Kepu kepuloi eduskunnassa

Kepu käytti neljä vuotta vanhaa valtaansa eilen eduskunnan sosiaali -ja terveysvaliokunnassa, kun se yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa esti asiantuntijoiden kuulemisen valiokunnassa.

Hallituspuolueiden kannatus on viimeisten galluppien mukaan paljon alle 50%, mutta neljä vuotta sitten se oli yli 50%. Onko oikein ja demokraattista käyttää valtaa, joka on jo luisunut pois käsistä?

Kepu tekee näköjään kaikkensa saadakseen maakuntauudistuksen voimaan vielä tällä vaalikaudella. Siinä sivuutetaan kaikki lainsäädännön valmistelun periaatteet.

Ensi kevään vaalien jälkeen on tilanne toinen. Ja silloin on nykyisellä oppositiolla mahdollisuus muuttaa tai peruuttaa kaikki kepun kepuloimalla aikaan saadut lait.

EU:n tuki Kreikalle 256 miljardia euroa, Suomelle lämmintä kättä

Tasan ei käy onnen lahjat. EU ja euromaat tukivat Kreikkaa itse aiheutetussa kriisissä 256 eurolla, mutta kun Suomi pyysi tukea ilmaston aiheuttaman katovuoden aiheuttamien vahinkojen vuoksi, oli EU:n vastaus – ei tipu eikä lirise mitään.

Huomatkaa, että suomalainen ”rintamakarkuri” Jyrki Katainen (kok) on EU:n komission varapuheenjohtaja.

Miksi Kreikka sai 256 miljardia euroa, mutta Suomi ei edes yhtä miljardia euroa hädässään? Siksikö, että kreikkalaiset ovat huomattavasti ovelampia, kuin suomalaiset varsinkin talousasioissa. Kreikkalaisia sanotaan kauppakansaksi ja totta vie he ovat osanneet kusettaa EU:ta ja euromaita taitavasti. Kreikkalaiset aiheuttivat itse omat kriisinsä. Poliitikot lupasivat vaaleissa kansalle seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista. Mutta kun ei ollut rahaa, kun tuli lupausten lunastamisen aika, otettiin velkaa saksalaisilta pankeila. Velka kasvoi ja kasvoi ja sitten ei Kreikka enää pystynyt maksamaan velkojaan. Huudettiin EU apuun. Kun kyseessä oli saksalaiset pankit, niin tottavie asia hoidettiin. Onhan Saksa EU:n johtava maa.

Suomi on pieni maa ja meidän ääniosuutemmekin on EU:n päätöksenteossa vain vaivaiset 1 %. Meille tippuu vain murusia isojen pöydistä ja siihen on tyytyminen.

Suomi teki suuren virheen mennessään mukaan yhteisvaluutta euroon. Sehän on todettu monesti ennenkin. Lipponen, Niinistö ja Aho ovat nimet, jotka muiluttivat Suomen mukaan. Ruotsi teki viisaasti, kun ei mennyt mukaan.

Nyt muhii jo uusia kriisejä EU:ssa. Nyt pitäisi poliittisen eliitin ottaa järki käteen ja tehdä oikeita johtopäätöksiä.

 

Politiikan ilmasto kuumenee

Kuten oli odotettukin poliittinen ilmasto lähentelee pian jo kesän kuumimpia hellelukemia. Ja syyhän on selvä – lähestyvät vaalit ja soten kohtalon päivät.

Kaikessa hiljaisuudessa on Kepu teettänyt muutenkin ylityöllistetyillä virkamiehillä muistion Demarien sote-esityksestä. Muistio torppaa täysin Demarien soteuudistuksen ja toteaa, että se ei menisi läpi eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

Erikoista muistion aikaansaamisessa oli, että Kepu ei puhunut mitään asiasta Kokoomukselle, jolle se tuli yllätyksenä. Kokoomus ei myöskään lähtenyt mukaan Kepun manööveriin sosiaali -ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaa (SDP) vastaan. Hallituspuolueet ovat siis kyräilyvaiheessa ja syykin on selvä. Vaalien jälkeen muodostettavaan hallituksen tullenee SDP ja Kokoomus.

Kepun sylttytehdas on nyt ahkerassa käytössä, kun pitää mollata SDP:tä mutta samalla kytätä Kokoomuksen aikeita.

Nyt näyttää siltä, että Kepu sysätään oppositioon vaalien jälkeen ja niin on hyvä. Kepu ei enää ole puolue sanan varsinaisessa merkityksessä. Siitä on tullut valtionhoitajapuolue, jolle tärkeintä ei ole kansan hyvinvointi  vaan  valtion hyvinvointi jossa Kepu sitten jakaa rahaa ja hunajata kaikille kannattajilleen ja tietty itselleen, kuten Kepun Nuorisosäätiölle.

Presidentti Niinistö selittelee ja arvovalta hiipuu

Presidentti Niinistö on laskeutunut tavallisten kansalaisten tasolle ryhdyttyään selittelemään julkisuuteen tekemisiään. Ei presidentin pidä selitellä. Presidentti on instituutio, jonka arvovalta on horjumaton.

Miksi sitten Niinistö selittelee tekemisiään. Hänellä on menossa toinen ja viimeinen kausi presidenttinä. Hänen ei tarvitse selitellä. Kysymys on suurista asioista, mitä Niinistö selittelee. Olisiko yksi syy se, että Niinistö ei halua jäädä historiaan presidenttinä, joka rikkoi perustuslakia sekaantumalla sisäpolitiikkaan. Toisaalta yleensä selittelyt vain pahentavat asiaa.

Olisi kaikille eduksi, jos Niinistö ymmärtäisi nyt lopettaa kaikki selittelyt huolimatta siitä, että media käy kimppuun, kun se on median tehtävä. Katseet kohdistuvat tässä asiassa presidentin henkilökuntaan erikoisesti tiedotusväkeen. Onko riittävän kyvykkäitä ihmisiä avustamassa presidenttiä?

Kansa tarvitsee presidentin, johtajan, johon se voi luottaa niin hyvinä, kuin pahoinakin päivinä.

Tänään

Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Tänään aloitan muuton uuteen asuntoon.

Tänään ei ole syytä murehtia huomista, kun tämäkin päivä on vasta alussa.

Tänään yritän suhtautua muihin ihmisiin samoin, kuin toivoisin heidän suhtautuvan minuun.

Tänään on elokuun 18 päivä eli 4 kuukautta syntymäpäivästäni. Tässä iässä lasketaan jo kuukausia.

Tänäänkin on tärkeä muistaa lintujen pyhimyksen Fransiscus Assisilaisen rukous. ”Luoja suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne asiat, jotka voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”

 

On sukuvika, kun suksi luistaa tai ei

Suvun vanhimpana jäsenenä seuraan mielenkiinnolla, mitä suvun piirissä tapahtuu. Ja ensimmäinen huomio on, että suku globalisoituu. Se on luonnollinen kehitys, kun kaikki muukin maailmassa globalisoituu.

Nuoret matkustavat nyt paljon enemmän, kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Ja matkustuskohteina eivät ole vain lähimaat, vaan myös kaukomaat. Opiskeijavaihto eri maiden välillä ns. Erasmus-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden opiskella ulkomailla. Se edellyttää kielitaitoa ja parantaa kielitaitoa.

Meidänkin suvusta on lähdetty ulkomaille opiskelemaan yliopistoihin ja hyvällä menestyksellä. Mutta ulkomailla ei vain opiskella, vaan siellä tutustutaan kohdemaan kulttuuriin ja ennen muuta toisiin opiskelijoihin, jotka tulevat kaikkialta maailmasta. Maailma kansainvälistyy. Kun nuoret kohtaavat, niin kuvaan tulee ihastumisia ja jopa rakastumisia, kuinkas muuten. Se on luonnon laki.  Avioliittoja solmitaan ja perheitä perustetaan. Iso kysymys on, mihin maahan nuori pari asettuu asumaan yhdessä. Asettuako naisen kotimaahan tai miehen kotimaahan? Välimatka voi olla tosi pitkäkin, joka vaikeuttaa päätöksen tekoa. Nuorten vanhempien ja isovanhempien ei pidä sekaantua nuorten asioihin. He vain tietävät, mikä  heille on paras ratkaisu.

Meidänkin suvussa ovat edellä kerrotut asiat nyt ajankohtaisia. Toivotaan, että nuoret tekevät viisaita ratkaisuja omista lähtökohdistaan.

Kun suku kansainvälistyy on suvun vanhimpienkin pystyttävä kommunikoimaan eri kielillä. Ruostunutta kielitaitoa on elvytettävä ja se onkin yllättävän mukavaa, kun pystyy vaikka vaan välttävästi seurustelemaan uusien sukulaisten kanssa.

Onko Suomelle hyötyä globalisoitumisesta? Kyllä on se on välttämätöntä monestakin syystä. Suomi on pieni maa ja me emme voi eristäytyä. Meidän selviytymiskamppailumme on kiinni siitä, kuinka hyvin me osamme asemoitua maailmassa itsenäisenä valtiona. Yksi osa sitä on perheiden perustaminen yli kielirajojen, jonka edellytyksenä on kielitaito. Siksikin kielitaidon oppiminen on tärkeätä.

Poliisit rosvoina vai rosvot poliiseina?

Ennen niin luotettava poliisi on nyt leivättömän pöydän ääressä epäiltynä rikoksista. Eikä mikään tavallinen passipoliisi, vaan poliisin ylintä johtoa.

Huumepoliisin päällikön Aarnion tapausta olemme saaneet seurata jo vuosia, kun Aarnio unohti, että hän on huumepoliisin päällikkö ja alkoi tuoda maahan suuria määriä huumeita.

Nyt on sitten Aarnion esimiehet saaneet syytteet ns. vasikkajutussa, jossa poliisin kirjoissa olevien tietolähteitten eli vasikoiden nimilistat ovat ollet salaisia.

Miten tavallisen kansalaisen pitäisiä suhtautua tähän, kun poliisin ylin johtokin on ruvennut rötöstelemään? Kansalaisten pitäisi olla huolissaan.

Perimmältään on kysymys maan hallituksen asiasta. Hallituksen on taattava sisäinen turvallisuus ja varmuus siitä, että lakeja noudatetaan. Hallituksen on siis nopealla aikataululla saatava tilanne hallintaansa ja taattava maahan normaaliolot. Nyt olot eivät ole normaalit, kaukana siitä.

Julkinen nokittelu ja lähestyvät eduskuntavaalit.

Eduskuntavaaleihin on vielä aikaa noin 8 kukautta. Mutta jo nyt on julkinen nokittelu päässyt vauhtiin. Erikoisesti Demareiden ja Kokoomuksen välillä on menossa jo ”kukkotappelu” parhaaseen malliin.

Tosin nokittelijat korostavat, että asiat riitelevät, ei miehet ja naiset. Eli puolueiden välit ovat kunnossa, vaikka asioista ollaan eri mieltä.

Tästä ”isojen poikien” käyttäytymisestä pitäisi ottaa mallia myös täällä somessa. Täällä kun on sellainen tyyli, että jos joku on eri mieltä, häntä aletaan nimittelemään, jopa ”ryssän agentiksi”.

Politiikka on vaikea laji. Pitää seurata pitkään politiikkaa ja lukea paljon mm. elämänkertateoksia, voidakseen ymmärtää politiikkaa myös sen nurjalta puolelta.

Sanotaa, että suomalaisilla on huono poliittinen muisti. Se pitänee ainakin osittain paikkansa. Puolueiden suurimmat mokat muistetaan, mutta yksittäisten nimekkäidenkin poliitikkojen tekoja ei aina muisteta. Muistaako kuinka moni suomalainen mikä rooli oli Sauli Niinistöllä tai Esko Aholla Suomen liittyessä EMU:un eli yhteisvaluutta euroon?

Onneksi on Google, josta voi aina tarkistaa tietonsa, joten KVG.

 

Onko Sauli Niinistö vielä koko kansan presidentti? 2 osa

Nyt on tullut julkisuuteen lisää tietoa Niinistön sekaantumisesta hänen valtapiiriin kuulumattomiin asioihin. Niinistö on alkanut matkia Urho Kekkosta, joka tunnetusti sekaantui kaikkiin mahdollisiin asioihin Suomen sisä -ja ulkopolitiikassa. Tunnettuja olivat Kekkosen myllykirjeet, joilla hän johti Suomea.

Presidentti Niinistö oli ratkaisevasti vaikuttamassa, kun Fortum pakotettiin Fennovoiman osakkaaksi ulkopoliittisiin syihin vedoten. Fennovoiman yksi omistajista on ja samalla ydinreaktorin toimittajana Gasprom, jonka omistaa venäläiset.

Tilannehan oli sellainen, että suomalaisten osuus Fennovoimassa oli liian pieni ja tarvittiin kipeästi suomalaista omistajaa. Kun halukkaita ei löytynyt päätettiin pakottaa Fortum, jonka osakkeista n. 50 % on valtiolla, lähtemään mukaan, että ei suututettaisi venäläisiä, kun koko hanke oli menossa pöpelikköön.

Ja Niinistö käytti arvovaltaansa tässäkin asiassa vastoin presidentin valtaoikeuksia. Nyt asiasta vaaditaan tutkimusta.

Mitähän kaikkea p—aa mahtaakaan sisältää Suomen poliittisen eliitin tekemisiin?

Kun markkinatalous muuttuu riistokapitalismiksi

Nyt on Suomessa nostettu tikun nokkaan lääketeollisuus ja kansalaisten ylilääkitseminen. Terveydenhoitomenot ovat kasvaneet viime vuosina sitä tahtia, että näin ei voi jatkua.

Lähtökohtana tälle tarkastelulle on se, että lääketehtaat ovat yleensä pörssiyhtiöitä, joiden päätarkoitus on tuottaa voittoa osakkaiden sijoittamille pääomille. Vasta toisella sijalla on lääketehtailla tuottaa tehokkaita lääkkeitä sairauksien hoitoon.

Suomessa lääkitään paljon asiantuntijoiden mukaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä tarvitsisi lainkaan lääkehoitoa ainoastaan elämäntavan muutoksia. Toisaalta todella sairaat jäävät monasti liian vähälle lääkitykselle. Lääketehtaat ohjailevat kansan lääkitystä ensinnäkin tehokkaalla mielikuvamainonnalla ja toisaalta sillä, että lääkärit lahjotaan eri tavoin toimimaan lääketehtaitten intressien mukaisesti.

Nyt on osa lääkärikunnasta nostanut kissan pöydälle ja vaatinut asiantilaan muutosta. Lääkebisnekseen on tullut lääketehtaille ja apteekkilaitokselle riistokapitalismin piirteitä.

Yhteiskunnan täytyy ottaa suurempi vastuu kansan lääkitsemisessä. Sitä ei saa jättää vain riistokapitalistien käsiin. Meiltä loppuu ennenpitkään rahat tällä menolla. Apteekit on vapautettava vapaalle kilpailulle. Nykyinen systeemi pitää hinnat korkeina ja apteekkarien rahakukkarot pulleina. Lääkeiden tutkimus -ja kehittämistoimintaa on lisättävä yliopistoissamme, että emme olisi niin riippuvaisia yksityisistä pörssiyhtiöistä. Uusien lääkkeiden käyttöönotto on annettava todellisten ammattilaisten muodostamalle kolleegiolle ei ministeriön virkamiehille.

Ja lopuksi, lääketehtaitten mielikuvamainonta kiellettävä ja sallitava vain ns. informatiivinen mainonta.