Kutsu saapua YH-harjoituksiin!

”Teidän on määrä saapua Karjalan prikaatiin perjantaina 10.01.2020 kello 23:00 mennessä. Iranista pyydetty hätäapua kaikilta EU-mailta USA:n hyökkäyksen johdosta. Edellytämme, että saavutte paikalle, sillä saapumatta jättäminen on rangaistava teko. Ette tarvitse mukaan kuin passin, lisätietoja saatte varuskunnassa – Suomen Puolustusvoimat, operatiivinen osasto”

Tämä ”ilonviesti” saapuu puhelimiin ympäri saloja ja korpia, torppien savut hiljenee kun miehet valuvat kokoontumispaikoille, a-tarvikkeet, aseet ja varusteet tulevat perustamiskeskuksiin ja tivoli päälle.

Aiheeseen liittyvä kuva

Proto on jo valmiina ja varusteet lastattu, ukkoja marssimassa lavalle….

Aiheeseen liittyvä kuva

Ja käykin niin että koko  operaatio keskeytetään ja tulee seuraava käsky:

Puolustusvoimat
@Puolustusvoimat
”Puolustusvoimien nimissä on lähetetty tekstiviesti, jossa henkilöitä kehotetaan saapumaan palvelukseen Lähi-idän tilanteeseen liittyen. Kyseessä on huijausviesti. Puolustusvoimat ei ole lähettänyt viestiä. Viestin alkuperää selvitetään.”
Voi sitä surun päivää!
Siellä oli jo äijää valmiina, sarvikypärästä lähtien varustettuina, kessutupakkaa ja leipävanikkaa pakattuna.
Ja PV ilmoittaa ettei olekaan sitä ilonpäivää…
Moottorimarssi Iraniin olisi ollut monelle ”olohuoneen soturille” se viimeinen kokemus. Siinä olisi ollut aikaa tehdä kotio puhdetöitä ja kirjeitä kirjoitella marssin aikana. Nyt tämäkin ilo viedään, miksi meitä rankaistaan näin… 😉
Suomalaiset olisi varmaan ”innoissaan” menossa puolustamaan Irania 😉
Tuon pilaviestin lähettäjä taitaa olla joku Iivana…

Trumpin ulkopolitiikka kärsii hänen sisäpolitiikasta.

Mies joka ei aja kuin omaa asiaa. Trump…

Erikoista on että Iranin yksi tärkein kenraali (heidän Patton) surmataan. Kosto isku on mallia uudenvuoden raketit. Kukaan ei edes loukkaannu siinä.

Mitä tekee Trump. Pakkaa kamat ja tulee lähtemään pian pois joukkoineen koko Lähi-Idästä.

Alue tullaan jättämääm seuraavan suurvallan eli Kommunistisen Kiinan ja Diktaattorin hallitseman Venäjän armoille.

Jos yleisö ei tiedä vielä, niin juuri Kiina ja Venäjä myy Iranille a-tarvikkeet ja aseet.

Mies joka ei näe metsää puilta:

Trump tulee keskittymään 110% omiin etuihin ja tulevaan vaalikampanjaansa…. ”America first,,,, sorry,,, me first…”

US President Donald Trump leaves the  world power to the Communist China and Russia. 

 

 

 

Koalitio vetäytyy, Yhdysvallat jää yksin Irakiin…eipä jää… lähtee Yhdysvallatkin..

Entäs jos nyt Irak ja Iran yhdistääkin voimansa kun Yhdysvaltojen koalitio repeilee. Suomi muuten kuuluu siihen porukkaan…

”Yhdysvaltojen johtama liittouma aikoo perääntyä Irakista. Lausunnon mukaan joukkojen perääntyminen suoritetaan Irakin suvereniteetin kunnioittamiseksi.

Joukot aiotaan sijoittaa uusiin paikkoihin tulevien päivien ja viikkojen aikana.” (MTV)

Koska Yhdysvallatkin näköjään lähtee niin tässä käy juuri niinkuin Putin on halunnut, eikös se ole se Trumpin toveri…

Eniten kasvavat nimet Suomessa…

Ei siinä montaa suomalaista nimeä ole… helppo päätellä vaikka alakoulumatematiikalla ketkä lisääntyy kuin jänikset, ketkä ei vaan ovat katoava harmaapäinen kansa. Se on väistämätöntä.

War from Food, men and Marttakerho

Näitä palstoja kun seuraa, niin ei voi kuin ihmetellä kuinka vanhat äijät tappelee keskusteluissa siitä kuinka ruokaa pitää tehdä ja säilöä. Voisin veikata että teille molemmille taistelijoille olisi käyttöä eniten Marttakerhossa.

Kumpikin ”taistelija” tietää mistä puhun, päästäkää vaikka äänetön pieru merkiksi siitä…

Kuvahaun tulos haulle marttakerho

 

Iraq Freedom ja Trumpin kaudella se on käsky lähteä käpälämäkeen…

Trump on irtisanonut maan parhaat kenraalit ja nyt alkaa Irakin alueen lahjoitus ryssille.

Maailman suurin asemahti lähtee parhaillaan käpälämäkeen Irakista, suurlähetystöä evakoidaan ja paetaan kuin Saigonista ja Hanoista helikoptetrilla aikoinaan.

Trumpin kaudella Yhdysvallat on mennyt nöyryytyksestä toiseen. Oma veikkaus että tuonkin rakennuksen saa käyttöön Venäjä, voivat pitää sieltä saamansa tiedustelutiedotkin itsellään… en yllättyisi. Vastahan Yhdysvallat lahjoitti sotilastukikohtia varusteineen Syyrian pohjoispuolelta ryssille.

”Iran killed an American contractor, wounding many. We strongly responded, and always will. Now Iran is orchestrating an attack on the U.S. Embassy in Iraq. They will be held fully responsible. In addition, we expect Iraq to use its forces to protect the Embassy, and so notified!” (Trump Twitter sivullaan)

Yhdysvaltain lähetystöä Irakissa evakuoidaan – tuhansia mielenosoittajia rynni muureille https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006359146.html

Palomiehet… muutetaan ”pelastajiksi”, hallelujaa, Ministeri Ohisalon viikon ideana?

Koska Suomessa on  n 3500 palomiestä ja heistä 8 on naisia niin olemme SUUREN ongelman edessä. Kuinka siitä selvitään… lakkautetaan palomies titteli ja tilalle sana ”pelastaja”… onko tämä nyt niinkuin jotain Joulun ilosanomaa ministeri Ohisalolta.

Kun talo palaa niin huudellaan pihalla : ”PELASTAJA!,,,, PELASTAJA!,,,”  Ja kas kummaa pilvet aukeni ja sieltä tuli Tziizus enkelten kera…

En sano muuta kuin yhä hullumaksi menee!!!

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sisaministeri-ohisalo-valayttaa-is-lle-palomies-nimikkeesta-luopumista-palomiesliitosta-laimea-vastaanotto/7674728#gs.olblsx

Kommunistisesta Kiinasta maailman suurin kristittyjen maa

Maailman uskonnoista Islam menee heittämällä kristinuskon ohi. Outoa on että Kommunistinen Kiina tulee olemaan kristinuskon suurin maa tulevaisuudessa. Noihin aikoihin Eurooppa on hyvin pahasti  islamin vallan alla. Me emme mahda tälle mitään.

Kiina on jo silloin seuraava maailman imperiumi  jota kuunnellaan. Eli kommunistit voitti.

Suomi maallistuu, mutta maailma muuttuu yhä uskonnollisemmaksi – Islam kuroo kiinni kristinuskon etumatkaa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006357027.html

80 vuotta sitten Suomi taisteli yksin

Tästä ei ole pitkä aika kun idästä tultiin ja tultiin voimalla. Ilomarssi sen piti olla, ei ollut, tuli noutaja ja häväistys koko maailman silmissä Neuvostoliitolle.

Itse olen monasti miettinyt jotta jos nykymaailmassa tälläisiä munauksia suurvalta tekisi niin kuinka sosiaalinen media ja koko media yleensäkin käyttäytyisi tälläistä röyhkeyttä kohtaan.

Onhan nyt mm Ukrainan ns ” jäätynyt konflikti” menossa mutta se ei ole lähelläkään sitä invaasiota mitä ryssä teki Suomea kohtaan 1939 yrittäessään valloittaa koko maan ja ilmoittaa olevansa uusi herra hoodeilla pistäen paikallisen kansan junaan ja osoite kohti massatuhoa jonnekin Kiinan rajan suuntaan.

Olen eri keskustelupalstoilla asiasta puhunut ja totuus on että Suomi taisteli YKSIN Talvisodassa, vapaaehtoisapu ei ole valtion virallinen liittyminen puolustamaan maan puolesta, se on vain vapaaehtoisapua,,,

Kuvahaun tulos haulle suomi sodassa

Hyvää Joulua jokaiselle säädylle

Hyvää ja Rauhallista Joulua, meillä koko perhe kokoontuu yhteen ja voin sanoa että ” pukki ” käytti taas vallan mainiosti rahaa ja näinollen työllisti taas suomalaisia yrityksiä ja ruokki tätä taloutta omalla panoksellaan runsain mitoin.