Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Sen mitä Juice lauloi…

Ollaan ihmisiksi. Noin, olette lukeneet koko tämän blogauksen sisällön.

Ihmisyyden perustat blogosfäärissä

Tämä ei ole viesti jota kaupallisen blogialustan ylläpito lähettäisi. Minulle tämä on kuitenkin harrastus. Olen pyörittänyt verkkoyhteisöjä 21 vuoden ajan, väitän osaavani sitä kohtuullisesti, mutta tämä ei ole minun elanto tai ego. Tämä on mukava harrastus ja siksi sitä teen. Pääosa touhusta on todella mukavaa. Se mikä ei ole mukavaa on opettaa aikuisia ihmisiä semmoisissa perustason käytösasioissa joita minulle opettiin jo päiväkoti-ikäisenä.

Hyvät ihmiset, voitaisiinko olla ihmisiksi? Voitaisiinko muistaa että toisia ihmisiä ei haukuta!. Tähän tiivistyy aika lailla 99 prosenttia palautteista ylläpitoon.

Muistutan: jos olisimme samaa mieltä asioista, meillä ei olisi mitään keskusteltavaa. Olisi tylsää. Se on hyvä että ihmisillä on täysin idioottimaisia mielipiteitä asioista. On ihmiskunnalle kriittisen tärkeää että kanssakeskustelija on täysi idiootti joka ei tajua mistään mitään. Älkää panikoiko vaan ilahtukaa! Muistakaa myös, että vastapuoli voi joskus ajatella sinusta samoin. Hänenkin silmissä voit olla tunareista tuhoisin. Sekin on hyvä asia.

Nyt kun tämä ymmärretään, voin vaikka kunnon agnostikkona siteerata herra J:tä ja muistuttaa siitä mitä haluatte toisten tekevän teille, tehkää tekin heille. Haluatteko että sinua haukutaan henkilökohtaisella tasolla niin että tulee suru? Haluatko pahan mielen loppupäiväksi? Tuskin. Käännä tämä siis toimintaohjeeksi.

Joku voi toki sanoa ”mutta tuo aloitti”. Ehkäpä näin. Tappelun aloittaminen on helppoa joten on aivan turha edes katsoa kuka aloitti. Parempi kysymys on: kuka lopettaa? Siihen vaaditaan jo selkärankaa. Vilkaisepa peiliin, sinultakin voi sellainen löytyä.

Aivan turhaan siteeraan yksittäistapauksia, sillä vastaus on aina sama: Ollaan ihmisiksi. Miten olisi?

Julkaistu

Mitäpä jos verorahoilla ei ryypiskeltäisi?

Ajatus lähti viinalaskua kritisoineen päättäjän potkuista liikkeelle. Rupesin tässä pohtimaan että onkohan mitään syitä miksi sinun ja minun verorahoilla ylipäänsä täytyy ruokkia valtakunnan pahinta terveysongelmaa? Avaan keskustelun, kuulen mieluusti perusteita suuntaan jos toiseenkin.

Ehdotukseni kuuluu näin

Ehdottaisin siis itse, että julkista sektoria kiellettäisiin kategorisesti käyttämästä rahaa alkoholitarjoiluun. Kyse ei ole anniskelun kiellosta – jos tilaisuudessa on soveliasta olla anniskelua, voisi kukin hankkia omaan piikkiinsä omat juomat. Tämä ei ole mitenkään harvinaista eri organisaatioissa, että vaikkapa firma maksaa sapuskat ja alkoholittomat, mutta viinakset pitää noutaa itse tiskiltä.

Tässä olisi periaatteellisena sanomana se, että mielestäni verorahoja pitää käyttää kansan hyväksi, ei haitaksi. Tasa-arvon puolesta taas puhuu se, että raittiit ihmiset tai kuskeina toimivat eivät olisi vastedes eriarvoisessa asemassa ryypiskelijöiden rinnalla.

Todennäköisesti vähän nokankoputtamista voisi tulla tiettyjen kansainvälisten delegaatioiden kanssa, kun tietyissä kohdin alkoholi mielletään osaksi kulttuuria ja diplomatiaa. Allekirjoitan näkemyksen ja miksei tästä voisi joustaa – mutta toisaalta, miksi pitäisi? Eikö Suomessa voida elää Suomen tavoin? Rohkenen jopa väittää että tekisimme maamme imagolle palveluksen tarjoamalla vaikkapa kuusenkerkkä-, herukanlehti-, tai tyrnipohjaisia alkoholittomia mestariteoksia ranskalaisen tusinaviinin sijaan. Suomalaisen luonnon maussa ei ole mitään hävettävää.

Viisasten juoma

En edelleenkään ole sitä mieltä että alkoholin täyskielto on minkään sortin realismia edes rajatummissa konteksteissa. Kyllä minäkin ajoittain Alkoon pennosiani kannan. On kuitenkin täysin eri asia sallia alkoholi kuin tehdä siitä julkisen sektorin tukema harrastus. Alkoholin perusteleminen palkitsemisena ei mielestäni kestä päivänvalon vilkahdustakaan.

Täten palaan alkuperäiseen kysymykseeni: onko mitään syytä juoda viinaa veronmaksajien rahoilla?

Julkaistu

Anteeksi, mutta…

En aio nimetä mitään kansanryhmää tai henkilöä idiooteiksi, mutta onneksi tämä ei suojele luottamustehtäviä. Pahoittelen edelleen, mutta tosiasia on että ruotsalaiset johtavat poliitikot ovat idiootteja. Mitä enemmän sieltä kuuntelen asiaa, sitä vaikeampi on välttää tätä. Vaan voimmeko oppia tästä jotain – tai voimmeko katsoa peiliin?

Kun kaikki on hyvin, se on huonosti

Voimme oppia jotain sopimuksista joilla kielletään faktat. Kyllä, nauramme jenkeille jotka vaativat lakia jonka mukaan piin arvo on 3. Nauramme ruotsalaisille valtapuolueille heidän tehdessään (sittemmin onneksi kuolleen) sopimuksen jonka mukaan vain nykyiset valtapuolueet voivat koskaan muodostaa hallituksen. Toisaalta, olemme säätäneet tähänkin maahan sensuurilakeja jotka tekevät virkavallan kritisoinnista rangaistavaa ja kovasti se koko kansan massavakoilukin on sieltä ensi hallituskaudella tulossa. Absurdistan ei ole Pohjanlahden saati Atlantin tuolla puolella vaan yllättävän lähellä.

En pidä ajatuksesta että vaikkapa kristillisdemokraatit tai siniset päättävät naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Toisaalta en pidä myöskään ajatuksesta että hallituksesta päätetään ennen vaaleja. Suomessa ei olla vielä yhtä pitkällä kun Ruotsissa, mutta olemme hiton hyviä matkimaan ja usein myös menemään pidemmälle. Meidän ei pidä pelätä sitä että kansa äänestää väärin, vaan rakastaa sitä. Jos kansa ei äänestäisi väärin, ei se olisi kansa vaan robottiarmeija. Väärän äänestystuloksen pitää voida johtaa väärään hallitukseen ja vääriin päätöksiin jotka väärin äänestänyt kansa löytää edestään ja oppii. Tai mitäpä jos löytyy mystinen aine nimeltä hallituskompromissi joka poistaa paketista pahimmat yliyönnit?

Ruotsissa kiellettiin monista asioista keskusteleminen täysin. Se ei ole mitään muuta kun absoluuttista, täydellistä typeryyttä, järjen köyhyyttä vailla vertaa. Vaan katsokaapa #metoo-kampanjaa Suomessakin. Katsokaa monien päättäjien puheita Venäjästä, Natosta tai EU:sta. Katsokaa keskustelua, tai sen puutetta tiedustelulaista. Katsokaa keskustelun puutetta yleissitovuudesta tai veronkierron kitkemisestä. Emme kenties ole ruotsalaisten toveriemme tavoin kieltäneet keskustelua metodisesti, mutta hiljaisesti olemme päätyneet samaan lopputulokseen mihin he päätyivät äänekkäästi. Meneekö meillä siis yhtään paremmin?

Keskikenttä tyhjenee ja kello käy

Moni media on noteerannut koko Euroopassa vallalla olevan liikehdinnän jossa keskellä olevat puolueet kuihtuvat ja äärimmäiset voimat nousevat. Pahimmillaan tästä tulee vain haukkumasota, parhaimmillaan keskustelu syistä. Ehkäpä politiikan keskikentällä ollut hitusen liian turvallista? Ehkäpä on tullut liikaa suojatyöpaikkoja, hyvävelikerhoja, liikaa etäisyyttä kansaan ja ongelmia metsän erottamiseen puista?

Emme voi Suomessa elää Ruotsin vaaleja, mutta voimme katsoa peiliin. Nyt on korkea aika vaihtaa poliittiset kivitauluihin kirjailut lyijykynään. Maailma muuttuu ja ihmiset mukana. Huolestukaamme aina, kun jokin poliittinen vaikuttaja on hieman liian rakastunut nykytilaan, saati menneisyyteen. Minun kelloni kulkee eteenpäin. Jos se ei ole normaalia toimintaa, kertokaa se minulle.

Julkaistu

13525 ja siihen menneet 606327

Moni meistä on kuullut pelillistämisestä. Se ei ole mitenkään pöhkö idea kun kaikesta voi tehdä pelin, pienen seikkailun ja haasteen. Otsikon numerot kertovat miten sen voi tehdä kävelemisestä.

Maailma vastassa ja on niin vaikeaa

Nimestään huolimatta kaikkien valmistajien Android-puhelimissa toimiva Samsung Health on yksi lukuisista sovelluksista terveyden ja elämäntapojen seurantaan mobiililaitteilla. Jokin aika sitten he aloittivat kävelyn kuukausihaasteet, jossa on aina jokin teema ja graafinen ilme. Askeleet siirtävät merkkiä pelilaudalla kuin Afrikan tähdessä ja maisemina on puistoja, metsiä ja sen semmoisia sekä eläimiä. Tarpeeksi askeleita tulee niin saat tähtiä. Mikä tärkeintä, kisaat sekä kavereitasi että koko maailmaa vastaan.

Elokuussa minun sijoitukseni tässä kisassa oli siis 13 525. Ei aivan kärkikahinoihin ole asiaa, joskin osallistujiakin oli 1 277 035 kappaletta. Tätä sijoitusta varten piti kuukauden aikana kävellä 606 327 askelta eli 19 559 askelta päivässä. Ei mikään huippumenijän lukema mutta ylittää terveysviisaiden antaman ehdottoman minimin joka sanoo että 10 000 askelta päivässä pitäisi talsia. Ja eiväthän nämä mittarit täysin tarkkoja ole, olen huomannut että joskus laite on hidas heräämään ja ottamaan joka askeleen – enkä minä tätä mittarina toimivaa kelloa aina pidä ranteessa.

Turhaa ja tarpeellista

Yhtä kaikki väitän että tämä pöhkö peli jossa pandakarhu tai kettu tsemppaa minua ajoittain, on aika hauska. Se todennäköisesti saa minut liikkumaan enemmän kuin muuten vaan. Peli on siis aika lailla latinan kielen sanonta ”vanitas vanitatum et omnia vanitas”. Toisaalta, jos se saa ihmisiä liikkumaan enemmän, parantaa kansanterveyttä ja ihmisten mielialaa, voihan sitä joku laskea että se on jopa hieno teko maailmanrauhan puolesta. Toisaalta, ehkäpä ei.

Ei ole hurjasti aikaa siitä kun Pokemon Go -peli sai lapset liikkumaan – ja seniorit paheksumaan kun lapset eivät liikkua paremmilla motiiveilla. Moni varmaan nauraa minullekin että hittoakos minä jotain korealaisten piirtämää kettua tarvin lenkkeilyä vauhdittamaan. Tämä nauru heille suotakoon, mutta itse väitän että asioiden tekeminen hauskoiksi on varsin vanha ja koettu tapa parantaa maailmaa. Tämä on yksi tämän päivän teknologian tavoista sen tekemiseen. Mitä tulee huomenna?

Julkaistu

Digiministeri on hyvä idea vain teoriassa

Lukuisat mediat toivat esille toiveen digiministeristä tänään. Ehdotuksessa on kosolti päteviä perusteita asiaan, mutta se ei kestä poliittisia realiteetteja. Ministerien valintakriteereissä kun ei paina osaaminen, eikä itse asiassa edes valtion tulevaisuuden tahtotila.

Osaaminen, konsultointi ja asenne

Tosiasia on että käytännössä nykyään ns. digiministerinä toimiva viestintäministeri ei ole koko Internetin olemassaolon aikana tiennyt mitä se on. En halua kyseenalaistaa ministerien muita osaamisia enkä taatusti paheksua heitä ihmisinä, mutta tosiasiassa vaikkapa Anne Bernerin että vaikkapa Suvi Lindénin lausunnoista IT-asioissa on tullut huumorin kestohittejä. Eivät he tietenkään ole mitään erityisiä esimerkkejä digiosaamisen puutteista, sillä koko eduskunnasta ei tällaista osaamista löydy kuin yhdeltä tai kahdelta henkilöltä. Tämähän on tietenkin se kuuluisa äänestäjien vika, digiosaajat eivät ole kuumaa valuuttaa nettisensaatioina tai puolueiden vaikuttajina, eivätkä siten herätä vastakaikua äänestäjissä – ainakaan vielä.

Toinen asiaan liittyvä ilmiö on jotain mitä usein konsultokratiaksi kutsutaan. Tekniikka&Talous -lehden kyselyssä puhuttiin saunakavereiden välisestä rahan kierrätyksestä. Vaikka tämä olisi hieman liioittelevaa, hyvävelikerho on voimissaan. Mielestäni tätäkin pahempi ongelma on delegoidun päätöksenteon määrä. Ei ole väärin delegoida suorittavan portaan työnjohtoa ulkopuoliselle taholle, mutta kriittiset ylemmän tason tekniset päätökset pitäisi olla tilaajan – valtion – yksin tekemiä. Tämä edellyttäisi vahvaa osaamista tilaajaportaaseen ja sehän meiltä siis uupuu. Jos asiakas ei osaa tilata, ei paraskaan toimittaja osaa toimittaa.

Kolmas tekijä on ihan puhtaasti kulttuurissa ja asenteissa. Tietojärjestelmät eivät ole mitään ihania trendejä joilla tulee pusipusi kivaa kaikille, vaan puhtaasti työkaluja. Puhuimme sitten 80-luvun tyhmistä päätteistä tai 2010-luvun monipilvi-infrastruktuureista, tietojärjestelmän tehtävä on auttaa töiden suorituksessa. Hyvä työkalu hyvissä käsissä auttaa, huono työkalu tekee päinvastaista. Tämän olemme nähneet etenkin sotepuolella jossa huonot tietojärjestelmät syövät lääkärien aikaa pois potilaiden hoidosta. Julkinen sektori kaipaa täyden asennemuutoksen tietoteknologiaan. Se on nähtävä työkaluina ja hankintaan on suhtauduttava kylmäpäisesti, asiantuntevasti sekä terveen kriittisesti.

Merkki oireesta

Kysymys digiministeristä on siis tavallaan hieman sivussa itse asiasta, sillä ongelma vaatii vähintään koko valtioneuvoston heräämisen ongelmaan. Digiministerin puute on oire, ei syy. Julkinen hallinto on delegoinut tietotekniikan ja -liikenteen hoidon lobbareille, konsulteille, parhaassakin tapauksessa alemmille virkamiehille. Virkamiehistöstä ajoin löytyvä asiantuntemuskaan ei kuitenkaan suuresti auta, sillä toiminta on altistettu poliittiselle ohjaukselle sellaisten tahojen toimesta jotka eivät kykene tekemään asiantuntevia päätöksiä. Kun päättäjä ulkoistaa päätöksenteon lobbarin myymälle konsultille, ei tulos yksinkertaisesti voi olla kovinkaan kaunista.

Ehkäpä paras apu voisi alkaa keskustelun yksinkertaistamista. Sen paremmin lääkäri, opettaja kuin kansanedustajakaan ei tarvitse pilviteknologiaa, serverless-arkkitehtuuria tai oman firman tuotteita hanakasti myyviä konsultteja. He tarvitsevat tietojärjestelmän joka täyttää heidän tarpeensa ja toimii jouhevasti. Yksityisellä sektorilla moisesta on reilusti hyviä esimerkkejä eikä vaatimus siten voi olla julkisellekaan mahdoton. Yksi ministeri lisää ei tilannetta kuitenkaan korjaa.

Julkaistu

Pikapesulla aatteet vaihtoon!

Liberaaleja, vihreitä ja humaaneja arvoja liputtavan arvovalinta on tukea brändiä joka rahoittaa republikaanipuoluetta ja Trumpia. Ihmisoikeuksista ja yksilön vapauksista huolestunut tukee brändiä joka kohtelee työvoimiaan kuin orjia. Monikulttuurisuuden ystävät tukevat brändiä jonka voitoilla ylläpidetään kiihkokonservatiivista kristinuskoa. Mitä ihmettä?

Niin helppoja pisteitä

Haluatko olla suuri sankari nuorten, vihreiden kaupunkilaisten silmissä? Se on helppoa: ryhdy haukkumaan presidentti Trumpia. Jos satut omaamaan vähän enemmän täpäkkää, hanki vaikkapa yksi mediatalo tekemään yksinomaan tätä. Tämän jälkeen saat vapaan kortin tallata ihmisoikeuksia ja finanssilainsäädäntöä miten päin vaan, etkä saa aiheesta juuri lokaa. Tähän tiivistyy Jeff Bezos, Amazonin perustaja ja omistaja, työntekijöiden oikeuksien tuhoaja, republikaanien rahoittaja, Bernie Sandersin verivihollinen ja bottiarmeijoin propagandasotaa käyvä herrasmies jota Suomen valtiokin rahoittaa miljoonilla vuosittain.

Haluatko tehdä pikaruoasta vihreää ja trendikästä, uusia kulttuureja syleilevää ja maiden rajoja murtavaa ihanuutta? Muutama mainoskampanja, muutama litra biopolttoainetta ja pari trendikkään nimistä tuotetta riittää. Tässä meidän kotimainen Hesburger, jonka omistajan suosikkeihin kuuluvat lukuisat konservatiivikristittyjen järjestöt Yhdysvalloissa ja muualla. Aikanaan huhuttiin että heidän rahoja on käytetty jopa pedofiilipappien puolustamiseen, mutta ainakin naisten oikeuksia poljetaan joka hampurilaisella. Vaan mitäpäs me siitä, kun heillä on aurinkopaneeli!

Firmaa ei haittaa yhtään se, että perustaja kuoli lähes marttyyrinä ja että häntä palvotaan organisaation toimesta kaikin keinoin. Lisää päälle vähän sateenkaarisanomaa ja liberaaleja haastatteluja liberaaleille medioille. Sitten voitkin ohjata firman voittoja ultrakonservatiiveille, harjoittaa tuotteiden valmistuksessa massiivista ympäristötuhoa ja ruoskia työntekijät itsemurhien partaalle. Ei ihme että Applen puhelimet kelpaavat cityvihreään ekokäsilaukkuun, vaihtoivathan he sentäs myymälänsä valaisimet vähävirtaisiksi! Sehän nyt on vain sivujuonne että valmistus on 99 prosenttia kulutuksesta…

Pikapesu on helppoa

Viher- ja valkopesu ovat tuttuja termejä. Itse haluaisin kutsua tätä jo pikapesuksi. Meille on niin hemmetin helppo myydä haluamiamme arvoja ja samalla sulkea silmämme faktantarkistukselta. Pikkuinen PR-temppu riittää niin lakkaamme näkemästä pahaa. Ilmiö ei suinkaan rajoitu vain yksilön fiiliksiin, vaan pikapesulla voidaan kiertää myös mustaa valkoisella. Esimerkiksi Ylen vastuullisuuden eettiset ohjeet eivät ole minkään arvoisia pikapesun jäljiltä, vaan varat voidaan käyttää ihmisoikeuksien vastaisesti – no problem! Yle ei toki ole ainoa esimerkki, myös moni muu julkisen sektorin toimija jättää omat ohjeensa lukematta pikapesusta puhdistuttuaan.

En kuitenkaan halua päättää tätä ikävään. On erinomaista että edes tiedostamme asiat kuten työntekijöiden asiallisen kohtelun, ihmisoikeudet ja vapaan demokratian. Meistä monella on sydän kohdallaan ja se on hyvä lähtökohta. Nyt kun vielä yhdistämme sydämeemme järjen ja varmistamme, että sydämen tahto todella toteutuu, voimme itse kukin parantaa maailmaa yksi pieni päätös kerrallaan. Niin kansalaisella, äänestäjällä, kuin kuluttajallakin on voimaa.

Julkaistu

EU on aurinkoisen päivän klubi

”Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän. Ajat ankeimmat selvittää, kuka viereesi jää.” Virallisen Neuvostoliiton vihaaman ja maailman rakastaman Vladimir Vysotskin sanat kaikuvat tänäkin päivänä heijasten EU:n tilannetta. Macron haluaa muutosta, EU uhkaa kuunnella kansalaisiaan kellojen siirtelyssä, mutta toisaalta maat ovat taloudesta, maahanmuutosta ja monesta muusta asiasta yhtä toistensa kurkuissa. Mitä EU:n pitäisi seuraavaksi tehdä?

Kun paistaa, on helppoa

Paita pois ja biitsille, ei huolen häivää päivänä aurinkoisena. Siinä on aika lailla EU:n toiminnan motto. Budjetti paisuu, korruptio rehottaa, mutta se ei ole ongelma koska menee hyvin. Vaan onko se todellinen ystävä joka ei hädän tullen auta? Presidentit Niinistö ja Macron haluavat puolustusnäkökulmaa. Se ei mielestäni ole ihan pöhkö ajatus. Eikö juuri isoimman hädän hetkellä pitäisi olla ystävän tukemassa? Sotilaallinen hätätilanne on mielestäni hädistä suurin. Jos pykälämme sanovat että luotien lennellessä yhteistyö lakkaa siihen pisteeseen, en koe kuuluvani solidaariseen yhteisöön. Tältä kantilta katsoen puolustusyhteistyö kuulostaa hyvältä.

EU on pysynyt pinnalla lähinnä hyvällä uskolla. Se on kaunis ajatus, mutta pelkkä ideologia ei riitä ikuisuuksiin. EU on luotu kestämään rauhaa, mutta ei sotaa – ei edes kriisiä. Ainoa kerta kun olemme olleet solidaarisia on hetki jolloin saksalaiset pankkiirit halusivat rahamme. Ukrainan osalta nostimme kädet pystyyn. Venäjän osalta ajamme monilla rattailla. Maahanmuuton ongelmia ei EU halua edes vilkaista, saati etsiä kompromissia. Maataloustuet ovat jumissa, rajapolitiikka sekoilee, parlamentti pendelöi eessuntaas ja kellojen siirtelyäkin on puitu vuosikymmen. Nyt luvataan näistä viimeiseen toimia mutta hän uskoo kun näkee. Jos näin yksinkertaisia asioita ei saada sovittua rauhassa, miten voisimme toimia yhdessä sodassa? Tältä kantilta katsoen puolustusyhteistyö kuulostaa katastrofilta.

Mielestäni parasta EU:lle olisi nyt äkkiä kerätä pari onnistumista. Kellot on helppo juttu, maahanmuutossa pitäisi ainakin edistyä mutta ennen kaikkea taloudenhoidossa pitäisi etsiä selkäranka. Lähes kaikki korruption ja huonon kirjanpidon vastaiset toimet on torpedoitu. Parlamenttikaravaanin kuskaus kylästä toiseen pitäisi lopettaa heti, heittäköön sitten vaikka kruunaa ja klaavaa paikan valinnasta jos ei muuta. Mitä tahansa EU haluaa tehdä välillä sivistynyt keskusteluklubi ja täysi liittovaltio, sen on ensin osoitettava perustason toimintakykyä. Sen on saatava kansalaisistaan yhä useampi hymyilemään, tai ainakin murisemaan vähemmän.

Viestintääkin kaivataan

Vielä erillinen keskustelu löytyy demokratiasta ja viestinnästä. EU:n korkeimmat päättävät tahot on valittu kroonisen epädemokraattisesti, suhmuroiden ja pienellä piirillä. Kellojen siirtely oli ensimmäinen vakavampi yritys kuulla kansalaisia. Tuore Brysselin koneen jakso käsitteli ilmiötä melko hyvin, osoittaen miten etäiseksi kansalaisistaan EU:n hallinto on rakentanut itsensä. Viestinnällisesti haaste on valtava, mutta todella mielenkiintoinen. Näen jo sieluni silmin tusinan ideaa millä EU voisi lähestyä kansalaisiaan ja herättää debattia yli maan rajojen. Mahdollisuuksia on, vaan mistä saataisiin tahtoa?

Suomalaisille, kuten kovin monille muillekin, EU on yhtä jännittävää ja maukasta kuin kraanavesi. Luulen että EU-asioissakin leijonaosa meistä on ns. tolkun ihmisiä. Se on hyvä lähtökohta suunnata parempaan päin. Se on myös ainoa mahdollisuus, sillä kovin monesta kriisistä EU ei enää selviä pelkästään sivusta seuraamalla.

Julkaistu

Puolustakaamme toimittajia ihmisinä

Kohu JSN:n ympärillä on kerännyt melkoisesti kierroksia. Se on omalla tavallaan jatkoa alkuvuoden vaatimukselle säätää laki toimittajien suojelemiseksi joka johti myöhemmin julkilausumaan. Molemmat tempaukset ovat omiaan someraivon luontiin ja lokeroinnin lisäämiseen. Ehdotan lokeroinnin vastalääkkeeksi katsantakantaa, jossa toimittajat nähdään ihmisinä.

Toimittaja ei ole hyvä ihminen

Hyvin moni meistä lukee aivan eri tavoin väitteen A ”toimittajaa uhkailtiin” ja väitteen B ”työntekijää uhkailtiin”. Miksi, kysyn minä. Toki toimittajat herättävät työllään tunteita, mutta niin tekevät automyyjät, rekkakuskit ja huoltomiehet, johtoportaasta puhumattakaan. Toisin sanoen, harvassa on työ jonka parista on tunteet poistettu. Somen myötä jokainen on potentiaalinen julkkis. Voit päästä julkisuuden myötä metodisen vihan kohteeksi vaikka tekemällä vääränlaisen taideteoksen tai koristamalla pihasi väärin – tai jopa vain tuntemalla väärän ihmisen. Toimittajat ovat usein vihan kohteina mutta eivät suinkaan yksin. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, he myös joskus kuplaantuvat aika pahasti, irtaantuvat todellisuudesta tai pahempaa. Jos papit ja poliisit lankeavat, niin myös toimittajat.

Kas kun toimittajat eivät ole hyviä ihmisiä. He ovat vain ihmisiä ja seassa on niin hyviä kuin pahojakin. He käyttävät samoja somekanavia kuin muutkin, observoiden samaa maailmaa kuin muutkin. Journalismi on titteli, työtehtävä, paikka, aika ja työkalut. Journalismin alan työpaikan saaminen ei nosta tai laske ihmisen asemaa tasavertaisena, kauniina, yksilöllisenä ihmisenä. Tämän pitäisi olla niin itsestäänselvää mutta se ei sitä vain tunnu olevan. Onko tämä kenties yksi somekuplan muoto? On hyvin yleistä että oman kuplan sisällä nähdään juuri omaan kuplaan kohdistuvat uhat paljon muihin kohdistuvia massiivisempina. Eivätkö toimittajat näe asiaa mitä ovat itse erinomaisesti tutkineet?

Tuomio luetaan

Tämä yhden hengen oikeuslaitos on täten asiaa pohtinut ja on täten valmis lukemaan kaksi (2) kappaletta tuomioita jotka mielestäni pitäisi panna täytäntöön.

  1. Toimittajat lakatkoon vaatimasta erityisasemaa lain edessä, sen sijaan yhtyköön verkko- ja muunkin vihan torjuntaan kaikkien ihmisten yhteisenä ongelmana, tutkien asiaa eri kanteilta ja etsien useita ratkaisuja vakavaan hätään.
  2. Toimittajien työn hedelmistä nauttivat lakatkoon näkemästä toimittajia eri arvossa kuin muitakaan ihmisiä. Uhkasakkona vaaditaan lukemaan sana ”toimittaja” tai ”journalisti” mielessään muodossa ”ihminen”.

Myös tuoreen JSN-asian voi käsitellä kuten työilmapiiriasiat yleensä. Jos on työpaikkakiusaamista, se tutkittakoon työehtosopimusten ja lain puitteissa aivan kuten millä tahansa työpaikalla.

Julkaistu

Pakkoko sitä on tappiolla myydä?

Allekirjoitan maanviljelijöiden ahdingon. Tiedostan, että tiloja menee nurin tuon tuosta ja yhä useampi tuote tulee jatkossa ulkomailta. Huoltovarmuutemme kärsii ja ainoa joka tilanteesta nauttii on S-ryhmä.

Mutta kun en ole maatalouspolitiikan ekspertti, olen vain pöhkö pieni yrittäjä, niin en ymmärrä. Jos minulta haluttaisiin ostaa huoltomies paikalle viikoksi sadalla eurolla, toteaisin että valitettavasti ei tule kauppoja. Tuohan tekisi minulle tappiota.

Niin mikä ihme siinä on että maanviljelijät sitten kauppaavat sitä maitoa, viljaa tai lihaa hinnalla, joka ei riitä kattamaan menoja?

Ja miksi ihmeessä heillä on massiivinen, rekkalavoittain rahaa syövä MTK jos se ei pysty edes tällaisessa hädässä tuomaan maanviljelijöitä yhteen?

Ja miksi meillä on valtaan valittu oikein kovapalkkainen ministeri, jos ainoa mitä hän voi todeta on että lapataan lisää verorahoja paikkaamaan kaupan katteita?

Auttakaa tyhmää hädässä…

Julkaistu

Touko Aalto ja turvapaikkakäsittelyn vastuu

Ruben Stiller tarttui pakolaisuuden ikuisuushaasteeseen taannoin, apunaan lakia vastustava järjestöedustaja sekä kaksi kappaletta kansanedustajia, sininen Simon Elo ja vihreä Touko Aalto. Jälkimmäisen sanoissa oli liian paljon asiaa että voisin leimata sitä yksiltään vihervasemmistolaiseksi populismiksi. Etenkin nyt Turun iskun muistopäivänä haluaisin katsoa asiaa rakentavalta kantilta.

Silmiä ei voi sulkea

Vaikkakin asiasta on selvästi useampaa kantaa, sanoisin että tuskin on savua ilman tulta. Turvapaikkahakemusten käsittely on kriisissä, kuten Aalto ilmaisee, mielestäni kestävin argumentein. Hän myös toteaa rehdisti että huono käsittely johtaa virheisiin molempiin suuntiin. Julkisuuden väitteistä virheellisten käsittelyjen osalta leijonaosa on vailla varmistettua faktapohjaa, mutta sekaan mahtuu myös tarkastelua kestävää kritiikkiä. Kun puhe on ihmishengistä, tässä kohtaa vähäkin on liikaa. Vastustin Sipilän maahanmuuttoaaltoa mutta vastustan ihmisoikeusloukkauksia enemmän.

Todennäköisesti ainoa inhimillinen ratkaisu välittömään nykytilaan on ottaa aikalisää ja käsitellä nykyiset hakemukset pidemmän kaavan kautta, tiedostaen että se tulee viemään aikaa ja maksamaan rahaa. Siitä on kuitenkin opittava. Sipilä itse sanoi että 10 000 ihmistä on kipuraja, mutta hän otti kuitenkin yli kolminkertaisen määrän ihmisiä joilta emme edes henkilöllisyyttä selvittäneet. Nyt ongelma on pahasti käsillä enkä voi nähdä oikeusvaltiolle mitään muuta vastausta kuin asian hoitamisen mallikkaasti. Sen jälkeen on nähdäkseni varmistuttava ettei ongelma voi toistua.

Siltä varalta että ihmisoikeudet eivät riitä syyksi, meillä on myös varsin looginen peruste tarkistaa hakemukset kunnolla. Kuten Aalto muistutti, kiireessä virheitä tehdään kahteen suuntaan. On siten mahdollista että hosumisen myötä maahan saa jäädä riittävän hyvin valehtelua osaava rikollinen. Hosumisen myötähän Turun terroristikin pääsi puuhailemaan, kun ei näinkään merkittävää rikoshistoriaa edes ehditty tarkistaa. Kiire ei saa olla tekosyynä tässäkään asiassa.

Sinivihreä havainto

On helppoa populismia sanoa tulevaisuuden varalle että lisää rahaa vain viranomaisille, piikki on auki. Valtion kirstu ei ole pohjaton eikä yksinkertaista rahan lappaamista saa koskaan hyväksyä purematta. Kaoottinen tilanne 2015 johti laajalti ulkoistetun oikeusavun käyttöön ja tämä puolestaan massiivisiin huijauksiin kun turvapaikanhakijoita tuli avustamaan jos jonkinlaisia saamattomia rahastajia. Hallituksen oli pakko puuttua tuohon ongelmaan, sillä se heikensi turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Ongelma vaan on että hallituksen ratkaisu tukki yhden oikeusturvan ongelman ja avasi heti toisen. Näin suuren määrän käsittelyyn ei vain ole tarpeeksi resursseja ja siksi tingimme pelisäännöistä liikaa. Aallon esittämä ongelma johtuu Elon esittämästä ongelmasta.

Sen paremmin sodan kuin rauhankaan aikana riehumalla ja räyhäämällä ei tule hyvää. Olemme vihaisia sekä itse Turun iskusta että vaiheista jotka siihen johtivat. Se ei kuitenkaan muuta tarvetta korjata nykyiset ongelmat ja välttää tulevat. Oikeusvaltiota ei saa uhrata älämölyn alttarille. Nykytilanne on hoidettava kunnialla ja jatkossa meidän on ymmärrettävä rajamme. Se ei ole rasismia, vaan suoraselkäistä vastuullisuutta.