Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Valtio ei osaa ostaa

Politiikkaradiossa keskusteltiin yksityisistä sote-toimijoista, Valtiontalouden tarkastusvirasto on jo vuosikausia valitellut surkeista IT-palveluiden ulkoistamisista ja katastrofeja kuullaan tuon tuosta. Rakentaminenkaan ei suju, Olympiastadionin ikävä esimerkki on jotain hirveää. Onko valtio täysin kyvytön hankkimaan yksityisiä palveluita? Ei aivan, yksi poikkeus löytyy…

Palvelun ostaminen on vaikeaa

Minun työkokemukseni on lähinnä yksityiseltä sektorilta ja pienessä määrin kolmannelta sektorilta. Olen osallistunut useisiin suuriin hankintaprosesseihin, vaikeisiin järjestelmiin ja sopimuksiin. On hyvin helppoa epäonnistua hankinnoissa, ylittää budjetti ja saada rikkinäinen lopputulos. Kun asiaa tutkitaa, syyllisiäkin usein löytyy useita, mutta lähes aina ongelma tiivistyy yhteen asiaan: ostajan asiantuntemuksen puute. Jos ostaja ulkoistaa asiantuntemuksen liialti myyjälle – kuten valtio lähes aina tekee – ostaja ei koskaan saa mitä haluaa, koska ostaja ei edes koskaan itse pohdi mitä haluaa. Hankinta voi vain epäonnistua.

Valtio on elänyt tiukalla taloudenpidolla. Väkeä pitää vähentää ja tilannetta paikataan sitten konsulteilla. Jostain syystä kymppitonni palkkoihin on mahdotonta hyväksyä, mutta miljoona konsulteille menee budjetista läpi heittämällä. Seuraava on täyttä totta: projektien yhteydessä kahdella puolen pöytää istuu saman alan toimijoita. Toisella puolen on valtion työntekijä, jolla on tuplat isompi vastuu, puolet pienempi palkka, surkeammat edut ja jakkara heiluu. Toisella puolen on konsultti, joka tienaa enemmän tekemällä vähemmän. Tätä tapahtuu aivan koko ajan, viimeisimmät tuntemani tapaukset ovat viikon takaa, eikä tässä nähdä ongelmaa.

Asiantuntijat ovat todenneet, että valtio ei voi ulkoistaa sosiaali- ja terveydenhuollon vastuuta. Yksityiset voivat auttaa asiassa, paljonkin, mutta eivät isäntänä. Aivan saman ajatusmallin pitäisi päteä muuhunkin. Tietojärjestelmien hankinnassa pitäisi valtiolla olla omilla palkkalistoillaan hyviä teknologian osaajia, joilla on valta ja vastuu sekä kollegoiden tuki. Rakennuspuolella pitäisi olla esimerkiksi rakennustarkastajia omasta takaa, huippuosaajia joilla on tarpeeksi aikaa tehdä työnsä. Näiden vastuiden ulkoistaminen ei ole toiminut koskaan. Ei koskaan.

Investoi osaamiseen

Julkishallinto ei ole houkutteleva työpaikka asiantuntijalle, joka haluaa haasteita, kunnioitusta, vastuuta ja asiallisia työoloja. Ei kuuta taivaalta, mutta perusasiat pitäisi olla kunnossa. Työolot ovat huonot, ilmapiiri karmiva, johtoa ei voisi vähempää kiinnostaa asiat ja päälle tulevat vielä jatkuvasti osaajien yli kävelevät poliitikot. On totta, ettei ole rahaa palkata osaajia, mutta eipä ole paljon puitteitakaan heille. Tämä ei ratkea helposti, eikä se ratkea ollenkaan jos ongelmaa ei edes myönnetä. Poliitikko ei voi myöntää julkisesti, ettei hän tiedä kaikesta kaikkea. Kannattaisi, nimittäin rehellisyyskin voi tuoda ääniä.

Joten tässä suossa ollaan – paitsi niin, se yksi poikkeus. Armeijan hankinnat menevät keskimäärin vähän paremmin. Miksi? Koska sotilasteknologian hankinnoista ovat päättämässä sotilaat. Luulisi tämän esimerkin jo muistuttavan, että asiantuntijalle on käyttöä. Jos et tiedä mitä ostat, et tiedä mitä saat.

Julkaistu

Hoitajien palkkatoive hukkuu inhimillisyyden alle

Hoitajien vaatimukset palkankorotusten tasa-arvoerästä ovat pinnalla ja pysyvät siellä hyvän aikaa. Keskivertokansalaisen on helppo ymmärtää vaatimuksia ja kieltämättä olisi jo korkea aika nostaa hoitohenkilökunta palkkakuopasta ja muutoinkin surkeista työoloista. Se ei kuitenkaan onnistu ennen kuin jotain merkittävää tapahtuu aivan muualla yhteiskunnassa.

Meitä ei solidaarisuus koske!

Politiikkaradion keskustelussa muistutettiin tärkeästä kohdasta Sipilän kikykikkailussa, joka sattui hoitajiin kovasti. Tässähän olivat mukana kaikki – paitsi röyhkeimmät, tietenkin. Oli tärkeää, että esimerkiksi ahtaajat mainittiin nimeltä. AKT on malliesimerkki liitosta jossa asiat hoidetaan nyrkein ja yhteiskuntaa ollaan aina valmiina kiristämään röyhkeimmin mahdollisin tavoin. Heillä maailma on minä itte ja kaikki on hyvin kunhan juuri minä itte saan kaiken heti nyt, palakoon muu maailma ympärillä. Tämä on se maailma, jossa Tehyn kaltaiset toimijat elävät.

Hyvän hoitajan on elettävä ihmisen tasolla, toimittava osana inhimillisyyttä ja reilua yhteiskuntaa. Siinä maailmankuvassa on rajatusti tilaa äärimmäiselle itsekkyydelle. Tietenkin hoitajien järjestöt ovat tiukkoja, osaavia ja jämptejä, mutta heidän maailmankuvansa ei yksinkertaisesti kykene siihen määrään röyhkeyttä ja täydellistä, maailmaa halveksivaa itsepäisyyttä jota työmarkkinapöydässä edellytetään. He eivät ole valmiita jättämään potilaita kuolemaan saadakseen pointtinsa läpi. Siten he eivät voi yksin voittaa taistelua reilummista palkoista.

Tarvitaan yhteiskunnallista vaakakuppia

Jokainen ymmärtää, että lisärahan saaminen yhteen paikkaan tarkoittaa sen poistumista toisesta. Vähän enemmän oppinut myös ymmärtää, että tuloveroja korottamalla ei pystytä lisäämään valtion verotuloja, vaan ne pikemminkin vähenevät niin toimien. Ainoa tapa saada hoitajien tilanne kuntoon on saada joku muu pärjäämään vähemmällä. Jonkun on luovuttava saavutetuista eduistaan jotta hoitajat voivat saavuttaa perustason solidaarisuuden. Joka ikinen poliitikko on mieluusti valmis lupaamaan paljon kaunista kaikille, mutta vain vastuullinen päättäjä ymmärtää nimetä reunaehdot.

Kuka on valmis nielemään ylpeytensä hoitajien vuoksi? Hallitus voisi korjata kaupallisten säätiöiden verotusta, kuten VTV ehdottaa, mutta RKP ei siihen suostu. Hallitus voisi korjata työmarkkinajärjestöjen verotusta, kuten lukuisat tutkijat ehdottavat, mutta SDP ei siihen suostu. Hallitus voisi tinkiä yritystukiaisista tai haitallisista energiatuista kuten laajalti ehdotetaan, mutta kepu ei siihen suostu. Hallitus voisi tilkitä harmaata taloutta, mutta yksikään hallituspuolue ei siihen suostu. Tai tämä sama lyhyemmin: joka ikinen päätös joka tarvitaan hoitajien auttamiseksi, edellyttää että rahaa otetaan sieltä mistä sitä on otettavaksi. Kansalaisilla ei ole varoja enää otettavaksi. Kansalaiset eivät juuri murise kun heiltä ryöstetään, mutta varakkaat laitokset kyllä murisevat.

Hallituksen pitää olla ilkeä sikailijoille jos he haluavat olla kilttejä ihmisille. Tässä ei ole onnistunut yksikään hallitus, oli mukana aivan mitkä tahansa puolueet. Jotain merkittävää on tapahduttava jotta Suomessa arvostettaisiin pari tonnia kuussa tekeviä hoitajia enemmän kuin miljoonan kuussa tekeviä säätiöiden johtohahmoja.

Julkaistu

Lähdin lenkille

Päätin, että tulehtunut päkiäni voisi vähitellen jo kestää paremmin kävelyä joten oli aika testata tätä. Samalla rupesi tekemään mieli hampurilaista joten ajattelin että voisin piipahtaa Kaukajärvellä semmoisen syömässä, se olisi sopivasti kävelyä. Ja siitähän se sitten lähti…

6 km: Hyvin menee, mutta vähän alkaa nälkä jo tuntumaan. Jatketaan.

8 km: Äh, nyt se nälkä on jo todellinen. Olisikohan pitänyt ottaa aamupalaksi enemmän kuin kuppi kahvia?

9 km: Ääääh, nyt on jo niin nälkä että voin todella huonosti, eihän täst… heei! Tuossahan on hauskan näköinen suo! Hiiohei, nyt taas jaksaa!

10 km: Missä hemmetissä mää olen?

11 km: Hoi! Neuvostoliitto soitti ja haluaisi elementtibetoninsa takaisin.

13 km: Perhana, taisin mennä pari kilsaa Kaukajärven ohi.

14 km: Hieno latu. Hieno talvi.

15 km: Vihdoinkin sitä ruokaa. On aikoja, jolloin virvoitusjuoma todella virvoittaa.

17 km: Jatkaisiko kaupunkiin vai kääntyisikö sivummalle? Äh, kaupungissa on tylsää.

19 km: Auts, nyt se päkiä rupesi kipuilemaan, parempi pitää varansa.

21 km: Toimistolla oli kahvia, ehkä tämä taas tästä.

Julkaistu

Niin kiitää Trump uudelleenvalintaan

Donald Trump valitaan tänä vuonna jatkokaudelle ellei melkoisia ihmeitä tapahdu demokraattipuolueessa, enkä juuri nyt usko ihmeisiin. Yhdysvallat on kaukana meistä, mutta voimme oppia hurjasti myös omasta poliittisesta tilanteestamme katsomalla heihin. Trumpin lyöminen ei olisi mahdoton haaste, mutta vastapuoli luulee voittavansa vain vastustamalla häntä. Ei onnistu.

Ilman asiaa ei tule ääniä

Suosittelen lämmöllä lukemaan The Guardianin kolumnin aiheesta, kirjoittajana arvostettu Nathan Robinson. Hän kertoo, miksi demokraatit tulevat häviämään asettamalla ehdokkaaksi turvallisen, komitean suosiman Joe Bidenin. Juttu on suorastaan häiritsevän suoraviivainen, yksinkertainen ja jo aiemmin todistettu oikeaksi. Ilmeisesti puita on vaan niin kovin haastavaa nähdä seistessä metsän edessä. Arvon Yhdysvaltain demokraatit, metsä on jo kasvanut ympärillenne, vaikka te luulette olevanne yhä turvassa Wall Streetillä.

Minä näen tämän aiheen lopulta todella voimaannuttavana. Se, mitä tässä sanotaan on, että politiikassa menestyäkseen pitää olla sanomaa. Henkilökohtaisesti pidän sanomana vahvimpana, mutta ehkä suureen yleisöön haastavimpana Andrew Yangia. Hänen osaamisensa on veitsenterävää, faktoille on numerot pohjalla ja hänen maailmankuvansa on äärimmäisen rohkaiseva. Huomattavaa energiaa ja äärimmäisen laajojen ihmisjoukkojen herätystä tekee myös vanha tuttu Bernie Sanders, joka jaksaa 78-vuotiaana enemmän kuin moni kolmekymppinen. Mieli on terävä ja tulevaisuudenkuva kaunis. Median suuri suosikki myös Suomessa on Michael Bloomberg, josta epäillään pelin kääntäjää. Omaan silmääni hän vaikuttaa lähinnä Bidenin kloonilta. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole puoluekoneiston sisäpiirin nimi ja se tuntuu olevan tärkeintä.

Entä jos USA muuttuisi?

Yhdysvallat on maana tehnyt isoja muutoksia historiassaan. Viime vuosisadalle mahtuu monta suurta käännöstä. Historiallisessa kontekstissa Yangin perustulo tai Sandersin terveydenhuoltouudistus eivät lopulta ole niin suuria. Kysymys on siitä, miltä asia saadaan kuulostamaan. Jos sanoma saa laajan kaikupinnan, se kaikuu yli vuorten ja jokien. On toki todennäköisempää että maa jatkaa enemmistönsä suosimaa konservatiivista linjaa, mutta mietitäänpä hetki: mikä sitä linjaa määrittää vaaleissa? Asiakysymykset? Pitkän linjan suunnitelmat? Ei, vaan imago siitä että henkilö käy kirkossa, saarnaa Jumalasta sitä ja tätä ja valehtelee työpaikoista ja veroista kirkkain silmin. Faktoilla on hyvin vähän tekemistä, imagolla paljon. Toisin sanoen, luomalla vahva, kantava imago, on mahdollista saada tuulta purjeisiin myös toisenlaisella tausta-ajatuksella.

Herran pelko on vahva voima Atlantin tuolla puolen, mutta heillä on myös varsin positiivisia näkemyksiä vapaudesta, yrittämisestä, epäonnistumisesta ja siitä oppimisesta. Mikäli ehdokas onnistuu kaappaamaan toivon sanoman, on kampanjassa vauhtia. Tätä ovat kokeilleet niin republikaanit kuin demokraatitkin ja voivat kokeilla vastakin. Kaikesta kauheasta paheksunnasta huolimatta Trumpin perussanoma on parempi tulevaisuus. Bidenin perussanoma on vastustaa Trumpia ja kertoa syvän analyyttisesti miksi hän on oikeassa. Ei onnistu.

Ounastelen, että seuraamme demokraattien itsetuhoisaa, itserakasta kampanjaa ja sen täydellistä tuhoa. Saatamme samalla katsella myös kotimaan politiikan tulevaisuutta. Voittaja ei ole se, joka eniten komppaa tai vastustaa kilpailijaa. Voittaja on se, joka määrittää oman agendansa, kummallakin puolen rutakkoa. Kotimaan perinteiset puolueet, katson suuntaanne.

Julkaistu

Juutalaiset vastaan juutalaislobby

Juutalaiset, juutalaisuus ja heitä vastaan kohdistetut vihateot ovat yhä useammin tapetilla. Päätin, että voisi katsoa itseään peiliin ja pohtia mitä itse mietin juutalaisuudesta. Sitten totesin että pitää pohtia myös juutalaislobbyn toimintaa ja sitten muuttuikin jutun sävy.

Tänään. Nyt.

En aio käyttää aikaa käydäkseni läpi juutalaisuuden historiaa kaukaa tai viime vuosisadalta. Holokausti on fakta – turhaan kertaan jotain minkä jokainen on oppinut ja jos joku ei historiaa usko, ei minun kertaus sitä miksikään muuta. Oleellista on mielestäni mitä tapahtuu tässä ja nyt, sillä leijonaosa nyt eläviä juutalaisia ei ollut elossa 1940-luvulla. On typerää elää nykypäivää historian tekosyillä. Historia pitää muistaa ja siitä sopii oppia, mutta aiempien sukupolvien kokemukset eivät anna mielestäni mitään erityisasemaa kenellekään, hyvässä tai pahassa.

Tässä ja nyt juutalaisia voi kehua positiivisesta asenteesta oppimiseen. Heidän arvoihin tuntuu kuuluvan tiedon hankkiminen ja sen kunnioittaminen. Asenne sivistykseen on ihailtava, eikä haittaisi yhtään lainata näitä oppeja. Tämän myötä heitä ei myöskään herkästi syytetä aivopesusta tai uskontonsa markkinoinnista. Se tuntuu ihan oikeasti enemmän uskonnolta ja vähemmän bisnekseltä – joskin maine on kärsinyt muutamasta amerikkalaisesta puliveivarista. Älkäämme kuitenkaan syyttäkö koko uskontoa tuosta. Se, että juutalaiset ovat opiskelleet ja oppineet ahkerasti, tuo heille tilaisuuksia yhteiskunnassa. Ei se ole salaliitto, se on ahkeran työn tulosta. Ei siitä voi moittia vaan kehua.

Moittia sen sijaan voi barbaarisesta pikkulasten silpomisesta. Yhden atomin verran kehossani ei ole tilaa ymmärrykselle ympärileikkauksia kohtaan tässä ajassa. Kyllä, vuosituhansia sitten se oli perusteltua, tänä päivänä se on sairasta ja yhteiskunta joka sallii tuollaisen toiminnan on yhtä sairas. Tämän pitää loppua, vaan asennoituminen on jäykkää. Tämä on yleinen toinen kritiikin aihe, joustamattomuus. Puolitoista vuotta sitten Horisontti-ohjelmassa puhuttiin ruokailukäytännöistä, kosherista ja halalista. Jopa islamilaiselta puolen tuli ymmärrystä, kun taas juutalaisedustaja Yaron Nadbornik oli joustava kuin jäätynyt ratakisko. Jotkut juutalaisyhteisön edustajat myös alentavat lähes minkä tahansa keskustelun puheeksi siitä miten hänen isoisänsä kärsi. Niin kärsi, rikos ihmisyyttä vastaan oli hirveä, mutta helvetinkö tekemistä sillä on tässä ja nyt? On ala-arvoista ja historian uhreja halventavaa pelata tuo kortti yhtenään.

Tietä eteenpäin?

Villakoiran ydin on kuitenkin usein uskonnon ulkopuolella, Israelin valtiossa. Israelia voi moittia monesta, mutta keskivertojuutalaisissa on ihan kotitarpeiksi myös heitä, jotka eivät hyväksy väkivaltaa. Israelinjuutalaisia voi moittia siitä, että äänestävät sotahulluja valtaan, mutta diasporaa ei voi tästä moittia. Heitä tosin voisi rohkaista puhumaan rakentavasti ja yhä vahvemmin muistuttamaan eron poliittisen ja uskonnollisen välillä. Sillanrakennus on laji mihin voisi hieman panostaa.

Antisemitismin kasvu on kuitenkin kasvava ongelma, niin kotoperäisten natsilarppaajien kuin islamistisen maahanmuutonkin myötä. Tiedon lisääminen auttaa, mutta toivoisin myös että juutalaislobby lakkaisi markkinoimasta ylivertaisuutta. Jos juutalaiset osataan nähdä tasavertaisina ihmisinä, olemme ottaneet monta askelta tiellä parempaan huomiseen.

Julkaistu

Demarihallitus antaa vähäosaisille

Otsikko ei sitten ole sarkastinen, vaan rehellinen pintapuolinen havainto vuoden alusta näkyvistä muutoksista, joissa monella tapaa vähäosaisia huomioidaan. Jopa näin kylmäverisenä kapitalistisikana näen tässä paljon hyviä eleitä joita arvostan. Ongelmia näkyy pinnan alla.

Pitkä lista pinnalta kaunis

Aika harva asia listalla vaikuttaa minuun. Tampereen demarien puolen prosentin veronkorotus ja hallitusdemarien toinen mokoma toki tarkoittaa prosenttiyksikön nousua verotukseeni, eikä se tietenkään kivaa ole. Toisaalta, jos se tarkoittaisi vähäosaisille parempaa päivää, ei se minun elämää kaada, kunhan vaihdan vähän halvempaan piimään ja porkkanaan. Eläkkeet eivä minua koske, päivähoidon paraneminen on mainiota, polttoaineiden hinnannousu on aika pieni ja limsojen hinta onkin liian halpaa nyt. Kotitalousvähennystä en ole vuosiin käyttänyt, mutta tiedän kyllä miten ikävää sen leikkaaminen on monille pienimmille yrityksille. Osakesäästötili on ihan kiva lisä, mutta pääosalle osakesäästäjiä perinteinen arvo-osuustili on kannattavampi vastakin. Monelle 90-luvulla pankkeihin uskoneille lamavelkojen vanheneminen lienee helpotus, tosin vuosikymmeniä liian myöhään.

Fiilispohjalta näen siis tämän ylivoimaisesti enemmän hyvänä kuin huonona. Pintaa raaputtamalla alkaa kuitenkin murheita paljastumaan. Keski- ja suurituloisten verotuksen nosto ei sada valtion laariin vaan pois sieltä, kuten on toistuvasti tutkimuksin osoitettu. Lisäksi se auttaa ylläpitämään Suomen persoonallista veronkiertokäytäntöä. Siinä missä Italiassa tai Kreikassa veronkierto on vähäosaisten arkea, Suomessa se on suurituloisten kansanhupia. Mitään toimia ei veronkiertoa vastaan tehdä, eikä millään tavoin luoda edellytyksiä verokertymän kasvulle. Sota rikastumista vastaan on sota valtion vaurastumista vastaan. Jostain syystä tämäkään hallitus ei ymmärrä katsoa päätöstensä todellisia vaikutuksia ja olettavat että veronkierto vähenee jos veroprosentteja nostetaan. Valitan, tuo on toiveajattelua. Toki tässä on varmasti politisointia, suurituloisten veronkorotus tuo kannatusta omien parissa.

Työperäisen maahanmuuton edellytyksiin ei paljoa myöskään tehdä. Asiallista kielikoulutusta ei edelleenkään tarjota eikä maahanmuuttajan työnhaun byrokratiaa kevennetä (joskin migrin käsittelyjono on sentään lyhentynyt). Valtiontalouden tarkastusvirastoa ei kuulla, sen paremmin työmarkkinajärjestöjen kummankaan puolen kuin kielipoliitisten säätiöiden erivapauksiin ei kosketa. Rahaa ei oteta sieltä mistä sitä saisi ja sieltä mistä hallintomme omat asiantuntijat suosittavat katsomaan. Tietohallintoa ei uudisteta vaan julkishallinnon IT- ja konsultointikulut paisuvat hurjasti samalla kun rahalla saadaan yhä vähemmän ja huonompaa. Edes vastuullisuutta ei viitsitä ottaa mukaan hankintakriteereihin, edes punavihreille ei tunnu hiilivoimalla pyörivien tietojärjestelmien tukeminen ongelmalliselta. Se on sääli.

Selitys opin taustoissa?

Hallituksessa on paljon oppineita ministereitä ja avustajia, mutta painotus on hurjasti tiettyjen humanististen tieteiden puolella. Ei yleissivistävässä osaamisessa ole mitään pahaa, mutta kovin heikko luonnontieteiden tai talousosaamisen edustus huolettaa. Ihan puhtaasti spekuloin, mutta voisiko tältä osin kapea osaamisala vaikuttaa asiaan? Päätöksissä on sydäntä, mutta ikävästi kapealla katseella, vailla pitkän ajan suunnitelmaa. Oikeusvaltio kaipaa kyllä ehdottomasti vähäosaisille lisää tukea ja vähemmän kuritusta, mutta se ei pitkässä juoksussa onnistu ilman talouden tasapainoa. Velkaa on valtion helppo ottaa mutta vaikea maksaa ja vaikka maksua viivyttelisi, korot kurkkivat aina nurkan takana.

Joku ehkä huomasi, etten maininnut Sanna Marinia nimeltä tässä. Nyt astuvat muutokset ovat hänen edeltäjänsä ohjeistamia, mutta taustalla ovat samat ministerit kuin nytkin. Tässä on turha nimetä nimiä, hallitustyö on yhteispeliä. Toki voi tässä kohtaa pohtia oliko Marin mukana silakkaliikkeen perustamisessa hallituksen sissivoimiksi, vai ainoastaan tukijana. Pääpiirteittäin on kuitenkin kaikki syy olettaa tilanteen jatkuvan pääministerin vaihdosta huolimatta. Lähikuukaudet näyttävät muuttuuko linja.

Julkaistu

Retroplayer – tämän joulun ykköshuijaus

Joka joulu on kaupan muutamia kovasti markkinoituja tuotteita, joissa mainos ja todellisuus ovat poikkeuksellisen huonoissa väleissä. Tänä jouluna se on ”Retroplayer” nimellä lehtimainoksissa myyty retromusiikkisoitin, joka lupaa kaunista ääntä ja levyjen, cd:n ja kasetin toistoa miljoonalla ominaisuudella. Se ei toteuta näistä mitään. Älä osta! Palauta avaamattomana!

Yleisfiilis

Eräs naapurin rouva oli tällaisen laitteen saanut käsiinsä ja kun ei mitenkään tahtonut saada sitä toimimaan, hän soitti minut paikalle. Katselin vähän ympärille laitetta, sitten avasin ohjekirjan, sitten alkoi tulemaan ikävä netin vihapuhetta. Ohjekirja oli sekava, puutteellinen, keskenään ristiriitainen, nuolet ja numerot osoittivat vääriin kohtiin ja otsikoista viitattiin tuosta toisiinsa, ilman että kumpikaan kohta tarjosi vastauksia. Olen lukenut 1 500 sivun teknisiä ohjekirjoja ja niiden rinnalla tämä oli monimutkainen. Samaa pystyi sanomaan laitteen etupaneelin napeista, joista tasan äänenvoimakkuus ja viritys olivat selkeitä. Symboleja (play, stop, eject jne) ei ollut, ainoastaan epästandardeja englannin kielen lyhenteitä. Laite oli onneksi monikielinen: tarjolla oli englanti ja saksa. Ulkoisesti laite on epäkesko ja kansi on epätasainen, eikä sulkeudu kunnolla.

Radio

Kun radion ensin sai helposti seitsemällä painalluksella päälle, pystyi kanavan virittämään pyörittämällä nuppia, jos taajuus oli tiedossa. Automaattiviritys ei toiminut. Aseman tallentaminen muistipaikkaan oli sekava prosessi mutta vielä ikävämpää on muistipaikassa olevan kanavan kaivaminen. Muistipaikka numero kolme varmaan avautuu painonapilla 3? Katin kontit, se vaatii neljän eri napin painallusta, joista yksikään ei ole numero. Numeronapeilla ei voi virittää kanavaa tai valita tallennettua kanavaa. Tai mitään muutakaan. Radion herkkyys oli välttävä, mutta jos piiska-antennin laittoi siististi ylös, kyllä sillä kanavan kuulumaan sai, ei tosin ilman ajoittaista rätinää. Hyvänä puolena radio osasi hakea RDS-kellonajan. Ohjekirja ei tästä tosin maininnut.

Eräässä vaiheessa testausta kävimme kertauksena läpi, miten laitteen saa päälle ja halutulle radiokanavalle. Se on helppoa! Vain 11 napinpainallusta tarvittiin!

CD

CD-soitin oli vähiten yllättävä tuote. CD-luukkua ei voi avata tai sulkea ilman laitteen vaihtamista CD-tilaan (8 napinpainallusta). Luukun avaus on loogisesti ”OP/CL” napin takana, jonka jälkeen levy lähtee pyörimään. Jos tarkoitus on soitella levyä läpi, homma toimii. Kappaleenvaihto on epäloogisessa paikassa, mutta käytettävissä. Perus-perustason cd-soittimeksi siis ajaa asiansa, joskin huonokuntoisista levyistä laite ei pidä. Mekaniikka on myös kovin heppoinen ja levykelkka epävakaa, eli ihan hirmuisen pitkää ikää ei voi spekuloida.

Kasetti

Vanhat C-kasetit toimivat tässä laitteessa, mutta voi veljet että on pihtailtu. Kasettisoittimessa on yksi nappi: kevyt painallus kelaa eteenpäin, pitkä painallus poistaa kasetin, kuin 1970-luvun autosoittimissa. Ei kelausta taaksepäin, ei kappaleen hakua, ei stoppia tai paussia, ei tekstiä näytöllä, saati kohinanvaimennusta tai muita 1980-luvun turhia modernisointeja. Muihin lähteisiin verrattuna kasetin äänenlaatu on jopa kasetiksi groteskin karmiva.

Äänenlaatu

Tässä kohtaa ei olla menty siitä missä aita on matalin, vaan koko aita on kierretty. Kaiutinelementteihin on saatettu investoida ehkä kokonainen euro ja paljon parempaan pystyy jo parinkympin erilliskaiuttimilla. Soittimen kaiuttimet eivät ole tätä soitinta varten mietitty tai valittu, vaan on lähinnä pultattu mitä nurkkaan sattui mahtumaan. Stereokuvaa ei ole ja kovasti promotoitu ”taajuuskorjain” on lähinnä viisi eri esiasetettua tilaa (kuten ”classic”), jotka tekevät hiuksenhienon noston joko basso- tai diskanttipäähän. Basso- ja diskanttisäätimet olisivat hitusen auttaneet, moisia ei ole. Ääni on kauttaaltaan ontto, ahdas ja epäselvä.

Muu

Testiolosuhteissa ei ollut mahdollista testata levysoitinta tai muita toimintoja. Pintapuolisesti levysoitin (jonka käyttöönottoneuvot olivat ohjeessa väärin) näyttää muoviselta ja epävakaalta, enkä pidättelisi hengitystä laadun puolesta. Huomioiden, että laitteen muu elektroniikka on erittäin vanhaa ja kankeaa, on riittävät syyt olettaa että usb- ja bluetooth-toistot eivät kovinkaan mullistavia ole, saatika tue uusimpien laitteiden lähetys- tai tallennusmuotoja. Korostan tuon olevan arvaus.

Vaihtoehto

Sanoisin, että 50 euroa kierrätyskeskuksessa tarjoaa sinulle todennäköisesti ylivertaisen toiminnallisuuden ja äänenlaadun kasettien sekä cd- että lp-levyjen toistoon. Retrosoittimen 300 euron hinnalla saat jo kovin laadukkaan levy- tai cd-soittimen alan kaupasta. Pientä radiota ja digisoitinta etsivälle kiva tuote voisi olla n. 200 eurosta liikkeelle lähtevä Sonos, jonka joihinkin malleihin voi myös kytkeä ulkoisena esim. cd- tai levysoittimen. Musiikin ystävälle valinnan varaa on hurjasti eivätkä laadukkaat soittimet saatika kaiuttimet vanhene vaan kestävät hyvin pidettyinä vuosikymmenestä toiseen. Käytetyn osto voi usein kannattaa, mutta jos uutta haet, oma suositukseni on käyttää alan asiantuntijaliikettä isojen elektroniikkamarkettien sijaan. Hinta on usein edullisempi, palvelu parempi ja saat todennäköisemmin juuri sinulle sopivan tuotteen, jota voit vielä koekuunnella ennen hankintaa.

En ole äänentoiston ekspertti tai alalla töissä, mutta sen verran paljon ammattiäänentoiston kanssa tekemisissä, että uskallan antaa henkilökohtaisen mielipiteen: retroplayer on jäätävän ylihintaista roskaa, niin surkeaa että moista harvoin näkee. Vältä kuin ruttoa, vaikka hinta tippuisi kolmesta sadasta kolmeen kymppiin. Edes sen arvoinen se ei ole.

Addendum: Kiitos tarkkasilmäisen lukijan, samaa tuotetta myydään muillakin nimillä, esim. cdon-verkkokaupassa Soundmaster NR540 -nimellä. Halvempi hinta, sama tuote, sama varoitus.

Julkaistu

Transfobia

Tätä kirjoittaessa olen stressin ja kuumeen kaatamana, heräsin keskellä yötä, otin vähän finrexiniä ja luin uutiset, kuten jutun kirjailija Rowlingin transfobiasta. Minä olen vähän huolissani tästä, samaan aikaan kahteen suuntaan. Transfobia on on oikea ongelma, mutta toisaalta tuota termiä kylvetään natsia pahempana haukkumasanana aivan sokeasti.

Tämä kirjailija ei ole keskiössä

Jätettäköön heti alkuun kirjailija Rowling sivuosaan. Kunnioitan hänen viisautta suunnilleen niin paljon kun voin kunnioittaa ketä tahansa muuta joka syyttää Suomen tuhonneen sademetsänsä ja siten aiheuttaneen kaiken puuston katoamisen maastamme. Tuossa olohuoneen hyllyllä on minulla kaktus joka on häntä fiksumpi. Toisaalta, tulee mieleen myös toinen vintiltä viti kirjailija, huuhaalääketieteen markkinaguru Maria Nordin, joka myös haukuttiin melko olemattomin perustein transfobiseksi. Keksin monta tekoa jonka perusteella voin kritisoida häntä ihmishirviöksi, mutta transfobia ei lukeudu listalle.

Kelataanpa siis taaksepäin. Etenkin te konservatiivisemmat ihmiset siellä, lyhyt faktantarkistus: transihmisiä on olemassa. Sukupuolidysforia on oikea lääketieteellinen diagnoosi. Ihmisen sukupuoli-identiteetin herjaaminen ei tee mitään muuta kuin pahaa – ja totta puhuen, mitä hiton väliä sillä on? Jos kaverisi ei mahdu perinteiseen poika/tyttö-kastiin, onko se sinulta mitään pois? Aivan liian moni herjaa ihmisiä sellaisista asioista jota he eivät voi valita. Transfobia on likaista, se on törkeää, se on halpamaista ja se on täysin turhaa. Lapin Jenkan sanoja soveltaen, katsokaa mies eikä nuttu.

Kasvava ilmiö kerää huolta

Olen kiitollinen maamme vastuulliselle medialle siitä, että se käsittelee ilmiötä laaja-alaisen asiallisesti. Sukupuoli-identiteetin tutkimuksia tehdään paljon ja määrä on kasvussa. Aiheesta tulee jatkuvasti uutta sisältöä. Kuulemme nyt myös useista katumustapauksista, yhä useammassa jutussa. Kynnys asian nostamiselle esiin on laskenut ja mielestäni on täysin asiallista kysyä, onko turhan kritiikitön keskustelu aiheesta johtanut turhiin tutkimuksiin. En puhuisi trendi-ilmiöstä, mutta silmiä on taatusti suljettu ja ihmiset ovat kärsineet. On syynsä, miksi transdiagnoosi tehdään rauhassa tutkien, ammattilaisten toimesta. Se ei sovi kepeäksi kenttädiagnoosiksi, jollaisena sitä turhan usein tarjotaan.

Eikä ilmiötä ilman sosiaalisen median sotkuja. Yliaktiiviset, suoraan sanoen typerän öyhöttävät, itsensä transaktivisteiksi tituleeraavat ihmiset kiertävät jakamassa pikaisia tuomioita ja tekemässä itsestään idiootteja. Jätän ne linkkaamatta. Transfobiaa nähdään kaikkialla ja jopa täysin neutraalia, asiallista tiedettä vastaan hyökätään. On esimerkiksi törkeää transfobista vihapuhetta ja terrorismia muistuttaa, että pääosassa tapauksia sukupuoli on selvästi jompikumpi ja se ilmentää tiettyjä käytöksen muotoja jo hyvin pienestä pitäen. Ei se ole vihaa, se on tiedettä joka käsittää lähes kaikki ihmiset. Se, että lähes kaikki ovat ns. selviä poikia tai tyttöjä ei ole hyökkäys niitä vastaan jotka eivät ole.

Aivan oma lukunsa ovat vanhemmat, jotka tekevät vakavaa vahinkoa lapselleen pakottamalla lapsen ideologiseen muottiin. Tiettävästi Suomessa näitä ei ole näkynyt, mutta maailmalta huolestuttavia esimerkkejä löytyy. Lapset olkoon lapsia, tytöt ja pojat valitkoon sen lelun josta pitävät. Lapsen leikkimisessä ei ole transfobista tai seksististä motiivia, ainoastaan halu leikkiä. Jättäkää nyt typerät aikuiset ne fiksut lapset pois omista asennevammoistanne.

Ongelmaa voisi myös korjata

Koko tarina kiertyy yhteen kahdella päähavainnolla: transfobia on ongelma jolle pitäisi tehdä jotain, mutta tällä hetkellä liian moni keskittyy pahentamaan ongelmaa, jotta saisi rakennettua sen päälle mainetta ja/tai poliittista pääomaa. Vihaaminen ja sormella osoittelu kannattaa, ymmärrys ei. On kaikki merkit ilmassa lähinnä sen puolesta, että yltiöpäiset vihakampanjat eivät sada vihaajien, vaan sivullisten niskaan. Tavalliset transihmiset kärsivät siitä, että heistä luodaan täysin epätodellinen, sairas julkikuva. Tylsä totuus kun on että he ovat aika tavallisia ihmisiä, opiskelevat, käyvät töissä, välittävät lähimmäisistä ja tekevät joskus pöhköyksiä.

Puhuimme sitten transihmisistä, vihervasemmistosta, kansallismielisistä tai monesta muusta, se ketä vastaan väitämme taistelevamme ei ole yksikään näistä todellisista tahoista. Taistelemme fiktiivistä, karrikoitua mielikuvitusolentoa vastaan – valitettavasti kuitenkin oikeilla aseilla.

Julkaistu

Andersilla on pointtia ja populismia

Luin RKP:n kansanedustaja Anders Adlercreutzin blogauksen Al-Holista ja olin ymmälläni. Hän tekee erinomaisia pohjustuksia ja tarkkoja havaintoja, mutta lopulta päätyy samanlaiseen populismiin kuin mistä hän muita syyttää. Tutkin, voisiko hänen tekemälle pohjalle rakentaa myös ratkaisun.

Todellakin ala-arvoista keskustelua

Edustaja Adlercreutz on todellakin oikeassa siitä, että keskustelu on ala-arvoista ja väännämme poliittista sotaa aiheesta, jota ei voi politiikalla ratkaista. Hän on täysin oikeassa siitä, että Al-Holin osalta niin viattomien lasten kuin terroristiäitienkin asian ratkaisu kaipaa juridista pohjaa. Hän puhuu myös moraalista, mutta moraalista on tässä maassa reilu viisi miljoonaa keskenään ristiriitaista tulkintaa, joten haluaisin välttää moisia termejä. Yhtä kaikki, someäänestykset ja välikysymykset ovat väärä tapa hoitaa juridista ongelmaa. Mutta.

Mielestäni politiikkaa kuitenkin tarvitaan Al-Hol-kiistassa, mutta eri kohdassa sitä. Poliitikkojen tehtäväksi voidaan leveällä pensselillä maalata kansan tuntojen kuuleminen ja niihin reagointi. Kansalaisia pelottaa ajatus tusinan äärimmäisen vaarallisen terroristisen rikollisen tuomisesta maahan ja se pelko on paitsi aitoa, myös perusteltua. Esimerkiksi Ylen uutisointi, dokumentit ja haastattelut ovat osoittaneet että näiden naisten joukossa on aikakautemme hirveimpiä rikollisia, joiden tekemät hirmuteot menevät heittämällä ihmiskunnan kauheimpien tekojen joukkoon. Tämä tieto ei perustu huhuihin, vaan ehtaan, JSN:n alaiseen journalismiin, johon ainakin minä olen oppinut luottamaan. Kansaa pelottaa ja on poliitikkojen tehtävä tai ainakin mahdollisuus auttaa tässä. Sitä poliitikot, mukaanlukien edustaja Adlercreutz, eivät halua tehdä. Toisella puolen persut koittavat lisätä kansan pelkoja, toisella puolella kansan pelkoja pyritään puolestaan tekemään naurunalaiseksi. Nuo eivät ole ratkaisuja.

Turun terrori-isku opetti, että Suojelupoliisin valvonnassa oleminen on pahimmassa tapauksessa kovin laiha lohtu. Sama surullinen oppi on opittu pitkin Eurooppaa. Tällä hetkellä ei ole tapaa, jolla voisimme merkittävästi minimoida korkealle riskiluokiteltujen henkilöjen uhkaa. Tämä on se kohta johon pitäisi vastata. Tämä on se kohta joka kaipaa poliittisia keskusteluja, hyviä kysymyksiä alan asiantuntijoille ja lopulta konkreettista, pelkoa lievittävää ratkaisua. Tämä ratkaisu voi sisältää merkittävän poliittisen, lainsäädännöllisen elementin. Pelkät ontot hokemiset kuten ”kyllä me tästä selvitään” eivät tarjoa ratkaisua. Kyllä, taatusti selviämme tästä kansakuntana ja edustajan blogauskin toteaa aivan oikein että tusina terroristiäitiä ei tätä maata tuhoa suorilla teoillaan. He voivat kuitenkin epäsuorasti hajottaa yhteiskuntaa tavalla, josta voimme hakea esimerkkejä useista Euroopan maista.

Poliittinen ratkaisu politiikan ulkopuolelta?

Persut, vihreät ja viitatun blogauksen kautta myös RKP (+muut) yrittävät tehdä tapauksesta mahdollisimman poliittisia, toivoen että tarpeeksi jäykkä poliittinen tappelu nostaa heidät voittajana pinnalle. Tämä tie ei selvästikään johda rotkoa parempaan ratkaisuun, joten ehkäpä ratkaisun avain olisi sittenkin muualla? Ehkäpä meidän pitäisi kuunnella hieman enemmän suojelupoliisia, tai vaikkapa kurdeja? Ehkäpä pitäisi koota ryhmä erilaisia aiheen epäpoliittisia asiantuntijoita? Ehkäpä keskustelu on jo saturoitu kotikutoisella juupas-eipäs-väittelyllä ja pöydän siivoamisen pitäisi lähteä muualta?

En epäile, etteikö lopulta olisi olemassa tapa tuoda sekä lapset että äidit Suomeen ja vieläpä hoitaa asia kunnialla kotiin. Se vaatisi kuitenkin puhtaan pöydän ajattelua. En ole varma onko eduskunnassa siihen halua, motiivia tai edes osaamista. Kirjoitin pari ajatusta tästä itse, mutta ounastelen parempia ideoita löytyvän vahvemmilta osaajilta. Me muut, tarjotkaamme heille tilaa keskustelupöydässä. Minä ainakin luen niitä mieluusti.

Julkaistu

Jos heidät pitää tuoda, tuodaan edes fiksusti

En todellakaan halua isis-äitejä Suomeen. He ovat aivan vähimmilläänkin tietoisesti ja aktiivisesti avustaneet karmeimpiin rikoksiin syyllistynyttä rikollisjärjestöä. Todennäköisyys on iso että he ovat itse syyllistyneet murhiin, kidutuksiin, yms. Jos kuitenkin tilanne on se, että heidät Suomeen tuodaan, voitaisiin edes miettiä miten se tehdään fiksusti, edes lasten osalta.

Huono äiti ei ole lapselle hyväksi

Ensinnäkään en osta hetkeäkään sitä väitettä, että on lapsille parempi pitää heitä vanhempien kanssa tässä tilanteessa. Hyvät vanhemmat ovat lapselle kaikki kaikessa, oli vanhempien sukupuoli tai tausta mikä vaan. Vanhemmat, jotka haluavat lapsensa oppivan kylmäveriseksi joukkomurhaajaksi, ovat lapselle ainoastaan haitaksi. Mitä nopeammin lapset pelastetaan näiltä sairailta äideiltä, sen parempi heille. Siten tällaiset perheen yhtenäisyyttä suojelevat perusteet ovat täyttä hevonvappusatasta. Äidit pitäisi saada välittömästi tutkintavankeuteen, sen edellytykset täyttyvät mennen tullen. Äideistä yksikään ei ole viaton, eroja on siinä kuuluuko kenelle rikoslain 34 a luvun pohjalta ”vain” muutaman vuoden vankeustuomio (esim. 4 §) vaiko elinkautinen. Avainpykälät olivat voimassa jo heidän lähtiessä matkalle.

Ei kotiutusta pk-seudulle

Huonoista ideoista huonoin on ajatus kotiuttaa tulijat pääkaupunkiseudulle, josta löytyvät toisaalta vihasaarnaajat, äärimieliset moskeijat ja jihadistipiirit mutta toisaalta myös äänekkäät rasistijoukkiot. Heidät pitäisi saada pienelle paikkakunnalle, jossa naapurissa ei ole ostari vaan tuhat hehtaaria metsää. Luonto parantaa mielen haavat ja suomalaisen metsän rauha on parasta mitä voimme traumoja kärsineille lapsille antaa. He eivät tarvitse kiireistä elämää vaan kiireettömyyden, tilaisuuden käsitellä traumoja, mahdollisuuden hengittää puhdasta ilmaa ja oppia uudestaan rauhanomaista eloa ihmisten kanssa. Helsinki on pahin asia mitä voimme heille täällä tehdä.

Saarnat pois

On ihmisiä, jotka elävät islamissa rauhanomaisesti, mutta nämä eivät niitä ole. Heidät on pidettävä siitä kaukana. Parasta olisi, että minkäänlaista uskontoa ei tuputettaisi tulijoiden elämään tässä vaiheessa. Lapsista pääosa on alle kouluikäisiä, kyllä he ehtivät vielä hyppäämään uskontokelkkaan jos siltä tuntuu. Uskonto on tuonut kaiken pahan mikä heidän ympärillään on ollut, tuokaamme nyt heidän ympärille uskonnon ulkopuolisia hyviä asioita. Näitä voisivat olla vaikkapa liikunta, musiikki, päiväkoti tai koulu sekä muut harrastukset. Tekisi hyvää jos ympärillä olisi monia yhteisöjä joista yhteenkään ei liity vihainen saarnaaminen ja käskeminen. Lasten pitää saada oppia maailman kokemisen taito, kun tähän asti heitä on vain käskytetty.

Vihat oikeaan suuntaan

Ymmärrän erinomaisesti miksi kolme neljästä kansalaisesta ei haluaisi nähdä tulijoita Suomessa. Jos heidät kuitenkin tuodaan, kansalaisten täytyy ymmärtää kohdistaa kritiikkinsä päätöksen tehneisiin elimiin, kuten ministereihin, poliisijohtoon, ym. En voi sietää ajatusta lapsiuhreihin kohdistetusta vihasta. Varmasti heidän sijainti ja nimi selviäisi nopeasti ja joku tarpeeksi tyhmä suomalainen varmaankin osoittaisi vihanpitonsa väärään suuntaan. Eiköhän meistä joka ikinen, vihervassari ja kansallismielinen, voisi luvata itselleen että ei tee moista, eikä salli moisen tapahtua jos lähellä näkee. Aikuinen mies ei lähde lasta kiusaamaan, tai toinen aikuinen mies saa luvan heivata kiusaavan aikuisen niskaperselenkillä lähimpään rutakkoon.

Pieni ymmärrys poliittiselle johdolle

Vastoin yleistä urbaania legendaa, Suomi ei ole erityisen hyvä kansainvälisten pykälien noudattamisessa. Olemme hyviä käyttämään näitä tekosyinä, mutta totta puhuen laiminlyömme esimerkiksi EU:n ja YK:n perusperiaatteista monia. Siten en anna mitään solidaarisuutta päättäjille jotka vetoavat kansainvälisiin pykäliin. Sen sijaan omaan mitä vahvinta solidaarisuutta päättäjälle, joka pohtii että hänen aikanaan voisi joku lööppi lukea ”pieni suomalaislapsi kuoli leirillä, koska päättäjät eivät uskaltaneet auttaa”.

Yks hailee mitä pykälät sanovat, suoraselkäisen suomalaisen kunnia ei kestä katsoa lapsen kuolevan turhaan. Moisen kohtalon välttämiseksi voin ymmärtää päättäjien ryhtyvän epätoivoisiinkin tekoihin. Ymmärrän siis sen taustan. En silti ymmärrä miksi asia pitää tehdä niin huonosti kun julkisuuteen on lausuttu. Se on totta, että meillä on vain huonoja vaihtoehtoja. Niistä voi silti valita vähemmän huonon.