Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Tuhannen viattoman suorittama joukkomurha

He ovat orjuuttaneet, he ovat murhanneet, he ovat hyväksikäyttäneet lapsia, he ovat tehneet rikoksista kaikkein hirveimpiä. He ovat terroristeja, maailman vihatuimpia. ”He” on tuhat kertaa ”hän”, joista jokainen on viaton kunnes toisin todistetaan, uhri joka kaipaa sääliä, ei tuomiota. Tämä on ristiriita jonka ymmärrän erittäin hyvin ja erittäin huonosti.

Metsä nimeltä terrorismi

Tarina ei liity vain Al-Holin leiriin josta paljon puhumme, vaan sopii myös laajempaan kontekstiin terrorismista. Al-Hol on kuitenkin pinnalla mielessä, joten lähestyn asiaa sen esimerkin kautta. Useatkin eri lähteet valtamediassa ovat kertoneet, miten daeshin (ISIL, ISIS) naiset olivat julmuuksien kärjessä, suorittaen sen tason hirmutekoja että pienemmät historian diktaattorit jäävät jälkeen. He ovat olleet äärimmäisen julmia ihmishirviöitä ja monien hirmutekojen joukossa murha ei ole edes karmein. He ovat aktiivisesti osallistuneet nykyajan hirveimmän terroristiryhmän toimintaan, aivan vähimmissäkin tapauksissa tukien ja avustaen sitä, heilutellen sen lippuja, kannattaen sen tekoja ja aatteita.

Poistettuna ryhmästä, yksittäiset jäsenet ovat kuitenkin viattomia. He eivät enää ole terrorismin suorittajia vaan sen uhreja. Ota yksi puu pois metsästä ja se ei enää olekaan osa metsää. Nyt hän kaipaa sääliä, ymmärrystä, armoa ja tukea. Hän ei ole tehnyt pahaa kärpäsellekään, ei ole omasta tahdostaan päätynyt pahaan paikkaan vaan on jokaisen mahdollisen tahon uhri. Ihmisjoukot kerääntyvät auttamaan häntä, keräämään varoja hänen tuekseen, puolustamaan häntä niin maallisen kuin korkeimmankin oikeuden edessä, tekemään hänestä sankarin mallikappaleen meille kaikille, valmiina palvottavaksi.

Syyttömyysolettama pysyköön vahvana

Tietenkin ymmärrän syyttömyysolettaman ja puolustan sitä mitä väkevimmin, oli puhe sitten näpistelyn tai terrorismin epäilystä. Yksilö on tietenkin syytön kunnes toisin todistetaan. En missään nimessä ole tuomitsemassa näistäkään naisista yhden ensimmäistä. Se ei ole yhdenkään rivikansalaisten tehtävä. He eivät ole tämän blogauksen pahiksia – katsantakantamme asioihin on. Näemme samassa asiassa halutessamme täydellisen hyvän ja täydellisen pahan, eikä vain eri medioiden sivuilla, vaan jopa samassa julkaisussa, samoilla sivuilla. Ymmärtäkäämme tämä: daesh on tehnyt tuhansia rikoksia ihmisyyttä vastaan, rikoksia joiden tekijöinä on tuhat viatonta ihmistä. Tämä on maailmankuvamme.

Tuo on maailmankuva, joka meidän täytyy ymmärtää ja ristiriita joka meidän pitää prosessoida. Al-Hol voi osoittautua tämän aikakauden Nürnbergiksi. Myös siellä oli lukuisia viattomaksi oletettuja, joista ajan myötä kuoritui niin syyttömiä uhreja kuin myös todettuja syyllisiä. Prosessi oli hidas, vaikea ja kivulias, mutta välttämätön tie eteenpäin. Pystyimme siihen kerran, pystymme siihen uudestaan.

Julkaistu

Sääntöjä ilmastolakkoihin?

Avainasiat ensin: minä peukutan molemmin käsin ilmastolakkoliikettä. En toki silloin ollut vielä syntynyt, mutta historian perusteella tässä vaikuttaisi olevan vähän samaa kuin Vietnamin sotaa vastustavissa kansannousuissa. Ilmastolakkoilu on jossain määrin kaoottista vielä toistaiseksi ja pohdin, onko se hyvä näin vai auttaisiko järjestelmällisyys asiassa eteenpäin.

Vaikutus arkeen

On selvää, että opiskelujen ja töiden keskeytyminen aina perjantaiksi on iso toimi vaikutuksiltaan. Ne, jotka jäävät kouluun ovat eri asemassa kuin ne jotka lakkoilevat ja tämä voi asettaa oppilaat eriarvoiseen asemaan. Työpaikoilla on sama haaste: pyöriikö firma, vastataanko puhelimeen, ehditäänkö sijaistuksia järjestämään. Maailma ei paljoa kärsi jos puhelinmyyntifirma on hetken pimeänä, mutta on myös reilusti työpaikkoja joista poistuminen aiheuttaa merkittäviä ongelmia, jopa vaaratilanteita. Mielestäni pitää voida luottaa siihen, että työpaikat saavat sisäisesti sovittua nämä asiat. Jotkut työnantajat näkevät myös PR-etuna antaa työntekijöidensä osallistua mielenosoitukseen. En tiedä miten paljon tällaista joustoa voi pidemmän päälle tehdä näin liittovetoisessa yhteiskunnassa, mutta ounastelen että tähänkin vastaus löytyy.

Eli, jospa kouluissa olisi ihan maan laajuinen prosessi osallistumisesta ilmastolakkoihin, tai osallistumatta jättämisestä? Jospa liitot määrittäisivät miten työpaikoilla saa toimia näiden osalta? Jospa asia olisi sovittu etukäteen ja mietitty laajemmin? Jospa toiminta olisi koordinoitua ja ennalta-arvattavaa, työpaikoilla ei tarvitsisi panikoida ja koulujen opetusohjelma ei kärsi?

Toisaalta taas, onko se sitten enää ilman keskushallintoa pyörivä, kaikkien tahojen yhteinen mielenilmaus tärkeän asian puolesta? Jos tästä tulee organisoitu, virkamiesvahvistettu, kaavan mukainen ”teillä on nyt 42 minuuttia ja 33 sekuntia aikaa olla vihaisia”, onko sanoma enää yhtä väkevä? Toisin sanoen, tarvitaanko tiettyä kaaosta ja arjen hajoamista siihen, että asia menee läpi? Onko komiteavetoinen mielenosoitus helpompi painaa villaisella vaikkapa Antti Rinteen toimistolla, jossa ainakin kovin iloisin mielin päätettiin maksaa lisää turvetukia? Kumpi vaikuttaa päättäjiin ja yrityksiin kovemmin: hallittu vai hallitsematon kaaos?

Pohditaan, ei päätetä

Ehdotan, että en tiedä oikeaa vastausta. Puolestani työntekijäni saavat osallistua ilmastolakkoon, ajoittain vaikka palkallisella työajallakin, mutta minun täytyy olla sen verran penseä että haluaisin siitä varoituksen pari päivää etukäteen. Tuskinpa kukaan häpeäpaaluun joutuisi vaikkei ennakkovaroitusta tulisikaan. Yhtä kaikki, olen yhä hämilläni ilmastolakkoilusta ja sen vaikutuksesta arkeen.

Ehkäpä minun ja meidän muidenkin nk. ”vastuullisten aikuisten” sietääkin olla vähän hämillään.

Julkaistu

Onko Israelin kansa syyllinen Palestiinan ahdinkoon?

Tiedostan astelevani vaarallisilla vesillä, joten korostan heti alkuun katsovani asiaa etäältä ja abstraktisti. Yhtä kaikki on mielestäni kohtuullista asettaa valokeilaan väite siitä, että kansa ei ole vastuussa johtajiensa teoista. Tietenkään suoraan ei olekaan, mutta asiassa on särmiä. Totean myös heti alkuun, etten aio ottaa puolia Israelin ja palestiinalaisten välisessä skismassa. Taustojen avaamiseksi ehdotan jaksoa radio-ohjelmasta Maailmanpolitiikan arkipäivää.

”Ulkopolitiikka ei muutu”

Benjamin Netanyahu eli nyt vaalit niukasti hävinnyt Israelin ex-pääministeri on yhdistetty toistuvasti kansainvälisessä mediassa palestiinalaisten sortoon. Kieltämättä hänen asenteensa rauhaan on kovin nuiva ja populistiset tempaukset ovat hänelle selkeästi reaalipolitiikkaa tai huomisen pohtimista tärkeämpiä. Siinä sivussa hän on myös tehnyt yhä kovemmasta linjasta valtavirtaa, vieläpä kovin helposti. Toisaalta sen huomaa siitä, että mitkään länsimaat eivät ole muutamaa lentävää lausahdusta kummemmin hänen toimiin reagoineet – ja toisaalta siitä, että muut vaaleissa kilpailleet suuremmat puolueet johtajineen, Benny Gantz mukaanlukien, eivät ole Netanyahun irtiottoja tuominneet tai ulkopolitiikan osalta vaihtoehtoisia linjoja esittäneet. Useita tutkijoita siteeraten, ulkopolitiikkaan ei ole tulossa muutoksia.

Tästä päädymme otsikon kysymykseen. Kansan äänistä yli 50% meni kahdelle puolueelle, jotka eivät siis halua palestiinalaistilanteeseen rauhanomaista ratkaisua. Pienemmissä puolueissa on lisäksi useita (Yisrael Beiteinu, Shas, URWP…) jotka suhtautuvat palestiinalaisiin vähintään yhtä nuivasti. Vastaavasti rauhaa palestiinalaisten kanssa hakevista puolueista suurin oli Hadash-Ta’al -vaaliliitto, joka keräsi vain neljä ja puoli prosenttia äänistä. Tästä voi mielestäni johtaa, että Israelin kansalaisista leijonaosa ei halua alueelle rauhaa, ainakaan tasavertaisesti rakennettuna. Tähän perään katson hyväksi korostaa, että harvassa päin maailmaa äänestetään tahoja, jotka haluavat luopua saavutetuista eduista. Ei ole huono muistuttaa siitäkään itsestäänselvyydestä, että palestiinalaisten puolellakaan rauhanaate ei saa hurjia suosinosoituksia kansalta. Siihen aiheeseen lienee kuitenkin parempi palata sitten kun palestiinalaiset käyvät vaaleihin.

Tässä kohtaa tyydyn kuitenkin toteamaan, että ei ole väärin sanoa vastuun verenvuodatuksesta olevan jaettuna isolle osalle kansasta. Sotilas painaa liipasinta komentajansa käskystä, joka toimii ministerin tahdon mukaan – ja kansan äänekkäällä hyväksynnällä (vrt. hiljainen hyväksyntä). Mielestäni pitää voida todeta, että Israelin kansalaisista leijonaosa haluaa jatkaa verenvuodatusta, ihmisoikeusrikoksia, segregaatiota ja valloituksia. Kontekstista irroitettuna tuo on kuitenkin aika ankea lausahdus. Helppo tekosyy on todeta että mikäs valloittaessa kun siitä ei koskaan koidu sanktioita tai seurauksia kansainväliseltä yhteisöltä. Äänestyspsykologiaan kuitenkin vaikuttanee eniten pelko naapurissa asuvista, raketteja yhtenään ampuvista, sinun ja läheistesi murhaamista fantasioivista vihaisista kansanjoukoista. Moinen ilmapiiri ei varsinaisesti ole omiaan synnyttämään suuria rauhantekijöitä, etenkään kun rauhantekijät tuppaavat menehtymään akuuttiin lyijymyrkytykseen.

Onko demokratiasta apua?

Pelottavin ajatus on, että vaalit ja demokratia eivät millään tavoin voi auttaa rauhan syntymisessä alueelle. Se on tosin aika yleinen ilmiö sodan ja epätoivon runtelemille alueille. Ulkoa tuleva rauhantekijäkään ei voi toimia ilman edes jonkin asteista tahtotilaa rauhanomaiselle ratkaisulle. En totta puhuen tiedä mistä tämän kipinän voisi löytää. Koko järjestelmä, molemmin puolin konfliktia, tukee vihanpitoa ja väkivaltaa. Kaikki nettoavat sodasta ja kaikilla olisi hävittävää rauhasta. Useammatkaan vaalit eivät tätä asiaa muuta, vaan kansa äänestää vastakin lähinnä siitä, pitääkö vastapuoli ampua vaiko ensin pahoitella ja sitten vasta ampua.

Israelin vaalit eivät siis korjaa tälläkään kertaa alueen tulenarkaa tilannetta. Tällä hetkellä arvelisin parhaaksi keinoksi ulkopuolisen asennoitumisen muuttumisen. Liian moni länsimaa toimillaan päätyy rahoittamaan sodan bisnestä, joko suoraan tai epäsuoraan, molemmin puolin konfliktia. Jos kansainvälisen kaupan lähtökohdat muuttuisivat molemminpuolista rauhaa tukevaksi niin, että rauha olisi sotaa parempi tapa menestyä kaupassa, voisi myös poliittinen ilmapiiri muuttua. Tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty, tai se olisi tehty jo aikapäiviä sitten.

Julkaistu

Ylläpidon tiedote: aktiivisia toimia tehdään

Olen toivonut, että pelkillä varoituksilla ja toiveilla keskustelun tervehdytyksestä päästäisiin eteenpäin, mutta valitettavasti siltä ei näytä. Katkeruutta on kovin paljon, vähemmälläkin tämä maa ja tämä blogi pyörisi.

Mikäli havaitaan jonkun kirjoittajan harjoittavan henkilöön käyvää kritiikkiä toisesta blogaajasta – oli se sitten riidan aloittaja tai siihen vastaaja – aletaan jäähyaitiota käyttämään myös, eli väliaikaisia kirjoituskieltoja.

Asia saadaan hyvin helposti muotoiltua näin. Tämä on mielestäni helppo muistaa ja muuta ei tarvitse muistaa:
Älä kirjoita toisesta blogaajasta ala-arvoista, valheellista tai yksityiselämään menevää tekstiä, blogiin tai kommenttiin, ei vaikka hän olisi ensin kirjoittanut semmoista sinusta.

Tarjoan esimerkkejä:
– OK: ”Antti Anonyymi, väitteesi Viron perunoiden tärkkelyspitoisuudesta on täysin tuulesta temmattu.”
– EI OK: ”Nelli Nimetön, vain idiootti voi väittää moista Viron perunoiden tärkkelyspitoisuudesta.”

Tarkennettakoon myös: Valheellinen teksti on esimerkiksi väite, jossa väitetään tietyn nimimerkin takana olevan tietyn henkilön. Yksityiselämään menevää se on siinä kohtaa jos paljastaa henkilön oikean nimen, tapauksessa jossa henkilö ei tätä halua itse paljastaa.

Myrkytämme omaa kaivoamme tässä ja sitä ei sovi katsoa. Ja ei, sillä ei edelleenkään ole väliä kuka riidan aloitti ja kuka sanoi mitä ensin.

Julkaistu

Taakanjako on haastavaa ilman taakan määritystä

Turkki on alkanut jälleen toimittaa turvapaikanhakijoita Kreikkaan ja tilanne on nopeasti räjähtämässä käsiin jo ennestään tupaten täysissä vastaanottokeskuksissa. Keskustelu EU:n turvapaikanhakijoiden taakanjaosta pyörii, mutta poliittisesti asia ei osoita etenemisen merkkejä. Ehdotan yhdeksi umpisolmun ratkaisuksi sitä, että määriteltäisiin mikä se taakka on mitä jaetaan – näin ainakin tietäisimme mistä päätämme.

Itsestäänselvyyksistä turha itkeä

Väriin katsomatta kaikki poliittiset liikkeet ovat ainakin kattotasolla siitä samaa mieltä, että EU ei voi ottaa kaikkia tänne haluavia tulijoita. Koska kaikkia ei voida ottaa, on syytä määritellä ketä voimme ottaa. Tämä on punainen lanka: jos määrittäisimme vaikkapa pari lukua alkuun. Ensinnäkin se määrä, mitä voidaan ottaa seuraavana vuonna turvapaikanhakijoita EU:n maaperälle (jättäen toki muille oikeuden hakea pakolaisstatusta leireiltä). Toinen voisi olla ns. hätäluku, eli se määrä jolla edellinen luku voidaan hetkellisesti ylittää tapauksessa, jossa on YK:n turvallisuusneuvoston määrittelemä sota tai muu vakava ihmisoikeuskriisi EU:n lähialueilla.

Kun meillä olisi määrä, jokainen maa tietäisi mikä on sen taloudellisen taakan suuruus, joka heille olisi tulossa. On aivan eri asia viedä parlamentille tai kansalle kysymys vaikkapa sadan turvapaikanhakijan vastaanotosta, kuin epämääräinen tieto että sieltä niitä tulee ja määrää ei tiedä kukaan. On turha moittia päätöksentekoa jumittuneeksi kun ei edes tiedetä mistä asiasta päätös tehdään. Pätevä vasta-argumentti kuulunee, että määrää on vaikea arvioida. Se on totta, mutta jostain pitää aloittaa. Jokin määräraja pitää ensin asettaa, sen osalta etsiä päätöstä, sen pohjalta saada järjestelmä toimimaan. Jos järjestelmä toimii hyvin, ja kansalaiset kokevat tämän, silloin on paljon nykyistä helpompaa puhua määrien nostosta. Jos taas järjestelmä ei toimi, mennään toiseen suuntaan.

Jostain pitää lähteä tai mihinkään ei liikuta

Tämänhetkistä keskustelua pidän siis jossain määrin vastuuttomana. On täysin yhtä absurdia huutaa kaikkien pääsevän EU:hun ja että meillä on varaa ottaa vaikka kuinka monta tulijaa, kuin huutaa että vain rajat sulkemalla ja pää pensaaseen työntämällä tulee kaunis huominen. Suunnilleen tuota tasoa keskustelu kuitenkin on. Jos keskusteluun halutaan järkeä, ja jos haluamme esimerkiksi Ursula von der Leyenille työrauhaa asiassa, on pöytään laitettava kompromissi, jossa kukaan ei saa kaikkea mutta jokainen tuntee huolien laantuvan. Kyllä, määrän asettaminen varmasti herättää levottomuutta ja määrästä varmasti tapellaan, mutta olisi edes joku mistä lähteä liikkeelle. Nyt ei ole mitään.

On luonnollisesti mahdollista, että taakan suuruutta ei vaan pysty kukaan määrittelemään. Senkin voi sanoa rehellisesti ja vedota moraaleihin. Siinä on palanen totuutta ja hitunen humaaniutta, mutta ei valitettavasti pisaraakaan ratkaisua – ja juuri ratkaisuja olemme vailla. Loppukaneettina rohkenen kysyä, onko moraalinen voitto tärkeämpää kuin EU:n pelastaminen?

Julkaistu

Neiti Suomela ja herra Halla-aho

Voi ystävät hyvät nyt kun siellä eduskunnassa kuohuu. Voivottelun sijaan kerron jotain, mitä mielestäni media ei tästä asiasta vielä kertonut. Kerron kahdesta erinomaisesta poliitikosta, nimeltään Iiris Suomela ja Jussi Halla-aho, enkä aio käyttää palstatilaa heidän haukkumiseen.

Niin paljon samaa

Edustajat Suomela ja Halla-aho edustavat puolueita, joita kumpaakin olen äänestänyt ja kumpaakin voisin kuvitella äänestäväni. He ovat molemmat hyviä puhumaan kansalaisille ja keräämään kannattajajoukkoja asioilleen, joita he osaavat perustella aina valmiilla numeroilla ja taustatiedoilla. Järki on molemmilla terävä ja ilmaisu sujuu asiallisesti. Heitä ei tarvitse keräillä eduskunnan pikkujoulujen lattioilta huppelissa, sillä maalaisjärki pelaa. He ovat molemmat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja maahanmuutosta ja he molemmat haluavat tehdä Suomesta paremman paikan jälkipolville. Mitä tulee tuoreimpaan ”suostumus” lakialoitteiseen, he ovat molemmat sen puolella.

He elävät molemmat somekratiassa, jossa tärkeintä on lyödä vastustajaa. He tietävät miten peliä pelataan: määrittele poliittinen vastustajasi ja lyö häntä aina kun olet eri mieltä, samaa mieltä, tai et oikeastaan mitään mieltä. Vaalituloksesi paranee, mitä rajummin vastapuolta haukut. Eivät ole tätä keksineet, eivät he ole mitään uniikkeja räyhääjiä, vaan pelin hengen ymmärtäviä. En voi haukkua heitä sen enempää kuin muitakaan päättäjiä tai vaikkapa journalisteja. Kansa tätä haluaa ja kansan palvelijoina he vastaavat kutsuun.

Niin kivasti erilaisuutta

Edustajien Suomela ja Halla-aho mielipiteissä on kovasti eroa. Hyvä juttu, pidän tästä! Molempien mielipiteistä löydän tuettavia asioita, useitakin, sekä myös asioita joista olen kovin eri mieltä, joskus oikein kovastikin eri mieltä. Tiesittekö, että maassamme on yllättävän paljon ihmisiä jotka voivat peukuttaa sekä vihreitä että persuja? No, nyt ainakin tiedätte. Mutta kaiken kaikkiaan, hyvä juttu että on erimielisiä eduskunnassa. Se jos mikä on oikea paikka erilaisille mietteille. Kiitos, että ajattelette omalla päällänne ja tulette erilaisiin johtopäätöksiin.

Edelleenkin maan tavan mukaisesti puheissa kovasti keskitytään siihen mitä on tapahtunut, mitä joku on sanonut tai mitä jonkun oletetaan ajattelevan. Se on trendin aallonharjalla – mutta tosi menestyjä on se, joka näkee koska aallonharja loppuu ja ymmärtää hypätä nousevaan aaltoon ensimmäisten jouossa. Ennustaja en ole, mutta Stetson-Harrison-metodilla ehdotan, että ehkäpä seuraava aallonharja on sillanrakentamisen puolella? Ihan vaan meinaan semmoista mietin, että jos näin on, sitä saisi pajatson tyhjäksi helposti kun kohtaisi, löisi kättä päälle ja toteaisi että unohdetaan menneet, debatoidaan vastakin terävästi ja keskitytään tekemään huomisen Suomesta niin hyvä paikka kun mahdollista.

Ja sitten minä heräsin…

Julkaistu

Poliisimies Taponen, Reykjavik ja sharia

Sosiaalinen media on kohissut viime päivät ylikomisario Jari Taposen matkasta Reykjavikissa pidettyyn seminaariin, jossa käsiteltiin äärioikeistoa. Taponen raportoi lennosta puheenvuoroja ja esitettyjä näkökulmia, mielestäni täysin neutraalisti. Siteeratuissa puheenvuoroissa oli todella huolestuttavia ajatuksia tasa-arvoisen yhteiskunnan kantilta ja tästäkös viha ryöpsähti ja yhtäkkiä sanat päätyivät Taposen suuhun. Tästäkin somekohusta voi oppia.

Virkavalta somessa

Sosiaalisessa mediassa toimiminen ei ole helppoa poliisille(kaan). Paitsi että yhteiskunta on jo ennestään kovin jakautunut, jokainen lausahdus tulkitaan toki hetimiten väärin. Tässä työssä pitää osata yhdistellä se mitä sanoo, se miltä asiat näyttävät ja ihmisten tunnot. Viestintää mielestäni jotenkuten tuntevana ihmisenä antaisin Taposelle kouluarvosanaksi seiskan. Pisteitä tulee siitä, että hän varmistaa faktat ja tarjoaa lähteet, miinusta siitä että hän aloittaa herkästi riitoja, tai ainakin jättää tekemättä toimia joilla riitoja voitaisiin välttää. Jotain hyvää ja jotain huonoa, ja korostan ihan varoiksi että kritisoin hänen toimiaan valtion virkamiehenä, en henkilöä. Pitäisi olla kiveen hakattua, että henkilöön käyvä kritiikki myös häntä kohtaan on asiatonta ja tarpeetonta.

Tämän viikon tapauksessa Taponen siis siteerasi mielipiteitä, joita hän ei missään kohtaa väittänyt omakseen. Hän ilmaisi kuka puhuu, mistä puhuu ja jos vain viitsi katsoa viestiketjun, kenellekään ei voinut tulla epäselväksi että kyse on sitaateista. Vaan miksi antaa faktojen pilata hyvää riitaa? Kun hän siteerasi erästä puheenvuoroa, jossa mainittiin avainsana ”sharialakikielto”, some riemastui. Alla alkuperäinen viesti.

Ei kestänyt montaa sekuntia, kun ylikomisario Taposen esitettiin kriminalisoivan sharian vastustamisen. Hän ei niin tehnyt. Myöskään hänen siteeraamansa taho ei ollut ajamassa Islantiin sharialain kritisoinnin kieltoa. Näiden korostaminen ei auttanut, kansa halusi ymmärtää väärin. Riita piti aloittaa. Äänekkäämmät mediat piti valjastaa kertomaan mitä Taponen oikeasti ajattelee ja mitä hänen johtamansa suuri salaliitto oikeasti ajaa. Vihan kierre sai lisää vettä myllyynsä.

Olisiko tämä voitu välttää?

Mikäli tarkoitus oli kertoa asiallisesti ja suoraan siteeraten mitä seminaarissa puhuttiin, ei tätä skismaa mielestäni voisi välttää. En suostu ajattelemaan semmoista toimintatapaa, jossa faktoja vältetään vain koska pelätään mitä ihmiset niistä ajattelevat. Keihäänkärjen olisi voinut leikata hieman eri tavalla muotoilluilla sitaateilla. Taponen olisi voinut huomata miten arkaan paikkaan hän osuu ja lisätä ”xx lisäksi referoi siihen, miten…”, tai jotain tuon tapaista alkuun. Nyanssiero, mutta joskus tärkeä. Kaiken kaikkiaan en voi mainittavasti moittia Taposen toimia tässä asiassa. Hän kertoi kontekstin, aiheen, puhujat ja siteerasi suoraan, sanoja muokkaamatta. Tästä tapauksessa voin antaa arvosanan yhdeksän.

Olen ilmaissut, mielestäni kohteliaasti Taposelle, että toivoisin hänen viestivän hieman rakentavammin, hieman ymmärtävämmin, hieman enemmän siltoja rakentaen ja vähemmän niitä polttaen. Kaiken häneen kohdistuvan asiattoman sonnan seassa myös muita asiallisia, rakentavia kritiikkejä on hänelle osoitettu, eikä hän ole niistä paljon perustanut. Se on sääli. Mielestäni hänellä olisi mahdollisuus rauhoittaa riitoja ja pelkoja, kun nyt moni tuntee hänen lähinnä tekevän pelokkaista ihmisistä naurunalaisia. En sano että tämä on hänen tarkoitus, mutta voi olla tahaton lopputulos. Ei kyse ole siitä etteikö äärioikeisto (vastarintaliike ym) harjoittaisi vihamielistä, tuhoisaa viestintää ja etteikö se olisi uhka. Kyllä se on. Kyse on siitä, että sadat tuhannet ihmiset ovat huolissaan ja he kokevat yhä vahvemmin ettei heitä kuulla. Tämä vahvistaa pelkoa ja vastakkainasettelua. Ongelman liennytystä voisi tehdä asiallisesti ja kunnioittavasti.

Pidän viestinnän periaatteenani sitä, että asioita voi aina parantaa. Kun joku menee mieleen, haluan tutkia miten näin kävi. Siksi myös tämä kirjoitus. Toivon, että voisimme oppia tästä hieman oikoluvun jaloa taitoa ja pohtia, miksi riitoja on aina pakko aloittaa ja miksi asiat pitää aina viedä henkilökohtaisuuksiin. Toivon, että ylikomisario Taponen jatkaa ja pohtii myös osaltaan, miten hän voisi tärkeässä työssään toimia vieläkin paremmin. Tässä vaiheessa kiitän hänen raportoinnistaan Reykjavikista ja juon aivan rauhassa kupin kahvia.

Julkaistu

Konkretiaa: uusitaan postin kirjejakelu

Yksi monista postin työehto- ja palkkafarssin tausta-aiheista on kirjejakelun radikaali väheneminen, joka on kiistaton tosiasia. Heitän pöytään konkreettisen ehdotuksen, jolla tätä jakelua ja siten kuluja voisi vähentää, tavalla joka ei kuitenkaan löisi työntekijöitä sormille välittömästi. Jutun juurena on toteuttaa muutos vähitellen, mutta määrätietoisesti.

Kiertävä käytäntö

Useat pikakyselyt sosiaalisessa mediassa ovat vahvistaneet yleisen arvion: päivittäiselle kirjeiden ja aikakauslehtien jakelulle ei nähdä tarvetta. Toisaalta, epäilemättä yhtä suuri osa kansalaisista pistäisi vihaksi, jos leijonaosa postin jakelijoista potkittaisiin hetkessä pihalle. Oikea tapa henkilöstön vähennykseen tapahtuu hitaasti, yhdistäen monta käytäntöä:

  • Eläkkeelle jäävien tilalle ei palkata uusia.
  • Kun muilla osastoilla vapautuu työpaikkoja, tarjotaan kirjejakelua tekevälle työntekijälle ensisijainen optio tähän.
  • Ei jatketa määräaikaisia sopimuksia.
  • Ei käytetä vuokratyövoimaa.

Ym. keinoilla muutos tapahtuu hitaasti ja avuksi tulee etenkin kaupungeissa helposti toteutettava kiertävä käytäntö. Postin jakelijoilla on jakelualueet. Jaetaan ne viiteen niin, että ensi vaiheessa jokaisen viikon arkipäivälle on yksi viideosa alueista joihon ei jaeta postia. Kun väen väheneminen kasvaa, näitä päiviä tulee useampia ja pidemmän päälle postia jaetaan vain yhtenä tai kahtena arkipäivänä viikossa, eri jakelualueille eri päivinä. Luonnollisesti jo omistusohjausministerinkin mainitsemia yhteistyömalleja voi ajaa rinnalla, Aamulehden jakelija voisi viedä myös laskut ja Tekniikan Maailman (vai Maaseudun tulevaisuuden?). Järkeistyksen eri malleja voi yhdistää.

Laki mukaan

Lakimuutos on ajettava nopeasti, poistaen postilta velvollisuuden jokapäiväiseen kirjeiden jakeluun. Ounastelen sen menevän eduskunnassa läpi helpommin, mikäli ym. tyylinen pehmeä lasku on käytössä, jolloin muutos ei johda suuriin irtisanomisiin tai työntekijöiden polkemiseen muutoin. Epäilemättä muutama änkyrä valittelee miten hirveää on jos aikakauslehteä pitää odottaa pari päivää pidempään, mutta aika vähäisellä maalaisjärjen käytöllä voidaan nämä ongelmat pistää kontekstiin.

Ei ole huono idea, että posti toimisi tämän päivän ehdoilla, siirtyen rohkeasti pois 1800-luvulta. Maailma muuttuu ja viisaasti johdettu posti muuttuu siinä mukana, niin lainsäädännön kuin yrityksen kantiltakin. En voi hyvällä omallatunnolla sanoa postia viisaasti tai vastuullisesti johdetuksi, mutta onneksemme asioita voi parantaa. Mitäpä jos tehtäisiin muutokset ilman tarpeetonta riitaa?

Julkaistu

Lopetan Uudessa Suomessa

Tämän päivän ilmoitus Alma Medialta tuli melkoisena shokkina. He muuttavat koko uutis- ja blogipalvelunsa maksulliseksi ja siirtävät sen USA:han. Tuon kanssa olisin voinut elää, mutta Alma Mediaa operoi jatkossa Amazon, joka on useissa arvioissa esitetty maailman vaarallisimmaksi yritykseksi – ja vaatii jo taitoa voittaa öljy- tai tupakkyhtiöt tuossa kisassa. En voi nukkua öitäni tuon valinnan kanssa. Jatkan toki Pirkan blogeissa, joka on pitkään ollutkin ykköskanavani, enkä poissulje vierailuja jossain muissakin blogeissa ajoittain.

On jotenkin osuvaa, että Alma päätti julkistaa uuden pääyhteistyökumppaninsa vain päiviä ennen kuin Amazonin henkilökunnasta iso osa on menossa lakkoon, vastalauseena yrityksen ympäristöpolitiikalle. Amazon toimii lähes yksinomaan hiilienergialla ja on vastustanut jokaista yritystä lisätä ympäristöystävällisen energian määrää. He eivät myöskään kierrätä mitään, vaan kaikki palautukset menevät jätepuristimen kautta kaatopaikalle. Henkilökunnalle ei makseta palkkoja, ei anneta oikeutta taukoihin, ei oikeutta liittyä AY-järjestöön, ei irtisanomisaikaa, ja etnistä profilointia käytetään rekrytoinnissa. Sokerina pohjalla, yritys ei ole maksanut koskaan veroja senttiäkään, vaan itse asiassa on järjestellyt itselleen ratkaisun jossa liittovaltio maksaa yritykselle toista miljardia vuodessa. Toisin sanoen, negatiivinen veroprosentti.

Minulla ei ole mitään pilvipalveluita tai Yhdysvaltoja vastaan, mutta tämä on raja jota en ylitä. Minulle tulee fyysisesti paha olo tällaisesta valinnasta. Minua myös suoraan sanoen ihmetyttää, että Alman toimittajat purematta nielevät tämän. Siellä on fiksuja, erinomaisia toimittajia, joilla on myös sosiaali- ja ympäristövastuu mielessä. Miten he sallivat tällaisen toiminnan? Ehkä heiltä ei kysytty, tai ehkä he pelkäävät työpaikkansa puolesta jos kritisoivat. Se on sääli, sillä minulla ei todellakaan ole mitään vastuullista journalismia vastaan.

En aio neuvoa ketään muuta tekemään niin tai näin asian suhteen. Tämä on minun päätös, kukin tehköön omansa. Rohkaisen ihmisiä kuitenkin ainakin tiedostamaan valintansa vaikutukset. Rohkaisen myös lukuisia muita kotimaisia blogipalveluja ottamaan tästä helpon PR-voiton.

Julkaistu

Poistettu blogaus

Tästä on poistettu yksi blogaus, joka meni sisällöltään vahvasti henkilöihin herjaavalla tavalla. Se ei sovi.

Asioita saa kritisoida, mutta ei saa mennä henkilöön.

Kun kommentoitte tähän tiedotteeseen, muistakaa tuo! Se, että ette pidä jostain henkilöstä / hänen politiikasta / hänen moderointipäätöksistä omassa blogissaan, ei anna teille pienintäkään oikeutta käydä henkilöä vastaan. Jokaisen omat blogaukset ovat hänen omiaan, eivät siis blogialustan omaisuutta tai valtiollisia tiedotteita.