Mainilan laukaukset 31.8.

Imperialistinen Venäjä ampui 26.11.1939 Mainilan laukaukset saadakseen tekosyyn hyökätä Suomen kimppuun – Talvisota. Venäjän NKVDn (KGB, FSB) joukot ampuivat tykeillä ja kranaatinheittimillä omia joukkojaan. Venäjä väitti suomalaisten ampuneen ne laukaukset. Venäjä myönsi Suomen syyttömyyden ko. laukausten ampumiseen vasta ”kansojen vankilan” romahdettua viitisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Suomalaisia jäi kismittämään aiheeton syytös. Venäjä aloitti jälleen uuden sodan Suomea vastaan, hyökäten Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05. Suomi aloitti vastahyökkäyksen 10.7.1941 saavuttaakseen sellaisen puolustuslinjan, joka sitoo vain siedettävän määrän suomalaisia joukkoja, sekä vaikeuttaa Venäjän yllättäviä terroripommituksia syvälle Suomen alueelle.

Elokuun viimeisenä päivänä 1941 Suomi sitten viimein ampui ”Mainilan laukaukset”, jotka olivat jääneet ampumatta Talvisodan yhteydessä. Kun Venäjä kerran väitti kiven kovaan Suomen ne ampuneen, niin pitihän ne sitten ampua vaikkakin pari vuotta myöhemmin.

Muutamiin 203 mm kranaatteihin nimittäin maalattiin TK-miesten kuvatessa teksti »Mainilaan» ja sen jälkeen ammuttiin kylään usean patteriston tuli-isku.

Kuva lehdestä Sotaveteraani 5/2005 sivulta 18.

Ennen Toista Maailmansotaa Suomella olisi ollut mahdollisuus ostaa USAsta mm. tykkejä, vaan ei ostettu – ”säästettiin”. Talvisodan sytyttyä suomalaiset lähtivät shoppailemaan USAan, mutta nyt sitten ”neutraalina” pysyttelevä USA ei enää suostunut myymään. Valtuuskunta löysi kuitenkin Ensimmäisen Maailmansodan aikaista romua, josta alettiin käymään neuvotteluja, jotka eivät johtaneet sodan kuluessa tuloksiin. Talvisodan jälkeen Suomi sai viimein tilattua tätä romua. 32 kpl näitä I MS aikaisia 203 mm brittivalmisteisia haupitseja saapui viimein Petsamon satamaan heinäkuussa 1940 neljä kuukautta Talvisodan päättymisen jälkeen.

Tästäkin tositarinasta viisaammat voisivat ottaa opikseen, että puolustusmateriaali on ostettava aikoinaan syvän rauhantilan vallitessa.

Sähkön markkinahinta on 76,82 €/MWh

Kun tavallisena kesäpäivänä 30.8.2018 sähkön markkinahinta Suomessa on otsikon mukainen, niin millainen se mahtaakaan olla tammikuun pakkasilla?

Kun teollisuuden pyörät taas pyörivät, niin sähköä kuluu jälleen. Sattumavoimaa on rakennettu valtavien tukiaisten avulla runsaasti, mutta siitä ei ole iloa, vaan päinvastoin se on sekoittanut sähkömarkkinat.

On rakennettava mahdollisimman nopeasti lisää uutta ydinvoimaa ainakin Loviisa 3, OL4 ja Vaasa 1.

Suomen puolustusvoimain tila Jatkosodan päättyessä

Suomettunut kommunistipropaganda on antanut ymmärtää, että Suomen Puolustusvoimat olivat Jatkosodan päättyessä ihan lopussa, eikä niistä ollut enää mihinkään.

Todellisuudessa Suomella oli Jatkosodan päättyessä erittäin iskukykyiset Puolustusvoimat – ehkä kovimmassa kunnossa kuin milloinkaan.

Jatkosodan viimeiset viikot olivat jo olleet matalan intensiteetin asemasotaa, joten kovien torjuntataistelujen väsymyskin oli jo pääsääntöisesti levätty kaikessa rauhassa.

Joukkoja oli aseissa noin 528 000 miestä. He olivat hyvin koulutettuja, pääosin taistelukokemusta omaavia ja myös hyvin aseistettuja. Lievästi haavoittuneita palasi jatkuvasti takaisin joukko-osastoihinsa.

Panssarintorjunta oli parhaassa kunnossa kuin milloinkaan – taktiikka ja välineet olivat hyviä.

Erinomaisia hävittäjälentokoneita Messerschmitt Bf 109 oli varsin mukavasti. Niitä oli sodan päättyessä 102 kpl kun Venäjän suurhyökkäyksen alkaessa 9.6.1944 niitä oli vain 38 kpl. Lisääkin olisi saatu, jos sotaa olisi jatkettu. Suomella oli myös hyvät varastot polttoainetta niihin. Yksi ainoa mersulaivue (Hllv 34) pudotti yli 300 viholliskonetta menettäen tuhoutuneina 22 mersua ja 11 lentäjää. Lähde.

Tykistö oli erinomaisessa iskussa. Uusia hyviä raskaita tykkejä oli saatu ja ammustilanne oli loistavan hyvä. Ampumamenetelmät olivat mitä ilmeisimmin maailman parhaalla tasolla ja tykkimiehet osasivat asiansa. Taulukko tykkikalustosta kappalemäärineen päivämäärällä 15.9.1944 löytyy täältä. Suomen kenttätykistö ampui Jatkosodassa noin 4 500 000 laukausta ja sodan lopussa varastoissa oli 2 122 346 laukausta. Kun otetaan vielä huomioon, että kotimainen ammustuotanto oli hyvällä mallilla – esimerkiksi ammuksen kuoria ja vajaita elementtisarjoja oli varastossa sodan päättyessä 569 874 kpl – niin ainakaan tykistön puolesta ei ollut mitään estettä jatkaa sotaa edelleen.

Suomi sai Saksasta melkoisen määrän kalustoa ja ammuksia suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen. Niitä on lueteltu taulukossa täällä. Esimerkiksi panssaridivisioonalle saatiin 30 kpl hyviä rynnäkkötykkejä lisää.

JOS Suomi olisi luvannut Saksalle lähteä taas hyökkäykseen valtaamaan Viipuri takaisin, niin sillä lupauksella, jossa olisi ollut ehtona lisää kalustotoimituksia, kalustoa olisi taatusti saatu. Esimerkiksi Saksan lentokonetuotanto pyöri erinomaisella vauhdilla Albert Speerin ansiosta. Koneita olisi riittänyt Suomelle aivan hyvin.

Viipuri vapautettiin ryssän miehityksestä 28.8.1941

Ari Raunio – Sodan kartat; 2003; sivu 146

Sotasuunnitelma

Kuten lukijani ehkä tiesikin, niin lähellä Suomenlahtea ja Viipuria olevat suomalaisjoukot ”vetivät lonkkaa” sillä aikaa kun edellä kuvaamani divisioonat iskivät vihollista isän kädestä pohjoisempana. Sotasuunnitelma nimittäin oli, että nämä Laatokan länsirantaa etelään etenevät joukot tulevat uhkaamaan Viipurissa olevan vihollisen selustaa.

Näin kävikin ja kenraali K. L. Oeschin IV Armeijakunnan joukot lähtivät etenemään vasta 22.8.1041 – tällöin vihollisen selusta oli vakavasti uhattuna ja vihollinen vetäytyi osittain. Viipurin ympärille venäläiset asettuivat kuitenkin siilipuolustukseen.

IV Armeijakunnan esikuntapäällikkönä toimi erinomaisen etevä eversti Valo Nihtilä. Kenraali Oeschin välillä sairastuttua hänen viransijaisekseen nimitettiin kenraali Laatikainen, mutta todellisuudessa Nihtilä joutui hoitamaan myös armeijakunnan komentajan tehtävät oman tehtävänsä ohessa Laatikaisen vain hummatessa.[xviii]

Piti lähteä perään

Eversti Claës Winellin 8.D oli käsketty pysymään puolustuksessa, vaan kun ryssät vetäytyivät edestä, niin divisioona lähti perään, etteivät pääse karkuun. Siten Säkkijärvi ja Tervajoki tulivat vapautetuiksi 23.8.1941.[xix]

Ryssät olivat kaivaneet Säkkijärven hautausmaan vanhat haudat auki, joten luut olivat näkyvissä suomalaisten palatessa Säkkijärvelle.[xx]

Maihinnousu

Armeijakunnan käskystä 8.D toteutti erittäin rohkean Viipurinlahden ylityksen alkaen 24.8. jotta vihollisen Viipurissa olevien joukkojen pakeneminen sulkeutumassa olevasta suurmotista voitaisiin estää. Tämä ex tempore sotatoimi toteutettiin erittäin vähäisellä ja heikolla ylimenokalustolla. Toteutui sanonta ”rohkea rokan syö”. Pioneerien upeasta toiminnasta johtuen omat tappiot olivat pienet.

Tämä rohkea ylimeno auttoi Suomea saamaan Porlammin motista suuren sotasaaliin, mm. hyviä tykkejä tykistöllemme. ”Kolmen kannaksen koukkaajat” divisioona siirrettiin pian jatkamaan sotaa Itä-Karjalaan.

”Hiljanen Viljanen”

Eversti Kaarlo Viljasen, jota sanottiin Hiljanen Viljaseksi, 4.D oli kovilla pyrkiessään estämään venäläisiä pakenemasta Viipurista. Mm. Säiniön motista saatiin hyvää kalustoa sotasaaliiksi.[xxi]

Säiniön-Huumolan tien suunnasta vihollinen yritti tosissaan karkuun valtavan tykistötulen turvin – 4.D joutui asettumaan puolustukseen, ettei olisi jäänyt jalkoihin.[xxii]

Viipurin vapautus

28.8.1941 klo 17.35 nostettiin Suomen lippu Viipurin linnan salkoon.

Viipurin vapautusta on vaikea laittaa minkään yksittäisen yhtymän tilille, vaan se on koko IV Armeijakunnan saavutus. Ehkä Osasto Pallari ja 4.D pitää kuitenkin mainita ensin, sitten 12.D ja 8.D.[xxiii]

Marsalkka Mannerheimin sähke 31.8. Viipurin valtausparaatiin:

”Lausun kenraaliluutnantille [Oesch – jp] ja alaisillenne sankarillisille joukoille kiitokseni ja tunnustukseni suurella taidolla ja loistavasti suoritetuista sotatoimista, joiden tuloksena on muiden saavutusten ohella Karjalan uljaan pääkaupungin vapautus bolshevistisesta vallasta. Suomalainen soturikunto on näiden sotatoimien aikana jälleen osoittanut suuruutensa. Mannerheim.”[xxiv]

Porlammin motti

8.D aloitti ja 4.D lopetti Porlammin motin selvityksen. Vihollisen kaksi divisioonaa jätti mottiin kalustonsa, mutta osa miehistöstä pääsi pakenemaan. Mottiin jäi sotasaaliiksi myös venäläisen 123.D lippu.[xxv]

Sotasaaliin luetteloimiseen tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa. Saaliiksi saatiin mm. 306 erilaista tykkiä ja yli 19 000 kenttätykin ammusta; 246 kranaatinheitintä ja yli 46 000 heittimen ammusta; 272 konekivääriä, yli 10 000 kivääriä sekä 3,4 miljoonaa patruunaa; 55 panssarivaunua; 673 autoa; lähes 300 traktoria; 154 000 litraa bensiiniä; 159 000 litraa öljyä; sekä n. 4 500 elävää hevosta.[xxvi]

Sotavankeja saatiin noin 9 000 ja kaatuneina haudattiin n. 7 000 vihollista. Korkea-arvoisin sotavangeista oli 43.D komentaja kenraalimajuri Vladimir Kirpitshnikov.

Oeschin armeijakunnan tappiot olivat alle 3 000 sotilasta, eli noin 7% kokonaisvahvuudesta.[xxvii]

Rintamakenraali Vihma

Eversti Einari Vihman 12.D hyökkäsi armeijakunnan hyökkäyksen painopisteessä. Ryhmitysalue Vuokselta Nuijamaanjärvelle.[xxviii]

Oesch ja Nihtilä olivat antaneet painopistesuunnan divisioonalleen tueksi asiaankuuluvan tykistön – melkein 14 patteristoa.

12.D vapautti Ihantalan, jossa Vihman divisioona jälleen taisteli uljaasti vuonna 1944. Vihma kaatui niissä taisteluissa kenraalina – Vihma oli oikea rintamakenraali, aina edessä. Tali-Ihantalan taisteluista on artikkeli täällä ja kyseisestä elokuvasta täällä.

Viipurin eteläpuolella 12.D huolehti vihollisen selustayhteyksien katkaisusta perusteellisesti edeten Suomenlahden rantaa vapauttaen mm. Kämärän, Huumolan, Humaljoen, Uusikirkon, Kanneljärven, Raivolan ja Terijoen. 1.9.1941 12.D keskeytti etenemisensä käsketylle tasalle: Rajajoen suu-Retukylä-Rajajoen mutka.[xxix]

Arvattavasti Einar Vihma olisi mielihyvin jatkanut menestyksellistä etenemistään Pietarin suuntaan – vaan se oli kielletty.

Valitettavasti käsketylle linjalle ei voitu rakentaa kunnollista pääpuolustuslinjaa, josta asiasta enemmän tässä artikkelissa.

Koko artikkeli lähdeviitteineen löytyy täältä.

Ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvääkin

Kirjoitin kauan aikaa sitten täällä Pirkan Blogeissa, että Telia päätti noin vain lopettaa ADSL-liittymässäni enemmän kuin 10 vuotta olleen kotisivupalvelun.

Jouduin ottamaan webbihotellista oman kotisivupalvelun, johon vanhat kotisivuni siirrettiin. Ensin oli suuri työ saada käyntilaskuri pelaamaan ja siinä katosi tuhansia käyntikertoja laskurista.

Sitten oli aivan valtava työ, että Google alkaisi löytämään artikkelini uudelta paikalta, eikä sieltä vanhasta personal.inet.fi:stä. Nyt alkaa viimeinkin artikkelini löytymään uudesta osoitteesta. Vieläkin joutuu parsimaan, kun jotkut artikkelit eivät löydy Googlella, vaikka ne ovat kyllä olemassa uudessa osoitteessa.

Niin, mitä hyvää tässä hirveässä savotassa sitten oikein on?

No, se, että entisessä paikassa alkoi tila loppumaan uusilta artikkeleilta, mutta nyt se ei ole ongelma. Olen saanut helposti lisättyä uusia artikkeleita kotisivulleni.

Myös erilaisia analyysityökaluja on. Näen vaikka kuukausittain montako kävijää (eri osoitteista) on ollut, mitkä artikkelini ovat saaneet eniten kävijöitä, jne. Näkyy sekin mistä maista kotisivullani on käyty, jne.

Ukrainan itsenäisyyspäivä

Ukraina itsenäistyi Venäjän romahduksen yhteydessä samalla kuin Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Georgia ja moni muukin. Ukraina kuitenkin hävisi vapaussotansa Venäjää vastaan ja menetti pian itsenäisyytensä. Suomi, Viro, Latvia ja Liettua kuitenkin voittivat vapaussotansa Venäjää vastaan jääden itsenäisiksi. Georgia hävisi vapaussotansa Venäjää vastaan joten se menetti Ukrainan tavoin itsenäisyytensä.

Venäjä kansanmurhasi ukrainalaisia suuruusluokkaa 10 000 000.

Ukraina taisteli Toisen Maailmansodan yhteydessä ja sen jälkeenkin Venäjää vastaan saavuttaakseen taas itsenäisyytensä.

Kun Venäjän imperiumi (neukkula) romahti uudelleen noin vuonna 1991, niin Ukraina vapautui taas Venäjän brutaalin miehityksen alta.

Ei ole Ukrainalla ollut helppoa sen jälkeenkään. Venäjä yritti murhata Ukrainan länsimielisen presidentti Jushtshenkon myrkyttämällä. Venäjä kaappasi Ukrainalta Krimin ja käy Ukrainaa vastaan sotaa Donbasissa.

Onnea ja sitkeyttä Ukrainalle pyrkimyksissään estää Venäjää valloittamasta Ukrainaa takaisin orjuuteensa.

Tshekkoslovakia 50 vuotta sitten

Tshekkoslovakia oli alistettu Venäjän pakottamana kommunistihallintoon jo parikymmentä vuotta aiemmin. Nyt tshekit olisivat halunneet muuttaa kommunistista hirmuhallintoa ”ihmiskasvoisen sosialismin” suuntaan. Venäjän johto päätti estää tämän asevoimin, ettei ”ihmiskasvoisuus” heikentäisi kommunistista diktatuuria – tiedä vaikka ihmisille alkaisi tulla mieleen demokratia ja ihmisoikeudet.

Lainaan (suomennan) tähän pari pätkää nimimerkki Viktor Suvorovin kirjasta Vabastaja (vapauttaja). Hän oli nuorena panssariluutnanttina ”vapauttamassa” Tshekkoslovakiaa: ”Tapahtumat etenivät. Kaikille oli selvää, että joukot viedään pian sisään (Tshekkoslovakiaan – jp), avoinna oli vain tarkka ajankohta. Kaksi päivää sitten lähetettiin upseereille salainen päiväkäsky Karpaattien rintaman ja Keskisen rintaman perustamisesta. Meidän Karpaattien rintama (armeijaryhmä – jp) oli perustettu Karpaattien maanpuolustusalueen (sotilaspiiri) johdon ja joukkojen pohjalta ja sinne kuului meidän lisäksemme myös monta puolalaista divisioonaa. Karpaattien rintaman komentajaksi oli määrätty kenraalieversti Bisjarin. Rintaman vahvuuteen kuului neljä armeijaa: 13., 38. ja 8. kaartin panssariarmeija sekä 57. ilma-armeija. Samana päivänä siirtyivät 8. kaartin panssariarmeija ja osa 13. armeijan joukoista Etelä-Puolaan, jossa niihin liittyivät Puolan divisioonat.

Keskistä rintamaa johti kenraalieversti Majorov. Rintama perustettiin Baltian maanpuolustusalueen (sotilaspiiri) johdon pohjalta ja sen joukkoihin liitettiin GSVG (Neuvostojoukkojen Saksan ryhmä) ja SVG (Pohjoinen ryhmä), samoin yksittäisiä Puolan ja Itä-Saksan divisioonia. Keskinen rintama oli organisoitu tavallisesti ja sijaitsi Itä-Saksassa ja Puolassa. Rintamien vastuualueiden raja kulki Krakovan lävitse. Keskiseen rintamaan kuului neljä armeijaa: 11. ja 20. kaartinarmeija, 4. kaartin panssariarmeija, sekä 37. ilma-armeija.

Tuntuvasti myöhemmin sain tietää, että vielä yksi rintama oli luotu Unkarissa, mutta sen joukot eivät tunkeutuneet Tshekkoslovakiaan, ne ainoastaan suojasivat hyökkääviä joukkoja. Länsirintaman lisäksi Unkarin alueelle oli perustettu myös operatiiviryhmä ”Balaton”. Se ryhmä tunkeutui Tshekkoslovakiaan. Siihen kuului kaksi neuvostodivisioonaa, samoin joukkoja Bulgariasta ja Unkarista. Liittolaisia oli otettu ryhmään ”Balaton” vain silmänlumeeksi.

Pelloilla vilja varisi (viljankorjaajat oli mobilisoitu joukkoihin, samoin maanviljelystraktorit ja kuorma-autot – jp). 19. elokuuta aamulla upseereille luettiin salainen päiväkäsky ylijohdon ”Tonava” perustamisesta. Ylipäälliköksi määrättiin armeijankenraali Pavlovski. Ylijohto alkoi johtamaan Keskistä- ja Karpaattien rintamaa, operatiiviryhmää ”Balaton” ja riippumatonta neljättä elementtiä – kahta laskuvarjojääkäridivisioonaa. Operaation ensimmäisenä päivänä annettiin laskuvarjojääkäridivisioonien maahanlaskua varten ”Tonavan” käyttöön viisi kuljetuslentodivisioonaa.

Meidän rykmentissämme annettiin taisteluhälytys kello 23.00. Suljettujen viestikanavien kautta välitettiin kaikille rintamille, armeijoille, divisioonille, prikaateille ja pataljoonille signaali: MUTTA NYT ON MEIDÄN VUORO. Sen signaalin saamisen jälkeen kaikkien komentajien tuli avata yksi viidestä salaisesta kirjekuoresta ja esikuntapäällikön läsnäollessa polttaa neljä muuta kirjekuorta avaamattomana. Operaatiosuunnitelmasta oli tehty viisi eri versiota. Nyt yksi niistä oli vahvistettu, ja loput piti hävittää.

Tuhansien salaisten kirjekuorien samanaikaisen avaamisen perusteella saivat kaikkien tasojen komentajat käskyn suorittaa operaatio ”Tonava”, jatkaa täydessä taisteluvalmiudessa toimintaa suunnitelmien ”Tonava-Kanava” ja ”Tonava-Kanava-Karttapallo” mukaisesti. Vapauttaminen oli alkanut.

Valkoiset viivat – viimeinen pysähdys valtakunnanrajalla Uzhgorodin kaupungin lähellä. Divisioonan esikuntapäällikkö suuntasi lyijynraskaan katseensa minuun ja vaati lujasti – kertaa!

Suoristauduin ja löin kantapäät yhteen ja suolsin päähäni aikoja sitten taotun määräyksen ”Määräykset ”Tonavan” suorittamiseksi” tekstin ulos.

– Valkoinen viiva on omien ja liittolaisjoukkojen tunnus. Kaikenlaiset ilman valkoisia viivoja olevat neuvosto- tai liittolaisten kalusto tulee neutraloida, mieluiten ilman tulenavausta. Ilman viivoja panssarivaunut ja muut taistelu-ajoneuvot pitää välittömästi hävittää varoittamatta ja ilman käskyä ylhäältä, jos osoitetaan vastarintaa. Kohdattaessa NATOn joukkoja tulee pysähtyä eikä saa avata tulta ilman käskyä.

Divisioonan esikuntapäällikkö liikkui eteenpäin upseeririviä, käskien yhden ja toisen kerrata määräyksiä. Lopuksi hän astui eteemme ja antoi ohjeensa:

– Toverit upseerit! Kielto ampua NATO-joukkoja ei tarkoita sitä, että jätämme näyttämättä päättäväisyytemme! Siellä missä johtovaunumme joutuu vastakkain heidän tankkiensa kanssa, täytyy joukkueen tai komppanian viipymättä levittäytyä. Jos mahdollista voi myös ampumatta työntää heidät pois jo vallatulta alueelta. Meidän tehtävämme on vallata mahdollisimman suuri alue. Antaa diplomaattien neuvotella jälkeenpäin mihin kohtaa tulee Itä- ja Länsi-Tshekkoslovakian raja. Se on kunnia-asia, että Tshekkoslovakian sosialistisesta itäosasta tulee suurempi kuin länsiosa. Jos ammuskelu alkaa, älkää innostuko. Parempi on perääntyä pari kilometriä. Älkää pyrkikö lähitaisteluun, sillä eivät hekään sitä erityisesti halua. Mutta jos tilanne menee taisteluksi, niin valmistautukaa pahimpaan.

Esikuntapäällikkö löi saappaanvarttaan pajuvitsalla ja lisäsi tasaisesti, mutta kuuluvasti:

– Joka lurjus, joka yrittää loikata länsipuolisten, eli viivoitta olevien leiriin, pitää hävittää heti. Kaikenlaisiin yrityksiin pyyhkiä meidän valkoisia viivojamme ja loikata viivattomien leiriin täytyy reagoida välittömästi ampumalla hänet. Sellainen oikeus on teillä kaikilla. Valitettavasti sellaisia yrityksiä voivat tehdä Unkarin ja Puolan joukkojen lisäksi myös omamme. Toivotaan parasta. Muuttaen sävyään hän karjaisi kaikuvasti: – ASEMIIN!!!”[i]

Miehitysjoukot saapuivat Prahaan: ”Samaan aikaan kadut täyttyivät nopeasti ihmisistä. Nuoret ja vanhat, miehet ja naiset, kaikki suuntautuivat neuvosto-tankkien luo.

  • – Miksi te tulitte?
  • – Me emme ole teitä kutsuneet!
  • – Me ratkaisemme omat ongelmamme ilman tankkeja!

Sotilaat eivät osanneet vastata mitään sellaisiin viisaisiin kysymyksiin. Eikä he yleensä vastanneetkaan, paitsi silloin tällöin.

  • – Me tulimme teitä puolustamaan.
  • – Amerikkalaiset ja saksalaiset tahtovat valloittaa teidät. Oletteko unohtaneet sodan?
  • – Tulkaa vasta sitten kun he ovat aloittaneet valloittamisen!

Upseerit, erityisesti politrukit, sukelsivat heti massoihin, mutta ilman nähtävää tulosta.

  • – Me tulimme teidän hallituksenne pyynnöstä!
  • – Nimetkää sitten edes yksi hallituksen jäsen, joka pyysi teitä sekaantumaan meidän asioihimme!
  • – Toverit!!!
  • – Me emme ole sinulle tovereita! – ja politrukille annettiin selkään.

Hän vetäisi pistoolin, mutta sotilaat kiskoivat hänet pois kansanjoukosta.

  • – Perkeleen fasistit!
  • – Päinvastoin te olette fasisteja!
  • – Olette vienyt oman valtionne niin kauas, ettei ole syötävää ja nyt päätitte, että toistenkin pitäisi olla ympärillänne nälässä!
  • – Ne ovat väliaikaisia vaikeuksia, eteenpäin meillä lähtee paremmaksi!
  • – Ilman teitä olisi vieläkin parempi.
  • – Alkakaa painua sinne mistä tulittekin! Yhdessä Marxinne ja Lenininne kanssa!
  • – Kansalaiset, rauhoittukaa toki!
  • – Mene perseeseen!
  • – Kansalaiset, oman ymmärtämättömän käytöksenne kanssa panette kaikki sosialismin saavutukset … reunalle …
  • – Sinun sosialismiasi olisi pitänyt ensin kokeilla koirilla, kuten kaikki normaalit tiedemiehet tekevät. Sinun Leninisi oli typerys eikä ymmärtänyt tieteestä mitään, siksi hän ei testannutkaan koirilla …
  • – Te ette saa puhua Leninistä sillä tavalla! – Politrukin punoittaviin kasvoihin lensi mätämuna.
  • – Mutta jos kommunismin voimaan saattaminen olisi annettu Pavloville, niin hän olisi nopeasti todistanut koirien avulla, ettei sellainen elämä sovi eläville olennoille!

Kolonnan lopussa keskustelu muuttui elävämmäksi. Nuorukaiset alkoivat heittelemään kolmea viimeistä panssarivaunua katukivillä ja sitten särkivät rautakangilla varapolttoainetynnyrit. Minuutin kuluttua alkoi toiseksiviimeinen tankki savuta ja kohta vielä yksi. Kuului ammuskelua. Kansanjoukko poistui viimeisten tankkien luota, mutta vain hetkeksi. Tankkien miehistöt yrittivät turhaan sammuttaa panssarivaunujaan … hajaantukaa! Tankkien ammukset alkavat räjähtelemään! – Oh, kirotut fasistit!”[ii]

Nordberg: ”Maahanlaskujoukkoja käytettiin tarkastelukaudella myös miltei tositoimiin. Kaksi divisioonaa operoi Tshekkoslovakiassa vuonna 1968. Toinen otti aluksi haltuunsa Prahan ja toinen Brnon lentokentän. Kenttien valtaamisesta vastasivat divisioonien vahvennetut tiedustelukomppaniat, jotka toimivat etuosastoina yhdessä erikoisjoukkojen kanssa (Sandell et al. 1997a, 61). Ne ottivat haltuunsa kiitoradat, saartoivat lentokenttävaruskunnat, miehittivät lennonjohtotornit ja ottivat valvon­taansa sähkönsyöttöjärjestelmät. Kuljetuskoneet laskeutuivat sen jälkeen kentille puolentoista minuutin välein. Niillä tulleet joukot miehittivät kahden tunnin kuluessa kaupungin muut kriittiset kohteet: Prahassa neljä Valtavajoen ylittävää siltaa, opposi­tion päämajan, kommunistisen puolueen keskuskomitean, sisäministeriön, poliittisen akatemian, pääpostin sekä televisiokeskuksen. (Alafuzoff & Lähde 1999, 225.) Toi­sen kerran maahanlaskujoukkoja käytettiin Kiinan rajalla vuonna 1969.”[iii]

Vielä vähän: ”NKP:n 20. puoluekokouksen jälkeen neuvostojohtajat puuttuivat vielä kahdesti satelliittivaltioidensa asioihin käyttämällä asevoimaa huomiota herättävällä tavalla. Näin kävi Unkarissa 1956 ja Tshekkoslovakiassa 1968. Kummassakin tapauksessa panssarivaunut murskasivat kansan kannattaman kapinan, jolla pyrittiin vapautumaan totalitarismin vallasta.”[iv]

”Invaasiojoukkojen ensimmäiseen portaaseen kuului 165 000 miestä ja 4 600 panssarivaunua; viiden päivän kuluttua Tshekkoslovakiaa miehitti 27 divisioonaa, noin 400 000 miestä, joilla oli käytössään 6 300 panssarivaunua, 800 lentokonetta ja 2 000 tykkiä. — Tshekkoslovakian väkiluku oli hyökkäyksen tullessa vajaat 14,3 miljoonaa”.[v]

”Intervention poliittinen perusjuoni oli epäonnistunut kiusallisella tavalla: miehittäjät eivät onnistuneet saamaan kokoon suunnitelmaan sisältynyttä yhteistoimintahaluista »työläisten ja talonpoikien hallitusta».”[vi]


[i] Viktor Suvorov, Vabastaja, 2001, sivu 190

[ii] Viktor Suvorov, Vabastaja, 2001, sivu 208

[iii] Erkki Nordberg, Arvio ja Ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla, 2003, sivu 309

[iv] Stéphane Courtois et al, Kommunismin musta kirja, 2002, sivu 487

[v] Stéphane Courtois et al, Kommunismin musta kirja, 2002, sivu 491

[vi] Stéphane Courtois et al, Kommunismin musta kirja, 2002, sivu 491

Käkisalmi vapautettiin ryssän miehityksestä 21.8.1941

Eversti Jussi Sihvon 10.D oli aluksi ylipäällikön reservissä, mutta kun armeijakunta oli murtanut rajalla olleen puolustuksen niin 10.D heitettiin vapauttamaan ensin Hiitola. 10.D eteni 18.D:n ja 15.D välissä.[x]

Räisälä tärkeine tienristeyksineen vapautettiin Venäjän miehityksestä 18.8.1941.[xi]

Räisälän Tiurin taistelussa vänrikki Pentti Iisalo ansaitsi Mannerheim-ristin. Räisälän seudulla Venäjä teki kovia vastahyökkäyksiä.

Puna-armeijan polttama Käkisalmi vapautettiin ja Käkisalmen linnaan vedettiin Suomen lippu 21.8. klo 22.15.[xii]

Valkjärvestä vihollinen yritti pitää kiinni, mutta se vapautettiin 31.8. kaksipuolisella saarrostuksella – joka johti mottitaisteluun.[xiii]

Lipolan ja Kirjasalon valtauksen jälkeen 10.D valtasi Lempaalan länsipuolisen alueen ja 9.9.1941 alkoi asemasota, kun Karjalan kannas oli tullut vapautettua vihollisista.[xiv]

Koko artikkeli Kannaksen vapautuksesta lähdeviitteineen löytyy täältä.

Tunnistamattomat mamut lukkojen taakse

Tänä vuonna maahan tulleista ”turvapaikanhakijoista” on yli 500 sellaisia joiden henkilöllisyydestä ei ole hajuakaan. Palloilevat silti vapaana Suomessa – vapaana tekemään mitä hyvänsä.

Aiemmin tulleista kymmenistä tuhansista henkilöllisyys saatiin selville vain noin viidesosasta. Siitäkin porukasta suuruusluokkaa 10 000 palloilee silti vapaana laittomasti Suomessa – vapaana tekemään mitä hyvänsä.

Lähde.

Olen ihmetellyt, ettei kukaan ole nostanut sitä ongelmaa esiin Pirkan Blogeissa, joten päätin lopulta tehdä sen itse, vaikka asia ei suoranaisesti liity minun kiinnostusalueisiini.

Kuten linkin takana olevasta artikkelista selviää, niin yleinen käytäntö on ollut ja on hävittää matkustusasiakirjansa – ja valehdella henkilöllisyytensä.

Minun mielestäni henkilöt joiden identiteetistä ei ole hajuakaan kuuluvat lukkojen taakse, eikä vapaalle jalalle. Sama asia laittomasti maassa olevien kanssa.

Siellä lukkojen takana saattaisi hyvinkin muistua oma henkilöllisyys mieleen – saattaisi jopa tulla mieleen vapaaehtoinen paluu sinne mistä tulikin.

Olen ylittänyt Vuoksen, etenen röyhkeästi

Hyökkäyksen alkaessa eversti Aaro Pajarin 18. Divisioona (18.D) oli ryhmitetty valtakunnan rajalle pääpiirtein Imatran-Rautjärven väliselle alueelle.[ii] Ilmeen kirkonkylän vapautuksen jälkeen suunta oli kaakkoon. Siten 18.D vapautti mm. Kirvun, Inkilän ja Sairalan.

Vuoksen 18.D ylitti Hopeasalmesta omin lupinensa (oikeammin vastoin kieltoa). Kun armeijakunta antoi ylimenokäskyn, niin kaksi pataljoonaa oli jo vastarannalla.[iii] Ylimeno alkoi 17.8.1941 kello 23.00. Salaamissyistä tykistövalmistelua ei ammuttu.[iv]

”Eversti Pajari lähetti armeijakunnan esikuntaan väkevän sanoman: »Olen ylittänyt Vuoksen, etenen röyhkeästi.»”[v]

Koko artikkelini Karjalan Kannaksen vapauttamisesta ryssän miehityksestä löytyy täältä.