Kyuu Eturautti

12.11.2019

EU:n heikkous osoittautui kierrätyksen kanssa

En edelleenkään vihaa EU:ta tai halua siitä eroon, mutta olen huolissani kehityksen kulusta ja huonosta hallinnosta. Tuorein tempaus kertakäyttömuovipullojen ympärillä osoittaa erinomaisesti perusongelman: keskitytään metodiin eikä välitetä lopputuloksesta. Tämä on laaja ongelma.

Suoraan sanoen…

Ei, EU ei sano mitään suoraan ja se masentaa. Itselleni hyvin tuttu EU:n tietosuojadirektiivi (GDPR) on 96 sivua pitkä printti. Käytännössä kaikki merkitsevä asia siitä voidaan kirjoittaa helposti yhdelle aaneloselle, pienellä yrityksellä puolikkaalle aaneloselle. Tietenkin näin isolla organisaatiolla väkisinkin tulee pientä pränttiä määräänsä enemmän, mutta ihan jokaista lobbarin vaatimaa sanahirviötä ei tarvitsisi pistää mukaan. Pitkät lait suosivat kieroja juristeja, lyhyet ja selkokieliset lait suosivat rehellisiä kansalaisia. Tässä on valinnan paikka.

EU ei mielestäni myöskään ole halukas ottamaan sitä asemaa mikä sillä on. Puolustuksesta ei voida puhua, kuullaan vain Natoa. Tietotekniikasta ei viitsitä tehdä omaa linjaa, mennää vain USA:n, ja vähäisemmässä määrin Kiinan perässä. Satelliittipaikannusjärjestelmästä ei tehty itsenäistä vaan laitettiin Galileo-järjestelmä USA:n kontrolliin. Tuoreessa tekijänoikeusdirektiivissä annettiin käytännössä monopoliasema RIAA:lle – kas vain, amerikkalainen järjestö sekin. Kauppasodassa nöyrrymme, Iran-sopimuksessa ryömimme ja jos joku koittaa hetkeksikään nostaa puheeksi Euroopan historian ja traditiot, häntä lyödään kuin vierasta sikaa.

EU on todella tehnyt paljon hyvää, yrittäjänä näen monia hyötyjä vapaakauppa-alueesta. Ymmärrykseni on, että moni opiskelija nauttii opiskelijavaihdosta. Tiedän myös että kulttuuriyhteistyössä tehdään paljon hyvää. Näissä kaikissa on kuitenkin byrokratian määrä hurjassa kasvussa. Tarkoitus voi olla jopa hyvä. Huomataan järjestelmässä aukko, joka paikataan kirjoittamalla lisää pykäliä, samalla luoden lisää aukkoja, joita paikataan taas lisäpykälillä ja oravanpyörä on valmis. Hyviä aikomuksia on vino pino, mutta kukaan ei vihellä peliä poikki.

Ja sitten palaamme kierrätysasiaan ja siten ehkä helpoimpaan tapaan jolla EU voisi terästää pelisilmäänsä. Nyt valittu metodi lisää muovin kulutusta, lisää saasteita, eikä lisää kierrätystä. Siitä voi matkan varrella tulla vähän siedettävämpi, mutta tällaisen tunaroinnin ei pitäisi voida tapahtua. Se tapahtuu, koska päämäärä unohtuu. Jätteiden vähentäminen ja kierrätyksen lisääminen pitäisi olla lähtökohta ja jokaisen valitun keinon pitäisi johtaa tätä tavoitetta kohti. Nyt kuitenkin tapeltiin keinoista vuositolkulla eikä lopputuloksesta ole juuri väliä. Epäilemättä moni kilistelee kompromissin kunniaksi, mutta minä näen tässä vain poliittista kyvyttömyyttä.

Viisaus painetaan pienin kirjaimin

Surullisin osa tarinasta löytyy pienestä präntistä. Kompromissia juhlitaan voittona, mutta kompromissiin johtavissa teissä on tragedian sydän. Kierrätystä toki harkittiin, mutta ajatuksesta luovuttiin koska pari eteläistä jäsenmaata ei halunnut.

Toisin sanoen: EU:n yksi tärkeimpiä haasteita, saasteiden vähentäminen, voidaan heivata pois asialistalta ilman sen kummempaa mietiskelyä kun vaan joku älyää pyytää. Se on surullista ja se on likaista. Parempaan on pystyttävä.

7.11.2019

Voiko liberaali iloita persujen kasvusta?

Samat sata analyysiä voi lukea aina gallupien jälkeen, mutta minä haluan jotain muuta. Haluan löytää jotain positiivista persujen suosion kasvusta, sellaista jota kaltaiseni markkinaliberaalikin voi iloita – ja uskoakseni olen sellaista löytänyt. Voisiko persujen nousussa nähdä hieman samaa mitä Barack Obaman kampanjassa? Näenkö rivien välistä sanat ”yes we can”, tai siis ”tottahan myö pystymme”?

Varoitus: tämä on vain vaihtoehtoinen katsantakanta yhdestä näkökulmasta – ei absoluuttinen totuus tai kokonaiskuva.

Onko sanoma vain rasismia?

Teen nyt oletuksen, että yleinen näkökulma persujen kannatuksen noususta, eli kasvava rasismi ja ilmastodenialismi, ei ole koko totuus. Syitä on mielestäni useita. Esitän nyt yhden syyn, jonka ainakin haluaisin olevan osa pakettia ja se on persujen sanoman positiivisuus. Kyllä, luit oikein, hengitä syvään, lue sitten perusteluja tai juokse paniikissa loukkaantumaan jonkun puolesta. Jos jatkat yhä, huomautan että puhun tästä miltä asiat näyttävät ja kuulostavat, viestinnässähän käy usein niin että puhujalle sanoma on kovin erilainen kuin kuulijalle. Wiion lait pätevät.

Kas, vihreät ja demarit ovat antaneet ilmi kuvaa siitä, että olemme syyllisiä ja meidän pitäisi hävetä. Heidän ulostuloista jää monille mieleen vain ajatus siitä, että mm. kaikki on suomalaisten (EI, en sanonut ”lihaa syövien heteromiesten”) syytä. Korostetaan asioita missä olemme huonoja tai muita huonompia, asioita joissa emme tee tarpeeksi, asioita joita saisimme hävetä. Puhutaan siitä mitä emme saa tehdä, mistä pitää kieltäytyä, minkä pitää loppua – ja tämä kaikki tarjotaan kovin ehdottomaan äänensävyyn. Ei tämä ole vain ilmastonmuutospuhetta, vaan yleinen ilmapiiri. Syyllisten ja syyllisyyden osoittaminen pätevät toki maahanmuutossa ja ilmastoasioissa, mutta myös työmarkkinoilla, keskusteluilmapiirissä, EU-asioissa ja monessa muussa.

Kotipuolueeni Kokoomus on sekin jäänyt vähän reaktiopuolueen asemaan ja olisi aika piristyä. Olemme tyytyneet reagoimaan muiden puolueiden ulostuloihin, emmekä ole yrittäneet rakentaa omaa agendaa. Tällä hetkellä keskikentän oikealla reunalla olisi hurjasti tilaa selkeälle, järjenkäyttöön pohjautuvalle sanomalle. Tieteeseen uskovan puolueen tulee rohkeasti katsoa eteenpäin ja olla mahdollisuuksien mukaan proaktiivinen. Tämä puoli puuttuu. Kotimaan politiikassa on kaksi selkeää sanomaa, mutta jo pikavilkaisu eurooppalaisille politiikan kentille osoittaa että kolmannelle on ehdottomasti paitsi tilaa, myös kysyntää.

Niin, entäpä Perussuomalaiset? Yhä useampi kuulee heidän sanomansa positiivisessa hengessä. Kyllä me selviämme tästä. Kyllä suomalainen työ kannattaa. Kyllä aurinko nousee huomennakin. Kyllä lapsissa on tulevaisuus. Vaikka heidän perusviestintä onkin sävyltään ikävää, yllättävän moni lukee niissä vähäsen toivoa, hitusen synninpäästöä ja pienoista optimismia. Niitäkin kommentteja lukee, joissa ilmastonmuutoksesta huolestuneet uskovat enemmän persujen kuin vihreiden ratkaisumalliin. He kokevat sen ratkaisevan asiaa kulkien eteenpäin työtä tekemällä, kun vihreiden malli tuntuu lähinnä panikoinnilta ja toivon alasajolta. Viestintäpsykologiaa katsellen, jos lauseen alkupuolella ensin ruoskitaan, ei lauseen jälkipuoli enää pysty tilannetta paikkaamaan. Liekö Matias Turkkila tehnyt saman havainnon?

Toivotalkoot?

Markkinaliberalismiin kuuluu ainakin minun versiossani toivo ja positiivisuus. Sisäinen ääneni rohkeneekin siten toivoa, että gallupit ovat merkki toivon kaipuusta. Ehkäpä suomalainen sisu on herännyt horroksestaan ja kansa haluaisi vihdoinkin lähteä rakentamaan tulevaisuutta tekemällä? Hallitus tarjoaa häpeää, itkua ja tappelua, mutta kenties kansa haluaisikin toivoa, mahdollisuuksia ja haastetta? On sangen mahdollista että kuvailen pöhköä utopiaa, mutta mielestäni tulevaisuuden tekeminen omin käsin on utopia johon on täysin sallittua uskoa.

Totuus on, kuten olen varoittanut, paljon tätä monimutkaisempi, mutta mielestäni täysin jumittunut persukeskustelu kaipaa uutta näkökantaa. Laajemminkin katsoen, Suomesta puuttuu toivoa. Väkivahvasti uskon, että sitä pystyisi tarjoamaan meille useampikin puolue. Älkää jääkö tuleen makaamaan, vaan ottakaa haaste vastaan, oli lipun väri mikä vaan!

4.11.2019

Uskokaa jo!

Jälleen on Päivi Räsänen tutkinnassa uskonnon varjolla harjoitetusta homofobiasta. Päivin muitakin soveltavia raamatun analyysejä on tutkittu oikeuslaitoksessa viime aikoina. Kansa pitää tilannetta absurdina, minä pidän sitä hätähuutona lain selkeytykselle. Kumpi voittaa: laki vai uskonto?

Tätä päätöstä ei voi lykätä

Suomessa on pääpiirteittäin ollut terve suhtautuminen valtion ja uskonnon välillä aika pitkän aikaa. Kehitys on kehittynyt ja valtionkirkko on pysytellyt menossa mukana. Viime vuosina tilanne on kärjistynyt: samalla kun yhä useammat akateemisetkin mielipiteet kannattavat jumalanpilkan (uskonrauhan rikkominen) poistamista rikoslaista, ovat syyttäjät innostuneet etsimään loukkaantuneita henkiolentoja kissojen ja koirien kera. Etsintä on nähdäkseni kovin valikoivaa ja jopa maltillisimmat asiantuntijamme ovat pitkään kyselleet miksi vain kristityt lahkot ovat joutuneet silmätikuiksi.

Peruskysymys on tämä: onko Suomessa uskonto lain ylä- vai alapuolella? Voiko uskonto kieltäytyä noudattamasta maallista lakia vedoten pyhiin teksteihin? Onko uskonrauha pätevä tekosyy syrjintään? Saako naisia jättää palkkaamatta, saako seksuaalivähemmistöjä syrjiä, saako väkivaltaan kehottaa, saako ihmisryhmiä herjata vapaasti? Tätä kaikkea tapahtuu jatkuvasti ja jos valtakunnansyyttäjän toimintaa katsoo, vaikuttaa että vastaus edellisiin heitetään nopalla. Se ei ole kestävä tie. Se ei ole reilua uskoville eikä uskonnottomille.

Jos tämä keskustelu itsessään ei olisi tarpeeksi vaikea, sitä varjostavat tiukat ideologiset taistot. Hieman, mutta vain hieman kärjistäen, vasemmalla laidalla katsotaan että islamin nimissä saa tehdä mitä vaan mutta kristityt pitää saada kuriin. Oikealla laidalla kristinusko on erehtymätön, mutta islam on saatava kuriin. Tämä ei ole terve lähtökohta kompromisseja edellyttävälle päätökselle. Lakeja voi olla vain yksi,

Herätys! Raamattukielto!

Haluaisin raamattukiellosta puhuville henkilöille todeta tähän väliin jotta höpö höpö! Vaikka uskonnot olisivat alisteisia maalliselle laille, voisit aivan vapaasti kertoa Jeesuksen tai Muhammedin tarinoista, kuten voit kertoa Hitlerin tai Gandhin teoista ja puheista. Ei sitaattioikeutta ole kukaan poistamassa, tai kieltämässä niitä miljoonaa muuta kirjaa joissa on nykyopin mukaisesti ikävää sisältöä. Tälläkään hetkellä tarinamme Päivi ei ole epäiltynä yhdestäkään ”Jeesus sanoi, että” -alkavasta ulostulosta.

Halutessamme voimme katsoa asiaa aika helposti. Voitko tehdä tai sanoa uskontokunnan sisällä jotain, mikä on sen ulkopuolella laitonta? Tällä hetkellä vastaus on jyrkkä ehkä. Miten olisi selkeä kyllä tai ei?

27.10.2019

Ylläpidon pikakertaus

Jouduin poistamaan juuri blogauksen, joka sinänsä käsitteli pätevää asiaa mutta jossa syyllistyttiin kanssablogaajien henkilöön menevään kritiikkiin.

Kertaan pari asiaa, ja sitten avaan keskustelun yhdestä.

Pirkan blogit ei ole kaupallinen alusta. Jokainen blogaaja omaa kaiken oman bloginsa sisällön ja toiminnan, moderoinnin, yms. Blogaajalla on tämä oikeus, mutta kommentoijilla ja lukijoilla on tietenkin myös oikeus tehdä tästä johtopäätökset. Blogaaminen on keskustelua. Jos keskustelua ei halua, on hyvä pohtia onko blogaus paras harrastus.
IP-osoite tosiaan näkyy noissa, mutta näin tietoverkkojen ja tietoturvan kanssa työskentelevänä, näissä oloissa väitän että sillä ei ole mitään tietoarvoa, useistakin syistä jotka voin listata pidemmässä jutussa.
Toisaalta, IP-osoite tai sähköpostiosoite ovat tunnistetietoja, eli toisten henkilöiden tällaisia tietoja ei saa julkistaa suoraan tai epäsuoraan. Se tulee laista, ei blogin säännöistä.
Kanssablogistin henkilöön menevä kritiikki ei ole ollut eikä tule olemaan sallittua.
Olisi todella tylsä maailma, jos olisimme kaikesta samaa mieltä. Riemuitkaa erimielisyydestä, älkää menettäkö sen myötä malttianne. Vain siten opimme mitään.

Vielä näistä ip-osoitteista. Tosiaan mielestäni niillä ei ole mitään arvoa, mutta jos halutaan, voin lopettaa niiden kirjaamisen koko palvelusta kokonaan. Tutkin jokunen kuukausi sitten asiaa kun sitä pyydettiin, mutta asiasta ei ollut vahvaa mielipidettä. Kommentoikaa asiaa alla. Jos siltä tuntuu, sitten poistan niiden kirjaamisen kauttaaltaan.

25.10.2019

Persujen nousu – hallituksen kostoa vai puhdasta sattumaa?

Perussuomalaisten kannatus on ollut melko turvallisessa asemassa viime kuukaudet. He ovat onnistuneet luomaan mielenkiintoisen paikan poliittisella kentällä ja käytännössä dominoineet kovin montaa keskustelun osaa. Voivatko persut kiittää nykyhallitusta vai onko kyse pidempiaikaisesta ilmiöstä? Katson pikaisesti muutamalta kantilta.

Outoja vihatulkintoja

Minulla ei ole minkäänlaista kunnioitusta Anna-Maja Henrikssonia kohtaan jo perustuen puolen vuosikymmenen takaisiin toimiin. Tällöin, myös oikeusministerinä, hän syytti Aamulehdessä hakatuksi tullutta eläkeläistä siitä että eläkeläinen vastusti pakkoruotsia ja siksi oli ymmärrettävää että hän sai turpiinsa. Nyt hän on siirtynyt lähemmäs persujen kenttää vihapuhetutkimuksen myötä. Mielestäni haastava tutkimus oli hyödyllinen ja laajalti laadukas, mutta sen tulkinnat johtavat outouksiin. Kun tutkinnassa todettiin pääosan nettivihasta kohdistuvan miehiin, A-M totesi että koska viha kohdistuu lähinnä naisiin, pitää aleta tuomitsemaan naisiin kohdistuvaa vihapuhetta kovemmin. Jalat on tukevasti yhäkin ilmassa ministerillämme ja persut ovat ottaneet tästä kaiken ilon. Aivan syystä, sanoisin. Minun mielestäni tämä yhteiskunta ei kaipaa yhtään lisää segregaatiota vihan äärelle.

Miesten tasa-arvossa tapahtuu

Varsin hajuton ja mauton ruohonjuuritason järjestö Miesten tasa-arvo ry on päässyt valokeilaan. Ilmeisesti kyse on uuden hallituksen linjauksista, jonka mukaan kyseistä järjestöä ei enää voida listata tasa-arvotyön mukaiseksi, koska miesten tasa-arvoa ajava järjestö ei aja naisten asioita joten siksi se ei edistä tasa-arvoa. Ei sillä etteikö naistenkin asioita pidä parantaa, mutta on suhteellisen pöhköä unohtaa, että miehilläkin on haasteita ja apu esimerkiksi avioerossa, huoltajuusasioissa yms. on tärkeää ja koko yhteiskunnalle hyödyllistä. Myös rahoitusten vieminen miesten asioita ajavilta järjestöiltä on ollut kovassa huudossa. Ja persut ovat tämän huomanneet ja sillä ratsastaneet. Tässäkin kohtaa nykyhallitus voi katsoa halutessaan peiliin.

Avustusten evääminen nuorisojärjestöltä

Persunuorten ulostulo, josta mekkala alkoi, oli tasoton, laaduton ja ala-arvoinen, siitä ei ole kahta sanaa. Sen sijaan hallituksen ohjaama reaktio asiaan on omiaan vain ja ainoastaan nostamaan kiinnostusta. Tukien takaisinperintä on rankka, luokassaan ennenkuulumaton toimenpide, jonka takana on nykyinen hallitus. Vaikka persunuorten puheet olivat härskejä, on operaatiossa selvää koston makua hallitukselta oppositiolle. Tämä ei voi enää päättyä hallituksen kannalta hyvin, vaan persut ottavat kaiken ilon hallituksen omasta maalista. Se on sääli. Hallitus olisi voinut ottaa tästä voiton, jos olisi jättänyt ylpeyden narikkaan.

Muilta puuttuu linja

Yksi perusongelma on, että omaa linjaa vetävät vain vihreät ja persut. Muilla puolueilla ei ole omaa linjaa, he vain vastustavat tai puolustavat em. kahden äänekkään pelurin ulostuloja. Yllä on esimerkkejä, mutta löytyyhän niitä lisääkin, ilmastosta, maahanmuutosta, työstä, varhaiskasvatuksesta ja vaikka mistä. Muissa puolueissa on oltu aivan luvattoman laiskoja ja tyydytty reagoimaan, kun pitäisi proaktiivisesti hakea paikka keskustelukentältä. ”Katsotaan mitä persut sanovat ja haukutaan se” tuntuu olevan paras mihin huippuluokan viestinnän ammattilaiset pystyvät.

Ehdottaisin, että nykyisen hallituksen ei kannattaisi keskittää ihan näin paljon toimia ideologisen koston ajamiseen. Kuten vihreätkin puoluelehtensä lakkautamisen myötä totesivat, politiikkaa ei enää ajeta asialla vaan heitoilla ja huudahduksilla. Niin he tekevät kuin lupaavat ja se on sääli, sillä kaikki tällaiset puuskaukset, yhdistettynä maltillisten puolueiden hiljaisuuteen, eivät vähennä vaan lisäävät vastakkainasettelua Suomessa. En todellakaan usko että persut tai vihreät olisivat parhaat toimijat hallituksen johdossa. En kaipaa tätä.

P.S. Moni on ehkä huomannut blogaustahtini olevan hitaampi. Valitettavasti taannoinen pieni tapaturma kiusaa yhä, enkä ole voinut viikkoon istua. Se hidastaa kovasti koneen käyttöä. Noh, ainakin tulee käveltyä hemmetisti. Kuukauden sisään pitäisi helpottaa. Koittakaapa pärjätä, piipahdan kyllä pari kertaa päivässä pikaisesti.

19.10.2019

Rauhan uskonto

Hetkinen, luuliko joku että tämä blogaus puhuu islamista? Ei suinkaan, sillä otsikko on jotain mitä olen oppinut uskontokriitikkona jo herran aikaa sitten ennen kuin islamista kuulinkaan. Availen tässä vähän omia havaintojani uskontokriittisyydestä pitkältä ajalta. Asiaan liittyy myös video.

Vihaa ja valtaa kristittyjen lahkoista

Alunperin näin ongelmia uskonnollisissa porukoissa sellaiseen aikaan kun islam ei näkynyt katukuvassa. Tiesin siitä silloin vain sen mitä koulussa oli opetettu, se ei ollut pinnalla. Sen sijaan kristittyjä uskonlahkoja oli ikävällä tapaa kovassa vauhdissa. Pariin kertaan osui henkiseen tähtäimeeni jehovantodistajat, jotka tunnemme erittäin väkivaltaisena lahkona. ”Kristittyjä saa herjata miten vaan ilman seurauksia” sanoo islam-kriitikko, ”höpön höpön” sanon minä. Tottakai väkivaltainen lahko vastasi väkivallalla, joku Aamulehden blogeissa ollut ehkä muistaakin yhden jälkipuidun tapauksen. He kostavat kritiikin väkivalloin.

Lestadiolaisryhmät ovat myös tuttu ilmiö, käyttäen vahvaa väkivaltaa ja poliittisia erivapauksia. Juha Sipilä oli tuttu tapaus. Yle toi aikanaan esille miten ennen pääministerin uraa hän jatkuvasti, törkeästi laiminlöi työntekijöidensä turvallisuutta, saattaen heidät jatkuvaan hengenvaaraan. Kyseinen
Seurauksia ei koitunut, koska uskonveljet hoitivat asian. Kyseinen tutkivan journalismin ohjelma lakkautettiin pian Sipilän noustua valtaan. Tuoreempi esimerkki on tutkimus lestadiolaisten talousverkostoista – erinomainen tutkimus, josta piti sensuroida yritysten nimet ennen julkaisua. Jäljelle jäi rampa ankka.

Islam – jotain samaa, jotain erilaista

Islamin sektejä kritisoidessa on jotain samaa – siitäkin tulee kritiikin sanojalle seurauksia. Yksi ero on siinä, että islamin edustajien kanssa voi keskustella rakentavasti, he myös ymmärtävät haasteita, siinä missä kristittyjen lahkojen edustajat eivät keskustele. Toinen ero on siinä, että islamin kostotoimenpiteet suorittaa pääosin islamiin kuulumaton toimija. On meillä toki yksi islamin ja islamismin kritiikin kostaja, joka tulee laitoksen sisältä ja käyttää sekä poliittista että median valtaa kostotoimenpeiden suorittamiseksi. En aio antaa hänelle enempää ilmaista mainosta tässä.

Yksi kiintoisa kaksinaismoralismin merkki löytyy myös islam-kritiikin kostotoimenpiteistä. Asiallista, perusteltua islam-kritiikkiä harjoittavat tahot (vrt. ”öyhöttäjät”) tuppaavat usein olemaan myös laajalti ihmisoikeuksien kannattajia, esim. seksuaalivähemmistöjen osalta, aivan kuten pääosa kostotoimenpiteiden suorittajista. Kuitenkin nämä sateenkaarimieliset koston suorittajat käyttävät äärimmäisen vahvaa homofobiaa, transfobiaa yms. ilmiselvää vihapuhetta osana kostotoimenpiteitään. Se on strategisesti tehokasta, mutta jaksaa ihmetyttää.

Vapaus olla ilman

Tämä yhteiskunta ei ole vielä sisäistänyt perustuslaillista oikeutta olla myös ilman uskontoa. Radikalisoitumisvaarassa oleville väkivaltaisen uskonnon jäsenille tarjotaan aina hoidoksi lisää uskontoa, eikä koskaan ajatella parhaaksi poistaa ongelmallinen uskontokunta hänen elämästään. Turvapaikanhakijan kotoutuksessa henkilö joka haluaa jättää uskonnon, nähdään pahana, eikä häntä auteta. Maahanmuuttajan on oltava meitä parempi uskovainen, se on johonkin kiveen kirjattu. Ja se on valetta. Myös maahanmuuttajalla on oikeus olla ilman uskontoa.

Ja vielä hetkeksi otsikkoon. Jehovantodistajat ovat aina kehuneet olevansa rauhan uskonto ja väkivallattomia. Siitä on pitkä aika, kun heidän myötä opin, että väite ”rauhan uskonnosta” on aina absoluuttista, haisevaa hevonvappusatasta. Se on mainoslause. Ymmärrän että kansalaiset joskus uskovat mainoksiin, mutta journalisteilta haluaisin edellyttää enemmän.

18.10.2019

Yksilöllisiä savuja ja nelijalkaisia

Tupakointi vähenee ja lemmikkien omistaminen lisääntyy. Individualismi osoittaa kuitenkin molemmissa voimansa, sillä havaintoni mukaan kaksi turhinta kieltomerkkiä suomessa ovat ”ei koiria” ja ”ei tupakointia”. Mistä tämä vastakkainasettelu syntyy?

Havaintoja piisaa

Varmimpia paikkoja altistua tupakansavulle ovat kauppakeskusten ja liikenneasemien ovien edustat, siis ne joissa lukee kissankokoisin kirjaimin ”tupakointi 20 metriä tuohon suuntaan” kieltomerkkien kera. Vuosi sitten sitä tapahtui ajoittain, nyt jatkuvasti. Jouduin eilen käymään useassa kauppakeskuksessa ja ABC:llä, ulko-ovista kulkuja tuli kymmenkunta, joista yli puolessa tapauksia yhdistyi tupakointikiellon merkki ja tupakoiva henkilö tai muutama. Toinen varma hittipaikka ovat bussipysäkit, joissa etenkin sadekelillä tupakoitsija ottaa paikan katetulta pysäkiltä, tupakointikieltomerkin alta, kun muut seisovat sateessa.

Sattumalta kaksi kohteistani olivat Ratinan kauppakeskus ja Koivistonkylän Prisma – molemmat lemmikeiltä suljettuja alueita. Molemmissa vapaana liikkuva koira hyppäsi jaloille ja omistaja hymyili että onpa suloista. Molemmissa tapauksissa laitoksen henkilökunta noteerasi asian, mutta katsoi parhaaksi olla tekemättä mitään. Minä ymmärrän heitä. Ei ole yksi tai viisi kertomusta vartijasta joka on asiasta muistuttanut, ja saanut niskaansa sen tason vihanpuuskaukset ja esimiehelle ilmoitetut valitukset ettei pahemmasta väliä. Viisaita koiranomistajia on yhtä monta kuin ennenkin, mutta koiranomistajien absoluuttisen määrän kasvaessa tuntuu että kasvu on yksinomaan täysin mielipuolisista yksilöistä (omistajista, ei koirista). Julkiset kommentit sisältävät helmiä kuten ”no pakkoko niiden allergikkojen on kaupassa käydä”, ”ei o mun vika että sulla on koirapelko” tai ”en minä nyt mussukkaa voi kotiinkan jättää”. Ei lisättävää.

Yksilöllisyys edellyttää yksilön huomiointia

Ei ole täysin huono asia että yhteiskuntamme suosii yksilöllistä ajattelua. Se luo uudenlaista taidetta, kulttuuria, ajattelua, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Moni ihminen uskaltaa nyt elää vapaammin ja sen myötä myös osallistuu yhteiskunnan rakentamiseen paremmin. Jo pelkän kansantalouden kannalta on hyväksi että yksilöllisyydelle on tilaa.

Yksilöllisyys kuitenkin edellyttää yksilöllisyyden tiedostamista paitsi itsessään, myös muissa. Yhtä lailla kun yksilöllä on oikeus rakastaa koiria, hänellä on myös oikeus inhota niitä. Oma individualismi ei saisi jyrätä sitä toisilta, mutta juuri näin tuntuu hälyttävässä määrin käyvän. Onko vain sattumaa että punaisia päin ajetaan enemmän, kevyt liikenne on yhä useammin tukkanuottasilla muiden kanssa tai puolestaloukkaantuminen on suositumpaa kuin tupperware pimeällä keskiajalla?

Ydinase luolamiehellä

Ehkäpä individualismi annettiin ihmiskunnalle liian varhain, ennen kuin olimme tarpeeksi kypsiä sen vastuulliseen käyttöön? Ehkäpä ihmiskunnan pitäisi juosta takaisin koulun penkille ymmärtämään, että yhteiskunta koostuu yksilöistä, joista jokaisella on yksilöllinen ajatusten juoksu? Ehkäpä Yleisradion pitäisi järjestää tiedotuskampanja, jossa muistutetaan jokaisen yksilön omaavan oikeuden yksilöllisyyteen?

Ehkäpä riittää, että tuon tuosta muistutamme itsellemme miten mukavaa on sittenkin elää yhteiskunnassa, joka on täynnä monenlaisia erilaisia ihmisiä. Muista: et voisi olla oma vänkä itsesi, elleivät muut olisi erilaisia. Yksilöllisyys toimii vain muiden yksilöiden seurassa.

15.10.2019

Sattuu, tapahtuu ja selviää

Olkoon tämä tällainen yöllinen pikainen kirjoittelu terapiamielessä.

Oli pitkä työpäivä, sen perään poliittista kokousta ja sen perään olikin fiilis se että kuntosalille piti päästä. Siinä tuli tehtyä yhtä ja toista, kunnes neljäs sarja landmine-kyykkyjä aiheutti oudon kipupiikin selkään. Siitä sitten ryömien pukuhuoneeseen ja hitaaaaasti autolle.

Ajattelin että pitää vielä kaupasta hakea leipää. Ajoin Lidlin pihaan, otin autosta kolme askelta ja totesin että ei, en selviäisi kauppareissusta. Hain sitten röyhkeästi drive-in kanasalaatin ja kotio pohtimaan. Kotipihalla matka autolta sisälle oli todella pitkä.

Ja voi veljet, kyllä teki kipeää. Piti koko ajan kyyristyä alemmas että liikuin metriäkään. Istua pystyi, maata tai seistä ei. Pienikin virheliike niin alaselkä huusi kuin ilmastolakkoilija. Ei sitten mitenkään löytynyt oikeaa asentoa, kipu oli jäätävä, vessaan piti ryömiä kun ei kävellä voinut.

Ajattelin että perhana, kai se kipulääke pitää ottaa. En niitä käytä edes vuosittain, mutta nyt koin ettei ollut optiota. Pilleri alas, odotellaan… puoli tuntia… tunti… puolitoista, kipu vain lisääntyi ja pienikin liikerata tuntui mahdottomalta. Oli totta puhuen aika epätoivoista siinä.

Sitten jostain syystä äkkäsin ottaa jääkylmän (pakastimessa olleen) vesiputelin selän taakse kipeään kohtaan… sehän auttoi. Sitten muistin että pakastimessa oli ihan oikeita hoitoon tarkoitettuja kylmäpusseja. Ja hemmetti vie, iho oli umpijäässä mutta kivulle kävi kuin kepun kannatukselle. Ahdistaa se nyt vieläkin kovasti ja asennot kortilla, mutta melkein pystyssä voin kävellä ja semmoinen tunne että lähipäivinä helpottaa.

Usein nimeämme länsimaisen lääketieteen pillerilääketieteeksi. Hienoja lääkkeitähän sitä on kehitetty, jokaisen lähellä on ihmisiä jotka eivät olisi elossa ilman niitä. Tiedepohjainen lääketiede on kuitenkin myös muuta: Se on elämäntapavinkkejä, se on urheiluhierontaa, se on fysioterapiaa, se on vesijumppaa ja vaikka mitä. Niin, ja se on tutkittu tieto siitä että kylmä tekee hyvää lihaskivulle.

Olisinpa muistanut sen tiedon aiemmin.

11.10.2019

Sebastian Tynkkynen

Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen oli jälleen uutisissa saatuaan toisen tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Mielestäni niin tässä oikeustapauksessa kuin henkilössäkin on monta kohtaa mihin voi tarttua ja valitsen niistä pari. Pyrin löytämään asiasta kaksi puolta, enkä aio tehdä edustaja Tynkkysestä sen paremmin sankaria kuin ilmestyskirjan petoakaan.

Näin kannattaa sanoa – mutta ei ole pakko – vai onko?

Mielestäni kaikki seuraavat pätevät:

Tynkkysen sanoma islamin ja terrorismin yhteydestä resonoi laajalti. Käytännössä vastaava sanoma on sanottu useasti myös vastuullisten medioiden sivuilla.
Tynkkynen olisi voinut ilmaista asian tavalla, josta ei tule tuomiota, mutta hän halusi käyttää väkevämpää sanamuotoa. Oletan, että tuomioistuin takertui ilmaisutyyliin varsinaisen sanoman sijaan.
Jos Tynkkynen olisi ilmaissut asiansa maltillisesti, häntä ei olisi noteerattu, eikä hän olisi nyt kansanedustaja. Vain ärräpäillä pääsee pinnalle, oli aate mikä vaan.
Nyt annettu tuomio sekä siitä käyty julkinen keskustelu, etenkin siltä osin missä Tynkkystä herjataan todella rankasti nk. punavihreiden taholta, tulee todennäköisesti satamaan hänen ja persujen laariin.

Toisin sanoen, Tynkkynen ottaa usein ilmaisullaan riskin ja se riski on poliittisesti katsoen kannattanut. Voidaan mutkat suoristaen sanoa että hän osti juuri edulliseen 4 050 euron hintaan todella näkyvän vaalimainoksen. Arvelen hänen toimivan jossain määrin strategisesti valitessaan rosoisen ilmaisutyylinsä, mutta toisaalta en kyllä näe hänessä mitään tarkoituksenmukaista ilkeyttä. Tästä varmaan tulee minulle kontillinen sitä itteensä niskaan, mutta mielestäni hänellä on usein pelissä myös todella hyvä motiivi. Joskus toki pinnalle paistaa selvästi viha – kelläpä ei – mutta usein näen hänessä myös hieman nykyajan Karpoa. Toivoisin kyllä että hän ajoin pysähtyisi ajattelemaan ilmaisunsa hedelmiä. Mielestäni hän on aivan tarpeettomasti satuttanut turhan monia.

Toisaalta häntä on hyvin vaikea lukea ja hänen yksipuolinen viestintä tekee siitä vaikeampaa. Ison osan viestinnästään, kuten kommentit tästä tuomiosta, hän jakaa vain lähipiirilleen suljetuissa ryhmissä. Kun olen toisesta asiasta häntä sähköpostitse lähestynyt, hän ei koskaan vastannut ja olen antanut itseni ymmärtää ettei hän muutoinkaan ole kova vastaamaan yhteydenottoihin. Kyllä hän aktiivisesti viestii, mutta selvästikin siinä on monia tasoja ja äärimmäisen vähän kaksisuuntaisuutta – aivan kuten erittäin monilla ammattipoliitikoilla halki puoluekentän. Laajemman viestintästrategiansa osalta hän mahtuu harmaaseen massaan, hyvässä ja pahassa.

Mitä tästä voi oppia? Mihin tämä voisi johtaa?

Päinvastoin kuin persut, en näe tässä tuomiossa mitään suuria mullistuksia tai johdannaisvaikutuksia, enkä taatusti aio asettaa itseäni oikeusistuimen ylle. On totta, että kansanryhmää vastaan kiihottaminen on ikävän tulkinnanvarainen lakipykälä ja on haastavaa erotella sanottu asia, ilmaisun tyyli ja arvioitu motiivi. Vielä haastavampi on laki uskonrauhan rikkomisesta (ns. jumalanpilkkalaki), joka on vielä ontommalla pohjalla, kuten jo muutamat tutkijatkin ovat huomauttaneet. Puhtaasti maallikkona en näe kumpaakaan näistä pykälistä tarpeellisena, sillä kaikki ns. maalliset, vähemmän tulkinnanvaraiset rikkeet näiden pykälien ympärillä sisältyvät jo muihin rikoslain pykäliin. Mutta, tämä on laki ja sitä tietenkin minäkin noudatan. Kansalaisaloitteet aiheista eivät ole keränneet huomiota, eikä eduskunnassa ole muutoshalukkuutta. Persuillekin nämä ovat toissijaisia asioita, mutta toki yksinhän he eivät näille mitään voi. Ounastelen, että tuomioistuimissa nämä tapaukset tulevat vain lisääntymään ja joukkoon päätyy yhä enemmän myös laajemmin tulkinnanvaraisiatapauksia, jotka herättävät kansalaisissa hämmennystä.

Ehkäpä se ydinongelma tässä koko paketissa on, että oikeusistuimista on tehty varsin aktiivisia politiikan markkinoinnin välineitä. Vain aniharva tapaus nk. rikoskynnyksen ylittävistä vihapuheista päätyy oikeuteen asti ja moni on kummissaan miksi yksi vihanpuuskaus johtaa tuomioon kun toista ei edes tutkita. Samalla niin oikean kuin vasemman kärjen ääripäät ovat tehneet näistä pykälistä lyömäaseita ja oikeutuksia ala-arvoiselle käytökselle. Mielestäni tällainen syö oikeusistuimen arvovaltaa.

Valitettavasti minulla ei ole ratkaisua mielessäni muuta kuin jälleen kerran rohkaista jatkokeskusteluun aiheesta. Sivistyneesti. Turha toivo.

10.10.2019

USA:n tietotekninen asema ottaa osumaa

Harva itkee kun kuulee Venezuelan diktaattorimaisen johdon menettävän käyttöoikeuden Adoben graafisiin sovelluksiin. Tuskin suurta murhetta tulee siitäkään tiedosta, että sulku koskee myös oppositiota. Periaatetasolla tämä on kuitenkin yksi lisänaula arkkuun, jossa haudataan Yhdysvaltain johtoasemaa tietotekniikassa.

Nauloja kerääntyy

Eniten on täällä main keskustelu Huawein joutumisesta kauppasodan välineeksi. Muutakin on toki tapahtunut. Tällä hetkellä väännetään kovasti oikeudesta ilmaista poliittisia mielipiteitä verkkopeleissä, kun amerikkalaisten pelitalojen on valittava Kiinan sääntöjen noudattamisen ja sosiaalisen median rauhoittelun väliltä. Eurooppalaisten toimijoiden pilvipalveluja on myös ajettu alas ilman varoitusta – tosin useimmiten on kyse tahoista, joiden toimintaa ei paljon kannata puolustella. Niin arabimaissa kuin Venäjälläkin toimivien toisinajattelijoiden pääsyä viestimiin on myös rajoitettu Yhdysvalloista käsin. USA:n nykyjohdon ajama sota Internetissä ilmaistavaa seksuaalisuutta vastaan on johtanut myös seksuaalisen väkivallan uhrien avun vähenemiseen ja seksivalistuksen katoamiseen verkosta. Tässä on paljon pieniä asioita, yksittäin melko mitättömiä, mutta niistä alkaa kerääntymään uhkaavaa listaa. Vaikutukset alkavat kertaantumaan.

Toisaalta on kyse riskiarvioinneista. Yhä useampi globaali toimija alkaa epäilemättä pohtimaan johtokuntien pöydissä ”voisimmeko olla seuraavana” ja luomaan tältä pohjin riskianalyysejä. Jenkkitoimijat menettävät pisteitä vertailussa. Toisaalta on kyse maineesta: oli kyse sitten lenkkareista tai älypuhelimista, amerikkalaismerkit ottavat rajusti takkiin Kiinan lisäksi muillakin kaukoidän markkinoilla. Toisaalta kyse on maineesta: amerikkalaismerkkien käyttö osana liiketoimintaa voidaan joissain kohdin nähdä jo mainehaitaksi. Myös poliittinen epävakaus on ajoin puheena, Trump voisi teoriassa vaikkapa suuttua Alma Medialle tai Yleisradiolle maineensa mustamaalaamisesta ja sulkea näiden firmojen toiminnan täysin, niiden tekniikan ollessa nykyään täysin USA:n hallinnassa. Toki riski tälle pyöristyy nollaan, mutta Trumpin epävakaus aletaan laskemaan poliittiseksi riskiksi yhä useammin. Viimeisenä listaisin ympäristöarvot, sillä moni yhdysvaltalaisyritys pyörii paljolti hiilivoimalla ja muutoinkin surkealla ympäristövastuulla. Tämäkin voidaan nähdä maineriskinä. Tietenkään en väitä kiinalaisilla olevan tässä yhtään paremmin asioiden, mutta EU:sta löytyy positiivisempia optioita. Listaa voisi sinänsä jatkaa pienin esimerkein sieltä täältä, mutta idea selvinnee.

Edelleen, kyse on pienistä asioista, pienistä riskeistä, mutta kaiken kaikkiaan epävarmuus on livahtanut sekaan yhä useampaan paikkaan. Yhdysvallat ei ole vakaa ja luotettava kumppani samalla kun tietotekniikasta on kiinni yhä useampi asia. EU on pitänyt kiitettävästi esillä riskien kasvua. Toisin sanoen, juuri nyt kun riskejä pitäisi pienentää, ne kasvavat yhä suuremmiksi ja riskien jäljistä turhan moni johtaa valkoiseen taloon – mutta myös muihin hallintoelimiin. Trump saattaa vaihtua pois, mutta moni tietojärjestelmien riski lähtee ennemminkin senaatista liikkeelle. Unohdamme herkästi, että rosoisen tyylin takana Trumpin monet päätökset edustavat hyvin perinteistä republikaanista linjaa jonka voi odottaa jatkuvan pitkään. Konservatiivisuus ei ole Yhdysvalloista katoamassa, vaan kasvamassa.

EU:lla on tilaisuus, jota se ei käytä

Olisi ilahduttavaa, jos kauppasodista ja riidoista päästäisiin, mutta moisen odottaminen on epärealistista. Kiina toki tuo vaihtoehtoja markkinoille, mutta eipä sieltäkään löydy rajatonta onnea ja autuutta. EU:lla olisi mahtava paikka luoda puitteet avoimelle, rehdille pohjalle tietotekniikan kehittymiseen täällä, mutta on päivä päivältä selvempää että EU:lla ei ole aikomustakaan näin tehdä. Liekö syynä väkivahva amerikkalaislobbaus, osaamisen puute vai mikä, mutta tätä menoa uusia Amazoneja ja Facebookeja ei tänne voi syntyä. Jos jenkit muuraavat itsensä umpeen protektionismillaan ja amerikkalainen nettimonopoli kuihtuu, voimme huomata pian löytävämme uusia haasteita yhtä suuresta kiinalaisriippuvuudesta. Kilpailun puute on aina haitaksi

Suomi yksin ei tässä pelissä voi paljoa, mutta EU:lla on yhä kortit kädessään. Ensi töikseen tuore parlamentti voisi lakata säätämästä Washingtonista tilattuja lakeja kuten se tekijänoikeusdirektiivissä teki. Toisekseen se voisi lakata rahan lappaamisen tuottamattomaan, vanhaan teknologiaan. EU ei voi rakentaa uutta teknologiakenttää, mutta se voi luoda puitteet sen muodostumiselle. Tässä on kyse isoista rahoista, työpaikoista ja tietoyhteiskunnan globaalista tulevaisuudesta. Onko meillä todella varaa jäädä sivustakatsojaksi?