Tekijä: Lasse Kallo

Poliittinen poliisi jatkaa punavihreän hallituksen kanssa eri mieltä olevien kansanedustajien poliittista paimennusta virkatoimissaan.
Monet varmaan muistavat, että Vihreää liittoa edustavaa rikoskomisario Pekka Hätöstä kohtaan esitettiin viime syksynä laajaa arvostelua hänen aloitettuaan tutkinnan kristillisdemokraattien, perusuomalaisen – ja poikkeuksillista kyllä – yleisen paineen vuoksi myös erään sosiaalidemokraattisen kansanedustajan kannanotoista.
Poliittisen poliisin hampaissa ovat olleet eityisesti perusuomalaiset. – –

Kun Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen haukkui nyt poliisilaitoksen Dubondina ja Dupontina tunnetuksi tulleiden poliittisten poliisien toista puolta, ylikomisario Jari Taposta ”munattomaksi nillittäjäksi” erään Twitter-keskustelun päätteeksi, Taponen päätti osoittaa miehuutensa tekemällä kinastelussa kohtaamastaan nimittelystä rikosilmoituksen.
Poliisin toiminnassa ja pyrkimyksessä kahlita poliittista arvostelua on kyse pahasta vääristymästä, kun rikosilmoituksen tekeminen koetaan luontevaksi tavaksi toimia erimielisyyttä kohdatessaan. – –

Kun maassamme tapahtui taas viime viikolla kaksi henkirikosta ulkomaalaisten tekijöiden toimesta, suorastaan vaarallista on se, että poliisi pyrkii vaimentamaan kansalaisten mielipiteen ilmaisuja muistuttamalla ”hienotunteisuudesta rikoksen uhria ja hänen läheisiään kohtaan”. Mitä hienotunteisuutta se on, että vääryyksistä vaietaan?
MTV3:n jutun mukaan poliisi jatkoi niiden kansalaisten uhkailemista, joilla vielä on tilannetietoisuus ja jonkinlainen moraali tallella. ”Myös sosiaalisessa mediassa voi kirjoituksellaan tai julkaisullaan syyllistyä rikoksen tunnusmerkistön täyttävään toimintaan. Poliisi seuraa tiiviisti sosiaalisen median kirjoituksia”, poliisin tiedote julisti.

Täysin sairaalla tolalla asiat ovat silloin, jos mustasukkaisuudesta tehtyjä rituaalisia kunniamurhia erehdytään pitämään sillä tavalla pyhinä, että kansalaiset eivät voi sanoa haisevia vastalauseitaan niistä saamatta peräänsä vihervasemmiston juristinäätiä ja heidän uustaistolaisia juudaksiaan. Mutta kaiken tämän varjossa perusuomalaisia sallitaan solvata ”fasisteiksi”, ”rasisteiksi” ja ”natseiksi” valtavirtamedian foorumeilla. – –
————————————
Kirjoitukseni lähde: Jukka Hankamäen blogisivusto 29.1.2020. Hankamäen kirjoituksen otsikko on sama kuin tässä.

Professori Martin Scheininin vähintäänkin erikoinen kirjoittelu PS-kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksesta herättää hämmmennystä sosiaalisesa mediassa. Somessa valtoimenaan mesoavaan Scheininin twiitteihin kertyy runsaasti innokasta persuvainoa, ja niukalti juridista harkintaa. Vaikka kyseessä on kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien professori, ei hän pannut kummoistakaan painoa kaikkein keskeisimmille ihmisoikeuksille kun avautui tilaisuus mätkiä poliittista opponeinttiä. Lakivaliokunnan puheenjohtaja, juristikansanedustaja Leena Meri (ps) joutui muistuttamaan professorille, että oikeusvaltiossa jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan. Arvioon yhtyi Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää.

Oikeusprofessori Scheinin esitellään mediassa yleensä ihmisoikeusasiantuntijana. Mainitsematta yleensä jää, että hän on ollut aktiivinen toimija SKDL:n ja SKP:n riveissä. Scheinin on toiminut mm. Suomen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitean jäsenenä. Äskettäin hän on näkyvästi puolustanut al-Hol-tapauksen vuoksi ryvettynyttä ulkoministeri Pekka Haavistoa muistutellen al-Holin leirillä olevien syyttömyydestä sekä tietenkin sättinyt perusuomalaisia.

Poliittisissa kysymyksisä Scheinin ei kaihda kannanottamista. Hänen poliittiset näkemyksensä heijastelevat vasemmiston kaikkein kiihkeimmän äärilaidan kantoja, jonka ilmeinen tavoite on PS:n toiminnan estäminen.
Kiihkeän professorin toivoisi kuitenkin muistavan, että poliittinen toimintavapaus on YK:n ihmisoikeusjulistuksessa erikseen turvattu vapaus.
——————————-
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt: Suomen Uutiset 24.1.2020 artikkeli, jonka otsikko on sama kuin tässä.

Suomessa etenkin kokoomus on ottanut tehtäväkseen kaikenlaisen vihapuheen kitkemisen ja tätä edistävien sananvapausrajoitusten käyttöönoton. Kokoomus on siten täysin historiallisten koti, uskonto ja isänmaa-lähtökohtiensa vastaisesti, päätynyt avoimesti edistämään kulttuurimarxilaiseen teoriaan nojaavaa ja neuvostolittolaislähtöistä ”rasismintorjunta”, ”vihapuhetorjuntaa” ja kansallismielisyydenvastaista sekä näitä edistäviä sananvapausrajoituksia.- –

Verkkouutisten artikkeli ”Kokoomus haluaa kitkeä vihapuhetta” 14.8.2018 kertoo, miten kokoomus polkaisi tällaisen ohjelmansa käyntiin kesällä 2018:
”Kokoomuksen mielestä Suomessa ei saa olla tilaa nettikiusaamiselle tai vihapuheelle. Vihapuheen – rasismin, nettikiusaamisen ja väkivallan yllyttämisen lisääntyminen niin nettikeskusteluissa kuin julkisilla paikoillakin on ilmiö, joka repii yhteiskuntaamme ja lisää turvattomuuden tunnetta, kokoomuksen puheenjohtaja, valtionvarainministeri Petteri Orpo totesi tiistaina Kuopiossa…”
”- Vihapuhe heikentää yhteiskunnan perusarvoa: luottamusta. Sananvapauteen liittyy aina vastuu omista puheista ja kirjoituksista… Orpo huomauttaa, että vihapuhe, väkivallalla uhkaaminen, rasismi ja kiusaaminen eivät kuulu sananvapauden piiriin…”

Varsinkin vihapuhe- ja rasismiongelmiin kokoomus haluaa puuttua väkevästi ja YK:n nykyoikeudellisessa hengessä valtion juridisella pakkovallalla ja sananvapautta rajoittaen:
”Opetusministeri Sanni Grahn- Laasonen, oikeusministeri Antti Häkkänen ja sisäministeri Kai Mykkänen asettavat asiantuntijaryhmän käymään läpi muun muassa rikosoikeudellista sääntelyä, polisin ja viranomaisten toimintamahdollisuuksia, palvelutarjoajien vastuuta julkaisemistaan sisällöistä sekä vihapuheen ja kiusaamisen ehkäisykeinoja.”

Kokoomuksen ja samalla Suomen nykyhallituksen kärkivaikuttajien mukaan vihapuhetta tulisi ryhtyä torjumaan esimerkiksi turvallisuusviranomaisten informaatiovaltaoikeuksia lisäämällä, verkkomediojen julkaisualustojen vastuuta kaikista alustoillaan julkaistuista mielipiteistä somessa laajentamalla ja Merkelin Saksan mukaisen rangaistusuhan käyttöönotolla tapauksisa, joissa verkkopalvelun ylläpitäjä ei heti poista kaikkia vihapuhekirjoituksiksi määriteltyjä tekstejä palvelustaan.
————————————
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt: Juha Ahvion kirjaa ”Sananvapaus uhattuna Suomessa (2018), sivut 111-114.
Jk. Mihin me tarvitsemme kommunismia kun meillä on kokoomus?

Perususomalainen kansanedustaja Mauri Peltokangas jätti syyskuun lopulla kirjallisen kysymyksen, jossa penäsi hallitukselta vastausta siitä, mitä vihapuhe tarkoittaa ja mikä taho määrittää sen sisällön. Kysymys sisälsi myös epäilyksiä siitä, että vihapuhe-tulkintaa tullaan käyttämään kaikenlaisen julkisesti esitetyn yhteiskuntakritiikin kriminalaisoimiseen.
– Merkel- Saksan mallia se meinaa. Sitä että, esimerkiksi jos verkkopalvelu tai muu media julkaisee vihapuheeksi määritellyn tekstin, media saa niin suuret taloudelliset sanktiot, että sen olemassaolo on uhattuna. Kuka sitten määrittelee mikä on vihapuhetta? Valtaapitävät tietenkin. Vihapuhetta on kaikki missä vähänkin arvostellaan islamia ja/tai valtaapitävien maahanmuuttopolitiikkaa. Vihapuhetta on myös kaikki muu mikä vähänkin loukkaa vähemmistöjä, erityisesti sukupuolineutraliuden, gender-ideologian ja tähän kategoriaan kuuluvien asioiden kriittinen tarkastelu. Eli asioita, jotka syövät perhekeskeisyyttä, länsimaiden juutalaiskristillistä perinnettä ja kansallismielisyttä.
———————————-
Alkukappaleen lähde: Oikea Media 24.10.2019.

Milloin ja miten ajatus- ja vihapuherikoksen käsitteet ja niihin perustuva ajatus vihapuheesta sananvapauden rajoittajana ja rikoksena on omaksuttu länsimaisiin oikeusjäjestelmiin?
Stalinin Neuvostoliitto ajoi tällaista sananvapautta rajaavaa lainsäädäntövelvoitetta ja viharikoksen käsitteen hyväksymistä jo vuoden 1948 YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeusjulistukseen, mutta ei vielä silloin saanut tahtoaan läpi, koska vielä tulloin lännessä ymmärrettiin, mitä tuollaisen kommunistisen oikeusajattelun hyväksyminen käytännössä merkitsisi. – Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tilanne oli kuitenkin muuttunut siten, että kommunistiset näkökulmat nauttivat lännessäkin suosiota siinä määrin, että vihapuheen kriminalisoiva sananvapausrajoitus otettiin mukaan merkittävään YK:n ihmisoikeusopimukseen.
Koska Yk samaan aikaan yhä vahvemmin vakuuttui ihmisoikeuksien jakamattomuuden opinkappaleensa oikeellisuudesta ja kolmannen sukupolven kollektiivisten ryhmäoikeuksien olemassaolosta, alkoivat vihapuheen kriminalisoivat sananvapausrajoitukset esiintyä myös myöhemmin YK:n ihmisoikeussopimuksissa sekä näiden myötä EU:n, EU-maiden ja muiden länsimaiden kansallisissa lainsäädännöissä.

Vuonna 1966 Yk hyväksytti ”Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleisopimuksen, International Covenant on Civil and Political Rights”, jonka artikla 20(2) vaatii, että lailla on kiellettävä kaikenlainen sellaisen kansallisen, rodullisen tai uskonnollisen vihan ilmaiseminen, joka kiihottaa syrjintään, vihamielisyyten tai väkivaltaan. – On merkillepantavaa, että tämä muotoilu on nimenomaan marxilainen. Rikollinen ”vihainen kiihottaminen” on tämän mukaan luonteeltaan kansallisuuteen, rotuun tai uskontoon liittyvää, mutta ei politiikkaan kuten esimerkiksi luokkavihaan liittyvää.

Neuvostokommunistinen vihapuhekielto vei siis sananvapauden toisaalta kaikelta kommunistidiktatuureihin kohdistettavalta kansanllismieliseltä ja uskonnolliselta arvostelulta ja toisaalta mahdollisti sen, että kommunistidiktatuurit saattoivat puolestaan täysimittaisesti syyttää länsimaita kuten silloista Rhodesiaa, Etelä-Afrikan apartheid-tasavaltaa ja silloisen USA:n etelävaltioita ja sittemmin sionistista Israelia rotuviharikoksista.
Kommunistisen maailmanvallankumouksen käytevoima, marxilainen luokkasotaoppi ja siihen nojaava julkean avoin luokkavihan lietsonta kymmenine miljoonine ihmisuhreineen, jäi määritelmällisesti kätevästi kokonaan vihanlietsonnan käsitteen ja sen oikeudellisten sovellusten ulottumattomiin.
———————————-
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt Juha Ahvion kirjaa ”Sananvapaus uhattuna Suomessa (2018), sivut 99-100.