Presidentti Niinistö sanoi että naamiot on riisuttu kun hän käsitteli Venäjää puheessaan. Eli tarkoittaa Suomeksi sitä, että enään ei olla sinisilmäisiä kuvittelemaan, että karhu on rauhoitettu eläin.
Näyttäisi myös käyneen niin, että hyvin monissa kysymyksissä Niinistöstä on muovautunut kun ”loppu lähenee”, että hänestä on kuoriutunut enempi persu kuin persut itsessään. mm. sisäpoliittisissa turvallisuuskysymyksissä presidentti soutaa paattia nyt samaan suuntaan kuin persutkin. Niinistö on myös maininnut että Suomi on muodotunut oleskelu yhteiskunnaksi, kun yhä pienempi joukko elättää yhä suurempaa joukkoa niitä, jotka ovat elämänurakseen valinneet Kelan ”nälkäluukut”. Velka on takaisin maksettava on karmivalla tavalla tullut toteen näytetyksi josta persutkin ovat paasanneet.
Muistan hyvin kun Niinistö virkakaudellaan sanoi, että Halla-ahon tulisi nöyrtyä julkiseen anteeksipyyntöön aikaisemmista kirjoituksistaan, vaikka hän oli jo rangaistuksensa kärsinyt. Nyt on Jussi maan toiseksi korkeimmalla vakanssilla nuija kädessä valvomassa, että kansanedustajat noudattavat eduskunnan etikettejä. Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajuuskin lähensi Jussia Sauliin. Niinistö näytteli silloinkin varmasti keskeistä roolia, kun Halla-ahon perussuomalaiset potkittiin pois Sipilän/Orpon hallituksesta.
Nyt PerusS on hallituksen kantava voima Suomen suunnan muuttamiseksi takaisin tolkun tilaan ja presidenttikin voisi hyvin sanoa, että naamio on riisuttu, kun persuista on tullut valtionhoito puolue hänen ennakkoluulojensa vastaisesti.
Jussista saataisiin oiva mies jatkamaan siitä mihin Sauli lopettaa, mutta laiva kääntyy hitaasti Suomalaisten ajatushautomoissa, kun vuosikymmenten aivopesu persu on paha persu on paha on muokkautunut ihmisten pääkeskukseen.
Mutta hyvä että Niinistökin koki vielä persuherätyksen ja vaikka Halla-ahosta ei varmasti minun toiveestani huolimatta presidenttiä leivotakkaan, niin perussuomalaiset ovat kuitenkin suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden yksi kantavista voimista puolustamassa Niinistön tolkun ja turvallisuuden linjaa.
Nyt olisi ensiarvoisen tärkeätä, että kaikki menevät äänestämään presidentin vaaleissa, ei äänestämään kenenkään puolesta, vaan äänestämään Haavistoa vastaan, olipa se kuka kandidaatti hyvänsä tästä muusta joukosta.
