Kepu halveksuu demokratiaa

Oikeusoppineet ovat olleet sitä mitä mieltä, että Sipilän menettely ottaa persuloikkarit hallitukseen ilman normaaleja  kuvioita hallitusta muodostettaessa, kun Sipilän ykköshallitus oli käytännössä kaatunut, on hyväksyttävissä.

Kansan oikeustaju ei sulata Sipilän epädemokraattista tapaa muodostaa hallitus, olkoon oikeusoppineet mitä mieltä hyvänsä.

Nyt asia on tullut vielä vaikeammaksi kansan tajuta, kun loikkariryhmän kannatus on viimeisimmän  gallupkyselyn perusteella vain 0,7 prosenttia.

Kuinka voi olla  alle yhden prosentin kannauksella loikkariryhmällä viisi ministeriä ja 20 kansanedustajaa?

Edellisten vaalien tuloshan mitätöityi, kun perussuomalaisissa tapahtui hajaannus. Syntyi uusi ryhmittymä, joka on ilmoittanut perustavansa uuden puolueen.

Vaikuttaa siltä, että tähän uuteen loikkareiden muodostamaan ryhmään ei usko kaikki ryhmän jäsenetkään, kun puheenjohtajaksi on valittu noviisipoliitikko, jolla on vielä korvantauksen märkänä. Miksi ei valittu esim. Sampo Terhoa? Siksi, että ryhmä on kasassa, jos ei paluumuuttoja tapahdu, vain niin kauan, kun Sipilän hallitus pysyy pystyssä. Loikkariministerit ovat vain kertakäyttökeikalla tukemassa Kepun pyrkimyksiä. Sen jälkeen osa lopettaa politikoinnin ja loput menee muihin puolueisiin loikkareina, jos pääsevät.

Tässä Sipilän tavassa pitää vanha hallituksensa pystyssä kepulikonsteilla on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Kansa on ymmällään, joka näkyy Kepun gallupkannatuksessa.

Kikkelit järkyttivät kukkahattutätejä

Ilosaarirockin yhteydessä järjestettiin naku-uinti yleisölle. Se oli liikaa joillekin kukkahattutädeille. He eivät kestäneet nähdä niin paljon erikokoisia kikkeleitä yhdellä kertaa. Kikkelöinti täytyy ehdottomasti kieltää tätien mielestä. Se taitaakin olla ainoa, mitä ei vielä ole kielletty.

Perustelu kukkahattutätien närkästykseen ja kieltomentaliteettiin on muka lapset. Lapset ei kestä nähdä alastomia ihmisiä miehiä ja naisia. Se on selvästi tekosyy. Lapsillehan juuri pitäisikin näyttää ja kertoa avoimesti ihmisen anatomiasta. Olisihan se parempi, että lapset kuulisivat ja näkisivät omilta vanhemmiltaan kaiken mikä liittyy ihmiseen, kuin se, että lapset kuulevat niistä asioista kavereilta pihoilla ja kujilla.

Onnittelut Ilosaarirockin järjestäjille, että keksivät tällaisen kesäisen harrastuksen, kuin uinnin yleisön virkistykseksi. Se, että se tapahtui nakuna oli vain pieni lisämauste.

Brittilehti: Suomella ei mitään vaikutusvaltaa EU:n päätöksenteossa

Brittilehti kertoo sen, mikä tiedetään suomen eliitissä hyvin, mutta kansa tietää heikosti. Siksi kansa äänestää gallupkyselyissä kannattavansa Suomen EU-jäsenyyttä.

Suomen ääniosuus on vaivaisen yksi prosenttia päätöksenteossa. Siitä huolimatta ministerit ja korkeat virkamiehet käydessään palavereissa Brysselissä kertovat kuinka hyvin Suomen asioita hoidetaan. Mutta millä lihaksilla? Brittilehti kertoo totuuden.

Suomen kansan enemmistöllä ei ole oikeaa kuvaa Suomen EU-jäsenyyden tuomista hyödyistä ja kustannuksista. Kun ääniosuutemme on vain yksi prosentti, niin kustannusosuutemme on kaksinkertainen eli 2 prosenttia. Kustannusosuutemme voi vielä nousta, kun britit hylkäävät EU:n.

Suomi on jo nyt luovuttanut ison osan itsemääräämisoikeuttaan Brysselin byrokraateille, voimatta itse juurikaan vaikuttaa päätöksiin EU:ssa. Isot maat ja komissio päättää ja Suomi vikisee.

Kannattaako tällaisessa EU:ssa olla mukana? Ainakin yhteisvaluutasta pitäisi päästä ja pian muuten EU jyrää meitin.

Mitä eroa on Suomen kesäsäällä ja medialla?

Ero on siinä, että Suomen kesäsää on vetinen ja kesämedia on kuiva.

Ylen kesäohjelmat on niin rutikuivia, että seuraava kuivuuden aste on konkurssi. Printtimedia  on yhtä kuiva, mutta kuivaakin kuivemmat julkkisuutiset puolialastomien julkkisnaisten kuvilla hieman piristää. Mieleen tulee sanomalehtiä selaillessa, että lukee Kallea tai Jallua. Eikö enään mikään muu myy lehtiä, kuin naisten haarojen välin vilauttelu?

Vanha tuttu asia on, että Suomi on heinäkuussa kiinni. Se tarkoittaa, että mitään muuta ei tapahdu, kuin kesäfestareita joka niemessä, notkossa ja saarelmassa. Poliittinen ja taloudellinen eliitti kokoontuu pari kertaa kesässä jauhamaan paskaa. Ensin kokoonnutaan presidentin kesäasunnolle parantamaan maailmaa ja sitten Poriin taas parantamaan maailmaa. Mutta maailma ei vaan ota parantuakseen, päinvastoin.

Mutta saihan julkkiskansa näyttäytyä kansalaisille ruudun välityksellä, kun julkkikset vuorollaan kukin liimautui kameran linssiin luteeksi.

Voi olla hyväkin, että media on uutisköyhä heinäkuussa, sillä siten kansalaisetkin saavat levätä rauhassa verkkokeinuissaan ja kuka missäkin vailla huolen häivää. Tieto nimittäin lisää tuskaa ja kun ei tiedä mitään tuskakin pysyy loitolla.

Kohta, kun alkaa syyskausi, niin sitten on taas tietoa liiankin kanssa ja tuskaa myös. Odotettavissa on nimittäin vilkas syyskausi, kun hallituksen taivalkin saattaa päättyä ja pakolaisvirrat taas kasvaa.

Mutta nyt on vielä vähän aikaa kesä, joten onni yksillä, mutta kesä kaikilla.

Pääministeri on tullut synnintuntoon

”Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä poliitikot syyllistyvät jatkuvasti tahalliseen väärinymmärrykseen ja sanovat näin väärän todistuksen lähimmäisestä, eli arkikielellä sanottuna valehtelevat.” Lainaus Ylen verkkosivujen uutisista.

Tämähän on asia, joka ei ole uusi. Olen joskus kirjoittanutkin tästä ja todennut mm., että poliitikkojen sanakirjassa ei ole sanaa ”valhe” lainkaan. Se on korvattu sanalla ”itsepuolustus”.

Kun nyt pääministeri Sipilä, joka tunnetaan hurskaana miehenä myöntää tämän synnin, niin hän samalla myöntää itsekin syyllistyneen syntiin.

Miten tähän pitäisi suhtautua kansalaisten? Osoittamalla sormella ja heittämällä kiviä vai vaikenemalla ja siten hyväksymällä sen, että poliitikot saavat valehdella.

Katolinen Timo Soini voi ripittäytyä ja kaikki synnit on anteeksiannettu. Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.

Haliitus ja sen kaikki ministerit vannovat usein hallitusohjelman nimiin. Hallitusohjelma on hallitukselle, kuin raamattu, jota on noudatettava kirjaimellisesti.

Olisiko parempi, jos hallitus alkaisi useammin vilkaista kymmentä käskyä ja toimisi niiden mukaan.

Pääministerin ulostulo tässä asiassa on hyvä asia, jos se on tehty vilpittömin mielin. Jos sillä taas haetaan kansalta vain säälipisteitä, on se halveksittavaa.

 

 

Valta turmelee eli pissi on noussut päähän

Hyvän esimerkin vallan turmeltuneisuudesta antaa pääministeri Juha Sipilä. Kun vertaa Sipilän edesottamuksia Eduskunnassa ennen viime vaaleja nykyiseen on ero, kuin yöllä ja päivällä.

Kun Sipilä enen vaaleja vaati parlamentaarista valmistelua sotesta, niin nyt pääministerinä hän ei suurin surminkaan suostu palamentarismin toteutuvan. Nyt jos koskaan parlamentaarinen valmistelu olisi tarpeen, kun kyseessä ovat kaksi suurta ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavista uudistuksista. Mutta Sipilälle se ei käy ja miksi ei käy? Siksi se ei käy Sipilälle, että Sipilä Kepun puheenjohtajana pelkää, että parlamentaarinen lakien valmistelu voisi vesittää maakuntauudistuksen tavalla, joka ei vastaa Kepun vaatimuksia. Paljon helpompi on valmistella maakuntauudistus ja siihen läheisesti kytkeytyvä sote kahteen pekkaan Kokoomuksen kanssa, sillä se tarjoaa mahdollisuuden valtapeliin lehmänkauppoineen.

Politiikan ulkopuolelta tullut Sipilä oppi nopeasti ”maan tavat”, joilla Suomea on johdettu aina. Kepu on ollut mestari saamaan etuja kannattajilleen ennen, kun Kepu oli Maalaisliitto ja maanviljelijöiden etujärjestö. Silloin lehmänkaupat olivat jokapäiväisiä, kun Kepu ja Demarit suhmuroivat keskenään .

Esimrkkejä voisi luetella monia, jotka osoittavat kuinka Sipilälle on noussut pissi päähän eli valta on turmellut.

Viimeisin hallitusratkaisu on yksi niistä. Nyt on presidentti puhunut ja sen mukaan presidentti oli eri mieltä Sipilän kanssa siitä, että loikkariministerit voivat tulla hallitukseen ilman normaaleja menettelyjä hallituksen muodostamisessa. Presidentillä ei nykyisen perustuslain mukaan ole valtuuksia puuttua asiaan muuten, kuin ilmaisemalla mielipiteensä hallituksen muodostamisesta.

Vallan turmeltuneisuutta kuvaa hyvin myös se, että Eduskunta on de facto vain kumileimasin hallitukselle. Puoluekurilla pääministeri johtaa myös Eduskuntaa, joka tarkoittaa, että pieni enemmistö sanelee kaiken mitä maassa tapahtuu.

Vielä ei tiedetä, mitä Sipilä on ”maksanut” loikkariministereille heidän tukiessa Kepun pyrkimyksiä hallituksessa. Se tiedetään vasta sitten, kun Sipilän hallitus kaatuu.

Laura Huhtasaari on ”kova jätkä”

Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps) on tullut tunnetuksi suorapuheisuudestaan ja räväkkyydestään.

Käsiteltäessä pääministerin ilmoitusta oudoista hallituskuvioista  Eduskunnassa Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen, piti Laura Huhtasaari ryhmäpuheenvuoron, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Puhe oli selkokielinen ja juuri niin suorapuheinen ja räväkkä, mitä voi odottaa vain Huhtasaarelta. Se osoitti, että Huhtasaari on ”kova jätkä” ja tarpeen vaatiessa vieläkin kovempi.

Laura Huhtasaari on viehättävä nainen, jolla on hymy herkässä. Hänestä olisi ainesta Suomen ”rautarouvaksi” esimerkkinä vaikkapa Angela Merkel.

Suomessa on poliittinen keskustelu jämähtänyt hyssyttelyksi. Siksi tarvitaan sellaisia poliitikkoja, jotka eivät vain hyssyttele, vaan sanovat tarvittaessa asiat suoraan ja vaikka hieman kärjistäen. Vain siten sanoma menee perille.

Nyt kun Perussuomalaiset etsivät uutta ilmettä uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon johdolla on puolueelle onni, että varapuheenjohtajana on Laura Huhtasaari. Huhtasaari täydentää räiskyvällä esiintymisellään mainiosti hillitympää älykköä Jussi Halla-ahoa. Mainio parivaljakko kelle vaan puolueelle.

Paljon on puhuttu viime aikoina EU:n tulevaisuudesta ja kansainvaelluksesta Afrikasta Eurooppaan paremman elämän toivossa. Maassamme on vallassa EU-myönteiset voimat, jotka olisivat valmiita luovuttamaan Suomen itsemääräämisoikeudesta loputkin Brysselin byrokraateille. Samat voimat pitäisivät rajat auki elintasopakolaisille saadakseen halpaa työvoimaa Suomeenkin.

Siksi on erittäin tärkeätä, että Suomessa on ainakin yksi puolue, joka suhtautuu em. asioihin kriittisesti ja jopa kielteisesti. Kuvaan kuuluu, että EU-myönteiset puhuvat asioista peitellen ja kiertoilmauksia käyttäen hämätäkseen kansalaisia todellisista tarkoitusperistä.

Laura Huhtasaari on poliitikko, joka puhuu asioista niiden oikeilla nimillä ja ymmärrettävästi ja sopivasti kärjistäen, että kansalaiset ymmärtäisivät kuinka suurista asioista on kysymys.

Kysymys on nimittäin Suomen itsenäisyydestä.

Taas poliittinen eliitti pyörittää puppugeneraattoria

Vuosittain on muodostunut tavaksi, että poliittinen eliitti kokoontuu yhteen  monta kertaa jossain päin maata jauhamaan paskaa.  Joukossa tyhmyys tiivistyy. Puppugeneraattorit jauhaa samoja asioita kerrasta toiseen ja yleensä kielellä, jota tavallinen kansalainen ei ymmärrä. Kieli jota poliittinen eliitti käyttää muistuttaa munkkilatinaa.

Niistä asioista, joista kansalaiset haluaisivat kuulla poliittisen eliitin mielipiteitä ei käsitellä eikä ainakaan selkokielellä. Sellaisia asioita ovat mm. Suomen kanta EU:n kehittämisessä talous -ja rahaliittona ja puolustustakeet jäsenmaille.

Onko Suomi valmis menemään mukaan rahaliiton kehittämisessä niin pitkälle, että muodostuu yhteinen budjettitalous EU:lle, jota johtaa EU:n valtiovarainministeri? Vaiko ei?

Selvyyttä haluttaisiin Suomen kansan keskuudessa myös siitä mitä tarkoittaa EU:n turvatakuut, kun tiedetään, että EU:lla ei yhtäkään ukkoa aseissa. Ovatko suomalaiset tuuditettu harhauneen, että meitä tulisi joku auttamaan, jos idän jättiläinen taas kerran päättäisi tulla vaatimaan tukikohtia Suomen rannikoilta?

Meille on uskoteltu, että apua tulisi, mutta mistä. Mielipidekyselyissä suomalaiset luottavat EU:hun, kun luulevat, että sieltä saisimme apua tarvittaesa. Mutta ei saada, kun sitä apua ei ole.  EU.lla ei ole puolustusvoimia, on vain myötätuntoa ja sitä olemme ennenkin saaneet, mutta yksin olemme saanee puolustaa isiemme maata.

Näistä asioista haluaisimme kuulla poliittisen eliitin puhuvan ja selkokielellä, ei harhakuvitelmia jostain olemattomista turvatakuista.

Onhan toisaalta mukava kokoontua muutamaksi kesäpäiväksi yhteen pelkästään itsetehostuksen vuoksi. Pääseehän siten kuvaruutuihin ja voi päteä, vaikka ei tietäisi juuri mitään.

Nyt puppugeneraattorit jauhaa paskaa Porissa. Missähän seuraavaksi?

Poissa silmistä, poissa mielestä

Heinäkuu on paras lomakuukausi monen mielestä En tiedä, mitä tilastot sanoo heinäkuun ilmoista, mutta yhtäkaikki loma on aina loma, satoi tai paistoi. Lomalla ei paljon viitsi seurata uutisvirtaa ja miksi olisikaan, kun uutisköyhissä uutisissa suurimman huomion saa mellakat aina jossain päin maailmaa. Niihin mellakkauutisiin alkaa jo kyllästyä niin, että mieli tekee painaa kaukosäätimen pientä nappulaan ”sulje”.

Paljon mukavampi, kuin uutisten seuranta on narrata ahvenia mato-ongella laiturin nokassa tai lämmittää saunaa ja ottaa huurteiset piristykseksi.

Mutta kaikkialla ei ole hiljaista vaikka siltä vaikuttaa. Uutisväkikin on lomilla ja kestoimittajat eivät äkkää, että poliitikot tekevät v—umaisia päätöksiä juuri silloin, kun heidän touhujaan ei seurata. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Kreikkakin sai juuri yli 8 miljardin lainan EU-mailta pystyäkseen maksamaan vanhoja lainoja. Vähin äänin mediassa. Suomella on itselläänkin velkaa ihan tarpeeksi, mutta meidän herrat ottavat velkaa vaan lisää muita auttaaksen. Mihin me veronmaksajat joudumme, jos kaikki velat pannaan maksuun yhtäaikaa jonain päivänä?

Toinen iso asia asia muhii kaikessa lomahiljaisuudessa. Se on odotettavissa oleva uusi suuri pakolaisvyöry, kun Italian rannikolle ajautuvat salakuljettajien veneet tuovat muassaan kymmeniä miljoonia ELINTASOPAKOLAISIA paremman elämän toivossa. Suomenkin on otettava osansa heistä. Vai onko? Ei ole. Kokoomukselainen sisäministeri ajattelee kuitenkin Suomen tyänantajia, jotka tarvitsevat halpatyövoimaa ja on siksi valmis avaamaan ovet Suomeen.

Taas alkaa se sama rumba, joka koettiin vajaa kaksi vuotta sitten. Turvattomuus kaduillamme heikkenee. Naisten häirintä ja raiskaukset lisääntyvät rajusti ja meitä veronmaksajia kuritetaan, kun pakolaisvyöryt maksavat paljon euroja.

Elintasopakolaiset hakevat Suomestakin parempaa elämää, mutta saavat pettyä, sillä suomalaisten parempi elämä on menneisyyttä. Se päättyi, kun Sipilän hallitus pääsi valtaan ja entiset persuministerit ja nykyiset loikkariministerit käänsivät takkinsa. Heidän piti olla pienen ihmisen asialla, mutta he alkoivatkin kannattamaan rikkaita Kokoomuksen apupuolueena.

Tällaista tapahtuu kesähelteillä, kun kansa lomailee ja hallitus tekee kaikessa hiljaisuudessa päätöksiä, joista kansa olisi vihainen, jos tietäisi.

Ovatko Trump ja Putin sopineet etupiirijaosta?

Trumpin ja Putin kahdenkeskinen neuvottelu kesti 2,5 tuntia  Saksassa tavatessaan. Piti kestää vai puoli tuntia.

Molemmat olivat tyytyväisiä neuvottelun tuloksiin.

Ovatko Trump ja Putin tehneet salaisen sopimuksen etupiirijaosta, jossa kumpikin maa saa tehdä mitä haluaa toisen puuttumatta asiaan. Onko Suomi yksi niistä maista, joka kiinnostaa Venäjää siksi että Suomella on pitkä meriraja Suomenlahdella, pohjanlahdella ja pohjoisella Itämerellä.

Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun itsenäinen Suomi on joutunut suurvaltojen pelinappulaksi. Edellisen kerran sopijat olivat Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto. Tosin se sopimus raukesi, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon tunnetuin seurauksin.

Tänään on kovin arvuuteltu, miksi Putinin lentokone kiersi Ruotsin ja Suomen rannikkojen kautta hänen kotimatkallaan Saksasta. Matkaa kertyi paljon lisää, mutta oliko se Putinin katselmus rannikoihin, joita hän tavoittelee?

Trump on arvaamaton ja Putin ei häviä arvaamattomuudessa lainkaan Trumpille. Heiltä voi odottaa mitä hyvänsä.

Aika näyttää on tämäkin arvio täysin väärässä.

Mutta kun katsoo tulevaisuuteen, on hyvä katsoa menneisyyteen, miten tähän on tultu.