Yleisötapahtumien vastuullisuudesta

Japanin pop-kulttuurin harrastajien yleisötapahtumien kentälle palannut, kaupallisesti järjestetty Animecon World -tapahtuma on herättänyt närää jo lukuisin tavoin. Lukuisista heidän virheistään omaan nenääni osui kuitenkin eniten heidän väite ympäristövastuullisuudesta, joka on emävale. Vastuullisuus on monimutkainen ja vaikea, mutta äärimmäisen kiehtova aihe johon haluan tarttua. Avaan tässä hieman niitä tapoja, joilla alan tunnetuimmat, epäkaupalliset tapahtumat ovat asiaa lähestyneet.

Termi venyy laidasta laitaan

Olen keväällä työstänyt tutkimusta tietotekniikan vastuullisuudesta ja yksin siitä tuli pelkkiä päätason otsikoita useita kymmeniä. Asiaan liittyy ihmisiä ja laitteita, palveluja ja konsepteja, lainsäädäntöä, hyviä käytäntöjä, tieteellisesti päteviä laskentakeinoja sekä arvopohjaisia valintoja. Etenkin isommat yritykset tarvitsevat vastuullisuuden toteutukseen ulkoisia sertifiointeja ja selvityksiä. Vastuullisuutta voi kuitenkin toteuttaa aivan jokainen yksilö ja yhteisö. On hyvä ymmärtää mitkä teot ovat merkityksellisimpiä, mutta ei kannata murehtia vaikka monimutkaisimpiin laskelmiin ei olisikaan rahkeita. Vastaavasti on myös hyvä muistaa sudenkuopat. Ikävänä esimerkkinämme toimivassa animecon worldissa vastuullisuusväitteet pohjautuvat päästökompensaatioon, joka on verrattain ongelmallinen konsepti.

Sosiaalisesta vastuullisuudesta saa yksin kirjoitettua paljon. Se on ihmisistä välittämistä, erilaisuuden hyväksymistä, turvallisen kokemuksen luomista niin kävijöille kuin vapaaehtoisillekin. Tämä on äärimmäisen laaja aihe ja myös sellainen, jossa tapahtumat alati sparraavat toisiaan sekä sisäisten että kävijälähtöisten ideoiden pohjalta. En mene siihen syvemmin, sillä aiheesta on paljon parempia osaajia, ja jutusta tulisi äkkiä meripeninkulman mittainen.

Ympäristövastuu

Ympäristövastuun osalta conitapahtumat ovat mielestäni tehneet oikeita liikkeitä. Yksi sen kulma on kiertotalous. Tapahtumat lainaavat tarvikkeita toinen toisilleen ja pyrkivät kasvattamaan käyttöastetta. Moni tarvikkeista on alun perinkin hankittu tai saatu käytettynä tai muutoin epäkuranttina. Lopputuloksena jokaisen tapahtuman ei tarvitse hankkia samoja tarpeita, ainakaan kaikkea. Usein liikkuvia tavaroita ovat vaikkapa järjestyksenvalvojien liivit, A-kyltit, kahvinkeittimet, erinäiset työkalut, jatkojohdot, toimistotarvikkeet ja lukuisat muut pientarvikkeet.

Tieto- ja av-tekniikan vastuullisuus on itselleni tärkein aihe. Leijonaosa tarvittavaa tekniikkaa on kiertotalouslähtöistä. Ne on saatu yrityksiltä lahjoituksina, kunnostettu ja laitettu yleiseen lainapooliin conien, larppien ja muiden epäkaupallisten toimijoiden käytettäväksi. Joukossa on läppäreitä, näyttöjä, kameroita, valoja, mikrofoneja, äänentoistolaitteita ja muuta. Läppäri on hyvä esimerkki avata paremmin: kun sitä ei enää poolissa tarvita, se kunnostetaan vielä kerran ja lahjoitetaan kolmannelle sektorille, esimerkiksi sosiaalitoimien kautta vähävaraisten käyttöön. Tämän myötä käyttöikä laitteilla pyörii kymmenen vuoden paremmalla puolella. Elektroniikkaromua tulee hyvin vähän. Valitettavasti mobiililaitteille ikä jää vielä tätä lyhyemmäksi, mutta EU:n korjattavuutta vaativien asetusten voi toivoa parantavan tilannetta.

Verkkopalvelut kuluttavat myös resursseja. Verkkopalveluiden vastuullisuus on verrattain uusi trendi, josta laajempaa tutkimusta on tehnyt lähinnä Greenpeace. En lupaa tai kiellä ettenkö saattaisi tästä aiheesta julkistaa materiaalia joskus tulevaisuudessa. Em. animecon world -tapahtuman päätös käyttää kaikkein ympäristövastuuttominta toimijaa verkkosivujensa toteutukseen oli ensimmäinen varma merkki heidän vilpillisyydestään. Pääosa maamme conitapahtumista käyttää kotimaisia palveluntarjoajia ja puhdasta energiaa. Kotimaisuus parantaa myös tietosuojan vastuullisuutta. Lisäksi verkkopalvelun taustalla olevien laitteiden käyttöikää hilataan yhä pidemmäksi. Hyvä osa tapahtumissa käytettävistä verkkolaitteista ovat kiertotalouslähtöisiä, pohjautuen kotimaisten konesalioperaattorien lahjoituksiin.

Pilvipalveluitakin conit toki käyttävät, joista merkittävin tarjoaja on Google. Googlen työtä ympäristövastuun pidetään laajalti suurista toimijoista parhaana sekä jatkuvaa kehitystä positiivisena. Googlea voi myös kehua sosiaalisesta vastuullisuudesta, sillä moni heidän kaupallinen palvelu on saatavilla maksutta epäkaupallisten toimijoiden käyttöön.

Kiertotalous tuo myös sosiaalista vastuullisuutta merkittävien kulusäästöjen muodossa: koska voiton tavoittelu ei yhdistykselle kuulu, kulusäästöt näkyvät aina lopulta pääsylippujen hinnoissa.

Kertakäyttötavaran vähentäminen

Valitettavasti kertakäyttötavaraakin on. Nestehukan välttäminen kävijöissä on kriittisen tärkeä osa sosiaalista vastuullisuutta, mutta sen kääntöpuolena on ympäristövastuun kärsiminen kertakäyttömukien muodossa. Omien juomapullojen tuomiseen rohkaistaan, mutta muutos vie aikansa. Vapaaehtoisia rohkaistaan tuomaan omat mukit matkaan. Ohjelmalehdet ovat toinen ikävä kertakäyttötuote, mutta yleisön halukkuus siirtyä sähköisiin versioihin ei ole suurenmoinen. Sähköisen ohjelmalehden suosion kasvattaminen on kuitenkin mahdollista. Tämän vuoden Tampere Kuplii -sarjakuvafestareilla iso viestintäkampanja sähköisen ohjelmalehden puolesta tuotti pieniä, mutta havaittavia merkkejä muutoksen mahdollisuudesta. Painosmääriä voisi kenties hieman tarkastaa alaspäin lähitulevaisuudessa.

Muilta osin paperin määrää on kohtuullisesti pyritty vähentämään. Laminointia on myös ainakin Tampere Kuplii- ja Tracon-tapahtumissa vähennetty pieneen murto-osaan muutaman vuoden aikana, käyttämällä hieman paksumpaa paperia ja rajaamalla laminointi vain ulkokäyttöön tuleviin tarpeisiin. Osa tällaisista lapuista, kuten opasteet ja ohjeet, on uusiokäytettäviä. Sen sijaan esimerkiksi kilpailijoiden numerolaput ovat kertakäyttöisiä. Kertakäyttöisiä ovat myös muoville tulostetut vapaaehtoisten tunnisteet ”badget”, joihin ei ole vielä löytynyt realistista vaihtoehtoa. Muovikorttien hävikin pienentämisessä on kuitenkin nähty positiivista kehitystä. Tässäkin sosiaalinen ja ympäristökulma haasvat toisensa, sillä selkeät tunnisteet ovat osa vastuullista turvallisuussuunnittelua.

Kumppanivastuu

Yleisötapahtumaa ei rakenneta yksin. Isoimpien tapahtumien suurin kuluerä ovat tilat ja sen palvelut, jolloin kumppanina on laitoksia kuten Messukeskus, Sibeliustalo tai Tampere-talo. Tilojen osalta valinnanvara on pieni, mutta toisaalta vastuullisuus on näillä pääpiirteittäin hyvässä mallissa. Tämän ulkopuolella tulevat vaikkapa painotalot, joissa pyritään yhä enemmän käyttämään vastuun ymmärtäviä kotimaisia toimijoita. Otan vapauden kehua tamperelaista PK-Painoa tässä kohtaa. Sanoisin, että kumppaniyhteydet ovat yksi kohta, jossa coneilla on mahdollisuus kehittyä. Helppo idea on vaikkapa vastuullisuuskysymysten esittäminen rutiniiniomaisestikin kaikille potentiaalisille tavaran ja palvelun toimittajille.

Kansainvälisissä kumppanuuksissa on tullut osumaa. Cosplayn mm-kilpailuja järjestävä World Cosplay Summit on saanut reilusti lunta tupaan aloitettuaan äärimmäisen vastenmielisen yhteistyön Saudi-Arabian kanssa. Kyse on urheilupesuun verrattavasta toiminnasta. Suomen mm-karsintoja hoitava Tracon on nostanut aiheen esille ja on selvää että pyykkiä ei ole vielä pesty, ei Suomessa eikä globaalisti. Keskimäärin kansainvälisen yhteistyön ongelmat ovat olleet melko pieniä vastuullisuuskulmasta katsoen, mutta huomio ei saa herpaantua vastakaan. Yhdysvalloissa kuohunta aiheen ympärillä on yleisempää, yleensä keskittyen tapahtumaan kutsuttuihin kunniavieraisiin.

Kehittyvä vastuullisuus

Vuonna 2002-2003 Suomen cosplayhteisö kokoontui ja keskustelunaiheisiin nostettiin mm. eri sukupuolivähemmistöjen huomiointi. Conien ulkopuolinen tapahtumakenttä seurasi viisitoista vuotta perässä. Häirintäyhdyshenkilöiden käytössä oltiin myös etunenässä ja lainatarvikkeiden yhteiskäyttöä aloitettiin jo vuonna 2005. Monta asiaa on tehty oikein, mutta edelläkävijyyden ylläpitäminen vaatii työtä. Tällä hetkellä paljon on verkkoja vesillä etenkin turvallisemman tapahtuman suunnittelussa. Viime päivät myös osoittavat, että halua suorituksen parantamiseen on reilusti.

Minulla on perusteltu syy uskoa, että vastuullisuustyö epäkaupallisten conien parissa jatkuu tehokkaasti. Perustelen tätä ennen kaikkea yhdellä syyllä. Vastuullisuus on asia, jota pyöristysvirheellä kaikki tapahtumien tekijät haluavat kehittää. Se on positiivinen haaste, jonka onnistumisista tulee hyvä mieli.

Paskiaisen sananvapaus

Kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) mielipiteet ovat ikäviä. Hänestä jää kuva henkilönä, joka ei lainkaan pahastu loukkaavien ilmaisujen käytöstä. Kenties suun peseminen saippualla auttaisi. Yhtä kaikki, totean kaksi asiaa: En pidä Mäenpään mielipiteistä mutta puolustan yksiselitteisesti hänen oikeutta niihin.

Toki kutsun voi perua

Tietenkin tapahtuma voi perua esitetyn kutsun. Voidaan toki kysyä miksi kutsu alunperin edes esitettiin, koska hänen mielipiteensä olivat hyvin tunnettuja jo ennalta. Mielestäni perustelut siihen, ettei häntä kutsuta ovat täysin päteviä. Sen sijaan perusteet viime minuutin linjanmuutokseen ovat järjestäjiltä hataria, hutiloituja ja opportunistisia. Tuo oli huonosti hallittua PR:ää.

Monet tapahtumien järjestäjät ovat sen sijaan riemuissaan, koska heidän silmissään Mäenpäällä on sangen ikäviä mielipiteitä ja häntä on helppo vihata. Kyllä, hänellä on sangen ikäviä mielipiteitä. Ongelma vaan on, että tähän kelkkaan hypätessä lasten osuus pesuvedestä on huolestuttavan korkea. Ovatpa eräät poliittiset aktiivit ehdotelleet Provinssin esimerkin perässä että tapahtumista voisi heitellä pihalle myös ikävää mieltä olevia kävijöitä, tekijöitä ja muitakin. Nauraisin tuolle jos se olisi mustaa huumoria, mutta jotkut näyttävät olevan aika vakavissaan. Kieltäydyn linkkaamasta lähteisiin, koska en halua maalittaa ketään – etenkin kun uskon monilla heistä olevan ihan oikeasti vilpittömän hyvät motiivit. Ongelma ei ole sydämen asennossa, vaan lapuissa silmillä. Jos säännöt ovat eri ”hyviksille” ja ”pahiksille”, olemme tukevasti jokaisen historian diktatuurin alkukappaleilla.

Tapahtumien on oltava turvallisia

Näin 25+ vuotta yleisötapahtumia järjestäneenä pidän tapahtumien kulmakivenä turvallisuuden tunnetta kävijöille. Sen toteutumisessa on paljon maalaisjärkeä. Ohjeista kävijöitä käyttäytymään kohteliaasti toisiaan kohtaan ja kirjaa se järjestyssääntöihin. Varmista, että järjestyksenvalvojia on tarpeeksi ja he ovat fiksuja. Tee asialliset opasteet. Hoida asiakaspalvelu säntillisesti. Huolehdi ensiavusta. Auta hätään joutunutta kävijää. On myös hyvä idea tehdä vetää rajat siihen, minkälaisia työläisiä/vapaaehtoisia paikalle otetaan, esimerkiksi kieltämällä väkivalta- tai seksuaalirikostuomion saaneita osallistumasta. Se, mitä nykyään kirjoitetaan esimerkillisen selkeästi turvallisemman tilan periaatteissa, on lopulta vain uusi painos ajattomista neuvoista. Ole ihminen toiselle ihmiselle.

On päivänselvää, että vaikkapa toisen kävijän seksuaalisuutta tai ulkonäköä loukkaavaa kommenttia heittävä kävijä (tai järjestäjä!) ohjataan tapahtuman ovesta ulos. Sääntöjen rikkomisen on johdettava tarvittaessa seurauksiin, tai säännöillä ei ole arvoa. Siinä kohtaa on aivan sama olisiko sääntöjen rikkoja kansanedustaja vai kukkakauppias, herra, rouva tai joku muu, nimeltään Mäenpää tai Istvan Pölöstnik. Korostettakoon, että Mäenpäätä ei ole syytetty tapahtuman sääntöjen rikkomisesta. Status ei kuitenkaan tee immuuniksi säännöille. Olen todistanut, kun kunnia-arvoinen vieraskin talutetaan tapahtumasta ulos järjestyssääntöjen rikkomisen vuoksi. Juuri niin pitää toimia.

Tapahtumien on oltava monimuotoisia

Väitän, että minulla on liian pitkä kokemus ns. cancel-kulttuurista tapahtumien ympärillä. Minua on koitettu savustaa pihalle useista tapahtumista, kymmeniä kertoja. Joissain tapauksissa allekirjoitan kriitikoiden huolet ja tiedostan että sanomani ovat olleet surkeita. Näitä pyysin anteeksi. Joissain tapauksissa savustusoperaatio on ollut niin säälittävää pelleilyä ettei tosikaan. Nämä tapahtumat ovat yhä mielessäni ikävinä, ennen kaikkea siksi että niin moni kollega joutui näkemään tarpeetonta vaivaa ja murhetta. Olisin jättänyt monen mielipiteeni ilmaisematta vain siksi, että olisin säästänyt tuttavat siltä sopalta.

Toisaalta tiedän, että monissa tapahtumissa on järjestäjien pöydässä melkoisen lavea aatekirjo. Persu, kansallismielinen, demari, antifasisti, vihreä, aseharrastaja, pasifisti. Vuosikymmen sitten ihmiset olivat hyvin avoimia näistä erilaisuuksistaan. Se johti upeaan yhteistyöhön, ymmärrykseen ja lopulta siihen, että tapahtumasta tuli turvallinen kohtaamispaikka myös kävijöille yli aaterajojen. Tänä päivänä yhä useampi pitää mielipiteensä ominaan ja salailee aatteitaan, pelätessään seurauksia vain siksi, että hänellä on mielipiteitä. Se on surkea juttu tapahtumille, yhteiskunnalle, demokratialle ja tulevaisuudelle. Tarvitsemme enemmän rauhanomaisia kohtaamisia, emme vähemmän. Uskokaa kun sanon tämän: tulipunaisin antifasisti ja jäyhin kansallismielinen voivat monissa tapahtumissa istua sulassa sovussa vierekkäin ja tulla aivan hyvin juttuun – jos vain päätämme suvaita näin tapahtuvan.

Väärä valinta

Provinssi tuskin rikkoi mitään lakeja, mutta yhteiskuntaa he rikkoivat. Heillä olisi ollut tilaisuus pelata asiaa Voltairen (et.al.) hengessä, mutta he päättivät että lihava riita on parempaa bisnestä kuin laiha rauha. Heillä oli täysi oikeus päätökseensä, mutta se oli typerä, haitallinen, tuhoisa. Näin tehden he nostivat Mäenpään aivan liian monessa piirissä sankariksi ja sananvapaustaistelun ikoniksi – asema, johon hän ei mielestäni sovellu erityisen hyvin.

Tällä hetkellä Provinssin järjestäjiä pommitetaan vähintään ala-arvoisella, usein myös törkeästi lainvastaisella vihapostilla, Mäenpäälle rakennetaan patsasta ja ajatuspoliisien hankkimista tapahtumien suunnitellaan vimmatusti. Onko tämä nyt jukolauta se mitä kukaan haluaa? Vastaan: ei ole. Kuten pari kappaletta sitten sanoin: tarvitsemme enemmän rauhanomaisia kohtaamisia, enemmän siltoja yli aaterajojen. Se ei ole vastakohta turvallisille tapahtumille, vaan turvallisten tapahtumien luoma mahdollisuus. Nyt tarkkana!

Fantasia- ja scifikirjallisuutta Tampereella

On maksamattoman tapahtumamainoksen vuoro. Scifi- ja fantasiakirjallisuustapahtuma Finncon palaa ensi viikonloppuna vihdoin Tampereelle, koronan takia poikkeuksellisen pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Tapahtuma pidetään Tampereen Yliopiston keskustakampuksella (se wanha tuttu yliopiston päärakennus) ja sinne on vapaa pääsy.

Historiaa ja tulevaisuutta

Finnconilla on kiitettävän pitkä historia joka ulottuu vuoteen 1986 asti. 1990-luvulta alkaen se on kiertänyt aktiivisesti Suomea, useimmiten pk-seudun, Turun, Jyväskylän ja Tampereen välissä. Vuosien varrella se on nähnyt monia muotoja ja kiintoisia kunniavieraita. Ohjelmaa on välillä formaalin akateeminen luento ja riemullisen vapaamuotoiset kilpailut sekä työpajat. Kun genreinä ovat fantasia ja scifi, aiheeseen nousevat niin perinteiset kuin alati uudetkin lajin ilmentymiset juuri tässä ajassa.

Kirja on ikuinen, mutta sen ympärillä tapahtuu. TV-sarjat ja elokuvat ovat tuttua juttua, mutta yhä enemmän pitää keskustella myös peleistä, somesta ja fanitaiteen alati kehittyvistä muodoista. Oman ajan aiheiden heijastaminen on tyypillistä genrelle, joka näkyy useallakin tapaa. Toisaalta scifi on hyvä tapa käsitellä tämän ajanhetken yhteiskunnallisia ja globaaleja haasteita. Toisaalta tieteen kehittyminen tarjoaa aina uusia ns. vakavan scifin (hard scifi) materiaaleja, kuten toisaalta myös uusia haasteita spekulatiiviselle puolelle. Ja kun tulevaisuudesta on saatu mehut irti, muistetaan historiaa – Kalevalasta ammennetaan tänäkin päivänä irti uutta materiaalia fantasian tueksi.

Vakava voi olla myös hauskaa, tai sitten sen ei tarvitse olla lainkaan vakavaa. Vuosia sitten naurunhörähdyksiltä ei voinut välttyä, kun kovan tieteen asiantuntija kävi läpi kuuhun laskeutumisen salaliittoteorioita ja ampui ne palasiksi yksi kerrallaan. Juuri tässä Finncon onnistuu usein: timantinkovasta tieteestä tehdään kaikille sopivaa nautittavaa, josta voi saada elämyksiä ilman pisaraakaan akateemista taustaa. Tänä vuonna aiheista löytyy vaikkapa avaruusalusten moottoreita, aikamatkustusta, siirtokuntia vierailla planeetoilla, ihmissusien mytologiaa, alkemian historiaa ja… noh, tuollahan ne lukevat.

Välissä voi nauttia kuorolaulusta, naamiaisista tai vaikkapa keskiaikaisen tanssin näytöksistä. Jos tekee mieli paeta hetkeksi yliopistolta, voi aina harjoittaa oheisohjelmaa. Luonnollisesti iltajuhliakin on tiedossa.

Finncon 2023, 7.-9. heinäkuuta, järjestää Finncon-yhdistys ry lukuisten vapaaehtoisten voimin. Allekirjoittanut on yksi heistä.

Conit verkkoon osa 9: kertaus

Conit verkkoon -blogisarja käsittelee yleisötapahtumien, kansankielellä conien, muuntautumista verkkotapahtumiksi koronakriisin keskellä. Tässä osassa tiivistetään sarjan sisältö. Sarja päättyy.

Tuumasta toimeen siis

Kerätäänpä yhteen tässä opitut asiat vielä tiiviinä pakettina.

Epätietoisuus on todellinen haaste. Ihmisen mieli on haasteellisina aikoina herkällä ja on hyvä huomioida tämä tekijöitä ja apureita etsiessä. Epätietoisuuden vähentäminen madaltaa kynnystä.

Valitse tiimi sen mukaan kenellä on intoa nettitapahtuman tekoon. Se ei välttämättä ole sama tiimi kuin perinteisellä tapahtumalla. Ole ymmärtäväinen – kaikki eivät voi, osaa tai halua tehdä nettitapahtumaa vaan kaipaavat perinteistä. Ethän unohda heitä sitten, kun suuria kokoontumisia voi taas järjestää.

Tee linjanvedot nettitapahtuman luonteesta ja mittakaavasta. Päätä suuret linjat ensin pienellä ryhmällä ja lähde sitten täyttämään sopivaa formaattia. Voit toki joustaa hyvien ehdotusten tullessa esiin, mutta älä tarjoa sisällön tuottajille vain tyhjää pöytää.

Laske rahat ja huomioi toiminnan jatkuvat menot sekä tulojen katoaminen. Selvitä, voitko paikata tilannetta nettitapahtumaan sopivilla sponsoreilla. Muista huolehtia tekijänoikeusmaksuista.

Harkitse uutta lähestymiskulmaa. Ehkäpä nettitapahtuman ei tarvitse olla perutun fyysisen tapahtuman korvike, vaan se voi olla täysin irtonainen projekti? Käytä tilaisuutta hyväksesi uusien asioiden kokeilemiseen.

Tunne yleisösi ja kaiva vanhat kyselytulokset esiin. Muista, kenelle lähetystä teet ja valitse niin sisältö kuin työkalutkin heidät tuntien.

Laita tekniikka palvelemaan, ei määrittämään. Varmista lähetyksen äänenlaatu. Pyri järjestämään valmiita sijainteja ohjelmien taltioinnille tai lähetykselle, mutta varaudu auttamaan myös kotoa ohjelmiaan tuottavia.

Turvaa tapaamiset, käytä järjestyksenvalvojien osaamista ja varmista että isommat kuvaussessiot tapahtuvat turvallisesti. Muista vastuukysymykset ja pyri estämään ongelmat jo kaukaa ennalta.

Varaudu tapahtumatauon jatkoon. Aivan viime hetken tiedot kertovat, että moni alalla toimiva organisaatio varautuu isoimpien tapahtumien kieltoon vielä pitkälle ensi vuoteen. Lähteeksi toimijat siteeraavat julkishallinnolta saatuja tietoja. Toki hyvässä lykyssä näin ei ole, mutta varautua kannattaa.

Niin ja toki, pidä hauskaa. Väitän kovalla kokemuksella, että nettitapahtuman tekemisestä saa myös mielen iloiseksi siinä missä perinteisen fyysisen kokoontumisenkin tekemisellä. Puhumme kuitenkin harrastuksesta tässä ja harrastusta tehdään hyvän mielen vuoksi. Kriisi tai ei, ole huoleti, hyvää mieltä on yhä tarjolla.

Sarja ilmestyy ladattavaksi

Tämä blogisarja ilmestyy Säätöyhteisö B2 ry:n sivuille ladattavaksi PDF-muodossa, mutta se pysyy yhä myös blogina. Mikäli kokemukset lähiaikojen varrelta antavat osviittaa, harkitaan myös laajennetun painoksen tekemistä myöhemmin. Latauslinkki lisätään tähän sekä aloitusartikkeliin viikon päästä eli 7.6.2020, ja ilmoitan asiasta myös Twitterissä.

Blogisarjan tekstiä saa käyttää edelleen käyttöehdoin CC-BY-4.0-FI. Toisin sanoen, voit jakaa sisältöä edelleen, kunhan lähde mainitaan.

 

Blogissarjan selaus:
<<< edellinen osa: Turvallisuus

Conit verkkoon osa 8: turvallisuus

Conit verkkoon -blogisarja käsittelee yleisötapahtumien, kansankielellä conien, muuntautumista verkkotapahtumiksi koronakriisin keskellä. Uusi osa ilmestyy joka toinen päivä. Tässä osassa käydään läpi turvallisuusnäkökulmia lähetyssijaintien osalta.

Turvaa fyysiset tapaamiset

Mikäli järjestät paria henkeä suurempia tapaamisia, esimerkiksi lavaohjelman kuvauksia tai vastaavia, muista kiinnittää huomiota turvallisuuteen. Vaikka ihmismäärä jäisikin vain muutamaan kymmeneen, on ajankohtaisten varotoimien huomiointi vähintäänkin hyvä ajatus, mutta todennäköisesti myös hyvä tapa madaltaa osallistumisen kynnystä. Muista myös vastuukysymykset, sekä juridisen vastuun että mainehaittojen hallinnan osalta. Mikäli vain mitenkään mahdollista, käytä hyväksesi järjestyksenvalvojien osaamista pienessäkin mittakaavassa. Vaikka tapahtuma olisi liian pieni järjestyksenvalvojien asettamiselle tehtävään poliisin määräyksellä, heidän osaamista kannattaa silti hyödyntää.

Varmista tarvittavat suojatarvikkeet paikan päälle. Tilanteesta riippuen esille tulee tärkeimpänä käsien pesu ja/tai desinfiointi, lisäksi apuna voivat olla hengityssuojaimet sekä mahdolliset fyysiset erottimet, kuten pleksit. Kertakäyttöiset FFP2-hengityssuojaimet ovat helppo ratkaisu pieniin tarpeisiin. Kasvovisiirit ovat myös hyvä optio ja näiden askarteleminen sujuu myös omatoimisesti 3D-tulostimen ja piirtoheitinkalvon avulla. Kertakäyttöiset suojakäsineet ovat myös edullinen apu.

Pohdi tilojen käyttöä ja panosta normaaliakin enemmän opastukseen. Turvavälit ovat tila-asioiden A ja O, joten varmista että niiden noudattaminen onnistuu vaivattomasti ja ongelmatilanteet voidaan havainnoida nopeasti. Mikäli paikalle saapuvien henkilöiden määrässä on epävarmuutta, suunnittele kipurajat ja vaihtoehtoiset suunnitelmat.

Huolehdi siivouksesta. Varmista, että kertakäyttöiset suojavälineet, mukit, nenäliinat ja vastaavat menevät suoraan roskiin. Mikäli käytössä on tarvikkeita ja laitteita, joita käyttää useampi henkilö, tulee näiden desinfiointiin myös panostaa. Tähän voi käyttää esimerkiksi etanolipohjaisia desinfiointispray-tuotteita.

Hiemankin suuremmalla väkijoukolla on hyvä, että vastuu turvallisuusasioiden hoidosta on nimetyllä henkilöllä tai ryhmällä, mieluiten tehtävään asetetulla järjestyksenvalvojalla tai ainakin järjestyksenvalvojakoulutuksen käyneellä henkilöllä. Näin kukaan ei joudu epäkiitolliseen asemaan, jossa pitää puntaroida ajankäyttöään vaikkapa verkkolähetyksen tekniikan pystyssä pysymisen ja turvajärjestelyjen toteutumisen välillä. Mahdollisuuksien mukaan tällaisten henkilöiden tulisi olla myös näkyviä, esimerkiksi huomio- tai järjestyksenvalvojaliivien avulla. Pelkkä turvallisuudesta vastaavien henkilöiden selkeä näkyvyys rauhoittaa tilannetta ja vähentää huolia.

Hyvä ennakointi tukee turvallisuutta

Isoin osa turvallisuudesta on tehty jo ennalta. Koska haaste ja huoli ovat yhteisiä, on mielekästä myös paneutua turvallisuuden aiheisiin ennalta.

Varmista, että paikalle ei saavu henkilöitä, joilla ei ole ehdottoman välttämätöntä tarvetta olla mukana fyysisesti. Korosta, että kaikki työ on yhtä tärkeää, niin turvallisesti etänä tehty kuin paikan päällä suoritettava. Varmista, että paikan päälle tulemisesta ei tule minkään asteen kunnian mittaria.

Mahdollisuuksien mukaan on eduksi, että kaikki paikalle saapuvat ovat ainakin edellisen viikon ajan tarkkailleet omaa olotilaansa ja pyrkineet välttämään kaikkea mahdollista fyysistä kontaktia.

Turvallisuudesta vastaava henkilö voi edesauttaa kuvaustapahtuman turvallista sujumista järjestämällä kaikille osallistujille etukäteen neuvonta- ja keskustelutilaisuuden verkon välityksellä. Keskustelkaa matalalla kynnyksellä huolista, niiden ratkaisuista, sekä tavoista parantaa omaa ja muiden turvallisuutta. Avoin ja turvallinen keskusteluilmapiiri on tärkeää ja jo itsessään tärkeä osa tulevan tapaamisen onnistumista.

 

Blogissarjan selaus:
<<< edellinen osa: Tekniikka (osa 2)
>>> seuraava (viimeinen) osa: Kertaus

Conit verkkoon osa 7: tekniikka jatkuu

Conit verkkoon -blogisarja käsittelee yleisötapahtumien, kansankielellä conien, muuntautumista verkkotapahtumiksi koronakriisin keskellä. Uusi osa ilmestyy joka toinen päivä. Tässä ja edellisessä osassa käydään läpi verkkolähetyksen teknistä toteutusta.

Neuvoja nettipaneeleihin

Edelliset huomiot äänen ja muiden faktoreiden osalta ovat toki tärkeitä myös tehdessä useamman henkilön keskusteluja verkon yli. Usean hengen keskinäiset videoneuvottelut on helppo lähettää suoraan verkkoon laajalle yleisölle, tai taltioida myöhemmin lähetettäväksi. Kun äänet ja tarvittaessa kuva ovat tyydyttävällä tasolla, pohdi mittakaavaa ja operatiivista toimintaa.

Mittakaava voi tuoda esille teknologisia rajoitteita. Useimmissa videopalaverijärjestelmissä vaateet laitteistolle kasvavat hieman kovemmiksi aina jokaisen uuden osallistujan myötä. Neljän hengen keskustelu sujuu keveilläkin laitteilla, mutta kymmentä lähestyessä voivat tietyt laitteet kompastella. Tässä kohtaa laitteiden ikä painaa hintaa enemmän, sillä teknologia videosignaalin tehokkaaseen käsittelyyn on rakennettu muutaman viime vuoden ajan myös edullisimpiin suoritin- ja grafiikkapiireihin. Vähän vanhempi tehokone voi hävitä suorituskyvyssä uudemmalle halpamallille. Jossain kohtaa jopa modernimpi tabletti tai kännykkä pesee erillisen tietokoneen, tosin pienemmällä määrällä käytettäviä ominaisuuksia. Etenkin jos osallistujien määrä ylittää puolen tusinaa, voi pientä kenraaliharjoitusta pitää erittäin suositeltavana.

Poliittisia paneelikeskusteluja seuranneet tuntevat päälle puhumisen jalon taidon. Se on sekavaa kokoonnuttaessa samaan huoneeseen, mutta nettilähetyksessä se on täysi kaaos. Hallitse ja jaa puheenvuoroja, joko keskustelemalla tai tarvittaessa ylläpitäjän työkaluin. Varaudu siihen, että jonkun osallistujan lähetys pätkii jossain välissä. Älä jää pitkäksi aikaa sitä murehtimaan etenkään suorassa lähetyksessä vaan siirry eteenpäin.

Viimeinen vinkki lienee jokaiselle nettipalaveriin osallistuneelle jo painunut mieleen pysyvästi, mutta olkoon kertaus opintojen äiti: kun et puhu, pidä mikrofonisi mykistettynä. Tämä yksinkertainen tapa on kovaa vauhtia sijoittamassa itseään osaksi ihmisen ikiaikaisia perusvaistoja.

Varmista luvat, harkitse lähetysalustaa

Tekijänoikeuskorvauksissa pätevät pitkälti samat säännöt kuin fyysisten tapahtumien videoinnissakin. Epäkaupalliset toimijat voivat musiikin osalta hyötyä Teoston mediapienluvan käytöstä. Mikäli lisensoitua materiaalia käytetään ohjelmassa runsaasti, voi varautua suurten alustojen, kuten Youtuben kanssa tuttuihin ongelmiin. Tähän ei valitettavasti ole kriisiaikanakaan sen parempia ratkaisuja, vaikka pientä ylimääräistä joustoa on tehtykin. Lopulta alustat eivät voi vaikuttaa lisenssejä hallinnoivien lobbausorganisaatioiden toimintaan.

Vaihtoehtona on käyttää omaa lähetysalustaa. Työmäärä on huomattavasti valmiita videoalustoja suurempi, mutta tällöin kukaan kolmas osapuoli ei valvo TO-asioiden hoitamista tai katkaise lähetystä epäillyn rikkeen tapauksessa. Ylimääräinen työmäärä tulee siis paitsi tekniikasta, myös suuremmasta vastuusta huolehtia kaikki lupa-asiat ja niiden selvitykset omatoimisesti. Oman lähetysalustan voi vuokrata täysin valmiina palveluna useilta eri toimijoilta, siihen voi ostaa pilvilähetyskapasiteettia suurilta pilviyrityksiltä kuten Microsoftilta, tai sen voi rakentaa omalle palvelinalustalle. Budjetti, katsojamäärä, oma osaaminen sekä makuasiat ratkaisevat tähän oikean valinnan. Tärkeintä on tiedostaa mahdollisuuksia olevan reilusti.

Varmista verkon riittävyys

Suomi lienee maailman parhaita paikkoja toteuttaa verkkolähetyksiä, sillä nopean yhteyden saa lähes mihin vaan. Muutamalla pienellä tarkistuksella välttää yleisimmät sudenkuopat, jotka pahimmillaan johtavat lähetyksen pätkimiseen tai laadun vaihteluun.

Etenkin kotoa tehtävien lähetysten osalla varmista, että samaa verkkoyhteyttä ei käytetä lähetyksen aikana muuhun paljon kapasiteettia vaativaan toimintaan. Jätä siis Netflix- tai Youtube-sessio myöhemmälle, kuten myös isojen päivitysten lataus. Sopu mahdollisten yhteyttä jakavien perheenjäsenten kanssa on helpompi tehdä etukäteen.

Etenkin jos käytössä on mobiiliyhteys tai kodin laajakaista, varmista yhteyden vakaus myös kotoa verkkoon päin vaikkapa Speedtest-ohjelmalla. Tee testi pariin kertaan eri aikoina. Katso, voitko siirtää antennia sivummalle. Joskus kiinteää 4G-reititintä paremman tuloksen saa jakamalla yhteyden kännykästä, sillä kännykän voi sijoittaa fiksummin. Varmista, ettei kännykän akku lopu kesken, sillä yhteyden jako vie hurjasti virtaa.

Jos lähetysnopeus verkkoon ei koskaan putoa alle viiden megabitin sekunnissa, olet turvallisilla vesillä. Yli kymmenen megabitin vauhtia tarvitaan harvoin, paitsi jos ylläpidät omaa lähetysalustan palvelinta (ks. ed. kohta). Tällöin vaatimukset ovat aivan eri mittaluokissa.

Youtube ja muut lähetysalustat tarjoavat valmiita työkaluja yhteysnopeuden testaamiseen. Voit näillä avuin varmistaa yhteyden vakauden, vaikka jo useampaa päivää ennen lähetystä.

Taustalla paljon, edustalla vähän

Kaikella todennäköisyydellä käytät aika monenlaisia teknologisia ratkaisuja ja palveluita lähetyksesi toteuttamiseen. Se on hyvinkin perusteltua pinnan alla, mutta katsojille on syytä tarjota yhtenäinen kokemus.

Etäosallistuminen paneeli- tai muuhun keskusteluun voidaan toteuttaa lukuisin eri tavoin: Kaupallisista vaikkapa Zoom, Microsoft Teams ja Google Meet tai avoimen lähdekoodin puolelta Jitsi Meet. Oikeaa vastausta ei ole, mutta valinta on syytä tehdä ajoissa. Jälleen kerran kyse on epätietoisuuden hälventämisestä: mikäli tarjoat ohjelmanpitäjälle valmiit vastaukset teknologiaan, siinä on hänelle vähemmän mietittävää. Jos ohjelmanpitäjä haluaa välttämättä toimia toisin, jousto kannattaa sallia.

Yleisön reaaliaikaiset kommentit voi toteuttaa joko videoalustalla suoraan (kuten Youtube) tai esimerkiksi moderoidulla Twitter-keskustelulla. Jälkimmäinen on suosittu tapa esimerkiksi Yleisradion lähetyksissä. Toki Twitterin voi korvata myös toisella ratkaisulla. Yleisön kommentit sopivissa kohdin suoraa lähetystä voivat piristää ja elävöittää tunnelmaa kaikille katsojille, kunhan välissä on moderointi, eivätkä kommentit näy taiteellisen sisällön päällä.

Lähetyksen viive voi johtaa tarpeeseen luoda useampia lähetysväyliä. Teknologiasta riippuen yleisö näkee tapahtumat 10-30 sekunnin viiveellä. Mikäli yleisön joukossa on ohjelmaan osallistuvia, jotka kutsutaan lähetykseen sen aikana, tämä viive voi luoda kohtuuttoman pöhköjä odotusvälejä lähetykseen. Tietyillä lähetystekniikoilla voi olla mahdollista tarjota rajatulle katsojajoukolle ns. ohituskaista, jossa viive saadaan painettua pariin sekuntiin.

Harjoitus tekee mestarin

Niin monta palasta kuin paketissa onkin, niistä jokainen on syytä testata huolella etukäteen. Tämäkään oppi ei ojaan kaada jatkonkaan varalta, sillä nettilähetyksistä on paljon iloa myös fyysisissä tapahtumissa. Myös hybriditilanteita tullee vielä pitkään vastaan: voit kenties pitää fyysisen tapahtuman, mutta ulkomaalaisia vieraita on vaikea saada. Nyt hankkimasi opit auttavat sinua toteuttamaan heidän virtuaalisen läsnäolon entistä paremmin.

 

Blogissarjan selaus:
<<< edellinen osa: Tekniikka (osa 1)
>>> seuraava osa: Turvallisuus

Conit verkkoon osa 6: tekniikka

Conit verkkoon -blogisarja käsittelee yleisötapahtumien, kansankielellä conien, muuntautumista verkkotapahtumiksi koronakriisin keskellä. Uusi osa ilmestyy joka toinen päivä. Tässä ja seuraavassa osassa käydään läpi verkkolähetyksen teknistä toteutusta.

Verkkotapahtuman voi tehdä teknisesti äärimmäisen helposti tai sen voi viedä juuri niin pitkälle kuin mielikuvitus ja/tai budjetti kantaa. Muista, että teknologia on työkalu, kuin vasara. Se ei luo tapahtumaasi, se vain tarjoaa tavan sen toteuttamiseen. Älä tee tapahtumaa teknologia edellä.

Oikea ratkaisu kävijöille

Jos lähetät ohjelmasi Youtubessa, voit olla melko varma, että lähes jokainen pystyy sitä katsomaan ongelmitta. Jos lähetyskanava on jokin muu esimerkiksi tekijänoikeussyistä, varmista että kävijäkuntasi pääsee siihen helposti käsiksi. Pyri järjestämään mahdollisuus lähetyksen katsomiseen uudelleen jälkikäteen. Jos tämä mahdollisuus on rajattu, jälleen esimerkiksi TO-syistä, ilmoita tästä ennakkoon selkeästi.

Pyri suosimaan ratkaisuja, joissa rekisteröintejä uusiin kolmannen osapuolten palveluihin ei edellytetä ainakaan ohjelman seuraamiseksi. Jos kävijöilläsi on jo oletusarvoisesti tunnus tiettyyn palveluun esimerkiksi tapahtumasi lipunmyyntiä varten, pohdi voitko käyttää tätä samaa tunnusta nettitapahtuman osallistumiseen siltä osin, kun kirjautumista tarvitaan.

Pohdi mitä sosiaalisen medioiden palveluita kävijäsi käyttävät eniten ja mieti, voitko järjestää reaaliaikaisen kommentoinnin eli ns. virtuaaliaplodien jaon tähän palveluun. Jos järjestäjät ja kävijät ovat kovinkin eri palveluiden käyttäjiä, somepöhinä voi jäädä kovin pieneksi nettitapahtuman aikana ja se väkisinkin leikkaa tunnelmaa.

Investoi vähät resurssit tärkeimpiin

Ääni. Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvailla tärkeintä nettilähetysten teknistä aspektia, se on tuossa. Mitkään propit, kamerajärjestelmät tai mukaansatempaavat nettipalvelut eivät auta, jos äänenlaatu on huono. Vastaavasti jos äänenlaatu on hyvä, se voi pelastaa muutoin kompastelevan lähetyksen, sillä ainakin ohjelmaa voi tällöin seurata. Nykymarkkinoilla hyvä äänenlaatu ei edellytä suuria investointeja, mutta huomiota siihen kannattaa kiinnittää. Puhuttaessa kuluttajatason ja –hintaluokan tekniikasta, yksi nyrkkisääntö vie pitkälle: luota langalliseen langattoman sijaan. Langaton äänen siirto kuluttajalaitteissa on suunniteltu puheluihin eikä lähetyksiin, siinä missä edukaskin langallinen mikrofoni voi pystyä erinomaiseen laatuun.

Kuvan osalta järkevää on vetää sopiva linja siihen, paljonko kuvanlaatua tarvitset. Huipputarkat 4K/UHD-lähetykset sujuvat nykyään jo monilla laitteilla, mutta se tuo harvoin mitään tuntuvaa etua hieman keveämpiin vaihtoehtoihin verrattuna. Koska katsojasi todennäköisesti ovat melko heterogeenisiä, erilaisin laittein ja erilaisin yhteysnopeuksin, voit aivan hyvin tehdä mielekkään kompromissin. Perustason teräväpiirto eli teknisesti 720p30 (tai p60) on lähtökohtaisesti täysin riittävä ja sen katselu sujuu laiskemmillakin yhteyksillä. Myös lähetysnopeus on kohtuullinen, tarkoittaen että lähetyksen voi suorittaa hitaammankin yhteyden perästä, kunhan yhteys on vakaa.

Mikäli rakennat yhtä tai useampaa lähetyssijaintia verkkotapahtumalle, eikä kaikki tapahdu ihmisten kotoa käsin, pieni taiteellinen silmä pelastaa. Pienet propit, koristeet, värit, kankaat, rollupit tai printit taustalle ovat edullisia tapoja luoda lisää persoonallisuutta ja ammattimaisuutta lähetykseen. Useamman kameran käyttö ja kuvakulmien vaihtelu luo myös pientä iloa sopivasti käytettynä. Lisäkameroihin ei tarvitse käyttää merkittäviä budjetteja, esimerkiksi käytöstä jo poistetut vanhat videokamerat voivat toimia apukameroina. Jopa kännykällä voi tehdä paljon.

Neuvoja kotistudioille

Vähänkin pidemmän sisällön tuottaminen sujuu aina parhaiten erikseen suunnitellussa yhteisessä nauhoitussijainnissa, oli se sitten sisätiloissa tai ulkona. Asioita on voinut harjoitella ja testata, siten löytäen jo ennalta ongelmat vaikkapa juuri äänen laadussa. Myös ohjelmanpitäjälle ns. valmiiseen pöytään astuminen on monin tavoin paljon helpompaa. Tässäkin asiassa matala kynnys vähentää epävarmuutta ja helpottaa osallistumista.

Koska osa sisällöstä kuitenkin tuotetaan kotistudioilta käsin, pyri tarjoamaan tähän neuvoja. Tarjoa tekniikkaa osaavan henkilön tavoitettavuutta kaikille apua tarvitseville. Kirjoita yksinkertaisia oppaita ja tarjoa mahdollisuutta harjoitteluun. Stressaavina aikoina on asteltava varoen, jotta avuliaat neuvot eivät ala tuntua liian vaativilta tai ahdistavilta. Varmista siis, että ohjeet ovat lyhyitä ja helppolukuisia.

Monesti ratkaisut ovat varsin yksinkertaisia. Voiko kotona kuuluviin äänilähteisiin vaikuttaa, löytyykö ehkäpä hiljaisempaa kellonaikaa? Onko kuvattava ikkunan edessä, jolloin taustavalo häiritsee, tai paistaako aurinko ilkeästi kasvoille? Onko mahdolliselle erilliselle mikrofonille vaihtoehtoisia sijainteja? Rakentavalla asenteella ja pienellä kokoelmalla helppoja vinkkejä voit auttaa kotistudion pitäjiä nostamaan tuotannon laatua huomattavasti. Improvisointi sujuu pienelläkin budjetilla. Valoa voi suunnata ammattiheijastimilla, mutta myös kartongilla. Kaikuja voi eliminoida ammattimaisella akustoinnilla tai vanhoilla petivaatteilla.

Todennäköisyys puhuu sen puolesta, että joukossa on jokunen kotistudion pitäjä, joilla on tekniikka hallussa. He saattavat myös arvostaa mahdollisuutta saada hyvinkin tekninen selvitys siitä, minkälaisessa muodossa toivot materiaalia ja miten sitä aiot käsitellä. Havaintoni mukaan ääni- ja kuvatekniikan virittelijät voivat jopa nauttia pienistä haasteista kriisiajan keskellä.

 

Blogissarjan selaus:
<<< edellinen osa: uusia mahdollisuuksia
>>> seuraava osa: tekniikka jatkuu

Conit verkkoon osa 5: uusia mahdollisuuksia jatkuu

Conit verkkoon -blogisarja käsittelee yleisötapahtumien, kansankielellä conien, muuntautumista verkkotapahtumiksi koronakriisin keskellä. Uusi osa ilmestyy joka toinen päivä. Tässä ja edellisessä osassa käsitellään verkkotapahtuman tekemistä erillisenä tapahtumana.

Kenelle

Tämä on yksinkertainen asia, mutta siihen voi harkita pysähtymistä pieneksi hetkeksi. Verkkotapahtumasi on suunnattu mitä varmimmin samalle yleisölle kuin peruuntunut fyysinen tapahtumasikin. Pohdi kuitenkin kävijäkuntaa hetken ajan.

Jos käytettävissäsi on kävijäkyselyjä ja tietoa kävijöittesi iästä sekä muista tiedoista, pyri soveltamaan tätä verkkolähetyksen tyyliin. Käytä sellaisia verkkotyökaluja, joita kävijäsikin todennäköisesti käyttävät. Vaikka tekisit täysin erillisen ja erilaisen verkkotapahtuman, pyri vastaamaan sillä kävijöiden toiveisiin. Pidä mielessä ketkä tapahtumaa seuraavat ja katso asiaa heidän silmin, jos vain mahdollista.

Voit aina harkita kävijöiden aktivointia verkkotapahtuman osalta vaikka pienillä kyselyillä tai kommentoinnille avoimilla somejulkaisuilla. Kuten fyysisen tapahtumankin osalta, muista ylläpitää hypeä. Nostata vesi kielelle ennen varsinaisen aterian tarjoilua.

Keskimäärin verkkotapahtumaa seuraa pienempi määrä ihmisiä kuin mitä fyysiseen tapahtumaan heitä tulisi. Tähän on useitakin selityksiä. Toisaalta verkkotapahtuma ei tunnu niin suurelta jutulta kuin matkaaminen tapahtumapaikalle ja siten siihen ei innostuta samalla tapaa. Toisaalta moni ajattelee että sen voi joka tapauksessa katsella jälkikäteen kiinnostavilta osin, koska suoran lähetyksen katselusta ei ehkäpä koe saavansa sellaista etua kuin paikan päällä olemisesta. Lopulta ihmisten yleinen taisteluväsymys kriisin äärellä myös painaa.

Poikkeuksia edelliseen on, mutta keskimäärin verkko houkuttelee vähemmän yleisöä. Toisaalta, yleisö verkkotapahtumassa voi olla erityisen aktiivista, tapahtumasi ja harrastusaiheesi ydinyleisöä joille verkkolähetys on erityisen tärkeä kokemus. Huolehdithan siis, että kävijäsi kokevat olonsa tervetulleiksi myös verkossa.

Miten

Perinteinen tapahtuma kokoaa ihmiset saman katon alle päiväksi tai muutamaksi. Verkkotapahtumallakin on syytä olla tietty aika ja avainhetki, jolloin ohjelma esitetään. Sopivassa osassa ohjelmaa on hyvä olla ainakin jonkin asteen interaktiota yleisön kanssa, jotta ns. virtuaaliaplodit toteutuvat. Merkittävän osan voi kuitenkin taltioita ennalta, kunhan vaan voi luottaa sisällön pysymiseen valtionsalaisuutena esityspäivään asti.

Edelliseltä tieltä löytyy myös kompromissi. Oletetaanpa ohjelmanumeroksi vaikkapa luento tai paneelikeskustelu. Siihen on voitu kysyä ennalta yleisön kysymyksiä ja se on voitu toteuttaa nämä huomioiden hyvissä ajoin mukavassa sijainnissa, kaikessa rauhassa. Ohjelma voidaan lähettää nauhalta verkkoon haluttuna päivänä, mutta sen lopuksi voidaan pitää vielä pieni etäyhteyksin järjestettävä Q&A-tilaisuus. Näin pääosa ohjelmasta on voitu toteuttaa hyvin vapaamuotoisesti, mutta tilaisuus interaktiolle jää yhä. Mikään ei myöskään estä ottamasta yleisön live-kommentteja katsojien näkyville ohjelman lähetyksen aikana.

Yksinkertaisia ohjelmanumeroita voi rakentaa myös nimenomaan tietoisena kriisitilanteen yleisöön luomista poikkeusoloista. Kun asioita on pitänyt tehdä kotioloissa ja jopa yksin aiemman tiimityöskentelyn sijaan, se on voinut luoda melkoisen resurssipoolin toisaalta hyviä kysymyksiä, toisaalta niksipirkkamaisia villejä ideoita. Pelkästään tällaisten tilanteiden puiminen tietyn harrastuskentän aiheiden sisällä voi saada aikaan hyvin mielenkiintoista sisältöä, josta on iloa pitkäksikin aikaa.

Missä-kysymystä lähelle liippaa myös hajautetun toteutuksen malli. Ehkäpä ohjelman tuotannon voi jakaa pienemmille tiimeille, joista kukin toteuttaa omaa osa-aluettaan tietyssä sijainnissa, tietyllä porukalla? Keskitetystä toimintamallista voi luopua laajemminkin, kunhan välttämättömistä budjetti ym. kysymyksistä vaan sovitaan. Voit antaa sisällöntuottajille aiempaa vapaammat kädet toimia ja samalla rohkaista myös aiempaa enemmän uusia kasvoja mukaan. Hyvässä lykyssä sekaan löytyy muutama uusi nimi, joista on apua tulevina vuosinakin.

Kuka

Fyysisen tapahtuman järjestäjät ja sisällöntuottajat ovat toivon mukaan halukkaita osallistumaan myös verkkolähetyksen tekoon. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista ja joskus fyysiset välimatkat voivat myös rajoittaa tuttujen henkilövalintojen tekemistä. Ensimmäinen neuvoni on olla armelias. Moni on väsynyt, eikä intoa nettitapahtuman tekoon ole. Älä anna kieltäytymisen luoda kenellekään pahaa mieltä. Älä tiputa ketään kelkasta, vaan pidä lippu korkealla tulevaa, perinteistä tapahtumaa varten. Jos porukka on vähänkin suurilukuisempi, joukosta ja lähipiireistä löytyy varmasti myös niitä, jotka haluaisivat tulla kokeilemaan jotain uutta.

Nettitapahtuman tekeminen vaatii huomattavasti työtä ja vaivannäköä, jossain määrin jopa perinteistä tapahtumaa enemmän. Kaiken kaikkiaan kynnys on kuitenkin monelta osin matalampi. Pienempi budjetti, pienempi vastuualue ja pienempi liikkuvien osien määrä tarkoittaa poikkeuksellisen hyvää mahdollisuutta tarjota uusille ihmisille tilaa. Mahdollisuus kokeilla vastuullista tehtävää pienemmissä puitteissa voi tarjota tien tulevaan pienemmän paniikkikertoimen kera.

Järjestävästä organisaatiosta riippuu myös tekemisen mallin avoimuus. Joillekin tapahtumille on luontevaa ja mahdollisen sisällön yllätyksellisyyden vuoksi myös erittäin tärkeää tehdä toteutusta pienessä ryhmässä. Toisissa oloissa suunnittelemisen ja ehkä toteutuksenkin avaaminen suuremmallekin yleisöjoukolle voi olla uniikki mahdollisuus. Koska perinteisiä kokouksia ei kuitenkaan pidetä, vieraiden kutsumisen kynnys on poikkeuksellisen matala.

On myös melkoisen suuri todennäköisyys, että edustamasi harrastuskentän aktiiveissa on oma yhteisösi lisäksi myös muita toimijoita. Eri toimijoiden eri fyysiset tapahtumat ovat toimineet luonnollisena erottimena, mutta tätä rajaa ei tällä hetkellä ole. Voit aivan hyvin lähteä rakentamaan vaikka koko nettitapahtumaa yhdessä rakkaan kilpailijasi kanssa. Voit kenties löytää kumppaneita aivan eri puolelta kulttuurikenttää. Kyse voi olla myös pelastusrenkaan heittämisestä. Omalla tapahtumallasi voi olla hieman resursseja käytettävissä nettitapahtuman tuottamiseen, kun toinen saman aiheen tapahtuma on saattanut päätyä vararikon partaalle kriisin vuoksi.

 

Blogissarjan selaus:
<<< edellinen osa: uusia mahdollisuuksia
>>> seuraava osa: tekniikka

Conit verkkoon osa 4: uusia mahdollisuuksia

Conit verkkoon -blogisarja käsittelee yleisötapahtumien, kansankielellä conien, muuntautumista verkkotapahtumiksi koronakriisin keskellä. Uusi osa ilmestyy joka toinen päivä. Tässä ja seuraavassa osassa käsitellään verkkotapahtuman tekemistä erillisenä tapahtumana.

 Uusia mahdollisuuksia

Esitin yhtenä ajatusmallina verkkotapahtuman tekemiselle sen irtaantumisen perutusta tapahtumasta. Mitäpä jos siis tehtäisiinkin poikkeusolojen verkkotapahtumana jotain aivan muuta kuin mitä fyysisesti olisi tehty? Mielestäni tämä on hieman alikäytetty ajatusresurssi ja haluan käyttää hieman aikaa sen pohtimiseen eri kanteilta. Toki minkä tahansa ohjelmanumeron toteuttaminen ilman fyysistä kanssakäymistä on jo sinänsä haaste, mutta tätä voi mielestäni viedä pidemmälle. Esimerkkinä voivat toimia vaikkapa valtamediassa esitetyt satojen henkilöiden yhteiset lauluesitykset verkon yli. Siinä on täytynyt kehittää paljon uutta, ei ainoastaan siirtää tuttu asia sellaisenaan verkkoon.

Missä

Lähdetään liikkeelle sijainnista. Peruuntuneella tapahtumalla oli todennäköisesti yksi pääasiallinen tapahtumapaikka. Kenties olet ajan varrella oppinut käyttämään tiloja parhaalla mahdollisella tavalla ja tästä on syntynyt selkeitä toteutusformaatteja, joita hiot kerta kerralta paremmaksi. Nyt kaikki se oppi pitäisi laittaa hetkeksi piirongin laatikkoon. Kokeile tällaista: sen sijaan että kysyisit ”miten siirrämme tämän ohjelman muualle”, kysytkin ”missä ja miten olemme aina halunneet toteuttaa tämän ohjelman”. Anna mielikuvituksellesi tilaisuus. Leiju hetken aikaa pilvilinnoissa ja katso, josko jonkun pilven reunalta löytyisi toteutuskelpoinen idea.

Suomessa on tiettyjä resursseja, joiden hyötypotentiaali ohjelmantuotannossa on valtava. Ensimmäisenä on luonto. Sopisiko taustaksi metsä vai kenties kaupunkipuisto, eräjärvi vai arboretum? Esimerkiksi Yleisradio on toteuttanut ajoittain ajankohtaistuotannossaan kesästudioita eri paikkakunnilla ja pelkkä maiseman muutos voi luoda jopa yksinkertaiseen haastatteluun aivan uutta dynamiikkaa. Toki asian voi kääntää myös sisäänpäin ja pohtia tavallista olohuonetta vaihtoehtoisena toteutuspaikkana.

Toinen kotimainen huippuresurssi on mobiiliverkko. 4G ja 5G tuovat lähetystekniikan lähes jokaiselle eräjärvelle. Toki ohjelmaa voi tallentaa purkkiin myöhemmin lähetettäväksi, mutta varsin pienin ratkaisuin on järjestettävissä melkoisen tyylikäs suora kenttälähetys. Riskejä mobiiliverkkoon luottamisessa toki on, mutta hyvin suunniteltuna niitä voi pitkää melko pieninä.

Kolmas kotimainen erikoisresurssi ovat mökit. On aika hyvä todennäköisyys, että tekijäporukkaasi kuuluu useampikin henkilö, joilla on mökki käytettävissä sopivan sijainnin päässä. Voit saada käyttöösi mainion yhtälön täydellisestä luonnonläheisyydestä yhdistettynä toteutusta runsaasti helpottaviin lisäresursseihin, kuten suojattu sisätila ja useimmiten kiinteä sähkövirta.

Säävaraus on toki omiaan lyömään kapuloita rattaisiin, joten tietty joustovara on syytä jättää, eikä laittaa kaikkia munia yhden, kaukaa sovitun aurinkoisen päivän varaan. Monenlaisia lisäkuluja voi tulla, turvajärjestelyt on huomioitava vähintään kuljetusten osalta tarkkaan ja kenraaliharjoituksille on kahta kovempi tarve. Riskikartoitus on mielekästä tehdä alusta pitäen uudelleen. Vaikka liikkuvia osia on ilman yleisöä paljon vähemmän, ovat ne osat pitkälti uusia.

Avaran ulkotilan käyttäminen ohjelman toteutuksessa tuo tekemisen vaihtelun lisäksi piilotetun sanoman katsojille. Yleisölle, etenkin kansainväliselle sellaiselle, on avaran luonnon näkeminen todennäköisesti erittäin voimaannuttavaa jo ilmankin kriisiä ympärillä. Sinänsä turvallinen paikka neljän seinän sisällä voi olla ehkäpä liiankin tuttu ja turvallinen maisema katseltavaksi. Jokainen poikkeusoloista huolimatta järjestettävä kulttuuritempaus luo iloa katsojilleen. Sopiva tapahtumapaikka voi maksimoida tämän ilon.

Mitä

On turvallista lähteä liikkeelle tutuista ohjelmanumeroista ja sisällöistä, enkä ole tätä lähtökohtaa tuomitsemassa. Kannattaa tässäkin kohtaa kuitenkin tarjota itselleen tilaisuus unelmoida. Pohdi kaikkia niitä villejä ideoita, joita joskus on päässä pyörinyt. Mieti kaikkia irtiottoja, kaikkia hieman liian erilaisia malleja, joita ei ole voinut perinteiseen tapahtumakonseptiin laittaa tai joille ei ole ollut aikaa. Kohdeyleisösi on toki varmasti sama, mutta tutut kortitkin voi asetella lukuisiin eri järjestyksiin.

Poikkeustila on synnyttänyt ihmisissä ennennäkemätöntä solidaarisuutta. Olen havainnut tämän toimivan parhaimmillaan mainiona sillanrakentajana eri harrastusten osa-alojen välille. Tälle pohjalle voi olla mahdollista rakentaa niin suurempia kokonaisuuksia kuin myös uusia vertikaaleja. Tapahtumassasi on todennäköisesti useista eri asioista kiinnostunutta yleisöä, jotka eivät välttämättä kohtaa usein. Nyt kuilu näiden välillä on kenties kaventunut ja voit etsiä uusia sisältöjä yhdistämällä tekijöitä eri aihepiireistä. Sen ei tarvitse olla erityisen vakavaa tai analyyttistä. Kulttuurin ymmärryksessä syntyy yllättävän paljon ahaa-elämyksiä, kun saadaan asiaa pohtimaan aihepiirille uusi henkilö. Tuloksia tästä kohtaamisesta voidaan nauttia vielä pitkään.

Kilpailuiden ja esitysten säännöstöjä voi olla hyvä tarkastella luovalla katseella. Tiettyjä uusia vapautuksia voi kokeilla, toisaalta turvallisuusnäkökulmat voivat suosittaa uudenlaisia rajoituksia. Katso näitä läpi avoimin mielin ja muista, että yhden poikkeuksellisen tapahtuman ei tarvitse toimia suunnannäyttäjänä tulevaisuuteen. Joskus on turvallista vain kokeilla asioita, kunhan tämän ilmaisee selvästi myös yleisölle. Mikäli huomaat samojen ihmisten osallistuvan aina samoihin kilpailuihin, keksi jokin tapa rohkaista uusia osallistujia. Ehkäpä voittajan valintakriteereissä voisi kokeilla jotain toista painotusta koemielessä? Harrastus, joka ei lainkaan muutu ajan mukana, on todennäköisesti tuomittu kuihtumaan. Nyt voi olla paras hetki koittaa kepillä jäätä. Jos koe epäonnistuu, paluu vanhaan on erinomaisen helppoa fyysisten tapahtumien taas jatkaessa siitä mihin niissä jäätiin.

Jatkuu…

Tämä aihe jatkuu seuraavassa osassa vielä kysymyksillä kenelle, miten ja kuka.

Blogissarjan selaus:
<<< edellinen osa: raha
>>> seuraava osa: uusia mahdollisuuksia jatkuu

Conit verkkoon osa 3: raha

Conit verkkoon -blogisarja käsittelee yleisötapahtumien, kansankielellä conien, muuntautumista verkkotapahtumiksi koronakriisin keskellä. Uusi osa ilmestyy joka toinen päivä. Tässä osassa pohditaan tapahtumaa talousnäkökulmasta.

Raha toimii verkossa toisin

Merkittävä osa verkkoon tavalla tai toisella siirtyvistä kulttuuri- ja harrastustapahtumista on tiukan budjetin äärellä parhaimpinakin päivinä. Muutos verkkoon harvemmin helpottaa asiaa, sillä tulonlähteet hupenevat. Koronakriisin aikaan julkishallinto on pitkälti todennut antavansa monien toimijoiden pitää saamansa tuet, vaikka fyysinen tapahtuma peruuntuu. Tämä voi auttaa avustusten varassa toimivia yhteisöjä, mikäli kuuluvat edun saavaan ryhmään. Lipputuloihin nojaavalla toimijalla on isompia haasteita, jopa kahta pahempia mikäli lippuja on jo myyty, sillä rahojen palauttamisestakin koituu kuluja.

Vaikka tapahtuma saataisiin siististi siirrettyä vuodella eteenpäin, eivät kaikki kulut suostu hyppäämään vuodella eteenpäin. Toimistokulut ja palvelumaksut pyörivät, jo tehdyt hankinnat painavat ja peruutuksia on tehtävä reilusti. Riippuen tapahtuman ajankohdasta ja sopimuspykälistä, tilavuokran peruminen tai siirtäminen voi sujua vähälläkin vaivalla. Vaan entäpä se kaikki muu? Listalla voi olla vieraiden matkoja ja majoituksia, useita tapahtumapaikkoja, esiintyjiä, ruoka- ja virkistyspalveluita ja vaikka mitä. Force majeure -pykälistä on tietenkin apua, mutta autuaaksi ne eivät aina tee. Varmista, mitä kaikkea voit perua, mitä voit siirtää, millä hintaa ja mitkä kaikki kulut juoksevat tilanteesta riippumatta. Tarkista myös mahdolliset omat varastosi vanhenevien tuotteiden varalle. Ei ole yksi tai kaksi yhdistystä joista on jaettu kesällä vanhenevia kahvipaketteja järjestäjille.

Tulonlähteitäkin kannattaa pohtia. Rahan ja verkkolähetysten avioliitto on ollut jo pitkään hedelmällinen esimerkiksi e-urheilun parissa, mahdollisuuksia siis löytyy. Kriisiaikana on tiettyjä brändejä, jotka etsivät uusia näkyvyyden keinoja. Mainostajat ovat taatusti kiven alla, mutta ne eivät ole tyystin kaikonneet. Epäkaupallisen tapahtuman tosin kannattaa miettiä mainostuksen formaatti tarkkaan. Fyysisessä tapahtumassa yksittäinen sponsori on harvoin näkynyt yksittäisen ohjelmanumeron yhteydessä suoraan. Ohjelmanpitäjä ei välttämättä ole halukas tarjoamaan omia kasvojaan ja omaa vaivannäköään yrityksen logon jatkeeksi. Taloudellinen yhteistyö voi myös vaikuttaa tekijänoikeuskorvausten suuruuteen. Oikea tie varmasti löytyy, mutta sitä on syytä astella varoen.

Yhteistyötä ilman euroja

Aina ei tarvitse puhua suorasta rahasta. Ehkäpä löydät kumppaneita, joilta voit lainata joitain tarvikkeita tai toisia, joilta saat etsittyä palkintoja kilpailuihin. Kriisin aikaan raha on kortilla, mutta sopivalla joustolla saatat pystyä tarjoamaan kumppaneille vaihtoehtoisia mahdollisuuksia pysyä pelissä mukana. Yksi maininnan arvoinen erityiskohde ovat neuvottelutilat ja muut lähetysten tekoon soveltuvat tilat. Näitä on tällä hetkellä tyhjänä suuri määrä ja sopivalla neuvottelulla sellaisia voi saada käyttöön poikkeuksellisen edullisesti.

Jos taloustilanteessasi on joustovaraa, voit kenties harkita tulevien yhteistyökumppanuuksien pohjakiven muurausta. Yksi ajatus on tarjota nettitapahtumasta maksutta näkyvyyttä niille kumppaneille, jotka sitoutuvat jo ennalta olemaan mukana tulevassa fyysisesti järjestetyssä tapahtumassa seuraavana vuonna. Toisaalta katsoen kaupanpäällinen, toisaalta katsoen varmuutta tulevaan.

 

Blogissarjan selaus:
<<< edellinen osa: korvike vai vaihtoehto?
>>> seuraava osa: uusia mahdollisuuksia