Kaikki blogaukset

Julkaistu

Valokuvaushaaste: kännykkäkameralla cosplaykisan lavakuvia

Minua näkee kohtuullisen usein harjoittamassa cosplayvalokuvausta, etenkin studiossa mutta joskus myös lavalla. Käytän isoja ja painavia järjestelmäkameroita kuten kollegatkin ja tiedän niiden edut etenkin vaativissa valaistusolosuhteissa ja nopeassa liikkeessä. Vaan entäpä jos kamerat ovat lainassa kavereilla? Näin kävi minulle lauantaina joten päätin katsoa miten sama työ sujuu modernilla kännykkäkameralla, Samsung S9+:lla.

Parannusta ja zoomia

Kännykkäkamerat ovat parantuneet kohtuullisen ripeään tahtiin vuosien varrella. Pelkästään tänä vuonna on saatu monia vau-hetkiä, kun vuoroin Huawei, Apple, Google ja lopulta Samsung napsivat DxOMark-kärkisijoja. Kehitystä on tapahtunut monin tavoin, mutta toisaalta monet pikkujutut kuten fysiikan lait ovat vielä samoja. Lavakuvauksen kannalta merkittävin muutos on kahden eri polttovälin optiikan asentaminen puhelimeen. Tekniikka on käyttänyt useampikin valmistaja. Toinen linssi kuvaa laajaa kuvaa, toinen zoomaa hieman lähemmäs. Vaikka zoomit jäävätkin metaforisen valovuoden päähän ”oikeista” kameroista, on muutos silti merkittävä.

Modernit älyluurit tarjoavat myös laajaa manuaalisten asetusten optiota. Tällä kertaa en sukeltanut niiden pariin vaan halusin katsoa asiaa keskivertokäyttäjän näkökulmasta: kuvaus automaattiasetuksin ja rajaus Googlen valokuva-arkistossa on ainoa jälkikäsittelyn muoto. Kuvaussijaintini oli myös vähemmän optimaalinen, mutta niinpä se on keskivertokatsojallakin. Pyrin toki pitämään mielessäni yleiset hyvät vinkit kameran käsittelystä, hyvästä otteesta, yms. Kuvaajahan se lopulta kuvan ottaa, iso ryhmä korealaisia insinöörejä vain oli taustatukena.

Lopputuloksena olin positiivisesti yllättynyt. Monet peruskuvat onnistuivat varsin asiallisesti. Dynaaminen alue jäi kehnoksi, vaaleat kohdat kärsivät puhkipalamisesta sekä detaljien puutteesta ja vain aniharva liikettä sisältänyt kuva oli edes etäisesti käyttökelpoinen. Parhaat tulokset olivat ryhmäkuvissa, joissa tilanne onkin staattinen. Valo ei sinänsä loppunut kesken kertaakaan. Hermot meinasivat tosin loppua luurin huonoon suunnitteluun. Vääriin nappeihin osui jatkuvasti ja tuon tuosta kamera päätti keskeyttää prosessini tarjoamalla erikoistoimintoja ja selfieitä joita en taatusti ollut vailla. Lisäksi luuri myös kuumeni huomattavasti ja akun prosenteista lähti puolessa tunnissa matkaan yli kolmasosa.

Noh, miten meni siis yleisön mielestä? Katsokaa itse, albumi sisältää 46 kuvaa.

Cosplay ryhmäkuva Tampere Kuplii 2018

P.S. Vertailun vuoksi tutustukaa myös kollegan oikealla kameralla otettuihin lavakuviin samasta tapahtumasta. Pientä eroa on havaittavissa.

Julkaistu

Kalevi Haikara (sosialisti): isänmaan vasen laita.

Luin tuossa juuri äsköttein Kalevi Haikaran kirjan ”isänmaan vasen laita”. Kirja oli mielenkiintoinen ja hyvä kattaus sosialistien näkemyksistä SKDL:sta.

Kirjassa myös tuli hyvin esiin SKDL:n merkitys yhteistoiminta ja yhteistyöjärjestönä.

Tätä järjestöä, tai tämän tyyppistä järjestöä tarvittaisiin edelleenkin.

On nimittäin sen kokoinen aukko poliittisella agendalla.

En ole koskaan itse asiassa lukenut ”enemmistöläisten” tai sosialistien näkemyksistä mitään, saati pahemmin kuullut tai edes kuunnellut, olenhan ollut ja olen edelleenkin taistolainen.

Kirjassa ollaan melko lailla loputtoman katkeria vähemmistöläisille taistolaiskommunisteille.

Itse asiassa sanoisin aika pitkälle syystäkin.

Sen jäljen voimme nähdä ja tuntea tänään 2018, miten meille, ja koko vasemmistolaiselle liikkeelle on käynyt.

Etenkin miten on kommunistiselle liikkeelle käynyt. Voimme nähdä, että olemme tehneet raskaita virheitä, ja emme kuunnelleet mitään ja ketään.

Taistolaisliike sai apuja NKP:ltä, paljonkin. Sen tiesinkin kyllä.

Mikä merkitys on ollut olla ideologisesti ”oikeassa”, ketä se hyödytti?

Rakko kielenpäässä edelleenkin me toistelemme kuinka tärkeää on koota joukkoja suurpääomien vastaiseen rintamaan ja taisteluun. Vaan mitään ei tehdä eikä koota, käytännössä.

SKDL oli yhteistoimintajärjestö joka kokosi työväkeä ja sivistyneistöä suurpääomine vastaiseen taisteluun, erilaisia ihmisiä ja erilailla ajattelevia ihmisiä yhteen, voimakkaaseen joukkoon, onnistuen siinä hyvin.

Kommunistit näkivät oman ensisijaisuutensa SKDL:ssä, joka kyllä ahdisti melko lailla monia.

Eikö olisi pitänyt antaa siimaa, eikä runkuttaa vastaan joka ainoassa asiassa, ja etenkin vähemmistö, joka kuvitteli olevansa aina ja vain oikeassa, joka asiassa.

En ole aivan samaa mieltä kaikessa Kalevi Haikaran (sosialisti) kanssa. Mutta jaan kyllä paljon asioita ollen samaa mieltä.

Ja etenkin, miten paljon kommunistit tekivät puhtaita virheitä.

Jos joku kommunisti epäilee, voin sanoa, että kolme kommunistista puoluetta Suomessa, joiden kannatus jää alle 0,2%, kertoo puolestaan kaiken tänään 2018.

Ketä tämä hyödyttää? Ei ainakaan työtä tekevää ihmistä, ei työväenliikettä, ei vasemmistoa.

Ainoa ketä hyödyttää, on porvaristo, suurpääomapiirit, kapitalisteja. Jarrumiehiä ei nyt ole, ei Suomessa eikä Euroopassa, eikä oikein koko maailmassakaan.

Kommunistien linja on täysin hukassa. Se näkyy pikkuvasemmistolaisena pikku näpertelynä, esimerkkinä feminismi ja sukupuolinen tasa-arvo.

Mitään linjaa SKP:llä ei ole.

KTP keskittyy puhdasoppiseen kaava-ajatteluun, joka sekään ei vie eteenpäin.

STP/kommunistien liitto on kaikkein oikeimmilla linjoilla, mutta ikä painaa siellä(kin).

Yhdenkään kommunistisen puolueen ajatukset eivät poikkea niin paljon, etteivätkö ne sopisi samaan puolueeseen. Ongelmat ovat enemmänkin korvien välissä kuin oikeissa erimielisyyksissä.

SKP:ssä on meneillä uuspuhdistus, jossa entisestään puolue pienenee, muka oikeaoppiset kuvittelevat olevansa ihan oikeassa, ja varaa on pistää pois puolueesta aktiiveja, ja ajattelijoita.

Suvaitsemattomuus on vallannut entistä enemmän alaa koko kommunistisessa liikkeessä,

kun pitäisi miettiä miten koota ihmisiä ja joukkoja hajottamisen sijaan.

Siksi teki terää lukea Kalevi Haikaran kirja. Pisti ajattelemaan entistä enemmän, mitä pitäisi tehdä.

Meidän pitäisi miettiä enemmän mistä voimme olla samaa mieltä, eikä sitä, mistä voimme olla eri mieltä.

Siinä on hajottamisen ja kokoamisen ajattelun dilemma.

Tässä vain ihan jotain mitä mieleen juolahti Haikaran kirjan tiimoilta. Ajattelemisen aihetta vähän kaikille.

 

T: Markku Huhtala, Lempäälä

Julkaistu

Kirjoittaminen sotahistoriasta

Minä voin olla joidenkin mielestä historiafundamentalisti, tai jotakin muuta  – olkoot minusta mitä mieltä hyvänsä.

Minun mielestäni sotahistoriasta pitäisi kirjoittaa tapahtuneiden tosiasioiden pohjalta.

Sinä päivämääränä, mielellään myös kelloaikana, siinä paikassa, nimetty henkilö tai nimetty joukko, teki sitä ja sitä. Siitä seurasi sitä ja sitä.

Kertoa konkreettinen käsky mikä annettiin ja miten siinä käsketyssä tehtävässä sitten todellisuudessa homma oikein sujuikaan. Oliko käskyssä toivomisen varaa, oliko suorituksessa kiittämistä tai moittimista. Millaista sotasaalista mahdollisesti saatiin, millaiset olivat tappiot. Voitettiinko aluetta vai menetettiinkö aluetta.

Minun mielestäni kuulojuttujen levittäminen tai omien mielipiteiden kertominen ei ole historiankirjoitusta.

Tarkat lähdeviitteet ovat erittäin tärkeä asia. Mistä kirjasta, painovuosi, miltä sivulta, kyseinen tieto on peräisin.

Tämä on minun mielipiteeni, jollakin toisella voi olla asiasta toisenlainen mielipide. Minä kuitenkin kirjoitan sen oman vakaumukseni mukaisesti.

Julkaistu

Kotimaiset ruokatyökalut ovat hyviä

Minulla oli käytössä Hackmanin paistokasari Kovanaama varmaankin yli 10 vuotta, ennen kuin oli aika päästää se eläkkeelle. Sen tilalle ostin aivan erinomaisen kotimaassa valmistetun Fiskarsin Hard Facen. Se on nyt palvellut minua varmaankin yli vuoden ja olen ostokseeni erittäin tyytyväinen, vaikka ulkomaisia halpiksia saisi sen hinnalla monta.

Ehkä noin kuukausi sitten yhdestä vanhasta ”teflonkattilastani” alkoi paikka paikoin pinnoite olla puhki, joten ostin kotimaassa tehdyn Fiskarsin Hard Face 3,5 litran kattilan – vaikka sen hinnalla saisi monta halpiskattilaa.

Nämä Hard Facet ovat paksua alumiinia, joten ovat painavia, mutta lämpö johtuu hyvin joka puolelle, joten ruoan laitto on nopeaa. Hankalatkaan sapuskat eivät tartu hyvään pinnoitteeseen. Hyvästä kannattaa mielestäni maksaa, eikä huonoa kannata ostaa vaikka saisi miten halvalla.

Kattilaa ostaessani törmäsin minulle ihan outoon Fiskarsin kapustaan. Siinä on jäykkä ”muovinen” runko ja puolet kauhaosasta. Toinen puolikas kauhaosasta on pehmeää silikonia. Siten sillä on erittäin hyvä ”nuolla” kattilasta tai pannusta viimeinenkin tilkka herkullisesta sapuskasta. Oli hyvä ostos.

Minulla on käytössä melkoinen määrä erilaisia Fiskarsin tuotteita ja työkaluja – niiden ostoa ei ole tarvinnut katua. Keittiöveitsetkin ovat mielestäni erinomaisia, kuin myös tietysti sakset.

Julkaistu

EU on todistettavasti epädemokraattinen yhteisö

EU:ssa vallitsee suuri demokratiavaje, kun yksi jäsenmaa Espanja voi pidättää toisinajattelijoita ja uhata jopa 30 vuoden vankilatuomiolla. Espanaja, joka on saanut EU:lta suunnattomia summia, joilla on rakennettu koko Espanjan kattava maantieverkosto.

Espanjaa hallitsee nyt porvarihallitus, jonka toiminta muistuttaa Francon päivistä. Francon haamu leijailee Espanjan yllä. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun lukee päivän uutisia Espanjasta.

Espanja on pyrkinyt demokratiaan, varsinkin työväenpuolueen ollessa vallassa kun Felipe Contzales oli pääministerinä 1990-luvulla. Contzalesilla oli hyvät suhteet silloin nuoreen kuninkaaseen ja he yhdessä yrittivät rakentaa Espanjasta demokraattista Francon diktatuurin jälkeen.

Sittemmin on porvarihallitukset saanut aikaa vain taantumista demokratisoitumiskehitykseen. Ja nyt on sitten saavutettu huippu, kun toisinajattelijoita vangitaan nyt viimeisimpänä Katalonian maakunnan (verrattavissa Ahvenanmaahan) pääministeri, joka on toistuvasti viime vuosina ehdottanut Espanjan hallitukselle neuvotteluja, mutta porvarihallitus ei ole ollut kuulevinaan. Se sijaan se ottanut käyttöön Francon diktatuurin aikaiset vangitsemiset.

Miksi ei EU puutu asiaan samoin kuin Itä-Euroopan uusissa jäsenmaissa?

Julkaistu

Väinö Linna ei ollut historioitsija vaan kirjailija

Yleensä en harrasta linkkien laittamista tarinoihini mutta nyt sattui niin hyvä juttu etten malttanut tätä olla laittamatta:

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201803242200832453_u0.shtml

Onhan yksi suosituinpia aiheita täällä kiivailla vuoden 1918 tapahtumista. Oheisessa ILn artikkelissa Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares kertoo miten moni suomalainen on luonut mielikuvaansa taustoista ja itse sodasta Väinö Linnan Pohjantähti trilogian pohjalta. Hyvä olisi kuitenkin muistaa että Linna on kirjailija, hänen luomuksensa on fiktiota eikä dokumenttia.

Varoitan kuitenkin punasävyisin lasein vuoden 1918 tapahtumia katselevia lukemasta koska saattavat pahoittaa mieltään, joutuisivat ehkä myös tuskaisesti hieromaan nystyröitään löytääkseen selityksiä miksi Vesa Vares on jotenkin väärässä, kenties jopa synkkä porvari.

 

Julkaistu

Jälleen Ulla Appelsinilta hyvä kirjoitus – koulukiusaamista vastaan kampanjoidaan koulukiusaamisella

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005617401.html

”Viime päivinä vellonut keskustelu on ollut paikoin hyvin jyrkkää. Yksi pohjanoteerauksia oli Markkinointi & Mainonta -lehden kirjoitus, jossa toimittaja riensi paheksumaan jo Louhimiehen saamia Facebook-peukutuksiakin. Toimittaja julkisti jopa nimilistan tunnetuista ihmisistä (joista osa oli Louhimiehen tuttuja), jotka olivat peukuttaneet Louhimiehen pahoittelevaa Facebook-päivitystä. Näiltä peukuttajilta vaadittiin sitten Twitterissä selitystä toiminnastaan kuin ennen muinoin Neuvostoliitossa väärinajattelusta.”

”Louhimiehen tapauksen omanlaisensa huipentuma oli Jussi-gaala. Sen lopuksi ja jälkeen on kuultu näyttelijöiden puheenvuoroja, joissa koko tilaisuuden hienoutta on ylistetty.
*********
Alan ulkopuolisena on vaikea sanoa, oliko tämä menettely oikeasti tarpeellista. Se on voinut siltä salissa tuntua. Katsojana ei kuitenkaan voinut välttyä mielleyhtymältä, että koulukiusaamista vastaan kampanjoidaan koulukiusaamisella.”

Todella hyvä analyysi tilanteesta.

Voin myös suositella Lena Anderssonin kirjoitusta me-too-hysterian seurauksista Ruotsissa.

Julkaistu

Asiallinen kommentointi ei onnistu:

Vastasin alla oleviin kysymyksiin asiallisesti, mutta Putkinen sai näppylöitä siitäkin:

juhak
25.3.2018 11:54
Ihan uteliaana olen siitä, että mikä lieneekään Karjalaisen motiivi tuossa valkoisten jatkuvassa mollaamisessa?

Vastaa
Juhani Putkinen
25.3.2018 12:04
Mollaamisen motiivia en tiedä. Itse ihmettelen kauhiasti miksi Karjalainen on kaikin voimin yrittänyt saada estettyä minua kirjoittamasta näitä tosiasioita Vapaussodasta ja punakapinasta.

Vastaukseni: en mollaa kumpaakaan puolta, ne eivät ole omiani, vaan  kirjoitan Aamulehdessä olevat näkemykset, joidenka lähde on eri kuin Putkisen Kai Donner.

Lähteet: Tuomas Hoppu, Timo Malmi&Ari Järvelä, Antero Raevuori
Lisäksi päiväkirjamerkintä: Kaarlo Tiililä 25.3. 1918

 

 

Julkaistu

25.3.1918 – 100 vuotta sitten Vapaussota

Hypätään välillä Hämeen taisteluista Suomen armeijan Karjalan ryhmän taisteluihin.

Karjalan ryhmä jääkärimajuri Sihvon johdolla kävi sotaa Suomen ja Venäjän välisellä alueella pääsääntöisesti Suomen puolella rajaa.

25.3.1918 ratkesi yksi taisteluista, jota käytiin jo 24.3.1918.

Suomen armeija oli Karjalassa puolustuksessa. Tarkoitus oli siirtyä puolustuksesta laajamittaiseen hyökkäykseen vasta Tampereen tultua vapautetuksi ja jääkärirykmenttien vapauduttua Karjalaa varten. Imatran-Jääsken rintamalla ei ollut keskustaa, vaan kahden sivustan välissä oli laaja, melkein asumaton erämaa, jossa oli vain joitakin polkuja tai vähän käytettyjä talviteitä – siten sitä erämaata ei myöskään arvattu puolustaa. Punaiset olivat kuitenkin huomanneet, että siitä voisi päästä lävitse kun muualla Karjalan ryhmän alueella olivat tuloksettomasti yrittäneet saada aikaan läpimurtoa. No, sen verran oli tulosta ollut, että oli kulunut a-tarvikkeita, varsinkin tykistön ammustilanne oli hälyttävä.

No, punaiset yrittivät päästä sen erämaan kautta lävitse, kun ei tuntunut olevan ketään vastassa. Muutaman miehen vartio oli kuitenkin Näträmälässä 5 km Imatralta etelään. Eri tahoilta oli saatu tietää, että punaiset suunnittelivat suurta hyökkäystä kypäräpäisten Helsingin punakaartilaisten avulla pitkin näitä vartioimattomia polkuja.

Jääkärimajuri Ståhlberg saapui Imatralle 19.3.1918 ja otti Jääkärimajuri Sihvon suostumuksella puolustuksen johdon käsiinsä. Jo seuraavana yönä hän siirsi reservikomppanian Vuoksenniskalta Meltolaan aivan Imatran eteläpuolelle. Maaliskuun 20. päivänä punaiset ryhtyivät hyökkäämään Jänhiälää ja Kuurmanpohjaa vastaan. Taistelut aaltoilivat jääkärimajuri Ståhlbergin johdolla tämän näyttäessä kuolemaa halveksivaa esimerkkiä joukoilleen. Kuurmanpohjassa vihollisella oli kolme kanuunaa ja ainakin 3 konekivääriä, Jänhiälässä myös kolme tykkiä ja noin 4 konekivääriä. Tykkimiehistöinä olivat tietysti venäläiset ainakin vaativimmissa tehtävissä. 22.3. kului etuvartioiden välisessä laukaustenvaihdossa. Saatiin varmoja tietoja, että punaiset aikoivat uudistaa hyökkäysyrityksensä Jänhiälästä.

24.3.1918 majuri Ståhlberg saapui ottaakseen vastaan rykmentinpäällikön tehtävät. Samana päivänä hän antoi käskyn ennakoivasta yleisestä hyökkäyksestä, että punaiset saataisiin karkotettua Jänhiälästä ja samanaikaisesti hyökätä Kuurmanpohjasta Lipiälän kautta Ravattilassa olevia punaisia vastaan. Hyökkäys saavutti menestystä III pataljoonan kaistalla, punaiset pakenivat Ravattilasta, mutta kun etelästä saapui uusi suuri joukko punaisia, niin piti vetää menestynyt joukko apuun pohjoiselle rintamansivulle Korvenkylään.

Jänhiälää vastaan suunnattuun liikkeeseen oli varattu koko II pataljoona, kaksi konekivääriä ja yksi tykki. 3. komppanian, joka oli äskettäin muodostettu harjaantumattomista asevelvollisista, piti kiertää etelästä käsin Jänhiälä, estääkseen vihollista pakenemasta. Kun punaiset yllättivät komppanian väijytyksessä yllättävällä tulella, syntyi sekasorto ja komppania pakeni yli aukean suon. Onneksi muutama kylmäverinen mies kuitenkin jäi paikoilleen estäen tulellaan pakenevien teurastuksen.

Punaiset olivat matkalla Korvenkylään, jossa myös oli vasta tulleista asevelvollisista muodostettu reservikomppania. Punaisten yllätyshyökkäys sai myös tämän asevelvolliskomppanian, joka aiemmin tuskin oli kuullut laukaustakaan ammuttavan, hajoamaan. Majuri Ståhlberg huomasi olevansa yksinään vain muutamien alempien päälliköiden ja parinkymmenen miehen kanssa joutui kiivaaseen kamppailuun vihollisen kanssa, jolla oli myös kaksi konekivääriä ja tykki. Kun tämä pieni joukko ei väistynyt ja tulitti hyvin, niin punaiset eivät uskaltaneetkaan käydä avoimeen hyökkäykseen. Kuitenkin piti kutsua takaisin ne kaksi komppaniaa, jotka edelleen taistelivat Pellisenrannassa ja Jänhiälässä. Siten saatiin taas kunnon puolustus aikaan. Iltapäivällä Ravattilasta tilattu apuvoimakin saapui hämärissä.[i]

”Varhain seuraavana aamuna [25.3.1918 – jpu] vihollinen ilmestyi uudelleen metsän reunaan ja vilkas laukaustenvaihto alkoi, jatkuen kaiken päivää. Laskettiin vihollisen käyttäneen tykkituleensa kahden päivän aikana noin kaksituhatta ammusta, jotka eivät kuitenkaan saaneet muuta mainittavaa aikaan kuin että neljä taloa paloi poroksi. Valkoisten tykillä ei ollut varoja ampua enempää kuin 64 laukausta.

Näiden kahden kuuman päivän kuluessa eivät valkoisten tappiot kuitenkaan, ihme kylläkin, nousseet suuremmiksi kuin 7 kaatunutta ja 40 haavoittunutta, joista useimmat lievästi. Punaisten tappioista ei luonnollisesti ole varmoja tietoja, lukuunottamatta niitä viittä ruumista, niistä kolme venäläistä, jotka punaiset jättivät jälkeensä Korvenkylään.

Kun maastoa myöhemmin tarkastettiin, huomattiin lumessa olevista ampumakuopista, että punaisten hyökkäysrintama oli ulottunut kauas itäänpäin Meltolaa kohti. Päättäen ampumakuopissa löydetyistä ammuttujen hylsyjen paljoudesta olivat punaiset täällä ampuneet olematonta vastustajaa. Korvenkylän ja Meltolan välillä olisivat he esteettömästi voineet edetä, jossa tapauksessa taistelu luultavasti olisi päättynyt aivan toisin.

Vielä on mainittava, että vasemmalla sivustalla muutamat ryhmät jäivät erehdyksessä paikalleen, kun komppania perääntyi Pellisenrannasta. Kun he vihdoin palasivat kylään ottaakseen selvää tilanteesta, joutuivat ne pimeässä punaisten käsiin, jotka silloin jo olivat miehittäneet kylän. Kaikkiaan oli heitä 31 miestä, joista 4 kuitenkin heti pääsi pakenemaan, mutta jälellä olevat vietiin Lappeenrantaan, missä 22 heistä murhattiin ja ruumiit upotettiin avantoon. Nämäkin miehet kuuluivat erääseen vastatulleista asevelvollisista muodostettuun komppaniaan ja heidän puutteellinen kouluutuksensa oli suureksi osaksi syynä tähän valitettavaan tapahtumaan.

Tällä rintamaosalla käydyissä taisteluissa voitiin todeta, että vihollinen oli lukumäärältään suurempi ja että varsinkin sen aseistus oli paljon runsaampi kuin valkoisten. Luultavasti tämä yhdessä niiden masentavien kokemusten kanssa, joita oli saatu asevelvollisesta miehistöstä, olikin syynä siihen, että muuten niin aktiivinen rykmentinpäällikkö joksikin aikaa jätti enemmät yritykset karkoittaa punaisia Jänhiälästä.”[ii]

——

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI; 1927; sivut 33-40

[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI; 1927; sivut 40-41

Julkaistu

Julkisen Sanan Neuvosto ei saa olla tekosyy

Julkisen Sanan Neuvosto eli JSN on juhlinut vastuullisen journalismin kampanjaa. Nyt jos koskaan on tarvetta vastuulliselle journalismille etenkin kun laatujournalismin määrää ajetaan alas niin kaupallisella puolella kuin Ylelläkin. JSN:llä on hyvät pelisäännöt, mutta ehkä tahtomattaan heistä on tullut monelle mediatalolle myös tekosyy välttää keskustelua ja kehittymistä.

Kaikki palaute ei ole pahasta

Journalistit joutuvat sietämään aivan liikaa sontaa etenkin somessa. On absoluuttisen väärin suunnata vihaa toimittajan henkilöä vastaan vaikka miten olisi eri mieltä tehdyn jutun sisällöstä. Olen minäkin tuon tuosta eri mieltä mutta kunnioitan joka ikistä toimittajaa ja heidän työtä. Minun uskoni ihmiskuntaan on sen verran voimakas, että uskon kaltaisiani olevan melkoinen enemmistö. Törkeästi käyttäytyvät häiriköt ovat pieni, mutta aivan liian äänekäs vähemmistö.

Tavallaan siis ymmärrän miksi toimittaja säpsähtää joka kerta kun palauteviesti saapuu. En kuitenkaan arvosta sitä mihin tämä on johtanut. Toimittaja ei saisi pelätä keskustelua. Ei ole yksi tai tuhat kertaa kun vastaus asialliseenkin kritiikkiin on ”noudatamme JSN:n linjauksia”. Siinä se. Palautetta ei tarvitse lukea saatika käsitellä kun voi yksinkertaisesti vedota JSN:ään. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” ajatellaan – kyllä JSN sitten käsittelee jos oikeasti jotain asiaa on. Toki vielä edellistä paljon yleisempi vastaus on täydellinen vastauksen puute. Valtaosa mediataloista ja toimittajista ei enää reagoi lainkaan palautteeseen, ei kehuihin eikä kritiikkiin. Presidentiltä tai arkkipiispalta saa todennäköisemmin vastauksen kuin Ylen toimittajalta.

Toiveeni siis olisi, että JSN hieman terävöittäisi sanomaansa ja linjaansa tältä osin. Roskapalaute kuuluu roskakoriin tai vakavimmillaan poliisille mutta mielestäni asiallisen palautteen käsittelyä pitäisi rohkaista ja nostaa esille. Jos journalisti ja journalismin kuluttaja eivät kohtaa, se on huonoksi molemmille. Se on mielestäni myös JSN:n hengen vastainen tilanne.

Matalampaa kynnystä

Toinen mietinnän arvoinen asia voisi mielestäni olla JSN:n jäsenkynnyksen madaltaminen. JSN on isojen mediatalojen ystävä mutta vastuullista journalismia voi mielestäni harjoittaa pienessäkin mittakaavassa. Isoille mediataloille maksut eivät ole ongelma, mutta riippumattomammille toimijoille (kuten meille) kynnys on aivan liian korkea. JSN voisi mielestäni harkita ovien avaamista myös vastuullisille verkkopalveluille ja blogialustoille jotka haluavat kunnioittaa varsin erinomaisia journalismin pelisääntöjä.

Nostan hattua JSN:n toiminnalle ja allekirjoitan sen tarpeellisuuden. Toiminta on laadukasta ja tarpeellista, mutta tilannetta on aktiivisesti seurattava. Toivon järjestöltä hyvää tilannetajua myös laajassa mittakaavassa sekä katsetta tulevaisuuteen. En epäile etteikö heiltä tähän kykyä löydy.