Trumpin syöksy jatkuu…

Ismo Alanko lauloi Hassisen Koneessa muinoin:

”Syöksylaskijoita kaikki tyynnisyöksylaskijoita kaikki tyynni
Kaikin voimin kurkottelet pohjaavimmattu hulluus toimiasi ohjaarautaisin kourin sinua ruhjooaina alaspäin”
Nyt ”Hoax ja valeuutis ex presidentti Trump” on saanut kokea mitä on tulossa. Oman puolueen kilpaileva ehdokas DeSantis rynnii läpi ohdakkeiden kun kurpitsanaama Trump alkaa takertumaan kiinni…meno ei ole läheskään yhtä railakasta kuin ennen muinoin, saiko kansa tarpeekseen tästä jo lähes sisällissodan partaalle Yhdysvaltoja ajaneesta korruptoituneesta show persoonasta. Vitsit on hyviä, mutta tämän kohdalla ne on vähissä.
Yhdysvalloissa käydään vaalitaistoa jo täyttä häkää. Niitä on mielenkiintoista seurata. Itse en toivo että Biden jatkaa, ikä. Sama koskee muitakin jotka alkaa olla ehtoon puolella. Katsotaan mitä sieltä lopulta on tarjolla. Kurpitsanaama is so over.

Kari tiesi tämän jo 1981

On hupaisaa että jo vuonna 1981 tiedettiin ettei tämä hölmöily johda muuhun kuin hölmöläisten ”valon kantoon savupirttiin” ja ”hyrrän puhaltamiseen ikuisena energiana”  ja edelleen tämä piirros on ajankohtainen:

 

Roistovaltio Venäjä ei saa ruusuista tulevaisuutta

”Venäjän diktaattori Vladimir Putin on pilannut Venäjän tulevaisuuden ainakin seuraavaksi 30 vuodeksi, kansainvälisen Magnitsky Justice Campaign-ihmisoikeusliikkeen johtaja Bill Browder sanoo Euronewsille.

– Mielestäni tämä maa (Venäjä) on nyt hylkiö, terroristivaltio. Ennen kuin voimme tarkastella Venäjää samalla tavalla kuin ennen, sodan on loputtava, sen on maksettava sotakorvaukset ja maahan on saatava demokraattinen hallinto, Browder sanoo.” (Verkkouutiset)

Kun asiaa peilataan historiaan niin Saksa sai kärsiä sodan jälkeen ja kärsii jopa edelleen. Venäjän kohdalla pitää mainita että se maa on Putinin vallan aikana mennyt suuntaan josta ei ole äkkiä paluuta, koko kansa on ollut mukana rakentamassa roistovaltiota ja terrorismia jota se harjoittaa. Ei pidä antaa sitten tulevaisuuden neuvottelupöydässä yhtään siimaa tälle maalle, kunhan ensin koko Venäjä pistetään polvilleen.

Korpisoturin päivitys

Mahtava keli metsässä liikkumiseen, lunta ei ole kuin n 25 cm ja keli sopivan napakka. Kuvassa kaatuneen puun juuri, aika taiteellisen näköinen. Sekä pari karvakaveria tietenkin.

Etelän hetelmät…

Jätän tämän tästä tähän, pari kuvaa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa (Kuvat vuodelta 2020 ja 2022, iltapäivälehtien uutisointia )

Eipä näy nyt mielenosoittajia kadulla 🤣🤣🤣👍

Patrialta merkittävä kauppa Japaniin!

Japan🇯🇵 selected 🇫🇮 Patria AMVXP 8×8 as their next Wheeled Armored Personnel Carrier 8×8 vehicle for the Japan Ground Self-Defense Force.🔥
👇
patriagroup.com/newsroom/news/…

Oltiin nyt sitten ”fyysisesti” presidentin linnassa viettämässä itsenäisyyspäiviä.

Tyttären tuunaama käsilaukku oli tänään Presidentin Linnanjuhlissa eräällä vieraalla… lupa saatu tämä info tänne laittaa…
Piti…vähän tinkiä että sai tiedon laittaa…musta oli väriltään…
No, nyt tytär täällä kotona on kyllä taas tavallisen rauhallinen, kuin ei olisi mitään tehnytkään, isä tässä eniten tuulettelee ja fiilistelee kun tuon käsilaukun näki tuolla TV:ssä.
Oli miten oli, niin hyvin oli.
Toinen opiskelun ohella askartelee moisia, tekee muutenkin isoa bisnestä koko ajan. Hieno homma.

Itsenäisyyspäivän kynttilät…

Sytytetään vasta illalla.  Muistaahan kaikki että Itsenäisyyden Liitto antoi  vuonna 1927 kehotuksen polttaa kynttilöitä itsenäisyyspäivänä klo 18:00-klo 21:00.  Kuvassa on kaksi kynttilää valmiina jotka siirtyy sitten ikkunalle, kuin merkiksi ”Saksaan sotilaskoulutukseen jääkäreiksi lähteville, kuten silloin joskus oli Suomessa tapana tehdä…kynttilät ikkunaan merkiksi, näin vältettiin jäämästä kiinni venäläisten käsiin. ”  Siinä taas pala historiaa.

Kuva

Elokuva vuodelta 1939 joka oli kielletty Suomessa vuoteen 1987!

Helmikuun Manifesti elokuva joka tulee nyt TV1 kanavalta (katsottavissa YLE Areenasta) oli Suomessa kielletty sodan jälkeen vuoteen 1987! Miettikää!

”Helmikuun manifesti on Yrjö Nortan ja Toivo Särkän ohjaama mustavalkoine] suomalainen elokuva vuodelta 1939. Se on Suomen itsenäistymiskehitystä kuvaava paatoksellinen historiallinen draama, jonka käsikirjoituksen on laatinut Särkän aiheen pohjalta kirjailija Mika Waltari. Elokuvan pääosissa ovat Tauno Palo ja Regina Linnanheimo. Helmikuun manifesti oli tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuuden ensimmäinen varsinainen suurelokuva. Roolihenkilöiden sijasta elokuva keskittyi historiallisiin tapahtumiin. Se oli suuri yleisömenestys ja sai aikansa elokuvakriitikoilta valtaosin kiittävät arvostelut. Venäläisvastaisuutensa vuoksi se oli Suomessa kielletty ulkopoliittisista syistä vuosina 1944–1987.” (Wikipedia)