Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Opettavaista opetuksesta

Koulukokeiluista puhuttaessa keskustelu saturoituu nopeasti poliittisilla linjapuheilla ja hevonpaskabingon valmistusaineilla. Joka maailman visio ja itseohjautuvuus ja digitalisaatio on voimissaan kun lapsista tehdään koekaniineja. Onneksi aiheesta on myös tiedepohjaista mielipidettä, jota tarjosi tuore Tiedeykkönen.

Lapset ovat lapsia

Ohjelman ensimmäisenä asiantuntijana oli psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen, jolla on raudanlujaa osaamista vuosikymmenten varrelta. Hän onnistui ihailtavalla tavalla palauttamaan keskusteluun perusasiat. Sen sijaan että puhuttaisiin poliittisesta eturyhmästä x tai y, tai tytöistä tai pojista, maahanmuuttajista tai kantasuomalaisista, hän puhui lapsista. Hän puhui aiheista, psykologisista tarpeista ja kehityksen vaiheista jotka yhdistävät kaikkia lapsia. Kun viet lapsilta pois ennustettavuuden (=lukujärjestys), oman paikan (=pulpetti), tutun ja turvallisen yhteisön (=oma luokka), suoritat ihmiskoetta laajalti hyväksytyn tieteen vastaisesti.

Professori Keltikangas-Järvinen kritisoi jämäkästi, mutta asiallisen perustellusti koulukokeiluja. Esimerkissä oli 80 lasta yhdessä tilassa, monen eri ikäisiä, joka aamu erilaiset ryhmät eikä mitään tuttua ja vakaata ympärillä. Tämä ei voi olla lisäämättä pahoinvointia, oppimisvaikeuksia ja muita ongelmia. Tällaisessa ympäristössä luonteen piirteet ratkaisevat menestyksen, eivät kognitiiviset kyvyt. Lapsi, joka perinteisessä luokassa saisi kiitettäviä arvosanoja, voi joutua mielenterveyspotilaaksi ja ongelmaoppilaaksi väärässä ympäristössä. Erityisen alttiita tähän ovat lapset kodeista, joissa on haasteita, ehkäpä ei ole Suomen yhteiskunta niin tuttua, tai on köyhyyttä, yms. Suomen kouluissa lasten pitäisi olla tasa-arvoisia, mutta olemme tehneet kaikkemme että näin ei tapahdu.

Keskustelussa otettiin kantaa myös korkeakouluopiskelijoiden korkeampiin mielenterveysongelmien määrään. Tässä kohtaa professori muistutti, että heillä niitä on aina ollut suhteessa enemmän. Jostain syystä vain korostamme juuri yliopistoissa opiskelevia, vaikka ongelma on koko ikäluokan mittainen. Henkilökohtaisesti ajattelen että on opiskelijoiden etujärjestöiltä luonnollistaajaa omaa asiaansa, mutta on tärkeää nähdä heidät osana keskustelua, ei sen määräävänä osapuolena. On myös hyvä ymmärtää, että eri ikäisille ihmisille erilaiset ympäristöt toimivat eri tavoin, ja tätä professovieraskin korosti. Lapsi ei ole vain pieni aikuinen. Ohjelma tarjosi myös lukuisia muita kulmia, joten suosittelen kuuntelemaan koko paketin.

Ratkaisu on liian helppo

Professori Keltikangas-Järvinen tarjosi ratkaisuina niin yksinkertaisia asioita, että niitä tuskin yksikään päättäjä koskaan kuulee. Hän ehdotti tilastotietojen keräämistä yhteen, jotta mielenterveysongelmissa päästäisiin syiden äärelle, eikä vain korjattaisi seurauksia. Hän muistutti että ongelmien jatkuva kasvu ei yksinkertaisesti voi jatkua, sillä emme ikinä pysty hankkimaan jatkuvasti lisää ja lisää hoitoa. Ongelmien pahenemisen pitää loppua ja se lähtee tietopohjaisesta tutkimustyöstä. Tällä hetkellä tutkimus on aatepohjaista.

Lisäksi hän ehdotti niinkin pöhköä asiaa, että jos kouluissa tehdään uusia kokeiluja, niiden pitää pohjautua tieteelliselle pohjalle, niillä on oltava selkeä tarkoitus ja tavoite, joita voidaan myös seurata. Mahtaa moni kepulainen broileri suuttua melkoisesti pelkästä ajatuksesta. Sitä paremmalla syyllä: lapset eivät ole koe-eläimiä. Ehkäpä olisi aika lakata käsittelemästä heitä sellaisina?

P.S. olen korostetun osaamaton tästä aihepiiristä, eli kuunnelkaa tuo ohjelma ja uskokaa fiksumpia, älkää herran tähden minua.

Julkaistu

USA:n aborttimuutos muistuttaa verkon vaaroista

Kuten tiedämme, USA:n korkein oikeus päätyi odotetusti poistamaan liittovaltion tasolla oikeuden aborttiin, siirtäen päätöksen osavaltioiden tasolle. Monissa länsimaissa selkäpiitä karmiva muutos on käsitelty varsin pinnallisesti asian vakavuudesta huolimatta. Rapsutan nyt pintaa yhdeltä osalta, nimittäin verkkopalveluiden kannalta. Lainmuutosten myötä viaton kännykän käyttö voi muodostua hirttosilmukaksi.

Viatonta ja hyödyllistä

Vaikka olen itse kaukana kännykän tehokäyttäjästä käsivammani vuoksi, tiedostan järjestelmän monet hyödyt. Sijainti- ja karttapalveluista on merkittävästi apua niin työssä kuin vapaallakin. Terveyssovellukset rohkaisevat ja neuvovat kuntoilussa sekä tarjoavat hyödyllisiä tilastoja terveyden kehittämiseksi. Viestisovelluksilla saan nopeasti yhteyden tuttaviin pitkänkin matkan päässä. Keskiverto EU-kansalainen voi jatkaa näiden parissa melko huoletonta elämää, mutta monelle amerikkalaiselle naiselle tilanne on tyystin toinen.

Demokraatteihin kallellaan oleva tekniikkamedia Engadget listaa huolia artikkelissaan. Monen osavaltion aborttikielto kun ei ole vain kielto hankkia abortti kyseisessä osavaltiossa, vaan paljon enemmän. Abortin hakeminen toisesta osavaltiosta, jossa se on laillista, voidaan nähdä myös rikolliseksi. Tietojen jakaminen abortista tai jopa sellaisen suunnitteleminen voi niinikään olla laitonta. Jos tämä ei tarpeeksi pelottaisi, moni osavaltio lupaa hulppeita palkkioita henkilöille, jotka paljastavat abortin tekijän viranomaisille. Jenkkilässä jos missä raha jyrää lähimmäisenrakkauden 10-0.

Kerää todisteet itseäsi vastaan

Vaan milläpä todistat? Noh, jospa nainen matkaa toiseen osavaltioon aborttiklinikalle, hänellä lienee kännykkä mukana. Ja kännykkä tallentaa sijainnin. Kännykän käyttöjärjestelmä ja sovellukset ovat amerikkalaisia, joten poliisi saa tiedot haltuunsa. Pelkkä kännykän tallentama tieto siitä, että henkilö on ollut aborttiklinikan läheisyydessä voi riittää tuomioon. Niinikään aborttitietouden hankkiminen verkosta tai siitä keskusteleminen ovat kovaa valuuttaa tuomioistuimessa. Ehkä karmivin osa ovat naisille tehdyt kuukautiskierron seuraussovellukset. Jos kuukautiset eivät tule, tai vaikka vain unohdat kirjata ne sovellukseen, voi se riittää todisteeksi vuosikausien vankeustuomioon.

Pitkän aikaa on varoitettu siitä, että kännyköiden kivat palvelut ja sovellukset saattavat olla maksuttomia, mutta maksuttomuudelle on kova hinta. Edellä on vain pari esimerkkiä siitä, miten tämä varoitus olisi ehkä kannattanut kuulla ajoissa. Tietenkin osaava käyttäjä pystyy välttämään itsekriminoinnin ja vinkkejä on jo jaettu. Moni heikoimmassa asemassa oleva, jo muutoinkin heitteille jätetty uhri, jää kuitenkin tällaisten vinkkien ulottumattomiin ja voi päätyä hyvin nopeasti tiilenpäitä lukemaan. Varhaisia merkkejä on jo ja lähimmän vuoden-parin sisällä pääsemme näkemään tämän groteskin prosessin täydessä hirveydessään. Olen varma, että moni räyhäuskovainen nukkuu yönsä niin hitosti paljon paremmin tietäen, että vankiloissa on pian tuhansia naisia, joista ole vaaraa kenellekään.

Ongelmaa ei korjata

Päinvastoin kuin edellisestä voisi kuvitella, minä ymmärrän ja hyväksyn, että abortin vastustamiselle on olemassa monissa uskonnoissa kestävät perusteet. Olen aina valmis kuulemaan tällaisia aatteita ja perusteita, vaikken niitä itse allekirjoita. On myös mielestäni turha väittää etteikö abortti olisi elämän lopetus, vaikka sitten murha. Se on traaginen päätös traagisessa tilanteessa ja kaukana ongelmattomasta. On olemassa asiallisia (ja asiattomia) perusteita sen vastustamiseen.

Yhteiskunnan tulisi kuitenkin käyttää järkeä. Aborttien määrä ei vähene kieltämisellä tai tiukalla moraalisäännöstöllä yhtään, päinvastoin. Ainoa ero on, että toimenpide muuttuu turvallisesta ja valvotusta turvattomaksi ja valvomattomaksi. Se on siinä mielessä sama kuin sota huumeita vastaan. Halutaan kieltää jotain pahaa ja niin tehden luodaan monin verroin pahempi tilanne. Laillinen abortti kenties tappaa lapsen, mutta laiton abortti tappaa usein myös äidin. Äidin laittaminen vankilaan puolestaan tappaa hänen loppuelämän ja rokottaa yhteiskuntaa hurjasti.

Moni ajattelija, monin eri sanamuodoin, on ilmaissut tätä samaa peruspointtia: yhteiskunta, joka ottaa tähtäimeensä kaikkein heikoimmat, on yksinkertaisesti läpimätä.

Laki, joka pahentaa ongelmaa jota se väittää parantavansa, on kasa haisevaa orgaanista lannoitetta.

Ja yhteiskunta, joka haluaa vähentää aborttien määrää, ymmärtää että se ei tapahdu tuomitsemalla, vaan ymmärtämällä, auttamalla ja opastamalla.

Julkaistu

Conikuvauksen välinesaarna

Desucon 2022 kuvauspalvelusta

Olen harrastanut epäkaupallisten yleisötapahtumien valokuvausta pitkään, viimeisen kymmenen vuoden ajan erityisesti pukuharrastajien (cosplay/rope/larp) kuvaamista osana Conikuvat.fi-yhteisöä. Viime viikonlopun Desuconissa teimme lauantain iltapäivästä parin tunnin kepeän moraalisaarna-erikoiskuvaussession, josta saarnaan nyt lisää.

Infoa: Jutun lomassa on tapahtumassa ottamiani kuvia, joissa on ohjaajana toiminut Tiina ”Chiina” Uusi-Rasi. Löydät kaikki tapahtuman kuvat täältä. Jos haluat jakaa minun tai muiden kuvia edelleen, klikkaa kuva auki Conikuvat-palvelussa (kaikissa ao. kuvissa linkki) ja valitse oikeasta alareunasta latauspainike (nuoli alaspäin). Sitä klikkaamalla saat tiedot siitä, millä oikeuksin ja ehdoin saat juuri sitä kuvaa käyttää. Epäkaupallinen käyttö on järjestäen sallittua, mutta kuvaajan nimi pitää mainita.


Suosikkiotokseni Desuconissa – pukuilijat, hahmot ja ohjaus yksinkertaisesti osuivat nappiin.

Välineet ovat kivoja

Normaalisti kun matkaamme porukalla tarjoamaan kuvauspalvelua yleisötapahtumaan, pakkaamme mukaan sekalaisen kokoelman yhteisiä tarvikkeitamme. Siihen kuuluu studiosalamavaloja, valon ohjaimia (sateenvarjoista softboxeihin, octasta strippiin, kuvusta snoottiin), jalustoja, taustoja (kangas tai vinyyli), sekä erinäisiä mekaanisia ja elektronisia tarvikkeita lähettimistä jatkojohtoihin. Kuvaaja tuo sitten oman kameransa tai pari sekä linssit, läppärin sekä muuta tarvetta. Esimerkiksi Desuconissa tuo tarkoitti tavaramäärää, joka piti kuljettaa pakettiautossa ja jonkin verran arvoakin kokonaisuudella on.

Pidän kovasti studiosalamavaloilla kuvaamisesta. Pidän myös kamerasta joka sanoo KLAK kun sillä ottaa kuvan, eli siis peilillinen järjestelmäkamera on suosikkini. Itse käytän Nikonin kameroita ja nykymallini on D5. Jotkut kerettiläiset toki saattavat koskea Canoniinkin mutta tämän blogauksen tarkoitus ei ole uskonpuhdistus. Paljon pienemmällä ja hiljaisemmalla peilittömällä kamerallakin olen kuvannut, mutta se ei tunnu samalta. Itse pidän isoista ja painavista asioista. Kamerareppuuni koskeneet ihmiset tietävät mitä tarkoitan.


Tämä kuva ilahdutti kuvattavia suurenmoisesti, ja sekös kuvaajaa ja ohjaajaakin riemastuttaa.

Laihdutuskuurille

Optimisti pakattuna em. kaltainen varustesarja, pienin kompromissein, mahtuu ison farmariauton peräluukkuun. Se on monesti riittävä ratkaisu. Joskus pitäisi kuitenkin saada kuvattua vähemmällä roudauksella. Siten tulimme myös hankkineeksi kompakteja, ladattavia salamavaloja, joita on käytetty mm. monien larppien hahmokuvauksissa. Yksi salkku salamavaloja, yksi pussi jalustoja ja kolmas pieniä valonohjaimia. Tarvittaessa kuvausvälineet saa mahtumaan nyt pienempäänkin autoon ja niitä voi kantaa yksi henkilö yhdellä kertaa.

Tämä ratkaisee monia logistisia ongelmia ja tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa keveämpää valokuvausstudiota helpommin. Kyse on kuitenkin edelleen jonkin verran maksavista laitteista ja tarvikkeista, eli tarvittavaa välineistöä voi kutsua vakavan harrastajan paketiksi.


Perinteikkäät perhepotretit ovat perinteikäs ja ilahduttava osa kuvauspisteen toimintaa.

Moraalikuurille

On jo pitkään tiedetty fakta, että paraskaan kamera tai varuste ei tee hyvää kuvaa. Oikeissa käsissä huonoilla välineillä voi tehdä hyvää, mutta väärissä käsissä paraskaan ei takaa laatua. Halusimme tämä mielessä lähteä haastamaan itseämme. Desuconin lauantaina klo 17 alkaen koko studiovarustuksemme mahtui yhteen salkkuun. Siinä oli varsin edukkaita RGB-valopaneeleja, joita saa hankittua jo parilla kympillä. Ne kiinnitettiin tavallisiin kamerajalustoihin. Taustana oli rapattu betoniseinä. Tuhansien eurojen järjestelmäkameran sijaan kamerana käytimme tavallisia kännyköitä ja tabletteja. Kännykälle latasimme Adobe Lightroom -ohjelman, jonka perusversio on maksuton. Jos kännykkä jo löytyy, muut osat studiosta saisi ostettua alle satasella.


Kuvattu iPadilla: Tämä otos taisi olla oma suosikkini ns. moraalisaarnakuvista.

No, miten kävi? Mielestämme tämä oli hauskaa. Itse kuvasin iPad-tabletilla, sillä käteni eivät ole riittävän vakaat säätämään kuva-asetuksia kännykän pieneltä näytöltä. Mielessäni oli tietynlainen sarja perusasetuksia kuville: hieman hämärämpi ja hieman pehmennetty tausta. Muilta osin kävimme kuvattavien kanssa läpi asetuksia heidän toiveiden mukaan.


Kuvattu iPadilla: Syväterävyyden kanssa ei mobiililaitteella pääse samaan kuin isolla kameralla, mutta esimerkiksi varjojen kanssa leikittely sujuu mainiosti.

Sanoisin omalta osaltani merkittävimmäksi eroksi sen, että tietokone laski sen mikä monesti toteutetaan ns. analogisin välinein. Perinteisesti tausta pehmennetään lyhyellä syväterävyysalueella ja apuna on erityisesti valokuvauskäyttöön tehty tausta, kuten kangas, kartonki tai vinyyli. Perinteisesti valaistuksen hienosäätö tehdään studiovalojen lisävarusteilla ja asetuksilla. Nyt kaikki tuo tehtiin modernilla ohjelmistolla, jonka ovat mahdollistaneet nykyisten kännyköiden kasvaneet suoritintehot.


Kuvattu iPadilla: Muutamassa tapauksessa kuvattava toivoi taustan värityksen mukauttamista. Senkin voi tehdä parilla klikkauksella.

Tästä eteenpäin kaikki on toisin?

Viikonloppuna halusimme paitsi haastaa itseämme, mutta myös muistuttaa hauskan studiovalokuvaamisen olevan mahdollista äärimmäisen pienellä budjetilla. Käytämme näitä oppeja jatkossa, kun tarve on toteuttaa jotain kivaa hyvin pienellä logistiikalla ja tiukalla aikataululla. Se laajentaa sitä, mitä voimme tehdä, mutta se ei korvaa kaikkea muuta. Perinteisen jylhässä studiovarustuksessa on lukuisia etuja, jotka tulevat vastaan etenkin kuvan kasvaessa isojen proppien tai ryhmäkuvien myötä. Myös tietyt efektit, kuten liikkeen pysäytys, onnistuvat merkittävästi paremmin suurin välinein. Salamavalojen hurja valoteho myös kestää olosuhteita paremmin, siinä missä pienten valopaneelien kanssa ympäristön muulla valaistuksella on suuri merkitys.


Liikkeen pysäyttäminen on yksi perinteisen studiokuvauksen temppu. Henkilö siis pyörähti ympyrän saadakseen mekon ja hiukset liikkeelle.

Tarinan moraalinen opetus on kuitenkin pohjimmiltaan sama vanha: välineet eivät tee valokuvaa. Päivitimme opetusta siltä osin, että jos välineitä haluaa, budjetista voi säästää 99% ja silti pystyä tekemään monenlaisia hauskoja asioita.


Kun otetaan porukalla iloisesti, sitten otetaan porukalla iloisesti. Kuvaustiimilläkin on hauskaa.

Repertuaari on siis laajentunut, mutta mukavien ihmisten ja eeppisten pukujen kuvaaminen jatkuu edelleen. Tiimimme jäseniä voi seuraavan kerran bongata heinäkuun 9.-10. päivä Kuopion Nekoconissa.

Julkaistu

Kunnioitusta, mutta kenelle?

Jonkin verran meitä etelämpänä on toinenkin maa, joka tunnetaan pitkästä historiasta idän ja lännen välisenä porttina. Tämä maa, jota ajoin toivotaan kutsuttavan nimellä Türkiye, on kovasti pinnalla Suomessa ja Ruotsissa, sattuneesta syystä. Puheissa vaaditaan ymmärrystä ja kunnioitusta – mutta kenelle?

Paljon voin ymmärtää

Voin ymmärtää, hyväksyä ja kunnioitaa maan kansalaisten muistoja 1980-1990-lukujen terrorista, jossa kurdidemarit eli PKK todellakin silmittömästi hyökkäsi siviilien kimppuun. Monella on varmasti läheisiä, sukulaisia, tuttavia jotka kokivat karmeimman kautta tämän terrorin. Terrorismin uhrien muistoa pitää kunnioittaa. Jos Suomi ei ole tätä onnistunut tekemään, on aiheellista tarkistaa sanomaamme. Jos osaltamme kaivataan suurempaa kunnian tai myötämielisyyden osoitusta Türkiyen kansalaisten toimesta, pyyntö on kohtuullinen ja siihen voi suostua.

On niinikään mahdollista, että useiden länsimaisten voimakas tuki esimerkiksi daeshia (isis) vastaan taisteleville YPG-joukoille näyttäytyy pelottavana. Vaikka kurdien YPG onkin vahvasti eri asia kuin PKK, on perusteltua nähdä vähintään henkistä myötämielisyyttä näiden välillä. Meille YPG näyttäytyy hirveimpien terroristien väsymättömänä vastustajana. Toisille he voivat näyttäytyä hirveimpien terroristien liittolaisina. Näemme asian eri tavalla, mutta se ei edellytä ilkeämielisyyttä. Voimme avata dialogia, kuulla toista osapuolta, ymmärtää heidän huolia, osoittaa kunnioitusta heidän suuntaan. Kunnioittava ja nöyrä mutta ei nöyristelevä asenne saattaisi tehdä paljon poliittisen umpisolmun avaamiseksi.

Helppo keino on myös kunnioittaa heidän toiveita siitä, millä nimellä he haluavat maataan kutsuttavan. Luonnollisesti he omaavat siinä asiassa viimeisen sanan.

Mutta.

Kuten todettua, Türkiyen kansalaisten huolia on asiallista kuulla. Türkiyen valtion suvereniteettia omien rajojensa sisällä on kunnioitettava. Maa ja kansa on arvokas liittolainen ja potentiaalinen ystävä. Tämä inhimillisen kunnioituksen kohde on se, missä on oltava tarkkana. On yksi asia kunnioittaa kansaa, toinen asia on kunnioittaa pahuutta. Edellinen on kunnioitettavaa, jälkimmäinen paheksuttavaa.

Kyseisen maan johtoon on vilpillisin keinoin itsensä puliveivannut diktaattori, josta ei voi hyvää sanaa sanoa. Hän on julma, mielipuolinen, korruptoitunut, pikkusieluinen paskiainen, joka ei ansaitse meiltä kuin sylkäisyn päin naamaa. Erdogan osoittaa kaikkia ihmismielen pahimpia puolia. Hän rakastaa islamistiterroristeja ja paheksuu demokratiaa. Hän vangitsee tai murhauttaa jokaisen, joka uskaltaa häntä kritisoida. Hän ei kunnioita muuta kuin rahaa ja valtaa – omaansa. Moinen toiminta edellyttää yksiselitteistä paheksuntaa.

Türkiyen valtio ja kansa ei ole yhtä kuin vallan kaapannut diktaattori. Kun tunteet ovat pinnassa, tämä ero on hyvä muistaa.

Julkaistu

Musiikin kuuntelu

Moni meistä kuuntelee musiikkia kaikkialla. Se soi töissä taustalla, autoa ajaessa, lenkkeillessä ja soppaa keittäessä. Se rikastuttaa monen elämää – mutta koska olet viimeksi vain ja ainoastaan kuunnellut musiikkia?

Pyhä toimitus

Musiikin kuunteluun tai nauttimiseen ei ole yhtä tai miljoonaa oikeaa sääntöä, vaan yhtä monta kuin musiikin kuuntelijoita. Itse olen vähän huono kuuntelemaan musiikkia taustalla. Toisaalta, autossa tai lenkillä käytän Yle Areenan puhesisältöä koko rahan edestä, maksanhan itse ja firmojeni kautta yli tonnin vuodessa tästä palvelusta. Toisaalta, jos haluan keskittyä työhön, tarvitsen absoluuttista hiljaisuutta ja musiikki on pahinta myrkkyä. Oikeastaan ainoa paikka missä taustalla soitan musiikkia on juoksumatto, jos haluan juosta cooperin testin. Muissa saliohjelmissa puhe on parempaa.

Mutta aina joskus päädyn mökille. Sinne olen investoinut pariin kappaleeseen Iisalmen akustisia ihmeitä. En viitsi käyttää aikaani näiden kehumiseen, koska sanoilla tällaista suomalaista laatua ei voi kuvata, se pitää kokea. Istun alas, laitan musiikkia soimaan. Minulla ei ole käden ulottuvilla kännykkää, tablettia tai läppäriä. Ei ole televisiossa pyörivää sisältöä. Ei muita ääniä, ei niin mitään muita ääniä, jos ei nyt joku lintu satu pihalla metelöimään. Se olen vain minä ja vähän teknologiaa kylästä, jonka onneksi Petter Kumpulainen älysi perustaa.

Mitä siis ajattelen kun kuuntelen musiikkia? Varmaan pohdin syntyjä syviä, tulevia blogauksia, politiikkaa ja kahvin hintaa? No ei. Minä kuuntelen. Minä kuulen, koen ja tunnen musiikin. Koska Genelecin kaiuttimet ovat tunnettuja absoluuttisesta tarkkuudesta, huomaan äkkiä ne biisit jossa jokaiselle soinnulle ja soittimelle on paikkansa. Suljen silmäni ja näen niiden tanssivan edessäni. Näen edessäni laulajan, kitaristin, pianonsoittajan tai sinfoniaorkesterin.

Se kestää hetkensä, eikä tätä rituaalia tule tehtyä jos pari-kolme kertaa vuodessa, mutta onpahan toimitus.

Mikä on oma versiosi?

Julkaistu

Rahakas ja haiseva halli

Nokia areena. Siinä se seisoo keskellä kyläämme, yhdistäen suuret ulkomitat ahtaisiin ja sekaviin sisätiloihin. Kaupungille areena saattaa osoittautua hyväksi diiliksi, vastoin aiempaa arviotani. Kaupungin asukkaille sen kuvaamiseen kävisi kuitenkin lähinnä sellaiset sanat, joita en kehtaa tähän kirjoittaa.

Liikenne ei toimi

On selvää, että autoliikenne ei toimi areenan lähistöllä, koska joku tunarien ylijumala päätti rakentaa pytingin kaupungin ahtaimpaan paikkaan. Mikään muu kaupunki ei tee tätä virhettä, mutta meidän ehdottomasti piti. Okei, autoilun ei pidäkään olla liian helppoa keskustassa ja sen rajoituksille on muitakin hyviä syitä. Pientä ymmärrystä irtoaa. Sen sijaan aika vähän voi kukaan ymmärtää, miksi liikenteenohjainlaitteet piti tilata Italiasta. Toivon mainiota yliopistoamme tutkimaan tarkkaan, kuinka ’tanan typerä ihmisen pitää olla tilatakseen mitään Suomen talvessa käytettävää Italiasta.

Vaan entäpä kun myös bussilla liikkuvat heitetään oman bussinsa alle? ”Työmatkani piteni tunnilla” kommentoi eräs. Koska bussipysäkit ovat levällään kuin jokisen eväät, ei vaihtoaikatauluja ole enää mietitty. Kolmen vartin odottelu pysäkillä piristää pitkän työpäivän jälkeen varmaan monia niitä, joiden maksamilla verorahoilla tätä farssia pyöritetään. Suunnitelmallisuuden täyttä puutetta esiintyy lopputulemassa. Nysse-verkosto on haasteineenkin aika hyvin mietitty kokonaisuus – kokonaisuus, joka on nyt heitetty romukoppaan. Tampereen kaupunki on yksinkertaisesti päättänyt, että kaupunkilaiset kärsiköön jotta Jean-Pierre ja Einar-Håkan pääsevät järjestämään nyrkkitappelun keskustassa.

Lukittaudu kotiisi!

Autolla et pääse, bussilla et pääse, mutta aina voit kävellä? No, ei sekään enää suositeltavaa ole kaupunkilaisille, ellet halua vierasta kättä persukseesi. Häirintätapausten määrä ja kirjo on sitä tasoa että kohta jäävät Oulun seksuaalirikokset kakkoseksi. Sanoisin että on aika moni asia pielessä, jos kaupunki järjestää sellaiset puitteet ettei iso osa asukkaista pysty enää liikkumaan siellä. Ongelman äärimmäinen vähättely ei helpota asiaa tipan tippaa.

Itse aiheutettu, itse laiminlyöty

Lopulta eniten minua ja aika montaa muutakin tässä ketuttaa se, että ongelmat ovat joko täysin itse tehtyjä tai niiden korjaamista, saati ennaltaehkäisyä ei sallita. Mikään laki ei kiellä kaupunkia suunnittelemasta julkisen liikenteen poikkeuskäytäntöjä niin, että matkustaminen ei tarpeettomasti sotkeennu. Bussit olisivat voineet toimia paljon paremmin, jos asenne ei olisi tämä. Linja taitaa olla ”jeejee saadaan jäänyrkkeily kylään, ihan sama, jyrätkää tiet ja bussit, jeejee kaljaa”. Edellinen on suora sitaatti Kalervo Kummolan johtaman komitean kokouksesta. Koska olen kiltti, en kerro mielipidettäni kyseisestä henkilöstä, tulisi pian paloturvatarkastajat ovelle.

Mitä tulee turvallisuusongelmiin, mikään ei olisi estänyt ylimääräisiä poliisipartiointeja alueella. Sitä ei tehdä, koska jääherrat vaativat niin. Kas, jos poliiseja näkyy, joku voisi kuvitella että urheilu ei olekaan se täydellinen, viaton ja ongelmaton laji miksi sitä myydään. Tässä kohtaa toimittaja Vesa Rantanen haluaisi lausua erimielisyytensä. Olemme yksinkertaisesti päättäneet, että naisten ahdistelu on hyväksyttävä hinta urheilun teflonpinnan ylläpitämisestä. Mielestäni tuota hintaa ei pidä ikinä, koskaan maksaa mistään, eikä etenkään väkivaltafantasian suorittamisen ilosta.

Potentiaaliakin olisi

Ei tuo areena mikään täysi junaturma ole, onhan se junien yläpuolella. Kun kuuntelin siellä Popedaa, nautin kovasti Popedasta vaikkei laitos muuten kovin hyvin toiminutkaan. Pääsykin oli itselle aika helppoa, koska kävelymatkaa tuli työpaikalta vain pari kilometriä. Myös parempi Nokian nimi areenan kyljessä on ihan fiksu juttu, sopivan kansallinen mutta riittävän mitäänsanomaton. Nimen uskaltaa mainita keskustelussa kuin keskustelussa. Näin suuressa kuvassa, ei se halli paljoa kilpailijoitaan huonompi ole, tekniseltä kyvykkyydeltään aika tasaisessa seurassa suomalaisten vastaavien laitosten parissa. Kaiken kaikkiaan tyydyttävä tilanne.

Vihaisen villakoiran ydin tiivistyy tähän: jos kaupunki ei toimi lainkaan tapahtumien aikana, on aivan sama miten hieno areena on. Bussiliikenteen sabotointi tunniksi-pariksi on ikävää, moneksi viikoksi se on anteeksiantamatonta. Seksuaalisen häirinnän hyväksyminen on väärin aina. Niin tamperelainen kuin kovasti haluankin olla, sallin aina tilaa terveelle kritiikille: Kaupunki, joka vähät välittää asukkaidensa asioista, on surkea kaupunki. Tällä hetkellä Tampere on todella surkea kaupunki. Nyt tsemppiä!

Julkaistu

Entä jos olisi pakko tehdä töitä?

Vaihtoehtomielipide emeritus Erkki Tuomioja vetäsi natsikorttia kuten tiedämme. Tästä inspiroituneena äärivasemmistolaiset jatkoivat (en suostu linkkaamaan) kysymällä että mitä eroa muka edes on natsien toimilla ja Petteri Orpon kokoomuslaisella työllisyyspolitiikalla? Menen askeleen pidemmälle ja pohdin utopistista versiota ajatuksesta. Jos ajatuskin pelottaa, älä lue enempää vaan pakene rauhallisempaan paikkaan.

Sosiaaliturvaa? Työtä!

No niin, unohtakaa Aktiivimalli, Aktiivimalli 2.0 ja Aktiivimalli III: Lindströmin Pojan Koston Paluu. Ne eivät ole mitään verrattuna HäärimisVelvollisuuteen, eli hv vaan sullekin! Perusturva ja työttömyysturva ovat muuttuneet niin, että kaikille kuuluvasta osuudesta on leikattu 25 %, mutta noudattamalla hv-asennetta se onkin 10 % aiempaa suurempi. Eli siitä vaan yksi porukka kaivamaan kuoppaa ja toinen täyttämään sitä? Ei aivan.

Mitäpä jos hv:ta ei joutuisi ottamaan vastaan muuta kuin terveenä? Valtionosuudet maakunnille riippuisivat siitä miten suurelle osuudelle työttömiä voi hv:ta pistää, joten maakunnilla olisi yhtäkkiä kovakin into hoitaa terveydenhuoltoa vailla olevat työttömät työkykyiseksi. Toinen maakuntien velvoite olisi varmistaa, että hv-hommat olisivat hyödyllisiä ennen kaikkea asianomaiselle itselleen. Unohtakaa pakotetut palkattomat, ikuisesti putkitetut työkokeilut kierrätyskeskuksissa – nyt tarvitaan parempaa.

Hv tulisi vastaan vaikkapa yhden päivän viikossa. Se noudattaisi työnhakijan intressejä. Ehkä kierrätyskeskus on hyvä paikka. Ehkäpä joku haluaa avustaa sote-töissä? Toisaalta, joku voisi hv-hommana maalata taideteoksen kunnanviraston aulaan. Yhden hv puolestaan olisi kartoittaa puuston kunto läheisessä metsässä. Eräs voisi harrastaa itseopiskelua haluamastaan aiheesta, toimittaen lopuksi lyhyen tiivistelmän oppimastaan. Jotain on tehtävä ja se pitää osoittaa, mutta ei siksi että saataisiin orjatyövoimaa tehottomiin julkisiin laitoksiin, vaan siksi että työnhakijalla pysyisi elämässä merkityksellinen sisältö.

Katsomme väärää paikkaa

Utopiat sikseen, tässä kaikessa oli pointtikin. Siinä mielessä Orpo on oikeassa, että lähes jokaiselle meistä mielekäs työ on paras ratkaisu elämän taloudellisten perustarpeiden hallintaan. Miksi miettiä tapoja saada henkilö jumiin neljän seinän sisään, kun pitäisi miettiä tapoja saada henkilö sieltä ulos? Orpon malli ei kuitenkaan päde aina, ja monesti tie työttömyydestä töihin on kivisen oloinen ja oravien vaanima. Ongelma on, että yhä useampi työllistyy julkisista työllisyyspalveluista huolimatta, ei niiden ansiosta.

Punainen lankani on siis tämä: mitäpä jos kokeiltaisiin edes osiin työttömiä vallankumouksellista ajatusta: enemmän velvoitteita, mutta työnhakijan ehdoilla. Mitäpä jos pyrittäisiin tekemään velvoitteista hänen eikä TE-virkailijan intressien mukaisia?

Onneksi olkoon, luit loppuun, nyt saa haukkua natsiksi.

Julkaistu

Vapun mietteitä

Päätin, että en vappuaattona tekisi töitä. Totesin, että nyt ensimmäinen viikonloppu puoleen vuoteen etten ota työhommia. Mene ja tiedä oliko hyvä idea, kun rupesi mietteliääksi.

Tuossa aamupalaa tehdessä rupesin pohtimaan. Että jos menee taaksepäin parisataa vuottakin niin miten haastavaa oli monissa maataloissa. Jos ruisleipä ehti menemään kuivaksi, eivät he voineet pistää sitä pehnemään mikroaaltouuniin. Kun niin moniin maataloihin ei tullut vielä sähköä silloin. Oli varmasti vaikeaa.

Sitten rupesin pohtimaan että mitäs tänään sitten pitäisi tehdä. Sitten pelkäsin että teen tästä liian vaikeaa. Päädyin laatimaan helpon, kolmen vaiheen ohjeen asian ratkaisemiseksi.
1. Hae sima
2. Juo sima
3. Pohdi seuraavaa liikettä

Välissä kävin ulkona juttelemassa varikselle. Kuten aina, ymmärsimme hyvin toisiamme. Ollapa ministerien tiedotustilaisuudet noin selkokielisiä. Miten sitä niin monet päättäjät vailla nokkaa pystyvät nokittelemaan niin paljon enemmän kuin nokkaeläimet? Tekikö evoluutio strategisen virheen jossain kohtaa, vai luodaanko tässä jotain mystisempää tarinan pohjaa? Juuri kun olisi seuraava luku paljastettu, alkoi mainostauko.

Mainostauolla pitäisi varmaan mainostaa simaa, mutta mielestäni parempi on mainostaa simaseikkailua. Kävimme torstaina Pirkkalan Prismassa ostamassa juomia yhdistyksen saunailtaan. Simaa löytyi koiranruokien luota, einesten luota, leipähyllyjen luota ja sipsien luota, mutta ei juomaosastolta. Sipsien luota ei löytynyt sipsejä, sillä ne olivat jaettu myös kahteen eri paikkaan. Eineksissä osa vegeistä oli vegehyllyssä, osa täysin saman kategorian tuotteista lihallisten tuotteiden vieressä. Miten hitossa tuossa kaupassa pitäisi navigoida, vai onko tämä suuri seikkailu? Luodaanko tässäkin jotain mystisempää tarinan pohjaa? Juuri kun olisi seuraava luku paljastettu, päättyi mainostauko.

Joten mitäs nyt? En tiedä, tekstin tila alkaa loppumaan. Palaan aiempaan ohjeeseeni: 1-2-3.

Analyyttistä vappua kaikille!

Julkaistu

Sarjakuva sillanrakentajana

Tämä blogaus perustuu isoilta osin avajaispuheeseeni Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 26.3.2022 Tampere-talossa. Puhetta on mukautettu blogisopivammaksi ja kohdat jotka viittaavat avajaisten vieraisiin on ohitettu. Avajaisissa nähtiin vieraina pormestari Anna-Kaisa Ikonen, taitelija Petri Hiltunen sekä taiteilija Maikki Harjanne.

Juhlavasta vakavampaan

Alun perin oli tarkoitus olla teatraalista, juhlavaa ja välkehtivää, suurta riemullisuutta sarjakuvafestivaaliemme paluusta kahden vuoden tauon jälkeen. Sitten Venäjä päätti toisin ja ei muuta kuin käsikirjoitus uusiksi. Suurelle riemullisuudelle ei tässä ajassa ole tilaa, mutta ihmisten kohtaaminen on erityisesti kriisin aikana tärkeää. Kohtaamme sarjakuvan merkeissä ja niin, sarjakuvasta on todella moneksi.

Sarjakuva voi olla puhdasta viihdettä, ja mikäpäs siinä, viihteenä se on loistavaa. Se voi olla jotain tositarinoista dramatisoitua, fiktiota todellisessa ympäristössä – tai se voi olla puhdasta dokumenttia, tositapahtumia. Tiitu Takalo muistutti tuoreessa Ylen haastattelussa miten sarjakuva kertoi punkstoo-ilmiöstä ja -ongelmasta vuosikausia ennen valtamedian kiinnostusta. Tuore Sarjakuva-Finlandian voittaja Suvi Ermilä käsittelee voittajateoksessaan vastaanottokeskuksen tapahtumia. Maahanmuuttoa on käsitelty sarjakuvissa aiemminkin, sekä myös muita haastavia aiheita, kuten seksuaalisuus ja ilmastonmuutos. Vaikeiden aiheiden käsittely voi olla myös terapeuttista, niin sarjakuvan tekijälle kuin lukijallekin.

Ymmärryksen silta

Ounastelen, että näinä päivinä useammassakin ukrainalaisessa pommisuojassa on kynä kohdannut paperin. Monet lienevät luonnosteleet paperille kuvia siitä mitä he ovat nähneet, kokeneet tai tunteneet. Voin vain toivoa heidän selviävän siitä kauhusta hengissä. Joku päivä voimme kenties nähdä niitä lopullisia teoksia jotka syntyvät noiden vedosten pohjalta. Niiden avulla voimme rakentaa ymmärryksen sillan siihen, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu. Luemme toki tapahtumat uutisista joka päivä, joka tunti, mutta todellinen ymmärryksen, sydämen silta vaatii enemmän. Sarjakuva on yksi niitä tapoja, joka voi siihen pystyä. Ja kun me sen sillan ylitämme, ymmärrämme paremmin, syvemmin ja siten voimme tehdä kaikkemme jotta tämän ei enää tarvitsisi toistua.

Sarjakuva on sillanrakennuksen taidetta. Siihen perustuu myös sarjakuvafestivaalimme. Kun perustimme sitä kesällä 2006, oli vain sekalainen joukko sarjakuvan kanssa eläviä ihmisiä. Oli sarjakuvan lukijoita, tekijöitä ja kustantajia. Pöydälle heitettiin sarjakuva, vain sarjakuva. Emme koskaan lähteneet hakemaan jotta nyt pitäisi ohjelmaan saada tasapainoksi lisää suomalaista, eurooppalaista, amerikkalaista tai japanilaista sarjakuvaa. Mitä tahansa sarjakuva kulloinkin inspiroikin ohjelmaksi, olkoon tervetullutta. Hyvän fiiliksen festivaali oli sarjakuvan tekijöille, kokijoille sekä siitä inspiroituneille.

Tampere on hyvä paikka tällaiselle vapaalle kulttuuriharrastukselle, sillanrakennukselle, erilaisten ajatusten kohtaamiselle ja uuden luomiselle sen pohjalta. Täällä tuo ei ole harvinaista vaan jokapäivästä. Täällä tehdään kulttuuria uteliaisuudella, innolla ja avoimuudella, ei aaterajoilla tai tiukalla komiteajohdolla. Siksi juuri Tampereella kuplii. Ja niin kupli tänäkin viikonloppuna ja voi veljet, viikonlopun hyvä fiilis tuhansille festivaalivieraille oli juuri sitä mitä lääkäri määräsi. Ensi vuonna uudestaan!

Julkaistu

Ette vain ymmärrä putinin venäjää!

Hei oikeesti, ette vaan tajua, ette edes yritä, vaikka putinin Venäjän sanoma on ollut julmetun selkeää. Okei, hyvä on, ehkä teillä on ollut vain liian kiire tai sitten olette pöhköjä. Minä opastan, minä kerron.

Uskonto, selvä se.

Putinhan on itse ateismissa vahvasti kasvatettu, eli siis äärimmäisen harras ortodoksi. Kuten kuka tahansa ateisti, hän korostaa ortodoksiuskonnon ylivertaisuutta muihin kristillisiis kuntiin nähden. Korostaakseen tätä eroa, hän puhuu voimakkaasti ekumenian puolesta.

Kas, kysymys on euraasialaisten perinteiden kunnioittamisesta. Kuten putin on todennut, eurooppalaista kristillisyyttä sen kaikissa muodoissa on puolustettava arvoiltaan likaista islamia vastaan. Islam on paha. Lisäksi arvoiltaan kunniallisen islamin kanssa tulee liittoutua pahaa eurooppalaista väärää kristillisyyttä vastaan.

Kaiken ongelmana ovat natsit ja uusnatsit, ne ovat kaiken pahan alku ja juuri. Sen vuoksi on tärkeää tukea eurooppalaisia uusnatseja.

Juutalaisuus, se on putinin sanomassa ilmiselvä vihollinen. Juutalaiset haluavat sekoittaa kaiken ja tuhota puhtaan ortodoksisuuden. Juutalaisuus on paha, joten venäläisten on vastustettava natseja. Natsit ovat myös paha ja meidän on kunnioitettava juutalaisten kokemien hirmujen muistoa. Tämän vuoksi holokaustin muistomerkit on tuhottava.

Pysyttehän kärryillä yhä?

Eurooppalaiset arvot ovat kunnioittamisen arvoisia, jotta ne perkuleen eurooppalaiset arvoineen eivät tulisi pilaamaan niitä. Siis eurooppalaisia arvoja. Eurooppalaisilla arvoilla. Se on väärin. Hyvä. Huono.

Eli siis ongelmana ovat ekumeeniset natsi-juutalais-islamilais-kristillis-liberaali-konservatiivit euroopasta, euraasiasta, kaukoidästä, läheltä, kaukaa, ehkä. Mutta toisella puolen hyvä juttu ovat eurooppalaiset, ei-eurooppalaiset, aasialaiset, ei taatusti aasialaiset, lähi-idästä tulevat, eurooppalaiset arvot paitsi eurooppalaiset arvot, sekä uskontojen yhteistyö paitsi ettei se ole.

Oikeesti. Miten tuo voi olla niin vaikeaa tajuta?


P.S. Osan inspiraatiosta kaivoin taannoisesta Politiikkaradion jaksosta