Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Ylläpito muistuttaa: tekijänoikeudet

Pirkan blogit ei ole Internetin tai lain yläpuolella. Olemme taannoin saaneet yhteydenoton liittyen epäiltyyn materiaalin luvattomaan käyttöön blogissa. Vaikkakin tekijänoikeusjuristin esittämä väite voi olla kiistanalainen, on kuitenkin hyvä idea kerrata asia.

Tosi lyhyt versio

  • Et saa kopioida toisen tekemää sisältöä (kokonainen artikkeli) kokonaan blogiin, ellei sinulla ole artikkelin tekijältä tähän nimenomaista lupaa.
  • Sitaatit ovat sallittuja (lisätietoja). Voit lainata pienen osan artikkelista, mutta lähde on aina mainittava.
  • Toisen ottamia tai tekemiä kuvia et voi kopioida omaan juttuusi ilman asianomaisen lupaa, se ei ole sitaatti. Poikkeus on kuvakaappaus tai muutaman sekunnin video-ote elokuvasta tai tv-ohjelmasta, joka on sallittua. Lähde pitää taaskin mainita.
  • Sitaatti ei saa vääristellä alkuperäistä lähdettä.
  • De facto melko ongelmatonta on lainata juttuun sosiaalisen median julkaisua. Esim. julkinen Facebook-päivitys, Youtube-video tai Twitter-viesti on mahdollista lainata suoraan. Silloin sinun ei tarvitse murehtia tekijänoikeuksia, joskin toki hyvän maun vaatimus yhä pätee. Esim. Twitterissä klikkaa viestin oikeasta yläkulmasta alas osoittavaa pientä nuolta ja ”Embed Tweet” -> saat suoraan kopioitavan tekstipätkän. Vastaava toiminto löytyy muistakin palveluista.

Muuta huomioitavaa

Tekijänoikeusasioissa liikkuu paljon asiattomia pyyntöjä, ylilyöntejä, ihmisten kiusaamista, kansankielellä sikailua. Tämän kuulee niin aktiivisilta kansalaisilta kuin asiaa hyvin tuntevilta juristeilta. Ihmisille lähetetään laskuja tekijänoikeusrikkomuksista ilman todisteita, hieman samoin kuin yksityiset parkkifirmat määräävät valvontamaksuja perusteetta. Juristien armeija on tottunut siihen, että kiusaamisesta ei tule seurauksia. Siten ihan kaikkea heidän sanomaansa ei kannata ottaa tosissaan.

Näin valokuvaajana kuitenkin näen, että tekijänoikeuksia tulee kunnioittaa. Itsehän sallin valokuvieni käytön epäkaupallisesesti (esim. blogeihin) ihan kenelle vaan, kunhan kuvaajan nimi mainitaan. Aika moni tuntemani valokuvaaja on varsin myötämielinen kuviensa edelleenkäytölle samoin ehdoin. Osa haluaa yhteydenoton ensin, mutta se on hyvin pieni vaiva nähdä. Valokuvien edelleenkäytössä kohteliaisuus vaatii hyvin vähän ja antaa hyvin paljon.

Lisäksi ehdotan pohtimaan blogien luonnetta. Blogauksen tarkoitus ei ole vain kopioida toisaalla olevaa sisältöä. Jos kyseessä on vaikkapa Aamulehden tai Hesarin juttu, siellähän on jo omat kommentointitoiminnot. Toki, jos jutusta löytää uuden näkökulman jossa kirjoittajalla on myös omaa sanottavaa, se muuttuu blogaukseksi. Blogauksesta ylivoimaisen leijonaosan on oltava omaa sisältöä. Tuossa se aika lailla tiivistyy. Turvallisilla vesillä ollaan jos vähintään 90% on omaa sisältöä.

Jatkotoimia

Mikäli pyyntö tekijänoikeusloukkauksien korjauksista tulee, välitän sen blogauksen tekijälle ja annan hänelle hetken aikaa reagoida asiaan. Hän voi poistaa ongelmallisen sisällön, tai ilmoittaa haluavansa riitauttaa asian jolloin asianhoidon vastuu siirtyy hänelle. Ylläpito voi joutua poistamaan ongelmallisen sisällön, mikäli siihen tulee lainmukainen vaade, mutta tietenkin toivottavaa on ettei tuohon asti pitäisi mennä. Silloin voi kirjoittajalla olla oikeudenkäyntikuluja jo niskassaan aika paljon.

Sen sijaan pidän näitä tarkkaan silmällä myös itse. Muista medioista kokonaisena kopioituja juttuja ei enää katsella läpi silmien tai pelkällä varoituksella. Pelatkaamme siistiä peliä.

Julkaistu

Tietosuojan via dolorosa, hv 2020

Herran vuonna 2020 on tietosuojan tuntemus organisaatioissa jo hyvällä mallilla, tietosuojadirektiivi on tehnyt meistä viisaampia ja tietosuojasta vastuullisempaa. Sitten minä heräsin. Herättyäni kirjasin ylös pahimpia tietosuojakatastrofeja joita olen havainnut yksin alkuvuoden aikana. Oi itkua, oi parkua, oi tuskien taivalta – joskin pientä iloakin.

Tein päätöksen, että en nimeä tässä tunaroivia firmoja, koska olen kuitenkin ilmoittanut heille asiasta.

Monimutkainen majoitus

Tammikuun loppupuolella vei tieni hotelliin erääseen suomalaiskaupunkiin. Majoitus oli varattu jo puoli vuotta sitten suoraan hotellifirmalle (ei siis kilpailutussivuston, matkafirman tjsp kautta). Tarkistaessani varauksen tilaa sain kuitenkin hotellifirman sivuilta virheilmoituksen. Soitin, ja pitkän puhelun aikana selvisi, että varaukseni oli myyty toiselle hotelliyritykselle. Henkilötietoni oli lähetetty siinä mukana uudelle firmalle, mutta minulle ei viitsitty siitä mainita. Majoitukseni myyneen hotellifirman tietosuojaehdot eivät sallineet tätä. Majoitukseni ostaneella hotellilla ei myöskään tästä ollut mainintaa ja heidän tietosuojalauseke oli muutenkin kelvoton. Se ei myöskään ollut nähtävillä vastaanotossa. Henkilökunta ei tiennyt asiasta mitään. Tähän päivään mennessä ainoa selvitys jonka olen saanut on, että ”oletimme ettei tästä tarvitsisi kertoa”. Väärin oletettu. Asiakaspalvelu sinänsä oli kohteliasta molemmilla osapuolilla ja ymmärrystä piisasi, teoista vain jäi uupumaan.

Sujuvaa sähköistystä

Jotain positiivista väliin, joten firmankin voin nimetä. Tampereen sähköverkon kanssa piti asioida vuoden alussa. Heillä oli asiointisivusto, joka pyöri USA:ssa, sisältäen tietosuojalausekkeen että tiedot eivät poistu EU/ETA alueelta. Reklamoin asiasta heille ja heti seuraavana päivänä sain kohteliaan soiton, jossa selvennettiin asiaa, pahoiteltiin ja annettiin mahdollisuus keskustella. He kiittivät palautteestani ja laittoivat jopa pienen lahjan perästä. Annoin toki parhaani mukaan ajatuksia jatkokehitykselle, toivottavasti auttoi. Näin se pitää mennä, maailma ei ole valmis ja virheet korjataan. Kriittiseen palautteeseenkin voi suhtautua rakentavasti, tästä kehtaa ottaa oppia.

Viheliäinen visiitti

Vierailin taannoin erään yrityksen toimistolla. Aulassa pyydettiin kirjaamaan nimeni ja yritykseni, sekä ketä olin tulossa tapaamaan – eikä siinä mitään. Sitten haluttiin nähdä henkilöllisyystodistus ja ottaa kuva siitä. Kysyin että mikä on peruste, ja saisinko nähdä tietosuojaselosteen. Lähimmäs vastausta päästiin toteamalla, että ”sen pitäisi olla täällä, muttei ole”. Noh, henkilökorttini ei poistunut lompakostani ja päädyimme pitämään tapaamisen kahviossa. Vieläkään en tiedä perustetta vahvalle tunnistautumiselle, mutta palaute otettiin firmassa vastaan asiallisesti ja luvattiin käydä vähän keskustelua aulapalvelun kanssa.

Uhkaava ulkoistus

Osallistuin tietosuoja-asiantuntijan ominaisuudessa keskusteluun erään ulkoistuskumppanin kanssa liittyen taloushallinnon tietojärjestelmiin. Pyysin tapaamisen pohjalle tietosuojaselosteita, jotka nopeasti lähetettiin. Tekstiä oli paljon ja pintapuolisesti näytti hyvältä. Kyse oli kuitenkin esimerkillisestä leveällä pensselillä piirtämisestä, jossa pyrittiin antamaan lähes rajattomat oikeudet tietojen käsittelyyn. Se ei ole asiallista toimintaa, eikä välttämättä lainmukaistakaan. Pieniä asia- ja tyylivirheitä oli roppakaupalla. Lisäksi tekstissä viitattiin lainsäädännön pykäliin numeroilla ”pykälän x momentti y” – sääli vaan että ko. pykälässä ei edes ollut niin montaa momenttia, ei nykyisessä tai edellisessä laissa. Se ei osunut myöskään edelliseen tai seuraavaan pykälään, eli ihan pieni kirjoitusvirhe ei ollut kyseessä. Palaute otettiin kuitenkin positiivisesti vastaan ja itse sopimuksiin tietosuoja-asiat kirjattiin asianmukaisesti. Pakko kuitenkin ihmetellä: eikö kukaan ole koskaan oikolukenut näitä?

Muuta mukavaa

Muutaman viikon aikana olen myös törmännyt lukuisiin tarpeettoman tiedon keräämisiin (=tietoja kerätään ilman osoitettua tarvetta), tietosuojaselosteen tai muun dokumentaation puutteisiin, valheellisiin EU/ETA säilytyslupauksiin ja pariin tarpeettomaan arkaluonteisen tiedon keräämiseen, sekä yhteen suoraan tietokyselystä kieltäytymiseen. Pikainen visiitti muutaman kotimaisen kuluttajatuotteita tai -palveluita myyvän yrityksen sivuille osoittaa, että huomattavan monella on asiassa eri kokoisia puutteita.

Tietosuojan hoitaminen asianmukaisesti ei ole niin vaikeaa, ei vanhalla lailla, ei nykyisellä. Laiminlyönnit ovat härskejä, alati lisääntyviä ja masentavia. Vain pienellä silmien avaamisella ja hyvin pienellä asiointitahdilla on jo tusina ongelmatapausta löytynyt muutamassa viikossa. Pystymme parempaan. Ongelman korjaamiseksi tarjoan nyt erittäin tiiviin henkilötietojen käsittelyn perusohjeen. Se ei kerro kaikkea, mutta jo tätä noudattamalla pääsee pitkälle. Sitä saa siteerata ja parempi apu on lähellä.

  • Kerää vain tietoja, joihin sinulla on perusteltu tarve.
  • Kerro tuo tarve ja tietojen käyttötapa tietojen keräämisen yhteydessä.
  • Käytä tietoja vain em. kohdan mukaisesti.
  • Vastaa kyselyihin ja poista tai korjaa tiedot pyydettäessä.
Julkaistu

Petteri Orpo – puolesta ja vastaan

Alma Median kysely kokoomusvaikuttajille toi vähän kierroksia puheenjohtajakisaan. Elina Lepomäki jättäytyi tässä vaiheessa pois, Antti Häkkäsen tilannetta ei vielä tiedetä. Otetaanpa siis hetkeksi pohdintaa nykyisen puheenjohtaja Petteri Orpon tilanteesta, plussina ja miinuksina.

Tämä blogaus on täysin puolueellinen, sillä sen kirjoittaa Lepomäen linjaa kannattava kokoomuslainen.

Paljon hyvää

Petteri on etevä debatoija, erittäin hyvää keskusteluseuraa niin poliittisten kilpailijoiden, omien kuin kansalaistenkin parissa. Hän on rento, asiallinen ja osaa yhdistää terävän älyn kunnioittavaan asenteeseen. Hän on varsin mallikelpoinen esimerkki asialinjan puoluejohtajasta, juuri sellaisesta joita räväkän populismin aikana tarvitaan vastapainoksi. Hän ei siltikään pelkää ottaa kantaa tilanteen sitä vaatiessa, joskin on ikuinen tasapainottelun laji sanoa asia riittävän terävästi, mutta ilman populismiin kääntyvää yksinkertaistamista. Mielestäni hän osaa tämän tasapainottelun hyvin.

Erityisen kehun annan siitä, että hän on ollut väärässä, löytänyt virheen edestään ja myöntänyt sen. Hänellä petti pelisilmä hoitajamitoituskohussa, mutta hän pesi pyykkinsä melko hyvin. Virheiden tekeminen yhdistää meitä kaikkia, mutta fiksuimmat meistä myöntävät virheen, nuolevat haavansa ja nousevat takaisin ylös.

Haasteitakin piisaa

Vaikka kansalaisten poliittinen muisti on lyhyt, samaa ei voi sanoa median tai vastapuolten kyvystä lyödä arkaan paikkaan. Petteri yhdistetään hoitajakohuun, terveydenhuollon sokeaan yksityistämiseen sekä turvapaikanhakijakriisin huonoon hoitoon. Sillä ei ole juurikaan merkitystä mikä hänen henkilökohtainen osa näissä oli tai mitä hän oikeastaan ajoi takaa, sillä vaaleissa äänestetään mielikuvia. Menneisyyden painolasti on melko painavaa eikä sen siivoamiseen ole mitään taikakeinoja.

Yksi käyttämätön keino olisi rohkeampia otteita tulevaisuuteen. Ehdotin itsekin yhtä Petterille lupsakalla ”REISKA” -työnimellä, viitaten modernimpaan yrittäjyysasenteeseen. Poliittinen kenttä on täynnä paikkoja, joissa olisi tilaa määrätietoiselle, tulevaisuuteen katsovalle visiolle. Mielestäni katse on edelleen liikaa peruutuspeilissä ja perinteisissä taustainstituutioissa. Nyt pitäisi ottaa tulevaisuutta kiinni sarvista. Rohkeat, tutkimukseen perustuvat irtiotot ja tuoreet näkökulmat saisivat kuulua nykyistä paljon kovemmin. Puheet ovat selkeitä ja fiksuja, mutta turvallisia, vanhoihin malleihin nojaavia, eikä niillä saa uutta kaikupintaa. Petteri puhuu terävästi, mutta antaa muiden asettaa agendan. Tämä on ongelma, sillä vaikka Kokoomuksen kannatus ei vuoda pahasti, se ei myöskään osoita aktiivista kasvua.

Hyvä debatti voi piristää

Petteri voi olla hyvä puheenjohtaja vastakin, mutta paljon riippuu siitä miten siihen päästään. Pohjalle tarvitaan terve, laaja-alainen ja vaikeitakin kysymyksiä puiva debatti, jossa kuitenkin pidetään kunnioitus ja arvostus mukana. Jos valinta vaikuttaa liikaa kabinettipäätökseltä ja liian vähän puolueen itsetutkiskelulta, jää mandaatti äänestäjien silmissä heikoksi. Puoluejohtajan vahva asema ei ole populismien matkimista, vaan osoitus siitä että asemaan päästäkseen on ensin tehtävä kovaa työtä.

Puheenjohtajaa ei ole vielä valittu eikä debatti alkanut. Itsetutkiskelulle tuore kysely antaa kuitenkin hyvää pohjaa. Pohtikaamme, puhukaamme, kehukaamme ja sparratkaamme toisiamme. Nyt ei ole oikea aika olla hiljaa mukavuussektorin keskipisteessä. Politiikkaa on hallituskritiikin ulkopuolellakin.

Julkaistu

Ylläpitääkö AY-liike laitonta henkilörekisteriä?

Ymmärrän vilpittömästi tuoreessa työmarkkinataistelussa molempien osapuolten pyyntöjä. Sen sijaan en ymmärrä kaikkia metodeja, herjauksia ja uhkauksia joita heitellään. Jotkut AY-aktiivit ovat uhanneet haitata rikkureiksi väitettyjen työnsaantimahdollisuuksia jatkossa. Se implikoi listaa näistä henkilöistä – suomeksi sanoen, laitonta henkilörekisteriä.

”He tietävät miten heille käy”

Ylläolevan sitaatin on esittänyt mediassa eräs AY-aktiivi, jonka nimeä en katso tarpeelliseksi mainita maalittamisen kohteeksi. Vastaava uhkaus on eri sanamuodoin esitetty useaan otteeseen viime päivinä, kohdistettuna liiton ulkopuolisiin työntekijöihin. Koska kyseiset henkilöt eivät ole liiton jäseniä, ei liitolla ole laillista oikeutta pitää heistä kirjaa. Työnantajalla ei myöskään ole laillista oikeutta ilmoittaa heidän henkilötietojaan liitolle.

EU:n henkilötietodirektiivi on noin 100 sivua jäätävän sekavaa, lukukelvotonta byrokraattista soopaa. Kyllä, olen lukenut, useasti. Onneksemme Tietosuojavaltuutetun toimisto on tehnyt helppolukuisen version. Tietosuojan asiallisen hoitamisen ydinsanoma on oikeastaan todella helppo, täältä pesee:

  1. Kerää vain tietoja joiden keräämiseen sinulla on perusteltu tarve.
  2. Ilmoita tämä tarve tietoja kerätessä sekä kerro miten aiot tietoja käyttää.
  3. Käytä tietoja vain ed. kohdassa mainitulla tavalla.

Laissa on myös erillisiä tarkennuksia erityisten tietojen käsittelyyn, eli kun puhutaan tiedoista jotka ovat erittäin arkaluonteisia. Näihin tietoihin sisältyy ammattiliiton jäsenyys. Siteeraan viranomaista:

Näitä tietoja on suojeltava erityisen tarkasti, koska niiden käsittely voi aiheuttaa huomattavia riskejä henkilön perusoikeuksille ja -vapauksille.

Kansankielellä sanoen, tällaista tietoa pitää käsitellä silkkihansikkain. En ole juristi tai tuomari, mutta olen alati valmis väittämään että liiton jäsenyystiedon käsittely kostotarkoituksiin ei ole lainmukaista. Tietosuojarikoksen määrite todennäköisesti täyttyy.

Oikea murhe, oikeat välineet

Edelleen, jopa yrittäjänä, olen valmis koska vaan allekirjoittamaan AY-liikkeen tarpeen yhteiskunnassa. Syyt eivät ole vain historiallisia, vaan näen niille yhä suurempaa tarvetta esimerkiksi alustatalouden ja pätkätöiden aikana. Liitoista kuitenkin pakenee jäseniä kovaa vauhtia ja on varmaa, että uhkailut eivät tilannetta paranna. AY-liikkeillä on kaikki keinot ja varat tilanteen korjaamiseen, mutta näitä keinoja ei ole nyt nähty.

Koston hautominen lakia rikkoen on huono polku. Mikäli tarkoitus on turvata työntekijöitä vastakin, on suositeltavaa pysähtyä hetkeksi itsetutkiskeluun. Kostaja häviää pelin aina.

Julkaistu

Valtio ei osaa ostaa

Politiikkaradiossa keskusteltiin yksityisistä sote-toimijoista, Valtiontalouden tarkastusvirasto on jo vuosikausia valitellut surkeista IT-palveluiden ulkoistamisista ja katastrofeja kuullaan tuon tuosta. Rakentaminenkaan ei suju, Olympiastadionin ikävä esimerkki on jotain hirveää. Onko valtio täysin kyvytön hankkimaan yksityisiä palveluita? Ei aivan, yksi poikkeus löytyy…

Palvelun ostaminen on vaikeaa

Minun työkokemukseni on lähinnä yksityiseltä sektorilta ja pienessä määrin kolmannelta sektorilta. Olen osallistunut useisiin suuriin hankintaprosesseihin, vaikeisiin järjestelmiin ja sopimuksiin. On hyvin helppoa epäonnistua hankinnoissa, ylittää budjetti ja saada rikkinäinen lopputulos. Kun asiaa tutkitaa, syyllisiäkin usein löytyy useita, mutta lähes aina ongelma tiivistyy yhteen asiaan: ostajan asiantuntemuksen puute. Jos ostaja ulkoistaa asiantuntemuksen liialti myyjälle – kuten valtio lähes aina tekee – ostaja ei koskaan saa mitä haluaa, koska ostaja ei edes koskaan itse pohdi mitä haluaa. Hankinta voi vain epäonnistua.

Valtio on elänyt tiukalla taloudenpidolla. Väkeä pitää vähentää ja tilannetta paikataan sitten konsulteilla. Jostain syystä kymppitonni palkkoihin on mahdotonta hyväksyä, mutta miljoona konsulteille menee budjetista läpi heittämällä. Seuraava on täyttä totta: projektien yhteydessä kahdella puolen pöytää istuu saman alan toimijoita. Toisella puolen on valtion työntekijä, jolla on tuplat isompi vastuu, puolet pienempi palkka, surkeammat edut ja jakkara heiluu. Toisella puolen on konsultti, joka tienaa enemmän tekemällä vähemmän. Tätä tapahtuu aivan koko ajan, viimeisimmät tuntemani tapaukset ovat viikon takaa, eikä tässä nähdä ongelmaa.

Asiantuntijat ovat todenneet, että valtio ei voi ulkoistaa sosiaali- ja terveydenhuollon vastuuta. Yksityiset voivat auttaa asiassa, paljonkin, mutta eivät isäntänä. Aivan saman ajatusmallin pitäisi päteä muuhunkin. Tietojärjestelmien hankinnassa pitäisi valtiolla olla omilla palkkalistoillaan hyviä teknologian osaajia, joilla on valta ja vastuu sekä kollegoiden tuki. Rakennuspuolella pitäisi olla esimerkiksi rakennustarkastajia omasta takaa, huippuosaajia joilla on tarpeeksi aikaa tehdä työnsä. Näiden vastuiden ulkoistaminen ei ole toiminut koskaan. Ei koskaan.

Investoi osaamiseen

Julkishallinto ei ole houkutteleva työpaikka asiantuntijalle, joka haluaa haasteita, kunnioitusta, vastuuta ja asiallisia työoloja. Ei kuuta taivaalta, mutta perusasiat pitäisi olla kunnossa. Työolot ovat huonot, ilmapiiri karmiva, johtoa ei voisi vähempää kiinnostaa asiat ja päälle tulevat vielä jatkuvasti osaajien yli kävelevät poliitikot. On totta, ettei ole rahaa palkata osaajia, mutta eipä ole paljon puitteitakaan heille. Tämä ei ratkea helposti, eikä se ratkea ollenkaan jos ongelmaa ei edes myönnetä. Poliitikko ei voi myöntää julkisesti, ettei hän tiedä kaikesta kaikkea. Kannattaisi, nimittäin rehellisyyskin voi tuoda ääniä.

Joten tässä suossa ollaan – paitsi niin, se yksi poikkeus. Armeijan hankinnat menevät keskimäärin vähän paremmin. Miksi? Koska sotilasteknologian hankinnoista ovat päättämässä sotilaat. Luulisi tämän esimerkin jo muistuttavan, että asiantuntijalle on käyttöä. Jos et tiedä mitä ostat, et tiedä mitä saat.

Julkaistu

Hoitajien palkkatoive hukkuu inhimillisyyden alle

Hoitajien vaatimukset palkankorotusten tasa-arvoerästä ovat pinnalla ja pysyvät siellä hyvän aikaa. Keskivertokansalaisen on helppo ymmärtää vaatimuksia ja kieltämättä olisi jo korkea aika nostaa hoitohenkilökunta palkkakuopasta ja muutoinkin surkeista työoloista. Se ei kuitenkaan onnistu ennen kuin jotain merkittävää tapahtuu aivan muualla yhteiskunnassa.

Meitä ei solidaarisuus koske!

Politiikkaradion keskustelussa muistutettiin tärkeästä kohdasta Sipilän kikykikkailussa, joka sattui hoitajiin kovasti. Tässähän olivat mukana kaikki – paitsi röyhkeimmät, tietenkin. Oli tärkeää, että esimerkiksi ahtaajat mainittiin nimeltä. AKT on malliesimerkki liitosta jossa asiat hoidetaan nyrkein ja yhteiskuntaa ollaan aina valmiina kiristämään röyhkeimmin mahdollisin tavoin. Heillä maailma on minä itte ja kaikki on hyvin kunhan juuri minä itte saan kaiken heti nyt, palakoon muu maailma ympärillä. Tämä on se maailma, jossa Tehyn kaltaiset toimijat elävät.

Hyvän hoitajan on elettävä ihmisen tasolla, toimittava osana inhimillisyyttä ja reilua yhteiskuntaa. Siinä maailmankuvassa on rajatusti tilaa äärimmäiselle itsekkyydelle. Tietenkin hoitajien järjestöt ovat tiukkoja, osaavia ja jämptejä, mutta heidän maailmankuvansa ei yksinkertaisesti kykene siihen määrään röyhkeyttä ja täydellistä, maailmaa halveksivaa itsepäisyyttä jota työmarkkinapöydässä edellytetään. He eivät ole valmiita jättämään potilaita kuolemaan saadakseen pointtinsa läpi. Siten he eivät voi yksin voittaa taistelua reilummista palkoista.

Tarvitaan yhteiskunnallista vaakakuppia

Jokainen ymmärtää, että lisärahan saaminen yhteen paikkaan tarkoittaa sen poistumista toisesta. Vähän enemmän oppinut myös ymmärtää, että tuloveroja korottamalla ei pystytä lisäämään valtion verotuloja, vaan ne pikemminkin vähenevät niin toimien. Ainoa tapa saada hoitajien tilanne kuntoon on saada joku muu pärjäämään vähemmällä. Jonkun on luovuttava saavutetuista eduistaan jotta hoitajat voivat saavuttaa perustason solidaarisuuden. Joka ikinen poliitikko on mieluusti valmis lupaamaan paljon kaunista kaikille, mutta vain vastuullinen päättäjä ymmärtää nimetä reunaehdot.

Kuka on valmis nielemään ylpeytensä hoitajien vuoksi? Hallitus voisi korjata kaupallisten säätiöiden verotusta, kuten VTV ehdottaa, mutta RKP ei siihen suostu. Hallitus voisi korjata työmarkkinajärjestöjen verotusta, kuten lukuisat tutkijat ehdottavat, mutta SDP ei siihen suostu. Hallitus voisi tinkiä yritystukiaisista tai haitallisista energiatuista kuten laajalti ehdotetaan, mutta kepu ei siihen suostu. Hallitus voisi tilkitä harmaata taloutta, mutta yksikään hallituspuolue ei siihen suostu. Tai tämä sama lyhyemmin: joka ikinen päätös joka tarvitaan hoitajien auttamiseksi, edellyttää että rahaa otetaan sieltä mistä sitä on otettavaksi. Kansalaisilla ei ole varoja enää otettavaksi. Kansalaiset eivät juuri murise kun heiltä ryöstetään, mutta varakkaat laitokset kyllä murisevat.

Hallituksen pitää olla ilkeä sikailijoille jos he haluavat olla kilttejä ihmisille. Tässä ei ole onnistunut yksikään hallitus, oli mukana aivan mitkä tahansa puolueet. Jotain merkittävää on tapahduttava jotta Suomessa arvostettaisiin pari tonnia kuussa tekeviä hoitajia enemmän kuin miljoonan kuussa tekeviä säätiöiden johtohahmoja.

Julkaistu

Lähdin lenkille

Päätin, että tulehtunut päkiäni voisi vähitellen jo kestää paremmin kävelyä joten oli aika testata tätä. Samalla rupesi tekemään mieli hampurilaista joten ajattelin että voisin piipahtaa Kaukajärvellä semmoisen syömässä, se olisi sopivasti kävelyä. Ja siitähän se sitten lähti…

6 km: Hyvin menee, mutta vähän alkaa nälkä jo tuntumaan. Jatketaan.

8 km: Äh, nyt se nälkä on jo todellinen. Olisikohan pitänyt ottaa aamupalaksi enemmän kuin kuppi kahvia?

9 km: Ääääh, nyt on jo niin nälkä että voin todella huonosti, eihän täst… heei! Tuossahan on hauskan näköinen suo! Hiiohei, nyt taas jaksaa!

10 km: Missä hemmetissä mää olen?

11 km: Hoi! Neuvostoliitto soitti ja haluaisi elementtibetoninsa takaisin.

13 km: Perhana, taisin mennä pari kilsaa Kaukajärven ohi.

14 km: Hieno latu. Hieno talvi.

15 km: Vihdoinkin sitä ruokaa. On aikoja, jolloin virvoitusjuoma todella virvoittaa.

17 km: Jatkaisiko kaupunkiin vai kääntyisikö sivummalle? Äh, kaupungissa on tylsää.

19 km: Auts, nyt se päkiä rupesi kipuilemaan, parempi pitää varansa.

21 km: Toimistolla oli kahvia, ehkä tämä taas tästä.

Julkaistu

Niin kiitää Trump uudelleenvalintaan

Donald Trump valitaan tänä vuonna jatkokaudelle ellei melkoisia ihmeitä tapahdu demokraattipuolueessa, enkä juuri nyt usko ihmeisiin. Yhdysvallat on kaukana meistä, mutta voimme oppia hurjasti myös omasta poliittisesta tilanteestamme katsomalla heihin. Trumpin lyöminen ei olisi mahdoton haaste, mutta vastapuoli luulee voittavansa vain vastustamalla häntä. Ei onnistu.

Ilman asiaa ei tule ääniä

Suosittelen lämmöllä lukemaan The Guardianin kolumnin aiheesta, kirjoittajana arvostettu Nathan Robinson. Hän kertoo, miksi demokraatit tulevat häviämään asettamalla ehdokkaaksi turvallisen, komitean suosiman Joe Bidenin. Juttu on suorastaan häiritsevän suoraviivainen, yksinkertainen ja jo aiemmin todistettu oikeaksi. Ilmeisesti puita on vaan niin kovin haastavaa nähdä seistessä metsän edessä. Arvon Yhdysvaltain demokraatit, metsä on jo kasvanut ympärillenne, vaikka te luulette olevanne yhä turvassa Wall Streetillä.

Minä näen tämän aiheen lopulta todella voimaannuttavana. Se, mitä tässä sanotaan on, että politiikassa menestyäkseen pitää olla sanomaa. Henkilökohtaisesti pidän sanomana vahvimpana, mutta ehkä suureen yleisöön haastavimpana Andrew Yangia. Hänen osaamisensa on veitsenterävää, faktoille on numerot pohjalla ja hänen maailmankuvansa on äärimmäisen rohkaiseva. Huomattavaa energiaa ja äärimmäisen laajojen ihmisjoukkojen herätystä tekee myös vanha tuttu Bernie Sanders, joka jaksaa 78-vuotiaana enemmän kuin moni kolmekymppinen. Mieli on terävä ja tulevaisuudenkuva kaunis. Median suuri suosikki myös Suomessa on Michael Bloomberg, josta epäillään pelin kääntäjää. Omaan silmääni hän vaikuttaa lähinnä Bidenin kloonilta. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole puoluekoneiston sisäpiirin nimi ja se tuntuu olevan tärkeintä.

Entä jos USA muuttuisi?

Yhdysvallat on maana tehnyt isoja muutoksia historiassaan. Viime vuosisadalle mahtuu monta suurta käännöstä. Historiallisessa kontekstissa Yangin perustulo tai Sandersin terveydenhuoltouudistus eivät lopulta ole niin suuria. Kysymys on siitä, miltä asia saadaan kuulostamaan. Jos sanoma saa laajan kaikupinnan, se kaikuu yli vuorten ja jokien. On toki todennäköisempää että maa jatkaa enemmistönsä suosimaa konservatiivista linjaa, mutta mietitäänpä hetki: mikä sitä linjaa määrittää vaaleissa? Asiakysymykset? Pitkän linjan suunnitelmat? Ei, vaan imago siitä että henkilö käy kirkossa, saarnaa Jumalasta sitä ja tätä ja valehtelee työpaikoista ja veroista kirkkain silmin. Faktoilla on hyvin vähän tekemistä, imagolla paljon. Toisin sanoen, luomalla vahva, kantava imago, on mahdollista saada tuulta purjeisiin myös toisenlaisella tausta-ajatuksella.

Herran pelko on vahva voima Atlantin tuolla puolen, mutta heillä on myös varsin positiivisia näkemyksiä vapaudesta, yrittämisestä, epäonnistumisesta ja siitä oppimisesta. Mikäli ehdokas onnistuu kaappaamaan toivon sanoman, on kampanjassa vauhtia. Tätä ovat kokeilleet niin republikaanit kuin demokraatitkin ja voivat kokeilla vastakin. Kaikesta kauheasta paheksunnasta huolimatta Trumpin perussanoma on parempi tulevaisuus. Bidenin perussanoma on vastustaa Trumpia ja kertoa syvän analyyttisesti miksi hän on oikeassa. Ei onnistu.

Ounastelen, että seuraamme demokraattien itsetuhoisaa, itserakasta kampanjaa ja sen täydellistä tuhoa. Saatamme samalla katsella myös kotimaan politiikan tulevaisuutta. Voittaja ei ole se, joka eniten komppaa tai vastustaa kilpailijaa. Voittaja on se, joka määrittää oman agendansa, kummallakin puolen rutakkoa. Kotimaan perinteiset puolueet, katson suuntaanne.

Julkaistu

Juutalaiset vastaan juutalaislobby

Juutalaiset, juutalaisuus ja heitä vastaan kohdistetut vihateot ovat yhä useammin tapetilla. Päätin, että voisi katsoa itseään peiliin ja pohtia mitä itse mietin juutalaisuudesta. Sitten totesin että pitää pohtia myös juutalaislobbyn toimintaa ja sitten muuttuikin jutun sävy.

Tänään. Nyt.

En aio käyttää aikaa käydäkseni läpi juutalaisuuden historiaa kaukaa tai viime vuosisadalta. Holokausti on fakta – turhaan kertaan jotain minkä jokainen on oppinut ja jos joku ei historiaa usko, ei minun kertaus sitä miksikään muuta. Oleellista on mielestäni mitä tapahtuu tässä ja nyt, sillä leijonaosa nyt eläviä juutalaisia ei ollut elossa 1940-luvulla. On typerää elää nykypäivää historian tekosyillä. Historia pitää muistaa ja siitä sopii oppia, mutta aiempien sukupolvien kokemukset eivät anna mielestäni mitään erityisasemaa kenellekään, hyvässä tai pahassa.

Tässä ja nyt juutalaisia voi kehua positiivisesta asenteesta oppimiseen. Heidän arvoihin tuntuu kuuluvan tiedon hankkiminen ja sen kunnioittaminen. Asenne sivistykseen on ihailtava, eikä haittaisi yhtään lainata näitä oppeja. Tämän myötä heitä ei myöskään herkästi syytetä aivopesusta tai uskontonsa markkinoinnista. Se tuntuu ihan oikeasti enemmän uskonnolta ja vähemmän bisnekseltä – joskin maine on kärsinyt muutamasta amerikkalaisesta puliveivarista. Älkäämme kuitenkaan syyttäkö koko uskontoa tuosta. Se, että juutalaiset ovat opiskelleet ja oppineet ahkerasti, tuo heille tilaisuuksia yhteiskunnassa. Ei se ole salaliitto, se on ahkeran työn tulosta. Ei siitä voi moittia vaan kehua.

Moittia sen sijaan voi barbaarisesta pikkulasten silpomisesta. Yhden atomin verran kehossani ei ole tilaa ymmärrykselle ympärileikkauksia kohtaan tässä ajassa. Kyllä, vuosituhansia sitten se oli perusteltua, tänä päivänä se on sairasta ja yhteiskunta joka sallii tuollaisen toiminnan on yhtä sairas. Tämän pitää loppua, vaan asennoituminen on jäykkää. Tämä on yleinen toinen kritiikin aihe, joustamattomuus. Puolitoista vuotta sitten Horisontti-ohjelmassa puhuttiin ruokailukäytännöistä, kosherista ja halalista. Jopa islamilaiselta puolen tuli ymmärrystä, kun taas juutalaisedustaja Yaron Nadbornik oli joustava kuin jäätynyt ratakisko. Jotkut juutalaisyhteisön edustajat myös alentavat lähes minkä tahansa keskustelun puheeksi siitä miten hänen isoisänsä kärsi. Niin kärsi, rikos ihmisyyttä vastaan oli hirveä, mutta helvetinkö tekemistä sillä on tässä ja nyt? On ala-arvoista ja historian uhreja halventavaa pelata tuo kortti yhtenään.

Tietä eteenpäin?

Villakoiran ydin on kuitenkin usein uskonnon ulkopuolella, Israelin valtiossa. Israelia voi moittia monesta, mutta keskivertojuutalaisissa on ihan kotitarpeiksi myös heitä, jotka eivät hyväksy väkivaltaa. Israelinjuutalaisia voi moittia siitä, että äänestävät sotahulluja valtaan, mutta diasporaa ei voi tästä moittia. Heitä tosin voisi rohkaista puhumaan rakentavasti ja yhä vahvemmin muistuttamaan eron poliittisen ja uskonnollisen välillä. Sillanrakennus on laji mihin voisi hieman panostaa.

Antisemitismin kasvu on kuitenkin kasvava ongelma, niin kotoperäisten natsilarppaajien kuin islamistisen maahanmuutonkin myötä. Tiedon lisääminen auttaa, mutta toivoisin myös että juutalaislobby lakkaisi markkinoimasta ylivertaisuutta. Jos juutalaiset osataan nähdä tasavertaisina ihmisinä, olemme ottaneet monta askelta tiellä parempaan huomiseen.

Julkaistu

Demarihallitus antaa vähäosaisille

Otsikko ei sitten ole sarkastinen, vaan rehellinen pintapuolinen havainto vuoden alusta näkyvistä muutoksista, joissa monella tapaa vähäosaisia huomioidaan. Jopa näin kylmäverisenä kapitalistisikana näen tässä paljon hyviä eleitä joita arvostan. Ongelmia näkyy pinnan alla.

Pitkä lista pinnalta kaunis

Aika harva asia listalla vaikuttaa minuun. Tampereen demarien puolen prosentin veronkorotus ja hallitusdemarien toinen mokoma toki tarkoittaa prosenttiyksikön nousua verotukseeni, eikä se tietenkään kivaa ole. Toisaalta, jos se tarkoittaisi vähäosaisille parempaa päivää, ei se minun elämää kaada, kunhan vaihdan vähän halvempaan piimään ja porkkanaan. Eläkkeet eivä minua koske, päivähoidon paraneminen on mainiota, polttoaineiden hinnannousu on aika pieni ja limsojen hinta onkin liian halpaa nyt. Kotitalousvähennystä en ole vuosiin käyttänyt, mutta tiedän kyllä miten ikävää sen leikkaaminen on monille pienimmille yrityksille. Osakesäästötili on ihan kiva lisä, mutta pääosalle osakesäästäjiä perinteinen arvo-osuustili on kannattavampi vastakin. Monelle 90-luvulla pankkeihin uskoneille lamavelkojen vanheneminen lienee helpotus, tosin vuosikymmeniä liian myöhään.

Fiilispohjalta näen siis tämän ylivoimaisesti enemmän hyvänä kuin huonona. Pintaa raaputtamalla alkaa kuitenkin murheita paljastumaan. Keski- ja suurituloisten verotuksen nosto ei sada valtion laariin vaan pois sieltä, kuten on toistuvasti tutkimuksin osoitettu. Lisäksi se auttaa ylläpitämään Suomen persoonallista veronkiertokäytäntöä. Siinä missä Italiassa tai Kreikassa veronkierto on vähäosaisten arkea, Suomessa se on suurituloisten kansanhupia. Mitään toimia ei veronkiertoa vastaan tehdä, eikä millään tavoin luoda edellytyksiä verokertymän kasvulle. Sota rikastumista vastaan on sota valtion vaurastumista vastaan. Jostain syystä tämäkään hallitus ei ymmärrä katsoa päätöstensä todellisia vaikutuksia ja olettavat että veronkierto vähenee jos veroprosentteja nostetaan. Valitan, tuo on toiveajattelua. Toki tässä on varmasti politisointia, suurituloisten veronkorotus tuo kannatusta omien parissa.

Työperäisen maahanmuuton edellytyksiin ei paljoa myöskään tehdä. Asiallista kielikoulutusta ei edelleenkään tarjota eikä maahanmuuttajan työnhaun byrokratiaa kevennetä (joskin migrin käsittelyjono on sentään lyhentynyt). Valtiontalouden tarkastusvirastoa ei kuulla, sen paremmin työmarkkinajärjestöjen kummankaan puolen kuin kielipoliitisten säätiöiden erivapauksiin ei kosketa. Rahaa ei oteta sieltä mistä sitä saisi ja sieltä mistä hallintomme omat asiantuntijat suosittavat katsomaan. Tietohallintoa ei uudisteta vaan julkishallinnon IT- ja konsultointikulut paisuvat hurjasti samalla kun rahalla saadaan yhä vähemmän ja huonompaa. Edes vastuullisuutta ei viitsitä ottaa mukaan hankintakriteereihin, edes punavihreille ei tunnu hiilivoimalla pyörivien tietojärjestelmien tukeminen ongelmalliselta. Se on sääli.

Selitys opin taustoissa?

Hallituksessa on paljon oppineita ministereitä ja avustajia, mutta painotus on hurjasti tiettyjen humanististen tieteiden puolella. Ei yleissivistävässä osaamisessa ole mitään pahaa, mutta kovin heikko luonnontieteiden tai talousosaamisen edustus huolettaa. Ihan puhtaasti spekuloin, mutta voisiko tältä osin kapea osaamisala vaikuttaa asiaan? Päätöksissä on sydäntä, mutta ikävästi kapealla katseella, vailla pitkän ajan suunnitelmaa. Oikeusvaltio kaipaa kyllä ehdottomasti vähäosaisille lisää tukea ja vähemmän kuritusta, mutta se ei pitkässä juoksussa onnistu ilman talouden tasapainoa. Velkaa on valtion helppo ottaa mutta vaikea maksaa ja vaikka maksua viivyttelisi, korot kurkkivat aina nurkan takana.

Joku ehkä huomasi, etten maininnut Sanna Marinia nimeltä tässä. Nyt astuvat muutokset ovat hänen edeltäjänsä ohjeistamia, mutta taustalla ovat samat ministerit kuin nytkin. Tässä on turha nimetä nimiä, hallitustyö on yhteispeliä. Toki voi tässä kohtaa pohtia oliko Marin mukana silakkaliikkeen perustamisessa hallituksen sissivoimiksi, vai ainoastaan tukijana. Pääpiirteittäin on kuitenkin kaikki syy olettaa tilanteen jatkuvan pääministerin vaihdosta huolimatta. Lähikuukaudet näyttävät muuttuuko linja.