Tunneli Helsingistä Tallinnaan kiinalaisten rahoilla?

Kiinalaisilla tuntuu olevan kova halu rakentaa tunneli Helsingistä Tallinnaan. Nyt maailman suurin kiinalainen rakennusfirma on tarjonnut suomalaisen Peter Vesterbackan hankkeeseen rahoitusta.  Hanke valmistuisi arviolta kuudessa vuodessa ja työllistäisi arvion mukaan Suomessa 20 000 ihmistä vuodessa ja Virossa 6000. Poliitikot ovat kuitenkin olleet nihkeitä hankkeelle ja sanoneet, että se toteutuu vain valtiovallan hankkeena. Mutta julkisen sektorin hanke on käytännössä aivan olematon eikä rahoituksestakaan ole mitään tietoa. Verovaroistako tunneli muka rahoitettaisiin? Tietenkin valtiokin voisi saada rahoittajia omalle hankkeelle. Mutta kun hanke on käytännössä vain haave, niin onko varaa torjua luvatut 20 000 työpaikkaa kerrannaisvaikutuksineen? Valtion budjettiin tuollaisella määrällä olisi huima vaikutus,; työllisyysaste nousisi, verotulot kasvaisivat ja kestävyysvaje pienenisi.

Valtiovallan nihkeyden ymmärtää toisaalta kun pohtii, miksi kiinalaiset haluavat rahoittaa jonkun kaukaisen kahden pienen maan välisen miljardihankkeen? Vähän kuin jos Suomi tarjoutuisi rakentamaan muutamalla miljardilla tunnelin jonnekin Ugandaan.  Yhtenä syynä on pidetty kiinalaisten tavoitetta saada rautatieyhteys Suomen kautta Jäämerelle. Olisiko siinä sitten jotain pahaa? Valtava rahamäärä olisi tulossa, olisi varmaan syytä valtion puolesta selvittää kiinalaisten motiivit ja päättää sitten, myönnetäänkö lupa. Ihan vaan epäluulon takia ei luulisi olevan järkevää hanketta torjua, tai arvovallan. Kiinalaisten rakentama tunneli ei kylläkään kulkisi Helsingin rautatieaseman kautta vaan suoraan lentoasemalle, mutta tuskin Helsingilläkään on varaa rakentaa omaa tunnelia, ”beggars can’t be choosers” pätee tähänkin.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen heikentää matematiikan opetuksen tasoa

Kuvittele seuraavat tilanteet:

A. Opetat vaativaa, lukion pitkää matematiikkaa ryhmälle, jossa osa oppilaista on selvästi matemaattisesti heikkolahjaisia. Osaa oppilaista ei matematiikka myöskään erityisesti kiinnosta, mutta he ovat valinneet sen, koska  siitä saa parhaiten pisteitä jos hakee yliopistoon lukemaan historiaa, englannin kieltä, filosofiaa tai yhteiskuntatieteitä. Opetat ryhmälle uusia, vaativia asioita ja oppitunteja on rajatusti. Osa oppilaista on tietenkin lahjakkaita ja haluaa edetä nopeammin., mutta aikasi kuluu paljolti yrittäessäsi epätoivoisesti vääntää rautalangasta asioita heikompilahjaisille.

Vai

B. Opetat vaativaa, lukion pitkää matematiikkaa ryhmälle, joka on valinnut sen siksi, että on jo peruskoulussa ollut kiinnostunut matematiikasta ja havainnut olevansa matemaattisesti ainakin melko lahjakas. Ryhmän jäsenistä suurin oasa suunnittelee lähtevänsä todennäköisesti opiskelemaan luonnontieteitä.

Kummanlainen ryhmä on otollisempi sille, että Suomeen syntyy uutta matemaattista osaamista, kummassa ryhmässä lahjakkuus jalostuu paremmin? Opetusministerimme on ilmeisesti elinkoenoelämän ”viisaan päättelyn” johdattelemana valinnut vaihtoehdon A. Niin voi päätellä siitä, että jatkossa minkä tahansa aineen opiskeluun yliopistossa saa eniten pisteitä pitkästä matematiikasta. Määrä korvaa laadun. Voisi jopa ajatella, että paradoksaalisesti kysymyksessä on eräänlainen kommunistinen idea. Peruskouluahan aikanaan juuri haukuttiin siitä että kaikki laitettiin opiskelemaan samat asiat. Sen sanottiin olevan peräisin DDR:stä. Nyt elinkeinoelämä ja kokoomuslainen opetusministeri uskovat kaikkien oppivan pitkää matematiikkaa!

Uudistus on siis  typerä paitsi muiden aineiden niin matematiikan itsensäkin kannalta. Täytyy vaan toivoa, että seuraava opetusministeri olisi järkevä, kuuntelisi opettajiakin eikä vain  ”visionäärejä” ja korjaisi pisteytyksen.

Jos joku ei tiedä, mitä pitkässä matematiikassa opetetaan, niin linkki kevään yo-kokeeseen: http://yle.fi/plus/abitreenit/2019/kev%C3%A4t/M-fi/index.html

 


Parjattu Hesari on pohjimmiltaan laatumedia

Hesaria ja Yleä on tapana syyttää liberaalin vasemmiston käsikassaraksi joka sortaa konservatiivisesti ajattelevia ja erityisesti perussuomalaisia. Joskus uutisten ja kirjoitusten sävy onkin sellainen, että se aiheuttaa vahvoja epäilyjä median halusta sensuroida jotain tai vetää tahallisesti vääriä johtopäätöksiä. Jokainen kriittinen artikkeli vaikka perussuomalaisista tai Jussi Halla-ahosta ei silti tarkoita, että media olisi puolueellinen. Tässä suhteessa on molemmilla puolilla usein ”värilasit” päässä ja pieninkin vastakkainen mielipide nähdään sortamisena ja koko media leimataan propagandaksi. Omasta mielestäni niin Hesarissa kuin Ylessä juttujen taso on yleensä aika korkea ja sanottava perusteltua. Vaihdoin Aamulehden Hesariin ja olen ollut tyytyväinen juuri juttujen tason vuoksi.

Aiheen  tähän blogaukseen sain tästä Hesarin kolumnista, joka käsittelee sananvapautta ja kyllä, siinä puhutaan myös Halla-ahosta:

https://www.hs.fi/nyt/art-2000006095326.html

 

 

 

 

Gaza

Israel purki siirtokuntansa Gazasta ja vetäytyi sieltä kokonaan. Alue jäi siis kokonaan arabien eli ns. palestiinalaisten haltuun. Eikö sen pitänyt olla juuri sitä, mitä he ovat tahtoneet? Gazasta olisi voitu alkaa kehittää sitä ”palestiinalaisvaltiota”. Vaikka se onkin pieni ja tiheään asuttu alue, on maailmassa paljon esimerkkejä kukoistavista kaupunkivaltioista. Öljyrikkailta arabimailta ja myös EU:lta ja USA:lta olisi voitu saada rahaa kehittämiseen. Gazasta olisi voinut tulla esimerkki siitä, mitä  palestiinalaiset voivat saada aikaan.

Mutta ei. Valtaan nousi ääri-islamilainen järjestö Hamas, jonka tavoitteena on Israelin tuhoaminen. Niinpä Gazassa alettiinkin modernin yhteiskunnan sijaan rakentaa ääri-islamilaista terroristivaltiota. Hamas ei hyväksy mitään rauhaa ennen kuin juutalaisten valtio on tuhottu.  Rakettien ampuminen, tunnelien kaivaminen, palavien leijojen lähettäminen Israeliin ja rettelöinti raja-aidalla ovat olleet ainoa mihin Hamas on pystynyt. Tuloksena on raunioita ja köyhyyttä. Kansa myös joutuu elämään ääri-islamilaisen komennon alaisena, jossa mm. elokuvat on kielletty.

Sanotaan, että Israel saartaa Gazaa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa muuten kuin että Israel rajoittaa lähinnä sellaisten tavaroiden vientiä Gazaan, joita Hamas voi käyttää terrori-iskujen valmisteluun. Valitettavasti Hamas on siinä kekseliäs, kuten  tunneleiden rakentaminen osoittaa. Gazalla on myös raja Egyptin kanssa, joten Israel ei voisi Gazaa yksin edes saartaa. Egyptikään ei pidä Hamasista, sillä se on osa samaa Muslimiveljeskuntaa joka melkein teki Egyptistäkin ääri-islamilaisen valtion. Egypti onkin luokitellut Hamasin terrorijärjestöksi.  Israelin vihaajat vertaavat mielellää Israelia Natsi-Saksaan. Entä jos Israel saartaisi Gazan niin kuin Leningradia saarretiin? Mistä tulee sähkö ja vesi Gazaan, entä elintarvikkeet? Tomittivatko natsit Leningradiin vettä, sähköä ja ruokaa ym. tarvikkeita?

Gazasta ammuttiin nyt parissa päivässä 700 rakettia Israeliin. Huolimatta Israelin tehokkaasta ohjuspuolustuksesta on kolme ihmistä kuollut, useita kriittisessä tilassa ja kymmeniä haavoittunut. On aivan selvää, että Israel voi jyrätä Gazan halutessaan maan tasalle. Natseista nyt puhumattakaan, kuvitellaan, että Israel toimisi edes kuin Venäjä, joka Tsetsenian sodassa hävitti Groznyin. Onko epäselvää siitä, ettei Israelilla riittäisi tykistöä ja ohjuksia sellaiseen? Gazan hengissä selvinneet pakenisivat Egyptiin ja Israel rakentaisi Gazaan omia talojaan, jos se toimisi edes kuin Venäjä.  Tai entä jos Israel ”maksaisi potut pottuina” ja ampuisi 700 ohjusta Gazaan umpimähkään?

Tiedot kertovat kuitenkin aivan muuta. Montaakaan arabia ei ole kuollut, Israelin iskut ovat kohdentuneet Hamasiin ja sen asetehtaisiin. Jos Israel tekee taas maaoperaation, se asettaa omat sotilaansa vaaraan säästääkseen palestiinalaisia siviiliuhreja: helpompi olisi ampua kaukaa kaikkea mikä liikkuu. Hamas sen sijaan laskee saavansa tästä pr:ää itselleen. Kaikki kuolleet ja haavoittuneet tuodaan mielusti näytille jos sattuvat olemaan siviileitä ja varsinkin lapsia. Ne länsimaissa, jotka menevät vipuun ja vaativat Israelin tuomitsemista, pelaavat Hamasin pussiin ja rohkaisevat sitä hankkimaan uusia ”marttyyreitä”, koska niiden katsotaan olevan kovaa valuuttaa kansainvälisen myötätunnon tavoittelussa.

On sanottu, että rauha Israelin ja arabien välille ei ole mahdollinen ennen kuin arabit lakkaavat vihaamasta juutalaisia enemmän kuin rakastavat omia lapsiaan. Tässä se taas nähdään.

 

Italia vajoamassa pimeälle keskiajalle: kaupat kiinni sunnuntaisin!

Italian oikeistopopulistinen hallitus aikoo lopettaa kauppojen sunnuntaiaukiolon. Kauheaa, sanoo liike-elämä. Bruttokansantuote romahtaa ja työpaikkoja katoaa valtava määrä. Ostaminen vähenee, kuluttaminen alenee. Yhteiskunta pysyy pystyssä vain kuluttamalla ja mieluummin koko ajan enemmän. Kuluttaminen luo hyvinvointia. Hyvinvointi on sitä, että voimme kuluttaa entistä enemmän. Siksi pitää voida kuluttaa sunnuntainakin, jotta onnellisuus eli kuluttaminen maksimoituu. Yölläkin pitää voida kuluttaa, sitähän on Suomessa jo kokeiltu. Nukkuminenkin on hukkaan heitetty mahdollisuus kuluttaa.

Samaan aikaan yritetään hillitä ilmastonmuutosta. Tavaroiden tuottaminen vaatii energiaa ja energia tuottaa päästöjä. Tavaroista tulee jätettä. Mutta liike-elämän mukaan kulutusta ei saa vähentää, vaan sitä pitää lisätä. Ratkaisu pitää löytää muuten; niin että voimme kuluttaa entistä enemmän ja samalla säästää luonnonvaroja ja vähentää päästöjä. Ratkaisua ei vielä ole keksitty mutta sitä odotellessa emme voi ainakaan vähentää kuluttamista.

Italian hallitus sanoo haluavansa ”palauttaa sunnuntain perheille”. Miten vanhanaikaista! Kuluttaminen on nykyaikaa, perhe historiaa. Perhe ei saat tulla kuluttamisen tielle. Se olisi edistyksen vastaista ja edistys on kuluttamista. Emme voi palata pimeälle keskiajalle jolloin kaupat olivat sunnuntaisin kiinni. Kaikki haluavat kauppaan sunnuntaina ja siihen on oltava oikeus ja jokaisella vapaus kuluttaa myös sunnuntaina. Olisihan kauheaa ajatella sunnuntaita ilman kaupassa käyntiä ja kuluttamista. Sellaista voi keksiä vain joku konservatiivi jolle kuluttaminen ei  ole korkein arvo.

Hallituspeli on alkanut -punamultaa pukkaa sittenkin!

Rinne teki virheen sulkiessaan Perussuomalaiset pois hallitusyhteistyöstä heti kättelyssä. Niin hän pelasi heti yhden kortin pois vapaaehtoisesti. Nyt jäljellä ovat Kokoomus ja Keskusta. Kokoomus säilyi vahvana ja miltei yhtä suurena  kuin SDP.  Siellä myös lasketaan sen varaan, ettei Keskusta vaalitappion jälkeen halua hallitukseen.  Ja jos Rinne epäonnistuu kokoamaan hallitusta niin seuraavana on vuorossa Halla-aho tai Orpo, eikä Kokoomus sulje pois hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa. Siksi Kokoomus katsoo olevansa vahvoilla ja valmistautuu lyömään tiskiin kovat vaatimukset SDP_lle hallitusyhteistyön ehtoina.

Mutta myös SDP:ssä tajutaan tämä ja ymmärretään, että silloin monet tavoitteet jäisivät saavuttamatta ja kannatus todennäköisesti alkaisi taas laskea kun kannattajat pettyisivät hallituksen talouspolitiikkaan. Niinpä SDP:n on tehtävä Keskustalle tarjous, josta se ei voi kiletäytyä. Tänään jo nähtiinkin tv haastattelussa merkkejä siitä: SDP:n Sanna Marin ilmaisi selvän tukensa Keskustan Soten maakuntamallille.  SDP:n on myös helpompi luvata asioita Keskustalle, koska Keskustan kaavailut eivät mene niin paljon ristiin sen omien tavoitteiden kanssa kuin Kokoomuksen vaatimukset.

Keskustalle aukeaa yllättäen kuninkaantekijän paikka, vaalitappiosta huolimatta. Sen on valittava heivääko se Sipilän ja Bernerin takavasemmalle ja kääntää puolueen suuntaa vasemmalle. Keskustassa oltaneen melko yksimielisiä siitä, että kannatuksen romahdus johtuu Sipilän liian oikeustolaisesta talouslinjasta. Kurssia on siis joka tapauksessa muutettava, Suomeen ei mahdu kahta Kokoomusta. Yleensä tappion kärsineet menevät oppositioon kasvattamaan suosiotaan, mutta nyt Keskustalla on mahdollisuus kasvattaa sitä myös hallituksessa. Hallituksessa se voisi myös esiintyä porvarien puolustajana vaikka ajaisikin Kokoomusta vasemmistolaisempaa sosiaalipolitiikkaa. Kysymys kuuluukin, riittääkö Keskustassa rohkeutta? Pakkohan siellä on joka tapauksessa jotain tehdä.

Vihreät ja ehkä RKP noussevat apupuolueina mukaan. Kristillisdemokraattien on vaikea mahtua samaan hallitukseen Vihreiden kanssa Keskustaakin jyrkemmän arvokonservatisminsa takia. Keskustan ja Vihreiden on sorvattava kompromisseja ympäristöasioissa. Turpeen polttoa ei varmaan heti lopeteta. Päivähoidossa kotihoidontuki säilynee Keskustan tuella, mutta muuten mallia ruuvataan siihen suuntaan, että isien on pakko jäädä myös kuudeksi kuukaudeksi kotiin vauvaa imettämään.

Oma kysymyksens on vielä Vasemmisoliitto. Huolitaanko se mukaan  tähän koalitioon?

Suomi antaa USA:lle opetuksen!

Vihreiden puheenjohtaja ja moninkertainen presidenttiehdokas Pekka Haavisto on lausunut mielipiteensä tulevista uusista hävittäjäkoneista. Haaviston mukaan ne on hankittava maasta, joka on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen. Muistettiinko tämä mainita, kun tarjouspyynnöt lähetettiin?

Ajatus on ”kerrassaan mainio” . Ainoa hävittäjiä tarjoava maa, joka ei ole ilmastosopimukseen liittynyt, on USA. Nyt kun tarjoukset on saatu, sanotaan USA:n johdolle, että emme huoli teidän koneitanne, koska ette ole mukana Pariisin ilmastosopimuksessa. Niin annamme USA:lle opetuksen! Siitäs saavat, älykääpiöt! Vaikka amerikkalaiset  koneet olisivat Puolustusvoimien mukaan  suorituskykyisimmät ja halvimmat, hankimme protestiksi huonommat.

Presidenttinä Pekka Haavisto johtaisi Suomen ulkopolitiikkaa ja olisi Puolustusvoimien ylipäällikkö. Kommentti hävittäjiostä osoittaa, miten ”pätevä” hän olisi siihen tehtävään.  Huonot suhteet USA:han ja aseet ideologisilla perusteilla,  vastuullista politiikkaa.

Epäisänmaalliset perussuomalaiset

Perussuomalaisista on näköjään tullut maanpuolustusvastainen, epäisänmaallinen puolue. Ollaan valmiita leikkaamaan hävittäjähankinnoista, kun ”profeetta” niin sanoo. Puolustetaan äärivasemmistoon kuulunutta professoria joka twiiteillään hidastaa Puolustiusvoimille tärkeiden tiedustelulakien uusimista . Mutta niinhän se on USA:ssakin. Tärkeintä on saada muuri Meksikon rajalle, muut asiat ovat sivuseikkoja.  Ehkä perussuomalaiset haluaisivat käyttää armeijalle varatut rahat muuriin Ruotsin rajalle.

Suomen hävittäjähankinta trollien hampaissa

Ylellä oli hyvä artikkeli Suomen hävittäjähankinnoista ja tekoälyn merkityksestä siihen.

https://yle.fi/uutiset/3-10552743

Saa nähdä sitten, millainen ratkaisu tulee. SDP ei ole sitoutunut 64 koneeseen ja siellä on puhuttu pienemmästä määrästä tai että ostetaan Saabit.  Ratkaisu ei pitäisi olla poliitikkojen ainakaan konetyypin osalta, rahat tietysti myöntää eduskunta. Kokoomusellakaan ei ole ollut ryhtiä näissä asioissa viime aikoina ja jos apupuolueeksi tulee Vihreät niin ei hyvältä näytä.

Tuon Ylen asiallisen artikkelin alle oli tullut valtava määrä kommentteja, joissa F-35 haukuttiin kalliksi ja tietysti ”Nato-koneeksi” ja esitettiin ”halpana ratkaisuna” ohjuksien ja lennokkien hankkimista. Kuinkahan moni noista kommentoijista on Pietarin trollitehtaalta ja kuinka moni kotimaisia hörhöilijöitä? Joka tapauksessa Venäjälle oikea tuhannen taalan paikka pehmentää Suomen puolustusta jos konehankinta menee poskelleen.

Itse olen alkanut jo kallistua F-35:n kannalle siksi että sitä myydään paljon ja päivitykset ovat saatavilla sen ajan kuin sitä meilläkin käytetään eli  2060-luvulle. Näyttää se olevan kova pala myös noille trolleille. Se mikä epäilyttää on F-35:n kyky toimia hajautetusti lyhyiltä kiitoradoilta ja nopeasti uudelleen aseistettuna. Nuo hankitut kalliit risteilyohjukset siihen kuitenkin saisi kiinni toisin kuin Saabeihin.

Ilmastonmuutoksen pysäyttämisohjelmani

Koska ilmastonmuutos uhkaa maailman elinolosuhteita, olen päättänyt kantaa korteni kekoon ja rakentanut suunnitelman sen torjumiseksi. Esitän ohjelmani hallitukselle ja eduskunnalle vapaasti käytettäväksi. Jos sitä ei kuitenkaan hyväksytä, perustan ehkä uuden puolueen, Über-vihreät eli ”Yyperit”, joka alkaa ajaa sitä.

Ilmastonmuutosta aiheuttavat hiilidioksidipäästöt, mutta vielä pahempi on metaani. Molempien päästöjä on siis saatava alenemaan ja maapallon keskilämpötilan nousu saatava pysähtymään.  Hiilinieluja on suojattava ja jäätiköiden sulamista ehkäistävä.  Seuraava ohjelma toimii juuri näiden tavoitteiden saavuttamiseksi:

  1. Autoilu on yksi suurista hiilidioksidin tuottajista. Huomasin, että nykyisin monissa autoissa on jopa kaksi pakoputkea! Tällaiset autot on kiellettävä kokonaan tai sitten toinen pakoputki on poistettava. Niin puolitetaan monen nykyauton päästöt.
  2. Virvoitusjuomat maistuvat raikkaille, mutta mikä onkaan raikkauden salaisuus? Sehän on hiilidioksidi joka alkaa kuplien vapautua ilmakehään heti kun korkki avataan! Esimerkiksi Coca Cola on yksi pahimmista. Sitä on jopa pidetty liian hapokkaana. On siis vaadittava, että hiilidioksidin lisääminen virvoitusjuomiin lopetetaan välittömästi ja siten pienennetään Suomenkin hiilijalanjälkeä.
  3. Lentoliikenne suihkumoottoreineen tuottaa valtavan määrän hiilidioksidia. Siksi suihkumoottorit on hylättävä ja siirryttävä saasteettomiin potkurikoneisiin. Ne eivät ole ehkä yhtä nopeita kuin suihkukoneet, mutta nopeudesta on hieman tingittävä ilmaston vuoksi. Jaa mitenkä potkurikoneet ovat saastettomia, onhan niissäkin moottori? Ratkaisu on tuulivoima! Olette varmaan nähneet,  miten tuulivoimalan potkurit pyörivät vinhaa vauhtia? Miksi emme asentaisi samanlaisia siis lentokoneisiin ja lentäisi saasteettomasti tuulivoimalla? Ja jos tuuli tyyntyy kesken matkan ja koneen nokka kääntyy kohti maata, niin syöksyssä viimeistään potkurit taas pyörivät! Yksinkertaista mutta nerokasta.
  4. Metaani on hiilidioksidia monin verroin pahempi ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Sitä syntyy ennen kaikkea elävien olentojen suolistossa. Pyörittyään aikansa siellä tuo inha kaasu pyrkii vapauteen ja lopulta siinä onnistuu, usein jopa fanfaareiden soidessa. Siksihän lihansyöntiäkin halutaan rajoittaa, kun lihakarjan pierut aiheuttavat pahoja päästöjä. Mutta tässä ei pidä unohtaa ihmisiäkään, sillä meitä on tällä pallolla jo kuusi miljardia.  Karjasta poiketen ihmisiä voidaa myös valistaa asiassa. Ulkona piereminen on kertakaikkiaan saatava loppumaan, jotta metaania ei pääse suoraan ilmakehään. Valistuskampanjan avulla ihmiset on saatava oppimaan pois huonoilta tavoilat ja pieremään sisällä. Kun ovet pidetään tarpeeksi kauan suljettuina niin metaani ehtii imeytyä rakenteisiin eikä enää lämmitä ilmakehää.
  5. Metsät ovat hiilinieluja. Niiden hakkaamista on rajoitettava erityisesti siellä, missä ne ovat vaarassa kokonaan kadota. Siksi avohakkuut on kiellettävä ainakin Saharassa ja muissa vastaavissa paikoissa, joissa metsä on uhanalainen ja hitaasti uusiutuva.
  6. Jäätiköiden sulaminen uhkaa luontoa ja niistä vapautuva vesi nostaa merenpintaa. Meillä Suomessa ei ole suuria jäätiköitä, mutta monella on silti kotonaan pienimuotoinen jäätikkö pakastimessa tai jääkaapin pakastelokerossa. Näin on usein erityisesti poikamiehillä. Pienikin jäätikkö auttaa viilentämään ilmastoa eikä siinä oleva vesi vapaudu mereen. Niinpä pakastimien ja pakastinlokeroiden sulattaminen on toistaiseksi kiellettävä.

Osa näistä toimenpiteistä on suurempia, osa pieniä askeleita. Ne ovat kaikkia kuitenki suhteellisen helppoja toteuttaa, eikä meidän tarvitse juuri tinkiä elintasostamme, ellei sitten tartuta sellaisiin pikkuasioihin kuin että kalapuikot eivät tahdo mahtua pakastelokeroon jään takia. Jostakin on kuitenkin tingittävä  jos aiomme jatkaa niin kuin ennenkin.