Ilmiö nimeltä Keijo Kaarisade – miksi valtakunnan suurimmat lehdet julkaisevat täysin älyvapaita mielipidekirjoituksia, jos vain tekstien arvopohja on riittävän vihervasenta?

Voisiko olla mahdollista, että valtakunnan suurimmat lehdet ovat valmiita julkaisemaan mitä tahansa älyvapaata höpinää, kunhan sen ideologinen arvopohja vastaa niiden omaa linjaa? Twitterin suosikkikirjoittaja Keijo Kaarisade on todistanut, että näin todellakin on. Jouduttuaan Twitterin bannaamaksi Kaarisade siirtyi kirjoittamaan lehtien yleisönosastoille, ja jälki on ollut hulvatonta.

Lähes kaksi vuotta vallanpitäjille ja erityisesti politisoituneelle poliisille irvaillut ”Vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade” suljettiin ulos Twitteristä juuri eduskuntavaalien alla huhtikuun alussa. – –

Kun Kaarisade joutui pois Twitteristä, rupesi lehtien yleisönosastoille ilmestyä mielipidekirjoituksia, jotka eivät linjaltaan poikenneet mitenkään ko. lehtien normaalistikin julkaisemista kirjoituksista, mutta joissa oli kuitenkin jotain epäilyttävää. —
Nyt Keijo Kaarisade myöntää blogikirjoituksessaan olleensa näiden yleisönosastokirjoitusten takana.
– Tunnustan tässä tehneeni tekstit ja piilottaneeni niihin vihjeitä tarkoituksella.
Vihjeillä Kaarisade tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tekstin viiden viimeisen sanan alkukirjaimet ovat muodostaneet sanan ”Keijo”. – –

Kaarisade kertoo kirjoittaneensa tekstit inspiraation vallassa, muutamassa minuutissa.
– Olen yrittänyt saada tekstejä hylättyä kirjoittamalla niistä mahdollisimman sekavia ja älyttömiä. Julkaisuprosentti on silti ollut 100,0%. Mitä hullunkurisempaa sisältö on, sitä nimekkäämpään ja laajalevikkisempään lehteen sillä näyttää pääsevän.
– Olisiko lukijoilla vinkkejä, miten saada teksti hylätyksi? Kaarisade kysyy.
Keijo Kaarisateen kysymys on varsin aiheellinen, sillä niin innokas media on ollut julkaisemaan hänen tekstejään. Kaarisade toteaa itsekin, että media voisi nyt tutkiskella itseään ja katsoa peiliin.
—————————-
Kirjoitukseni lähde: Suomen Uutiset 18.6.2019. Artikkelin otsikko on sama kuin tässä.
Jk. Kaarisade nimeää blogissaan Helsingin Sanomat ja Aamulehden, joissa hänen mielipidekirjoituksiaan on julkaistu.

Poliittinen korrektius (+ islam) = sivistysyhteiskunnan itsemurha

Aluksi uusinta tietoa Saksasta, Junge Freiheit-media uutisoi valtionsyyttäjän kertomasta tiedosta, jonka mukaan Saksassa on käynnistetty viimeisen neljän vuoden aikana 2245 isla(mis)miin liittyvää terroristioikeudenkäyntiä.
Vuonna 2018 Saksassa saavutettiin uusi ennätys, yhteensä 1220 terroristioikeudenkäyntiä, joista 884:ssa epäilltyä olivat isla(mis)min edustajia.
Valtionsyyttäjän mukaan terrorismioikeudenkäyntien määrä kertoo Saksan todellisen turvallisuustilaston luotettavimmin kuin liittovaltion sisäministeriön poliisirikostilasto, johon kohdistuu manipulaatioepäilyä.

Suomessa Junge Freiheitin välittämän tiedon kertoi ensimmäisen lähdelinkin kera Facebook-seinällään Pentti Rönkkö.
Mikä suomalainen valtamedia ehtii ensimmäisenä uutisoimaan näin järisyttävistä luvuista? Yle, HS, MTV, Iltalehti, Iltasanomat?

Suomi on tunnetusti paradoksaalisen politiikan maa, josta esimerkkinä Suomen pääministerin Juha Sipilän Saksan liittokansleri Angela Merkelille 14.12.2017 luovuttama Suomen ensimmäinen kansainvälinen tasa-arvopalkinto, 150 000 euroa. – –
– Onko yksikään länsieurooppalainen poliittinen johtaja aiheuttanut enemmän ongelmia oman maansa naisille ja tytöille kuin Angela Merkel?
Merkelin politiikan seurauksena Saksassa on raiskattu ja kohdeltu muulla tavoin seksuaalisesti kaltoin tuhansia naisia/tyttöjä, juuri niiden henkilöiden taholta, jotka Merkel toivotti tervetulleeksi Saksaan. Joissain tapauksissa seksuaalirikoksen tehnyt ulkomaalainen on murhannut uhrinsa aktin jälkeen. Uutisoinnin perusteella on syntynyt mielikuva, jonka mukaan Saksan ulkomaisten seksuaalirikollisten valtaosa edustaa islamilaista maailmaa.

Saksa on iso maa, ja kuten tiedetään, mitä isot edessä, sitä pienet perässä, valitettavasti.
Kirjoitukseni lähde (paitsi vimeinen virke): Oikea Media, Heikki Porkan blogi 10.9.2019, blogin otsikko sama kuin tässä.

Tiesitkö tämän rasvattomasta maidosta?

Eräs Etelä-Suomessa asuva tuttavani sanoi vastsikään, että rasvaton maito nostaa kolestrolia. Tuttavallani oli kolestrolilääkitys ja hänen lääkärinsä oli sanonut, että rasvaton maito valmistustavan vuoksi sitoo kolestrolia ja on näin ollen on haitallista henkilölle, jolla on korkea kolestrolil
Tuttavani kertoi korvanneensa rasvattoman maidon kevytmaidolla ja kolestroliarvot olivat pudonneet monta pykälää.
Kuultuani tämän mietin syntyjä syviä. Olen itse käyttänyt kolestrolilääkkeitä pitkään ja käyttänyt etupäässä maitojuomista rasvatonta maitoa ja rasvatonta piimää.
Olisiko edesmennyt anoppini ollut sitenkin oikeassa. Hän sanoi minulle useammin kuin kerran: ”Miksi sie, Lassi, juot kurria ja käytät leivän päällä tuota kissanrasvaa? Joisit punaista maitoa niin kuin minäkin ja panisit oikeaa voita leivän päälle.”
En puhunut mitään. Mietin että anoppi on vanhanaikainen ja että ihminen on yksilö: mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. – Anoppi eli kuitenkin yli kahdeksankymmen vuoden ikäiseksi, poltti loppuun asti tupakkaa, ja varsin rasvaisten ruokien lisäksi, hän joi vanhoilla päivillään kahden desilitran purkin kermaa.
Mietin kuitenkin kuultuani tuttavani kertomuksen rasvattoman maidon haittavaikutuksista, että jos tämä on totta, miksi helkutissa sitä ei kerrota ihmisille?
Haluan korostaa, etten ole löytänyt mistään vahvistusta sille, että rasvaton maito olisi haitallista henkilölle, jolla on korkea kolestroli.Tulen kuitenkin jatkamaan tutkimuksiani.

Demokraattien Bernie Sanders puhuu toista ja tekee toista

Uuskommunisti Bernie Sandersin kampanjatyöntekijät ovat valittaneet, etteivät he saa sitä 15 dollarin tuntipalkkaa, jota Bernie on kampanjassaan vaatinut minimipalkaksi.
Asian noustua otsikoihin, Bernien kampanja nosti kaikkien tuntipalkan 15 dollariin, mutta he joutuivat samalla budjetin takia vähentämään tarjolla olevia työtunteja vastaavasti. Tämä on täsmälleen sitä, mitä minimipalkka aiheuttaa ja jota Yhdysvaltojen oikeisto on yrittänyt vasemmistolle vääntää rautalangasta.
Kirjoitukseni lähde: Oikea Media 24.7.2019, teksti Jukka Rahkonen, otsikko ”Demokraattien Bernie Sanders ei maksa omille työntekijöillen sitä minimipalkkaa, jota hän kampanjassaan ajaa.”

MInkä serkumpi sen herkumpi?

Maailmanlaajuisesti serkusten väliset avioliitot ovat yleisiä: on arvioitu, että maailmanlaajuisesti jopa 20 prosenttia avioliitoista solmitaan serkkujen välillä. Arabien keskuudessa serkusavioliittoja avioliitoista on keskimäärin 40 prosenttia. BBC:n mukaan Isossa-Britanniassa asuvista pakistanilaisista 55 prosentia on naimisissa serkkunsa kanssa.

Synnynnäisiä epämuodostumia esiintyy 4,5-6 prosentilla serkkujen välisistä lapsista, kun muulla väestöllä luku on 3 prosenttia.

Myös Suomessa serkukset voivat solmia avioliiton. Ruotsin valtakunnan Vuoden 1734 lain Naimiskaaren säännös määritteli, että serkkujen avioituminen vaatii kuninkaan luvan:”Orpanat ei mahda otta toinen toistans awioxi, ellei Cuningas sijhen lupaa anna. Venäjän vallan aikana keisarillinen asetus kumosi tämän 1872 ja serkut saivat normaalin avioliitto-oikeuden.
Lähde: Wikipedia-artikkeli otsikolla ”Serkku”.

Riikka Purra: Tieteellinen tutkimus – ja tilastotiede tukee väitettä väestonvaihdosta

Perusuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohta Rikka Purra jakoi Facebook-seinällään grafiikan, joka osoittaa, että puheet väestönvaihdosta eivät ole liioittelua. Purra totesi saatteessan, ettei aio pyytää anteeksi vihervasemmistolta, että jakaa väestöpohjaa käsitteleviä tilastoja tai tilastoihin perustuvia ennusteita.
– Tämä ei ole äärioikeiston salaliittoteoria eikä vihapuhetta. Tämä on tilastoihin ja projekteihin perustuva kuvio, jossa kuvataan kantaväestön osuudesta suhteessa maahanmuuttajiin eri pohjoismaissa. Vastaavia olen jakanut aiemmin, myös pääkapunkiseudun kehitykseen liittyenPurra toteaa.
Lähde: Oikea Media 8.8.2019

Trumpin tviittikohun johtopäätökset: kaikki ovat rasisteja tai sitten ei kukaan.

Amerikan itärannikon punaliberaalia valtamediaa seuraamalla Yle on parin viime päivän aikana revitellyt presidentti Donald Trumpin tviittiä, jossa hän kehotti valkoista Amerikkaa vihaavia Demokraatteja kongressiedustajia Alexandria Ocasio- Cortezia, Ayanna Pressleytä, Rashida Tlaibia ja Ilhan Omaria palaamaan takaisin entisiin kotimaihinsa. Selkäydinreaktiolla toimivat toimivat punaliberaalit Demokraatit ja mediat kuten kaukaisen Suomen Yle alkoivat tietenkin huutaa rasismia kun eivät muuta keksineet.

Yllättävää kyllä, Yleisradioi uutisoi myös Trumpin vastineesta, jossa hän sivuuttaa koko väitetyn rasismin ja keskittyy itse asiaan, muukalaistaustaisten kongressiedustajien Amerikka-vihaan.
Uutisessa Trump vastasi rasistisiksi tuomittujen tviittiensä nostattamaan arvosteluun: He vihaavat maatamme ja rakastavat vihollisiamme Presidentti Trump perustelee tviittiään tarkemmin.
– Nämä ihmiset vihaavat maatamme. He vihaavat sitä mielestäni intohimoisesti. He rakastavat Yhdysvaltain vihollisia, kuten al-Qaidaa, Trump väitti Made in America-tilaisuudessa valkoisessa talossa.
– Jos et ole onnellinen täällä, voit lähteä, Trump toisti kohua herättäneessä tviitissä esittämänsä kehotuksen.–

Vasemmistoliberaali valtamedia katsoo globaalin värillisen enemmistön olevan lähes kaikessa kritiikin ulkopuolella, koska ikävien tosiasioiden ääneen sanominen voisi traumatisoida näiden miljardimassojen etujen ajajia länsimaissa. Loukkaantumisen kynnys on vain madaltunut, sillä kolmannen maailman valittaville elintasosaalistajille annettu kehotus poistua maasta nähdään vasemmistoliberaalien kuplassa merkkinä paholaismaisesta rasismista.
—————————————–
Kirjoitukseni lähde: Yle Watch 14.7.2017. Ylevahdin otsikko on sama kuin tässä.
——————————————
Kuinka kauan (huokaus) valkoisen miehen pitää harjoittaa itseruoskintaa esi-isiensä syntien tähden ennen kuin uusvasemmisto, vasemmistoliberaalit, millä nimellä vain, on tyytyväinen?

Maria Ohisalo: ”En pelkää trolleja, en pelkää natseja.”

Hallituspuolue Vihreiden saama sisäministerin salkku oli sananvapauden kannalta pahin mahdollinen vaihtoehto. Puolueen vasenta city-siipeä edustavalla uunituoreella sisäministeri Maria Ohisalolla ei nimittämisensä jälkeen mennyt montaa päivää näyttääkseen todellisen punakarvansa.
Viikonloppuna puolueensa puheenjohtajaksi valittu Ohisalo julisti puheessaan paranoidia viholliskuvaa, josta kertoo mm. Ylen uutinen ”Maria Ohisalo vihreiden puheenjohtajaksi:En pelkää trolleja, en pelkää natseja – Yle seurasi puoluekokousta Porissa.
NKVD-Ohisalo ennakoi puheessaan jo etukäteen missä hänen pitkään muhinut haaveensa tulevista ajatusrikoslaeista saa eniten vastustusta. Natseilla hän tarkoittaa tietenkin kaikkia niitä, jotka eivät kannata Vihreiden khmerien 2000-luvun kommunismia, globaalia tulonsiirtovarkautta. – –
Lähde Yle Watch 17.6.2019, otsikko ”Vihreät ja Yle näkevät natseja kaikialla”.
——————————————
Yleisen petoksen aikana totuuden puhumisesta tulee vallankumouksellinen teko. – George Orwell

Millä oikeudella minulta vaaditaan uhrauksia?

Vanhana sähkömiehenä olen aina ihmetellyt ihmisiä ja ryhmiä, jotka pitävät suurta ääntä saadakseen halpaa, laadukasta ja katkotonta sähköä pistorasiasta. Samat vastustavat kaikkea puhtaan energian rakentamista ja siirtojohtojen rakentamista edistäen saastuttavien energiamuotojen käyttöä. – –
Toinen hyvä esimerkki löytyy tehokasta, nopeaa ja saasteetonta liikkumista vaativista.
Banderolleja kantamalla pannaan hanttiin ratojen rakentamista, vaikka kyseessä on ylivoimaisesti taloudellisin ja puhtain ihmisten ja tavaroiden liikuttamismuoto.
Porukka haluaa lisää asfalttipeltoja luontoon, polttomoottoreiden päästöjä ja asfaltista sekä renkaista irtoavia pienhiukkasia.
Yksityisautoilukin kiellettään. – Se on helppoa, kun istuu raitsikassa, metrossa, paikallisjunassa tai bussissa, joka tulee porraspieleen 10 minuutin välein. – Vaatimuksia on helppo listata, kun ei tiedetä, että meidän kylällä viimeinen linjuri kulki 10 vuotta sitten. – –
Nautakarjaa ei saa teurastaa, mutta silti vastustajat syövät hyvällä ruokahalulla grillattua kyljystä nahkahousuissa ja viimeistä muotia olevissa saapikkaissa.
Kaivoksia ei saa rakentaa, mutta silti vaaditaan korkeatasoisia metallista ja niiden seoksista tehtyjä tuotteita. – Korva- ja nenärenkaita siellä täällä ja kännykät kädessä. Missä on moraali vaatimuksia kohtaan?
Puunkäyttöä rakentamiseen vaaditaan lisää, mutta kaadettu tukki on lähes kirosana. – Missä täällä asutaan, maakuopassako?
Millä oikeudella minulta vaaditaan 20 asteen sisälämpöä? – Lämmönsäätäjät työskentelevät lämpimissä lasitaloissa, kulkevat työmatkat lämmitetyissä metroissa, urheilevat lämmitetyissä urheiluhalleissa ja uimaloissa. Illalla harrastetaan kulttuuria vähissä vaatteissa oopperoissa.
Minä lämmitän luuni 25 asteen mukavuudessa. Evakosta tullessa oltiin tarpeeksi kylmässä, kun vesiämpäri oli aamulla riitteessä hellan päällä ja karvalakki jäätynyt nurkkaan kiinni.
Ympäristömyrkkyjen kielto tai rajoitus on perusteltua, mutta katsellessani ihomaaleilla, huulipunilla, tukkavärjäyksillä ja tatuoinneilla peitettyjä mielenosoittajia tulee mieleen, että voisi katsoa peiliin ja alkaa itsestä maailmanparannus.
Äänestäjien kannattaisi miettiä januskasvoisten lopullista päämäärää. – Taitaa olla kyse vain vallanhimosta.
——————————————
Edellä oleva on lainaus Lapin Kansan mielipidesivulta 20.6.2019. Otsikko on sama kuin tässä ja kirjoittaja on Pentti Ruuhonen.

Uusi hallitus: Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

Antti Rinteeen rakenteilla oleva punavihreä hallitus on hallitusohjelma luonnoksessa vähentämässä vanhenpien tasapuolista vapautta päättää lastensa kasvatuksen sisällöstä.
Nämä ”yhdenvertaisuus suunnitelmat” ovat SETA:n lobbaamia ideologisia pamfletteja, jotka tuotiin ensin kouluihin ”vain ohjeina”. Nyt niistä ollaan tekemässä lain velvoittamia. Kaikki kristilliset koulut tulevat olemaan tulilinjalla ja erityistarkkailussa tämän tulevan hallituksen aikana. Julkinen rahoitus otetaan pois, jos SETA:n kirjoittamia, SETAN:n yhdenvertaisuus suunnitelmia ei noudatetta tarkasti.

Punavihreiden tavoitteea on myös saada, SETA:n väritttämä ideologinen kasvatus yhä nuorempien lasten piiriin. Siksi hallitusohjelmassa on ”maksuttomat” palvelut myös varhaiskasvatuksessa.
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt kirjoituista: Oikea Media ”Hallitusohjelmassa tatalitaristisia elementtejä”.