Onneksi on julkinen terveydenhuolto

 

 

Tällä hetkellä suomalaisten on syytä olla kiitollisia. Meillä on hyvin toimiva julkinen terveydenhuolto. Korona viruksen rantautuessa myös maahamme, voimme luottaa terveydenhuollon järjestelmäämme.

 

Joka ikinen suomalainen hoidetaan – köyhästä rikkaimpaan. Olkaamme siitä ylpeitä. Julkinen sektori on aina ollut enemmän tai vähemmän arvostelun kohteena. Terveyskeskuksia on pilkallisesti nimitelty arvauskeskuksiksi. Yksityinen sektori on kammennut jalkaa oven väliin, kilpailijaksi julkiselle terveydenhuollolle.

 

Maksamme mielellämme veroja, jotta meitä kaikkia hoidetaan hädänhetkellä, kriisien ja epidemioiden aikana. Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, sen kivijalkaa julkista sektoria muualla kadehditaan ja halutaan ottaa mallia.

 

Taas kerran uuden hallituksen pöydällä on sosiaali – ja terveyspalveluiden uudistaminen. Hallitus, eduskunta ja Suomen kansa näkevät paraikaa miten kykenevä julkinen terveydenhuoltomme on, jonka kulmakivenä on yhdenvertaisuus – jokainen saa hoivaa. Laaja enemmistö suomalaisista arvostaa sitä suunnattomasti. Valtakunnan päättäjien on pidettävä huoli, ettei julkista terveydenhuoltoamme rapauteta.

Onnea syntymäpäivänäsi kallis aarteeni

 

kauan ennen

emme tunteneet toisiamme

sielumme tunsivat

tiesivät kohtaavansa toisensa

punoivat tietämättämme

suurta rakkautta

välillemme

sydänten kohdatessa viimein

eletyt elämät

sulautuivat yhteen

rakkaus roihahti

jota olin vuosikymmenet

etsinyt

luovuttanutkin

valmis puhaltamaan

sammuksiin

rakkauden palon

rinnastani

tunteeni, kuitenkaan

antamatta periksi

 

tänään syntymäpäivänäsi

kuljemme käsi kädessä

vaatimatonta, aineellista elämää

viettäen

tunteiden liekin

loimutessa voimakkaina

punaisissa sydämissämme

kuin uutta

teini ikää viettäen

rakastuneina

 

Hannu Tiainen

  1. 3 2020

 

 

Omavaraisuus

 

 

Onko jylläävä korona virus varoittava esimerkki globalisoitumisen vaaroista? Entä jos rysähtää kunnolla maailmanlaajuinen katastrofi? Olemmeko tehneet liian riippuvaisia toisistamme? Maaseutuja on tyhjennetty ympäri maailmaa. Teolliset tuotannot on silputtu pitkin maapalloa.

 

Jo nyt korona viruksen aikana teollisuus on hätää kärsimässä. Siinä missä ennen tuotteisiin tehtiin osia kotimaissa, nyt paljolti kootaan tuotteet vain valmiiksi. On juostu rahan perässä teettämään erilaisia nippeleitä kaukomaissa ja jätetty omaan maan työntekijät nuolemaan näppejään.

 

Onko ollut mitään järkeä ajaa maatalouttamme alas ja korvata tuontiruualla? Missä on omavaraisuus jos vaarallisen epidemian takia täytyy rajoittaa maataloustuotteiden tuontia? Milloin herätään siihen kuinka kallista hintaa saatetaan maksaa kun ihmiset on ajettu maaseuduilta kaupunkeihin?

 

Mitä jos tulee pulaa ruuasta? Kaupunkien omakotitalojen tontit ovat olemattomia – viljele siinä vihanneksia. Siirtolapuutarha alueet on rakennettu kerrostaloiksi. Maalla on tilaa kunnissa isoihin tontteihin, joissa perunaa, punajuurta ja muita eineksiä voi viljellä. Kalastaa, marjastaa ja sienestää.

 

Ei ole ajateltu nokkaansa pidemmälle autioittamalla maaseutu. Kuvitellaan, ettei mitään satu ja ruokaa riittää ja puhdasta vettä saadaan raanasta. On surullista katsella peltojen kasvavan pajukkoja, kun ulkomailta tuotavia eri lajeja voisi korvata kotimaisella tuotannolla.

 

Maaseudulla taloihin voidaan rakentaa ja rakennetaan hellat, varaavat takat ja kellarit. Pahojen päivien varalle on varauduttu. Viikkojen sähkökatot eivät aiheuta suurta hätää, kun omasta kaivosta saa vettä ja ruoka tehdään hellalla.

 

En halua maalata uhkakuvia, mutta ajatellaan vaikka maailman turvallisuustilannetta, miten käy jos maailmanpalo yltää peräpohjolaan saakka? Kävisi niin kuin aiemmin, että maalaissukulaiset tulevat yllättäen kultaakin kalleimmiksi.

 

Maalta haettaisiin turvaa ja elintarvikkeita. Maaseudun väki ei olisikaan enää ”junttikansaa”. Vielä kun tähän liitettään ilmastonmuutos, joka pistää ajattelemaan omavaraisuustuotannon tärkeyttä. Miten valtavasti ilmasto säästyisi rahtitavaran tuonnin ulkomailta vähentyessä?

 

Herätkää päättäjät ja miettikää mikä arvo yhteiskunnalle maaseutu ja sen ylläpitäminen on. Väitän mielenterveysongelmien huimaa laskua sekä muidenkin sairauksien vähenevän ihmisten saadessa voimaa luonnosta, kiireettömyydestä, maaseudun leppoisasta elämästä ja omavaraisuuden kukoistaessa.

 

Voin todistaa – kyllä maalla on mukavaa.

 

Hannu Tiainen

 

Murheensa kullakin

 

yhdet tuskailevat väärää valintaa

jossakin laulukisassa

toiset pettyivät

kaupallisen kanavan

jonkun ohjelman voittajan valintaan

kolmannet puivat nyrkkiä hallitukselle

liiasta humaanisuudesta

köyhiä ja osattomia kohtaan

huokailen

tuijotan ikkunasta pihalle

mietin

kolaisiko lumet

vai antaisiko auringon sulattaa

tyhjentäisinkö tuhkat

pesästä

taidan vaan odottaa

vesijumppaan lähtöä

särkyineni

 

Naistenpäivä

 

en kirjoita imeliä

ylistyssanoja teille

en ojenna kuvaannollisia ruusuja

arvostan teitä

yli kaiken

en

miesten palvomina

paperinukkeina

äiteinä, rakastajattarina

 

olette maailmankaikkeuden

elämän

ylläpitäjiä

alistettuinakin

rohkeita, uupumattomia

naisten oikeuksien

tasavertaisuuden

ihmisoikeuksien puolesta

taistelijoita

teitä minä rakastan

tarmokkuuttanne

ihailen

syvää kunnioitusta tuntien

toivottaa teille

hyvää

naistenpäivää

 

Hannu Tiainen

8.3 2020.

 

 

Milloin hallitus saa työrauhan?

 

 

Ensin tuli Rinteen hallitukselle Postin lakko. Sitä soudettiin ja huovattiin kunnes Rinne sai lähteä. Seuraavaksi uuden pääministerin Sanna Marinin syliin kaadettiin AL- Holin suomalaiset Isis naiset ja lapset. Tätäkin jupakkaa eduskunnan oppositio ja media hyödynsivät ja elämöivät viikkotolkulla.

 

Toki räksytystä riitti näiden välillä. Varsinkin oikeistomedia, joihin lasken iltapäivälehdet, jaksoi epäillä hallituksen ulostuloja asiassa kuin asiassa. Tuli tunne kuinka eri ministerien aika hupeni väärien käsitysten ja epäilyjen oikomisiin. Ihmettelin, milloin ministerit ehtivät tehdä sitä työtä joihin heidät on valittu, kun syytöksiä sateli joka suunnalta.

 

Sitten tuli korona virus. Siitäkin jo väännettiin kättä. Hallitus muka nukkuu ruususen unta kun virus valtaa maatamme tuulen nopeudella. Siitä sentään saatiin eduskunnassa suhteellisen siisti keskustelu aikaan ja yhteisymmärrys.

 

Kuluneen viikon on vallannut Turkin ja Kreikan tilanne. Ja taas hallitus väärin sammuttaa ja toimii tilanteessa. Ja eikö media herkuttele ja hekumoi aiheella. Hakemalla haetaan ministereiden välille ristiriitoja joita jauhetaan ja jauhetaan. Välikysymystä pukkaa, johon hallitus keskittyy vastaamaan ja eduskunnassa käydään keskustelut sekä äänestykset.

 

Kaiken tämän ohessa ihmetellään kun hallitus ei saa mitään aikaan. Työllisyystavoite muka karkaa käsistä. Vienti tyrehtyy (aivan kuin sekin olisi hallituksen syytä), rahaa poltetaan milloin mihinkin vaikka rahoitukset puuttuvat. Mitä muuta loskaa kaadetaan hallituksen niskaan. korulauseissa kyllä kauniisti puhutaan kuinka suomalaisten pitää puhaltaa pienenä kansakuntana yhteen hiileen. Kuitenkin kampitetaan minkä ehditään.

 

Totta kai median ja opposition tehtävä on olla kärkkäänä ja tarkkailla hallituksen tekemisiä, sen tavoitteita, talouspoliittisia linjauksia ym. kuten myös kansalaisten. Ymmärrän senkin kuinka kaiken kohun keskellä joihin hallitusta nostetaan, eri ministeriöissä tehdään työtä kaiken aikaa. Silti kysyä voi hyvällä syyllä, miten hallituksen asiatonkin riepottelu syö sen toimintakykyä ja asioiden eteenpäin vientejä?

 

Jotenkin sivusta seuraajana toivoisi hallitukselle myös jonkinlaista työrauhaa. Onhan työllisyys, sote – ja sotu uudistukset valtavia ponnistuksia jotka vaatisivat perusteellisia paneutumisia myös hallituksen sisällä, eikä vain ministeriöissä.

 

Sisäpoliittisten asioiden ikään kuin syrjään jääminen ainakin hallituksen medianäkyvyydessä kertoo omalta osaltaan sen, ettemme todella elä impivaaralaisessa lintukodossa. Koko maailma, sen ongelmat, poliittisen muutokset ja erilaiset tilanteet vaikuttavat meihin, tahdoimme tai emme.

 

Olemme kuitenkin oma kansakuntamme ja suomalaiset odottavat suomalaiselta hallitukselta tekoja oman kansan parhaaksi. Sanna Marinin hallitus on kertonut tekevänsä juuri niin. Tietenkään unohtamatta minkälaisessa maailmassa me elämme.

 

Itse olen hyvin kriittinen oikeistolaisen yhteiskuntamme poliittiseen rakenteeseen. Voiko Marinin hallitus mitenkään toteuttaa oikeistolaisessa ilmapiirissä sitä politiikkaa mitä haluaisin? Haluan antaa hallitukselle mahdollisuuden sen todella vaikeassa asemassa, kun ”hyeenat” kärkkyvät koko ajan kimpussa. Kuten aiemmin totesin, on hyvä kun oppositio ja media ovat valppaina, mutta asiallisuutta, sitä pyydän ja toivon.

 

Voiko korona viruksella vitsailla?

 

 

Stand Up koomikko Jukka Lindström oli muutama päivä sitten televisiossa ja häneltä kysyttiin onko esimerkiksi korona virus sellainen josta ei passaa vitsailla. Hänen mielestään voi, jos kääntää asiat niin päin, ettei vitsaile uhreilla ja sairastuneilla vaan ilmiöillä viruksen ympärillä. Katsotaan nyt osaanko suututtaa lukijat kun koitan hieman keventää tunnelmaa korona viruksella:

 

-suomalaiset ovat jotakuinkin turvassa koronavirukselta, miksi? Koska suomalaiset kulkevat yleensä kaduilla kenkiin tuijottaen, puhumattomina, karttelevat viimeiseen asti kontaktia ja kääntävät katseensa poispäin puhuteltaessa, eivät mielellään kättele, saati halaavat.

– naiset ovat vielä erityisasemassa. Suomalaiset miehet kun eivät puhu eivätkä pussaa, joten tartuntavaara on olematon. Myös Me Too – kampanja sai aikaan, että miehet pitävät ainakin kahden metrin hajuraon naisiin.

 

-Usan presidentti Trump pisti koronaviruksen demokraattipuolueen syyksi. Sekö oli syynä, ettei Trump kätellyt Edustajahuoneen puhemiestä Nancy Pelosia? Trump ehkä pelkäsi tartuntaa ja siitä aiheutuvaa kovaa kuumetta ja voisi kuumeisena laittaa twitteriin ihan järkeviä lausuntoja?

 

-meilläkin eduskunta harkitsee kättelyistä luopumista. Se olisi viisas päätös. Ihan tarpeeksi siellä houraillaan jo nyt, ilman kuumehouruisia puheitakin. On myös puhuttu vierailijoiden päästämisestä eduskuntaan. Nähtäväksi jää, suostuuko eduskunnan enemmistö perussuomalaisten vaatimuksiin rajojen sulkemisesta? Eduskunnan rakennuspuolen työntekijät ovat jo kuulemma käyneet rautakaupoista tyhjentämässä kaikki piikkilangat joilla eduskunta piiritetään korona viruksen vieraslajin leviämisestä kansanedustajien keskuuteen.

 

-minulla oli aikanaan ensimmäisen autona -68 mallin Toyota Corona. Hyvä auto, mutta sillä pahalaisella oli joku virus. Sateisella ja kostealla säällä ei lähtenyt millään keinoin käyntiin. Yski pärski, köhi ja rohisi kuin keuhkotautinen kun meinasi käydä ja sitten sammui. Annoin sille sitten nimeksi Toyota Korona Virus. Tämä virus oli paikallinen, ei levinnyt. Paitsi kerran kun tulin iltavuorosta kotiin. Autossa oli ns. viiperin pyörä joka oli hajonnut. Kun heti ei vikaa keksitty, niin karanteeniin vaan koko auto muutamaksi viikoksi. Talttui siitä autotohtorin avulla, mutta virus jäi ja vaihdoin auton pois.

 

-italiassa kuulemma pelataan nyt jalkapalloa tyhjille katsomoille. Suomessa on korona virusta ehkäisty jo kauan – jalkapallo otteluissa nimittäin katsomat ammottavat tyhjyyttään ilman karanteeneja.

 

Iso-Britannian pääministeri Boris Johnson on kuulemma käärmeissään Euroopan unionille. Aikoo katkaista neuvottelut jos eivät saa kaikkea mitä EU:lla on. On kuullut huhuja jostain koronasta ja vaatinut, että elleivät he myös sitä saa, niin neuvottelut tyssäävät tyystin. EU: ssa mietitään nyt pitäisikö alkaa pärskiä kanaalin yli, että Boris rauhoittuisi. Saisi käydä viemässä kuningattarelle nuhaisena mutta ylpeänä viestin, kuinka mekin saatiin sitten korona virus.

 

Ei maar, taidan lähteä kaverini Antin luokse kylään, hänellä kun on seinällä korona peli. Aletaan pelata ja katsotaan kuka on kuka. Jos häviän, suutun ja laitan Antin karanteeniin, ei ole ainakaan kuukauteen asiaa kylään. Kaiken maailman koronoita sitä onkin.

 

 

 

 

Miksi, oi miksi?

 

piikkilanka aita

sen takana kauhuissaan olevia ihmisiä

äitejä lapsia

isiä

raunioituneet kodit jättäneinä

aidan toisella puolella

muka sivistynyt vauras Eurooppa

jossa ihmiset katselevat

hädissään, kuolemanpelossa olevien uutisointia

yltäkylläisinä kuin parastakin jännityselokuvaa

vauraat eurooppalaiset

Jeesuksen nimeen vannovat

joka ei olisi selkäänsä kääntänyt

apua tarvitseville

 

olen raivoissani

silmiemme edessä tapahtuu

raakaa julmuutta

kauheuksia

joita emme kenenkään ihmisen soisi joutuvan kärsimään

silti suljemme silmämme

jopa syytämme näitä onnettomia

olen tyrmistynyt

itken

mihin on kadonnut ihmisyys

inhimillisyys

 

Hannu Tiainen

Kihniö

 

Teuvo Hakkaraisen kihlaus

 

 

Lehdet kertovat europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen kihlautuneen hondurasilaisen naisen kanssa. Onnittelut Teuvolle, kihlauksen johdosta, mitäs me vasta kihlautuneet, itsekin sormuksen sormeen juuri laittaneena. Hakkaraisen kihlaus hieman yllätti. Ei siksi, etteikö Teuvo naisia saisi, mutta ihan ulkomaalaisen kanssa, se jos mikä säväytti. Hakkarainen kun on tullut tunnetuksi ulkomaalaisvastaisuudesta.

 

Hieno asia kuinka Hakkaraisen mieli on muuttunut suvaitsevaiseksi maahanmuuttajiin – tervetuloa meidän suvaitsevaisten joukkoon. Sanovat suomalaisten kuihtuvan pikkuhiljaa pois. Tulevaisuudessa tarvitaan kuulemma paljon ulkomaalaisia. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen ei epäröinyt vaan tarttui härkää sarvista.

 

Teuvo rakastui eikä yhtään hävennyt ulkomaalaista morsiantaan, vaan avoimesti kertoi onnestaan. Niin sitä pitää. Toivottavasti hän tuo pian morsiamen Suomeen ja saa maamme kansalaisuuden, että morsian pääsee nauttimaan suomalaisesta sosiaaliturvasta ja muista eduista joista saamme nauttia.

 

Uskon Hakkaraisen pitävän huolen, jos morsian hakeutuu töihin, ettei kihlattunsa polje palkkoja. Työperäisestä maahanmuutosta kun käydään kiivasta keskustelua eri tahojen välillä. Pelätään työperäisten maahanmuuttajien myötä alipalkattujen töiden kasvavan huomattavasti. Eikä pelko varmasti ole turhaa.

 

Kansallismieliset ovat huolissaan suomalaisuudesta. Miten heidän mielestään käy suomalaisuuden, jos Teuvo Hakkarainen esimerkillään saa ryntäyksen suomalaisten miesten hakemaan ulkomailta puolisoita itselleen? Ovatko kalevalaiset juuremme kansallismielisten mielestä kovasti uhattuina? Varsinkin jos aletaan tehdä lapsia ihan urakalla? Uhkaako Suvivirttä lopullinen kuolinisku? No, se on heidän murheensa – koirat haukkuu ja karavaani kulkee, vai mitä Teuvo, älä heistä välitä.

 

Annetaan Teuvo Hakkaraisen ja hänen morsiamensa nauttia täysin siemauksin onnestaan. Luotan suomalaisten suvaitsevaisuuteen ja ottavan ilolla vastaan hondurasilaisen morsiamen. Teuvo Hakkaraisen kihlaus osoittaa kuinka lopultakin maapallomme on pieni ja ihmiset samanlaisia ihon väristä huolimatta. Rakastuvat, perustavat perheitä, haluavat elää onnellisina, toivoen lapsilleen parasta ja jossa jokaisen elämä tulisi olla yhtä arvokas.

 

Tällä hetkellä yltäkylläisessä Euroopassa on paljon pienokaisia jotka ovat hätää kärsimässä. Pienet lapset ovat nääntymässä nälkään, kuolemassa kylmyyteen, eri tauteihin. Emmehän anna näin tapahtua silmiemme edessä? Suomalaiset europarlamentaarikot, eikö niin, että yksituumaisesti haluatte pelastaa lapset hädästä. Tehkäämme kansana myös omalta osaltamme velvollisuutemme – vai mitä Teuvo Hakkarainen ja Laura Huhtasaari?

 

 

 

 

 

Illan hetki

 

katsoa silmiin

sanoa

ihanaa kun saavuit

elämääni

silittää hiuksia

ennen nukahtamista

tuntea vienon hengityksen

kehosi lämmön

vaipua

onnellisena uneen