Tähän kirjoitukseen innoittajana oli KTP:n lehdessä, työkansan sanomat, juttu, jonka Tomi Mäkinen, KTP:n pääsihteeri on kirjoittanut.
Hän siteeraa ja kirjoittaakin ”penikkataudin” pohjalta(”vasemmistolaisuus” lastentautina kommunismissa).
Vaikka ei ehkä ole ihan nappiin mennyt ajoitus, on silti juttu kommunistiselle liikkeelle Suomessa aina ajankohtainen.
En analysoi Tomin juttua, koska se on hyvä. En tiedä onko hän sen ihan itse tehnyt, mutta ei silläkään ole niin väliä.
Sisältö on se tärkein.
Dogmatismi, kaavaoppineisuus on minusta koko kommunistisen liikkeen ongelma.
Tomin kirjoitus on hyvä, mutta miten Tomi näkee oman puolueensa tilan tätä taustaa vasten?
Minusta KTP on aivan yhtä dogmaattinen kuin muutkin kom.puolueet Suomesssa.
Niitä on 3: SKP, KTP ja STP.
Painopisteet ovat erilaiset, mutta strategia on sama kaikilla.
Eli taktiikkakysymykset siis ontuu.
Lainaan Tomia: ”Leninismin ydin on yhteiskunnallisen tilanteen arviointi ja sen jälkeen toimiminen tilanteen vaatimalla tavalla. Toiminta ei voi olla samanlaista jokaisessa tilanteessa vaan ajanjaksosta riippuu toiminnan mahdollisuudet, haasteet, tehtävä jne.”
Kaikki kolme kom.puoluetta kyllä osaa analysioida yhteiskuntaa, mutta yksikään ei osaa toimia ajan vaatimusten mukaisesti. Tämä on fakta tänään.
Jos kom.puolueemme (kolme) oivaltaisivat taktiikan merkityksen, ei meillä olisi kuin yksi yhteinen kom.puolue.
Kompromisseja ei osaa tehdä yksikään kom.puolue.
Nimenomaan ei osaa.
Oikeassaoleminen on tärkeämpää kuin toimintatapojen ja yhteisten toimintamuotojen edes miettiminen saati luominen.
Jokaisen kom.puolueen sisäinen ongelma on suunnaton hierarkia, byrokratia ja kaavamaisuus toiminnassa.
Oikeasti, ihan aikuisten oikeasti, yksikään kom.puolue ei enää ole joko paljonkaan, tai ei ollenkaan tavallisen ihmisen arjessa mukana.
Siksi ei yhdelläkään kom.puolueella ole käsitystä mikä on oikeasti tavallisen ihmisen arki ja sen tarpeet.
Jos alahuuli alkaa väpättää, vastaan, miettikää mikä on kom.liikkeen edes yhteinen kannatus Suomessa. Sietäisi miettiä miksi näin on.
Kolmella kom.puolueella on vain painopisteet erilaisia, jotka sopivat aivan erinomaisesti samaan , yhteen puolueeseen.
SKP:llä haetaan tukea feministeistä ja sukupuolisen tasa-arvon asioista pienen sivistyineistön piiristä. Työ ei tuota tulosta. Työväki pääosin suhtautuu peräti vihamielisesti moisiin valintoihin.
Leninin konkreettisen tilanteen konkreettinen analyysi ei tavoita SKP:tä.
STP (porukka, joka erkani KTP:stä.) STP:n käsitys yhteistoiminnasta ja rintaman muodostamisesta on oikean suuntainen, mutta ei osata ollenkaan luoda sitä.
Yhteisrintamaa ei voida luoda kommunistien mahtikäskyllä, eikä pelkkä kommunistien halu saa työväkeä liittymään yhteisrintamaan.
KTP, joka on ehkä kom.liikkeen ”punaisin”, edustaa joukon kaavaoppineinta siipeä.
Teoria edellä, vaikka tulta päin, vaikka sitä ei olisikaan.
Toisaalta, kyllä jokaista kom.puoluetta vaivaa sama tässä suhteessa. Valistetaan, vaikka ei ole paljon valistettavia. Omaa väkeä/jäsenistöä valistetaan, ja pitäkin valistaa. Mutta se jätetään tekemättä, mikä on tärkeintä, eli valmisteleminen ihmisten pariin. Eli siihen tärkeimpään: kuuntelemiseen.
Kommunistien tärkeimmät linnakeet puuttuvat nykyään. Suuret tehtaat. Ne vähät joita vielä on, ei enää olekaan kommunistit luottamusmiehinä.
Kommunistien joukkotyönmuodot ovat tänään täysin erilaisia kuin vielä 30 vuotta sitten.
Siihen yksikään kommunistinen puolue ei ole osannut vastata eikä toimia…oikein.
Siksi kaikki kolme kommunistista puoluetta haparoi, kuin käsi pimeässä.
Teoriaa tarvitaan. Jotta käsi ei haparoi.
Mutta se tärkein ei sitten suju, ei sitten millään. Toiminta.
Aivan. TOIMINTA,
Se sama kaavamainen toiminta, ja ajattelu jatkuu, joka ei toimi eikä tuo tulosta.
Kommunistinen sentralismi.
Tätä Leninin keskeistä järjestöperiaatetta ei ymmärretä sitten ollenkaan oikein.
Ei Lenin sitä huvikseen antanut perinnöksi kommunisteille.
Kommunistiselta liikkeeltä puuttuu tämän järjestöperiaatteen kaikki momentit nykyään.
Yhdelläkään puolueella ei ole todellisuudessa kuin sentralismia. Se on ongelma ja sen tulppa.
Ei muuta.
Demokratiaa ei ymmärretä sen tärkeänä osana, sen merkitystä, kokonaisuuden merkityksenä.
Kommunistinen demokratia ei ole samaa kuin porvarillinen demokratia. Ymmärtäkää se.
Tulen nyt kommunistisen liikkeen loppuhuipentumaan, eli ongelman ytimeen.
Leninkin sen sanoi: kokoukset ovat toiminnan organisoimista kommunistisessa liikkeessä.
Kaikilla kolmella kommunistisella puolueella jäsenistön perse leviää, mutta muuta konkreettista ei juuri synny.
Kokoukset eivät ole toimintaa itsessään.
Se, kommunistit on tajuttava.
Tomi Mäkinen: Meidän kommunistien on oltava selvillä, tavalla tai toisella, kommunistisen liikkeen sisäisestä toiminnasta, jota tuot penikkataudissa esiin. Oikein tuot esiin senkin, että meidän kommunistien pitää ymmärtää kapitalismin kehityssuunta. Mutta…mutta.
Me kommunistit olemme koko kapitalistisen ihmiskunnan tietoisin osa.
Mutta kaikista ei tule kommunisteja. Ei ennen, eikä jälkeen sosialistisen vallankumouksen.
Miksi näin on Tomi?
Voisin esittää esimerkkejä entisistä sos.maista, mutta en tee niin.
Neuvostoliiton NKP ei ottanut huomioon ihmistä. Neuvostoihmistä, ei neuvostoihmisen arkea eikä tarpeita. NKP oli erkaantunut tavallisen ihmisen elämästä.
Siksi NKP oli niin helposti tuhoutuva 1991.
Koko kommunistinen liike koko maailmassa toimii samoin periaattein. Edelleen.
Siksi se ei voimistu.
Tomi, kirjoitukseksi on todella ajankohtainen kommunistisen liikkeen sisällä.
Koko maailmassa.
Leninin ajatukset ja kokemus on otettava nyt käyttöön. Meillä on Leninin perintö. Lenin sen antoi meille. Lenin on tällä hetkellä se kaikkein tärkein: Mitä on tehtävä? Marxin ja Engelsin pohjalta.
