Kyuu Eturautti

20.5.2019

Hyviä ehdokkaita (eurovaaleihin)

Kirjoitin eduskuntavaalien alla listan hyviä ehdokkaita eri puolueista. Koska mielestäni maahamme mahtuu monta käyttökelpoista puoluetta, aion toistaa saman jälleen kerran. Eli olkaa hyvä, muutama ehdokas joita pidän maininnan arvoisena eurovaaleissa vuosimallia 2019.

Sirpa Pietikäinen (kok/epp)

Sirpalla on pää paikallaan ja joka ruuvi kiristetty. Hän tietää mitä tietää, tietää mitä ei tiedä ja kulkee perusteltu, tutkittu asia edellä, oli se oman puolueen lobbarien mieleen tai ei. Hän on valmis keskustelemaan ja pitää huolen että Euroopan asukkaatkin saavat tuntea kuuluvansa koneistoon nimeltä EU. Pitkäjänteistä ja kovaa työtä, sopivalla yhtälöllä nöyryyttä ja ammattiylpeyttä

Matti Viren (ps/???)

Tässä on mies jota ei kukaan puhu penkin alle taloustiedossa. Hän tietää, osaa, ymmärtää ja oppii koko ajan lisää – ja ilmaisee vaikeat asiat niin että ihminenkin ymmärtää. Hänen aseistuksena on toisessa kädessä terävä järki ja toisessa kynä jota hän käyttää sitä mestarillisesti. Hän osuu asioihin ihmisten sijaan ja perustelee hyvällä yhdistelmällä kansantajuisuutta ja väkevää faktapohjaa. Tämä mies on vakaa kuin peruskallio.

Olli-Poika Parviainen (vihr/egp)

Yksi harvinaisuuksista nimeltä miespuolinen vihreiden aktiivi, mutta mikäs siinä kun hän ei ole koskaan katsonut sukupuolta vaan ihmistä yksilönä. Työ maittaa, asia ilmaistaan terävän asiallisesti ja vastapuolta ymmärretään dialogin, ei huutamisen kautta. Voit istua kuulemaan häntä, keskustelemaan hänen kanssa, etkä koskaan tunne että se aika olisi hukattu. Samoin hän myös tekee päätökset, maltilla ja järjellä. Sille on EU:ssa tilaa.

Bonus: Junes Lokka (asyl/???)

Jooh, elikäs. Junes ei omaa käytöstavoista parhaita, ainakaan mitä tulee dialogiin päättävässä asemassa olevia kohtaan – tämän näkee myös litaniasta pikkurikoksia rekisterissä ja oikeuden käsittelyputkessa. Tehköön kukin valintansa onko tämä ongelma, mutta ihan rehellisesti sanoen, isommissa puolueissa on isompiakin ehdokkaita isommilla rikosrekistereillä. Se, mikä on varmaa, on Lokan ehdoton antaumus asiaansa. Hän menee omalla tyylillään, ajaa lupaamaansa asiaa eikä pompi hillotolppien perään. Jos se mitä vaaleista etsit on tinkimätön liittovaltion ja syvän integraation vastustaja, tässä hän seisoo.

Huomautan, että minä en tässä sen paremmin syytä kuin puolusta Juneksen sanomisia – kuten en kenenkään muunkaan. Olen suruissani hänen kiistasta Vehkoon kanssa, sillä mielestäni heillä molemmilla on paljon sanottavaa. Lopulta kukin vastatkoon omista teoistaan. En kuitenkaan voi hyvällä omallatunnolla jättää mainitsematta Junesta, sen verran selkeän paikan hän on vaalikartalla ottanut. Ja olen sen verran rehellinen että pidän hänen vaalimainoskampanjaa mallikelpoisena, ehtana ja täysin tyylikkäänä farssina. Poliittisesti korrekti termi hänen äänestämiselle lienee ”protestiääni”. Sekin on demokratiassa sallittua. Kun katsoo minkä tason tragikomiikan oloista protestia hän Oulun valtuustossa suorittaa, sanoisin että pitkä oppimäärä on hanskassa. Muista kuitenkin niin hyvässä kuin pahassakin: sitä saat mitä tilaat.

15.5.201915.5.2019

Ylläpidon tiedote: kaksivaiheinen kirjautuminen käyttäjille

Mikäli kirjaudut Pirkan blogeihin Facebook-, Google-, tai muulla ulkopuolisella tunnuksella, asia ei koske sinua.

Mikäli kirjaudut paikallisesti salasanalla, voit jatkossa käyttää myös kaksivaiheista kirjautumista (tunnetaan myös nimillä 2FA tai MFA). Tällöin pelkkä salasana ei riitä sivustolle pääsyyn, vaan tarvitset lisäksi älypuhelimella generoitavan koodin. Tämä on hyvä tapa parantaa tietoturvaa. Jos pidät omaa konettasi turvallisena, voit myös ruksia kirjautuessa option että tunnusta kysytään vain kerran kuukaudessa.

Tässä vaiheessa en lähde sen syvempään synnyintarinaan aiheesta vaan ensin niille jotka ovat asian kanssa jo tuttuja. Halukkaat voivat generoida kaksivaiheisen kirjautumiskoodin yleisesti tunnettuun Google Authenticator -ilmaissovellukseen omien asetusten kautta, eli oikeasta ylänurkasta, salasanan asettamisen alapuolelta. Tarpeen mukaan palataan myöhemmin seikkaperäisten ohjeiden kera.

Asetuksen käyttäminen ei ole millään muotoa pakollista, kukin valitkoon.

13.5.2019

Uskonto voi opettaa kunniaväkivaltaa

Luin Ylen koskettavan tarinan nk. kunniaväkivallasta. Se on vain yksi kertomus asialle jota tapahtuu täälläkin yhä enemmän. On hyvä nostaa ongelma esille jotta ymmärrämme sen, mutta ongelman kriittistä tarkastelua ei voi tehdä laput silmillä. Jos emme ole valmiita myöntämään uskonnon osuutta ongelmaan, emme voi koskaan toimia tehokkaasti ongelmaa vastaan.

”Perheen uskonnossa naista ei lähtökohtaisesti alisteta”

Väliotsikon mukainen lausahdus oli tässäkin Ylen jutussa. Vastaava heitto on lähes jokaisessa jutussa jossa vähemmistöuskonnon sisällä on kärsitty. Islam, lestadiolaisuus, juutalaisuus, Koivuniemen kultti, mikä vaan – uskonto todetaan välittömästi viattomaksi ja keskitytään pahoihin ihmisiin. Tietenkin pahoinpitelijä on aina syyllinen eikä uskonto ole oikeudessa puolustus. Vaan mikä tekee pahoja ihmisiä, mikä tekee pahoinpitelijöitä? Mikä saa ihmisen vahingoittamaan läheistään? Syitä on varmasti useita, mutta väitän että uskonto on yksi merkittävimmistä.

Kuten olen monta kertaa todennut, uskonto on ihmisen luoma laitos joten se on tasan niin hyvä tai paha kuin ihmiset sen hallintoportaissa. Uskonto voi antaa voimaa mutta myös ottaa sitä. Uskonto saattaa antaa pahoinpitelijälle mukavan tuen väkivallalleen. Tässä kohtaa uskonto saattaa voimaannuttaa syyllistä uhrin sijaan. Uskonnolla todellakin on käsi piparipurkissa olkapäätä myöten. Se ei ole viaton. Aivan kuten uskonnoista voidaan löytää syyt sielunrauhaan, niin voidaan myös johtaa täysin suora syy-yhteys huomattavaan määrään lähisuhde- ja muutakin väkivaltaa.

Minua ei kiinnosta tipan vertaa montako kertaa uskonnollinen johtaja x tai uskonnollinen kirja y puhuu rauhan puolesta, jos tosiasia on että uskonnolliseen laitokseen kävelee sisään rauhallinen ihminen ja sieltä kävelee ulos omaa lastaan pahoinpitelevä väkivaltarikollinen. Ja näin käy. Ja näin pitää sanoa. Uskonnolla on osuus monessa hyvässä, mutta myös liian monessa pahassa. Uskonto ei ansaitse suojelua sen paremmin päättäjiltä kuin medialtakaan. Uskonto on vain organisaatio, ihmisen rakentama korttitalo. Kaikkea uskonnon tekemää pitää voida kritisoida täysin vapaasti ja rajatta – mutta toki mieluiten perustellusti, rakentavasti ja viattomien ihmisten kunniaa loukkaamatta. Papit ja imaamit ovat laitostensa toimitusjohtajia ja jos he kouluttavat ihmisistä pahoja, näiden ihmisten pahuudesta pitää voida puhua yhtä suoraan kuin alaisiaan kiusaavasta pomostakin.

On epäkorrektia suvaita väkivaltaa

Sanovat että on korrektia ja kohteliasta suojella uskontoja. Minä väitän että on epäkorrektia ja suvaitsematonta suojella pahaa tekevää organisaatiota. Toki tämän voi tehdä asiallisesti. Ei jokainen uskonnon jäsen ole paskiainen eikä heitä saa herjata. Jos yritys sikailee, katsomme yrityksen johtoon. Jos uskonto sikailee, katsokaamme sen johtoon, sen sanomiin, sen toimintoihin, konsulttikielellä prosesseihin. Jos uskonnon oppikirjaan on kirjoitettu että ihmisen sukupuoli määrittää hänen siviilioikeudet, sen kirjan saa haukkua maan rakoon sillä kirjalla ei ole kunniaa jota loukata.

Lopulta kysymys on sangen yksinkertainen, eli kumpi uskonnonvapaus on tärkeämpi: ihmisen oikeus valita uskontonsa tai olla ilman, vaiko uskonnon oikeus valita ne lait joita se haluaa noudattaa. Ihmisellä on kunnia, uskonto on kunniaton. Vain ihmisen teot voivat määrittää uskonnon arvon – eivät puheet, eivät kirjat, eivät imagokampanjat.

11.5.2019

Lontooksi: Eurooppa ja uskonto

Onko kristinusko osa Eurooppaa? Tätä olen pohtinut montakin kertaa. Kyllähän kristinuskolla on merkittävä osa historiaamme ja nykypäiväämme, mutta kun täällä on kolme suurta ja satoja pienempiä versioita siitä ja eri kristinuskon ryhmät ovat usein merkittävästi eri mieltä keskenään jopa perusasioista. Entäpä uskonnonvapaus – miten se toimii lain tai käytäntöjen kannalta? Näitä pohdin tuoreessa videossa englanniksi.

Laki okei, käytäntö huonompi

Lainsäädännön kannalta uskonnonvapaus on suhteellisen tyydyttävässä hapessa. Erinomaiseen on matkaa ja etenkin jumalanpilkkaa ei enää tarvitsisi lainsäädännöissämme kantaa. Tilanne on kuitenkin käyttökelpoinen, ei huono. Käytännöissä sen sijaan on tilanne paljon heikompi. Emme suo uskonnonvapautta herkästi ihmisille. Emme tahdo suvaita ihmisiä jotka haluavat erota uskontokunnastakaan, etenkään jos se uskontokunta on änkyrämmästä päästä. Huonosti käy niin islaminuskoiselle kuin lestadiolaisellekin joka haluaa erota uskonnostaan ja toivoo ymmärrystä yhteiskunnalta. Turha toivo.

Uskonto pitäisi käsittää sinä mitä se on: se on ihmisen luoma, inhimillisten tarpeiden ympärille perustettu, ihmisten rakentama ja ihmisten edelleen kehittämä, aivan yhtä maallinen kuin kylän kirjakerho tai torin grillikioski. Uskonnossa ei ole mitään pyhää tai yliluonnollista, eikä se ansaitse mitään erioikeuksia verrattuna muihin yhdistyksiin tai yrityksiin. Usko on toki asia erikseen. Usko inspiroi taidetta ja tunteita, mutta se ei voi elää sanoina. Sen paikka on sydämessä, eikä sitä voi mikään laki tai diktaattori sieltä pois kammeta.

Tehkäämme mitä lupaamme

Meidän olisi syytä muistaa että Euroopassa on todella uskonnonvapaus. Meidän kannattaa myös muistaa että uskonto, kuten mikä tahansa ihmisen luoma organisaatio, voi olla hyvä tai paha. On tapauksia joissa juuri uskonto on ongelma ihmiselle, jopa syy radikalisoitumiseen. Ratkaisu ei saa olla lisärahaa uskonnolle joka ongelman aiheutti, vaan ihminen pitää auttaa irti siitä ja kiinni elämään.

Lopulta olisi tärkeää nähdä ihmiset ihmisinä. Maahanmuuttokriitikko näkee tulijan vain pahana islamistina, kun taas vastapuoli näkee tulijan vain islamilaisen rauhan lähettiläänä. Kumpikaan ei näe ihmistä. Kannattaisi.

7.5.2019

Lontooksi: valemediaa ja Venäjää

Jälleen on tullut kirjoiteltua ja videoitua englanniksi. Tässä vähän tiivistelmää kotimaan kielellä. Aiheeksi valikoitui kahden kauppa: valeuutiset ja Venäjä. Molempien osalta kyseessä on aika vanha tarina.

Valetta silloin, valetta nyt

Valeuutiset on vanha uutinen. Propagandaa on leikitelty vuosisadan ajan aktiivisesti ja muutaman vuosituhannen vähemmän aktiivisesti. Venäjän – ja myös USA:n – vaalivaikuttaminen ja informaatiosota ovat hyvin tuttuja viimeisen 70 vuoden ajalta. Sosiaalinen media muuttaa hieman pelin keinoja mutta peli ja pelaajat ovat samoja. Niin on myös ratkaisu: medialukutaito, mediakritiikki. Mikään muu ei lopulta auta. Joko opimme olemaan valppaita lukemastamme tai emme. Moni automaatti ja suodatin kyllä auttavat, mutta eivät ole sataprosenttisia.

Venäjän itsepäisyys on geneettinen erityispiirre

Meidän on turha sanoa Putin sitä ja Putin tuota. Venäjän kansa on mitä on, eikä presidentti juuri vaikuta. Kaikki mitä olen kuullut, oppinut ja lukenut Venäjästä suosittelee, että heillä on vahva itsepäisyys ja itsenäisyys. He kärsivät nälästä ja kylmästä ennen kuin myöntyvät ensimmäiseenkään länsimaisten vaatimukseen. Jos laitamme pakotteita, he kääntävät sen mediavoitoksi kotimaassa. Jos poistamme pakotteet, sekin käännetään voitoksi.

Ratkaisu on olla ruokkimatta Venäjän suurvaltakrapulaa. He eivät ole suurvalta. Heillä ei ole suuri talous, mahtava armeija eikä korkealaatuinen tiede. He ovat pieni tekijä eivätkä ansaitse mainituksi tulemista joka toisessa lauseessa. Heitä pitäisi alkaa käsittelemään vain yhtenä valtiona muiden joukossa. Tiputettakoon heidät pääotsikosta sivulauseeseen. Mitä tahansa heistä sanommekin, hyvää tai pahaa, mistä vaan aiheesta, se ruokkii aggressioita. Lopettakaamme siis ruokkiminen.

3.5.2019

Hetken aikaa lontooksi

Europarlamenttivaalien lähestyessä halusin kokeilla itseni haastamista hieman toisella tapaa. Tämän vuoksi iso osa blogaamisestani tapahtuu muutaman viikon ajan englanniksi, videoiden avulla ja toisessa osoitteessa. Koska Pirkan blogit on suomenkielinen media, en laita niitä tänne mutta linkkailen sopivissa välein.

Tylsä on uusi musta

Kantava teemani englanninkieliselle sarjalleni on tylsyys. Otan tärkeitä, kiihkoa herättäviä asioita ja puin niitä virkamiesmäisen tylsästi. Haluan osoittaa että aika vähällä vaivalla päästään ongelmien ja ääripäiden huutelusta ratkaisuihin jotka yhdistävät yllättävän suurta osaa ihmisistä. Haluan myös ylläpitää positiivista äänenpainoa. EU ei tule katoamaan mihinkään näissä vaaleissa, joten tehdään siitä paras EU mitä se voi olla. Siitä tuli projektin nimi (ja verkkotunnus), eli SaveMy.EU. Tarkemmin avaan ajatusmaailmaa tässä tekstissä.

Vihreä toivo masennuksen sijaan

Ilmastoahditus oli taas tänään Ylellä esillä. Kuten jo aiemmin suomeksikin kirjoitin, toivo ja usko olisivat parempia lääkkeitä kuin ahdistuksen opettaminen. Kirjoitin suunnilleen saman englanniksi, mutta pidempi versio asiasta on videomuodossa. Tässä samalla opettelin videotuotannon tekemistä PTZ-kameroiden avulla, eli opettelusta kyse myös.

Maahanmuutto onnistuu kun reunaehdot löytyvät

Seuraavaksi otin puheeksi maahanmuuton. Pienellä vaivalla siitäkin saa yllättävän asiallisen paketin, kun vain hyväksyy muutamat reunaehdot joista lähes kaikki ovat samaa mieltä: rajoja ei voi sulkea kaikilta, kaikkia halukkaita ei voida ottaa, itsenäisiä maita ei voi pakottaa ottamaan tulijoita ja kuolemia välimerellä ei voi hyväksyä. Tästä syntyi tiivis tekstipaketti ja pidempi versio videomuodossa.

Seuraavaksi…

Minulla on jonkinlainen ideapohja aiheista kuten Venäjä, EU-lainsäädäntö, tietoyhteiskunta, Brexit ja populismi. Katsotaan mihin aikaa ja energiaa löytyy.

Pidemmän päälle, rakensin tässä yhteydessä videostudion toimiston kellariin. Se voisi sopia myös haastatteluihin, ihan kotimaan kielelläkin. Ehkäpä tästä saisi jotain jatkosisältöä Pirkan blogien ympärille pykättyä. Meillä on monen alan asiantuntijoita blogeissa, ehkäpä yhteiset jutustelutuokiot kameran äärellä voisivat toimia.

P.S. Tietenkin jatkan Pirkan blogeissa normaalisti, aina kun on suomeksi sanottavaa. Tämä on vain muutaman viikon kokeilu.

28.4.2019

Opetammeko syyllisyyttä?

Tiedekeskeisen verkkojulkaisu Quilletten perustaja Claire Lehman totesi hänen päiväkoti-ikäisen lapsensa palaavan kotiin yhä useammin syyllisyyden olo niskassaan. Poika tuntee syyllisyyttä ja mielipahaa mm. ilmastosta ja siirtomaavallan ajoista. Lähihistoriamme jo muistuttaa toisaalta miten huono idea on opettaa lapset syylliseksi ja toisaalta miten paljon hyvää saisi aikaan erilaisella asenteella.

Niin Suomessa…

YYA-Suomessa ei ollut paljoakaan pulaa neuvostomielisestä opetuksesta. Opetimme lapset rakastamaan itänaapuria ja tuntemaan syyllisyyttä siitä että sotaveteraanien paskiaiset kehtasivat sotia rakastavaa Stalinia vastaan. Veteraanimme saivat elää hylkiöinä vuosikymmeniä, osaamisemme kapeni ja lopulta päädyttiin luomaan rankkoja poliittisia jakolinjoja yliopistoja myöten. Opetimme lapsia rakastamaan massamurhaajaa ja näkemään maailman todella kapeasti. Kun ontto pallo vihdoin puhkesi, koko maa oli melkoisen hukassa, niin hukassa ettemme vieläkään ole uskaltaneet käsitellä 1990-luvun mustia vuosia.

…kuin Saksassa…

Saksalaiseen koulujärjestelmään kuuluu keskeisesti opetus syyllisyydestä juutalaisten kansanmurhaan. Painotus tähän on jopa niin vahva että muut Hitlerin murhaamat miljoonat eivät aina mahdu sivulauseeseenkaan. Tämän myötä Saksa on oppinut rahoittamaan miljardeilla Israelin toimintaa, kääntäen katseen sivuun aina kun siviilejä murhataan. Paitsi että tämä on tehnyt taas uuden sukupolven saksalaisia joilla on verta käsissään, se on myös tuhonnut ison osan historiantutkimusta ja potentiaalia kansainväliseen diplomatiaan. Poliittinen väkivalta on saanut kasvualustaa, rikosseuraamuslaitos toimii ylikierroksilla ja poliisin rinnalle ilmestyi lain yläpuolella toimiva mielipiderikosten tutkinta- ja tuomintalaitos, surkuhupaisasti nimettynä erään vähemmän totuudesta piitanneen henkilön mukaan.

…kuin vähän muuallakin

USA:ssa syyllisyysopetus ja sen jatkotoimet ovat johtaneet ennennäkemättömän rajuihin eriarvoistumisiin ihmisryhmien välillä. Ruotsin syyllisyysmalli on johtanut haluttomuuteen parantaa kotoutumista ja onpa etninen väkivaltakin siellä päässyt melkoisiin liekkeihin. Ihan oma tarinansa on väkivahvan ilmastosyyllisyysopetuksen luonnollinen kääntöpuoli, joka ilmastodenialisminakin tunnetaan. Kun ampuu kovilla, joku ampuu vähintään yhtä kovilla takaisin.

Sekä tietenkin se isoin asia, joka ansaitsee oman kappaleensa: onko se ihme että yhä nuoremmat lapset sairastuvat yhä pahempaan ahdistukseen ja masennukseen, kun päivästä toiseen opetamme heidät vihaamaan itseään ja ruoskimaan itseään vääryyksistä joita he eivät ole tehneet. Sanat eivät riitä kertomaan miten paljon meidän vastuullisiksi väitettyjen aikuisten pitäisi hävetä. Kasvatamme sukupolvea jotka näkevät edessään vain dystopian, tuhon ja kuoleman. Varastimme kokonaiselta lasten sukupolvelta toivon ja uskon huomiseen. Tuo jos mikä on perisynti.

Toivon päälle voi rakentaa huomisen

Tietenkin meidän pitää toimia fiksummin maapallon kasassa pitämiseksi. Se on jättimäinen tieteen haaste joka tarvitsee koko yhteiskunnan voimia. Meillä on semmoisesta esimerkki, 1960-luvulta kun joku pöhkö ajatteli että pitäisi saada ihminen kuuhun. Syyttivätkö jenkit silloin kouluissa nuoria siitä etteivät heidän isovanhempansa käyneet kuussa? Ei, silloin oli toivoa, uskoa siihen että pystymme ihmeisiin, eikä taivaskaan ole enää rajana. Toivo synnytti USA:han kokonaisen sukupolven tiedenaisia ja -miehiä, uusia tieteenhaaroja ja hyvinvointia.

Täytettäköön suuren syyllisyyden tila toivolla, yhteisellä rohkeudella ja globaalilla asenteella jolla ihan joka ikinen – kotimaahan, ihonväriin tai asemaan katsomatta – haluaisi uskoa semmoiseen maapalloon jota kehtaisi esitellä uusillekin sukupolville. Ehkä jopa uusille vieraille. Syyllisyyteen keskittyminen johtaa masentumiseen, kaoottisuuteen ja saamattomuuteen. Toivo johtaa voimaantumiseen, ylös katsomiseen ja käden ojentamiseen uudelle ystävälle. Eiköhän valita fiksumpi polku.

23.4.201923.4.2019

Eikö sähköposti mene perille?

Otan kopin Tivin artikkelista, joka koskee omaa verkkotunnusta käyttävien pienyrittäjien, miksei yksityistenkin sähköpostihaasteita. Maksumuurin taakse linkattu jatkoartikkeli puhuu sinänsä asiaa, mutta jättää yhden tärkeän asian käsittelemättä. Liian usein sähköpostin perillemenon esteenä ei ole tekninen vika, vaan vastapuolen monopoli jonka laillisuus voi olla kyseenalaista.

Säännönmukaisuus vastaan monopoliasema

Menen vaihtelun vuoksi suoraan asiaan pienen sitaatin avulla.

HUOM! Hotmail käyttäjät – Jos olet Hotmail-käyttäjä voi olla, että lipun oston jälkeen saapuva sähköpostivahvistus menee roskapostikansioosi!

Ylläoleva teksti on erään merkittävän suomalaisen musiikkifestarin verkkokaupasta. Eri sanamuodoin saman tekstin voi löytää erittäin monista verkkokaupoista, etenkin pääsylippuja myyvistä. Ovatko siis lippukauppiaat laiskoja ja teknisesti osaamattomia? Niitäkin varmasti löytyy, mutta pääosin syy on muu. Yksinkertaisesti sanoen, Microsoft harjoittaa tässä merkittävän markkina-aseman väärinkäyttöä, mikäs muukaan kuin raha mielessä.

On Tiviltä aivan ehtaa asiaa, että sähköpostiosoitteella pitää olla hyvä verkkomaine että se menee varmasti läpi. Se edellyttää useiden eri teknologioiden käyttöönottoa, sisältäen nimihirviöitä kuten DNS, DKIM, DMARC ja SPF. Jos ostat sähköpostin palveluna operaattorilta, he tekevät tämän puolestasi, mutta jos haluat pitää sähköpostin omissa näpeissä, tämä pitää tehdä käsin. Aikaa ja osaamista se vie, mutta ammattilaiselle ne ovat rutiinia. Testaamiseen on myös hyviä välineitä, kuten Mail-tester. Viisas ylläpitäjä ei päästä sähköpostijärjestelmää käyttöön ennen kuin siitä saa 10/10 pistettä. Se ei vaadi ihmeitä, vain säntillistä asennustyötä. Tällaisella pistemäärällä voi olla varma että sähköposti menee läpi vaikkapa Googlen Gmailiin, Yahoolle ja pääosaan yrityspostijärjestelmiä moitteetta.

Sen sijaan täysillä pisteilläkään viesti ei mene läpi Microsoftin järjestelmiin, kuten Outlook, Hotmail tai Office365. Siinä missä globaali standardi on hyväksyä sähköposti jossa ei ole vikaa ”syytön kunnes toisin todistetaan”, Microsoft hylkää kaiken josta se ei pidä ”syyllinen kunnes toisin todistetaan”. Pienellä präntillä lukee, että jos haluaa viestin perille, kannattaa ostaa läpimenopalvelu jonka saa halvimmillaan n. 15 000 eurolla kuukaudessa. Sanotaanko nyt vaikka niin että moinen ei mene läpi kovinkaan monelle ja himpsun verran kritiikkiä tästä Microsoftille sataa. Iso osa tästä palautteesta ei ole painokelpoista.

Onko lainmukaista?

Ymmärrykseni Suomen ja EU:n laista on, että yksityishenkilön viestintää ei saa tällä tavoin rajoittaa palveluntarjoajan, kuten Microsoftin toimesta. Ongelma on siinä että lähettäjä on organisaatio – kuten siis lippukauppa, urheiluseura tai muu pieni toimija. Laki suojelee yksityisiä, ei yrityksiä. Hyvin harvalla yksityisellä on kokonaista sähköpostijärjestelmää, saatika varoja tehdä valitusta EU-viranomaisille, se kun vaatii melkoista juridista osaamista ja totta puhuen myös paljon rahaa. Täten Microsoft voi jatkaa markkinoiden vääristämistä parhaansa mukaan.

On mahdollista että yhä lisääntyvä kritiikki vihdoinkin pakottaa heidät toimiin. Kenties jokin yksityinen päättää lähteä sotaan goljatia vastaan, kuten juristiopiskelija Max Schrems teki Facebookia vastaan. Toistaiseksi paras vinkkini on yksinkertainen: älä käytä Microsoftin sähköpostipalveluita. Älä tue markkinahäirikköä, jonka toimista kärsivät eniten pienet yritykset ja yhteisöt.

22.4.2019

Logistiikka, teknologia ja pieni Suomi

Muutama vuosi sitten erään keittiövälineitä valmistavan firman outlet-myymälä Suomessa suljettiin. Se teki väestömäärään nähden huipputulosta ja oli erittäin voitollinen, mutta firman globaalissa strategiassa se oli liian pieni. Muutama kuukausi sitten Huawei lakkautti yritystuotteiden jakelun Suomessa samasta syystä. Onko Suomen pienuus uhka vai haaste globalisoituneen kaupan maailmassa?

Eivätkö ne osaa matematiikkaa?

Ensimmäinen kysymys on looginen. Jos kerran toiminta on voitollista, miksi ihmeessä se halutaan lakkauttaa? Eikö se ole vain merkki firman heikkoudesta, kun hajautusta ei osata skaalata eri kokoisiin markkinoihin? Kieltämättä ajatus yhdestä globaalista suunnitelmasta koko maailmaan tuntuu vähän pöhköltä. Siinä on tietty idea, mutta myös tietty näköalattomuus. Se tuo mieleen monen suomalaisen yrityksen epäonnistuneen laajentumisen USA:han, joka useimmiten tyssäsi kyvyttömyyteemme tehdä kauppaa maan tavoilla. Tällä hetkellä esimerkiksi Outokumpu kärsii samasta ongelmasta, heitä ennen tusinat muut. On samalla lohdullista ja surullista huomata koko maailman kärsivän samasta ongelmasta.

Spekuloin, että globalisaatio ei ole tehnyt maista niin samankaltaisia kun jotkut johtoryhmät haluaisivat kuvitella. Edelleen arvelen tässä kisassa voittajien olevan niitä jotka ymmärtävät kohdemarkkinoita ja osaavat sopeuttaa globaalin organisaation kullekin kohdemarkkinalle. Keskus- ja aluejohdon välisen tasapainon löytäminen on vuosituhansia vanha haaste niin valtioilla kuin firmoillakin. En usko ongelman poistuvan, enkä näe tiukan globaalin keskusjohtomallin vievän voittoa tässä kisassa.

Auttaako tehokas logistiikka?

Jos tänä päivänä haluan tilata erikoismallisen muistimodulin tietotekniikan tukkukaupan verkkosivuilta, näen tuotteen kohdalla kaksi saldoa. Ensimmäinen on määrä jota löytyy tukkurin Suomen varastosta, toinen se mikä löytyy valmistajan Euroopan keskusvarastosta muutaman päivän toimitusajalla. Tässä on järkeä. Tähän voi yhdistää toisen kokemukseni, joka ei valitettavasti ole yksittäistapaus: jos tarvitsen tiettyjä tietoverkon laitteita nopeasti, tilaan ne Puolasta tai Ruotsista. Jos minulla ei ole kova kiire, tilaan ne Pirkkalasta. Puolassa toimiva yritys toimittaa tavarat Tampereelle järjestäen nopeammin kuin naapurikunnassa toimiva. Logistiikan tehostuminen yhdistettynä EU:n sisämarkkinaan muuttaa pelisääntöjä. Lopultahan minulle ei ole mitään väliä tilaanko amerikkalaisen firman Kiinassa valmistetun tuotteen naapurista, toiselta puolen Suomea vai toiselta puolen mannerta. Minua kiinnostaa hinta ja toimitusvarmuus.

Edellisen mallin edellyttää kuitenkin toimivia tietojärjestelmiä. Esimerkiksi Huawei ei voi tai halua myydä tuotteita suoraan jokaiselle IT-alan firmalle tai operaattorille, vaan se tehtävä jää alueellisille jakelijoille. Tämän jakelijan pitää saada välitön tieto Euroopan keskusvaraston saldoista ja vastaavasti tilausten on lähdettävä suomalaisesta kylänpahasesta sinne nopeasti, jotta paketti tulee kohtuullisessa ajassa perille. Tämä tiedonkulku erottaa tukkukaupan, logistiikan ja jakelun toimijoissa jyvät akanoista hetkessä. Niin teknologisesti erinomainen kun Huawei onkin monissa operaattorituotteissaan, tämä on esimerkki alasta jossa he toimivat yhä sähköpostilla ja jo lähetyshetkellä vanhentuneilla excel-raporteilla. Moni muu on ymmärtänyt rajapintojen merkityksen jo vuosikymmeniä sitten, joskin pitkä matka on kuljettu EDIn alkuajoista tähän päivään.

Arjen esimerkki löytyy vaikkapa kesäisestä grillin ostosta. Jokaisella grillivalmistajalla on tusinoittain malleja, mutta läheisestä kaupasta tai messuosastolta löytyvät vain mallikappaleet. Asiakas käy Ranen Rautakaupassa valitsemassa sopivan mallin, jonka jälkeen kassakoneelta vilahtaa tilaus grillivalmistajan lähimmälle keskusvarastolle, joka postittaa grillin suoraan Aila Asiakkaalle. Tämä on jo arkipäivää ja hyvä esimerkki tehokkuudesta josta hyötyvät kaikki. Ranen Rautakauppa saa paremman tarjonnan, asiakas suuremman valikoiman ja hintakilpailu paranee.

Yksi alusta, yksi ratkaisu?

Joka toisessa alan jutussa puhutaan Amazonista ja pienessä määrin Alibabasta kaupan alustatoiminnan jätteinä. Tässä kohtaa luvataan kaikkien ongelmien poistuvan, kunhan kaikki myyvät tuotteensa tämän alustan kautta. Logistiikka on nopeaa ja hinnat sopivia. Kunnioittavasti sanon että katin kontit. Yhden alustan malli voi olla kätevä kuluttajien hittituotteille, mutta yrityksiltä yrityksille myynnissä Amazon on pahimman luokan farssi. Ebay on hieman pidemmällä tässä, mutta silläkin on valovuosi matkaa tehokkaimpien tukkureiden toimintaan. Toki Amazonilla on varaa panostaa ja negatiivinen veroprosentti antaa epäterveen kilpailuedun, mutta mielestäni EU-alueen toimijoiden ei tarvitse panikoida, ainoastaan jatkaa työtä kehityksen matkassa pysymiseksi. Oman kokemukseni mukaan kaupan ala ei EU:ssa ole teknologista kehitystä pelännyt tähänkään asti. Veronkierto voi itse asiassa olla uhista suurin, sillä tukkukaupan marginaalit ovat pieniä ja muutamankin prosentin veroetu muuttaa viivan alle jäävän tilanteen täysin.

Suomen asema

Voimme huutaa täältä kurkku suorana vaatien jättiyrityksiä huomiomaan markkina-alueemme. Sillä ei ole mitään vaikutusta. Olen itse istunut erään ym. yrityksen maajohdon kanssa pitkään ja hartaasti. Keskustelu oli rakentavaa ja asiallista, mutta pääkonttorin linjaa se ei heiluta tippaakaan. Suomessa toimivat teknologiayritykset kautta linjan joutuvat yksinkertaisesti kärsimään siitä, että he saavat työhönsä tarvitsemat laitteet ja komponentit hitaammin ja kalliimmin kuin vaikkapa saksalaiset kilpailijansa. Mielestäni jalan polkeminen on turhaa, paljon parempi optio on vain tehostaa EU:n sisäistä kauppaa ja logistiikkaa. Kuten todettua, tärkeintä on saada oikeat tavarat, oikeaan aikaan ja oikeaan hintaan, tulivat ne sitten Seinäjoelta tai Stuttgartista.

EU-vaalien lähestyessä haluaisin nostaa pinnalle yhä enemmän aiheita Suomen asemasta muutakin kuin vain geopolitiikan (siis Venäjän) näkökulmasta. Olemme huonoja kaupassa mutta fiksuja keksijöinä ja suunnittelijoina. Kun ymmärrämme mitä parhaiten osaamme, ymmärrämme myös varmistaa järjenkäytön parhaat toimintaedellytykset. Tämä on yksi niitä asioita joissa EU:n sisämarkkina ei ole uhka vaan pelastus. Varmistakaamme sen reiluus vastakin.

18.4.2019

Löytyykö Sinisten häviöstä isompaa tarinaa?

Sinistä tulevaisuutta on puolueena haukuttu pettureiksi, selkäänpuukottajiksi, on puhuttu Soinin pohjattomasta himosta ministerisalkkuun ja ties mitä. On toki mahdollista, että kansa ei yksinkertaisesti halunnut nähdä petturin maineesta kärsivää puoluetta, mutta pohdin kuitenkin hetken voisiko rankan vaalihäviön tarinassa olla jotain muutakin kulmaa. Tämänkin puolueen takana oli kuitenkin ihmisiä ja ajatuksia joista hieman jutun juurta löytää.

Vihan teoria on vahva

Kun katsoo sitä määrää järkyttävää vihanpitoa joita pudonneita kohtaan on heitetty, väittäisin että vihan teorialle on vahvat perusteet. Häpeän todella suomalaisuutta tällaisina päivinä kun vaalitulos ei riitä, vaan pitää vielä uhkauksia lähteä latelemaan. Kaikessa kauheudessaan se kuitenkin osoittaa monen kansalaisen olleen äärimmäisen vihaisia sinisille ja heidän toimilleen. Siten kenties ainoa analyysi vaalimenestyksestä on kansakuntamme nuiva suhtautuminen pettureina pidettyihin. Yhtä kaikki, korostettakoon ihan varoiksi, että opetelkaa käyttäytymään! Uhkailuilla ja herjauksilla kylvää vain pahaa, myös itselleen. Puolue voi olla vaikka miten hirveä, mutta jonkin tason ihmisarvo kuuluu kaikille.

Toisaalta, siniset ulostulot olivat vaisuja. Iso lehdistötilaisuus jonka ainoana tarkoituksena oli näyttää todella halvan näköinen logo sekä kertoa että puolue on kehittyvä tai siis ei, kun konservatiivinen, tai siis ei, tai siis kyllä. Muutkin ulostulot olivat samaa tasoa. Oltiin duunareiden puolella mutta kovasti puolusteltiin pakkolakeja. Oltiin maahanmuuttokriittisiä mutta silti kovin -myönteisiä. Seassa oli sinänsä ihan fiksujakin ehdotuksia, mutta niitä tuli ja meni sieltä täältä. Ei ollut mitään selkeää keihäänkärkeä, heiteltiin vain lauseen puolikkaita ilmaan. Vaaliohjelman pitäisi olla terävä, parin avainasian selkeitä ja jämptejä. Pitää kuulla kansan huolia, etsiä niistä pari sopivaa ja muotoilla niihin helposti pureskeltava vastaus. Sinisten poliittiset linjanvedot olivat kädenlämpöisiä, niistä puuttui niin asian terävä kärki kuin myös tunteen palo. Parempi puolueen nimi olisi ollut Sininen virkamieskomitea.

Entäpä sitten henkilöt? Olen yhä sitä mieltä, että Sampo Terho oli leijonaosan ministeriajastaan yksi viime vuosien parhaita ministerejä. Itse en tunne sotilaspuolta mutta ymmärrän Jussi Niinistöllä olleen vankat kannattajansa. Muut ministerit jäivät ehkä vähän vaisummiksi, mutta näkyvyyttä oli heilläkin. Terho pesisi mennen tullen lattiaa vaikkapa LN:n Harkimolla, mutta toki jälkimmäisellä oli paitsi erään naapurivaltion tuki, myös ehkäpä tuhatkertainen vaalibudjetti. Terho myös teki saman virheen kuin puoluekin ulosantinsa osalta. Paljon oli ihan fiksujakin heittoja, mutta fokus oli hukassa. Hän sanoi kaikesta vähän.

Puolueen perustaminen on työtä

Puhun kokemuksen rintaäänellä kun totean miten vaikeaa on perustaa ja ylläpitää pienpuoluetta. Se on kovaa työtä joka on parhaimmillaan todella hyvää yhteishenkeä, pahimmillaan hemmetinmoista lillukanvarsiin takertumista. Toisaalta, ei politiikan pitäisikään olla vailla haastetta eli aivan turha valitella miten ankeaa ja vaikeaa sen tekeminen joskus on. Siniset pääsivät suoraan keskelle kovinta pelikenttää ja totta puhuen he eivät ihan hanskanneet tätä. Heillä oli hirveästi kivoja ideoita puolueen rakentamiseen, mutta ne jäivät lähes järjestäen ideatasolle. Ministereillä epäilemättä oli hyvä hallinnon osaaminen, mutta se on ihan eri homma tehdä kun apuna on virkamiehistö ja sihteerit. Nollan euron budjetilla pyörivän puolueen kanssa haaste on aivan erilainen.

En tiedä kuulemmeko sinisistä enää mitään. Kovasti heillä vielä ääntä on, mutta toisaalta se vähäkin ilmainen näkyvyys mistä he nauttivat eduskuntavaaleissa on nyt poissa. He ovat tyhjän päällä. Tietenkin heillä on mahdollisuuksia, mutta onnistuminen edellyttäisi täydellistä uudelleenajattelua. Jos he siihen pystyvät, olen aina ilahtunut nähdessäni uusia yrittäjiä demokratian kentälle. Jos voimat loppuvat, sekin on inhimillisesti hyvin ymmärrettävää.