valtiovarainministeri Mika Lintilä on kommentoinut, että autoveroon ei ole luvassa muutoksia – ainakaan ihan heti.

Opettaja kielsi lapsia puhumasta suomea koulussa Ruotsissa

Näin ’sivistyneessä’. Ruotsissa

Jotkut suomalaiset (?) pitävät suomalaisia suvaitsemattomina. Heidän kannattaisi katsella maailmaa vähän laajemmin.

*

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006184266.html

Opettaja kielsi lapsia puhumasta suomea Västeråsissa Ruotsissa, syrjintäasiamies hylkäsi vanhempien kantelun

Suomen puhumisen kieltäneen liikunnanopettajan syrjivästä käytöksestä ei ole riittävästi kiistatonta näyttöä, todetaan syrjintäasiamiehen lausunnossa.

[ Eikö luokan ruotsikieliset oppilaat suostuneet todistamaan?]

VÄSTERÅSLAINEN Emaus-koulun liikunnanopettaja kielsi kolmea keskenään suomea puhuvaa oppilasta käyttämästä äidinkieltään tunnilla järjestetyllä metsäretkellä lokakuussa 2018.

Oppilaiden vanhemmat kantelivat kiellosta kouluntarkastuslaitokselle. Kantelussa todetaan, että lasten oikeuksia käyttää äidinkieltään ei kunnioiteta.

*

Tapaus kaksi:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005607471.html

Suomen kieli kulkee jyrkkää alamäkeä Ruotsissa – Opettaja kielsi yhdeksänvuotiasta Ursina Funkia puhumasta välitunnilla suomea

Suomella on virallisen vähemmistökielen asema Ruotsissa, mutta vähemmistökielen oikeudet toteutuvat huonosti kouluelämässä.

Göteborgilainen Ursina Funk, 9, on nyt vaihtanut uuteen ruotsalaiseen kouluun, Kungsladugårdsskolaniin. Tällä hetkellä hän opiskelee suomen sijaan toista kotikieltään saksaa. Koulun pihalla myös äiti Tiina Männistö-Funk.

 

Hallitus riitelee taas – Aktiivimallista repesi julkinen väittely

Varmasti perusteltu kysymys: Pysyykö Suomen hallitus kasassa neljää vuotta?

*

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/284593-hallitus-riitelee-taas-aktiivimallista-julkinen-vaittely-siinahan-voi-keskusta

3.7.2019 13:02

Hallitus riitelee taas – Aktiivimallista repesi julkinen väittely: ”Siinähän voi keskusta pyristellä vastaan”

Hallituksen ministerit ja muut hallituspuolueiden poliitikot käyvät julkisuudessa väittelyä aktiivimallin purkamisesta. Kiista alkoi työministeri Timo Harakan (sd) ilmoitettua, että hallitus ei jää odottamaan tutkimustietoa aktiivimallin työllisyysvaikutuksista ennen sen purkamista.

Harakka korosti myöhemmin, että aktiivimallin työllisyysvaikutuksia vastaaviin työllisyystoimiin kyllä ryhdytään myöhemmin, jos tutkimustieto osoittaa, että malli kasvatti työllisyyttä. Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) oli joka tapauksessa eri mieltä Harakan kanssa kokoomuslehti Verkkouutisten haastattelussa.

”Ensinnäkin täytyy Harakan lausuntoon sanoa, että yksi hallitusohjelman lupauksista oli, että hallitus perustaa päätöksensä tutkimukseen ja tietoon. Se on hyvin yksiselitteisesti ilmoitettu hallitusohjelmassa lupauksena. Tämä koskee päätöksentekoa myös talous- ja työllisyyspolitiikassa”, Lintilä sanoi VU:lle.