Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Meidän kaikkien pitäisi olla konservatiiveja

Iso osa mediaa ryhtyi promotoimaan Chimamanda Ngozi Adichien feministikirjan markkinointikampanjaa viime vuonna. Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, sanottiin. Vaan kun ei se ihan kaikille käy niin kokeiltaisiinko jotain toista taktiikkaa? Ehdotan että meidän pitäisikin kaikkien olla konservatiiveja ja aion toki kertoa miksi.

Näistä opeista

Konservatiivisessa käytösopissa naisia kunnioitetaan ja heille ollaan kaikin puolin kohteliaita. Konservatiivinen käytösoppi ei salli alapään huumoria, herjauksia saatika mitään muutakaan seksuaalista häirintää. Itse asiassa samaiset opit eivä luvanneet järin ruusuista lopputulosta tätä rikkovalle ex-herrasmiehelle. Konservatiivinen henkilö ei löydä itseään syytettynä seksuaalirikoksista tai voimankäytöstä muutoinkaan. Ainoa kohta kun hän harkitseekaan voimankäyttöään on puolustaessaan läheisiään tai heikompaa.

Konservatiivinen oppi ei järin hyvin tiedosta moderneja tendenssejä sukupuolinäkemyksistä, mutta eipä se niitä vastaankaan sodi. Konservatiivinen oppi ei komenna vihanpitoon sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjä vastaan. Herran pelosta saatetaan muistuttaa, vaan eipä se kotoisan konservatiivinen luterilaisuuskaan käske ketään vihaamaan. Rakkautta siinä opissa piisaa, sekä ankaraa työntekoa. Konservatiivi ei lähde uhkailemaan somessa eri mieltä olevia vaan muuttaa maailmaa oman esimerkin voimin. Hänelle malli on ”katsotaan mies eikä nuttu”, eikä hän ketään tuomitse pinnallisin perustein.

Konservatiivi on puhelias siinä missä keskiverto peruskallio. Hän ei ole räyhäämässä torilla – eikä herkästi ehtisikään, kun työt pitää tehdä. Hän on kirkossa hiljaa kuten kirkossa pitääkin. Muualla hän taas on hiljaa kuin kirkossa ikään. Vaimolle sanotaan alttarilla kerran että rakastan ja sitten uudemman kerran jos tilanne muuttuu. Harvan luottoystävän kanssa voipi vähän ajatuksia vaihdella, mutta ne pysyvät niiden seinien sisällä.

Entäpä jos…

Moni puolustaa tänä päivänä konservatiivisia arvoja teoilla, jotka eivät kuulu sen paremmin konservatiiveille tai liberaaleille vaan idiooteille. Vastareaktioihin innostavat niin kiihkomukaliberaalit kuin öyhötysmukakonservatiivitkin, joiden molempien ideologiat on kopioitu suoraan inkvisition ohjekirjoista. Niissä pippaloissa ei ole erityisen suuri ihme että termeistä tehdään sekametelisoppaa.

Minulle on aivan sama onko ihminen liberaali vai konservatiivi, sillä lopulta molempien mallien ytimessä on kunnioitusta ja kohteliaisuutta. Kummankin aatteen lipunkantajien olisi aiheellista pohtia mikä on mennyt pieleen, sillä tässä yltäkylläisyyden maailmassa on melkoista pulaa niin kunnioituksesta kuin kohteliaisuudestakin. Seison aiemmassa kannassani: idiotismi on oma aatteensa, jota ei pidä sotkea muihin.

Julkaistu

Ylläpidon tiedote: kirjautumisvirhe korjattu

Kirjautumista hoitava apuohjelma päivittyi ja se on aiheuttanut kirjautumisvirheitä osalla.

Vikaa selvitetään.

päivitys: ongelman voi kiertää helposti, ks. ensimmäinen kommentti. Itse korjausta odotellaan yhä.

päivitys 27.2. klo 10.30:  ohjelmistovalmistaja on tunnistanut vian ja korjaus saapuu pian.

päivitys 27.2. klo 12.00: ohjelmistovalmistajan korjaus asennettu, pitäisi olla ok nyt.

päivitys 27.2. klo 15.20: ongelma koskee vielä osaa käyttäjiä, ohjelmistovalmistaja on tietoinen ja lupasi jatkokorjauksia pian.

päivitys 27.2. klo 20.30: nyt tuli uusi korjaus ja vaikuttaisi vika täysin poistuneen.

Julkaistu

Enemmän kuin viisi kertaa tuhat sanaa?

Jos kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, ohessa viisi kertaa yli tuhat sanaa harjoittamaani yöllistä valokuvaamista viime viikon loppupuolelta. Koitin ottaa ”taustakuvaksi sopivia” kuvia koska niille on siellä täällä aina käyttöä. Mitään maagista näissä ei ole – kamera jalustalle, focus tuurilla, 20-30 sekunnin valotusaika ja pikainen visiitti Lightroomissa. Yhdestä kohteesta on kaksi vähän eri tavalla tehtyä otosta, huivin vuoksi.

Tuplat enemmän aikaa kesti löytää tapa millä saan kuvat jaettua Googlen kuvapalvelusta.

Kyuun kuvia yöstä
Kyuun kuvia yöstä
Kyuun kuvia yöstä
Kyuun kuvia yöstä
Kyuun kuvia yöstä

Julkaistu

Hyötyblogien kehitys – juttuja ja sääntöjä

Tämä on jatkoa Heikki Karjalaisen avaukseen hyötyblogialueen luonnista Pirkan blogeihin. Tilanne on nyt edennyt seuraavin tavoin.

Toivoisin nyt kaikilta aiheesta kiinnostuneilta sääntöjen lukemista, kommentointia ja ehdotuksia niihin.

Lisäksi tarvitaan sisältöä, pitäisi olla ainakin kuutisen kappaletta hyötyblogeja että voin hienosäätää asettelua. Toistaiseksi juttuja on yksi ja siitäkin uupuu otsikkokuva (artikkelikuva). Saatan itsekin ensi viikolla kyetä yhden tällaisen kirjoittamaan, mutta onhan meitä moneksi. Saataisiinko noin viikon kuluessa pari juttua lisää tehtyä? Toimi näin:

  1. Kirjoita sopiva hyötyblogi ym. sääntöjen pohjalta ja linkkaa se kommenttina tähän, tai pistä sähköpostina linkki minulle. Muista avainsanat.
  2. Ehkäpä joku aiempi blogauksesi täyttää hyötyblogin määritteet? Lisää siihen kuva (oikea reuna > Aseta artikkelikuva), lisää avainsanoihin ”hyötyblogi”, tarkista avainsanat muilta osin ja pistä linkki tähän

Kun juttuja on muutama tarjolla, laitetaan hyötyblogit ihan laajalti näkyville ja sitten vain itse kukin omien kanaviemme kautta markkinoidaan asiaa.

Julkaistu

Piisaako kaikille sovinistien ääniä?

Kepu ampui alas perhevapaauudistuksen melko odotetusti. Perästä kuultiin luovasti muotoiltuja haluja suojella konservatiivisia perhearvoja. Samaa mekkalaa pidettiin myös sinisistä ja taustakuoroa tahdittavat niin persut kuin kristillisetkin. Kaikilla on katseet vaaleissa – vaan piisaako perinteisten kotiäitien kannattajilta ääniä heille kaikille?

Valinnanvapaus vai klaanin käsky?

Lähtökohtaisesti harva meistä vastustaa ihmisten oikeutta valita. Kauniin kuuloisen valinnanvapauden varjona heiluvat etenkin kepun taustavoimana vaikuttavat lestadiolaiset klaanit. Mainospuheissa kaunis valinnanvapaus muuttuu arjessa melko tiukaksi paikaksi kirveen ja hellan välissä. Toisaalta, kotihoidontuen muutokset eivät tätä asiaa muuttaisi mitenkään ja jotakuinkin sama määrä lahkolaisia naisia jäisi ikuisiksi kotiäideiksi vaikka tuki poistettaisiin kokonaan. Sen ongelman korjaamiseksi tarvittaisiin lain nostamista uskonnon yläpuolelle eikä moista tässä maassa tule tapahtumaan.

Akuutimpi ongelma ei juuri liitykään lapsen ensimmäiseen pariin-kolmeen ikävuoteen vaan siitä eteenpäin. Varhaiskasvatuksen evääminen lapsilta on täysin sallittua, mutta järkyttävän tuhoisaa. Jos lapselle ei anneta minkäänlaista mahdollisuutta tutustua yhteisöön, sen hierarkiaan ja jatkuviin muutoksiin, on koulun aloitus melkoisen kova pala. Radiossa muistutettiin aiheellisesti miten Suomi on jäänyt varhaiskasvatuksessa hurjasti jälkeen muita pohjoismaita. Hieman yksinkertaistaen: en missään nimessä kiellä aikuisten ihmisten oikeutta olla idiootteja mutta jos lapsista tehdään sen varjolla marttyyreja, minä murisen.

Vaaleissa nähdään

Katse on siis kääntynyt seuraaviin eduskuntavaaleihin. Muutamissa paikoissa naisvihamieliset asenteet toki poikivat ääniä ja tämä lienee monilla mielessä. Tietyt sovinismin mestarit, kuten Juha Sipilä tai Timo Soini pystyvät populistisella karismallaan saamaan melkoisen köörin asian taakse, mutta ei sillä vaaleja voiteta tai kannatuslaskua pysäytetä. Jotenkin ounastelen naisten oikeuksien mielikuvan olevan pääosalle äänestäjiä tällä vuosituhannella. Edelleen spekuloin kepun näin toimien menettävän enemmän ääniä kaupungissa kuin mitä se nettoaa maaseudulta. Siniset puolestaan tarvitsevat jotain paljon änkyräkonservatismia parempaa sanottavaa mikäli aikovat yhdenkään edustajan läpi saada.

Suurin toiveeni on että muut puolueet lähtisivät puimaan kodin ja lasten asioita ihan urakalla. Kokoomuksen on kunnioitettava hallituskumppaniaan, mutta demareilla ja vihreillä ei moista painolastia ole. Demareilta ehdotus jo löytyykin, joskin se on kovin varovainen ja välttää yrittämästä ratkoa todellisia ongelmia. Yhtä kaikki, pelinavaus sekin. Saisimmeko lisää?

Julkaistu

Ylläpidon tiedote: Tilastot näkyville

Olen lisännyt toiminnon, jolla kaikki hyväksytyt kirjoittajat näkevät nyt yläreunassa ”Tilastot” napin kunhan ovat kirjautuneina sisään. Tästä oli esitetty toiveita aiemmin.

Huomautan erään tärkeän asian näyttökertojen laskennasta: niihin ei lasketa sivuston käyttäjien klikkauksia, eli rekisteröityneet kirjoittajat ja kommenttien kirjoittajat eivät aikaansaa lisää näyttökertoja. Tässä on siis vain ulkopuoliset lukijat laskettuna. Tämä tieto on useimmiten paljon relevantimpaa.

Toki tämä on asetus ja asetuksia voi muuttaa. Saa kommentoida.

Numeroita pidän itse aika rohkaisevina sivustolle jolla ei ole markkinointibudjettia eikä ison median kumppaneita – eikä toisaalta myöskään suosio perustu siihen että julkaistaan räväkkää, asiatonta vihaa. Asiakeskustelulla on toivoa tässä maailmassa.

Ja vielä viimeisenä detaljina, tilastoa on alettu kerätä vasta tammikuun puolivälin tienoilta.

Julkaistu

Tilaa valemedialle!

Venäläiset trollaavat, kiinalaiset ja amerikkalaiset trollaavat, valemediat jylläävät ja oikea journalismi kärsii. Tämän me tiedämme. Minä alan tulla siihen tulokseen, että perinteinen media tekee tämän liian helpoksi – enkä puhu nyt journalismin tasosta, vaan uutisoinnin määrästä. Kerrankin meillä on ongelma jonka voisi helposti korjata.

Ylen minuutit

Heitetäänpä alkuun lukua prioriteeteista. Yle Puheen keskivertopäivässä vie politiikkaradio 30 minuuttia ja vastaavasti urheiluradio 222 minuuttia (lähde). Yle on myös kautta linjan lyhentänyt uutislähetyksiä. Päivän pitkät uutislähetykset olivat 20 minuuttia, sitten 15, nyt 10. Perusuutiset olivat 5 minuuttia, sitten 3, nyt lyhimmillään hieman yli minuutin. Uutisten saama tila ohjelmassa on entistä pienempi. Uutisten sisällöstä uutisia on yhä vähemmän, kun julkkisjutut ja vastaavat tunkevat lähetyksiin. Asiaohjelmat vähenevät ja korvataan lifestyle-ohjelmilla, vai mitä on esimerkiksi saatu Ajankohtaisen Ykkösen tilalle?

Aamulehti ei ole pöllömpi sanomalehti, mutta uutisten määrä vähenee. Uutisasialle on tilaa enää viitenä tai kuutena päivänä viikossa ja uutiset saavat mahtua yhä pienemmälle määrälle palstamillimetrejä. Sen sijaan fiilisjuttuja ja ”julkkis kertoo miten ihanaa/kauheaa kaikki on” tarinoita. Toki ajoittain näiden sijalla on täysin erinomaisia taustoittavia historiallisia artikkeleja tai vastaavia, mutta niiden osuus pienenee. Myös kulttuurin perinteiset teos- ja luomiskertomukset ovat tehneet tilaa somejulkkisten fiilistelylle.

Isäni antoi hieman kritiikkiä Talouselämä-lehdelle sen osalta miten asiantuntijatekstien osuus oli vähentynyt, siinä missä ”esittelyssä kaveri jolla on fiilis” -tyyppisten juttujen määrä lisääntyy. Ei tuottanut suurta vaikeutta saada vastaavia kommentteja useilta eri ikäisiltä, eri talouslehtien lukijoilta. Asiantuntijatekstin määrä vähenee kun kokemusasiantuntijat valtaavat alaa. Miksi analysoida taloutta kun voidaan kuulla miten startup-pomo yhdistää joka aamu mäkihyppyjoogan ja paljasjalkamaratonin.

Annan tuomion

Kritisoimme siitä miten kokemusasiantuntijat laitetaan samalle viivalle oikeiden asiantuntijoiden kanssa. Käskemme ihmisiä lukemaan ja kuulemaan oikeita uutisia somemyllyn tai vastamedian sijaan. Varoitamme että ei pidä uskoa propagandaan vaan luottaa faktoihin. Hyvät maamme journalistit, joita arvostan suuresti, antakaa siihen mahdollisuus! Älkää leikatko uutisia. Älkää vähentäkö faktoja. Älkää tunkeko sisältöä täyteen hömppää. Tehkää enemmän asiaa eikä jatkuvasti vähemmän. Älkää antako valheelle hyvin petattua kasvun paikkaa.

On tietenkin mahdollista että kuulun vain johonkin sammalta kasvavaan, häviävään ryhmään ihmisiä jotka arvostavat uutisointia. Täten media siis vain tuottaa sitä mitä kansa nykyään haluaa. Jos näin on, mikäs minä olen kansan tahtoa kieltämään. Se tosin tarkoittaa myös sitä, että media voi katsoa ihan itse peiliin etsiessään syitä valheen ja vihan kasvulle ihmisten uutisvirrassa.

Julkaistu

Varovasti siellä lumessa!

Perhanan perhana sanoisi joku. Kuten minä.

Kaupungin säiliöauto koitti ajaa päälleni jalkakäytävällä kaikista paikoista. Noh, plussaa se että olin reipas jaloistani ja pääsin hyppäämään alta pois. Miinusta se että se oli hosumista jäällä, joten päädyin lumihankeen nilkka paskana. Säiliöauton kuski näki tämän ja teki miten kuka tahansa vastuullinen taho: painoi helvetin lujaa kaasua ja pakeni rikospaikalta.

Isot pisteet Lähitapiolan terveyshelpille josta sai heti vinkkejä ja keinoja, vaikka rikosilmoitusta ei voikaan tehdä ennen maanantaita. Mutta kuka helvetin esimies palkkaa ja/tai kouluttaa tuollaisia kuskeja? Eikö Tampereen kaupungilla ole minkäänlaista vastuuta toiminnastaan?

Onneksi tuntomerkit ja silminnäkijät löytyvät.

Julkaistu

Termistösoppaa ja turhaa kielisotaa

Muistanemme kun jokunen vuosi sitten meni niin päättäjillä kuin mediallakin sekaisin turvapaikanhakija, pakolainen ja työperäinen maahanmuuttaja? Termien sotkenta sujuu aiheesta toiseen, tällä kertaa sekoitetaan Ylellä ruotsin kielen tarve ja poliittinen päätös. Tämän poliittisen pyhän lehmän suojelu saavuttaa jatkuvasti absurdimpia piirteitä, uhaten huumorini riittoisuutta.

Keinotekoisia esteitä pitkin ja poikin

RKP:lla on ollut hyvää aikaa vuosikymmenten varrella sementoida poliittista veto-oikeuttaan pitkin ja poikin. Yksi loistavimmista tempauksista on virkamiesruotsin konsepti. Kyse on kielikokeesta, jossa pitää osata sanoa suurinpiirtein jotta hei olen Pekka, ostaisin kupin kahvia. Virkamiesruotsilla ei pysty hoitamaan mitään työtä ruotsiksi, mutta vaatimus on tökitty pikaliimalla joka halvatun nurkkaan jotta voidaan sanoa miten hemmetin tärkeää on osata laulaa vanhan valloittajan viisuja. Lähes jokaisen pitää todistaa osaavansa puhua kelvottomalla taidolla kieltä, jota tuskin koskaan tarvitsee.

Nyt voivatkin sitten media ja päättäjät kertoa miten hirmu tärkeää on osata ruotsia koska on tarve. Tai siis ei – lääkäri, opettaja, insinööri, arkkitehti tai poliisi eivät todennäköisesti koskaan työssään tarvitse ruotsin kieltä. Todennäköisesti mikä vaan valtakieli on todellisuudessa hyödyllisempi. Vaan koska ”ruotsin kielen tarve” ei tarkoitakaan tarvetta vaan pakollista nöyristelyä virkamiesruotsipelleilyn kanssa, onkin yhtäkkiä täysin turha taito muuttunut elämän ja kuoleman kysymykseksi. Toisin sanoen, jos opiskelija ei suostu nuolemaan kuninkaan saappaita, hän ei saa lupaa opiskeluun.

Asiantuntijat ovat vuosikausia rukoilleet nuorille monipuolisempaa kielitaitoa jotta maamme voi menestyä kansainvälistyvässä maailmassa. Yksi monista ikävistä ja absoluuttisen turhista esteistä tälle on virkamiesruotsin konsepti, joka pitäisi haudata jonnekin todella syvälle. Mitä vähemmän ylläpidämme kalliita, monimutkaisia kikkapykäliä, sitä enemmän on tilaa itse kielten osaamiselle – myös ruotsin kielen. Yhtä lailla tulisi lopettaa kielten vastakkainasettelu. Ei ruotsin kielen ainoa vaihtoehto ole venäjä, vaan ihan mikä tahansa maailmankieli mitä kouluissa opetetaan. Monipuolisuus on päivän sana, ei teennäinen vastakkainasettelu.

Tuhon ja turmion tie

Meidän on lakattava näkemästä ruotsin kieli pyhänä instituutiona ja alettava näkemään se kielenä kielten joukossa. Meidän on lakattava maalaamasta piruja seinille siitä miten nuoret joutuvat turmiolle ja leipäjonoon jos sattuisivatkin osaamaan jotain hyödyllisempää kieltä. Meidän on opeteltava sen verran peruskoulumatematiikkaa, että parin tuhannen ihmisen takia ei tarvitse viiden miljoonan ihmisen pilata kieliosaamistaan. Meidän on opeteltava elämään nykymaailmassa, katse avoimin mielin tulevaisuuteen.

Ruotsi on mainio naapuri mutta heidän kieleen on vaikea suhtautua neutraalisti kun asiaan liittyy niin paljon ja niin likaista poliittista suhmurointia. Minä en jaksa puhua kunnioittavasti sellaista järjestelmää kohtaan, joka puhtaasti korruption voimin halveksii meitä kaikkia ja tuhoaa tulevienkin sukupolvien osaamisen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä järjestelmä on väärin.

Julkaistu

Presidenttiehdokkaiden jakolinjat

Yrittäessäni katsoa presidenttiehdokkaita vähän eri kanteilta, ryhdyin tenttejä kuunnellessa pohtimaan heidän maailmankuvaansa. Tarkemmin ottaen pohdin, missä ehdokkailla kulkee maailmankuvansa jakolinja, eli ketkä ovat heille ”me” ja ”ne”. Katsotaanko saanko tällä helpotettua ehdokkaan etsintää edes itselleni.

Tuula Haatainen: sukupuolet.
Vaikkakin Haataisen feministisessä politiikassa on monta raudanlujaa faktaa mihin nojata, pidemmälle vietynä se on ihmisten joko suosimista tai sorsimista synnynnäisen ominaisuuden perusteella. Hänelle sukupuoli on jokaisen valinnan ykköskriteeri.

Sauli Niinistö: järjestelmän sisällä vai ulkona?
Presidenttimme jakolinja ei ole jyrkkä vastakkainasettelu, vaan enemmänkin kyse on näkökentän kaventamisesta. Hän ei näe ihmisiä, organisaatioita tai mietteitä jotka eivät mahdu puoluejärjestelmän sisään.

Laura Huhtasaari: liberaali vai konservatiivi?
Vaikkakaan Laurasta ei jää änkyräkonservatiivin kuvaa, on jakolinja helppo nähdä eikä hän sitä koitakaan peitellä: perinteiset konservatiiviset arvot vastaan modernit liberaalit arvot.

Pekka Haavisto: rauha vai sota?
Minun oli vaikea löytää Haaviston maailmankuvasta selkeää jakolinjaa, sen verran sovinnollista diplomatiaa hän harjoittaa. Lopulta arvelen että hän on se viimeinen henkilö maailmassa joka painaisi punaista nappia. Hän sovittelee vielä pitkään sen jälkeen kun muut ovat jo tarttuneet aseisiin. Kaunis ideaali, vaan minkälaiset riskit?

Merja Kyllönen: me vastaan kaikki muut
Perinteinen äärivasemmiston maailmankuva kuuluu Kyllösen puheista. On pieni ryhmä oikeudenmukaisuuden taistelijoita jotka kantavat maailman sydäntä, vastassaan loppumaton armeija pahuutta joka vaanii jokaisen nurkan ja kiven takana.

Paavo Väyrynen: kehitys vai jarrutus?
Paavo Väyrysen ympärillä maailma kulkee liian nopeasti ja hän haluaisi maailman etenevän hitaammin, tietyissä poliittissa linjanvedoissa jopa taaksepäin. Hänen ideaalinsa eivät ole vailla todistepohjaa, vaan kuuluvatko ne enää tähän päivään?

Matti Vanhanen: maaseutu vai maailma?
Kesti ehdokkaista selvästi pisimmän aikaa löytää punaista lankaa miehen puheista. Arvelen että Vanhanen on yrittänyt tuoda presidentinvaaleihin keittiön kautta perinteistä kepulaisuutta. Siinä kukin pieni kyläyhteisö huolehtii asioista ja ihmisistä, eikä tuhatta ihmistä isompia kuntia ole olemassakaan.

Nils Torvalds: kabinetti vai kansankokous?
Torvaldsille hyvä maailma on se jossa etablisoitunut eliitti sopii asioista kabinetissa ja massat luottavat heihin. Hän ei pidä avoimuudesta tai keskustelusta ”tyhmien” kanssa. Onko hän tarpeeksi viisas päättämään muiden puolesta?