Vaikka media on varmasti kysynyt Marinilta jo kaikkea maan ja taivaan väliltä, koskien hänen ”riekkumisiaan”, niin kukaan ei ole kuitenkaan kysynyt häneltä sitä kaikkein oleellisinta asiaa, että miksi ”Jeppe” juo ?
Sanotaan, että raskas työ vaatii raskaat huvit, mutta kun kyse on suomen pääministeristä, niin minun ymmärrykseni mukaan juuri sen vuoksi tulisi kyllä hillitä tanssijalan liiallista vipattamista ja jättää vähemmälle ”atmosfääristen” aineiden kanssa seurustelu.
Lehdet tiesivät kertoa, että kahdeksasta päivästä neljänä, hän on ollut viihteellä. Vaikka en haluakkaan olla minkään enkä kenenkään moraalinvartja, niin nyt sitä olen, kun kysymys on kuitenkin äidistä, jolla on pieni lapsi ja aviomies kotona, niin eikö silloin varsinkin ole juhlanaihetta juhlia heidän kanssaan kotona yhteisen ajan merkeissä ja viettää niinsanottua laatuaikaa silloin, kun aikataulu siihen antaa mahdollisuuden.
Juopunut ei ole koskaan selvän väärtti, vaikka olisi kuinka paljon juovuksissa. (arvin aforismi)
Nytkin Marinin puolustelijat ja hänen ymmärtäjänsä sanovat, että onhan suomessa johtavassa poliittisessa asemassa olevat osanneet aina ottaa kuppia ja ei ole niinsanoakseni lasiin syljetty, mutta minä kysyn nyt, että perinteetkö sitten Marinia velvoittaa, olla valtiomiehenä valtiomiesten joukossa.
Siinä on aina vaaransa jos ja kun ja tässä tapauksessa kun, henkilö nousee raketin lailla kansakunnan kaapinpäälle kaikkien ihailemaksi kauniiksi ja rohkeeksi, niin vaarana on kuten nyt on käynyt, että jos keltainen neste on noussut yläkertaan, niin se ei ole hyvä kenenkään kannalta, siinä hukkuu kontrolli ja harkintakyky ja todellisuuden taju heittää härän pyllyä.
Mutta vaikka olisi miten korkeassa asemassa ja kuinka palvottu hyvänsä, niin on yksi kuningas kuitenkin, jolle ei kenenkään tule antaa elämänsä suitsia ja se on kuningas alkoholi, kun sille antaa pikkusormensa, niin kuin huomaamatta se onkin jo vienyt koko käden ja sitä rataa…..
Toivon totisesti että olen väärässä, en suomen kansan vaan Marinin itsensä takia.
Nyt olisi pääministeri voinut olla vaikka Saksassa kannustamassa nuoriamme, jotka suomen liput hartioillaan ja siniristilipulle antavat kunniaa omilla suorituksillaan ja ovat esimerkkinä lapsillemme.