Venäjä ja sopimukset

Vastauksena Niilolle hieman pidemmälti:

Lenin ja Brest-Litovsk

Bolshevikkien kaapattua vallan Venäjällä Ensimmäisen Maailmansodan aikana Venäjä teki Saksan kanssa Brest-Litovskin rauhansopimuksen aikomattakaan noudattaa kyseistä sopimusta.

Leninillä itsellään ei ollut illuusioita päätöksensä seuraamuksista. Keskuskomitean sihteeri E. D. Stasova on tallentanut elävän tuokiokuvan Sokolnikovin delegaation paluusta Smolnaan. »Valtuuskunnan jäsen L. M. Karahan toi rauhansopimusasiakirjan Vladimir Iljitsin kabinettiin. Karahan alkoi selvittää dokumentin sisältää ja pyysi lukemaan lävitse, mitä hän oli allekirjoittanut. Äkkiä Vladimir Iljits kiukustui: ’Eikö teille riitä se, että minä allekirjoitin tämän haisevan rauhan, vai pitäisikö minun se vielä lukeakin. En tule lukemaan sopimusta enkä täyttämään sitä niin pitkälle kun se vain on minulle mahdollista.’ Karahan­raukka hämmentyi ja taitettuaan paperin kokoon sijoitti sen johonkin nurkkaan.»”[i]

Lenin 3.3.1918 Brest-Litovskin rauhansopimuksesta Saksan kanssa: ”Tämä häpeällinen rauha on allekirjoitettava maailmanvallankumouksen pelastamiseksi säilyttämällä sen tärkein ja toistaiseksi ainoa tukikohta ­ Neuvostotasavalta. — Meidän on mitä pikimmin demobilisoitava armeija, tuo sairas orgaani ja samanaikaisesti autamme Suomen vallankumousta. Tietysti me rikomme sopimusta, mutta olemme rikkoneet sitä jo kolmekymmentä – neljäkymmentä kertaa.» — »Mutta kuvitelkaa millainen onnettomuus tapahtui eilen Suomen rautateillä. Muutamia asevaunuja joutui rautatievirkamiesten ’huomaamattomuudesta’ ei etelään, vaan suoraan Suomeen lähtevään junaan. Tällaiset ’valitettavat’ erehdykset rajalla ovat aina mahdollisia.»”[ii]

Suomen itsenäisyys

Urbaani legenda kertoo, että Venäjä antoi Suomelle itsenäisyyden. Toinen versio samasta legendasta kertoo, että Lenin lahjoitti Suomelle itsenäisyyden.

Todellisuus on tässäkin asiassa ihan toinen. Toki Venäjältä saatiin 31.12.1917 paperi, jossa Venäjän johto tunnusti Suomen itsenäisyyden, mutta sitäkään lupausta ei ollut suinkaan tarkoitus pitää – ei, vaan Suomesta oli tarkoitus tehdä Venäjän federaation osavaltio. Onneksi Suomi kuitenkin voitti Vapaussodan Venäjää vastaan, joten Venäjän aikomus ei toteutunut.

Leninin mielestä: ”»Irtautumisoikeus on paras ja ainoa poliittinen keino idioottimaista pikkuvaltiosysteemiä ja kansallista eristäytymistä vastaan — Eroaminen ei suinkaan ole meidän ohjelmamme. Me emme lainkaan kannata eroamista.»”[iii]

Huomattakoon myös jo alkuperäinen venäläistämisaikomus.

”Leninin kansallisuuspolitiikan ytimen Stalin katsoi sisältyvän nerokkaaseen paradoksiin »eroamisesta yhdistymistä varten». »Kansallisten kulttuurien on annettava kehittyä ja päästä täyteen laajuuteensa, tuoda esiin kaikki mahdollisuutensa, jotta sosialismin voitettua koko maailmassa voitaisiin luoda edellytykset niiden sulautumiselle yhdeksi yhteiseksi kulttuuriksi, jolla on yksi yhteinen kieli.»”[iv]

Leninin mielestä Suomen piti antaa erota, koska hänen mielestään Suomessa kansan enemmistö oli sosialismin kannalla. Lenin halusi tukea Suomesta.[v]

Stalinille eroaminen oli vain työkalu. Sitä piti kannattaa tai vastustaa sen mukaan kuin proletariaatin vallankumouksen edut vaativat.[vi]

Stalin yllytti Helsingissä 27.11.1917 punikkeja kapinaan, luvaten Venäjän avun. Kaikkien Venäjän kansojen (myös suomalaisten) piti liittyä yhteen yhdeksi armeijaksi.[vii] ”»Toverit! — Jos te tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat.»”[viii] Lisää yllyttämisestä täällä.

”Irtautumisoikeus” koski vain tapauksia, joissa irtautuminen tapahtui kommarien johdolla yhdistymiseksi Venäjään.[ix] Siten kun porvarillinen Ukraina julistautui itsenäiseksi, niin Venäjä alkoi heti taistelemaan sitä vastaan – kuin myös Suomessa.

Suomi julistautui itsenäiseksi 4.12.1917 hallituksen ilmoituksena. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917 äänin 100/88 sosialistien vastustaessa.[x]

Lenin ja Venäjän ulkoministeri Trotski yllyttivät 27.12.1917 punikkeja nousemaan kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan.[xi]

Stalin esitteli Keskuskomitealle Suomen tunnustamisen, samalla hän puhui jälleen siitä, että punikkien on otettava valta Suomessa.[xii]

Venäjä oli kyllä sanallisesti tunnustanut Suomen, mutta ei tehnyt mitään miehitysjoukkojensa vetämiseksi Suomesta. Suomi nimitti maiden välisen sekakomission jäsenet, mutta Venäjä ei.[xiii]

Leninin kansallisuusohjelma taas ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen – vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle.”[xiv]

Itsenäisyyden tunnustaminen oli vain välikappale vallankumouksen helpottamiseksi. Suomalaiset demarit Leninin mukaan: ”ovat pettureita kun eivät tahdo tehdä vallankumousta, vaikka se on heidän velvollisuutensa.”[xv]

”Trotski — lähetti Suomen sosiaalidemokraattiselle puolueelle kategorisen sähkeen 15 000 miehen keskittämisestä viipymättä Helsingin ympäristöön ja vallan ottamisesta työväestön käsiin.”[xvi]

”Todella merkittäviin tuloksiin päästiin vasta tammikuun puolivälissä 1918 Jukka Rahjan hankittua suoraan Leniniltä lupauksen 10 000 kiväärin patruunoineen ja 10 kolmituumaisen tykin ammuksineen lähettämisestä Pietarista Suomen punakaartin käyttöön. Podvoiski sai ohjeet huolehtia erityisesti siitä, ettei lukumääriä vähennetty. Lisää annettaisiin sitä mukaa kuin varastoista löytyi ja maksusta puhuttaisiin sitten, kun Suomen työväki olisi noussut valtaan. Kapinan puhjettua Lenin käski lähettää vielä täydennykseksi 25 000 kivääriä ja 30 konekivääriä.”[xvii]

Helsingin punakaarti aseistettiin kokonaan venäläisten varastoista Viaporissa. Tarvittavien kiväärien ja ampumatarvikkeiden lisäksi Venäjän hallituksen edustaja Suomessa Smilga lupasi punakapinallisille 100 konekivääriä. Trotskin sähke luettiin punikkien kokouksessa ja kapina alkoi.[xviii] Siitä kuinka Venäjä aseisti kapinalliset on lisää täällä.

Venäjän puolustusministeri Podvoiski määräsi Venäjän armeijakunnan Viipurissa riisumaan suojeluskunnat, eli Suomen laillisen armeijan, aseista ja luovuttamaan ne punakaartille.[xix]

Podvoiski korosti Suomen suurlähettiläälle Venäjällä Enckellille 26.1.1918, että Venäjä aina tulisi tukemaan sosialisteja, eikä minkäänlainen puolueettomuus voinut tulla kysymykseen. Ohjesäännössä sanottiin, että armeijan tehtävänä oli tukea taistelua porvaristoa vastaan kaikkialla Euroopassa.[xx]

”Enckellin pyrkiessä kapinan puhjettua neuvostohallituksen puheille häntä ei enää otettu vastaan.”[xxi]

Viipurin armeijakomitea julisti 42. AK:n joukkojen olevan 29. 1. 1918 lähtien »sotatilassa Suomen porvarillisen valkokaartin [Suomen laillisen armeijan – jp] kanssa», minkä vuoksi oli ryhdyttävä kaikkiin asian vaatimiin toimenpiteisiin.[xxii]

Podvoiski sähkötti 4.2.1918 Glazunoville — on välttämätöntä aivan lähipäivinä lyödä porvarillinen valkokaarti [Suomen armeija] hajalle.[xxiii]

Pietarin punakaarti lähetti joukkoja Suomeen. Pietarin sotilaspiirin esikunta käski 1.2.1918 irrottamaan varuskunnasta niin paljon joukkoja kuin mahdollista Suomea varten. 4.2.1918 Pietarista lähti panssarijuna, yms. Savon rintamalle, valtasivat 7.2.1918 Mäntyharjun.[xxiv]

Maaliskuun lopussa 1918 Stalin mainitsi esimerkkeinä Venäjän federaatioon muodostettavista osavaltioista Puolan, Ukrainan, Suomen, Krimin ja Kaukasian. Stalin toimi Leninin ohjeita seuraten.[xxv]

Stalin pohti asiaa vielä mm. Leninille 12.6.1920 kirjoittamassaan kansallisuuskysymyksiä käsittelevässä kirjeessä, jossa hän esitti konfederaatiota eräänä välivaiheena kansojen siirtyessä Neuvosto-Venäjän kanssa federatiiviseen yhteyteen: ”Esimerkkejä ovat Neuvosto-Saksa, Puola, Unkari ja Suomi. Tuskinpa nämä kansallisuudet, joilla on oma valtiollisuus, omat sotavoimat ja omat raha-asiat, tuskinpa ne muuttuessaan neuvostolaisiksi suostuvat heti menemään Neuvosto-Venäjän kanssa baskirialais- tai ukrainalaistyyppiseen federatiiviseen yhteyteen.”[xxvi]

Venäläisille bolshevikkijohtajille, jotka itse asiassa pitivät käsissään punakaartia, oli Suomessa toteutettavaksi suunniteltu yhteiskunnallinen kumous ainoastaan välikappale Venäjän poliittisen rajan siirtämiseksi takaisin Tornionjoelle.[xxvii]

Niinpä – Venäjä muka tunnusti Suomen, mutta käytännössä yritti kukistaa Suomen laillisen hallituksen ja tehdä Suomesta Venäjän federaation osavaltio – ja venäläistää suomalaiset venäjänkielisiksi. Onneksi Suomi kuitenkin voitti Vapaussodan Venäjää vastaan. Venäjä ja Suomi tekivät tämän Vapaussodan rauhansopimuksen Tartossa 14.10.1920.

Tarton rauhansopimus

Tarton rauhansopimuksessa Suomi ja Venäjä sopivat ensimmäisen kerran itsenäisinä, tasa-arvoisina valtioina mm. Suomen itärajan sijainnista. Rauhansopimuksen 1. artiklassa sovittiin myös, että rauhansopimuksen voimaan astuttua lakkaa sotatila sopimusvaltioiden välillä, ja molemmat valtiot sitoutuvat vastedes ylläpitämään keskinäistä rauhantilaa ja hyvää naapuruutta. Jos joku kuvittelee, ettei Venäjä rikkonut Tarton rauhansopimusta vastaan, niin hän erehtyy ihan perusteellisesti.

Sopimusta solmittaessa Venäjä mm. lupasi Itä-Karjalan karjalaisväestölle itsehallinnon sekä oikeuden käyttää kansankieltä hallinnon lainsäädännön ja kansanvalistuksen kielenä. Myös Pietarin kuvernementin suomalaiselle väestölle annettiin oikeus valtakunnan yleisten lakien ja asetusten rajoissa vapaasti järjestää kansanvalistustoimi, kunnallinen ja kuntainvälinen hallinto sekä paikallinen oikeudenkäyttö, ja oikeus käyttää vapaasti kaikissa sisäisissä asioissa paikallisen väestön kieltä. Arvannette, että luvattuja oikeuksia ei koskaan toteutettu.

Mainittakoon, että myös Venäjän hyökkäys Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoi Tarton rauhansopimusta. Samalla Venäjä rikkoi myös allekirjoittamaansa YK:n edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa, sekä sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä.

Hyökkäämättömyyssopimus

Venäjän ja Suomen välille solmittiin hyökkäämättömyyssopimus vuonna 1932 ja vuonna 1934 sopimus sen hyökkäämättömyyssopimuksen jatkamisesta. Kun vuoden 1932 sopimuksen 8 artiklassa olleet määräykset sopimuksen voimassaoloajasta ja sen lakkaamisesta muutettiin siten, että sopimus oli pysyvä voimassa 31 päivään joulukuuta 1945, niin sopimusta ei ollut mahdollista irtisanoa ennen siihen merkityn voimassaoloajan päättymistä.

Venäjä rikkoi tätäkin sopimusta törkeästi hyökkäämällä Suomen kimppuun 30.11.1939 aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Talvisodan.

Moskovan rauhansopimus

Talvisota päättyi 13.3.1940 Moskovan pakkorauhaan. Suomalaiset olisivat halunneet nyt viimeinkin rakentaa rauhassa maataan, vaan Venäjä painosti törkeästi Suomea järjestäen kaikenlaisia provokaatioita Välirauhan aikana.

”Kun rauhansopimuksen ehdot tulivat julkisuuteen surureunaisissa sanomalehtien erikoispainoksissa, liput laskeutuivat puolitankoon koko maassa siitä huolimatta, että enää ei tarvinnut odottaa pommittajia yläpuolelle – ja että oli saavutettu torjuntavoitto, edetty pitkälle joulukuun 4. päivästä, jolloin Pravda oli kirjoittanut: Puna-armeija menee Suomeen Suomen kansan avuksi.”[xxviii]

Jo kesäkuussa 1940 rauhansopimuksen solmimisen jälkeen suomalaiset saivat huomata, että Venäjä ei aikonut noudattaa sopimusta, vaan alkoi esittää sopimukseen kuulumattomia vaatimuksia ja puuttua Suomen sisäisiin asioihin tavalla, joka rikkoi sopimusta. Lyhyeksi jäänyttä rauhansopimuksen jälkeistä ajanjaksoa aikalaiset kutsuivat lopulta vain pitkäksi odotukseksi kuolemansellissä.

Venäjä myös de facto rikkoi rauhansopimusta esittämällä siitä kestämättömiä tulkintoja ja mm. ryöstämällä Suomelta Enson tehtaat ja Vallinkosken voimalaitoksen.

Pariisin rauhansopimus

Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.

Sodan jälkeen 10.2.1947 solmittiin maailmassa nykyisin enää vain Suomen valtiota voimassaolevana koskeva Pariisin rauhansopimus, joka pitää sisällään suomalaisia syyllistävät kansainvälisen sotarikosoikeuden viralliset pääsotarikokset, joihin suomalaiset eivät koskaan syyllistyneet. Katso myös tätä artikkelia ja tätä.

Rauhansopimuksen 27. artikla edellyttää myös, että Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juridisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan, mikäli näitä oikeuksia on rajoitettu sen johdosta, että Suomi osallistui sotaan Saksan rinnalla.

Suomalaisten oikeuksia tai omaisuutta koskevan artiklan toimeenpano laiminlyötiin, ja toisaalta pakkoluovutetuilta alueilta paenneiden oikeus omaisuuteensa evättiin vailla näyttöä omistusoikeuden päättymisestä.

Parhaillaan Venäjän miehittämänä olevat Suomen alueet kuuluvat Suomelle ja niillä alueilla oleva omaisuus niiden oikeille omistajille suomalaisille – Suomen maarekisterin mukaisesti sen mukaan kuin tilanne oli Jatkosodan päättyessä.

Omaisuusasiaa selvitetään parhaillaan (marraskuu 2007) Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa mm. Suomen Karjalan pakolaiset ry.:n toimesta.

Naapuruussopimus

YYA-sopimuksen v. 1992 korvannut Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista edellyttää, että sopimuspuolten suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin, joihin kuuluvat mm. ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen.

Pakkoluovutetuilta alueilta paenneiden omistusoikeuden selvittämättä jättäminen rikkoo myös 1992 solmitun sopimuksen periaatteita. Omistusoikeus kuuluu ihmisoikeuksiin, ja myös Euroopan ihmisoikeussopimus edellyttää sen selvittämistä.

Suomen on vaadittava Tarton rauhan rajojen palauttamista ja omaisuuden saattamista oikeiden omistajiensa – suomalaisten – haltuun, tai vähintäänkin täyden korvauksen saamista menetetystä omaisuudesta laillisille omistajille.

On käsittämätöntä, että hyökkäyksen uhri – Suomi – pantiin maksamaan sotakorvaukset hyökkääjällä – Venäjälle. On oikeudenmukaista vaatia sotakorvaukset takaisin korkojen kanssa.

Venäjä – Japani

Venäjä ja Japani solmivat keskenään hyökkäämättömyyssopimuksen, mutta Venäjä rikkoi luonnollisesti tämänkin sopimuksensa ja hyökkäsi Japanin kimppuun ryöstäen Japanilta sen alueita.

Venäjä – Saksa

Venäjä ja Saksa liittoutuivat keskenään ja hyökkäsivät yhdessä Puolan kimppuun jakaen Puolan keskenään ja pitäen yhteisen voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.

Venäjä oli kuitenkin jo pettänyt liittolaistaan Saksaa. Ja rikkoi tätäkin liittosopimusta – jolloin Saksassa viimein soivat hälytyskellot.

Venäjä – Tshetshenia

Tshetshenia jälleenitsenäistyi vuonna 1991, kuten mm. Viro ja Tshetshenian naapuri Georgia. Venäjä ja Tshetshenia sopivat keskenään, että Venäjä vetää miehitysjoukkonsa Tshetshenian alueelta – ja yllätys, yllätys, Venäjä myös veti miehitysjoukkonsa Tshetshenian alueelta sovitusti heinäkuussa 1992.[xxix]

No, sitä riemua ei kestänyt kauan. Venäjä yritti kaataa Tshetshenian vapailla vaaleilla valitun laillisen presidentti Dzhohar Dudajevin ensin vanhalla ”oppositiokonstilla” – jossa ”opposition” joukot olivat todellisuudessa venäläisiä, panssarit ja lentokoneetkin tietysti venäläisiä (miehistöineen). Kun se konsti meni mönkään, niin Venäjä sitten hyökkäsi Tshetsheniaan aloittaen Ensimmäisen Tshetshenian sodan vuonna 1994.

Venäjä hävisi sen sodan ja joutui tekemään Tshetshenian kanssa ensin Hasavjurtin rauhansopimuksen ja sitten vielä presidentti Boris Jeltsin ja Tshetshenian vapailla vaaleilla valittu laillinen presidentti Aslan Mashadov allekirjoittivat rauhan ja yhteistyön sopimuksen 12.5.1997.[xxx]

No, Venäjälle häviö oli melkoinen nöyryytys, joten Venäjä alkoi järjestämään erilaisia provokaatioita. Ja viimein hyökkäsi uudelleen Tshetsheniaan aloittaen Toisen Tshetshenian sodan, joka jatkuu edelleen.

Tshetshenian vapailla vaaleilla valitut lailliset presidentit Dudajev ja Mashadov olisivat halunneet neuvotella ja sopia Venäjän kanssa – vaan Venäjä halusi sotia.

Sotimisen lisäksi Venäjä on murhannut nämäkin Tshetshenian lailliset presidentit.

Venäjä – Viro

Huokaus! Tästäkin olisi kirjoitettavissa lukuisia esimerkkejä sopimusrikkomuksista, mutta säästetään painomustetta ja otetaan lyhyesti.

Venäjä vaati saada perustaa Viron alueelle sotilastukikohtia luvaten pyhästi, ettei loukkaa Viron suvereenisuutta. Kuitenkin Venäjä miehitti Viron.

Venäjä – Georgia

Ikivanha valtio Georgia erehtyi liittoutumaan Venäjän kanssa vuonna 1783 ja päästämään Venäjän joukkoja maahansa – no, se oli menoa. Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuonna 1801 ja miehitti Georgian.

Georgia jälleenitsenäistyi samassa rytäkässä kun mm. Suomi itsenäistyi. Venäjä hyökkäsi kuitenkin jälleen Georgiaan ja Georgia hävisi vapaussotansa, joutuen uudelleen Venäjän miehittämäksi.

Georgia palautti jälleen itsenäisyytensä samalla kun mm. Viro vuonna 1991. Georgialle valittiin vapailla vaaleilla presidentiksi Zviad Gamsahurdia. Venäjän ”turvallisuuspalvelu” kuitenkin kaatoi Georgian laillisen hallinnon ja pisti nukkehallitsijaksi KGB-kenraali Shevardnadzen.

Venäjä yrittää kaapata itselleen Georgian Abhasian ja Etelä-Ossetian.

ETYJin Istanbulin kokouksessa marraskuussa 1999 Venäjä sitoutui vetämään ”viipymättä” miehitysjoukkonsa Georgian alueelta, mutta ei ole edelleenkään marraskuussa 2007 niitä vetänyt, vaikka länsimaat ovat sitä jo vuosikausia vaatineet. Eli Venäjä rikkoi ja rikkoo sitäkin sopimustaan.

Euroopan Neuvosto

Suora lainaus Turun Sanomista 26.11.2007: ”[Europarlamentaarikko Tunne] Kelam on ollut Viron politiikassa mukana jo laulavasta vallankumouksesta lähtien. Hän muistutti, että jo viime vuosikymmenellä, kun Venäjä halusi Euroopan neuvoston jäseneksi, se sitoutui liittymisneuvotteluissa ehtoihin, joita se ei ole täyttänyt.

– Venäjä lupasi muun muassa, että se poistaa oman armeijansa Moldovasta, ja antoi useita muita täyttämättä jääneitä lupauksia, Kelam sanoi.

– Venäjän nykyinen kehitysvaihe ei ole paluuta kommunismiin, kuten monet lännessä ajattelevat, vaan se muistuttaa pikemminkin tilannetta autoritaarisessa Saksassa muutama vuosi ennen toisen maailmansodan alkua, kun osa lännestä toivoi, että asiat kääntyisivät vielä parempaan suuntaan, Kelam arvioi.”[xxxi]

Yhteenveto

Tästä tulisi aivan liian pitkä artikkeli, jos yrittäisi käsitellä useampia esimerkkejä Venäjän tekemistä sopimusrikkomuksista. Palataan artikkelin alkuun ja todetaan vain, että Venäjän kanssa tehdyllä sopimuksella ei ole sen enempää arvoa kuin sillä paperinpalalla, jolle se on kirjoitettu – eli jätepaperin arvo.

—–

[i] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 265

[ii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 266-267

[iii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 54

[iv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 55

[v] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 56-57

[vi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 64-65

[vii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 130-131

[viii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 131

[ix] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 157-158

[x] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 164-165

[xi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 180-181

[xii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 187-188

[xiii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 190-191

[xiv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 191

[xv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 192-193

[xvi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 200

[xvii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 205

[xviii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 209

[xix] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 219

[xx] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 221

[xxi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 228

[xxii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu     232

[xxiii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 237

[xxiv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 237-238

[xxv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 242-243

[xxvi] Lebedeva-Rentola-Saarela,     ”Kallis toveri Stalin” – Komintern ja Suomi, s.112-113

[xxvii] Pekka Peitsi [Urho Kekkonen], Eheytynyt kansa taistelee elämästään, 1943, s.11

[xxviii] Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet, s. 222

[xxix] Alla Dudajeva, Miljoni esimene, 2004, sivu 471

[xxx] Alla Dudajeva, Miljoni esimene, 2004, sivu 474

[xxxi] http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2007-11-26,104:3:500936,1:0:0:0:0:0:

29.1.1918 – Sata vuotta sitten

28.1.1918 Suomen, sillä hetkellä vielä pikkuruinen armeija, oli kenraali Mannerheimin johdolla riisunut aseista Etelä-Pohjanmaalla Venäjän armeijan varuskuntia ja siten luonut tukialueen tuleville sotatoimille. Saatu sotasaalis tuli suureen tarpeeseen suojeluskuntajoukkojen aseistamiseksi.

Sitä tukialuetta kohtaan oli kuitenkin uhka sekä etelästä, että pohjoisesta. Lisäksi oli varmistettava rautatieyhteys itään Haapamäen kautta. Elettiin kriittisiä hetkiä.

”Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäytettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työnnettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtuikin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut.”[i]

Suomalaisen Jääkäripataljoonan vielä Saksassa olevat jääkärit kiehuivat halusta päästä nopeasti takaisin Suomeen taistelemaan Suomen vapauden puolesta, eli toteuttamaan alkuperäistä tehtäväänsä.

”Tammikuun 29. päivänä »Soldatenrat» totesi Suomesta edellisinä päivinä kantautuneiden tietojen osoittavan, että pataljoonan oli pikimmiten päästävä sinne »puhdistaakseen maan venäläisistä ja palauttaakseen järjestyksen maahan». Yksimielisesti päätettiin, että asiasta oli »miehistön nimissä tehtävä jyrkkä vaatimus pataljoonan esikunnalle».”[ii]

Turvattava selkäpuoli

”Etelä-Pohjanmaa oli vapautettu venäläisten ikeestä ja tukialue luotu vapaustaistelun käymistä varten. Oli kuitenkin mitä tärkeintä turvata myös selkäpuoli ja avata yhteys Ruotsiin Tornion ja Haaparannan kautta. 28. tammikuuta päivätyssä sähkösanomassa kehotin sen vuoksi Pohjois-Pohjanmaan suojeluskuntia riisumaan aseista venäläiset joukot ja punakaartit, mikäli ne eivät laskisi aseitaan kuuden tunnin kuluessa. Pohjoisessa vihollinen tietysti oli jo varuillaan, ja vain muutama pieni osasto saatiin riisutuksi aseista ilman taistelua.”[iii]


[i] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivut 264-265

[ii] Matti Lauerma – Jääkäripataljoona 27; 1966; sivu 812

[iii] G. Mannerheim – Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivu 267

Äänestysprosentti/äänestämättömyys.

Taas näkyi tuokin seikka, että äänestysprosentti (todella huono) oli huomion kohteena, ei se, että n kolmasosa äänestäjistä jätti käyttämättä äänioikeuttaan.

Kulunut fraasi; äänestäminen on velvollisuus (ei, se on vain oikeus) jos haluaa vaikuttaa asioihin? Mihinkähän asioihin ehkä työtön vaikuttaisi äänestämällä voittajaa/jotain? Ei juuri kukaan osaa/halua ymmärtää sitä, että äänestämättömyys on kannanotto sekin. Typerintä on käydä piirtämässä kirkkovene äänestyslippuun, silloin ääni menee voittajalle. Voittajan saamaa äänimäärää tulisi aina verrata myöskin äänestämättömiin.

Henkilökohtainen asenteeni on se, että ellen löydä mieleistäni ehdokasta, jolla tulee olla myöskin mahdollisuus voittaa, en äänestä ketään, minä en ääntäni puolueelle anna.

Eilisissä vaaleissa kenelläkään Niinistön vastaehdokkaalla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta voittoon; Haavistolla ehkä protestiäänien kerääjänä mutta ei missään tapauksessa voittajana.

Pieni numeroleikki, ei ryppyotsaisille;

Niinistö 62,5% – 37,4% = 25,3%

Äänestysprosentti 69,9% – 37,4% = 39,5%, luku sisältää myöskin nämä ääliöt, jotka piirsivät kirkkoveneen/vast.

Ylläoleva edellyttäen, että muita äänestäneet jättäisivät käyttämättä äänioikeuttaan.

Suomi näyttää äänestäneen Naton puolesta

 

Ennakkoäänien mukaan Sauli Niinistöä äänestäneet, kokonaan äänestämättä jättäneet tai Aku Ankkaa, Marxia jne. lippuun laittaneet, hyväksyvät Suomen viemisen Natoon. Ne jotka ovat kritisoineet eriarvoistumista, leipäjonoja, tuloerojen kasvua ovat myös antaneet valtakirjan vallitsevalle oikeistolaiselle politiikalle. EU: ta näytetään myös illan tulosta silmäillessä rakastettavan.

 

Käytännössä Sauli Niinistö oli edelleen kokoomuksen ehdokas lisättynä kristillisdemokraateilla. Mistä se kertoo? Se kertoo oikeiston vahvasta hegemoniasta suomalaisessa poliittisessa yhteiskunnassa ja laajemminkin.

 

Miten oikeistolainen hegemonia sitten näkyy ja vaikuttaa? Oikeisto on onnistunut luomaan yhteiskunnasta ja sen toiminnasta kuvan, jossa puolueiden välillä on vain minimaalisia eroja, joten asiat ja henkilöt vaikuttavat, eivät puoluevalinnat.

 

Vasemmiston syöksy todella alas on hyvänä esimerkkinä kuinka porvarit ovat taitavasti onnistuneet luomaan mielikuvan jossa valitaan henkilöitä, ei ideologiaa, ei arvomaailmaa, ei talouspolitiikan linjauksia. Vasemmisto on riisuttu ilkosen alasti, koska se ei ole uskaltanut nostaa todellista vastavoimaa oikeistolle, pitäytynyt tiiviisti vain asiakysymyksissä.

 

Presidentinvaali-iltaa katsoessa, Haataisen ja Kyllösen kannatuspaalujen häntäpään valvojina oloja kertoo sen karusti ja yksiselitteisesti. Ja nyt selitellään vasemmiston leirissä, että ”nämä nyt olivat vain pressanvaalit jossa äänestetään henkilöä ja jossa istuvalla presidentillä on etulyönti”, niin voi voi. Paskan marjat ne mitään henkilövaaleja ole. Muistakaa kuinka presidentti Tarja Halonen istuvana presidenttinä oli gallupkuningatar, mutta niin vain oikeisto kokosi voimansa vasemmistopresidenttiä vastaan ja lähellä oli, ettei onnistunut nujertamaan Halosta. Nyt muka koko puoluekenttä laajasti antoi ymmärtää ja kansalle syötettiin Niinistön olleen puolueeton ehdokas – anna mun kaikki kestää.

 

Lähiaikoina tullaan näkemään valtakunnan politiikassa se, hyödyntääkö ja ratsastaako kokoomus Niinistön suosion aallonharjalla ja epäsuoralla valtakirjalla runtata läpi esim. Soten ja valinnanvapauden ym. kovan oikeistopolitiikan.

 

Entä ovatko presidentinvaalit suunnannäyttäjä myös muihin vaaleihin, joissa ei suinkaan ratkaise poliittiset vaihtoehdot vaan imago ynnä muut vastaavat asiat. Jos suunta on tuo, heikosti käy niille joilla jo nyt menee huonosti. Rahalla luodaan imago ja rahalla päästään vaikuttamaan ja kulisseissa tehdään kovaa oikeistolaista politiikka joka kätevästi puetaan yhteistenasioiden hoitamisen kaapuun.

 

Näistä presidentinvaaleista olisi voitu tehdä protestivaalit nykyistä menoa vastaan, ainoastaan Paavo Väyrynen sitä yritti, mutta ei saanut mukaansa tarpeeksi voimaa taakseen. Nyt sitten alkaa armoton kitinä ja pulina kuinka Niinistö sitä, kuinka Niinistö tätä. Kakat on housuissa ja tulevaisuudessa housupyykeille on kysyntää – mutta sitä saa mitä tilaa.

 

 

 

 

 

 

Tampereen kirjastot- soittostudiot – upeaa !

Törmäsin aivan sattumalta upeaan kirjaston helmeen- musiikkistudioon kirjastossa. Metsossa niitä on 2 kpl, jossa voit harjoitella melkein mitä soitinta tahansa.

Hervannan kirjastoon ajauduin aivan sattumalta ja kysyin onko täällä pianoa ?

Kirjastonhoitaja katsoi puntaroiden minua hetken ja sanoi, että on, mutta sinne pääsee vain varauksella ja tällä avaimella. No, onko vapaita aikoja; hmmm… vain puoli tuntia juuri nyt. Kaupat tuli- ei ihan helposti.

Wau ! Yamaha U3, musta kiiltävä konserttipiano !

Olen treenannut studioissa myytyäni pianoni kerrostaloon muutettuani pois omakotitalosta . Surullista itselle, mutta muille kyllä ok.

Nyt taas pääsin konsertoimaan itselleni suorastaan Timo Mikkilän tulkitsemia Merikantoa ja Beethovenia. Valtava ja ihana kokemus, kosketukseltaan minun sormilleni sopivaa herkkää konserttipianoa. Vaimo katseli naamatauluani tultuani sieltä, joka oli leveämpi kuin Hangon keksi.

Kannattaa tutustua Tampereen kirjastojen palveluihin- upeaa !

PS. Soitimme veljeni kanssa TES-televisiossa nelikätisesti pianolla ”Turkkilaisen marssin” joskus 12-14- vuotiaina. Siksi huusholliin ostettiin Luxor- tv Eino Kallialalta.

 

Suojeluskunnat versus punakaartit

”On syytä muistaa, että porvaripuolueet perustivat suojeluskuntia, joita sosialistit kutsuivat halventavasti lahtarikaarteiksi, kurittomien venäläisten sotilaitten hillitsemiseksi ja suomalaisten turvallisuuden sekä omaisuuden varjelemiseksi. Niiden lopullisena päämääränä oli venäläisten miehitysjoukkojen ajaminen pois maasta yhdessä Saksassa koulutettavina olevien jääkäreiden kanssa. Sosialistien maalaama uhkakuva niiden käymisestä suomalaisen työväestön kimppuun oli pelkkää propagandaa ja vailla mitään pohjaa. Punakaartien perustaminen pohjautui sen sijaan vallankumouksen toimeenpanemiseen ja ”vastavallankumouksellisten” eliminoimiseen.

Kotkan seudun punaisten sotilaallinen järjestäytyminen oli varsin pitkällä jo loka-marraskuussa 1917, jolloin he perustivat kokonaisen armeijan, Kymin armeijan. Joukko-osastolle annettu armeija-nimitys on ehkä yliampuva, mutta sen käyttäminen kuvaa sille asetettuja tavoitteita. Sillä oli nimittäin hyökkäys- ja valloitustehtävä.22″ (Pentti Pylkkö – Punainen viima; 2016; sivu 21)

Keskusteluako, vaiko ei?

Viime päivinä on ilmennyt tämmöinen  ilmiö, että ei vastaväitteitä hyväksytä, vaan poistetaan avausta arvosteltavat kommentit. Tosiasiassa se sääntöjen mukaan on avaajan oikeus ja siinä ei sanomista.

Keskustelu; onko se keskustelua, että vastaanväittäjien kommentit poistetaan? Mielestäni keskustelua on se, että tehdään avaus, altistetaan avaajan mielipide jopa arvostelullekkin. Asiattomat kommentit, avauksesta poikkeavat, jotain keskustelijaa solvaavat tietenkin saa ja tulee poistaa.

Jos kuitenkaan se ei ole tärkeää, mitä kommentoija sanoo vaan kuka sanoo??? Lieneekö blogin hengen  mukaista toimintaa?

Itse asiassa esittäisin tämän myöskin ylläpidolle.

EU-Puola ”kriminalisoi lailla” puolalaisten roolin esiintuomisen holokaustissa…

Puolan hallitus on perjantaina säätänyt ”lain”, jolla ”kriminalisoidaan” Puolan, käytännössä Puollan kansaa alussa Liittoutuneiden piirissä edustamaan valitun Armia Krajowan (Valtakunnanarmeijan) rolli holocaustin toteuttamisessa.

Kun EU ensin sepittää vääriä ja järjettömiä olemattomia ”kansamurhia”, se samalla alkaa ”kriminalisoida” oikeita….

[While EU fabricates non-existing, nonsense ”genocides”, it tries in the same time to ”criminalize” recognition of real such…]

Puola menetti II maailmansodan aikana,saksalaismiehityksessä kansal- listen rajojen mukaan laskettuna 4 miljoonaa ja Suur-Puolan rajojen mu- kaan 5.6 miljoonaa alamaistaan  kansanmurhan ja sodan uhrina. Näistä 3 miljoonaa oli juutalaisia. Neljännesmiljoona oli puolalaisia taistelijoita Puolan lipun alla. Puolalaisia siviilejä oli ehkä sen varran kuin taistelijoita- kin. Loput olivat vähemmistökansallisuuksien ja -uskontojen murhattuja edustajia.

Country Military Deaths Total Civilian and Military Deaths

Poland …………240,000 …………….5,600,000

…. (see discussiion)

Puola on pitänyt yllä suunnataonta melua ja pauhua Katynissa ammu- tuista Puolan armeijan upsereista ja muista silmäätekevistä, joita on todistettavasti ammuttiin tuota lajia 1440: heistä on siellä muistolaatat. Muut Göebbelsinkin löytmistä 4420 ruumiistakin olivat muita, ehkä jotkut puolalaisiakin.

https://www.haaretz.com/world-news/europe/.premium.MAGAZINE-orgy-of-murder-the-poles-who-hunted-jews-and-turned-them-in-1.5430977

German and Polish police, Poland, 1943. Yulia Krasnodembsky, from ’Hunt for the Jews.’

’Orgy of Murder’: The Poles Who ’Hunted’ Jews and Turned Them Over to the Nazis

More than 200,000 Jews were killed, directly or indirectly, by Poles in World War II, says historian Jan Grabowski, who studied the brutal persecution of the victims. His conclusion: There were no bystanders in the Holocaust.

https://www.haaretz.com/israel-news/.premium-polish-victims-of-the-whitewashing-of-history-are-now-the-perpetrators-1.5767939

Analysis With New Holocaust Bill, Polish Victims of the Whitewashing of History Are Now Its Perpetrators

Seventy-three years since Stalin tried to suppress the story of Ausch- witz and deny Polish suffering, it is now the nationalist majority in Polish politics that is trying to enforce historic revisionism

Puolan vapautumisen historiaa 1944 vääristellään

Puolan keskitysleirimuseot tekevät fasistipropagandaa

YLE valehteli taas KATYNin oletetusta joukkomurhasta (15.07.2011)

Puolan tuomarimellakat: KEIDEN pitäisi nimittää oikeusviranomaiset?

 ***

https://yle.fi/uutiset/3-10052685

Puolan senaatti hyväksyi huolta herättäneen holokaustilain

Lain alkuperäinen idea oli parantaa Puolan imagoa, mutta se on närkästyttänyt juutalaisia ja saattaa vaikuttaa myös Yhdysvaltain ja Puolan välisiin suhteisiin.

1.2.2018

Muun muassa Israelin suututtanut niin sanottu holokaustilaki meni jälleen yhden pykälän lähemmäksi voimaantuloa Puolassa.

Lain mukaan toisen maailmansodan aikaisten keskitysleirien kutsuminen puolalaisiksi leireiksi voi johtaa enintään kolmen vuoden vankeustuomioon.

Saman pituiseen vankeusrangaistukseen voivat johtaa myös syytökset Puolan osallisuudesta kolmannen valtakunnan rikoksiin.

Laki eteni parlamentin käsittelystä senaattiin, joka hyväksyi sen torstaina äänin 57-23, kertoo AFP. Kaksi pidättäytyi äänestämästä.

Puolan senaatti äänesti 57-23 holokaustilain puolesta torstaina. Kaksi jätti äänestämättä. Seuraavaksi laki etenee presidentin allekirjoitettavaksi. EPA

Israelin pääministeri: Emme hyväksy totuuden vääristelyä

Israelin pääministeri on arvostellut jyrkästi lakia ja vetosi sunnuntaina senaattiin ja presidenttiin, jotta lakia muutettaisiin ennen sen hyväksymistä.

– Emme hyväksy minkäänlaista totuudenvääristelyä ja historian uudelleenkirjoittamista tai juutalaisten kansanmurhan kieltämistä, sanoi pääministeri Benjamin Netanjahu.

Jerusalemissa sijaitsevan holokausti-museon Yad Vashemin mukaan laki vääristää valheellisesti historiallista totuutta siitä, että osa puolalaisista auttoi saksalaisia toisen maailmansodan aikana.

Museovieras tutustui juutalaisten kansanmurhasta kertovaan valokuva-kokoelmaan Jerusalemin Yad Vashemissa. Näyttelyssä on 1500 saksalaisten, juutalaisten ja liittoutuneiden joukkojen ottamaa holokaustikuvaa ja 13 filmiä. EPA

Yhdysvaltain juutalaisia edustavan järjestön johtaja David Harris kehotti Puolaa keskittymään kriminalisoinnin sijaan kasvatustyöhön, joka vähentäisi virheellistä ja vahingoittavaa puhetta.

Yhdysvallat huolissaan sananvapaudesta

Myös Yhdysvallat on ottanut kantaa lakiin. Maan ulkoministeriön mukaan laki herättää kysymyksiä sananvapauden ja akateemisen keskustelun rajoittamisesta Puolassa.

Ulkoministeriö antoi ymmärtää, että laki herättää myös huolta siitä, millaiset vaikutukset sillä on Yhdysvaltain ja Puolan välisiin suhteisiin. Yhdysvallat on Israelin liittolainen.

Puolan presidentti voisi periaatteessa estää lain voimaantulon

Presidentti Andrzej Duda on kertonut olevansa ihmeissään reaktioista, joita laki on herättänyt Israelissa. Hän pitää niitä erittäin epäsuotuisina.

Presidentti voisi vielä käyttää veto-oikeuttaan ja estää lain voimaan- tulon. Hän totesi kuitenkin maanantaina, ettei voi enää peruuttaa asiassa, ja että Puolalla on oikeus puolustaa ”historiallista totuutta”.

Hänen on määrä allekirjoittaa laki kolmen viikon kuluttua.

Holokaustista kertova museo on myöntänyt kunniamitaleja myös mo- nille puolalaisille ”oikeamielisyydestä kansakuntien joukossa” liittyen toisen maailmansodan aikaiseen toimintaan juutalaisten hyväksi. EPA

Natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan toisen maailmansodan alkupuolella ja miehitti maan. Kolme miljoonaa juutalaista sai Puolassa surmansa –pääosin saksalaisten eri puolille maata rakennuttamilla keskitysleireillä.

https://yle.fi/uutiset/3-9692498

https://www.haaretz.com/world-news/europe/polish-senate-begins-debate-on-controversial-holocaust-bill-1.5784412

28.1.1918 – 100 vuotta sitten

Viimeisenä toimenpiteenään ennen punakapinan alkua senaatti antoi kansalle julistuksen, joka oli päivätty 28.1.1918, jossa ilmoitettiin että kenraali Mannerheim oli nimitetty ylipäälliköksi ja että suojeluskunnat olivat laillisen hallituksen joukkoja:

Kenraali Mannerheimille ja Suomen kansalle.

Muutamien vallanhimoisten henkilöiden yllyttämänä on osa Suomen kansalaisista noussut, vieraisiin pistimiin ja voimiin nojaten, kapinaan Suomen Eduskuntaa ja sen asettamaa laillista Hallitusta vastaan, ehkäisten väkivallalla niiden toiminnan ja saattaen isänmaan äsken saavutetun vapauden vaaranalaiseksi. Maan Hallitus on nähnyt olevansa pakoitettu ryhtymään kaikin käytettävissä olevin keinoin tekemään lopun tästä kavalluksesta. Siinä tarkoituksessa ovat ne järjestelykunnat, jotka Eduskunnan antamilla valtuuksilla on perustettu järjestystä maassa ylläpitämään, alistetut yhteisen johdon alaisiksi ja on kenraali G. Mannerheim nimitetty niiden päälliköksi. Hallitus käskee maan lainkuuliaista väestöä avustamaan kenraali Mannerheimia ja hänen joukkojansa kaikella sillä,  minkä hän katsoo tehtävänsä menestyksellistä suorittamista varten tarpeelliseksi.

Ne harhaanjohdetut kansalaiset, jotka asevoimin ovat nousseet laillista yhteiskuntajärjestystä tuhoamaan, luopukoot viipymättä tästä yrityksestä ja viekööt aseensa maan hallitukselle uskollisille joukoille. Elleivät he tekonsa rikollisuutta huomaa ja sen johdosta alistu, niin muistakoot, että heidän yrityksensä on joka tapauksessa tuomittu epäonnistumaan. Hallituksen joukot ovat jo vallanneet suuren osan maata ja lähenevät etelässä ja lounaassa olevia kaupunkeja. Mitkään vastukset eivät tule niitä pidättämään niiden taistellessa isänmaan vapauden puolesta maan pettureita vastaan.”[i]

Jo aamupäivällä 28.1.1918 oli ilmeistä, että venäläisten joukkojen aseistariisunnan alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille.


[i] G. Mannerheim –  Muistelmat Ensimmäinen osa; 1951; sivut 262-263