Kyuu Eturautti

11.3.2019

Pankkiholvi ilman lukkoa

Yle tuotti taannoin viihteellisen dokumentin tietoturvan huonosta tilasta. Yritysyhteistyönä tehty dokumentti on sinänsä tarpeellinen herätys ja monin tavoin asiantunteva, mutta yritysyhteistyön vuoksi siinä on myös älyllistä epärehellisyyttä. Haluaisin lähestyä asiaa vertauskuvin.

Risto ei holvia tarvitse

Olipa kerran pankinjohtaja Risto Rahamies. Kun hänen uuteen pankkikonttoriin asennettiin holvia, siinä ei ollut lukkoa saati panssariseiniä. Se oli vain siivouskomero jonka oveen oli tussilla kirjoitettu ”rahat ovat täällä”. Huoneeseen näki kätevästi myös ikkunan läpi suoraan kadulta. Kun Seija Säästäväinen toi rahojaan pankkiin talteen, hän ihmetteli rahasäilytyksen huonoa jamaa. Pankinjohtaja ymmärsi huolen ja vastasi ystävällisesti: ”Onhan meillä ulko-ovessa lukko, viimeinen työntekijä lähtiessään pistää oven kiinni. Miksi holvissa pitäisi olla toinen lukko?”

Tarinamme kuvastaa sitä tapaa, millä kiinteistöautomaatiofirma Fidelixin edustaja päästettiin pälkähästä dokumenttisarjan haastattelussa. Kyllä, automaatiojärjestelmään on helppo murtautua ja se on täynnä haavoittuvuuksia, mutta koska sitä käyttävä yritys kuitenkin ostaa palomuurin, ei sillä ole väliä. Puhumme järjestelmästä jolla voit jopa fyysisesti vahingoittaa talon lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmää, sytyttää ja sammuttaa niin valoja, kiukaita kuin jäähallin tekniikkaakin. Tämä kaikki on sen yhden ulko-oven lukon varassa kuin Riston pankkiholvi konsanaan. Tällainen asenne on hurjan vaarallista eikä sitä pitäisi nähdä sen paremmin pankeissa kuin tietotekniikassakaan. Silti sitä tietotekniikan puolella näkee, eikä Fidelix ole suinkaan ainoa syntinen. Itse asiassa monin tavoin heidän järjestelmä on ihan fiksu.

Palomuuri ei yksin pelasta

Fidelixiin pätee se sama mitä lähes kaikkeen nykyiseen etänä ohjattavaan teknologiaan, oli se sitten kameravalvontaa, teollisia valmistuslaitteita tai vaikkapa teollinen automaattivaaka johon taannoin törmäsin. Ne on rakennettu yleisen, tavallisen tietokoneen päälle. Kuten kaikki tiedämme, tietokoneiden ohjelmia pitää päivittää vähintään kuukausittain tietoturvan takia. Kun tietokoneen päälle rakennetaan erikoislaite esim. automaatiota varten, päivityshallinta siirtyy erikoislaitteen valmistajalle jolloin päivitysten hoito lähes aina unohtuu tyystin. Loppukäyttäjä ei voi asiaa korjata. Liian usein päivityksiä ei ole tehty sitten käyttöönoton ja laite voi olla kymmenen vuottakin käytössä. Sinä aikana vakaviakin tietoturva-aukkoja voi löytyä satoja.

Vaan entäpä se palomuuri? Kyllä, se on ehdoton väline, vaikka joiltain se vielä puuttuukin. Siihen on myös heti käyttövalmiita optioita. Hyvähän se on että pankissa on ulko-ovi, vaan kun pankissa – tai siis sisäverkossa – on muitakin. Ei tarvita kuin yksi asiaton taho sisäverkkoon ja kaikki siellä oleva on vaarassa. Yhä useammin sisäverkkoon tunkeutuminen palomuurin läpikin on naurettavan helppoa, kiitos pilvipalveluiden. Kun olet palomuurin kerran ohittanut, on hyökkääjällä valmiiksi katettu pöytä kaikkiin järjestelmiin. Juuri siksi tietoturvan pitää perustua useisiin kerroksiin. Palatakseni vanhaan metaforaan, on ulko-ovi, on vartija, on paksu pankkiholvi jonka avain ei ole pöydällä, on viiveaukaisu, on holvin sisällä edelleen lukittuja lokeroita, on kameravalvontaa ja hälytyspalveluita. Tietoturvaan pätee sama, tärkeitä asioita pitää suojata useilla päällekkäisillä kerroksilla.

Ei rahalla vaan järjellä

Tänä päivänä, kun joka ikinen laite kytkeytyy nettiin, ympärillämme on ennennäkemättömän suuri määrä uhkia teknologian toimivuudelle. Yritystemme tietoturva on keskimäärin tyydyttävällä tasolla, julkishallinnolla se on parhaimmillaankin välttävää. Rahaa sinänsä käytetään joskus liiankin paljon, mutta kokonaisuuksia harvoin suunnitellaan. Kun nyt metaforilla aloitettiin, niihin voi kai lopettaa. Moni julkishallinnon tietoturvasuunnitelma kun muistuttaa sitä että pankin edessä on sata aseistettua vartijaa eikä läpi pääse mitään – mutta samalla pankin takaovi on sepposen selällään.

Tietoturvan viisas suunnittelu ei ole erillinen maailma muun rinnalla. Se on hieman soveltean sitä aivan samaa maalaisjärkeä jota käytämme arkemme turvaamiseksi.

6.3.2019

Somejättien vastuu sisällöistä

Onko Facebook vain julkaisija joka jakaa muiden sisältöä, vai onko sillä suora vastuu sisällöstä? Entäpä Facebookin algoritmit jotka valitsevat mitä sisältöä sinulla näkyy – ovatko ne neutraaleja sisällön arvolatauksille, vai pitääkö sisältöjen arvoja punnita? Näistä aiheista väännetään taas, mutta tuloksia on turhaan odotettu jo vuosien ajan.

Räyhäsensuurista ihmishenkiin

Kauaa ei tarvitse hakea nettiä että löytää keskusteluja jossa Facebookia, Googlea tai Twitteriä syytetään puolueellisuudesta, sensuurista tai vastaavista. Melkoisen kirjaston tekstiä saat myös ikuisesta väännöstä mitä tulee juridiseen asemaan – tekijä, julkaisija, kustantaja vai mikä? Tutkittaessa somefirmoja on lähestytty myös rahanyörien kannalta ja näin on päästykin tärkeään havaintoon: etenkin Facebook pyrkii tarjoamaan haitallista sisältöä käyttäjille turvallisen sijaan, sillä näin yhtiö tienaa enemmän. Viha pitää ihmiset aktiivisempana kuin rauha. Totta puhuen someaikana lisääntyneen vihan todistaminen ei ole erityisen vaikeaa edes näissä blogeissa. Rauhanomaista keskustelua pidetään jopa vihollisena itsessään.

Linkkaamani tarina oli kuitenkin inhimillisempi kuin vääntö metsäpolitiikasta. Tässä kohtaa Ethan Lindenberger -nimisen teinipojan äiti oli oppinut Facebookista että rokotteet sekä lääketiede ovat pahasta, mutta kallis ja haitallinen homeopatia hyvästä. Poika otti oman terveyden omiin käsiinsä ja hankki perusrokotukset ilman äitinsä lupaa ja syyttää nyt Facebookia äitinsä aivopesemisestä. Minun on tässä asiassa oltava vähintään varauksin Ethanin kannalla. Hänen äitinsä saattoi hänen terveyden vaaraan ja se johtui epäsuorasti Facebookin halusta rahastaa äidin vihalla. Tässä kohtaa Ethanille ei tiettävästi käynyt pahasti, mutta joissain tapauksissa tämä toiminta voi johtaa kuolemiin. Silloin keskustelu muuttuu, ei akateemista termien pohdiskelua vaan ihmishenkiä. Ihmishengen on oltava arvokkaampi kuin Mark Zuckerbergin oikeus ylläpitää harmaata talouttaan. Hän käärii voitot, kun valtiot – joiden veronmaksuun hän ei osallistu – maksavat hinnan, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Sitten tulee toki kysymys siitä onko tämä sensuuria. Lopulta Facebook on vain firma, ei julkinen laitos. Ei sillä ole velvollisuutta tarjota palvelua kenellekään nimetyllä henkilölle tai julkaista mitään tiettyä sisältöä. Tietyin rajoin firmalla on oikeus valita asiakkaansa. Nämä rajoitukset ovat kuitenkin hyvin perusteltuja, estäen esimerkiksi etnisen profiloinnin, perusteena kansalaisten tasavertainen kohtelu. Lopulta tämä sama pykälä tulee myös rokotevastaisuuteen. Ihmisillä on oikeus perusrokotteisiin, eikä yhtiö saa vaarantaa ihmisen, saatika kansanryhmien terveyttä tuosta vaan.

Mediakritiikki rinnalla

Keskustelua ei tokikaan voi käydä muistuttamatta yksilön vastuusta. Jokaisen vähänkin järkeä omaavan pitäisi ymmärtää mediakritiikkiä. Tarinamme äiti ei ole syytön poikansa rokottamatta jättämiseen. Kriittistä asennoitumista verkossa tulevaan tietoon pitää meidän kaikkien alati opiskella. Mielestäni mediakriittisyys ja julkaisijan vastuu kulkevat kuitenkin käsi kädessä. Kun puhe on ihmishengestä, ei ole liioittelua varmistaa selustaa hieman useammastakin suunnasta. On myös hyvä muistaa että ihmisiä on moneen junaan ja kaikilla ei ole taustalla esimerkiksi riittävää koulutusta ja osaamista valeuutisia vastaan. Heilläkin on oikeus elää terveenä.

Minkään maan hallinto ei ole kyennyt reagoimaan sosiaalisen median jättifirmojen nousuun, ei sisällön vastuun, verotuksen, yksityisyyden tai monen muunkaan asian osalta. Maailma muuttuu – joko muutumme mukana, tai kärsimme. Toisin sanoen, Suomen tulevalle hallitukselle esitän ystävällisen toiveen: ottakaa katse pois peruutuspeilistä.

4.3.2019

Rauhoittukaa, ne ovat vain vaalit

Noiden kanssa en ainakaan leiki, sanoo joka ikinen vaaliehdokas yhteen ääneen. Viimeksi sanallista painia harjoittivat Rinne ja Häkkänen. Onko tulevaisuus tosiaan sellainen että mistään ei saada sopua, hallitusta ei synny ja maa lamaantuu? Ei hätää ystävät hyvät, vaalikuume paranee kuten flunssakin, eli levolla.

Vaan miksi se myy?

Poliitikko ei vaalien alla juuri suutaan avaa ilman hyvää syytä. Jokin saa puoluejohtajan toisensa jälkeen asettamaan tiukkoja ehtoja ja rajoja vaalien jälkeiseen maailmaan. Lukijan on hyvä hengittää syvään ja muistaa vaalien jälkeisen ajan olevan terra incognita, tuntematon maa. Tiedämme sinne matkaavamme, tiedämme koska olemme perillä, mutta emme tiedä mitä siellä odottaa. Emme tiedä ketä sitä maata johtavat, emme tiedä mitkä ovat sen päivän haasteet, emme tiedä millä keskustelutuulella he ovat emmekä tiedä miten ihmisillä synkkaa. Näin ollen kovin varman kuuloiset puheet tulevan ajan päätöksistä ovat veteen piirrettyjä viivoja. Se on ihan okei. Demokratian lahja on juuri tuo tuntemattomuus. On ilo marssia kohti vaalien jälkeistä aikaa mysteerin verho yllä, muu olisi diktatuuria.

Se tarinaan kuuluva hyvä kysymys sen sijaan on vaalikuumeen oireiden pohdiskelussa. Miksi on niin tärkeää heittää ilmoille pöhköjä väitteitä, joiden lausuja itsekin hyvin tietää niiden olevan vailla pohjaa? Vika on tietenkin kovin hajautettu jos syyllistä etsittäisiin. Vaaleissa halutaan kovia, selkeitä, tiiviitä lausuntoja ja näihin tavoitteisiin päästään ehdottomuudella. Toisaalta, kun yhteisesti sovituista tavoista tulee jumiutuneita ja tylsiä, jää aina tilaa yllättäjälle. Tapojen haastaminen vaatii taitoa, mutta aina voi löytyä paikka puolueelle tai ehdokkaalle joka näkee ympärillään mahdollisuuksia haasteiden sijaan. Jussi Halla-aho selkeästi tätä yritti taannoin, hän ei sulkenut ovia ennalta, mutta ei hän kyllä kovin ahkerasti niitä availlutkaan. Ehkä sekin on vaalistrategiaa, tai halua pelata hieman sekä vanhoilla että uusilla säännöillä samaan aikaan. Nostan hattua valmiudesta kyseenalaistaa harmautta, mutta tyylipisteitä ei tipu.

Olen nostanut esille vaaleja edeltävän ajan ilmiöitä useasti. Haluaisin haastaa meidät näkemään vaalien ympärillä mahdollisuutta muutokseen, terveempään ajatteluun. Jatkuvasti koventuva kamppailu ja ilkeämmät lausahdukset poliittisille vastapuolille eivät katoa muistoista vaalipäivänä. Ikävät sanat ja teot jäävät leijumaan, vaanimaan, mieltä musertamaan pitkäksikin aikaa. Se on kuin huonosti loppunut ihmissuhde, joka ei mielessä koskaan löydä päätöstä vaan jää satuttamaan. Politiikassa on toki kestettävä kovaa debattia, mutta onko sen tarpeen olla ilkeää? Miksi ongelmat on aina käsiteltävä syyllisyyden kautta? Miksi asia ei voi olla asia, vaan siihen on aina saatava ihminen tähtäimeen? Moni mediassa esiintyvä poliitikko voisi kysyä itseltään: haluaisinko itseäni kohdeltavan tällä tavoin? Moni toimittaja voisi myös pohtia ilkeyden tarpeellisuutta.

Hyviä pelaajia putoaa pelistä

Suomessa ja maailmalla on lukuisia pelin jättäneitä ansioituneita poliitikkoja. Heistä moni puhuu henkisestä väsymyksestä, stressistä ja/tai huonosta keskusteluilmapiiristä. Liian moni hyvää tekevä jättää pelin kesken. Voisi jopa sanoa että juuri parhaat heistä väsyvät herkimmin, he kun haluaisivat tehdä politiikkaa eikä mielenterveyshoitoa. Syy saattaa löytyä tästä ilmiöstä. On toki viisasta jättää kipua aiheuttava työ- tai ihmissuhde taakse, mutta vielä parempi on jos sitä kipua ei alunperinkään pääsisi syntymään.

Viime USA:n presidentinvaaleissa pelattiin kovilla ja ilkeästi, mutta hetkeksi se pysähtyi. Yhdessä vaalitentissä ehdokkaiden piti kehua toisiaan. Se kuulosti hyvältä ja siitä tuli ratkaisuidea tähän: mitä jos edes yksi vaalitentti pelattaisiin eri säännöillä, sellaisilla jossa rakennetaan maata yhdessä?

1.3.2019

Saisimme rakastaa tietojamme enemmän

Kiinnitän huomionne Tivin ja Kuluttajan juttuihin, joissa ihmeteltiin asiattomaksi todetun Kotisun-yrityksen tunkeilevaa remonttimarkkinointia. Taustalta paljastui yhteystietoja kaupitteleva Leaddesk-yrityksen tytäryhtiö Leadventure, jonka toiminta ei herätä liiemmin luottamusta. Koko tarina paljastaa yhä kasvavan tarpeen olla tarkkana omista tiedoistamme, sekä yksilön että valtakunnan tasolla.

Viranomainen on hereillä

Tässä kohtaa ei sovi valitella viranomaisten laiskuutta. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio teki heti selväksi, että Olli Nokso-Koiviston ja Olli Sirkiän pyörittämän Leadventures-yrityksen toiminta ei kestä päivänvaloa. He eivät vastaa kysymyksiin joihin heidän lain mukaan on vastattava, vaan pelaavat aikaa ja tekosyitä. Tietenkin vasta tuomioistuin voi todeta laittomuuden, mutta näin tietosuoja-alan ihmisenä itsekin tunnustan näkeväni punaista. Niin Suomen kuin EU:nkin lainsäädäntö tietosuojasta määrää ehdottomaan avoimuuteen. Paitsi että Leadventures ei anna yksittäisille ihmisille tietoa joka heille kuuluu, he kategorisesti kieltäytyvät vastaamasta kysymyksiin niin puolueettomalle medialle kuin viranomaisillekin. Se ei voi tarkoittaa hyvää.

EU-laki antaa mahdollisuuden merkittävän kokoisiin korvauksiin tietosuojan laiminlyönneistä. Tästä tapauksesta voi tulla yksi ensimmäisiä esimerkkejä lain käytöstä Suomessa. Ongelmana on kuitenkin aikataulu. Asian huomattavan törkeyden vuoksi tietosuojavaltuutettu on heti aloittamassa toimia, mutta voi kulua vuosia kunnes asiasta saadaan oikeuden päätös. Siihen mennessä firman avainhenkilöt ovat voineet jo pistää firman lihoiksi ja toisen tilalle. Kyse ei ole mistään pienistä penneistä vaan miljoonista, jotka saattavat siis olla kaikki laittomia tuloja. Rahat kyllä ehditään piilottaa oikeudelta moneen kertaan ja toiminta voi jatkua pitkään. En tietenkään väitä suoraan että he näin tulevat tekemään, mutta totean sen erittäin helposti mahdolliseksi ja siten tilanteen haastavaksi.

Kuten olemme taannoin lukeneet, viranomainen voi keskeyttää nopeastikin huonon hoitokodin toiminnan. Väkivaltarikollinen saadaan lukkojen taakse myös välittömästi, mutta talousrikollisuus saa pyöriä rauhassa. Laittomaksi todettu perintäfirma pistettiin taannoin kiinni pitkän väännön perään, mutta vain pari päivää myöhemmin se jatkoi laitonta toimintaansa, jolloin hidas juridinen prosessi alkoi taas alusta. Viranomaisille tarvittaisiin tietyissä, erityisen vakavissa tapauksissa oikeus nopeampiin keinoihin. Tietenkin asia pitää oikeusvaltiossa käydä tuomarin kautta, mutta kiireen sattuessa se kyllä järjestyy vaikka samalle päivälle. Vuoden-parin odottelu on laiha lohtu, samalla kun etenkin tuhansilta vanhuksilta huijataan kaikki säästöt sitä odotellessa.

Tieto on rahaa ja valtaa

Yksi aikamme suurimpia valheita on ”minulla ei ole mitään salattavaa”. Kyllä sinulla on, vaikka olisit sataprosenttisen lainkuuliainen. Sinulla on tunnukset pankkiin. Sinulla on tietty henkilökohtainen tilanne, sinut hyvin tuntemalla sinua ja läheisiäsi voidaan huijata helpommin. Tästä johtuen, sinun on oltava valppaana omien tietojesi osalta. Varo mitä itsestäsi kerrot firmoille, varo mitä lomakkeita täytät, varo mitä puhelimessa vastaat ja pyydä aina tietosuojaseloste. Aina. Ei sinun sitä tarvitse lukea reunasta reunaan, mutta huijari pystyy harvoin sitä esittämään. Laki vaatii sen esittämisen aina kun sinulta pyydetään mitään henkilötietoja.

Koko maailma on vieläkin ruususen unessa, mitä tulee tietoverkkojen ja uusien tekniikoiden avulla tehtyyn henkilötietojen analysointiin, hyvässä kuin pahassakin. Tarjolla ei ole oikotietä onneen. Meidän on vain opittava elämään uusien haasteiden ja mahdollisuuksien parissa. Opintien varrelta haluan toivottaa onnea Reijo Aarnion työmaalle.

28.2.2019

Piratismista pikavippeihin

Nettipiratismi oli männä vuosina melkoinen haaste, kun musiikit ja leffat lensivät bitteinä ihmisten ruuduille lähinnä luvattomasti. Sitten tuli Netflix ja Youtube, Spotify ja Apple Music sekä monet muut kaupalliset ja lailliset tarjoajat, jonka myötä ongelma käytännössä poistui. Tällä hetkellä iso kiusaus maassamme ovat pikavipit ja pohdinpa hieman, voisimmeko oppia piratismin taistosta hieman keinoja pikavippejä vastaan?

Tarjoa parempi vaihtoehto

Nyrkkisääntö on mielestäni tämä: mikäli tarjolla on hyvä ja huono optio, jotka ovat molemmat yhtä helposti saatavilla, keskivertoihminen valitsee hyvän option. Piraattileffojen lataus edellytti kikkailua, ohjelmistojen lataamista ja odottelua, kun taas laillisen Netflixin katselu onistui ensiyrityksellä hetkessä. Vastaavasti pankkilainan hakeminen edellyttää työtä ja säätöä, kun pikavipin voi saada hetkessä. Pikavipit ovat aivan liian helppoja verrattuna asialliseen lainaan.

En sinänsä vastusta ajatusta pikavippien tiukasta laillisesta rajoittamisesta esimerkiksi korkojen ja markkinoinnin osalta. Se ei kuitenkaan ongelmaa poista, koska voimme kontrolloida lailla vain suomalaisia firmoja. Yhä useampi pikavippi hankitaan toisesta EU-maasta. On myös tilanteita joissa lainaa pitäisi saada vaikkapa ruoan tai lääkkeen hankkimiseen melko nopeasti. Mielekäs ratkaisu tähän ovat sosiaaliset luotot, joita tarjoavat muutamat kaupungit Suomessa, kuten Tampere. Tällä hetkellä laki ei velvoita tarjoamaan näitä, mutta asiaan voi olla luvassa muutos. Näin toimien pikavipeille olisi olemassa vaihtoehto niihin tilanteisiin kun tarve on todellinen. Jos toiminta on sujuvaa ja sen olemassaolo tiedostetaan, ihmiset valitsevat paremman option jopa ilman sen suurempaa ohjausta.

Lopulta olen vähän kahden vaiheilla siitä pitäisikö kala koittaa vapauttaa vedestä. Jos henkilö todella tietoisesti haluaa ottaa törkeäkorkoista lainaa päästäkseen illaksi juhlimaan, sanoisin että mikään lakimuutos ei järkeä siihen päähän tuo. On tietenkin aiheellista pitää yllä keskustelua ja muistuttaa pikavippien järjettömyydestä sekä niitä tarjoavien firmojen toiminnasta joka on parhaimmillaan äärimmäisen moraalitonta, ajoin myös törkeän laitonta. Tässäkin toki lainvalvonta epäonnistui pahasti, seuraukset viivästyivät ja firma sai kierrettyä sanktiot parissa päivässä. Kunnioitan lakia ja lainsäätäjien tavoitteita, mutta ongelma lähtee korvien välistä.

Suomalaisuuden seurausta?

Onkohan suomalaisten asenteissa myös tarkastelun paikka? Emme kehtaa pyytää apua kaverilta, joten päädymme pikavippiin. Saman keskustelun toisessa päässä paheksumme ihmisiä jotka omistavat osakkeita, vaikka ne ovat keskimäärin varsin selkeä pitkän linjan säästötapa jopa parin kympin säästöbudjeteille. Aivan kuin meissä olisi joku kansallinen (ellei peräti geneettinen) erityispiirre joka estää suosimasta vastuullista taloudenhoitoa. Vastuunkanto on toki meillä myös veressä, mutta julkinen keskustelu ei oikein anna sille enää sijaa.

Jos voit säästää, oli se sitten euron tai satasen kuussa, säästä se. Jos et voi säästää ja hätä on todellinen, hae apua jolla et kaiva itsellesi syvempää kuoppaa. Jälkimmäisessä tarvitaan valtiovallan apua. Jos taas olet hulivililuonne etkä saa rahoistasi pidettyä huolta, katso itseäsi peiliin ja opettele. Joissain asioissa ei vaan muuta ratkaisua ole.

23.2.2019

Tämän vuoksi murehdin ilmastosta

Blogosfäärissä on melko paljon debattia ilmastonmuutoksesta. Moni pitää koko keskustelua ilmastohysteriana tai -alarmismina, osa taas pitää ilmastonmuutosta aiheena joka ylittää kaiken oikeuden kritiikkiin. Kerronpa siis mihin minä tässä asiassa ”uskon” ja miksi, koska huomasin itsekin pohtivani asiaa.

Ilmastonmuutos

Aivan jokainen meistä voi havaita ilmaston voivan huonosti. Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Co2-määrä on lisääntynyt. Säätilat ovat varsin sekaisin. On myös päivänselvää että tämä tulee hyvin kalliiksi yhteiskunnille. Näiden asioiden vahvistamiseen ei tarvita syväluotaavaa erikoistutkimusta, vaan tämän kaiken saa selville yksinkertaisin havainnoin ja tilastoin.

Ilmastonmuutoksen syy

Tämä on asia josta on tiettävästi hieman monitulkintaisuutta, enkä ole ekspertti. Sanoisin että on kaksi kysymystä. Ensin on se, johtuuko ilmastonmuutos ihmisen toimista ja jos johtuu, kuinka suurelta osin. Toinen, usein unohtuva kysymys on se, voiko ihminen toimillaan hillitä sen etenemistä. Tappelemme usein ensimmäisestä, vaikka jälkimmäinen on mielestäni tärkeämpi.

Saasteet

Maapallo on hemmetin saastunut. Saasteet eri muodoissaan aiheuttavat mittavia haittoja, inhimillisiä ja taloudellisia. Tässäkään ei tarvita mitään syväluotaavaa teknologiaa, jokainen Helsingin keskustassa kävelevä ymmärtää ongelman. Jokainen merenrantoja katsova huomaa ongelman. Jokainen hiilivoimalan savupiippu kuvastaa ongelmaa.

Biodiversiteetti

Lajeja kuolee sukupuuttoon huolestuttavia määriä ja vauhti kasvaa. Tässäkin on toki myös luonnollista kiertoa, mutta asuinalueiden kasvu, merien saastuminen, ylikalastus ja etenkin sademetsiin kohdistuvat hakkuut ovat merkittäviä syyllisiä ongelmaan. Oleellisinta on ymmärtää seuraus. Biodiversiteetin heikentyminen heikentää ihmisen elämää. Luonnosta löytyvät ratkaisut niin sairauksiin kuin energiaankin ja lukuisiin kemian, fysiikan, lääketieteen sun muiden alojen haasteisiin. Tuhoamalla eliölajeja tuhoamme itsemme.

Suomen osuus

Tässä asiassa sekä persut että vihreät ovat oikeassa. Toisaalta on typerää sulkea paperikone Suomessa ja avata se kahta saastuttavampana Kiinassa. Toisaalta on typerää jäädä sivuraiteille kehittyvässä vihreässä taloudessa. Suomi elää innovaatioilla joten meidän on oltava tässä muita parempia. Lisäksi vähemmän saastunut Suomi tarkoittaa parempaa huomista kaikille suomalaisille.

Keinovalikoima

Ydinvoiman vastustaminen on yksinkertaisesti typerää. Kaikessa energiapolitiikassa meidän on nähtävä missä olemme – kylmässä pohjoisessa. Tuuli- ja aurinkovoima sopivat tänne mutta eivät yhtä hyvin kuin joihinkin toisiin maihin. Meidän on myös turha sotia biodieseliä tai biokaasua vastaan. Sähköautot sopivat erinomaisesti ruuhka-Suomeen jahka niiden hinnat laskevat, mutta Jyväskylän pohjoispuolella tarvitaan perinteisempiä polttoaineita. Meillä on vihreät ratkaisut siihen, käyttäkäämme niitä.

Imago

Vihreys on trendikästä ja joissain piireissä tämä hurmos omaa uskonnollisia piirteitä. Kritiikille ei ole sijaa vaikka siinä olisi miten paljon tieteellistä pohjaa. On osattava löytää tasapaino määrätietoisuuden ja terveen skeptisyyden väliltä. Globaalisti katsoen meidän täytyy tehdä merkittävästi enemmän kuin nyt teemme. Suomen on pienenä maana osattava diplomatian peli. Kaikkea emme voi korjata, mutta viisaasti korttimme pelaten saamme maallemme kokoaan suuremman painoarvon globaalissa ilmastopolitiikassa.

Lopulta koko ajatukseni tiivistyy tähän. Haluan, että vuoden, tai kymmenen vuoden päästä Suomi on puhtaampi paikka elää kuin mitä se nyt on. Täysin riippumatta siitä mitä muu maailma tekee, haluan että täällä on hyvä olla myös tulevilla polvilla.

21.2.2019

Kaikilta puolueilta löytyy vastuu

Ruben Stillerin radio-ohjelmassa puitiin vaaleja, vaalien keskusteluaiheita ja kampanjointia. Yksi pöydälle heitetty ajatus on, että lupauksista täysin riippumatta kaikki suuret puolueet päätyvät tekemään pitkälti sen hetken reaalipolitiikkaa kunhan hallitukseen päätyvät. Ehkäpä meillä ei olekaan syytä huoleen, vai onkohan huoli toisenlainen?

Kaikki tekevät, vaan kuka osaa?

Kun hetken väitettä mietin, allekirjoitan sen todeksi. Jos talous on ollut tiukalla, kaikki suuret puolueet ovat säästelleet. Kun jakovaraa on, kaikki sitä käyttävät. Reaalitalous ja polttavimmat ongelmat tulevat nenän eteen hallituksessa, eivätkä niitä puoluevärit peittele. Puheissa on toki eroja ja aina tulee välillä vähän persoonallisempia tapauksia kuten Sipilä, mutta lopulta semmoista päättäjää ei olekaan joka jokaisen ykkösen nollaksi vaihtaisi. Demaripääministeri osaa tinkiä työehdoista ja porvaritkin osaavat antaa palkankorotuksia. Toisin sanoen, älkää hurjasti hätäilkö. Vaalilupauksista ei moniakaan pidetä eikä maailma lopu vaalien jälkeen.

Tämä johdattaa haasteeseen. On käytännössä selvää että vaalilupauksista isoa osaa ei voi noudattaa monen puolueen hallituksessa. Siten tuntuisikin mielekkäältä kehittää vaalikampanjointia ja -paneeleja vähemmän ”minun puolueen linja” mallista ”näistä voidaan jutella” malliin. Tietenkin joka puolueella on omat prioriteettinsa ja tyylinsä, mutta olisi äänestäjän kuluttajansuojalle tärkeää vertailla myös puolueiden diplomatian taitoja. Jos kovin paljon känkkäränkkää otetaan yhteistyöpuheisiin mukaan, ei puolueella voi olla kovin helppoa hallituksen teossa, saatika sen kasassa pitämisessä.

Jos puolueet siis periaatteessa kaikki tekevät samat asiat, missä ero? Vastaus on osaamisessa. Puolueilla on eri alojen osaajia ja erilainen tapa nostaa osaajia ylös. Yksi puolue nostaa kärkiehdokkaiksi maanviljelijöitä, toinen talousosaajia, kolmas juristeja ja niin edelleen. Vaikka jokainen puolue ottaakin saman ongelman hoitaakseen, on tuloksen laadussa vissi ero mitä tulee ratkaisuntekijän omaan osaamiseen. Jos ministeri on työssään lobbarien vietävänä, voi paras ratkaisu jäädä löytämättä. Jos häneltä löytyy lähdekritiikkiin tarpeellinen määrä erikoisosaamista aiheestaan, on parempi todennäköisyys että ratkaisu rakennetaan tukevalle pohjalle.

Äänestä osaamista

Ota siis näiden vaalien alla uusi ajatus äänestämiseen. Mieti sinulle tärkeimmät asiat ja tutki sitten ehdokkaiden osaamistarjontaa tämän aiheen ympärillä. Katso ehdokkaiden osaamista monelta kantilta, ei vain koulutuksen vaan erityisesti työhistorian kannalta. Katso myös miten puolue nostaa näiden asioiden osaamista esiin. Jos tärkeän asian osaajia ei tuoda esille puolueen viestinnässä tai nosteta esille, on todennäköistä ettei heillä ole asiaa hallitusneuvotteluihin eikä heitä kuulla puolueen hallinnossa.

Se, että joka puolue ratkaisee lopulta samoja asioita, ei tarkoita etteikö työtä voisi tehdä paremmin tai huonommin. Itse luotan suomalaiseen osaamiseen. En tiedä vielä ketä äänestän, mutta alan olemaan kärryillä siitä millä perustein ehdokkaani valitsen.

19.2.201919.2.2019

Ihailen nykynuorisoa

Jo muinaisessa Egyptissä kirjoiteltiin nuorison olevan hunningolla. Väärät harrastukset, väärä musiikki, väärä kaikki muukin ovat ajattomia valituksia nuorison suuntaan. Noh, olenpa siis itsekin väärässä, sillä haluan käyttää tämän kirjoituksen kehuakseni nuorisoa.

Greta laittoi lumipallon pyörimään

Luin 18.2.2019 Aamulehdestä pienen jutun ruotsalaisteini Greta Thunbergistä, joka on tullut tunnetuksi koululakosta ilmaston puolesta. Joka perjantai puolen vuoden ajan hän on marssinut valtiopäivätalon eteen. Reilu viikko sitten näin Tampereella myös nuoria samassa hengessä raatihuoneen edessä. Näytin oitis peukkua ja jatkoin vielä hymyllä perään. Eivät he istu valittelemassa sosiaalisessa mediassa, he lähtevät säästä välittämättä julkiselle paikalle, tekevät mietteensä selväksi ja tekevät sen jämäkästi mutta kohteliaasti. Erinäiset aikuiset niin vasemmalla kuin oikeallakin laidalla voisivat ottaa mallia nuorisostamme mitä tulee mielenilmauksen järjestämiseen.

Ympäristötutkimuksesta voidaan toki olla monta mieltä, mutta paljon on myös selvää. Vaikka kaikki vähän kyseenalaisempikin kritiikki nivotaan mukaan, on maailmalla ylivertaisen vahvaa todistusaineistoa sen puolesta että ilmasto voi huonosti. Välittömiä oireita, kuten hengitysoireita ja ympäristömyrkkyjä pystymme aivan itsekin näkemään ja havainnoimaan. Nuorisolla on vahva, opittu, tutkittu ja perusteltu pohja mielipiteilleen ja se on jotain mitä he ovat itse hankkineet. Koulu ei tätä kaikkea tarjoa, tässä on tarvittu omaa päätä ja kykyä hankkia tietoa. Epäilemättä siitä osa on poliittisesti värittynyttä, mutta se on luonnollista. Näytä minulle aikuisten yhteiskunnallisia mielipiteitä joissa ei ole poliittista väriä.

Koska en ole ilmastotieteilijä (ja tuskin tämän lukijatkaan), en pysty puhumaan taustatieteestä varmasti. Pystyn kuitenkin sanomaan, vailla pienintäkään epäilystä, että ilmaston puolesta mieltä osoittavat nuoret ovat tarinan hyviksiä. He ovat hyvän puolella. Heillä on halu tehdä jotain että poliittinen selkäänpuukotus ja kikkailu tekisivät tilaa maailman auttamiselle. Aikuiset tappelevat siitä mitä sanamuotoa julkilausumassa käytetään ja kuka potki hiekkaa toisten kengille. Nuoret eivät pidä machoilua kovin tärkeänä, heitä kiinnostavat teot ilmaston ja luonnon puolesta. He ovat toden totta kertoneet yhtä sun toista keisarin oikeista vaatteista.

Erimielisenäkin mallikelpoista

Ilmastolakosta on tietenkin pitkä matka käytännön toimiin, mutta se on askel hyvään suuntaan. Käsillämme oleva muutos on niin suuri ja päättäjien kadulle jättämä sontaläjä niin valtava, että se paljon parjattu nuoriso on joutunut ottaamaan itse vastuun tulevaisuudestaan. Kun aikuiset ovat nostaneet kädet pystyyn, nuoret ovat muistuttaneet että niin ei sovi tehdä. Tämä ei ole ainoa esimerkki. Olen kulttuuriharrastusten kautta huomannut kerta toisensa jälkeen että nuoret ovat valmiita tekemään paljon työtä saadakseen asioita aikaiseksi. He eivät odota saavansa kaikkea ilmaiseksi. He ovat ahkerampia kuin monet aikuiset.

Ounastelen, että nämä nuoret eivät äänestäisi minua tai puoluettani jos olisin ehdolla (enkä siis ole) ja varmaankin olemme vähän erimielisiä monistakin yksityiskohdista maailman aiheista. Se ei tarkoita ettenkö kunnioittaisi heitä syvästi ja sydämeni pohjasta. Ehkäpä harmaantuvien puoluejohtajien halki kentän kannattaisi lähteä rakentamaan siltoja vielä kun heillä on siihen aikaa.

18.2.2019

Ystävyyssuhteen on oltava molemminpuolinen

Yhdysvallat ei ole hirveä maa, vaan monella tapaa mukava ja monessa asiassa myös viisaita toimia tehnyt. On luonnollista ja mielekästä että EU:lla ja USA:lla on lämpimät ystävyyssuhteet. Ystävyyden yksi määrite on kuitenkin molemminpuolisuus, joten meidän sietäisi myös ajoin pitää oma päämme.

USA vastaan USA, artisti maksaa

Viimeisen parin vuoden aikana USA on lähinnä sanelupolitiikalla määrittänyt EU:lle miten toimia esimerkiksi Iranin, Israelin ja Kiinan kanssa. He ovat sanelleet EU:n tietoverkkoja koskevat pykälät ja nyt he asettavat jopa sotilaallisia uhkauksia mikäli emme rakenna mobiiliverkkoja heidän haluamallaan tavalla. EU:n komissio puolestaan jatkaa lakien kirjoittamista Hollywoodin ohjeiden mukaan. EU on vähän murahdellut esim. Iranin osalta, mutta käytännössä nostamme kädet pystyyn. Tämä ei ole ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä.

Paljon mekkalaa herättänyt, noin vuoden vanha tietosuojadirektiivi GDPR oli EU:n lupaus terveistä markkinoista ja yksilön oikeuksista. Lopputuloksena se kuitenkin vahvisti hurjasti amerikkalaisia monopoleja ja heikensi radikaalisti eurooppalaisten yritysten mahdollisuutta kilpailla. Laista tehtiin niin vaikeaselkoinen ja monitulkintainen, että suuren lakiosaston omaava firma nauttii siitä suuresti samalla kun pienemmät ovat hätää kärsimässä. On toki teoriassa mahdollista, että suurimmat porsastelut esim. Amazonin tai Facebookin toimesta vielä päätyvät oikeuteen, mutta sakot tulevat joka tapauksessa olemaan suuruudeltaan lillukanvarsia ja aikataulultaan pahasti myöhässä.

Omalla tavallaan mielenkiintoisempi on tekijänoikeusdirektiivin kehitys, jossa sodassa on USA vastaan USA, molemmat käyttäen EU:ta keppihevosena. Kisan ylivoimaisessa johdossa on absoluuttisen monopolin tekijänoikeuslobby, kun häviäjän roolia edustavat edes hieman avoimempaa Internetiä haluavat sisältöyritykset kuten esimerkiksi Google, Facebook ja Microsoft. On häpeällistä että EU:ta käytetään USA:n sisäisten kauppakiistojen taistelutantereena. On kahta häpeällisempää että EU näyttää suostuvan täydellisen, Atlantin ylittävän monopolin ylläpitoon, vaikka joka ikinen tutkimus ja kokemus osoittavat valinnan katastrofaaliseksi. En tiedä onko taustalla korruptiota vai yksinkertaisesti päättäjien osaamattomuutta, mutta lopputulos on yhtä ikävä.

Byrokratian suo on syvä

Sotilaallisessa yhteistyössä USA:n merkitystä ei voi väheksyä, mutta kaupallisella puolella EU:lla saisi olla edes hitunen selkärankaa. Nielemme purematta lobbarien viestit ja hukutamme kilpailukykymme tuhoisiin direktiiveihin. En usko EU:n olevan paha, mutta aika tyhmä se nykyisellään on. Niin liberaalit kuin konservatiivisetkin voimat ovat yksinkertaisesti voimattomia lobbauksen edessä. EU vajoaa kilpailukyvyssä, etenkin korkean osaamisen aloilla. Muutama vuosikymmen tätä niin meistä tulee siirtomaa.

Spekuloin että ongelman ydin voi olla EU:n tapa tehdä asiat suoraan sanoen liian vaikeasti. Viime viikolla piti lukea kuluttajaoikeusdirektiiviä, joka käyttää monta aanelosta asiaan jonka voisi sanoa kahdella lauseella. Rakenteellinen monimutkaisuus on lobbarien ja suuryritysten voitto, kilpailun ja innovaation häviö. Jos pääsisimme tästä ongelmasta eroon, ehkäpä olisimme vahvempia lobbauksen ja korruption edessä.

14.2.2019

Syyllisten etsintä satuttaa syyttäjääkin

Yksi monista ikävistä ns. somekratian ajan ilmiöistä on voimakas halu etsiä syyllisiä ja tehdä syytöksiä ihmisistä. Ns. perusteita voi aina löytää – väärä katse, väärä sanavalinta, poliittinen päätös vuosien takaa, väärät kaverit, vaikka mitä. Spekuloin, että tämä syyttämiskeskeisyys voi osin selittää myös mielenterveysongelmien kasvua.

Syytöksen hinta ja hyöty

Minähän en ole psykiatrian tai psykologian ammattilainen, mutta vedän tässä ruohonjuuritasolta katsoen yksi ynnä yksi. Ahdistus ja/tai masennus saavat usein voimaa voimakkaasta itseinhosta, itsensä syyllistämisestä. Se on tapa josta on vaikea päästä eroon ja joka on osa yhä kasvavaa ongelmaa. Voisiko olla, että se minkä sosiaalisessa ja muussakin mediassa opimme, on löytänyt tiensä myös henkilökohtaiseen elämään? Se, millä yhteiskunta pyörii, on äkkiä myös tapa jolla oma elämä pyörii. Myös vastuulliseksi tituleerattu media osallistuu herkästi sormella osoitteluun ja huhujen uutisointiin, jolloin ikävät tavat tulevat myös somen ulkopuolisten tietoon.

Voimme katsoa näissäkin blogeissa hetken aikaa ja huomaamme oitis miten nopeasti syyllisiä nimetään. En sano että syytös olisi aina väärin, mutta ehdotan että syyllisen nimeäminen ei aina ole eduksi. Moni poliittinen päätös on todennäköisesti kymmenien ihmisten tekojen summa, tai jos katsotaan vaikuttimia niin nimilistalla on nopeasti tuhansia. Tietenkin hallituksen päätöksissä on pääministerillä ylin vastuu, mutta asia on vaikeampi jos ei puhuta lain vastaisesta toiminnasta, ainoastaan huonosti valmistelluista päätöksistä tai virhearvioista. Tietenkin lähihistoriassamme on hirveitä, traagisia virheitä, mutta myös paljon muistutusta siitä että erehtyminen on inhimillistä. Mielestäni hirveimmissäkin virheissä tärkeintä on asia, ei mahdollinen syyllinen.

Toki kannattaa myös kysyä mitä vaikutusta syyllisen nimeämisellä saa. Muuttuuko sillä mikään? Harva poliitikko kärsii virheistä vaikka niistä uutisoitaisiin sanomalehden etusivulla. Eivät päätökset muutu, tuskinpa edes vaalitulokset jatkossa. Myös kristillinen armo putoaa herkästi pelistä. Jos nyt ei aivan murhamiehestä puhuta, eikö parempi ole antaa tilaisuus oppia virheistään ja toimia jatkossa paremmin? Tai jos ei muuta, ei ainakaan kannata siltoja polttaa summittain, kuka ties vaikka joku päivä pitää olla tekemisissä. Ja jos tuokaan ei auta, kysy itseltäsi edes tätä: kohteletko syytettyä kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan samassa tilanteessa?

Armoa itsellesi

Ehdotan siis, että syyllisyyttä on maailmassa aivan kotitarpeiksi jo ilman lisäsyyllisten etsintää aivan joka välissä. Meillä on oikeuslaitos jolla on tehtävänä etsiä syyllinen. Ehkäpä sitä työtä ei kannata kadehtia niin paljon että asialla sopii omaa päätä rasittaa. Toisaalta, se sama aika mikä menee syyllisten nimeämiseen on mahdollista käyttää myös itse asian puimiseen, virheestä oppimiseen ja ratkaisuehdotuksen tekoon.

Ennen kaikkea toivon, että et syytä itseäsi. Ylläoleva on vain yksi teoria sen syistä. Armahda itseäsi tuon tuosta, äläkä aina anna sisäiselle syyttäjällesi viimeistä sanaa nettikeskustelussa.