Semmoista

Katsokaapa mikä puolue on noussut eniten. Taitaa olla puolue josta täälläkin puhutaan jatkuvasti.

Ja yllätys…Kepulit putoaa ja vauhdilla. Luultavasti esim Väyrysen blogeja ja siellä hänen  avautumista Kremlin ihannointia kohtaan  ja NATO vihan takia voidaan todeta että Keskusta syöksyy…kuka haluaa äänestää Kremliä kannattavaa puoluetta näinä aikoina? Eivät erota Väyrystä puolueesta  ja tässä se näkyy. Myös Saarikon ”pullan tuoksuista” johtamista ei enää kukaan siedä.

lähde: HS gallup

Naapurissamme on terroristinen valtio…

”Viron parlamentti on julistanut Venäjän terroristiseksi valtioksi. Asiasta kertoo virolaislehti Postimees.

Yhteensä 85 edustajaa 101 edustajan parlamentissa hyväksyi esityksen. Lehden mukaan julkilausuman hyväksymistä edelsi kiivas debatti.

Julkilausumassa tuomitaan Venäjän sotatoimet ja todetaan, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on tehnyt Venäjästä pahimman riskin Euroopan ja maailman turvallisuudelle.”

Milloin Suomessa tehdään samoin? Tälläkin hetkellä ”piippalakkia” laukkaa rajamme yli ja siitä eteenpäin ei schengen maihin koska laissa on porsaanreikä. Sekä täällä hiippailee aikuisia ukkoja kuvaamassa alueita, valmistautuen luultavammin tihutöihin. Mutta koska aina katsotaan vain parhain päin asioita vaikka ne on päin peetä.

Voisiko Suomikin julistaa maan terroristiseksi valtioksi ja saamme rajat kiinni totaalisesti.

 

Edelleen 5. kolonna on valmiina Suomessa

Tästäkin asiasta olen jauhanut aika pitkään. Nyt iltapäivälehti on myös ottanut kantaa asiaan. Näin se vain on että ”sotahullu” ja ”ruudinsavuinen” iltapäivälehtikin kirjoittaa samoista asioista kuin itse ajat sitten. Suomessa on todellakin 5. kolonna. Milloin vihelletään pilliin?

Meanwhile in Russia

Kovaa tekemisen meininkiä taas! Olikohan tässäkin lentäjä pakkovärvätty eilen baarista, lujaa LADA laatua muussa tapauksessa…putoamispaikka on ainakin ihan Venäjän puolella. Eivät voi Ukrainaa syyttää.

Venäjän armeijan hävittäjäpomittaja on törmännyt kerrostaloon Venäjällä Jeiskissä. Asiasta kertovat venäläismediat. 

”Venäjän puolustusministeriö sanoo Reutersin mukaan, että SU-34-hävittäjäpommittaja törmäsi rakennukseen harjoituslennon aikana. Puolustusministeriön mukaan koneen tippumisen aiheutti tulipalo moottorissa. ” (MTV)

Miksi emme hankkineet 90-luvulla lisää näitä venäläisiä hävittäjiä…🤣

Tässä kuva ja video paikalta:

 

Kuvan perusteella lentäjä pääsi ulos heittoistuimella, varjo näkyy…on nämä !

 

 

On varmaan motivaatio huipussaan

Ote Verkkouutisista:

”Brittiläinen historioitsija ja kirjailija Chris Owen on jakanut Twitter-tilillään venäläissotilaan puhelun, jonka Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU on kaapannut.

WarTranslated-sivuston englanniksi kääntämästä kaapatusta puhelussa käy ilmi, kuinka Venäjän asevoimien vakinaiset joukot, mobilisoidut reserviläiset ja vangit ryhmitetään puolustusasemiin etulinjassa Ukrainan rintamalla.

Owenin mukaan heidät asemoidaan peräkkäisiin riveihin, ja jokaisella rivillä on käsky ampua edessään olevilta linjoilta vetäytyvät sotilaat.

Siepatun puhelun mukaan ensimmäisessä linjassa ovat vangit. Heitä vartioivat toisessa linjassa olevat reserviläiset, joita puolestaan vakinaiset joukot valvovat kolmannessa linjassa.”

Putin armeijaa käymättömänä KGB toimistorottana luottaa Stalin tyylimäiseen  johtamiseen. Missä ei peräännytä, massa-armeija jossa kaikki on uhrattavissa sekä johdetaan pelolla että sinut ammutaan jos et tottele.

Nyt menee vahvasti 😂

Uusia ydinvoimaloita Suomeen

Vihdoin ollaan herätty horroksesta!

”Fortum käynnistää selvityksen edellytyksistä uusille ydinvoimaloille

Julkaistu: 17.10. 8:11 (IS)

Selvitettävänä ovat sekä pienydinvoimalat että perinteiset suuret ydinvoimalat.” (IS)
Eli nyt olisi saatava kaksi tai kolme oikeaa isoa ydinvoimalaa! Vaikka sieltä Etelä-Koreasta! Ei mitään pienydinvoimaloita vielä koska ne on raakileita!
Koneen pyörimään tämän puolesta ja vauhdilla!

Tiedossa iso isku

Ukrainan edetessä itään on tämän päivä ollut ”blackout” kartan alueilla (ympyröidyt). Eli mitään kuvaa ei ole mediaan päästetty ja radiohiljaisuus. Veikkaus että kohta tulee iso hyökkäys Venäjän valloittamia alueita kohtaan.

Vanjaa kaatuu nopeammin puusta tippuu lehtiä

Putin lupasi että kaikki LKP:n värvätyt saa hyvän sotilaallisen koulutuksen ja kaikki varustetaan hyvin. Todellisuus on se että ei armeijaa käyneitä on haalittu hätäisesti mukaan. Koulutettu päivä tai pari ja paiskattu kylmiltään vajavaisilla varusteilla Ukrainan ”lihamyllyyn” mikä jauhaa kaiken siihen törmänneet.

Putin valehtee silmät päästään kansansa kustannuksella.

Siitä hyvin kerrottu missä mennään!

Harjoitus tekee mestarin…?

Tässä tapauksessa harjoitus tekee ruumiita. Niin kova ”into” on venäläisillä pakkovärväytyillä päästä sotatantereelle että pari tyyppiä alkoi siellä ampumaharjoituksissa harjoittelemaan urakalla! Siis ammutaan näin ensialkuun omia! Davai! Davai!

11 kalmoa ja 15 pois pelistä ja lasarettiin! Kyseessä on luultavasti Venäjän kyvykkäimmät voimat! Olisko vodkan voimalla saatu vauhtia harjoituksiin…vai oliko kyse siitä että joutuminen ”lihamyllyyn” vai vankeuteen…olisi ollut ampujien agenda ?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bb8de81f-202e-41f0-9f7b-26c2978a05c2