Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

2023: Riistoporvarin vuosi!

Aina joskus kirjoittelen tai puhun ristiriitaisia asioita, mutta nyt ajattelin että lausun vuodenvaihteen kunniaksi aiheesta, josta kaikki olemme samaa mieltä: riistoporvarit ovat parasta ikinä! Vuosi 2023 olkoon riistoporvarin vuosi ja kerron nyt miksi se on niin hieno juttu.

Kilpailua, ei kikkailua

Katson yhtenä esimerkkinä Erkki Sinkkoa, joka itseään tituleeraa myös tällä tittelillä. Teki työtä, säästi, sijoitti ja ymmärsi rahan voiman. Riistoporvari sijoittaa siihen mihin uskoo. Hän tietää, että rahalla voi ohjata maailmaa. Voit sijoittaa uusiutuvaan energiaan tai vaikka lääketutkimukseen, kuten voit myös päättää olla sijoittamatta vaikkapa tupakkateollisuuteen. Rahalla on väliä. Valtioiden toki pitää ohjata maailmaa parempaan, mutta raha voi kulkea siinä mukana. Kiitos riistoporvarien uskon uusiutuvaan energiaan, sen kasvu on ylittänyt kaikki odotukset. Kiitos, riistoporvarit!

Riistoporvari haluaa kilpailua ja haastetta. Hän on sijoittanut tusinaan kasvuyritykseen, jotka voivat haastaa isot ja kankeat toimijat. Hän haluaa reilun kilpailutuksen, ei sellaista mitä Suomessa nyt on. Hän haluaa että tarjouskilpailun voittaa paras, eikä se jolla on eniten juristeja. Hän myös ymmärtää, että hyvinvointivaltio on edellytys sille että maahan tulee lisää miljonäärejä. Hän osaa lukea tilastoja ja tutkimusta, jonka pohjalta hän tietää että pohjoismaissa on tähän parhaat edellytykset. Hyvinvointivaltio on tilastollisesti porvareille paljon parempi kuin USA:n kaltainen maa. Siksi hän haluaa peruspalvelujen toimivan – mutta toki tehokkaasti.

Riemua ja väriä kaikille

Riistoporvari voi olla myös mesenaatti. Taidesäätiöt ja julkinen taidehallinto on pitkälti vasemmistolaisten käsissä. Eikä siinä mitään toki, vasemmisto on pelannut korttinsa hyvin, hatunnoston arvoista. Lisää tähän riistoporvari, usein arvoineen oikeiston puolelta, niin saat hurjasti lisää väriä taiteeseen ja kulttuuriin. Vasemmisto sijoittaa vasemmistolaiseen taiteeseen, oikeisto oikeistolaiseen. Yhdessä taidetta on enemmän ja se pääsee koskettamaan meitä.

Joten näin julistan että minäkin haluan että minusta tulee isona riistoporvari, tuo kaikkien kansojen rakastama supersankari. Vielä en siellä ole, mutta lupaan tehdä työni hyvin ja syödä salaattini joka päivä. Myös ja erityisesti vuonna 2023.

Julkaistu

Mihin menossa, Israel?

Pohdin taannoin Iranin suuntaa ja puntaroin kolme vuotta sitten Israelin ongelmia Benjamin Netanyahun johdossa. Paljon on samaa mutta panokset kovenevat. Näkyykö Israelilla kaunis demokratia enää vain peruutuspeilissä?

Sitä saa mitä tilaa

Alkuun pitää todeta, että Israelia voi yhä pitää vapaana maana, eikä vaaleista ole raportoitu suuria ongelmia. Tähän perään on tosin todettava, että Israelissa vaalitarkkailua ei laajalti harrasteta, riippumattomasti ei lainkaan. Myös median vapauksista voi olla montaa mieltä. Toki paljon on kiinni ehdokkaistakin – maasta puuttuu laadukas tarjonta vasemmistosta, keskustasta ja jopa keskustaoikeiston puolelta. Vain äärioikeisto, ultraäärioikeisto, ja megagigasuperfasismioikeisto pitävät pesänsä kasassa. Se on merkki huonoista poliitikoista, ei välttämättä rakenteista.

Lopulta kuitenkin kansalaiset marssivat uurnille ja äänestivät. He valitsivat vihan. Tämä johtaa vaikeaan kysymykseen siitä, mihin sormella pitäisi osoittaa kun ongelmista puhutaan. Onko ns. oikein vain kritisoida poliittisia johtajia, vai pitäisikö myös muistuttaa kansan täysin tietoisesti valinneen totalitaarisia sotarikollisia johtoon? Demokratiassa kun on se ominaisuus, että väärin äänestäminen on paitsi sallittua, myös aika usein suotavaa. Jatkokysymys toki on tulokseen johtaneet syyt. Äänestikö kansa fasismia koska vaihtoehtoja ei ollut, vai oliko syynä ehkäpä vuosikausia kasvatettu pelon ilmapiiri – vai yksinkertaisesti se, että palestiinalaisalueilta alati niskaan tippuvat raketit pikkusen suututtavat? Vaikka äärimmäisen ikäviä Israelin nykyjohtajat ovatkin, se ei oikeuta millään ilveellä Hamasin ja kumppaneiden silmitöntä terroria siviilejä kohtaan.

Kaksi peruskysymystä

Minua kiinnostaa ennen muuta kaksi asiaa. Ensimmäinen koskee koko maailmaa, ja tähän myös Yle jutussaan viittaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan opetti, että tietyt rajat ylittämällä loppuu sietokyky venäjän menoon jopa Saksalta. Onko sellaista rajaa, jota ylittämällä Israel voisi saada aikaan merkittävää kritiikkiä esimerkiksi EU:lta tai USA:lta? Riittääkö holokaustikortti vieläkin estämään kaiken kritiikin? Varmuuden vuoksi: kyllä, holokausti tapahtui ja oli järkyttävä rikos ihmisyyttä vastaan, mutta historian vääryys ei ole oikeutus nykypäivän vääryydelle. Koska vihdoin oppisimme, että yhden vääryyden kuittaaminen toisella vääryydellä ei koskaan johda hyvään? En pidättele hengitystäni.

Toinen asia on Iran. Iranin uskonnollinen johto on yhä sotaisampi ja heidän aseilla tuhotaan juutalaisten muistomerkkejä pitkin Ukrainaa. Niin sitä luulisi että Israel reagoisi jollain tapaa Iranin ongelmaan – vaan täysin päinvastoin käy. Israel tuntuu antavan veriviholliselleen yhä enemmän tilaa toimia ja yhä herkemmin katsovan menoa läpi sormien. Iranin nousevien sisäisten levottomuuksien uskoisi olevan paras mahdollinen paikka tukea vallanvaihtoa, ei silitellä papiston päätä. Voiko käydä niin, että sotaisa Israel ja sotaisa Iran löytävät toisensa, tuskin virallisesti mutta todellisesti? Tämä ei lupaa hyvää huomista maailmalle, eikä etenkään Euroopalle.

Vähän keinoja tarjolla

Lopulta vain Israelin kansa on vastuussa johtajistaan ja maansa tulevaisuudesta. Niin kuin Unkarissakin kansa valitsee kirkkain silmin diktaattorin, näin tekee myös Israelin kansa. Me emme voi asialle mitään. Emme taatusti saa antaa tilaa antisemitismille tai muullekaan vihalle koko Israelin kansaa, saati juutalaisia kohtaan. Voimme kuitenkin olla tukematta demokratian tuhoa. Kuten eväämme Unkarilta EU-avustuksia, voisimme evätä ne myös Israelilta. Voimme päättää, että rahojemme käyttö silmittömään väkivaltaan ei ole okei.

Voimme. Mutta tuskin niin teemme. Toivottavasti olen väärässä.

Julkaistu

Ette ole liberaaleja (eikä tartte olla)

Suomi on täynnä liberaaleja puolueita, jos puolueilta ja medioilta kysyy ja miksipä emme kysyisi. Oikeastaan kaikki paitsi KD ja PS ovat yleisen fiilistelyn mukaan liberaalipuolueita. Sori, eivät ole, mutta ei se mitään.

Kaunis, muttei ainoa aate

Minä pidän liberalismista sanan perinteisessä, filosofisessa merkityksessä. Jotkut puhuvat termistä klassinen liberalismi. Puolueessamme (kok) on pidetty aiheesta kursseja, joiden vetäjäksi on saatu varsin korkean tason akateemikkoja. Kurssi alkaa opettajan toteamuksella, jossa hän muistuttaa että te ette ole liberaaleja eikä puolueennekaan ole. Toden totta. Kokoomus ei ole liberaali puolue, joskin siinä on muutamia liberalismiin kallellaan olevia aktiiveja. Vihreissä taisi liberalismi kuolla pois Linkolan kanssa. Persuissa on muutama liberaali myös, mutta häviävä vähemmistö.

Eikä siinä mitään. Ei liberalismi ole absoluuttisesti oikeassa tai väärässä, se on vain yksi aate.

Se, miksi jaksan tästä aiheesta jauhaa, on se yksinkertainen syy että pidän politiikan ja yhteiskunnan tutkimisesta. Haluan ymmärtää maailmaa, ihmisiä, aatteita ja niiden perusteita. Erityisen paljon haluan kuulla niiltä, jotka ovat kanssani eri mieltä. Tiedän, että maailma olisi hirveä paikka jos yksi aate jyräisi sokeasti. Pahin pelkoni ei ole se, että [lisää vihaamasi puolue tähän] nousee valtaan, vaan se että moniäänisyys katoaisi.

Siteeraan lyhyttä blogausta itselleni tuntemattomalta kirjoittajalta. Tässä asia avattiin visuaalisesti ja lyhyen tekstin osalta ihanan monitulkintaisesti. Mikä on liberaalin vastakohta? Se voi olla esim. illiberaali. Illiberaaliksi demokratiaksi voi kutsua vaikkapa Unkaria tai Turkkia.

Ovatko puolueemme siis illiberaaleja? Sanoisin että RKP on ainoa rakenteellisesti illiberaali puolue, sillä sen arvot noudattavat illiberaalin demokratian avainpointteja. Mitä muut sitten ovat? Sanoisin, että pääosa puolueistamme on jossain määrin konservatiivisia – ja ei, sekään ei tarkoita sitä mitä hesari väittää. Esim. SDP, Vasemmisto, Kokoomus ja se yksi pieni metsäpuolue voidaan laskea konservatiivisiksi puolueiksi.

Vasemmistopuolueet konservatiivisia? Jos katsoo heidän asenteita yhteiskunnallisiin uudistuksiin, kyllä näin voi sanoa. Heille on esimerkiksi hyvin tärkeää ylläpitää perinteistä työpoliittista järjestelmää ja vastustaa pienimpiäkin muutoksia. Heillä siis on konservatiivisia piirteitä. Toki heillä on myös reformistisia/progressiivisia piirteitä – ai niin, nuo ovat siis konservatismin vastakohtia, unohdinko sanoa? Reformistit haluavat pistää asioita uusiksi. Äärimuodossa konservatiivi ei muuta vaikka tarvetta olisi ja reformisti muuttaa vain muutoksen ilosta. Pääosa pyrkii löytämään perusteet, onneksi. Vasemmistopuolueet ovat valmiita pistämään tiettyjä asioita uusiksi mutta tiettyjä ei mistään hinnasta.

Onko sitten joku puolue joka ei haluaisi pistää edes jotain uusiksi? No, ei…

Okei, vedetääs kasaan. Leijonaosa puolueistamme on sekä konservatiivisia että reformistisia. Mitäs muita termejä löydetään? Ainakin autoritäärisyys, joka kerää kovasti suosiota halki poliittisen kentän. Se on ajatus siitä että asiat korjataan kieltämällä lisää asioita, lisäämällä valvontaa, kieltoja ja ukaaseja. Moista intoa löytyy persuilta, demareilta, kepulta, kokkareilta, vasemmistolta, vihreiltä, rkp:lta, eli siis kaikkialta.

Eli mitä aatteita puolueet edustavat?

Puolueet ovat kokoelma aatteita. Puolueet muuttuvat kun johtajat vaihtuvat. Urpilainen oli vähän liberaalimpi ja vähän konservatiivisempi, Marin taas on vähän autoritäärisempi ja progressiivisempi. Puolue on sama. Joku saa toki muistuttaa että ihmiset myös kasvavat ja muuttuvat. Unkarin Orban oli aikanaan kovinkin reformistinen ja liberaali. Muitakin esimerkkejä on.

Mielestäni puolueiden lätkiminen Stetson-Harrison-metodilla laadituille arvokartoille on painomusteen tuhlausta. Paljon kiinnostavampaa on katsoa puoluejohtajien sekä muiden ehdokkaiden arvoja, kuten myös puolueiden konkreettisia tavoitteita. Puolueita voi ja sopiikin toki haastaa aatteellisista ristiriidoista ja kysellä miten ne sovitetaan. Heitä pitää ehdottomasti haastaa heidän väittäessään edustavansa tiettyä aatetta x, jos se ei kestä lainkaan kriittistä tarkastelua.

Vaan niin kauan kun maailma, puolueet ja ihmiset muuttuvat, on turha hakata puolueiden aatekoodistoa kivitauluun. Se vain tyhmentää meitä. Lopulta aate on kuitenkin vain inspiraatio, ei teko itsessään – ja viime tiedon mukaan maailmaa muutetaan teoilla. Teot ovat pihvi, aatteet mauste. Mausteet ovat makuasia ja niistä jos mistä sopii kiistellä.

Julkaistu

Vegaanikeskustelu kehittyy

Kuuntelin juuri tuoreimman Ruben Stillerin radio-ohjelman jakson, jonka jälkipuolisko oli vegaanikeskustelua. Mukana oli lobbausyhdistys Viral Vegansin edustaja Pavel Tchrenkov, jota Stiller tyylilleen uskollisella tavalla kepeästi haastoi. Tyypillisestä vegaanikeskustelusta poiketen tätä oli ilo kuunnella.

Paljon asiaa

Yksi parhaiten mieleeni jäänyt osa keskustelua oli evoluutionäkökulma. Kuten tiedämme, ihmisen kehitykselle evoluutiossa on ollut kriittistä monenlaisen lihan ja kalan syönti, kuten toki myös tulen valjastaminen kypsän lihan saamiseksi. Asiassa huomioitiin sekä biologinen että yhteiskunnallinen kehitys. Toisaalta, pari tuhatta vuotta sitten oli biologisesti perusteltua välttää sianlihan syöntiä ja pätkiä poikien peniksistä päät irti. Tänä päivänä näiden syyt ovat kadonneet – tavat toki eivät. Heitän tämän vaikean vertauskuvan juuri muistutuksena siitä, että monet tapamme ovat lähinnä pinttyneitä perinteitä, vailla nykypäivän perusteita.

Tosiasia on, että meillä ei ole mitään tarvetta enää syödä lihaa. Tämä ei ole osaltani minkään asteen käsky tai vaade kenellekään lopettaa lihansyönti, ainoastaan yksinkertainen tosiasia. Teemme aika paljon asioita, joihin meillä ei ole ehdotonta tarvetta. Tuon tosiasian pohjaaminen kuitenkin avaa tien rehelliselle ajattelulle. Se johtaa ymmärtämään mahdollisuudet eteenpäin. Vuosisata sitten olimme tilassa, jossa kaupunkimme olisivat hukkuneet siihen itseensä ilman automobiilin suurta tulemista. Nyt olemme tilassa, jossa eläintuotannon nykytila uhkaa tappaa meidät niin zoonooseihin (kuten covid-19) kuin luonnon köyhtymiseenkin. Yhä tänäkin päivänä meillä on hevosia, kuten ehkäpä jatkossakin meillä on liharuokaa, molempia kohtuudella. Vuosisata sitten siirtyminen hevosista autoihin ei sujunut helposti, joten haasteita voi odotella ruokamullistuksessakin.

Turvallisuudesta olen eri mieltä

Haastateltava sai tilaisuuden kuvailla ideaalia tulevaisuutta. Hän totesi vegaanisen tulevaisuuden olevan mm. turvallinen tulevaisuus. Tässä kohtaa minulla klikkasi ja näin suurimman haasteen. Pavelin kaltaisilla kavereilla on selvästi diplomaattista kykyä, mutta leijonaosa vegaanilobbareista ja -aktivisteista mielletään – osin perustellusti – kovin pienen poliittisen reunan edustajiksi. Heistä hyvin moni edustaa vasemmiston progressiivis-totalitaarista(*) siipeä ja hyvin moni ihannoi monenlaista väkivaltaa ja vapauksien polkemista osana toimintaa. Kieltäydyn antamasta tarkempia esimerkkejä, koska paha olo tarttuu.

Ehkä se olen vain minä ja mikäs siinä, mutta tuo on se asia mikä minua eniten pelottaa vegaanisessa tulevaisuudessa. Olen jättänyt ison osan lihasta jo hyvän aikaa sitten taakseni, mutta toisaalta olen nähnyt maatiloilla mistä liha tulee eikä se minua pelota. En vain koe tarvitsevani etenkään punaista lihaa ja koen sen olevan positiivisen tulevaisuuden vastaista. Lisäksi näin tehden isken MTK:n sekä heidän militanttisiipensä rahoitusta vastaan ja mikäs sen iloisempaa? No kerron. Iloisempaa olisi se, jos vegaaninen tulevaisuus olisi väkivallatonta, suvaitsevaa ja siihen sisältyisi myös vähän oikeistokonservatiivista liberalismia, tasapainottamaan pakettia. Haluaisin, että se tulevaisuus olisi monivärinen eikä yksivärinen, ehdottava ja rohkaiseva eikä pakottava.

Siinä oma vegaanihaasteeni alan aktiiveille, joista kuulen mieluustikin lisää jos sävy on tämän haastattelun kaltainen. Kiitos kun puhuit sekä fiksuja että fiksusti, Pavel.

(*) P.S. En käytä mieluusti sitä poliittista arvokarttaa jossa konservatiivi ja liberaali mielletään vastakohdiksi, mitä ne eivät pitkään aikaan ole olleet. Omassa (epätarkassa) tulkinnassani vastinpareja ovat konservatiivi-progressiivi, liberaali-totalitaari ja toki klassinen oikeisto-vasemisto vielä mausteena.

Julkaistu

Vähemmistöillä on omiakin tarinoita

Katsokaa kovan budjetin hittielokuvia, supersankarielokuvia ja sen semmoisia viime vuosilta. Samat tarinat mitkä on kerrottu jo aikapäiviä sitten, mutta nyt päähenkilönä on tummaihoinen hahmo. Hollywood pyrkii tällä tavoin korjaamaan sinänsä surkeaa asennoitumista vähemmistöihin, mutta mielestäni tämä lähinnä halventaa heitä.

Väripesua vai omia tarinoita

Tarinan juju on nähdäkseni siinä, että keskiverto supersankaritarinan kirjoittivat valkoiset heput ensin yhteen muotoon, sitten toiset valkoiset heput sovittivat sen elokuvaksi ja valkoiset tyypit ohjasivat sen valkoisille näyttelijöille. Nyt korjataan viimeinen kohta. Se on eräänlaista valkopesua (mustapesua?). Aivan kun tummaihoisilla ei olisi omia tarinoitaan kerrottavaksi. Kyllä heillä on, mutta isoimmat studiot eivät uskalla niihin tutustua. Siten he valitsevat keinon, jolla he luulevat näyttävänsä vastuullisilta, mutta toimivat tuplat vastuuttomammin.

Muistan nauraneeni vimmatusti pari vuotta sitten Eddie Murphyn tähdittämälle elokuvalle Dolemite is my name. Elokuva perustuu tositarinaan, jossa on ympäristönä ja kontekstina tummaihoisten omat kulttuurit Yhdysvalloissa. Elokuva oli ovela, terävä ja ennen kaikkea persoonallinen. Se ei ollut väripesty vaan osoitus siitä että kaikkien tarinoiden ei tarvitse olla vitivalkoisia tai joillekin mysteerisille valkoihoisille kulttuuristandardeille täysin sovitettua.

Moni varmasti muistaa Shaft-elokuvat jotka ovat melkoisen hieno osoitus kulttuurien yhteistyöstä. Hahmon ja tarinan pohjan kirjoitti valkoinen mies, mutta se muotoutui valmiiksi kun hän tutustui tarkemmin fiktiivisen hahmonsa taustoihin. Parin vuoden takainen viimeisin leffa oli vähän pöhkö (hyvällä tapaa) ja teki huumoria paitsi eri väristen, myös eri ikäisten kulttuureista.

Maailma aukeaa helposti

Ei tämän tietenkään tarvitse rajoittua vain tummaihoisiin. Netflixin ja Apple TV:n kaltaisten toimijoiden myötä näemme originaaleja tarinoita ympäri maailman, eri kulttuureista ja taustoista. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, erilaisuus on katsojalle todella riemullista. On mukava nähdä tarinoita, jonka perusolettamukset eivät ole tuttuja ja turvallisia. Suomalaiset ovat tottuneet katsomaan tekstitettynä saksalaisia dekkarisarjoja, kun eivät puheesta paria sanaa enempää ymmärrä. Eipä siitä hyppy niin pitkä enää ole jos kieleksi vaihtuu ranska, espanja tai vaikka korea.

Ylelle voi nostaa hattua erilaisten tarinoiden tuomisesta luoksemme. Kaupallisella puolella Netflix ansaitsee hatunnoston. Monet pienemmät haastajatkin ovat jo uskaltaneet tuoda esiin tarinoita, joissa eri taustasta tullut ihminen ei ole vain koriste.

Vaan onneksi meillä on Disney-yhtiöt. He ovat esimerkillään näyttäneet, miten päähenkilön tilastoryhmän vaihdolla voi helposti yhdistää surkean tarinan surkeaan yhteiskuntavastuuseen. Hurraa!

Julkaistu

Turvallista kierrätystä

Kameravalvonta on yksi ala, jossa kehitys on ollut varsin tuntuvaa viimeisen parin vuosikymmenen ajan, sekä laadussa että hinnassa. Tänä päivänä reilu satasella saa paremman valvontakameran kuin vuosikymmen sitten tonnilla. Vaan kun se vuosikymmenen vanhakin vielä toimii, mitäs sille?

Käyttöikä voi jäädä hyödyntämättä

Isoissa kameravalvontajärjestelmissä itse kamerat eivät ole merkittävin kuluerä pitkässä juoksussa. Hyvä kamera pelaa 10-20 vuotta. Sen sijaan taustalla oleva tallennus- ja hälytysjärjestelmä, mahdollisesti analytiikkaakin sisältävä, tuo jatkuvia kuluja. Tarvitaan laitteistoa sekä ohjelmistolisenssejä. Tämä johtaa siihen, että myös ehjiä kameroita vaihdetaan uusiin. Uuden kameran tarkempi kuvakenno tarkoittaa sitä, että yksi kamera voi korvata kolme-neljä vanhaa. Koska ohjelmistolisensseissä maksetaan per kamera, voi kameroiden vaihto uusiin tuoda säästöjä.

Lopulta käteen jää herkästi hyvälaatuisia, mutta teknisesti ajastaan jääneitä kameroita. Omassa tapauksessa kyseessä oli noin vuonna 2006 hankittuja kanadalaisen Avigilonin valvontakameroita. Yhden megapikselin tarkkuus on nykymittapuulla surkea, mutta itse kuvan laatu on hyvä. Verrattuna kodin valvontakameroihin tai riistakameroihin, tässä on yksi ylivoimainen etu: erinomainen zoomi.

Kiertokameralla vähempiä kilometrejä

Viime vuosina olin ottanut tavaksi ajaa noin kahden viikon välein Sastamalaan täyttämään lintujen ruokinta-automaatin. Joskus se oli tuona aikana tyhjentynyt kovastikin, joskus vielä puolillaan. Turhaa ajoa tuli jonkin verran. Siten päädyinkin tänän kesänä soveltamaan tuosta vanhasta kamerasta apuvälineen. Toki pelkkä kamera ei ihan riittänyt, sillä ammattikäytön valvontakamera tarvitsee oman hallintajärjestelmänsä.

Nopeasti kuitenkin tajusin, että en tarvitse tallennusta tai hälytyksiä, riittää että pystyn katsomaan tarvittaessa mikä on ruokatilanne. Siten otin avuksi käytetyn, uutena muutaman kympin maksavan Raspberry Pi -minitietokoneen ja pari avoimen lähdekoodin ohjelmistoa. Ainoa tavoite oli pystyä ottamaan yhteys kotoa käsin kameraan, yli tavallisen DNA:n 4G-linkin. Näin ollen viritelmästä tuli aika helppo. Virransyöttö kameralle hoitui ammattikameroissa yleisellä PoE-tekniikalla, jolloin virtajohtoa ei tarvittu vaan virta laitettiin kulkemaan samaa datakaapelia pitkin. Kaapelinvetoa helpotti edelleen, kun valitsin datakaapeliksi erityisohuen mallin. Tämä tosin nosti kaapelin hinnan lähes 3,50 euroon, joten sillä reissulla ei pysähdytty kahvikupilliselle.

Valvontakameran kuva lintujen ruokintapaikasta

Ja näin on taas yksi laite siirtynyt romupinosta takaisin käyttöpinoon, turhia matkoja säästelty ja pikkulinnut pidetty tasaisen kylläisinä.

Julkaistu

Alle kymmenen prosenttia

Hyvä ja myös huono yleisö. Tämä blogaus ei liity mitenkään viikon uutisiin, eikä sillä ole taatusti mitään kytköstä kotimaan politiikkaan eikä ainakaan Taloustutkimukseen. Puhun tässä ihan muusta.

Vakavasti puhuen

On siis teoriassa mahdollista ostaa kuivaa valkoviiniä. On täysin mahdollista, että siinä on 12 prosenttia alkoholia, mutta se on vähän jo vanhaa tietoa. Teoriassa voisi ajatella, etä tuota viinin kuivuutta voisi opponoida jollain makealla, vaikkapa makeutetulla jääteellä. Kuitenkin näin tehden viinin prosentit tippuvat alle kymmeneen.

Lopputulos on vähän surkea. Se koittaa niin hirveästi hivuttautua vasemmalle jossa on makeaa, ja samaan aikaan oikealle missä on kuivaa. Se yrittää olla voima keskellä, mutta käytännössä vain epäonnistuu olemaan sen paremmin kuiva kuin makeakaan.

Voisin oikeastaan näin puhtaasti makuarvostelun näkökulmasta todeta, että tällaisenaan tämä ei tuo minkään asteista vakautta tai selkeyttä. Sen yhteiskunnallinen arvo on olematon ja totta puhuen näin pliisu ja persoonaton tuotos kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Mutta mikä tärkeintä, korostan että tämä on puhdas pohdiskelu kuivan viinin ja makean jääteen sekoittamisesta, eikä tämä liity millään muotoa mihinkään. Kiitos, kippis ja siunausta.

Julkaistu

Tällaista ehdokasta äänestäisin

Vaaleihin on vielä aikaa mutta tykkään pohdiskella itselleni ideaalia ehdokasta. Tämä on muutenkin hyvä ajatusharjoitus jota voi toistaa lähempänäkin vaaleja. Mitkä asiat ovat itsellesi kaikkein tärkeimpiä, mitkä tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä? Tätä pohtimalla voi etsiä ehdokkaansa järjellä.

Kaikkein tärkeimmät

Tällä hetkellä tärkeintä on yleisellä tasolla voimakas sitoutuminen julkisen menojen laskuun ja siten velkaantumisen lopettamiseen kohtuullisella aikajänteellä. Luonnollisesti rahaa pitää osata tuoda myös sisäänpäin lisää, mutta menojen lasku on ehdotonta. On osattava sanoa mistä tingitään ja mihin tieteelliseen tutkimukseen se perustuu. Henkilökohtaisesti asetan lisäksi seuraavat tiedeperusteiset vaatimukset: kannabiksen sääntelyyn ottaminen, rikosseuraamusten kehittäminen ja ydinvoimamyönteisyys. Ensimmäinen ja viimeinen ovat itsestäänselviä, keskimmäisessä haen rikosseuraamuksen tutkijoiden parempaa kuulemista ja rangaistusten kehittämistä siihen suuntaan, että toisesta päästä tullessaan ei tule rikoksen uusijoita vaan parempaa huomista etsiviä kansalaisia. Viimeisenä haluan, että ehdokas osaa tarvittaessa sanoa sanat en tiedä, jos se on rehellinen vastaus.

Tärkeät, joista saa lisäpisteitä

Edellisistä en tingi, mutta tämä lista taas on sellainen että jokainen osuma lisää on eduksi. Ensin nostan esiin liberalismin sanan perinteisessä merkityksessä, eli yksilönvapauksien kunnioittamisen, ilmaisunvapauden turvaamisen ja terveen demokraattisen dialogin ylläpidon. Pohjoismaisessa mallissa liberaalin tulee pohtia jokaisen työikäisen ja -kykyisen auttamista töihin, ei sosiaaliturvaan, kykyjensä mukaan, tarvittava apu tarjoten. Arvostan myös ehdokasta, joka kehittää suomen kielen osaamista maahanmuuttajissa. Maahanmuutossa muutoin annan pisteitä henkilöstä, joka ymmärtää että siitä voi olla sekä hyötyä että haittaa, ja on valmis myöntämään ongelmakohdat ryhtymättä sen paremmin rasistiksi kuin sokeaksi idealistiksikaan. Idealismista puheen ollen, annan aina pisteet ehdokkaalle, joka osaa ehdotuksissaan vedota tieteeseen ja ymmärtää että poliittisten kansalaisjärjestöjen julistukset ovat usein valovuoden päässä puolueettomasti tutkitusta tiedosta.

Nämäkin ovat kivoja

Hieno juttu olisi nähdä ehdokas, joka palauttaisi järkeä lemmikkiteollisuuteen, vähän parhaiden eläinlääkärien ja lemmikkien kouluttajien neuvojen tyyliin. Nykyinen malli, jossa on puolenkymmentä huonosti hoidettua koiraa keskustayksiössä ja eläinten pääsy vapaata jokaiseen kauppaan ja laitokseen, ei vain ole hyvä malli. Jonkun on näytettävä tietä parempaan sekä kansanterveyden, mielenterveyden että talouden kannalta.

Arvostan ehdokasta, joka ei vain lupaa kansalaisille kaikkea, vaan myös vaatii. Hän tuputtaa ihmisiä metsälenkille ja näyttää itse mallia. Hän tutustuu ruohonjuuritason harrastusmahdollisuuksiin ja markkinoi niitä. Erinomaista on myös, jos ehdokas ymmärtää liikunnan ja urheilun eron. Edellistä pitää väkevästi tukea, jälkimmäiseltä voi julkisen rahan viedä pois viimeistä senttiä myöten. Liian moni niputtaa nämä samaan ja se on tuomittavaa.

Jos ehdokasta sattuisi kiinnostamaan kiertotalousajattelu, niin että hän vielä ymmärtäisi siitä, tämä on hieno juttu. Olisi myös eduksi, että tietotekniikasta olisi edes perustason osaamista, tai ainakin halu opiskella tarvittaessa ja tapauskohtaisesti mistä kyse – muualtakin kuin lobbareilta.

Näillä ei ole väliä

Ehdokkaan sukupuolella tai iällä ei ole väliä. Puolueen suhteenkin olen melko avarakatseinen, eli jokainen ei-kepulainen, suomalainen puolue on minulle sopiva (eli siis venäjän liike nyt ja ruotsalaisten rkp jäävät pois). Saa olla duunari, yrittäjä, opiskelija, naimisissa, sinkku, metsästäjä tai keräilijä. Hassu hattu on eduksi, mutta siitä voidaan joustaa.

Julkaistu

Afrikan kehitysavun tie on kuljettu

Ajatus heikommassa asemassa olevien auttamisesta on mainio, ehkäpä jopa niin universaalin mainio että se heikentää kykymme kriittiseen ajatteluun. Mitä kauniimpi ajatus, sitä tärkeämpää terveen kritiikin pitäisi olla. Muuten saattaa käydä kuten juuri nyt on käymässä, kun antamillamme rahoilla tilanne huononee paranemisen sijaan.

Saisimme hävetä

Ylen tuore Afrikka-reportaasi oli paljonpuhuva, vaikka sen aiheet olivat ennalta jo surullisen tuttuja. Mitä enemmän EU antaa Afrikkaan rahaa, sitä enemmän sitä vihataan. Mitä enemmän koulutamme ihmisiä, sitä enemmän koulutetut käyttävät taitojaan kaameisiin rikoksiin. Mitä enemmän ehdotamme rauhaa, sitä enemmän he rakentavat sisällissotia. Yhä useampi afrikkalainen tietää totuuden, jossa EU ja länsimaat ovat kaiken pahan takana.

Toki länsimaiden toiminnassa on korjaamisen varaa. En aio keskittyä sukupolvien takaiseen historiaan, koska kuolleita ei voi tuoda oikeuden eteen. Tässä ja nyt, viime vuosikymmeninä, olemme olleet kykenemättömiä näkemään esimerkiksi Afrikan maissa paikallisia tapoja tehdä asioita hyvin erilaisesti mutta kuitenkin toimivasti. Olemme olleet kapeakatseisia ja joustamattomia. Olemme myös syvästi rakastuneita projekteihimme ja kvartaalitalouteemme. Emme ole yrittäneet rakentaa pitkän jänteen tulevaisuutta vaan ainoastaan hienon show-hyvänteon hetkeksi aikaa. Lisäksi olemme antaneet huijareiden vetää meitä nenästä joka mutkassa.

Kehitysapu on raha, joka on mennyt pahempaan kuin kaivoon. Paitsi että maat eivät ole paremmassa jamassa, ne ovat paljon huonommassa. Emme ole luoneet ystävyyksiä vaan vihollisuuksia. Emme ole korjanneet yhtään globaalia ongelmaa. Emme ole vähentäneet turvapaikanhakijoiden määrää vaan kasvattaneet sitä. Emme ole hillinneet väestönkasvua vaan lisänneet sitä. Olemme hävinneet pääosan taisteluista ja taatusti koko sodan. Ihmisiä on kuollut ja kärsinyt tunarointimme vuoksi.

Kalaa ei voi vapauttaa vedestä

On tullut yhä selvemmäksi, että monessa avun kohdemaassa on nyt vallassa itänaapurin putte-possu. Yhä useampi afrikkalainen on hullaantunut valeuutisiin ja propagandaan, huumaantunut väkivallan käyttöön ja ihastunut sotaan. Meistä on tullut heille pyhä ja absoluuttinen vihollinen. Haluan korostaa mitä väkevimmin, ettei tämä ole rotu- tai ihonvärikysymys, vaan ihmiskysymys: heistä on tullut ja/tai tehty täysiä idiootteja, pahempia kuin yksikään jenkkilän kiihkotrumpisti, holokaustin kieltäjä tai black lives matter -rettelöitsijä.

Kun maa ja kansa on tuossa tilassa, ei meillä ole enää yhtään mitään sanottavaa ja tehtävää. Ei yksinkertaisesti mitään. Meidän on tehtävä se yksi asia, joka on kaikkein vaikeinta: ei mitään. Meidän on hyväksyttävä että kaikki työmme on ollut täysin turhaa. Meidän on paettava häntä koipien välissä ja suljettava rahahanat. Vastuu pitää jättää paikallisille. En tietenkään tarkoita että kauppa- ja diplomaattisuhteita suljettaisiin, mutta kehitysapu/kehitysyhteistyö on nyt loppu, ainakin Afrikkaan.

Huominen on vielä tekemättä

Pallo jääköön afrikkalaisille. Lopulta tässä voi käydä kuten ihmiskunnassa usein: kova shokki ja surkea tilanne pakottaa pohtimaan asioita uusiksi. Ehkä he tappavat toinen toisiaan kahta kovemmin venäläisillä aseilla. Ehkä he päättävät nousta omille jaloilleen ja löytää oman paikkansa maailmassa. Ehkä joku päivä afrikkalaiset luksustuotteet ovat Pariisin rikkaiden suosiossa. Voi mennä syteen tai saveen, mutta sentäs he joutuvat ja/tai saavat hämmentää itse oman soppansa.

Jos olemme puoliakaan niin fiksuja ja moraalisia kuin väitämme olevamme, meidän on myönnettävä virheemme ja tunnustettava häviömme. Mitä nopeammin, sen parempi.

Julkaistu

Tästä ei tarvitse kirjoittaa

Jossain leffassa sanottiin että kun haluat kirjoittajaksi, kirjoita vaan. Älä välitä mistä. Olen kolme viikkoa koittanut kerätä runkoa erääseen tutkimukseen ja se on puisevaa. Tähän blogaukseen en kerännyt inspiraatiota kahvinkeitintä kauempaa.

Tämä on otsikko.

Kaveriporukassa tuossa juteltiin eräästä Hervannassa toimivasta yrityksestä. Heillä työssä tarvitaan mittavaa eri kielten ja kulttuurien tuntemusta, joten työvoimasta on ylivertainen leijonaosa maahanmuuttajia. Heillä on ongelma nimeltä astiakaappi. Eivät niin mitenkään ymmärrä että mitä, miksi se sellainen on. Kuka hullu sinne pistää asioita? Miksi? Se on vain niin väärin, outo paikka, ei sieltä kukaan älyä. Jos sinne kahvimukin pistät, se on kadonnut iäisiksi ajoiksi. Siitä tulee toinen 2400 vuoden mysteeri. Kaikkea me olemmekaan keksineet.

Samaan aikaan jossain muualla kuin Forssassa: sanoivat, että tomaateista tulee luksustuote talvella. Prismassa kävin taannoin enkä nähnyt yhtään aseistettua vartijaa tomaattien ympärillä. Sen sijaan sellerit olivat loppu ja siellä oli kyltti että ei oo, ei tuu. Olisin vastuuton jos en näkisi tässä salaliittoa. Tomaatit ovat liian ilmiselvä kohde. Ensin he vievät sellerit. Sitten he vievät inkiväärin. Sitten hunajamelonit. Pian emme edes huomaa tomaattien katoamista kaupoista. Kukas sitten nauraa? Vai itkemmekö sitten? Nouseeko Nokia Missio taas uusiksi mutta tällä kertaa ei ole homoutta vastustavaa homopappia vaan tomaatteja vastustava ketsuppidiileri?

Väliotsikko. Tää meinaa että haen lisää kahvia.

Lapin sairaanhoitopiirissä on ongelma. Poliittisesti katsoen ongelma on äärimmäisen paha. Taudin nimi on rehellisyys. Ehjä potilastietojärjestelmä tulee kymmenen vuoden päästä. Sen sijaan että rahdattaisiin laivalasti rahaa jenkkilään, nuo pirkuleet ovat päättäneet keskittyä potilaiden hoitamiseen ja terveydenhuoltojärjestelmän ylläpitoon. Ja jos tämä ei vielä riittäisi paheksuntaan, aikovat ottaa käyttöön Oulun seudulla käytössä olleen Esko-potilastietojärjestelmän. Juu, juuri sen, joka on toistuvasti todettu maan parhaaksi ja hoitohenkilökunnan ylistämäksi. Miten ne kehtaa? Voisikohan saamelaislainsäädännöllä estää Lappia hoitamasta potilaita? Olisihan se parempi että tehtäisiin kuten kauniissa Helsingissä. Se on ihanan helppo malli: sori, antaisin lääkäriajan ja määräisin reseptin, mutta järjestelmä ei toimi. Jos vaan menisit kotio kuolemaan?

En ole potilas kuitenkaan juuri nyt. En ole tarvinnut lääkäriä melkein kahteen viikkoon. Sain julman diagnoosin: mortonin neurooma (googleta ite, laiskuri!). Se vaikutti elämääni mm. ei yhtään mitenkään. Siten olen voinut elää normaalia vastuutonta elämää. Olisi ollut ehkä mukavampi saada diagnoosi petihoitoa vaativasta taudista, sillä olen joutunut viikon aikana käymään Helsingissä kaksi kertaa. Se on viisi kertaa enemmän kuin mitä terveen ihmisen pitäisi joutua tekemään. Minulle on vieläkin täysi mysteeri miten siellä voi kukaan elää. Ei ne kait voikaan, kun katsoo eduskunnan menoa. Potilas Kärnä on huutanut tuskiaan kovaan ääneen monet, monet kerrat, mutta hänelle ei ole saatu edes rauhoittavia. Voi raukkaa, tuota se Helsinki tekee Paavo Väyrysen suurimmalle fanille.

Kolmas väliotsikko on jo tuhlausta

Tää blogaus piti lopettaa jo vähän aikaa sitten, mutta ei pysty. Kun kirveen nappaa käteen niin aina pitää vielä se yksi klapi halkaista. Jotta juttu saa tarpeellisen groteskin lopun, tekisi kyllä mieli iskeä sillä kirveellä tuo pikkulintuja häiriköivä orava. Siemenet eivät oravalle kelpaa, mutta lintujen hätistäminen ruokintapaikalta kyllä kelpaa. Luulen, että oravannahat olivat muinoin valuutan korvikkeen lisäksi merkki hyvästä työstä.

Eli siis: lisää naaleja, lisää naakkoja, vähemmän oravia, vähemmän kepulaisia. Se on sitä luonnon ennallistamista jota tarvitsemme. Amen. Älkää tarkoilko tuolle enää kahvia.