Sote viivästymässä jälleen –

Kiuru: Valiokunnan työ  ei valmistu tällä viikolla.

Jo nyt näyttää varmalta, että sote ei valmistu tällä hallituskaudella, joten se siirtyy yli vaalien uudelle hallitukselle.

Tämä on hyvä uutinen Suomen kansalle.

Kansa pääsee sanomaan sanansa vaaleissa sotesta ja niin se pitääkin mennä.

Kepu ja Kokoomus yritti kabinettipolitiikalla ja lehmäkaupalla ottaa vallan, mutta jäljelle jää vain lehmänpaskassa ryvettyneet kädet.

 

”Menkää metsään!”

Sitä hokevat varsinkin Ylen toimittajat nykyään ihan joka välissä, missä on hiukankin mahdollista.”Käyttäkää jokamiehen oikeuttanne”

Suomessahan jokamiehen oikeus on kaiketi pisimmällä ja laajin koko Euroopan alueella verrattuna, siis se on erittäin poikkeuksellinen ja säilyttämisen arvoinen.

Kuitenkin aina puhutaan vain oikeuksista, mutta ei koskaan velvollisuuksista. Ne oikeudetkin ovat paikoin melkoisen vaikeasti tajuttavia, kuten ylläolevasta hauskasta linkistä selviää.

Meille tuli kerran pari autoa pihaan ja koska satuin silloin olemaan pihalla kysyin mitä asiaa heillä on. Sanoivat vaan, että ei mitään, he menevät tuonne pellolle ja metsään ja etsivät muinaisesineitä. Laittoivat autot lukkoon ja hävisivät sinne viljapellolle. Eipä siinä käytännösssä mitään, on meillä pihaa niin että silti kulkemaan mahtui hyvin. Jotenkin vaan harmitti heidän käytöksensä, kun tulivat kuin ”euroopan omistajat”. Olisivat voineet sanoa edes päivää.

Se oli siis heidän käsityksensä jokamiehen oikeuksista. Aika usein se on outo asia monelle muullekin. Miksi ei niitä velvollisuuksi paineta myöskin paperille.

Lainsäädännön kummallisuuksia.

Tuli tuossa nyt oikein urakalla näitä ”pyöräilypykäliä” pohdittua. Näyttäisi, että ko lainsäädäntö onkin melkoinen sekamelska; ainakin minun mielestäni. Esimerkiksi polkupyöräterminologia;  polkupyörä, sähköinen jalankulkua avustava/korvaava s-ajoneuvo, s-ajoneuvo (ns invapyörä), s-avusteinen polkupyörä, sähköpyörä, nämä luetaan ns kevyisiin s-ajoneuvoihin.

Näillä kaikilla tietyin edellytyksin voidaan ajaa jalkakäytävällä, mikäli siihen on merkitty mm pyöräily sallituksi. Invapyörällä aina ja sama koskee tuota kävelyä avustavaa/korvaavaa s-ajoneuvoa.

https://www.trafi.fi/sahkoiset_liikkumisvalineet

Sitten tullaankin varsinaisiin merkillisyyksiin; polkupyörällä saa kuljettaa lasta erityisellä istuimella, kuljetuspyörällä, aivan lainsäädännöllinen termi, saadaan kuljettaa henkilöä/henkilöitä pyörän valmistajan ilmoittamissa painorajoissa.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19921257#L6P44

Kaikki 3-pyöräiset eivät ole kuljetuspyöriä, vain ne joiden valmistajatiedoissa painorajat ovat erikseen ilmoitetut. Löytyy mm joitain pyörämerkkejä, joissa kokonaiskuormaus on vain 100kg, sanomattakin selvää, että eivät ole kuljetuspyöriä. Mitenkähän näitäkin pykäliä valvotaan? Vastaus lienee, ei mitenkään.

Isäni aikanaan sanoi kohtuullisen viisauden; älä anna lapselle kieltoa, jota et pysty valvomaan.

 

Trump: Tuemme vain ystäviämme

Trump kertoi puheessaan YK:ssa, että tästä lähtien USA tukee vain maita, jotka kunnioittavat meitä ja suoraan sanottuna ovat ystäviämme. Lähde.

Trump näyttää olevan ihan järkimies – mitä älyä on tukea vihollisia.

Porvarihallitus hätäkokouksissa kriisitunnelmissa.

Kun kukaan ei pysty tarkoin määrittelelemään, onko kyseessä hätätila vai kriisi, niin varmuuden vuoksi käytetään kumpaakin ilmaisua.

Mistä hätä tai kriisi sai alkunsa? Se sai alkunsa Timo Soinista tarkemmin sanottuna Soinin luottamusäänestyksestä. Osa kokoomuseudustajista äänesti toisin, kuin puoluejohto oli pättänyt ja siitä veti pääministeri (kepu) herneet nenäänsä. Kun lisäksi eräs kokoomusdustaja väitti, että Sipilä oli vaatinut kokoomusedustajia pysymään ruodussa, oli Sipilän mitta täysi.

Tämä kaikki lupaa hyvää meille soten vastustajille, kun näin riitaisat hallituskumppanit yrittävät saada aikaa Suomen historian suurimman rakenneuudistuksen näissä tunnelmissa.

Kun yksi Soini jo keikuttaa hallitusta tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi, niin mitä tapahtuu, kun Kokoomus kaataa soten, kun se ei de fakto saakaan valinnanvapautta, joka oli lehmänkaupan hintana.

Kepu jää ilman maakuntauudistusta ja Sipilä repii todennäköisesti pelihousunsa, mutta me kansalaiset olemme tyytyväisiä.

Koodi on huonoa

Pohjautuen Nikita Prokopovin erinomaiseen blogaukseen modernista tietokoneohjelmoinnista ja ohjelmistojen kehityksestä, nostan samaa kissaa pöydälle. Hän nostaa esille teknologian absoluuttista tehottomuutta ja hukkaan heitettyjä resursseja. Vaikka aihepiiri on kovin tekninen, itse asia on sangen kansankielinen.

Kuu lähellä, sähköposti kaukana

Olemme kaikki lukeneet miten pikkuriikkisellä laskentataholla saatiin lähetettyä ihminen kuuhun ja takaisin. Moni on ollut töissä 1980-luvun tietotekniikan kanssa ja oppi ymmärtämään mitä koneet tekevät pitääkseen tehtaan pyörimässä tai kirjanpidon kasassa. Tietotekniikka oli korutonta, ohjelmointi oli vaativaa. Käyttö oli toki usein myös turhan vaikeaa mutta sen kanssa tuli toimeen. 1990-luvulla modernit Macintosh- ja Windows-tietokoneet tekivät asioita helpommiksi. Värillinen, graafinen käyttöliittymä auttoi hahmottamaan asioita. Vuoden 1995 graafinen käyttöjärjestelmä vie 30 megatavua tilaa ja muistutti jo laajalti nykypäivän järjestelmiä. Tämän päivän käyttöjärjestelmä vie 133-kertaisen määrän tilaa. Satakolmekymmentäkolme. Nikita Prokopov kysyy onko se kaiken tämän kasvun väärtiä ja olen vastaukssta samaa mieltä: ei ole. Nykytietotekniikka on laajalti osin tuhlailevaa, paisunutta ja tehotonta.

Ei tietenkään ole haitaksi että moni ohjelmointiteknologia on tullut helpommaksi. Nykyään on tarjolla ns. rakennussarjoja (framework) monimutkaisiin ohjelmointeihin. Rakennussarja itsessään on ohjelmoitu modernilla, helpotetulla ns. korkean tason koodilla ja se perustuu laajoihin yleiskirjastoihin jotka yleensä perustuvat toisiin kirjastoihin. Tehokkuus on samaa luokkaa jos Ratinan kauppakeskukseen saisi mahtumaan vain 10 neliötä liiketilaa. Moderni rakentaminen on äärimmäisen tehokasta, kaikki tila otetaan käyttöön ja hukkaa ei katsota sen paremmin neliöissä kuin rakennusmateriaaleissakaan. Tietotekniikalta emme kuitenkaan edellytä tehokkuutta.

Olen nähnyt suomalaisen lääkärin ottaman videopätkän, jossa hän uusi reseptiä eräällä julkisen sektorin järjestelmällä. Pitkiä odotuksia, puolen tusinaa eri ikkunaa, hirmu määrä klikkailua ja naputtelua – ei sitä itkemättä voinut katsoa. Ei toki yksityinenkään sektori mitenkään viaton ole, olen päässyt tutustumaan liiankin moniin paikkoihin ja käytäntöihin, niin pienissä kuin isoissakin ohjelmistotaloissa missä ns. pohjatason koodaajia ei välttämättä talossa enää edes ole ja jos on, heitä on vähän. Tämä osin selittää pilvipalveluntarjonnan suosiota, kun on aivan liian helppoa vain ostaa lisää suorituskykykä kompensoimaan ala-arvoista koodia. Terveydenhuolto, maksuliikenne, kauppa, verotus, uutiset – joka alalla pääasiallinen ratkaisu on mennä sieltä mistä aita on matalin. ”Heitetään rahaa ongelman päälle” on yleinen sanonta. Miksi tehdä hyvää kun rahalla voidaan pyörittää huonoa? Ongelmia ei edes yritetä ratkaista.

Diginatiivi tunari

Nykypäivän yläkoulussa tapahtui taannoin niin, että oppilaiden piti hakea netistä kuvia, tallentaa ne koneelle ja ladata ne koulun sisäverkkoon. Vain yksi kymmenestä oppilaasta osasi sen tehdä. He kyllä osaavat käyttää tablettia ja mobiililaitteita, mutta itse tietotekniikan järjestelmien osaamista ei ole. En tietenkään syytä lapsia tästä, mutta tämä on hyvä esimerkki siitä miten tietotekniikka lisääntyy samalla kun sen osaaminen vähenee. Tällainen ”kyllä kone/järjestelmä/kirjasto/alusta/pilvitarjoaja hoitaa” -tyyppinen asenne on toki merkki siitä että koneet ovat helppoja, mutta myös tuhoisa. Tehokasta koodia pitäisi osata tehdä muuallakin kuin NASAn tai CSC:n kaltaisissa huippuyksiköissä.

Media murehtii täysin aiheellisesti diginatiivin kansan puutteellisista käytöstavoista verkossa. Ehdotan että eipä se diginatiivi välttämättä osaa verkossa paljoa muutakaan. On hyvin mahdollista että tässä maassa on kaltaisiani, aiheesta huolestuvia ihmisiä yksi bussilastillinen ja muiden mielestä tilanne on ihan jees. Katkerasti väitän kuitenkin seuraavaa: katsoi asiaa ympäristön, talouden tai elinikäisen oppimisen kannalta, mielestäni tämä tie ei vie voittoon.

Saatanan tunarit 2

Kun on käynyt selväksi, että näitä saatanana tunareita onkin kaikissa puolueissa , jotka aikanaan äänestivät eduskunnassa ulkomaille (lue: Venäjä) oikeuden ostaa maata Suomesta mistä vaan, niin luulisi Kekkosen kääntyvän haudassaan näiden saatanan tunareiden töiden jälkiä katsellessa, Heidän joukossa on mm. nykyinen presidenttimme ja monta muuta kärkipoliitiikkoa.

On meillä suomalaisilla helkutin huono herraonni. Pelkkiä tunareita.

 

Ilmastovalehtelu jatkuu entisellään – sadut suoraan toimimattomista ilmastomalleista

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005839961.html

Ilmastonmuutos voimistaa ääri-ilmiöitä, kuten tänä syksynä jo nähtyjä hirmumyrskyjä. Kaiken taustalla on se, että maapallo kirjaimellisesti sulaa.
Näin julisti Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA:n tutkimusjohtaja Jeremy Mathis viime vuoden lopulla. Hän oli juuri esitellyt raportin, jonka mukaan maapallon jääkaapin, arktisen alueen, tilanne muuttuu nopeinta vauhtia 1 500 vuoteen.”

Siitä eteenpäin vuosina 1000 – 1500 oli Euroopan ja viimeaikaisten tutkimusten mukaan koko maapallon lämmin kausi, minkä jälkeen tuli pieni jäälkausi, mistä nyt ollaan edelleen toipumassa.

Viimeiseen kahteen vuoteen ei Grönlannin mannerjäätikkö ole sulanut lainkaan. Tanskan ilmatieteen laitoksen raportti kaudelta 2016/2017:

”Autumn 2017 and winter 2017/2018 were snow-rich. They were followed by a cool summer with a weak melting season. As a consequence, the inland ice experienced a tiny increase. While the ice cap lost 268 gigatons (268 milliard tons) on average over the period 2000-2016, there was a small surplus of 44 Gt i 2017”

Sama tahti jatkui kaudella 2017/2018: Jäätikön kasvu on suunnitelleen sama kuin edellisenä talvena.

Pohjoisilla alueilla ilmasto lämpenee kaksi kertaa niin nopeasti kuin muualla. Alueen vähäjäisimmät vuodet ovat olleet neljä viimeisintä vuodesta 2014 alkaen.

http://nsidc.org/arcticseaicenews/

Hienosti ovat ilmastohihhulit unohtaneet mm. vuodet 2012 ja 2013, koska ne olisivat ikävää faktaa noita satuja vastaan.

Suomesta löytyy asiantuntijoita joka lähtöön

”Raitasalon tiedossa ei ole yhtään sellaista konkreettista tapausta, missä Suomen kansallinen turvallisuus olisi vaarantunut.”

*

Huomasiko Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, everstiluutnantti Jyri Raitasalo Ukrainan suunnalla ’turvallisuutta uhkaavia tapauksia’ ennen kuin venäläiset valtasivat Krimin?

*

YLE’lle puolestaan kelpaa sotilasasiantuntijaksi asejärjestelmiä tunteva henkilö.

*++*

https://www.uusimaa.fi/artikkeli/706044-mediat-asiantuntijoilla-3-eri-nakemysta-airiston-helmesta-onko-suomen-turvallisuus

 

Saaristomeren operaatiossa on kyse Venäjän sotilastoiminnasta, arvioi asiantuntija Iltalehdessä. Asiantuntijan mukaan Venäjä varautuu Nato-välien kiristymiseen ja merisodankäyntiin Itämerellä.

Itämeren turvallisuustilanteeseen perehtynyt asiantuntija arvioi, että Venäjä voi varautua Suomen alueella Itämerellä käytävään avoimeen sotaan, jonka oletettuja vastapuolia ovat Nato-maat.

Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, everstiluutnantti Jyri Raitasalo puolestaan kehottaa Helsingin Sanomissa painamaan jarrua liittyen Airisto-operaatioon liittyviin sotilaallisiin uhkakuviin.

Raitasalon tiedossa ei ole yhtään sellaista konkreettista tapausta, missä Suomen kansallinen turvallisuus olisi vaarantunut.

*+++*

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005831461.html

RIIPPUMATON asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkki vahvistaa HS:lle

*

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/242115-asejarjestelmaasiantuntija-patria-johtajien-lahdosta-korjaus-vai-hamays

Asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkin mukaan kyseess

*

https://www.iltalehti.fi/politiikka/4dd19ede-d7f8-47b8-981d-13200909c194_pi.shtml

Sotilasasiantuntija Arto Pulkki sanoi Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa, ettei hän ymmärrä, mitä vihreät miehet Saaristomerellä tekisivät.