Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Pohjalla, huipulla, pohjalla?

Valokuituliittimiä kytkimessä

Tämä kriisiaika on monenlaista joustamista, järjestelyä, selviytymistä, välittämistä sun muuta. Yksi asia kuitenkin stressaa päivä päivältä enemmän, ehkä vähän turhaankin. Se asia on yhteiskunnan johdon asenne minuun, tai siis minun tehtävissä olevaan henkilöön. Pessimisti (vai realisti?) sisälläni odottaa todella ikävää iskua lähiaikoina.

Häirikkö, tuhlaaja ja pahanilmanlintu

Toimin siis tietoturvahommissa kaupan, lähinnä tukkukaupan alalla. Tästä lähtee tarina.

Tietoturva-alalla toimivat ja tietoyhteiskunnasta muutoinkin perillä olevat ihmiset ovat olleet ylimmän valtiojohdon tähtäimessä pitkään. Milloin se on ministerin puheita miten pahanilmanlinnut keksivät ”science fiction” uhkakuvia sähköisestä äänestyksestä (olimme oikeassa), milloin toisen ministerin moraalittomuushaukkuja kun esitimme ongelman valtion verkkosensuurista (olimme oikeassa), milloin haukkuja osaamisen puutteesta kun esitimme huolia potilastietojärjestelmistä (olimme oikeassa). Sitten on toki jatkuvat kommentit, kun komppaanne VTV:n laskelmia rahojen heittämisestä kaivoon valtion tietojärjestelmissä. Usein – ei tietenkään aina – ovat ammattilaisten huolet olleet oikeita. Aina – ja ihan taatusti aina – on valtiovalta haukkunut ja herjannut meitä minkä ehtii. Pätee aika usein myös muiden sellaisten alojen ammattilaisiin, joita eivät ministerit edusta.

Yhteiskunnan kulmakivi ja kriittinen osa

Mutta mitä ihmettä nyt? Yksi kirottu virus ja pääministeriä myöten kiitetään miten pidämme pystyssä etäkäyttöä ja viestintäverkkoja. Ihan oikeasti nyt, toveri Marin – helvettiäkö sinä luulit meidän tehneen ennen koronaa? Istuvan peukku ahterissa pohtimassa tapoja kiusata hallitusta? Asenteessa paistaa sen asteen tekopyhyys että Guinnessin ennätysten kirja sopisi soittaa paikalle. He tosin vierailevat nykyään enää diktaattorien luona, joten Marinin hallituksen sinänsä kiitettävä periaate noudattaa perustuslakia estää moisen kunnian saannin. Vitsi sikseen, pieni osa minusta on toki kiitollinen kun kerrankin tietoteknistä osaamista arvostetaan. Isompi osa minusta on kuitenkin sitä mieltä että tuo on puhdasta itserakasta teatraalisuutta. Hallituksemme kaipaa meitä pitääkseen kansan uskollisena. Masentaa aika hitosti kun tiedän, että jokainen verkkoa ylläpitävä työtehtäväni sataa sosialismin laariin. Työmäärä tuplaantui, palkka puolittui, kaipa se on kapitalistille oikea kohtalo juuri nyt. Lisää kirosana tähän.

Vasaran asema

Oli kriisi tai ei, mielestäni tietotekniikan tekijöitä, kuten minua, ei pidä nostaa sankareiksi. Me olemme mahdollistajia. Olemme kuin vasara, joka tekee naulaamisesta aika paljon helpompaa. Tarjoamme työkalun, emme työn tulosta. Tietotekniikka ei tee yhtään mitään, se ainoastaan fasilitoi. Tietotekniikka on apuväline, joka parhaimmillaan tekee tehottomasta osaajasta tehokkaan osaajan – tai tehottomasta tunarista tosi vaarallisen tunarin. Vaan vasaroitakin on hyviä ja huonoja ja toivoisin, että vasaroiden osaajalta joskus kysyttäisiin vasaran valintakriteereistä. Valtio on ostanut tarinamme metaforisia vasaroita sen verran korkealla hintaa ja matalalla laadulla, että me vasaraihmiset koemme toistuvaa päänsärkyä.

Minä pidän yhteiskunnan kokoavasta ajatuksesta, siitä että jokaisella on tehtävä ja yhdessä saamme paljon aikaan. Se toimii parhaiten, jos suutari saa pysyä lestissään. Minä vien kenkäni suutarille, kipeän jalan näytän lääkärille ja maailmankaikkeuden suuret kysymykset vien äidille. Monenlaiselle osaajalle on käyttöä. Kunnioittakaamme heitä siinä mitä he tekevät – ei ajoin yhteiskunnan häirikkönä ja toisena hetkenä korkeampana voimana.

P.S. Mitä hittoa se kaupan ala tähän liittyi? Noh, hetki sitten koko ala oli vain luonnon tuhoamista ja kulutusjuhlaa, nyt taas yhteiskunnan kivijalka joka toimittaa vessapaperit ja käsidesit kansan kaipuuseen. Saman tarinan toinen versio. O tempora, o mores.

Julkaistu

Mahtavimman markkinan maskimatka

Minulla on melko hyvä usko markkinatalouteen ja klassiseen liberalismiin pohjoismaisella hyvinvointivivahteella. Mielestäni markkinat pystyvät tekemään paljon – mutta pelisääntöjä on oltava. Tarina, jonka nyt jaan, kertoo miten käy kun ahneus on ainoa pelisääntö.

Lähde: The New England Journal of Medicine

Pelastaako markkina potilaan?

Tarinamme kertoo Yhdysvaltain Massachusettsin osavaltiossa toimivasta Baystate Health -sairaalaketjusta. Kuten puoli maailmaa, myös he kärsivät kriittisestä suojavarusteiden puutteesta koronaviruksen myötä. Akuutti, huutava pula oli kaikista hengityssuojaimista ja tarvikkeista. Koska osavaltio tai liittovaltio eivät kykene auttamaan kriisissä, piti tarvikkeita lähteä etsimään markkinoilta. Kuten arvata sopii, puliveivareita oli liikkeellä jos jonkinlaisia. Joka ikinen sairaala joutui toimimaan itse ja tarve oli huutava, joten huijareille oli katettu kaikkien aikojen noutopöytä. Viisinkertaisia hintoja tuotteista saattoi pitää edullisena.

Vaati melkoista kontaktivertostoa löytää toimijoita, joista edelleen luotettavia toimijoita, joista edelleen niitä joiden tuotteet ovat käyttökelpoisia, ja jotka edelleen pystyivät toimittamaan. Oli toimittava salassa, sillä liittovaltio vakoili kaikkia sairaaloiden hankintareittejä ja havaitessaan suojavarusteiden saatavuutta, he useinkin hyppäsivät mukaan ja ostivat tuotteet sairaalan nenän edestä, tarjoten huomattavaa ylihintaa. Sairaalat jäivät toistuvasti nuolemaan näppejään. Vaan kuten tarinamme opettaa, kyse ei ollut vain hintakilpailusta. Silti, tuntuu jo varmasti suomalaisesta absurdilta, että liittovaltio käyttää julkisia verorahoja estääkseen sairaaloiden toimintaa. Siinä on meillä yhteiskunnan fiksut pelisäännöt.

Tarina kuin Bond-leffasta

Pitkällisen etsinnän jälkeen tarinamme sairaala oli löytänyt toimittajan, joka pystyisi tarjoamaan kiinalaisia, sairaalakelpoisia hengityssuojaimia. Malli testattiin ja merkittävä rahasumma kaivettiin esille. Koska ei voitu olla aivan varmoja että malli vastaisi toimitettavia tuotteita, toimituspaikalle lähetettiin testaajat. Tapaaminen oli turvallisuussyistä järjestetty pienelle alueelliselle lentokentälle muutaman osavaltion päähän. Tuotteet testattiin, todettiin päteviksi ja rahat oltiin juuri siirtämässä, kun liittovaltion poliisi FBI syöksyi paikalle ja esitti epäilynsä – tarvitsiko sairaala todella näitä tarpeita, vai oliko tämä mustan pörssin diili? Pitkällisen väännön jälkeen FBI antoi sairaalan suorittaa hankinnan. Tuotteet paketoitiin kahteen ruokakuljetukseksi naamioituun pakettiautoon, jotka ajaisivat pitkän matkan sairaalaan kahta eri reittiä, minimoidakseen kaappauksen riskejä.

Tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän. Yhdysvalloissa on eri liittovaltion turvallisuustoimijoita kuin valtioneuvostossa suojatyöpaikkoja. Eräs niistä, kotimaan turvallisuusvirasto Homeland Security, oli aloittanut projektin suojavarusteiden takavarikoimiseksi, mikäli FBI epäonnistuisi siinä. Sairaala sai peruttua tämän vain hyvillä poliittisilla kontakteillaan. Sairaala oli tukenut avokätisesti osavaltionsa kongressiedustajaa ja tämä onnistui estämään kaappauksen. Kynnet oli siinä kohtaa syöty ja yöt vaihtuneet päiviksi, mutta lopulta suojavarusteet päätyivät sairaalalle.

Renki ja isäntä

Tarinan jakanut lääkäri totesi, että kertomus toimisi hauskana illanistujaisten juttuna, mikäli kyse ei olisi ihmishengistä. Hän ihmetteli, miten maailman rikkaimmassa, kehittyneessä maassa, on niin nopeasti alennuttu tälle tasolle sairaalan perustarpeiden hankinnassa. Itsekin myönnän, että ilman tietoa tapahtumapaikasta, olisin voinut kuvitella tarinan tulleen Venezuelasta.

Ottakaamme oppia Suomeen. On järkevää käyttää yksityistä terveydenhoitoa osana ratkaisuamme, mutta sen on oltava osa avoimesti, julkisesti hallittua järjestelmää. Nykymalli, jossa yksityisille annetaan carte blanche -diilejä laajoille alueille, johtaa ennen pitkää samanlaisiin tarinoihin. Suomen ongelmat nykykriisissä ovat pieniä verrattuna tähän kertomukseen, mutta paljon tarvitaan toimia jotta selviämme myös tulevaisuuden haasteista.

Julkaistu

Sparrausta autokauppaan

Autokaupalla menee äärimmäisen huonosti – ei asiakkaita, tehtaat jumissa, asiakkaiden tulotasossa pahoja lommoja ja korot nousussa. Näistä monille he eivät voi yhtään mitään, mutta on lukuisia muita virheitä mitä he voisivat tässä yhteydessä vihdoin korjata. Koska nyt jos koska apua tarvitaan, koostanpa tässä muutaman vuoden kokemuksia.

1. Uuden auton ostajan saa palaamaan

Ostin n. seitsemän vuotta sitten uuden auton, melko tavallisen volkkarin. Kun autolla oli ikää 3-4 vuotta, ajattelin että kohta varmaan autokauppias tiedustelee ja haluaa esitellä uutta mallia. Ei kuulunut. Tuli uusi malli markkinoille, ei inahdustakaan. Sitten päätin kerran käydä ostopaikassa Huittisissa (Tampereelta). Tiedustelin vielä että onhan sama myyjä paikalla sovittuna päivänä. Sanoi olevansa, ei ollut. Ei ollut muitakaan myyjiä. Joku toisen merkin myyjäavustaja, joka ei osannut edes auton kahvasta ottaa kiinni. Ei soitettu perään. Ei pahoiteltu. Tässä yksi hyvä syy, miksi ajan edelleen samalla autolla. En minä rupea kerjäämään että anteeksi hyvä herra, voisitko nyt mitenkään laskeutua norsunluutornistasi myymään autoa. Pikakierros parilla tuttavalla vahvisti havainnon: kokemukseni ei ole yksittäistapaus.

2. Asiakas autokaupassa vastaan sosiaalinen media

Ennen em. auton hankintaa, vierailin useissa liikkeissä myös Tampereella, parinkin merkin osalta. Asiakaspalvelu oli surkeampaa kuin Stockmannilla, mikäli se on mahdollista. Parissakin autokaupassa myyjän facebook-selailu oli prioriteettilistalla reilusti asiakasta korkeammalla. Yhden ainoa myyjä ei edes alkeellista tiedustelua tehnyt siitä, että minkälaista autoa etsin. Lähin palvelualtis myyjä löytyi siis 80 kilometrin päästä – ja hän olikin sen verran hyvä, että kaupat tulivat samantien. Paljoa se ei olisi vaatinut niiltä tusinalta vässykältä, jotka jäivät katsomaan kavereiden kissakuvia. Surkeuksien surkeus.

3. Kun on vaikeaa, älä lisäksi ammu itseäsi jalkaan

Kuten todettua, nyt on aika haastava tilanne autokaupassa. Vaan mitä on autokauppiaiden suurin tiedotus? Se kuuluu jotakuinkin näin: ”Uusia autoja ei nyt saa, joten pysykää asiakkaat poissa älkääkä tulko häirikömään meitä tiedusteluillanne!” Merkittävä osa tiedotusta korostaa sitä miten asiakkaille ei ole mitä myydä. Jos haastattelija oikein jaksaa muistaa, sitten kyllä lisätään että hetitoimitukseen on varastoja vaikka miten paljon ja pienellä viiveellä saa kyllä ihan mitä vaan. Mutta asian ytimenä tuo ei ole. Asiakkaiden karkoitus tuntuu olevan tärkeintä.

4. Teknologia on keksitty

Autokauppiaat, teillä on asiakastietoja. Teillä on pääsy julkisiin ajoneuvorekistereihin. Käytätte niitä lähettääksenne geneerisiä, mitäänsanomattomia mainoskirjeitä ja sähköposteja ihmisille jotka omistavat auton. Oikeasti, te ette edes yritä, ette tippaakaan. Katsokaa nyt vähän pinnan alle, teknologialla se on helppoa: mikä auto ihmisellä on, kuinka vanha, ostiko hän sen uutena, yms. Lähestykää asiakkaita henkilökohtaisesti, tiedolla joka tätä asiakasta kiinnostaa. Tämä nykyinen lähestymistapa on epätoivoista ja tehotonta, enemmän roskapostia kuin modernia asiakasviestintää. Tuntekaa asiakkaanne. Kuka tahansa kauppias miltä tahansa alalta sanoisi tuon teille. Lähiön ruokakauppiaskin tuntee asiakkaansa paremmin.

5. Pelatkaa pitkää peliä

Viimeisenä, ylläpitäkää asiakkuuksia myös auton ostojen välissä. Lakatkaa asettamasta huoltoa ja myyntiä toistensa vihollisiksi. Joustakaa, ymmärtäkää että joskus kannattaa jättää satanen pois katteesta yhdessä kohtaa jotta saa tonnin sinne toisessa. Tässäkin kohtaa, tuntekaa asiakkaanne: keskustele hänen kanssa kun hän tuo auton huoltoon, tarjoa kuppi kahvia, kysy kuulumiset. Tee asiakkaasi vierailusta aina viihtyisä, ei kiirehdittyä pakkopullaa. Ymmärrä se, tietääkö hän autoteknologiaa ja haluaako hän tietää mitä sylintereissä tapahtuu, vai onko hän niitä ihmisiä joka haluaa vain ajaa autolla.

Autokauppa on pelannut pitkälti sen vuoksi, että auto on niin laajalti pakko omistaa. Autokauppiaat luottavat siihen että automerkin logo tien varressa riittää. Epäilemättä silläkin kauppoja saa tehdyksi, mutta olisikohan nyt hyvä aika pohtia miten tyydyttävästä toiminnasta voisi muokata hyvän? Olisikohan nyt aika lakata sylkemästä potentiaalisten asiakkaiden kasvoille?

Julkaistu

Kritiikkiä muttei viisastelua

Pääministerimme Sanna Marin saa minulta kouluarvosanan seitsemän tällä hetkellä, siinä missä edeltäjänsä Rinne jäi taakse. Marin on ollut erinomainen puhuja, mutta hieman ailahteleva johtaja. Kritiikki häntä kohtaan ei kuitenkaan pienin varauksinkaan tarkoita, että väittäisin jonkun muun pystyvän näissä oloissa parempaan.

Ne kaksi eri asiaa

Aloitetaan siis pääasiasta. On yksi asia sanoa, että hallituksemme ei ole parhaalla tapaa hoitanut kriisiä. On aivan toinen asia väittää, että toisilla puolueilla varustettu hallitus olisi pystynyt parempaan. Ensimmäisen näistä asioista olen valmis sanomaan, toista en. Se on iso ero aina tarpeellisen demokraattisen kritiikin ja hallituksen toimintakyvyn sabotoinnin välissä.

Minä annan miinuspisteitä oikeastaan kahdesta pääkohdasta. Ensimmäinen on asiantuntemuksen ja tieteen väheksyntä – asia, josta voin syyttää aivan joka ikistä maamme hallitusta koko sen itsenäisyyden ajan. Poliittinen intressi on aina faktojen edellä, eikä se ole nykyhallituksen yksinoikeus. Se on silti ikävää ja näinä aikoina siitä koitui normaalia suurempi haitta. Toinen asia on muiden jatkuva syyttäminen. Yhdestä, ja vain yhdestä virheestä on hallituksemme ja Marin ottanut osan syystä niskoille, mutta kaiken muun osalta virheet ovat aina vain muiden syytä. Se on jotain mitä odotan Trumpilta, en suomalaiselta eduskuntapuolueelta. Se on ala-arvoista, se on typerää.

Uusi vihollinen

Kun Suomi sai niskaansa Neuvostoliiton kohta jo vuosisata sitten, vastassa oli irrationaalinen, alkoholisoitunut ja psykopaattinen diktaattori. Tiede ei pysty kertomaan mitä psykopaatti ajattelee. Pari edellistä lamaa, vastassamme oli pörssivetoinen talous, joka on yhtä lailla irrationaalinen. Koronavirus sen sijaan on kvantifioitavissa oleva vihollinen ja vain äärimmäisen puhdas tiede voi olla sitä vastaan tehokas vihollinen. Maamme ykkösvihollisena ei ole lukuisiin sukupolviin ollut tahoa, jota vastaan puhdas tiede toimii. Siksi tilanne on uusi. Se on uusi pääministeri Marinille, mutta olisi ollut yhtä uusi niin Orpolle kuin Halla-ahollekin.

En pidä todennäköisenä, että Suomi lähtisi käyttämään tiedettä ensisijaisena aseenaan, vaan jatkamme matkaa demaripolitiikka edellä. Se on tapamme. Tietenkin voin toivoa, että Marin on ensimmäinen itsenäisen Suomen pääministeri, joka on valmis heittämään vanhan mallin romukoppaan ja toimimaan toisin. Se tarkoittaisi myönteistä asennoitumista teknologiaan, kylmäpäistä faktoihin tuijottamista, halua minimoida reaaliset haitat ja kykyä joustaa asioista mitä on pidetty poliittiseen pyhään kirjaan kultaisin kirjaimin kirjattuna. Siinä kohtaa maan pelastamisen hintana voisi olla puolueen tuhoaminen.

Tuetaan mutta tutkitaan

Minulla ei ole aikomustakaan alkaa huutamaan Marinia vastaan ärhäkkäästi tai vaatimaan hänen eroa. Nyt ei ole aika riehua ja oikea aika vaihtaa hallitusta on vaalien jälkeen. Annahan mennä kesään 2021 kun iso osa kansaa on rokotettu, sitten alkaa olemaan aika metelille. Nyt on se aika, kun Marin voi päättää jääkö hän historiaan pääministerinä joka teki perinteisen mallin mukaan parhaansa muiden länsimaisen johtajien tavoin – vai pääministerinä, joka murtautui irti roolistaan löytääkseen laatikon ulkopuolelta tavan nostaa yhteiskuntamme Euroopan kirkkaimmaksi valopilkuksi.

Vaikka iso pyykki pestään myöhemmin, voi hyvin olla että hallituksen pyykkikori paisuu jo lähiviikkoina ikävin tavoin. Virkamiehiä on jo heitetty bussin alle. Media ei hiljene, eikä sen pidäkään. Kasvaako paineessa uusi timantti?

Julkaistu

Luovutko yksityisyydestä terveytesi vuoksi?

Hyvät lukijat, otsikon kysymys on typerä ja sen kirjoittamisesta pitäisi joutua häpeäpaaluun. Haluan kuitenkin aloittaa pohjalta, siksi siteeraan tätä usein esitettyä kysymystä. On totta, että mobiililaitteiden seurantatoiminnoilla, poikkeuksellisin menetelmin, voidaan taistella tehokkaasti koronavirusta vastaan. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla kysymys maan muuttumisesta totalitaariseksi poliisivaltioksi. Se voi kuitenkin sitä olla – joten avataanpa asiaa.

Kaksi kysymystä

Alkuun esitän kaksi kysymystä, jotka kovin herkästi mielletään samaksi.

  1. Oletko valmis antamaan valtiovallalle luvan seurata kansalaisten liikkeitä, jotta voidaan minimoida kriisin inhimilliset haitat?
  2. Oletko valmis vapaaehtoisesti ja määräaikaisesti luovuttamaan terveydenhuollon käyttöön tietoja liikkeistäsi, jotta voidaan minimoida kriisin inhimilliset haitat?

Nämä ovat eri asioita. Toki asian voisi jakaa kahden sijaan kymmeniin eri tasoisiin ratkaisuihin, nämä ovat lähinnä pari selkeää lähtökohtaa. Missä siis on ero? Jatkan tapojeni vastaisesti ranskalaisilla viivoilla, jos vaikkapa eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä.

  • Kuka saa tiedot? Onko tieto yksiselitteisesti vain tietyn, nimetyn viranomaistahon, kuten terveydenhuollon tietyn osaston käytössä, vai salliiko tiedon käytön sanamuoto tilannekohtaisia tulkkauksia esim. yksittäiseltä virkamieheltä?
  • Mitä tietoja? Tarkelleen mitä tietoja lähetetään, koska, ja miten näitä tietoja saa ne saava osapuoli lukea? Missä kohtaa näkyy nimi, missä vain ei-yksilöivä tieto?
  • Kuinka kauan? Onko järjestelmä rakenteellisesti aikarajattu niin, että tietyn päivän kohdalla tiedon kulku yksinkertaisesti lakkaa, ellei sitä käsin erikseen kytketä takaisin päälle, jälleen aikarajatusti? Vai onko kyse toistaiseksi voimassa olevasta ratkaisusta?
  • Vapaaehtoinen vai pakollinen? Pyydetäänkö suomalaisia mukaan, vai pakotetaanko heidät siihen? Jos näin, miten henkilö tietää kuuluvansa seurannan alaisuuteen?
  • Kuka valvoo valvojia? Onko yksityisyyden suojaa valvomassa epäpoliittinen ja ammattimainen toimija, esimerkiksi tietosuojavaltuutetun toimiston alaisuudesta? Vai onko valvonta poliittisesti ohjattua, esim. tiedusteluvaliokunnan toimesta?
  • Kuka auditoi tietoturvaa? Onko järjestelmän tietoturva altistettu uskottavan kolmannen osapuolen auditointiin?
  • Missä tiedot käsitellään? Pysyykö tieto Suomessa fyysisesti? Pysyykö tieto Suomessa juridisesti? (=konesalia/palvelua ei omista ulkomainen taho sellaisesta maasta jonka lainsäädäntö muodostaa tähän haasteen, esim. USA, UK)
  • Koska ja miten tiedot tuhotaan? Onko määritelty aika, jolloin kaikki tunnistettavat tiedot poistetaan valvotusti? Toki anonymisoitu, tilastointikelpoinen data voidaan ja kannattaakin säilyttää tulevien kriisien varalle.
  • Osataanko järjestelmä ostaa? Onko järjestelmän hankkijalla (valtio) riittävä tekninen osaaminen varmistaa, että kaikki tarpeet toteutetaan? Vai onko hankintaprosessi ulkoistettu konsultille, jonka tuloksista kertonee Apotti tarpeeksi?
  • Turvaako laki ylläolevat? Onko kaikesta ylläolevasta määrätty miten vahva suojaus? Onko se laki, vai ainoastaan viranomaisten toimintatapa jonka yli voi kävellä? Voiko luvattuun luottaa?

Sinisilmäisyys ei auta

Meinasin aluksi kirjoittaa pidempäänkin luottamuksesta eri viranomaisiin tietosuojan kysymyksissä, mutta tämän voi tiivistää ja jatkaa myöhemmin. Terveydenhuolto on mielestäni ansainnut luottamuksen arkojen tietojemme käsittelyn osalta. Virheitä toki on ollut, mutta ne on pääosin havaittu ajoissa ja määrätietoiseen väärinkäytökseen syyllistyneet eivät ole saaneet jatkaa toimessaan. Tätä voi verrata poliisiin, joka on jatkuvasti otsikoissa satojen määrätietoisten tietoturvaloukkausten takia, ja jonka piirissä ei määrä välttämättä mitään seuraamuksia tästä. Toki pitää korostaa, että ylivoimainen valtaosa poliiseja kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä, mutta organisaatiotason ongelma on ettei väärinkäytöksiin käytännössä puututa. Sote-sektorin ja poliisin lisäksi voisi varmaan puhua jotain luottamuksesta poliittisiin toimijoihin, mutta jos jätettäisiin uppoamatta niin syvään suohon tällä kertaa.

Meillä jokaisella on jotain salattavaa. Jos olet tästä eri mieltä, postitathan minulle henkilökorttisi ja valtakirjan pankkitilisi käyttöön. Oikeus yksityisyyteen on yksi länsimaisen sivistyksen perusteita ja se takaa oikeuden niin vapaalle medialle, oppositiolle kuin kulttuurille ja yritystoiminnallekin. Hädän keskellä on täysin luonnollista olla valmiina tinkimään myös yksityisyydestä, mutta se ei saa olla carte blanche -sopimus. Kriisinkin keskellä luottamus on väkevää valuuttaa sivistyneessä yhteiskunnassa. Suojelkaamme sitä, niin siten suojelemme myös kansalaisiamme.

Minä kannatan mobiilipohjaista seurantaratkaisua tapana vähentää koronaviruksen rajoituksia. Tietoturva-alan ihmisenä tiedän, että sen voi toteuttaa viisaasti. Näin tapahtuessa, olen varmasti etujoukoissa vapaaehtoisena.

Julkaistu

Autetaan tunaroivaa toveria

Ei siitä kahta sanaa, Ruotsi on töpännyt pahasti, toistuvasti ja tällä kertaa hengenvaarallisesti. Varautumisesta luovuttiin ja työnnettiin pää pensaaseen, kaikesta asiantuntijakritiikistä huolimatta, vuosikymmenten ajan. He varmasti ottavat tästä opikseen, mutta sitä ennen pitää katsoa voimmeko auttaa.

Hyväntahtoinen höpsö on hyväntahtoinen

Ruotsin politiikka jos jossakin aiheessa on vuosien ajan ollut ”hyväntahtoisen kylähullun” toimintaa. Jokainen järjenkäyttöön myöntyvästi suhtautuva on nähnyt heidän koulutuksen, terveydenhuollon, asuntopolitiikan ja inhimillisen vastuun alasajon. Heidän suhtautuminen tutkittuun tietoon on surkeampaa kuin mihin Trump, Bolsonaro ja Johnson pystyisivät yhdessä. He ovat olleet välinpitämättömiä kotimaassaan, mutta silti aina valmiita sotkeutumaan toisten maiden sisäpolitiikkaan. He eivät kuitenkaan ole tehneet tätä ilkeyttään, vaan lähinnä humaltuneena omaan historialliseen hyvyyteensä. Ruotsi on ollut erittäin hyvä maa, mutta pelkä historian aate ei kanna nykypäivän taakkaa.

Suomi lienee nyt paremmassa asemassa globaalin kriisin kanssa ja on jo pieniä merkkejä siitä, että maamme ongelmat ovat tasaantumassa. Emme ole päässeet yli, mutta pärjäämme tyydyttävästi. Kun katsotaan se, mitä Suomi tarvitsee itse, voimme katsoa mitä jää viivan alle. Uskoakseni pystymme tarjoamaan Ruotsille nyt ainakin jonkin verran apua ja sitä pitää tarjota, ei siitä kahta sanaa. Vaikka maidemme historia onkin verinen ja ikävä, he ovat kuitenkin naapureita ja jos naapuri voi huonosti, me voimme huonosti. Emme voisi katsoa itseämme peiliin, jos naapuri kärsii vaikka olisimme voineet auttaa. Se ei sovi suomalaisuuteen, eikä se sovi eurooppalaiseen inhimillisyyteen.

Ruotsi on sotkeutunut Suomen sisäpolitiikkaan aika reilusti pitkän aikaa. Ounastelen, että se vähenee vähitellen tämän myötä. Meidän ei pidä kostaa tekemällä nyt samoin, vaikka tilaisuutta tarjotaan. Meidän tehtävä on auttaa, kaikin mahdollisin tavoin. Jälkipyykki pitää heidän pestä itse yksin, jotta he voivat löytää tien parempaan. Vastataan kun kysytään, mutta ei mennä huutelemaan vieraisiin pöytiin. Meillä on omat maailman muutoksemme tiedossa täällä, joskin uskoakseni lievemmässä muodossa kuin Ruotsilla, saatika Italialla tai Iso-Britannialla. Meillä ei kuitenkaan pitkään aikaan ole varaa besserwisseröidä kenellekään. Oman pyykkimme pesua ei ole vielä aloitettukaan.

Ei naljailua, ei pesua

Ruotsalaisille ihmisille naljailu on mautonta, aiheetonta ja sillä saa vain pahan mielen meille. He kärsivät nyt, vielä meitäkin pahemmin. Kunnioitus toista ihmistä kohtaan on hyvä lääke, jonka voimme itse kukin ojentaa heille. Se ei kuitenkaan tarkoita historian valkopesua. Siitä, mitä on tapahtunut, voimme olla rehellisiä, mutta syyttävää sormea on turha osoittaa yhtä ihmistä päin. Syyllisyyden jakaminen luo vain vihaa ja viha heijastuu aina myös takaisin. Se on viimeinen asia, jota tämä tilanne tarvitsee.

Kuten useampikin tuore lehtiartikkeli muistuttaa, Ruotsi ei ole kärsinyt yhdestäkään suuresta kriisistä moneen sukupolveen. Me olemme. Maassamme on on vielä monia, jotka voivat ymmärtää miten he kärsivät nyt. Emme voi poistaa tautia, mutta voimme osoittaa että toivoon ja inhimillisyyteen voi luottaa pahimpanakin hetkenä. Olemme sen velkaa heille ja itsellemme.

Julkaistu

Osuuskauppavaalit Pirkanmaalla

Jo oli aikakin että Pirkan blogeissa edes yhdet vaalit käytäisiin, vieden omat lehmät ojaan asti. Tänään alkoi äänestys Pirkanmaan Osuuskaupan vaaleissa ja vaikutan itse ehdokkaana Tampereen listalla. Ja on minulla toki suunnitelmiakin maailman valtaamiseksi…

Ajatukseni: pakasteiden tiedot pakastimen ulkopuolelle

Ostan usein pakasteita, esim. vihannessekoituksia. Ongelma vaan on etten voi olla varma onko niissä jotain jolle on allergiaa. Pitää avata pakastin, lukea pussista pientä pränttiä ja pistää takaisin – ei hyväksi kylmäketjulle tai energialle. Jos pakastimissa olisi hintalapun yhteydessä esim. kännykällä avattava QR-koodi, tai jokin numerosarja ja nivaska lappuja pakastimen vieressä, voisin tarkistaa tiedot avaamatta turhaan.

Ajatukseni: haastetaan Alkon olutpalvelu

Ostan olueni Alkosta, pitkälti siksi että siellä voin lukea hyllynreunasta mitä pulloissa on. Tässäkin voisi käyttää QR-koodeja kännyköille, tai muita valmistajan toimittajia kuvauksia. Muutama sana joka lajista helpottaisi valitsemaan uusia lajeja. Tilastot jo osoittavat, että kansa hakee laatua, ei määrää. Autetaan siinä. Makuelämyksiä ja kuvauksia harjoitetaan jo mm. vihanneshyllyillä ja muuallakin ajoittain. Tuotakoon elämykset myös olutpuolelle – miksei siidereihin ja muihinkin juomiin.

Ajatukseni: tietosuojasta positiivinen toimintamalli

Osuuskaupalla on erinomaisesti hoidettu tietosuoja ja tietoturva. Koska asiakkaat omistavat kaupan, he omistavat myös omat tietonsa. Tällaisena tietosuojan sikailun aikakautena tästä voisi kehittää tuotteen: ”Tätä kaikkea voit tehdä omilla tiedoillasi” – tarjotaan optioita, yhteistyössä muiden kotimaisten toimijoiden kanssa. Näytetään, konkreettisesti ja positiivisen kautta, miten toimivan nettipalvelun saa aikaiseksi rehdillä pelillä, vrt. sosiaalisen median jättien vähemmän ihailtava tapa käsitellä tietojamme.

Ja muuta…

Vähän muitakin ideoita oli mutta jos nyt tässä jotain pohjalle. En ole näissä vaaleissa koskaan ollut ehdolla, kerran vasta äänestänytkin aiemmin mutta kiva haaste tästä ainakin löytyi. Kummasti löytyy kehitysideoita kun ryhtyy pohtimaan.

Julkaistu

Kaikki tämä etätyö pyörii tietokoneilla

Pahoittelen jos otsikko sisälsi tietoa, joka mullisti jonkun elämän. Niin se vaan on että kun on kotona ja tehdään etätöitä, luetaan blogeja ja pelataan nettipelejä, niin jossain sen kaiken tekniikan laskenta on tehtävä. Tilanne on asettanut uusia haasteita konesaleille, laitetoimittajille ja sinne sun tänne tietotekniikan alaa. Avaan tässä hieman konepeltiä kiinnostuneille.

Samoja ja erilaisia osia

Oli palvelu sitten laskutusmuodoltaan pilvipalvelu tai perinteinen ATK-huoneessa pyörivä palvelin, taustalla on aivan samanlaisia komponentteja: prosessoreja, keskusmuistia, tallennustilaa, verkkosovittimia, koottuna yhteen emolevyillä, koteloilla ja virtalähteillä. Prosessoreista pääosan tekee Intel, AMD:n ja muutaman pienemmän haastaessa sivulta. Perusmodernin kotiläppärin prosessori perustuu samaan tekniseen runkoon ja usein tulevat samalta tehtaaltakin. Palvelimissa on isompia siruja, isompia tehoja jotka jakaantuvat useampiin samanaikaisin tehtäviin ja on myös isompi virrankulutus, kun taas kotikoneissa keskitytään virransäästöön ja pienempään määrään samanaikaisia tehtäviä. Kotitietokoneiden kysyntä on jo romahtanut, palvelinten kasvanut ja tuotantolinja ei aivan yön yli muutu. Valmistajat ovat luvanneet kestävänsä muuttuneen tilanteen ja kehuvat toimitusaikojen yhä pitävän, mutta haaste on selvä ja toimituksissa on jo vaikeuksia.

Sitten meillä on verkkoliikenne. Sitä voi ihan oikeasti kutsua putkiksi. Vertaus käy vaikkapa vesiputkeen, jolla on tietty halkaisija ja siten läpi pääsee tietty määrä litroja vettä sekunnissa. Jos kysyntä on kovempaa kuin putken läpäisykyky, paine laskee loppupäässä ja sama metafora pätee Internet-kapasiteettiin. Valitettavasti maailmassa on harvoja maita, Suomi mukaanlukien, jossa Internet-kapasiteetti kestää yllätyksiä hyvin. On kuitenkin sellaisia Internetin kehitysmaita kuten Saksa ja Ranska, joissa runkoverkot ovat huonossa hapessa, mobiiliverkot huonommassa. Langaton yhteyskin on langaton vain lähimmälle tukiasemalle asti, siitä eteenpäin se jatkuu valokuituna. Miljoonat videopuhelut vaativat osansa myös verkosta, kuten myös kymmenien miljoonien kotiin jääneiden ihmisten halu katsella TV-sarjoja ja elokuvia verkossa. Tämä mielessä, kaikki merkittävimmät verkkovideotarjoajat (Netflix, Apple, Amazon, Youtube, ym.) ovat jo Euroopassa tiputtaneet kuvanlaatua, jotta Keski-Euroopan nettiputket eivät täysin hajoa tuskaansa. Olisi ikävää jos elintarvikekaupan tilaussanomat eivät mahtuisi nettiin, koska saippuasarjojen katselijat varasivat koko kapasiteetin. Varotoimenpiteet näyttävät toistaiseksi riittävän.

Mainitsin äsken valokuidun. Se on mitä mainioin teknologia tiedonsiirtoon ja nykyään sangen edullinen. Hyvin ohuessa kaapelissa saa kulkemaan uskomattomia määriä tietoa, erittäin nopeasti, erittäin pitkälle. Valokuitukaapelin molemmissa päissä on lähetin, useimmiten pikkuriikkinen palikka. Riippuen halutusta nopeudesta ja kuidun pituudesta, lähettimen hinta on mitä tahansa parista kympistä tuhansiin euroihin. Homman juju on, että maailman valokuitulähettimistä melkoinen osa valmistetaan Kiinan Hubeissa, eli alueella josta koronavirusepidemia sai alkunsa. Toimitusajoissa on siten ollut hieman haasteita, joskin Kiina on määrätietoisesti lähtenyt korjaamaan ongelmaa. Itse odottelin lähettimiä kolme kuukautta.

Omia kokemuksia

Koska tosiaan kaupan alan tekniikkaa koitan pitää kasassa, on laitetarpeita jonkin verran tullut. Tällä hetkellä ajan aika monilla rattailla ja koitan tilata tarvittavia komponentteja rinnakkain monesta suunnasta pieniä eriä. Odottelen tavaroita niin Pirkkalasta kuin Puolasta – ja jopa Suomen Turusta (!), katsotaan kuka ehtii ensin. Olenpa jopa kodin tietokoneista joutunut ryöstämään komponentteja lainaan palvelinkäyttöä varten. Pirkan blogien alustajärjestelmästäkin on pitänyt lainata yksi vikasietoisuuspalikka hetkellisesti. Tilanne on vain melkoisen jännä.

Tietojärjestelmät ovat myllerryksessä siinä missä muukin yhteiskunta ja tilanteeseen pitää sopeutua. Uutiset eivät kuitenkaan ole vain surkeimmasta päästä. Hajautetun laskennan projekti Folding@Home päihittää jo maailman seitsemän tehokkainta supertietokonetta laskentatehossa. Tässä projektissa kuka tahansa tietokoneen omistaja voi lahjoittaa laskentatehoa koronavirustutkimukseen ja vapaaehtoisista ei ole ollut pulaa. Lopulta siis käydään täysi kierros: supertietokone voikin rakentua aivan tavallisista kodin tietotekniikan osista, kun vain vähän kikkaillaan.

P.S. Joku kuitenkin on utelias. Tuo Folding@Home laskentaprojektin huipputeho oli 470 petaflopsia. Numeron 470 perässä on 15 nollaa ja mittayksikkö on liukulukulaskua sekunnissa. Teholla on jo saatu mullistavia oppeja viruksen toiminnasta ja tavoista hyökätä sitä vastaan, teho kun riittää viruksen tutkimiseen atomitasolla.

Julkaistu

Ylläpidon pikainen: pieniä korjauksia

Olisin voinut vastata edelliseen keskusteluun mutta ehkä näkyy paremmin jos on uusi avaus.

Ehdin tuossa hieman aikaa lueskella pohdiskella tekniikkaa. Edelleen on aika tosi kortilla, mutta.

  • Aion korjata tuota kirjautumissivua ja tuota valkoisen sivun ongelmaa. Tuossa kirjautumissovelluksessa on lisenssi hukassa, uusi maksettu muttei aktivoidu, pallo on sen myyjällä.
  • Meinasin myös kokeilla pientä lisäosaa jonka pitäisi nopeuttaa lataamista edelleen – ei sillä että sivusto olisi erityisen hidas, mutta kiinnostaa opetella.

Näitä tässä viikon-parin sisään pyörittelen ja katsotaan viisastutaanko vähäsen. Hetkittäin voi olla toki katkosta tai jotain outoa. Jos näin, koita puolen tunnin päästä uudestaan ja jos yhä sitten näkee, kannattaa ilmoitella aiheesta.

Julkaistu

Arvon seniorit, antakaa meidän auttaa

Käsillämme oleva tilanne on tuonut jokaiselle meistä, ikään ja hattuun katsomatta, uudenlaisen tavan nähdä maailmaa. Osa on ymmällään, ymmärrettävästi, eikä purematta niele neuvoja. Juuri tästä tilanteesta ovat kuitenkin ilmaisseet huolensa monet presidenttiä myöten. Kannan korren kekoon ja pyydän teiltä, kunnioitetut maamme seniorit, antakaa meidän nuorempien auttaa teitä nyt.

Avun olette ansainneet

Te, jotka nyt kuulutte viruksen riskiryhmiin iän puolesta, rakensitte tämän maan. Sodan jälkeen ei ollut jäljellä paljoakaan ja se vähäkin meni sotakorvauksina. Moni asia oli kortilla ja työtä oli tehtävä. Ei kenellekään vähänkään vinttinsä kaminaa lämmittävällä pitäisi olla epäselvää, että kaikki hyvät rakenteet tässä yhteiskunnassa ovat kiitos teidän kovan työnne. Ja kyllä minä senkin ymmärrän, että asioiden itse tekemisen meininki on jäänyt päälle. Ei siinä ole kuin kehuttavaa että itse pitää kodin kunnossa, käy kaupoilla ja hoitaa muutoinkin asiansa kuten sopii.

Vaan kuten tiedämme, nyt on ensi kerran 80 vuoteen poikkeustila. On senioreidenkin joukoissa kovin harvoja joilla on muistikuvaa edelliskerrasta. Nyt pitää hetkeksi unohtaa tuttu ja turvallinen ja jälleen kerran tehdä työtä Suomen hyväksi. Työ vain on kovin erilainen tuo haasteen nimi. Nyt paras apu on tehdä sille viruksen niljakkeelle elämä niin vaikeaksi kuin vain mahdollista ja samalla tehdä terveydenhoidollemme elämä niin vähän vaikeaksi kuin vain mahdollista.

Joten pyydän, antakaa meidän auttaa. Olemme sen moneen kertaa velkaa teille. Antakaa meidän tuoda teille ruokakassit kotiin. Käymme mieluusti ruokakaupassa, kirjakaupassa, kukkakaupassa ja vaikka viinakaupassakin jos tilanne sitä vaatii. Noudamme pizzan ravintolasta luoksenne, neuvomme lankojen yli tietokoneella asioiden hoitoa ja juttelemme. Se on meidän tehtävämme tässä tilanteessa. Teitä taas rohkaistaan välttelemään kauppoja ja asiointipaikkoja, sen sijaan suuntamaan ulkoiluenergiat rauhalliselle lenkkeilypolulle.

Kaikelle paikkansa

Kuten jokaisessa kriisissä, meistä joka ikiselle on oma paikka, tehtävä, asiat mitä pitää tehdä ja jättää tekemättä. Ne, jotka voivat auttaa, auttakoon. Suomalainen – etenkään suomalainen mies – ei nöyristele ja apua pyydä vaan tekee jukolauta itte. Mikäs minä olen sisun oppeja kieltämään. Ehdotan kuitenkin että ne voi pistää ihan hetkeksi piirongin laatikkoon.

Ei hätää. Kyllä se sisu siellä lämpimänä pysyy hetken aikaa. Siihen asti, kokeillaanpa hetki jotain muuta. Me haluamme auttaa tässä. Annattehan meille siihen luvan?