Greta Thunberg moitti ilmastokokouksessa poliitikkoja ja yritysjohtajia

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ec124bcf-e699-4c9e-b72e-3b733a0873a9

11.12.2019

Ilmastoaktivisti Greta Thunbergilta kuultiin keskiviikkoaamuna puhe Madridin ilmastokokouksessa.

*

Thunberg puhui aluksi hyvin tiedepohjaisesti. Hän kertoi tutkimustuloksista ja hiilidioksidin määrästä, jota maailman valtiot nykyään päästävät. Ja ennen kaikkea, mihin kaikkeen se voi johtaa.

[ Maailman väestön kasvun pysäyttämisestä hänkään ei puhu mitään – sehän tabu.]

*

Hän antoi kritiikkinsä maailman maille suoraan neuvotteluteemoista. Neuvoteltavana on esimerkiksi päästövähennysten laskennan markkinamekanismi ja kehittyville maille korvattavat vahingot ja menetykset.

[ Jopa Greta pisti pahan vaatimuksen. Mistä nämä Gretan vahingonkorvaukset otetaan? Kehittyneet maat haluavat saada tuotteet mahdollisimman halvalla – ei maksella mitään ylimääräistä.]

*

Thunberg sanoi, että hän on ollut onnekas saadessaan matkustaa maailmalla. Hänen kokemuksensa on, että tiedon puute on sama kaikkialla. Poliitikot eivät käyttäydy kuin olisi hätätila.

[ Tiedon puute taitaa vaivat Gretaa itseään. Jos sementin ja teräksen valmistusta sekä sähköntuotantoa hiilivoimaloissa ei lasketa, niin suurimpia ilman hiilidioksidipitoisuuden lisääjiä ovat rahtiliikennealukset (50000 kpl á 50 000 kW) ja sademetsien tuhoaminen.]

[ Miksei Greta tee valtamerien ylityksiä rahtilaivoilla purjelaivojen sijaan – rahtilaivat halkovat maailman meriä joka tapauksessa.]

*

Olen nähnyt toivoa, mutta se ei tule hallituksista ja korporaatioista vaan ihmisistä. Ihmisistä, jotka ovat heränneet. Ihmiset ovat valmiita muutokselle. Demokratia tapahtuu koko ajan, ei vain vaalipäivinä. Poliittinen mielipide johtaa maailmaa. Kaikki muutokset syntyvät ihmisistä. Ei tarvitse odottaa. Voimme aloittaa muutoksen nyt. Me, ihmiset, Thunberg päätti.

[Greta ilmeisesti laskee vain kehittyneiden maiden ihmiset ihmisiksi. Jospa hän menisi haastattelemaan ihmisiä Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa, Thaimaassa, Bangladesh’ssä …. Etelä-Amerikassa .. ]

Vaasalaismiehet raiskasivat vuoron perään – löysivät uhrinsa kaupungilta

Vaasalaiset miehet Philip Muisya Kimuyan ja John Marc Okellon.

Non’nii – taas ne vaasalaiset ..

****

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/46cea85f-2abd-4a33-b8c5-6c4095112825

10.12.2019

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 31- ja 43-vuotiaa miehet törkeästä raiskauksesta kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

  • Uhrinsa miehet raiskasivat vuoron perään.
  • He käyttivät hyväkseen paitsi väkivaltaa myös uhrin pelkotilaaPohjanmaan käräjäoikeus määräsi Philip Muisya Kimuyan ja John Marc Okellon heti vangittavaksi ja passitettavaksi Vaasan vankilaan.
  • *

Mikä vaikutus on Tampereella raitiotieliikenteen avautumisella yksityisautoiluun?

Niin no, Tampereella on varmaan tilanne aivan toinen kuin Espoossa, vai?

*

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006336890.html

9.12.2019

Autoilun suosio kasvoi Espoossa länsimetron avautumisen jälkeen – ”Metron avautumista on katseltu ruusunpunaisilla laseilla”

Länsimetron avaaminen pudotti joukkoliikenteen suosiota ja nosti autoilun suosiota. Muutos näkyy erityisesti Espoon sisäisessä liikenteessä.

Sirpa Paateron pikapaluu ministeriksi näyttää rumalta

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) toimi kaksinaamaisesti Posti-sotkun aikana. Kun media tivasi oliko hän hyväksynyt Postin hallituksen toimet, joilla Postin pienipalkkaisimpien työntekijöiden palkoja oli tarkoitus laskea kolmanneksella, hän väisteli kysymystä. Tosiasiassa hän oli jopa Eduskunnan edessä puolustellut toimenpidettä. Ei edes PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen viesti muuttanut Paateron kantaa. Sirpa Paatero vähät välitti seitsemästä sadasta työläisestä – pikku juttu, ei kiinnosta. Ministerinpaikan menettäminen kyllä koski Sirpa Paatero niin, että hänen piti jäädä sairaslomalle.

*

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006337209.html

9.12.2019

Sirpa Paateron pikapaluu ministeriksi näyttää rumalta

Paateron pikapaluun kohdalla kuuluisa sokea Reettakin näkee, että demareiden toiminta näyttää rumalta ja sotii yleistä oikeustajua vastaan.

Pääministeriksi nouseva Sanna Marin (sd) perusteli erikoista ratkaisua sillä, ettei Paatero ole missään vaiheessa menettänyt eduskuntaryhmän eikä puoluejohdon luottamusta.

[ SDP:ssä valehtelu ei näköjään johda luottamuksen menettämiseen.]

*

Sirpa Paatero erosi [ sai kenkää Antti Rinteeltä?] Posti-sotkun takia kunta- ja omistajaohjausministerin paikalta 29. marraskuuta ja jäi sairauslomalle 13. joulukuuta saakka.

Kokoomuksen nykypäivä, 2.12.2019 . Liikettä PS, linjanne maahanmuutosta sisältää ristiriidan

Sivu 28.

– SIIS TÄMÄHÄN ON TÄYSIN VÄÄRIN! Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo istuu työhuoneessaan eduskunnan pikkuparlamentissa ja tuijottaa sitaattia Helsingin Sanomien paperilehdestä (26.10.2019). Sitaatti kuuluu näin: ”Me emme pysty jatkamaan tällaisella hyvinvointijärjestelmällä, joka kustantaa näin paljon, eikä varsinkaan siinä tilanteessa, että meille tulee lisää maahanmuuttoa”. [p.o. tulee lisää mitään osaamattomia pakolaisia. ] Sitaatin lausuja on perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra. Orpo vaikuttaa tuohtuneelta: – Tässähän on ristiriita, koska emme pysty kustantamaan hyvinvointiyhteiskunnan tärkeitä palveluita, kuten esimerkiksi vanhusten palveluita, kun niiden tarve kasvaa, ellemme saa tänne lisää työntekijöitä. Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa. Tässä kokoomuksella ja perussuomalaisilla on aivan keskeinen näkemysero. Kokoomus ja Orpo eivät ole näkemyksineen yksin. Myös suomalaisista entistä useampi kannattaa työperäisen maahanmuuton lisäämistä tai pitäisi sen vähintäänkin nykytasolla, selviää Ylen tuoreesta kyselystä. Vastustajia on viidennes.

*

Kun pakolaistsunami vyöryi Suomeen vuonna 2015, Orpo istui hallituksessa. Tsunamin aikana Orpo, Stubb ja Sipilä hokivat, että meidän (tark. suomalaisia veronmaksajia) on kannettava vastuuta. Olivatkohan herrat alkaneet epäillä tulijoiden sopivuutta Suomen työmarkkinoille? Nyt näitä ’työperättömiä’ pakolaisia yritetään palauttaa lähtömaihinsa. Jotkut tulijoista ovat onnistuneet sopeutumaan Suomen oloihin.

Kysymyksiä Orpolle : Miksi näitte pakolaisvyöryn Suomeen tuomat pakolaiset rasitteena,  josta meidän on kannettava vastuuta. Ovatko nämä pakolaiset muuttuneet Suomen huoltosuhdetta parantaviksi?

*

Riikka Purra & kumppanien olisi parasta puhua pakolaisten maahanmuutosta erotuksena työperäisestä maahanmuutosta.

Koko 2010 –luvun maahan muutto on ollut hallitsematonta, pääosin pakolaisista koostuvaa. Pitäisi miettiä miten Suomeen saataisiin osaavaa väkeä. Minimivaatimuksena olisi oltava [välttävän] englannin kielen taidon lisäksi oman kielen luku- ja kirjoitustaito.

Tosiasia on, ettei väestön määrän kasvattaminen ole tuonut pelkkää onnea missään maassa.

 

Ruotsidemokraattien johtaja ei saa taaskaan kutsua Nobel-gaalaan maahanmuutto¬vastaisuuden vuoksi

Ruotsidemokraatit nousi marraskuussa Ruotsin suurimmaksi puolueeksi Aftonbladetin kyselyssä. 

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006308751.html

*

Demokratia ei näytä olevan Nobel-säätiön vahvuuksia.

Ruotsidemokraatit ei ole kuten muut puolueet, perustelee Nobel-säätiö.

Nobel-säätiön kannan mukaan kaikkien puolueiden tulisi olla kuin muut puolueet.

*
Ruotsidemokraattien lehdistöpäällikkö Henrik Gustafsson : ”On totta, ettemme jaa heidän [Nobel-säätiön ] näkemyksiään ihmisten suhteen. Emme esimerkiksi ikinä kutsuisi suurlähettiläitä diktatuurivaltioista, kuten he tekevät vuosi toisensa jälkeen”, Gustafsson sanoi.

*

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006327445.html

1.12.2019

Ruotsidemokraattien johtaja ei saa taaskaan kutsua Nobel-gaalaan maahanmuutto­vastaisuuden vuoksi

Ruotsidemokraatit ei ole kuten muut puolueet, perustelee Nobel-säätiö.

”Ruotsidemokraatit ei ole kuten muut puolueet. Puolueen tausta on äärioikeistolaisuudessa, ja sen jäsenten toimet osoittavat, ettei puolueessa kunnioiteta perusperiaatetta, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta heidän ihonväristään, alkuperästään tai uskonnostaan”, perustelee säätiö päätöstään Expressenin mukaan.

*

Melko kummalista tekstiä Nobel säätiöltä.

” ..kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta heidän ihonväristään, alkuperästään tai uskonnostaan”

Pitääkö ymmärtää yllä  olevan määritelmän tarkoittavan, että kaikilla kehitysmaiden pakolaisilla pitää olla oikeus muuttaa Ruotsiin?

*

Ruotsidemokraattien lehdistöpäällikkö Henrik Gustafsson kommentoi Nobel-säätiön päätöstä Expressenille syyttämällä Nobel-säätiötä kaksinaamaisuudesta.

”On totta, ettemme jaa heidän näkemyksiään ihmisten suhteen. Emme esimerkiksi ikinä kutsuisi suurlähettiläitä diktatuurivaltioista, kuten he tekevät vuosi toisensa jälkeen”, Gustafsson sanoi.

RUOTSIDEMOKRAATIT nousi marraskuussa Ruotsin suurimmaksi puolueeksi Aftonbladetin kyselyssäLokakuussa puolestaan uutisoitiin, että puolue oli miesten keskuudessa suurin puolue Ruotsissa.

Mihin Postin nykyinen hallitus pystyisi, jos mitään vastavoimaa ei olisi?

Postikärhämässä on vielä varmasti paljon selvittämättömiä käänteitä? Tämä lienee kuitenkin selvää: Postin hallituksen tavoitteena oli pudottaa pienipalkkaisimpiensa (14€/h) työntekijöidensä palkkaa 30 prosentilla.

Tämä oli tapahtumassa Suomessa, jossa neuvotellaan jopa viikkoja parin prosentin palkankorotuksesta.

Samaan aikaan ministerit ja yritysjohto saattavat nostaa omia kuukausipalkkojaan tuhansilla euroilla.

Jotkut poliitikot ( muistaakseni ainakin Antti Häkkänen) on sanonut, että valtion omistajaohjaus ei saa puuttua yhtiön operatiiviseen johtamiseen.

Tässä tapauksessa voitaisiin kysyä mihin Postin nykyinen hallitus olisi valmis ryhtymään, jos mitään vastavoimaa ei olisi?

.

Tiedoksi Antti Häkkäselle & kumppaneille:

https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/epaselva-omistajaohjaus-hamartaa-postin-johtamista

Ote:

Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajat voivat yhtiökokousta pitämättä yksimielisinä päättää yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta. Näissä päätöksissä tulee noudattaa muotovaatimuksia siten, että päätös on kirjattava, päivättävä, numeroitavan ja allekirjoitettava.

[ Valtion omistajaohjauksen olisi pitänyt hoitaa kantansa esiintuonti lain edellyttämällä tavalla – ei kommentteja medialle esittämällä.]

 

* —* — *

Postin hallituksesta kiinnittyi huomioni pariin henkilöön:

.

Varapuheenjohtaja : Suvi-Anne Siimes [ entinen vasemmistolainen ] ja

Pertti Miettinen [henkilöstön edustaja] –  Onko olut hereillä kokouksissa?

.

*

https://www.posti.com/hallinnointi/hallinnointi/hallitus-ja-sen-valiokunnat/

Postin hallitus

Puheenjohtaja : Markku Pohjola

*

Varapuheenjohtaja :Suvi-Anne Siimes [ entinen vasemmistolainen ]

.

Toimitusjohtaja
Työeläkevakuuttajat ry
s. 1963, VTL

Hallituksessa vuodesta 2013
Henkilöstövaliokunnan jäsen

Työkokemus:

  • Työeläkevakuuttajat ry (2011-), toimitusjohtaja
  • Lääketeollisuus ry (2007-2011), toimitusjohtaja
  • Suomen Lääkevahinkokorvausosuuskunta (2010-2011), toimitusjohtaja
  • Tehtäviä lääkealan eurooppalaisissa järjestöissä (2007-2011)
  • Kansanedustaja (1998-2007)
  • Ministeri Ulkoministeriössä (2002-2003)
  • Ministeri Valtiovarainministeriössä (1999-2003)
  • Kulttuuriministeri (1998-1999)
  • Vasemmistoliitto (1998-2006), puheenjohtaja

Luottamustoimet:

  • Hallituksen jäsen: Yrjö Jahnssonin Säätiö

 

*

Pertti Miettinen [henkilöstön edustaja]

.

Konsernin valtakunnallinen pääluottamusmies, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry (henkilöstön edustaja)

s. 1968

Hallituksessa vuodesta 2018

Työkokemus:

  • Posti Group Oyj (2015–), konsernin valtakunnallinen pääluottamusmies
  • PAU ry (2002–2015), työehtoasiantuntija
  • Posti Group Oyj (1995–2002), postityöntekijä

 

Postin hallituksen matka San Franciscoon

https://www.finnair.com/fi/fi/destinations/americas/north-america/san-francisco

HELSINKI – SAN FRANCISCO LÄHTÖ: xx. MARRASKUUTA 2019

Meno –paluu , Bisnes-luokka

Hinta. 5411 .. 8281 euroa / henkilö [ olettaen 6000 euroa per hallituksen jäsen ]

*

https://www.posti.com/hallinnointi/hallinnointi/hallitus-ja-sen-valiokunnat/

Postin hallitus

Puheenjohtaja : Markku Pohjola

Yhteensä 9 henkeä { sihteerien määrästä ei ole julkista tietoa)

*

https://www.luxuryhotelsguides.com/?ufi=20015732&gclid=EAIaIQobChMIkufYkIOQ5gIVj4eyCh25eAbNEAAYAyAAEgING_D_BwE

Yöpyminen : 107 .. 898 euroa ( 400 euroa lienee Postin hallituksen jäsenen arvovallalle sopivan hintainen huone)

Oletus 3 yötä -> 1200 euroa per henkilö

*

Matkan kokonaiskustannus ilman päivärahoja ja mahdollisia lisäkustannuksia:

Kustannukset = 9 * ( 6000 euroa + 1200 euroa) = 64800 euroa

*

Pikkusumma isojen poikien ja tyttöjen kuvioissa, muta miksi kokous piti järjestää San Franciscossa?

https://areena.yle.fi/1-4580612

Alusta 15:00

Toimittaja kysyy: ”Miksi kokous piti järjestä San Franciscossa?”

Antti Rinne vastaa. ”En osaa sanoa ” [ ja jatkaa muusta]

Riku Aalto: Emme tavoittele kuuta taivaalta, vaan oikeudenmukaista osaa kakusta

Niin’no – kaikki on suhteellista. Missähän määräytyy ’kakun palan ’ oikeudenmukainen suuruus?

*

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006323587.html

28.11.2019

Riku Aalto: Emme tavoittele kuuta taivaalta, vaan oikeudenmukaista osaa kakusta

 

**************

https://verokone.hs.fi/henkilo/1965Aalto%20Riku%20Petteri

Aalto Riku Petteri

SYNTYNYT 1965, ASUINPAIKKA UUSIMAA

UUSIMMAT TIEDOT

Sija 2018: 7329
Ansiotulo 2018: 260 322 €
Pääomatulo 2018: 0 €
Veroprosentti 2018: 48 %
Ansio- ja pääomatulot 2018: 260 322 € 11 ×
Verokoneessa tuloja yhteensä: 2 178 649 €

= suomalaisen vuosituloa

Suuri osa lukiolaisista kärsii uupumuksesta

Pikkasen herättää ihmetystä tutkimuksen tulos.

Jos jollain työpaikalle kysyttäisiin, että onko työ rasittavaa, niin tuskin monikaan vastaisi : Ei ole mitenkään.

*

Ihmetyksiä:

Miten nämä 40 prosenttia lukiolaista selviää työelämässä?

Mitä sisältyy tämän samaisen ryhmän koulun ulkopuoliseen elämään? – biletystä, someilua yli puolenyön, vähän liikuntaa ..

Pitäisikö tutkia lukiolaisten elämänmenoa kokonaisuutena, eikä vain tarkastelle heidän vastauksiaan?

****

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f59e145d-63bb-43f8-af73-b2500ee0b880

28.11.2019

Pysäyttävät tulokset: suuri osa lukiolaisista kärsii uupumuksesta

Torstaina julkaistiin historian ensimmäinen Lukiolaisbarometri, joka selvitti lukiolaisten elämää opiskelun, vapaa-ajan ja tulevaisuuden teemojen kautta.

Torstaina julkaistu Lukiolaisbarometri paljastaa, että lukiolaiset kokevat opintonsa merkityksellisiksi, mutta kolikolla on kääntöpuolensa: jopa 40 prosenttia lukiolaisista kokee opintonsa henkisesti raskaiksi. Lisäksi hieman alle neljännes toivoisi enemmän tukea opintoihinsa.

– Joka toinen kokee, ettei aamulla tunnu hyvältä lähteä opiskelemaan. Kaikista vaikeimmassa tilanteessa oleville on kasautunut haasteita useilla eri mittareilla, kertoo Suomen Lukiolaisten Liitto tiedotteessaan.