Kokoomus paljasti todelliset karvansa

Kykypuolueen kyvyt eivät riitä rehtiin kamppailuun, vaan oli turvauduttava tappouhkauksiin kilpailijaa ja hänen perhettään kohtaan. Tosi raukkamainen teko. Oliko uhkaajalla Orpon siunaus teolleen, emme tiedä. Mutta nyt odotamme, että Orpo astuu esiin ja kertoo.

Kykypuolue on nyt asemoinut itsensä vaaralliseksi suomalaiselle yhteiskunnalle. Kukaan ei voi enää luottaa, kuka kokkare iskee, milloin ja ketä vastaan.

Nyt pitää kansan vihdoin tajuta, että Kokoomus ei ole isänmaallinen puolue ei ole ollut sitä enää pitkiin aikoihin.

Orpo oli sisäministerinä 2015, kun rajan yli Torniossa käveli yli 30.000 elintasopakolaista kenenkään estämättä Suomeen elätettäviksi. Sisäministeri vastaa sisäisestä turvallisuudesta.

Nyt ei Orpo pystynyt vastaaman edes yhden naisen ja hänen perheensä turvallisuudesta, kun hänen puolueensä jäsen uhkasi naista ja hänen perhettään jopa tappamisella.

 

Sananvapautta kavennetaan taas

Mitähän tämäkin uutinen tarkoittaa käytännössä?

Facebook hyökkää vihapuhetta vastaan – valkoinen nationalismi estetään ensi viikosta lähtien

Mitä on valkoinen nationalismi?

Minä olen valkoinen heteromies ja nationalisti eli kansallismielinen. Eikö FB enää julkaise päivityksiäni sivuillani? Pitänee lopettaa koko Facebook.

Lupauksia lupausten päälle, mutta mistä rahat lupausten lunastamiseen

Viimeksi eilen Vasemmistoliiton puheenjohtaja lupasi TV-tentissä paljon ja hyvää. Samaa ovat tehneet Demarit, Kepu ja Kokoomus.

Valtion velka on jo  huolestuttavan korkea. Jos lupaukset lunastetaan velanotolla olemme pian siinä rajalla, kun EU:n komissio ottaa Suomen tiukkaan valvontaansa, kuten Kreikan.

Raja on 60% bruttokansantuottesta, jota valtion velka ei saa ylittää. Suomen valtionvelka häälyy siinä 60 prosentin tuntumassa, joten velkamäärää ei voi enää kasvattaa.

Sn jälkeen Suomessa ei voi enää itsenäisesti päättää mistään asioista eli olemme menettäneet itsenäisyytemme.

Vaikuttaa siltä tähän mennessä kuullun vaalikeskustelun aikana, että suomalaisten poliitikkojen taloudellinen tietämys on heikkoa.

Kun persut yrittivät tarjota valmiina laskelmat maahanmuuton kustannuksista, niin niille vain naureskeltiin.

Kunkahan moni kansanedustajaehdokas tietää paljonko maksaa vuosittain esim. lapsilisät? Ne maksoivat viime vuonna n. 1,5 miljardia euroa, josta n. 10 miljoonaa euroa meni maahanmuuttajille. Haittamaahanmuutto maksoi viime vuonna n. 3,5 miljardia euroa ja siitä ei puhuta mitään vaalitenteissä. Lapsilisistä menee suuri osa muuhun, kuin lapsen elatukseen. On tapauksia, jossa lapsilisillä ostetaan osakkeita.Kysyä voi, onko lapsilisä aikansa elänyt ja pitäisikö tehdä uusi laki lapsilisistä, jossa huomioitaisiin tulot ja varallisuus.  Vanhusten hoidossa on jo nyt niin, että kuntien palveluseteleissä on tulosidonnaisuus.

Kun eduskunnan tehtävä on säätää lakeja ja niistä tärkeimpiä ovat lait, jotka aiheuttavat kustannuksia pitäisi kansanedustajilla olla hyvät tiedot talousasioista.

Kansanedustajilla on vuosittain hallituksen budjettiehdotus käsiteltävänä ja päätettävänä. Siinä on sitten päätettävä mihin kaikkeen rahat, jotka kerätään veroilla ja maksuilla, pannaan. Se on arvovalintojen paikka. Mikä on tärkeysjärjestys?

Viime vuoden valtion bujetti oli n 55 miljardia euroa. Väitän, että siitä meni ainakin lähes 20 % kuin mustaan aukkoon eli n. 10 miljardia euroa. Pelkästää yritystukiin meni n. 4-5 miljardia euroa.

Näistä asioista pitäisi vaalitilaisuuksissa puhua paljon enemmän ja jättää vähemmälle mm. ilmastoasiat ja lihan verollepanon.

 

Tässä vastaus kysymykseen ”miksi Halla-ahoa vihataan”

Halla-ahon ja persujen huono imago on seurausta median systemaattisesta ja määrätietoisesta työstä persuja vastaan.

Kysymyksessä on laajempi ilmiö, kuin vain Suomessa, Kysymyksessä on EU:n tulevaisuus, jota kansallispuolueet uhkaavat muuttaa EU itsenäisten valtioiden liitoksi ei liittovaltioksi.

Orpo lupaa, kuka uskoo?

Petteri Orpo oli eilen Ylen vaalitentissä. Hän lupasi alentaa palkkaveroja siten, että painotus olisi keskituloisissa. Mikä on Orpon mielestä keskituloinen? Hänen mielestä 3.000 euroa kuukaudessa ansaitseva on keskituloinen.

Mistähän Orpo ottaa rahat, jolla alennetaan veroja, sitä hän ei kertonut, kuten ei muutkaan puolueet kerro, kun lupaavat maat ja mannut.

Jos lupaukset aiotaan lunastaa, joka on hyvin epätodennäköistä on otettava lisää velkaa valtiolle. Valtionvelka on jo nyt yli 100 miljardia euroa. Jos valtionvelkaa vielä lisätään, olemme pian pankkien armoilla, sillä iso velka on hyvä kiristysruuvi.

Suuri valtionvelka johtaa  siihen, että Suomi joutuu Kreikan tavoin täysin EU:n ohjaukseen. Käytännössä menetämme itsenäisyytemme. Onko se poliittisen eliittimme tarkoituskin?

Lainanantajina on mm. maailman rikkaimman pankkiirisuvun omistamia pankkeja, joiden intresseihin kuuluu tehdä Euroopasta liittovaltio.

 

 

Hesari on jo ratkaissut seuraavan pääministerin

Seuraava pääministeri on Hesarin suosikkihomo Pekka Haavisto. Antti Rinne saa rauhassa toipua sairauksistaan vuoden 2023 vaaleihin. Petteri Orpo on sössö, jonka puheista ei  kukaan saa tolkkua, tuskin hän itsekään. Juha Sipilä on jo rampa ankka ja sellaisena pysyy.  Jussi Halla-aho olisi pätevin, mutta hänen aikansa tulee, jos ei nyt, niin sitten, kun kansan enemmistö tajuaa hänen olevan pätevin.

Miksi sitten Hesari valitsi Haaviston?  Siksi, että Haavisto on heikoin kaikista ehdokkaista. Hän on heikko  johtaja ja se on tarkoituskin valita Suomeen heikko johtaja. Seuraavan neljän vuoden aikana tapahtuu EU:ssa suuria muutoksia ja heikko johtaja ei kykene vastustamaan muutoksia, vaikka ne ovat Suomen kannalta hyvin epämiellyttäviä. Vai mitä sanotte siitä, että Suomessa elintaso laskee, kun EU-maiden rahat ja velat pannaan yhteen, niin elintaso nousee Europan köyhissä  maissa meidän kustannuksella. Pääministeri vastaa Suomen EU-poliitiikasta ja se on jatkossa vaativa tehtävä.

Lisäksi, kun Haavisto on pääministerinä, niin varmaa on, että Afrikasta tulee meille väkeä paljon, sillä he ovat Pekan erityisessä suojeluksessa.

Kaiken takana on se tosiasia, että Illuminati pyörittää nyt jo maailmaa ja ote kiristyyy. Hesari edustaa Illuminatia Suomessa. Tämä on faktaa, vaikka suurin osa kansasta ei uskokaan salaliittoihin, mutta siihen he luottavatkin voidakseen toteuttaa suunnitelmiaan rauhassa.

Puoluejohtajien paneeli ilman Halla-ahoa

Akava järjestää tänään puoluejohtajien vaalipaneelin. Tilausuuden televisioi Iltasanomat. Tilaisuuten on  kutsuttu vain neljän suurimman puolueen puheenjohtajat.

Mutta yksi on poissa ja hän on Halla-aho.  Persut oli viime kannatusmittauksessa lähes yhtä suuri puolue, kuin Kepu.

Seuraava mittaus kertonee jo, että persut ovat suurempi puolue, kuin Kepu.

Miksi persuja sorsitaan? Onko persupelko iskenyt jo Akavaankin? Halla-aho on tohtorismies ja siten hyvin akateeminen.

Voi teitä, te kurjat, kun olette niin peloissanne persuista, että ette uskalla edes katsoa heitä silmiin. He ovat ihan samoja suomalaisia, kuin tekin, joten älkää peljätkö, persut tekee Suomesta taas suomalaisen suomalaisille.

Valtaeliitin ja median suhteet, kuin paita ja peppu

Asiaa on tutkittu ja Suomessa on asiat juuri otsikoidulla  tavalla.

”POLIITTISEN eliitin ja journalismin suhteita Suomessa, Ruotsissa, Puolassa ja Liettuassa käsittelevässä tutkimuksessa Close and Distant: Political Executive – Media Relations in Four Countries (Nordicom 2019) todetaankin, että toimittajien ja poliitikkojen välinen palomuuri on Suomessa matala. Se ei ole Yle-erityinen vaan Suomi-erityinen normaalitila. Täkäläistä epävirallisen kanssakäymisen kulttuuria ei esiinny verrokkimaissa.

Tutkimuksessa haastatellut politiikan toimittajat, erityisavustajat ja virkamiehet kuvaavat tilannetta ”luonnolliseksi”, koska pienessä maassa piirit ovat pienet. Samalla kaikkien mukaan kyse on pelistä, ”win-win-tilanteesta”, jossa journalistit etsivät uutisia ja poliitikot yrittävät vaikuttaa niiden kehystyksiin.”

Aiasta kirjoittaa tänään Uusi Kuvalehti, josta lainaus.

Meillä puhutaan aina tämäntapaisista ilmiöistä ”maan tapana”. Suomesssa korruptiokin on ” maan tapa”. Mistähän meille on pesiytynyt moiset ”maan tavat”?

 

Demarit ja EU

Demareiden ex puheenjohtaja ja pääministeri Paavo Lipponen on suurin syntipukki , että Suomi on Euroopan rahaliiton jäsen ja meillä on yhteisvaluutta euro.

Kaikki lähti siitä Lipposen kuningasajatuksesta, että Suomen pitää olla kaikissa EU:n pöydissä. Se oli tyhmää ja junttimaista ajattelua. Pieni maa, kuten Suomi ei voi vaikuttaa EU:n päätöksenteekoon vaikka olisimme kaikkien pöytien allakin.

Yksi motiivi Lipposella oli se, että hän havitteli pääsyä EU:n komission puheenjohtajaksi. Siksi hän kävi ahkeraan mm. Bilderbeg-salaseuran konferensseissa, kun komission puheenjohtajan pitää olla salaseuralainen jo siksi, että se on koko EU:n aikaansaama. Kaikki komission puheenjohtajat ovat olleet bilderberg-rokotettuja ja myös varapuheenjohtajat, kuten Jyrki Katainen ja nykyinen puheenjohtaja Juncker.

Jos Suomi olisi seurannut Ruotsin esimerkkiä ja antanut kansan äänestää eurosta, kuten Ruotsissa, olisi tilanne tänään ihan toinen taloudellisestikin. Meillä olisi oma valuutta, kuten Ruotsilla, joka on yksi itsenäisyyden vahva symboli. Demarit estivät kansanäänestyksen.

Lipposen jälkeen hänen linjaansa ovat noudattaneet Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma. Molemat olivat puolueen puheenjohtajina ja ministereinä. Molemmat ovat myös bilderbrg-rokotettuja käytyään salaseran konferensseissa.

Miksi tämä Bilderberg-salaseura on niin keskeinen Suomenkin kannalta? Siksi, että EU ja euro ovat salaseuran aikaansaamia ja tavoitteena on ollut alusta alkaen eli vuodesta 1955, jolloin salaseura pereustettiin aikaansaada Euroopan Yhdysvallat eli liittovaltio. Sitä hanketta ovat demaripamput olleet ajamassa.

Demarit ovat edelleenkin EU:n syvenevän integraation innokkaita kannattajia eli liittovaltion kannattajia. Paavo Lipponen oli viime viikkolla Ylen haastateltavana ja puhui juuri tästä asiasta näin.

Jos demarit voittavat vaalit ja saavat pääministerin paikan on jokseenkin varmaa, että Suomi on mukana syventämässä EU:n integraatiota, kuten Lipponen vaatii. Se tarkoitta,että Suomi menettää pala palalta itsenäisyytensä ja itsenäisen päätösvallan asioistaan Brysselin byrokraateille. Se tietää myös sitä. että rahat ja velat pannaan yhteen ja me suomalaiset veronmaksajat joudumme maksamaan esim Italian velkoja.

Miksi EU:n tulevaisuudesta ei puhuta mitään vaalipaneeleissa ja haastatteluissa? Miksi se on kielletty tabu? Ovatko vanhat isot puolueet keskenään sopineet, että vaaleissa ei puhuta  EU:sta mitään, koska se on arka aihe? Kansaa pidetään pimennossa vaikka EU jo nyt vaikuttaa Suomessakin lähes kaikkeen.

Harkitkaa siis tarkkaan ketä äänestätte vaaleissa. Itsenäisen Suomen puolesta vai liittovaltion puolesta.

Vaalitaistelu ottaa kierroksia lisää

Persupelko, joka on jo paniikinomaista on hallitsevana nyt käytävässä vaalitaistelussa, eikä aiheetta. Kaikki muut puolueet varsinkin isot vanhat puolueet kyttäävät nyt silmä tarkkana kaikkea mitä persut tekee tai  sanoo.

Aivan viimeiseksi on nyt nostettu tikun nokkaan persujen vaalivideo, joka on mainostoimiston tekemä ja menee siis mainostoimiston piikkiin.

Se on eräänlainen aikuisten satu kansasta, joka on saanut tarpeekseen valtaeliitin välinpitämättömyydestä kansaa kohtaan. Sitten kuvaan tulee kuviteltu hirviö, joka panee ruotuun valtaeliitin ja kansa on tyytyväinen.

Videota pidetään muiden puolueiden taholla mauttomana ja jopa törkeänä. Mutta he unohtavat, että nykymainosmiehet  keksivät kaikenlaista ja erikoisesti sellaista, joka puhuttaa.

Mainoksen täytyy aina herättää ensin huomiota ja sitten jäädä mieliin. Silloin mainos on tehnyt tehtävänsä, on sitten kysymys tuotemainoksista tai imagomainoksista. Sanoo entinen myynnin ja markkinoinnin erikoismies.