Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

USA:n kauppasota voi osua kovin lähelle

Tämä päivä meni työasioiden osalta aika lailla eri tavoin kuin olin kuvitellut. Toisaalta, tarinasta voi oppia ja voin koittaa jakaa hieman ymmärrystä siihen, miten USA:n sanktiot ja kauppasodan muodot vaikuttavat täällä asti eri tavoin. Varsin osuvasti myös päivän Tivi uutisoi aiheesta, kertoen miten suomalaisyritystenkin käyttämä viestijärjestelmä on heittänyt pois suomalaisiakin käyttäjiä kauppasodan perustein. Summa summarum, havaitsen monenlaisia liiketoimintariskejä.

Mutkan kautta täysosuma

En aio lähteä spekuloimaan syyllisiä, mutta syystä tai toisesta EU:n asema tietojärjestelmissä on huono. Maailman tietoalan sadasta suurimmasta yrityksestä ensimmäinen eurooppalainen löytyy sijalta 29 ja EU:n edustus koko listalla on hyvin, hyvin pieni. EU:n alueelle on toki syntynyt datakeskuksia, mutta ne ovat amerikkalaisomisteisia. Kun tarjontaa ei ole, on hyvin luonnollista että moni yritys päätyy ostamaan amerikkalaisten palveluita. Verkkopalveluista hurja osa pyörii Amazonin, Googlen, Microsoftin tai IBM:n järjestelmissä, kaikki amerikkalaisia.

Tässä työpäiväni tapauksessa selvisi, että eräs pohjoismaalainen yritys oli ilman eri ilmoitusta siirtänyt kaikki tietonsa pohjoismaista USA:han. Tietojen fyysinen sijainti saattaa olla EU:n sisällä, mutta palvelun omistajasta johtuen USA:n lainsäädännön alaista yhtä kaikki. Noh, mitäpä tällä väliä kansainvälisessä tietoverkossa? Annan tosielämän esimerkkejä, joihin ei tarvita Venäjän tai Pohjois-Korean kaltaisia, jo sinänsä kansainvälisten pakotteiden alaisia kohdemaita.

  1. Kotimainen yritys saattaa tehdä kauppaa esimerkiksi Iranin kanssa. Moni suomalainen lääketeknologian yritys kuuluu tähän listaan.
  2. Kotimainen yritys saattaa tehdä kauppaa Baltian maiden kanssa. Baltiassa on huomattava määrä yrityksiä joiden omistusten tausta osuu Venäjälle. Omistajatietoa harvoin tulee kaupoissa esille, jos kyse on arkisista tuotteista joita eivät turvallisuuspykälät koske.
  3. Kolmas esimerkki on Turkki, johon on kohdistettu myös monenlaisia toimia USA:n osalta, vaikka EU:n kanssa sen kauppasuhteet ovat melko avoimet. Myös Turkin kanssa kaupanteosta Suomella on pitkä historia.

Kun USA on päättänyt sanktioida kauppaa kohta puolen maailman kanssa, he ulottavat sanktioiden valvonnan hyvin tiukasti kotimaisiin yrityksiinsä. Kun suomalainen yritys käyttää amerikkalaisia palveluita, he voivat yksi aamu tulla töihin ja huomata että firman järjestelmiin ei pääse. Syyksi riittää täysin laillisen kaupan teko sellaisen tahon kanssa, johon liittyy suoraan tai mutkan kautta USA:n epäsuosioon joutunut maa, organisaatio tai henkilö. Ehkä se oli vain oheisjärjestelmä, ehkäpä vain sähköpostit tai logistiikka pettää. Ehkäpä järjestelmässä oli kirjanpito, laskutus tai asiakastietokanta. Voitte olla sangen varmoja siitä, että keskikokoinenkaan kotimainen yritys ei lähde USA:n liittovaltion kanssa käräjille. Voitte myös olla sangen varmoja siitä, että Tivin tämänpäiväinen juttu ei jää viimeiseksi, eikä se ensimmäinenkään ollut. Tulemme lukemaan tästä lisää.

Korjaus lähtee tiedostamisesta

Peukkua pystyssä pitävä sisäinen minäni uskoo asiasta nousevan hieman meteliä. Kenties EU löytää tapoja rohkaista tietoalan liiketoimintaa täällä päin. Olisi eduksi, että yritys voisi tietoisesti valita palvelukumppanikseen myös paikallisen toimijan. Tällä hetkellä kovin kilpailu tulee kuitenkin Kiinasta ja kiinalaisilla on kaikki mahdollisuudet vallata markkinatilaa. Heitä ei hirveästi kauppasota tunnu kiinnostavan vaan mennään bisnes edellä. Suomella on toki tässäkin netottavaa, kotimaamme on hyvä paikka uusille datakeskuksille. Niitä tulee kuitenkin rakentaa lähelle asiakkaita, koska ei ole teknisesti järkevää palvella Euroopan asiakkaita Kiinasta käsin.

Tällä hetkellä panikoinnin sijaan tarjoan hätäavuksi tietoisuutta. On hyvä tiedostaa Yhdysvaltain toimien vaikutukset lähellemme. Se yksistään voi synnyttää kysyntää ja poliittista painetta EU:n alueella. Kyllä tekniikka ratkaisuja tarjoaa, kunhan ensin ymmärrämme etsiä niitä.

Julkaistu

Emme vihaa vihollisiamme

Viha ei ole Internet-ajan keksintö, joskin Internet on tarjonnut sille tarpeetonta tehonlisäystä. Vaan ei tällä kertaa netistä ja somesta, vaan puhutaan itse siitä vihasta jota löytyy ihmisistä. Puhutaanpa hetki sen kohteista muutaman tutun esimerkin kautta.

Esimerkkejä, olkaa hyvä

Kun vihaamme feministejä, emme vihaa feministejä. Vihaamme muutamasta blogauksesta ja parista kolumnista syntynyttä, paisutettua mielikuvaa, jonka taustalla on pieni ryhmä vähän turhan kovalla stressillä elävää ihmistä. Vihaamme pelon luomia tuntemuksia kostosta, perhe- tai työrauhan menetyksestä.

Kun vihaamme maahanmuuttokriitikkoja (natseja?), emme vihaa natseja. Vihaamme muutamasta blogauksesta ja parista kolumnista syntynyttä, paisutettua mielikuvaa, jonka taustalla on pieni ryhmä vähän turhan kovalla stressillä elävää ihmistä. Vihaamme pelon luomaa tuntemusta, jonka mukaan yksi pieni rikollisjoukkio johtaisi kaikkia maamme katuja.

Kun vihaamme demareita, vihaamme värittynyttä muistoa sadan vuoden takaa, yksittäisten jäsenten toilailuja ja mielikuvia AY-liikkeen salaisista kabineteista.

Kun vihaamme kokkareita, vihaamme tässäkin historiaa, yksittäisiä toilailuja sekä mielikuvia rikkaiden elämästä joiden lähteenä on enemmän elokuvia kuin tosielämää.

Kun vihaamme suomenruotsalaisia, vihaamme heidän nimissään pyöritettävää politiikkaa ja taloussotkuilua, emme itse kansanryhmää.

Kun vihaamme muslimeja tai juutalaisia… noh, siinäkään ei osuta maaliin, mutta se vaatii hieman kahta lausetta pidempää pohdiskelua, palataan tähän.

Totuutta, mutta paljonko?

En sano että vihamme tai pelkomme olisivat turhia tai perusteettomia, mutta mittakaava ja yksityiskohdat heittävät. Esimerkkejä voisi piisata melko reilusti. Tietenkin tilastojakin voi pelata, ryhmä x on pahempi kuin ryhmä y mittarilla z – mutta mikä on ryhmä vihan kohteena? Milloin kaikkien maineen pilaa kymmenen prosenttia jäsenistään, milloin osuus ei ole edes promillea? Onko kenties joku yksi hahmo vain kovin näkyvä? Miksi hän on näkyvä, saavutuksillaan vai markkinoinnillaan? Jos media nostaa riidankylväjän lööppiin, tarviiko siihen uskoa?

Entäpä mihin se vie? Tietenkin kritisoitavaa on feministeissä, maahanmuuttokriitikoissa, demareissa, kokkareissa sun muissa. Se on terve aate jossa on jotain parannettavaa ja merkki pahasta jos kaikki on täydellistä. Tarjoan ratkaisua mutkan kautta. Mieli pysyy vireänä kun sitä haastaa. Haastapa siis itsesi löytämään vihaamastasi kansanryhmästä hyvä puoli. Lähde sitä siltaa pitkin etsimään joku asia jota vastapuoli voisi pitää sinussa hyvänä. Ei tarkoitus ole olla samaa mieltä vaan ymmärtää, etsiä tapa pitää puhevälit, oppia omasta vihasta ja huomata että yhdessä voitte edistää toinen toistenne asioita pari milliä eteenpäin. Ette pääse maaliin, mutta pääsette eteenpäin.

Ihminen on hyvä matkimaan. Kun huomaa että vihan vähentämisellä ja keskustelulla saatte jotain aikaan, se on asia jota voi haluta kokeilla toistekin. Sitten tulee peliin ahneus – mitäpä jos otettaisiinkin isompi askel eteenpäin? Se on nähkääs niin, että rahasta on aina pulaa, mutta armoa on juuri niin paljon kuin sitä haluamme antaa, itsellemme tai muille. Ylärajaa ei ole.

Julkaistu

Ehkä voimmekin vaikuttaa politiikan ilmastoon?

Tässä vähän huonoissa voimissa olleena on ollut liikaa aikaa ajatella muun lomassa ikävää asenneilmastoa. Olen melko varma että en halua enää jatkossa suunnata liian lähelle politiikan keskiötä, keskelle modernia vihan taidetta. Sen sijaan alan kallistumaan sille kannalle, että joka ikisellä meistä on jotain annettavaa tilanteen parantamiselle ihan omasta pikku nurkastaan.

Jätä silta pystyyn ja ovi raolleen

Mistä siis puhun, kun puhun politiikasta vihan taiteena? Tänä päivänä politiikasta puhuvalta päättäjältä tai kommentaattoriltakin edellytetään tiukkoja mielipiteitä. Pitää kieltäytyä tai sitoutua, kannattaa tai vastustaa ehdottomasti, pitää irtisanoutua. Jos maailmassa näkee harmaan sävyjä, ei absoluuttisen totuuden somekansa tai media sitä kelpuuta. Sama katsottuna seurausten kannalta: jos vastustat kovasti, poltat kaikki sillat mielipiteen vastapuoleen. Jos näet kompromissille tilaa, poltat sillat joka ikiseen suuntaan.

Mennäänpä konkretiaan positiivisen esimerkin kautta. Olen valmis nimeämään Pekka Haaviston yhdeksi nyky-Suomen kunnioitettavimmista diplomaateista. Kun hän puhui, mielestäni selkein sanoin että ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan, häntä vastaan kääntyivät niin omat kuin vihollisetkin. Mihin pimeään paikkaan olemmekaan päätyneet, kun haukumme poliitikkoja halusta rakentaa siltoja? Tässä esimerkissä meidän olisi kyettävä näkemään täysin selvä ero hyvillä puheväleillä Jussi Halla-ahon kanssa ja toiminnalla Jussi Halla-ahon aatemaailman mukaan. Nämä ovat täysin eri asioita.

Voimme aivan joka ikinen, aivan jokaisessa keskustelussa niin netissä kuin kahvilassakin, päättää että jätetään sillat takanamme seisomaan. Voimme antaa tunnustusta vaikeista asioista keskustelemiselle ja ymmärrykselle. Armo mahtuu aivan hyvin nykyiseen yhteiskuntaan, jos vain pidämme sille ovea raollaan. Ei tarvitse saarnata, ei tarvitse uhota itselleen uusia aatteita, riittää jos hengittää vähän ja jättää tulitikut kotiin. Ehdotan myös, että jos pelkäät someyhteisösi reaktioita vastapuolta ymmärtäessäsi, saattaa olla että kyseinen yhteisö ei ole terveydellesi paras valinta.

Saldo

Olen aivan tarpeeksi kauan vihannut pakkoruotsia, rasismia, syrjintää, oikeistoa, vasemmistoa, suvakkeja, rajakkeja ja vaikka mitä. Myöntäkää pois, niin olette monet teistäkin. Nyt kysyn, mitä siitä on jäänyt käteen? Mielestäni nettotulos on surullinen. Minä haluan elää tässä maassa ja maailmassa ihmisten kanssa, osana ihmiskuntaa. Ihmiskunta on värikäs joukko, josta ei pidä irtisanoutua. Koska minä olen väärässä ja koska muut ovat väärässä, opimme, elämme paremmin ja rikastumme rahaa arvokkaammilla tavoilla. Ei mieltään tarvitse muuttaa, ei pöhköjä ajatuksia pidä kannattaa, mutta ei niiden ehdottajaa tarvitse heti seivästää.

En sano että vanha minäni unohtuu nyt ja uusi uljaampi tulee tilalle. Neuvon itseäni näin: opi vanhasta, puntaroi ja sen pohjalta tee itsestäsi hitusen parempi huomenna. Minä haluan olla pieni osa sitä muutosta, jolla siltoja poltetaan vähemmän. Mitä vähemmän tappelemme turhaan, sitä enemmän ehdimme tekemään hyvää. Ei kuulosta kauhean pahalta. Todennäköisesti helpottaa myös terveyden paranemista kun sielunrauha lisääntyy.

Julkaistu

Pieni tauko

Pitää varoitella, että allekirjoittanut voi olla keskusteluissa ja blogauksissa jonkin aikaa pimeänä. Terveyden kanssa haasteita ja ei oikein irtoa energiaa ajatteluun. Itse palvelu toki pyörii ihan normaalisti. Toivotaan ettei tule pitkä tauko. Pitää ajatukset pyörimässä.

Julkaistu

Natseilla on vahva brändi – mutta miksi?

Petteri Orpo on oikeassa perustellessaan ongelmia natsilipun kanssa, mutta myös Jussi Halla-ahon väite symbolikieltojen ongelmista kestää kriittistä tarkastelua. Maailma on täynnä monia väkivallan symboleita, mutta vain yhdellä on näin vahva brändi. Miksi natsisymboliikka on näin vahvaa, vaikka mitattavin suurein kuvittelisi sen jo hävinneen kilpailijoilleen?

Historian rikastaminen

Väitän, että hakaristilipun voimasta vain osa tulee sen natsipuolueen aikaisesta historiasta Saksasta. Tokihan heillä oli maailmanluokan propagandakoneisto, mutta se kaikki tuhoutui hirveästi ja vielä moneen kertaan. Ensin, kun he hävisivät sodan ja tuhosivat kansansa samalla. Pian sen jälkeen uudestaan, kun heidän rikokset ihmisyyttä vastaan tulivat kaikkien kansojen tietoon. Se, mitä jäi kytemään, ei ollut yksin riittävän vahva jäädäkseen näin suureksi voimaksi näin pitkäksi aikaa.

Suoraan sanoen osa ongelmaa on tapa, jolla etenkin viime vuosikymmeninä on käyty natsiaatteen kimppuun. On päivänselvää että natsirikolliset eivät saa paeta rikosvastuuta, mutta esimerkiksi Simon Wiesenthal -järjestön toiminta ei jää tähän. Heidän, ja muiden vastaavien järjestöjen toimesta on lausuttu ukaaseja, tehty länsimaista oikeuskäytäntöä huonosti kestäviä tempauksia ja käyty aika lailla jokaisen tahon kimppuun joka ei osoita aktiivista, oikeaoppista vihaa natseja kohtaan. Toiminta on räväkkää, yhdistäen kaupallisuuden ja politiikan ikävät puolet – ja samalla tarjoten tarpeetonta brändiarvon nostoa aatteelle, jonka olisi pitänyt kuolla pysyvästi jo vuonna 1945.

Historiallisesti Neuvostoliiton symboliikka implikoi paljon suurempia joukkotuhoja ja raakuuksia kuin hakaristi. Vielä raaempia lukuja löytyy maolaisuudesta. Tietyt ääri-islamin symbolit taas ovat paljon kurantimpia kuin mikään historian optioista. Niistä yksikään ei kuitenkaan ole pystynyt haastamaan hakaristin massiivista brändiarvoa. Miksi? Ehkäpä siksi, että niistä yhtäkään vastaan ei olla käyty niin lujaa, niin suurella rahaa, niin suurella poliittisella painolla ja niin globaalisti. Liittoutuneet ja neukut ampuivat natseja tykillä vuoteen 1945 asti. Sen jälkeen olisi pitänyt vaihtaa pistooliin, kuten tehtiin kommunismin haudalla.

Tavoite edellä

Tietenkään kansanmurhaa ei pidä unohtaa eikä suhtautua millään muotoa välinpitämättömästi natsilippujen heiluntaan Suomen kaduilla. Välttäkäämme kuitenkin yliampumista. Viiva natsismin tuomitsemisella ja sen brändiarvon korottamisella ei mielestäni ole veteen piirretty. Vähän vähemmän oman moraalin korostamista, vähän vähemmän yleistyksiä ja vähän enemmän huomiota haluttuun lopputulokseen.

Lopputuloksena nimittäin se mitä lähes jokainen suomalainen haluaa on saada SVL ja muut uusnatsit pois kaduilta, pois toreilta ja pois muustakin toiminnasta. Se on tärkeä ja kunnioitettava tavoite, joka vaatii monen ammattilaisen työtä. Älkäämme siis lähtekö soitellen sotaan.

Julkaistu

Ylläpidon tiedote: uusi päivitys tulossa

Blogisovelluksestamme on tullut uusi versio. Se tuo merkittäviä muutoksia taustatekniikkaan.

Operaatio tullee viemään aikaa ja kahvia vähän enemmän, eli kannattaa henkisesti varautua siihen että lähiviikkoina voi olla jossain kohtaa palvelu pari tuntia pimeänä että saadaan yliheitto tehtyä. Itse peruskäyttöön tämän ei pitäisi hirveästi vaikuttaa, pääasiat ovat samoilla paikoillaan.

Teen nyt ensin testailua rauhassa.

Julkaistu

Rajat kiinni tai et ole suvakki!

Itsenäisyyspäivän modernien traditioiden mukaan Helsingissä ovat taas marssineet uusnatsit, anarkistit, ylioppilaat, kansallismieliset ja epäilemättä monet muutkin. Olen koittanut ammentaa aiheen uutisointia, analyysejä, seurantaa, mielipiteitä, ym. Olen valmis tekemään pari johtopäätöstä, mutta ne eivät ole kovin raflaavia tai vallankumouksellisia.

Matkaliput, olkaa hyvä

En ole koskaan osallistunut itsenäisyyspäivänä millekään marssille, joten olen mediatietojen varassa. Ymmärrykseni mm. edellisten linkkien pohjalta on, ettei 612-marssille tarvita pääsylippuja, rekisteröintiä tai esitarkastusta. Järjestää siteeraten, ”ryhmien tunnukset, omat liput ja banderollit ovat kiellettyjä” ja osallistujina on monenlaista väkeä, jälleen siteeraten ”mukana väkeä oikealta vasemmalle”. Toki on turvallista arvata että marssin osallistujissa on kohtuullinen yliedustus perussuomalaisten äänestäjiä ja melko pieni vähemmistö vasemmiston kannattajia.

Edelleen tuntematta osallistujia muuta kuin median arvioiden pohjalta, näen varauksin pientä viisautta Teemu Lahtisen vastauksessa, kun häntä vaaditaan marssin järjestäjänä irtisanoutumaan uusnatsien toiminnasta. Ylen haastattelussa hän toteaa, että…

Irtisanoutuminen on väärä sana. Sana tarkoittaa sitä, että on ollut jossain mukana, josta irtisanoutua.

Monia poliitikkoja on haasteltu samasta aiheesta heidän osallistuttuaan samoihin tapahtumiin uusnatsien kanssa. Se ei ole väärä kysymys. Uusnatsit ovat niin vaarallinen porukka että median on ehdottomasti kysyttävä moinen kysymys. Sen sijaan ovien pitäminen avoimena kaikille ei mielestäni ole väärä vastaus.

Ovet auki, ovet kiinni

612-kulkue ei herätä moniakaan tunteita minussa. Jos pieni happihyppely porukalla on jollekin oikea tapa juhlia itsenäisyyspäivää, siitä vaan, kansanterveys kiittää. Tiettävästi he ovat huutaneet typeryyksiä mutta eivät rikkoneet ihmisiä tai omaisuutta, eivätkä vaatineet demokratian tai ihmisoikeuksien tuhoamista. Heidän kanssa voi, ehkä pitääkin olla eri mieltä, mutta mielestäni kaikille avoimuuden periaate ei ole yksi niitä aiheita. Itse asiassa nykyisen polarisoivan somekratian aikana tuo on sangen terve ele.

Eikö tämä ovien auki pitäminen kaikille lopulta ole sitä suvaitsevaisuutta, erilaisuuden ymmärtämistä ja ovien avaamista mitä vastapuoli kovasti vaatii? Kun kansallismieliset haluavat inklusiivisuutta ja suvaitsevaiset ekslusiivisuutta, maailmassa on jotain pöhköä. Vaan ei hätää, itsenäiset suomalaiset. Se ei ole maamme ensimmäinen tai viimeinen pöhkö asia.

Julkaistu

Julkisen sektorin hankinnat hälytystilassa

Kuulimme äskettäin pitkän keskustelun julkisen sektorin rakentamisen huonosta tilasta – katot romahtavat, homevaurioita uusissa ja vanhoissa kouluissa, sairaaloissa, poliisilaitoksissa sun muissa. Tietojärjestelmissä hädät ovat samaa tasoa: vääriä reseptejä, suojattomia järjestelmiä ja töiden jumiutumista terveyskeskuksista ministeriöihin. Pieni lisäetsintä paljasti samat ongelmat hankituissa kotoutuspalveluissa, joilla harva oppii kieltä, työllistyy tai muutoinkaan kotoutuu. Esimerkkejä verorahoilla tehdyistä huonoista hankinnoista löytyy.

Pykälissä ei ole pelastus

Olen valmis hieman ynnäämään havaintoja: julkiselta sektorilta puuttuu kyky tehdä hankintoja. Tämä ei ole tieto- tai rakennustekniikkaongelma, vaan hallinnollinen ongelma. Yksi osa on jo pari vuotta sitten Sirpa Pietikäisen esiin nostama havainto tavastamme laiminlyödä EU:n kilpailutuspykäliä. Katsomme pelkkää hintaa, vaikka pitäisi katsoa myös laatua ja muita tekijöitä. Olemme niin sokeutuneet ajatukselle että halvin on aina parasta, ettemme välitä lainkaan mitä rahalla saa. Sitten kun työtä pitäisi suunnitella, koordinoida tai valvoa, siihen ei ole resursseja, tai sitten valvonta ulkoistetaan myös, toki halvimmalle konsultille joka terkee tarkastukset yksinomaan sähköpostien ja piirrosten perusteella.

Julkiset tarjouskilpailut ovat melkoisen mustaa magiaa. Kärjistäen sanoen niitä ei voita yritys joka kykenee tekemään parasta kohtuulliseen hintaan, vaan yritys jolla on eniten juristeja etsimässä jokaisen porsaanreiän mitä käytettävissä on. Konsulttitoimistolta tilattu tarjouspyyntö on sata kertaa pidempi kuin asiaan vaaditaan ja kisassa pärjää vain syvällä juridisella osaamisella. Rakennusfirman ei tarvitse osata erottaa vasaraa sirkkelistä, tärkeintä on ymmärtää viidennen pykälän toisen klausuulin kolmannen sivulauseen konditionaalin antavan epäsuorasti mahdollisuuden poiketa viidennentoista pykälän toisen kappaleen vastuulausekkeen toimeenpanon valvonnasta. Tekijän valinnassa painotetaan kaikkea muuta kuin tekemisen taitoa.

Nyt kun olemme hukuttaneet niin rakennus-, koodaus- kuin koulutustaidonkin byrokratian pohjattomaan suohon, mitä ratkaisuksi tarjotaan? Lisää pykäliä tietenkin! Vaan kun enemmän ei tarkoita parempaa. Komppaan väkevästi ykkösaamun puhujia. Emme tarvitse uutta lakia kertomaan että naulojen pitää pysyä kiinni seinässä tai että putket eivät saa vuotaa. Ne monet lisäpykälät jotka olemme tehneet ovat johtaneet juuri tähän ilmiöön, joka tiivistyy keskustelun sitaattiin ”ei sen tarvi olla hyvä, kunhan menee tarkastuksesta läpi”. Aivan itse, aivan omin kätösin olemme kuoppamme kaivaneet. Ja kun olet kuopan pohjalla, ongelmia on itse asiassa kaksi. Ensinnäkin toki se, että olet pohjalla etkä pinalla. Toinen ongelma on, että kuoppaa pitkään kaivettuasi et todennäköisesti osaa enää muuta tehdäkään.

Valvonnasta apua?

Olen pettynyt itseeni, kun en saa blogauksen päätteeksi selvää ehdotusta asian parantamiseen. Yksi radiokeskustelijoiden ehdotus rakennuspuolelle oli tarkastajien ottaminen isoihin projekteihin täysipäiväisesti. Tästä voisi ehkä rakentaa idean. Kun ostetaan jotain isoa – taloa tai ohjelmistoa – projektia pitäisi valvoa täysipäiväisesti valtion palkkalistoilla oleva henkilö. Ei konsultti, ei ulkoistettu palvelu, vaan vahvasti ostajan etua ajava ja merkittävän osaamisen omaava henkilö. Kyllä rekrymarkkinoilta vielä rakennustarkastajia tai IT-ammattilaisia löytää.

Ehkäpä ensimmäinen asia voisi olla vaikkapa jostain yliopistosta parin osaavan tutkijan rekrytointi selvittämään ongelman laajuutta. Ja ehkäpä äänestäjien kannattaisi olla vaalien alla varovaisia toiveissaan. Byrokratian aiheuttaman ongelman paikkaaminen lisäbyrokratialla ei ehkä olekaan oikotie onneen.

Julkaistu

Lauri Lyly on kartan tarpeessa

Olin tänään Peltolammin homekoululla kuuntelemassa pormestaria seurueineen, aiheena eteläisen Tampereen kehittäminen. Tilaisuudessa kuultiin yleisön kysymyksiä, tutustuttiin alueen palveluihin ja kävipä pari kertaa semmoinenkin ihme että yleisön kysymyksiin vastattiin. Itse koin merkittävimpänä vaikutuksena poliitikkojen kyvyn tai kyvyttömyyden esiintyä yleisön edessä.

Vastauksia ja vaalipuheita

Kuten arvata saattaa, satapäisen yleisön joukossa oli myös heitä, joilla oli jotain pientä hampaankolossa päättäjien suuntaan. On se toki perusteltuakin, eteläisen Tampereen kaupunginosat on pitkälti unohdettu kaupunkikehityksessä. Samalla kun Hervanta saa ratikan ja Tesoma upouudet palvelutalot, ei Peltolammille saada edes suojatietä aikaan. Merkittävät pisteet annan tosin Aleksi Jäntille, sillä hän tuntui ottavan huolet vakavasti, paikat katsottiin kartasta ja puitiin haasteita sopivien viranomaisten tavoittamisen huolista.

Myös hieman toiselta kantilta asioita kommentoinut Anna-Kaisa Heinämäki oli hereillä. Hän onnistui tarjoamaan numerot selkeinä paketteina eikä pitänyt yleisöä pilkkanaan. Puhujapöydän ulkopuolella me-säätiön edustajat olivat pirteinä ja pyrkivät tuomaan esille monenlaista maksutonta toimintaa alueen asukkaille. Ei siis ihan turha ilta.

Mutta voi herranjestas tuota meidän pormestaria. Puhe oli lähinnä mutinaa, katsetta yleisöön ei löytynyt ja hänellä ei ollut etäistä hajuakaan siitä missä hän oli. Kun kysyttiin Multisillan asioista, hän kertoi mitä on tarkoitus tehdä Lakalaivassa. Jos mies ei edes tunne Tampereen kaupunginosia, miten hitossa hän kuvittelee olevansa pormestari? Lisäksi hänen ”vastaukset” olivat lähinnä sitaatteja demarien vaaliohjelmasta, mitäänsanomattomia fiilistelyjä. Yhteenkään suoraan kysymykseen ei saanut mitenkään asiaan liittyvää vastausta. Kyselyosuuden jälkeen hän esiintyi vielä äärimmäisen ylimielisesti yleisön joukossa. Tosi huono suoritus. Onneksi hänen virkakollegansa olivat fiksumpia.

Hyvä mutta parannettavissa

Tällaiset tilaisuudet ovat hyviä ja tästä jäätiin selvästi plussan puolelle. Yleisöäkin voisi vähän ravistella, aivan sama kysymys kysyttiin monta kertaa ja se oli sentäs kysymys johon oli annettu yksiselitteinen vastaus. Ihmisten huolia kannattaisi kuitenkin kuulla ja osoittaa edes hitusen ymmärrystä. Seitsemän vuotta ilman koulurakennusta on hiton pitkä aika, eikä ”tällaista se byrokratia on” ole pätevä vastaus. Tai jos ihmisten taloja vahingoitetaan louhintatöiden yhteydessä, ”tarttis kai olla tarkempi” on sekin ikävä asenne.

Lopulta tarjoan evääksi yksinkertaisen asian. On selvä, että hyvinvointikeskusta ei joka kortteliin tule. Sen sijaan joka kaupunginosassa on asioita joista kunnan on huolehdittava. Kuulkaa näitä pieniä, helposti ratkaistavissa olevia murheita vaikkapa suojateistä ja risteyksistä – ja korjatkaa niitä. Ottakaa ne pienet murheet vakavasti ja vastatkaa huoliin konkreettisesti, ennenkuin niistä tulee isoja murheita.

Julkaistu

Kevään eduskuntavaalien voittaja on… Venäjä?

Cambridge Analytica ehti kaatua ennen Suomen vaaleja, mutta informaatiovaikuttamisen konstit ovat monenlaiset. Liekö niissä selitystä viime päivien puheissa, joissa vaalivoittajaksi arvioitu SDP on ehtinyt vastustamaan Venäjän saktioita, korostanut Ukrainan syyllisyyttä tuoreessa kriisissä ja vaatinut Supoa luopumaan tiedusteluvaliokunnan jäsenten Venäjä-kytkösten selvityksistä. Haistan palaneen käryä.

Ei tutkita, mutta hutkitaan kyllä

En sinänsä pitäisi mitenkään huonona ajatusta sinipunahallituksesta. On kaikki syyt epäillä, että sillä väriskaalalla voitaisiin aivan oikeasti kehittää kankeita työmarkkinoita. Muutokset olisivat ehkä pieniä, mutta kun ne tulevat AY-liikkeen puoluejaostolta, ne todennäköisesti menevät läpi. Pieni muutos parempaan on parempi kuin ei mitään. Paljon toki riippuu tukipuolueista, onko siellä halua työntää eteenpäin vai taaksepäin. Demarit voi kuitenkin olla hallituspuolue ja se voisi olla terve muutos nykytilaan.

Toki tiedän demarien olleen Venäjän puolella vuonna 1917, mutta paljon on laineita rantaan iskenyt sen jälkeen. Joillain vanhoilla demareilla on ymmärrystä idän suuntaan, mutta sellaista Hjallis Harkimon mittaluokkaista savuavaa asetta en ole nähnyt, kyllä hän on aivan suvereenisti saanut olla Putinin edustaja numero yksi eduskunnassa. Vaan onko demareilla ollut viime aikoina lähempiä suhteita – ja jos on, miten näkyviä ne ovat? Harkimo on esitellyt suhteitaan ylpeydellä, mutta paljon vaarallisempia ovat ne joiden suhteet vieraseen valtioon pysyvät visusti piilossa. Mitä siis tapahtuu lööppien ulkopuolella demarileirissä? Onko kyse suorasta vaikuttamisesta demaripäättäjiin, vaiko kenties vain pöhköstä ideologiasta? Tulos voi toki olla aivan sama.

Suomalaisten kansalaisten massavakoilu on edelleen surkea idea, mutta siitä tulee yhä surkeampi jos toiminnan valvonnassa ei ole mitään kontrollia. Supo ei ole virheetön organisaatio, mutta heillä on kohtuullisen hyvä kyky löytää päättäjien kytkökset vieraisiin valtioihin. Koko operaatio on jo nykyisellään melkoisen vesitetty, sillä selvityksen tulosta ei paljasteta kuin puhemiehelle, eikä selvityksen johtopäätöksiä tarvitse noudattaa. Tämäkin on demareille liikaa, eikä heille riitä vähempi kuin Supon tutkimusten täysi kieltäminen lain voimalla. Kun puolue määrätietoisesti vastustaa ulkopolitiikalle kriittisen asioiden tutkintaa, minulla soivat hälytyskellot. Kun vielä seuraavana päivänä vastustetaan pakotteita ja moititaan Ukrainaa Kertsinsalmen kaaoksesta, en voi olla laskematta yksi ynnä yksi.

Lyö vetoa tyhmyyden puolesta

Ehkäpä mielikuvitukseni laukkaa liialti ja kyse on vain nyansseista tai asian katsomisesta toisin. En toki kannata tarpeetonta aggressiota Venäjän suuntaan, on parempi olla fiksu naapuri. Siitä on kuitenkin pitkä matka siihen, että hyväksyisin vakoilua tai varjoista vaikuttamista heidän toimesta. Pelko Venäjän ohjaamasta pääministeripuolueesta on melkoisen voimakas. Se tuntuu uskomattomalta, mutta joka päivä siihen viittaavat yhä useammat merkit. Moni ehkäpä juhlistaa EU:n heikentymistä joka olisi mitä varmin seuraus, mutta kun se vaihtoehtokaan ei tunnu niin idylliseltä. Matka voisi kulkea ojasta allikkoon.

Aivopesukoneena Facebook on täysin ylivertainen, mutta ei suinkaan ainoa. Älkäämme aliarvioiko ihmisten tyhmyyttä tai ahneutta. Tavalla tai toisella Venäjän ääni eduskunnassa voimistuu ja vähin mitä voimme tehdä on pohtia sen vaikutuksia. Toki kansahan sen lopulta päättää. Olisi hyvä, että tämän päätöksen pohjana olisi ehdokkaiden todelliset kasvot.