Penteleen ”pirkkalaiset”

Tavoistani poiketen avaan kolmannen blogin tänään.

https://www.aamulehti.fi/a/201512003?c=1522737894164

”Tämä uljas eläin katosi Pirkanmaalta 1860-luvulla, mutta nyt sen palaaminen villinä luontoon on lähellä – kävimme katsomassa Seitsemisen laumaa
Seitsemisen tarhassa on jo kaksi hyvinvoivaa vasaa, lisää syntynee tänä keväänä. Tarha sai uuden, villin hirvaan Suomenselältä ja naarasvasan Korkeasaaresta.”

En pääse lukemaan koko juttua, kun en ole tilaaja, mutta tämä on silti  ilahduttava uutinen.

Metsäpeuran hävittivät täältä aikanaan ”pirkkalaiset” metsästämällä, joten toivon, etteivät tämän ajan ”pirkkalaiset” edes vahingossa ammu näitä uljaita eläimiä.

”Ekologian” professori elää kuplassa – yllättäen

https://www.verkkouutiset.fi/professori-hslle-valtio-voisi-palkita-lapsettomia/

”Ekologian professori Janne Kotiahon mielestä lapsettomia ja lapsen hankintaa lykkääviä voisi palkita rahallisesti.

Käytännössä se voisi tarkoittaa sitä, että lapsilisän tilalle tulisi lapsettomuuslisä, jota maksettaisiin kuukausittaisin yli 18-vuotiaille kansalaisille, joilla ei ole lapsia. Rahallinen kannustin voisi Kotiahon mukaan hillitä väestönkasvua, jota hän pitää maailman suurimpana ongelmana.

– Synnytystalkoista puhuminen on aivan perverssiä. Siitä pitäisi tehdä brändi, että täällä on saatu väestönkasvu kuriin, Kotiaho sanoo Helsingin Sanomille.”

Siis Suomessa pitäisi vähentää väkimäärää, mutta varsinaiseen ongelmaan eli Aasian ja Afrikan väestön holtittomaan lisääntymisen ei tarvi ottaa kantaa?

Kyllä proffa elää todellisessa kuplassa.

Uusi kikka-kuutonen hintojen nostamiseksi?

https://www.aamulehti.fi/a/201510343

”Tällä hetkellä kolme sähköverkkoyhtiötä on ottanut käyttöön erillisen tehomaksun osalle pienasiakkaistaan. Kuluttajalle tulee mahdollisuus jonkin verran vaikuttaa siirtomaksun suuruuteen välttämällä tehohuippuja (AL 17.3.).

Tehomaksun avulla kuluttajia voidaan ohjata järkevämpään sähkön käyttöön. Kaikkia kodin sähkölaitteita ei kannata pitää yhtä aikaa päällä. On mietittävä milloin sähkösauna kytketään päälle ja milloin sähköauto ladataan.”

Pelkkää kikkailua, millä todennäköisesti lisätään siirtohintaa muille.

Pääosalla ihmisistä ei ole sähköautoa ja, jos kaikki siirtyvät lataamaan huippujen ulkopuolelle, siihen tulee uusi huippu.

Sähkösaunaa toki voi käyttää eri aikoina, mutta yleensä ihmiset saunovat illalla eikä heti aamulla tai kesken työpäivän.

Siirtyminen puukiukaaseen poistaisi tuon ongelman, mutta sitten alkaa räksytys pienhiukkasista yms.

Edelleen, kun lämmitys perustuu sähköön (lämpöpumpuillakin), se sähkö kuluu silloin, kun talossa lämpö meinaa laskea eikä sitä sen kummemmin voi käytännössä ajastaa, ellei halua välillä palella.

Öljylämmityksessä ei kulutushuippua saa aikaan, koska kattila käydessään kuluttaa runsaat 100W tehoa. Siitä kuitenkin räksytetään fossiilisista polttoaineista ja maailman tuhoutumisesta sen vuoksi.

Puulämmitykseen pätee sama kuin puukiukaaseen.

Myöskään jääkaapin ja pakastimen käymistä ei sen kummemmin voi ajastaa, ellei salli ruuan pilaantuvan.

Oikeus nostaa ja tallettaa käteistä omalle tilille on peruspankkipalvelu eikä siitä saa luopua

https://www.aamulehti.fi/a/201511466?c=1527251062731

”Puheenvuoro: Suomen Pankin johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki muistuttaa Lännen Median puheenvuorossa, että käteisen tallettaminen ja nostaminen ovat peruspankkipalveluita, joista pankit ovat luottolaitoslain mukaan velvollisia huolehtimaan.”

Näin pitäisi olla, mutta osaa pankeista ei paljoa kiinnosta, kun ei sanktioita ole.

Nordealla on koko maassa joku kymmenen käteiskassakonttoria – moni vain pari tuntia käytettävissä kassapalveluihin.

Handelikin on vähentänyt koko ajan kassapalveluja.

Danske kirii samalla tavalla.

Asiakkaiden pitäisi äänestää jaloillaan nopeasti.

Asiaa Korholalta – eikö lopputulos kiinnosta?

https://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2019/03/15/rakas-nuori/

”Monet ärsyyntyvät kun puhutaan päästöjen suhteellisista osuuksista, mutta ne antavat ongelmalle aivan välttämätöntä mittakaavaa. Suomen osuus globaaleista päästöistä on noin 0,1 % eli promille. EU:n osuus on kymmenen, ja vuonna 2040 sen arvioidaan putoavan 4 prosenttiin. Ei siksi, että olisimme niin hirveän hyviä. Pääsyy osuutemme pienenemiseen on, että muiden osuus nousee yhä edelleen.  Juuri tähän nousuun tulisi löytää keinot puuttua, jos haluamme onnistua lopputuloksen kannalta. Ja eikö lopputulos kiinnosta?”

Ilmastohihhuleita ei lopputulos kiinnosta, vaan se, kuinka ”oikeaoppisesti” ihmiset syyllistetään

”Kiusallinen seikka on, että samalla kun vähensimme tuotannon päästöjä, kulutuksen päästöt kasvoivat sitä enemmän, jos otetaan huomioon lisääntynyt tuonti EU:n ulkopuolelta. Toimme entistä enemmän hyödykkeitä EU ulkopuolelta, missä tuotettiin likaisemmin. Tämä käy ilmi kansainvälisen kaupan tilastoista. Kun saksalaiskomissaari Günter Verheugen tajusi tilanteen kymmenkunta vuotta sitten, hän tokaisi turhautuneena: ”Mehän viemme saasteita ja tuomme työttömyyttä. Eikö tämä ole typerää?””

Ilmastohihhuleita ei tämä kiinnosta ja sama sakki huudettuaan hysteerisesti CO2:sta nauttii itsensä tärkeänä tuntien saatuttavasti laivoilla tuotuna Chileläistä punaviiniä ja Aasiasta tuotuja eksoottisia hedelmiä ja kasvisruokia.

Pätkätöiden teettäminen on yleistä – erityisesti kunnissa

https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/7f51dc15-dd62-41b1-a202-9f7fe776934b

”Lähihoitaja ihmettelee Satakunnan Kansan mielipidekirjoituksessa, miten puhutaan hoitajapulasta niin vanhusten kuin vammaisten palveluissa, kun alan töitä ei kuitenkaan saa.

Hän kertoo, että on hakenut 300 eri vakituista työpaikkaa. Hän on hakenut yksityisille, Porin kaupungin paikkoihin ja Satakunnan sairaanhoitopiirin alaisuuteen.

Hauista hän on päässyt haastatteluvaiheeseen noin kymmenen kertaa. Hakijoita on kuulemma ollut aina niin runsaasti.

Hän on tehnyt koko työuransa eli yhdeksän vuotta sijaisuuksia. Työttömänäkin hän on ollut.”

Kunnat ovat olleet loistava esimerkki pätkätyön teettäjistä, koska sillä on ”säästetty” lomapalkkoja.

Lakia kunnat ovat rikkoneet jatkuvasti, mutta sille ei ole tehty mitään.

Pitäisiköhän lain noudattamista valvoville virkamiehille antaa huomautus huonosta viranhoidosta ja pätkätöitä teettäville kunnallisille viranomaisille potkut?

Somemanipuloinnilla saa kaikenlaista aikaan – kakarat hysterisoivat satujen perusteella

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/398a8b95-8434-46c0-8e64-a013ec746a65

”Osa koululaisista jää perjantaina ilmastolakkoon – mutta onko se hyväksyttävä syy olla pois koulusta?

Nuoret lakkoilevat perjantaina ilmaston puolesta ympäri maailmaa, yli sadassa maassa. ”

Onhan se hienoa puuhastella pelkkien somesatujen pohjalta tosiasioista juurikaan tietämättä.

Toki näillä on intomielinen usko asiaan, mutta tietämättömyys tosiasioista on pohjatonta.

Kenen on vastuu – onko pakko mennä asumaan paikkaan, missä tietää olevan itseä kiusaavia asioita?

https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000006033351.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=23abcd0dd561a1419e8125ded6da31da

”Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

Asumme Espoossa ja altistumme toistuvasti puun pienpoltosta johtuville pienhiukkasille.

Savuhaittailmoituksiin tulisi suhtautua vakavammin. Kenellä on vastuu, jos joku perheenjäsenistämme sairastuu?”

”Vihainen äiti”

Kun pitäisi tietää, että omakotialueella savua esiintyy, onko pakko mennä sellaiselle asumaan?

Valitettavasti näitä ”kaikkien muiden pitää muuttaa tapansa ja elämisensä minun haluamallani tavalla” – alueelle myöhemmin muuttaneita on Suomessakin liikaa.

Maa on täynnä alueita, missä naapuri ei häiritse eikä naapurin takkatulen savua näy eikä haista, joten muuttakoot sellaiselle alueelle.

Vaihtoehtoisesti voisi muuttaa kerrostaloon – ei olisi ainakaan takkatulen savu kiusana.

Eläkeläisten kurjistaminen se vain jatkuu

https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/20e7b1e2-4b15-429b-8a7a-b56e88613244

”Kokoomus haluaa lopettaa hyvätuloisten solidaarisuusveron – 8000 euroa kuussa tienaava Rinne: ”Mulla on varaa maksaa muutama satanen lisää””

Kukaan ei maininnut sanallakaan eläkeläisten 6% lisäveroa eikä taitettua indeksiä saati, että olisi ehdottanut niiden poistamista.

Eläkeläisten kurjistaminen se vain jatkuu kaikilla suurilla puolueilla.

Ovatko toimittajat täysin pihalla historiasta – mitä tässä muka on uutta?

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/23543ace-eecd-498b-9ad6-04b8d0db852a

”Pääkirjoitus: Lukiosta on tullut suorittamisen putki – eikä se ole kenellekään hyväksi

Kun pääsy jatko-opintoihin riippuu enemmän lukioajan onnistumisista, paine tehdä oikeita valintoja kasvaa, kirjoittaa Iltalehden vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi”

Missä kuplassa tuo toimittaja on elänyt?

Tämä oli samaa jo 60-luvulla, koska tutkintotodistusten arvosanat ratkaisivat paljon siitä, pääsikö yleensäkään jatkamaan ja, jos, minne.