… Paitsi että se päättää mm. valtioiden laillisista rajoistakin…
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ristokoivula1/171762-paattaako-yk-jasenmaiden-rajoista/
Päättääkö YK jäsenmaiden rajoista?
Risto Koivula 10.7.2014 2:52
Väitän, että päättää, viime kädessä.
YK mm. vahvistaa rauhansopimukset, kuten jo sen edeltäjä Kansainliittokin teki, ja hyväksyy jäsenmaat tietyin rajoin, perustuslaein jne. Yleiskokouksen päätöksellä Turvallisuusneuvoston esityksestä. YK:n Yleiskokous on tällä keinolla myös luonut valtioita kuten Israelin, Palestiinan arabivaltion, Itä-Timorin, Namibian ja miehityk-senalaisen Länsi-Saharan.Tämä on myös tapa,jolla YK hyväksyy tai hylkää maiden hallitukset, Se on johtanut myös omituisuuksiin ,mm. kun USA piti veto-oikeudel- laan ”kannattamaansa” Kambodzhan Pol Potin kansanmurhahallitusta maan halli- tuksena YK:ssa kymmenisen vuotta sen jälkeenkin, kun Vietnamin tukemat kapi- nalliset olivat sen kaataneet. Tällaiset ovat kuitenkin suhteellisen vähämerkityk- sellistä santaa perusperiaatteeltaan toimintakelpoisen systeemin rattaisssa.
Asian ydin on siinä, että kansainväliset YK-tuomioistuimet ovat luonnollisesti sidottuja YK:n omaan lakiin. Samoin siihen ovat ehdottomasti sidottuja ylin rauhanvalvoja ja ainoa laillinen rauhaanpakottaja Turvallisuuneuvosto sekä YK:n Sihteeristö.
Yksittäisille jäsenmaille YK:n päätökset ovat oletusarvoisesti KEHOTUKSIA (re- commendations, sanan perusmerkitys: re-commander = käskeä uudelleen, tois- taa käsky, mitä suomen kehä-sanasta johdettu ´kehottaakin´ tarkoittaa) joiden toimeenpanon ne suorittavat kansallisen lain kautta. Turvallisuusnevosto taivut- telee pullikoivia ensin mm. talous- ym.pakotteilla ja vasta vihonviimeisenä keinona rauhaanpakottaa kansainväliseen lakiin. Myös Turvallisuusneuvostolla on siis sekä lainsäädäntö- että tuomio- valtaa Peruskirjan ja Yleiskouksen lakipäätösten pohjalta, joille sen toiminnan myös PITÄÄ perustua.
Tarkoitukseni ei ollut avata omaa blogia.
Dosentti Kimmo Kiljunen (SDP), joka ei halua kuulla omiinsa nähden poikkipuoli- sia näkemyksiä eikä käydä kansalaiskeskustelua tieteellisestä puhumattakaan, vaikka on siis dosentti, bannasi minut kommentoimasta blogiaan heti, kun keskustelussa päästiin asiaan.
Dosnti Kiljusen agenda on tämä:
Suomi ajaa NATOa YK:n TILALLE ei- jäsenyyttä viikunanlehtenä käyttäen
Mutt tähän viimeiimpään pläjäykeen
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttikuosmanen/kansallinen-etu-ja-saantopohjaisuusko-ristiriidassa/
.
Antti Kuosmanen 3.1.2020 10:19
RK: Näin on. Tätä varten kansainvälinen oikeusysteemi on olemassa, että näitä soviteltaisiin rauhanomaisesti.
KK: ” ”Statsräson” voi kyllä olla hirveä asia, kuten Paasikivi sanoi. Alkuperäisen ranskankielisen termin ”raison d’état” merkityssisältö onkin itse asiassa hieman erilainen kuin ”etu” (englanniksi interest, ranskaksi intérêt). Siinä on oikeastaan kyse valtion toiminnan syistä, motiiveista, jotka asetetaan kaiken, myös yksilöä ja valtiota alempia yhteisöjä sitovien normien ja pidäkkeiden yläpuolelle. Niinpä kan- sallisten etujen ajaminen tässä merkityksessä on tarkoittanut häikäilemättömän voimapolitiikan harjoittamista ja oikeuttamista ”valtionedun” nimissä. ”
RK: Tämä ”valtiojärki”, jonka tarkoitus on lain ja ”järjen” yhteensovittaminen val- tiojaossa ja valtioidenvälisissä järjestelyissä, on vähän eri asia kuin ”valtio(lline)n etu”, mutta näitäkin, kuten ”legiiimejä turvallisuusetuja” jopa muuallakin kuin omalla alueella, valtioiden mahdollisimman suuren alueellisen yhtenäisyyden ”jär- kiperiaate” (jolla mm. Argentiina aikanaan vaati falklania itselleen). On käyty oi- keuttakin ”pelkällä periaatteella”: esimerkiksi Bolivia on vaatinut oikeudessa käy- tävää Tyynelle valamerelle Chilen ja Perun välistä – ja paikalliset intiaanikansatkin olisivat mielummin yhden valtion tärkeällä keskeisellä kulkureitillä kuin kahden muun äärimmäisellä pussinperällä.
KK: ” Kansainvälinen järjestys on lähes aina perustunut valtioiden kansallisiin etuihin ja voimasuhteisiin – sikäli kuin ylipäänsä on vallinnut jotain sellaista, mitä voi kutsua järjestykseksi. Se on voinut olla yhden valtion pakottama tai useamman valtion voimatasapainon pohjalle rakennettu järjestys.
Toisen maailmansodan jälkeen syntyi ja synnytettiin osaan maailmaa jossain mää- rin toisenlainen järjestys. Sanon osaan maailmaa, koska koko maailman mitassa syntyi taas aivan perinteiseen suurvaltojen voimapolitiikkaan perustuva tasapai- nojärjestelmä, jota kutsutiinkin myös kauhun tasapainoksi, koska sitä piti pystyssä ydinaseiden olemassaolo ja pelko niiden käyttämisestä. Osassa maailmaa, siinä jota amerikkalaisessa retoriikassa kutsuttiin ”vapaaksi maailmaksi”, ”sääntöpohjaisuus” oli kuitenkin vallitseva järjestysmalli. ”
RK: Minun tietääkseni kansiväliseen lakiin perusuvuuessa ei ollut virallisia blokki- eroja. Useimmat tuolloin K:n sääntöihin teht muuokset tehiin Neuvostoliiton blokin aloitteesta, mm. kansanmurhalainsäääntö.
KK: Maailmanlaajuisestikin on toki olemassa järjestys, jossa sääntöpohjaisuus on asetettu tavoiteltavaksi ihanteeksi ja jossa jossain määrin sellaista onkin, nimittäin YK ja sen puitteisiin kuuluvat muut järjestöt ja järjestelyt, ja kansainvälinen oikeus, joka sitä kannattelee ja jota ne kannattelevat. Sama pätee erinäisiin muihin järjes- töihin, kuten niin sanotut Bretton Woods -instituutiot ja Maailman kauppajärjestö. Ja onhan alueellisiakin järjestöjä, ja niihinkin osallistuu valtioita, jotka eivät kuulu äsken mainittuun ”vapaaseen maailmaan”. Esimerkiksi ETYJ, Euroopan neuvosto ja erinäiset muissa maanosissa perustetut järjestöt ja niiden sääntöjärjestelmät. ”
RK: Nämä eivät ole kansainvälistä vaan kansallista lakia – sikäli ja siellä kuin ne on sellaiseen lakiin kirjattu – ja sikäli kun ne eivät ole ristiriiassa oikean kansainvälisen lain kanssa, mikä usein ilmenee vasa kätännössä vähitellen.
KK: ”Yhdysvaltain mahti maailmassa oli suurimmillaan heti toisen maailmansodan jälkeen ja niinpä sen kädenjälki oli ratkaiseva myös uuden kansainvälisen järjestyk- sen luomisessa. Sekä maan oma yhteiskuntajärjestelmä että kokemukset 1930-luvulta muokkasivat käsitystä siitä, millainen järjestys pitäisi luoda. Ensimmäisen maailmansodan tilintekoa leimanneesta hävinneille kostamisesta ja niiden nöyryyttämisestä luovuttiin ja sodan hävitysten korjaamiseen uhrattiin suuria summia (esimerkiksi Marshall-apu oli noin prosentti Yhdysvaltain vuotuisesta kansantuotteesta kyseisinä vuosina). Taloudelliseen toipumiseen liitettiin valtioiden välinen yhteistyö, joka aikanaan tuotti myös Euroopan integraation. ”
RK: Josta tuli kansainvälisen oikeuen ”kilpailija”.
KK: ” Liberaaleiden demokratioiden kesken luodussa sääntöpohjaisuudessa ja varsinkin siinä, millaiset säännöt ja niiden pohjalla oleva ajattelu siinä vallitsevat, voi nähdä analogian oikeusvaltiokäsitteeseen. ”
RK: ”Oikeusvltio” on propaganaa. YK ei jaa hväksmiään jäsenvaltioien oikeussteemejä vuohiin j lampaisiin – vaan ne ovat keskenään taa-arvoisia.
KK: ” Siinähän ydinajatus on, että kun säännöt on luotu, myös sääntöjen luoja nou- dattaa niitä; hallitsija ei itsekään ole lakien yläpuolella. Tämä periaate siis ”skaalattiin” kansainväliseen järjestykseenkin. ”
RK: Tämä kuuluu kaikkeen nkaikaiseen lainsäääntöön.
KK: ” Kansallisia etuja ei tässä kuitenkaan pantu syrjään, vaan katsottiin, että pidät- tyvyys, jota sääntöpohjaisuus aitona edellyttää, on kansallisen edun, myös hegemonivaltion oman edun, mukaista.
RK: Laki ei möskään jaa valtioita ”hegemoniavltioihin” ja ”muihin”, vaan enempikin kieltää tekemätä niin missään suhteessa…
KK: ” Liikkumatila, jonka Yhdysvaltain johtama maailmanjärjestys sallii, oli silmiin- pistävä poikkeus pakottamiseen perustuvista imperiumiperinteistä, ja kuten jälkeen- päin kävi selväksi, myös erittäin menestyksellinen, koska se tuotti hyvinvointia sekä hegemonille että sen valtapiirissä oleville, ja vapautta, joka teki sen houkuttelevaksi. ”
RK: Kanainvälinen laki ei tunne sotilasliittoja. Se vaan on kovin pitkään katsonu niitä läpi sormien…
KK:Valtioiden välinen tasa-arvo,tai ”suvereeni tasa-arvoisuus”,kuten sitä ammat- tislangissa kutsutaan, on niin ikään oleellinen osa sääntöpohjaisuuskäsitettä, ja sikäli todellisuuttakin, että se tuottaa myös pidättyvyyttä ulottaa vallankäyttö ainakin sen brutaaleimmissa muodoissa pieniin ja heikkoihin. Tässäkin voi nähdä analogian oikeusvaltioon, jossa yksilöiden tasa-arvo on aivan ylimpien arvojen joukossa. Ja kuten valtioidenkin välillä, toteutuu reaalimaailmassa vain vajavaisesti.
Mikä sitten olisi amerikkalaisperäisen sääntöpohjaisen järjestyksen vaihtoehto, mitä on tarjolla ja tarjotaan? Venäläinen (mutta ei vain venäläinen, vaan ylipäänsä valistusajan filosofioista kumpuavan läntisen maailmankuvan ulkopuolella vallitseva) käsitys lähtee nykyään suvereniteetista, täysivaltaisuudesta. ”
RK: Venäjä ei ole ”valistusielogioien ulkopuolella”…
KK: ” Siinä sääntöpohjaisuus ei ole suvereniteettia (vapaaehtoisesti) rajoittava käsite, vaan sen jatke. Käytännössä: suvereeneja voivat olla vain suurvallat (jääköön tässä syrjään sinänsä oleellinen kysymys siitä, mikä tekee valtiosta suurvallan); pienten suvereenisuus on rajoitettua. Myös valtion legitimiteetti seuraa suvereniteetista (eli siis voimasta), ei mistään abstrakteista normeista tai arvoista ja niiden toteutumisesta käytännössä.
Kuunneltuani aikoinaan ammatin takia kiinalaisia, niin virallisia tahoja kuin tutkija- piirejä, hahmottui itse asiassa hyvin paljon venäläistä muistuttava maailmankäsitys ja kuva tavoiteltavasta tulevaisuudesta: suuret valtiot hoitelevat maailman asiat keskenään ja pienille varataan mahdollisuus esittää näkemyksensä multilateraalisilla foorumeilla, millä tarkoitetaan YK:ta.
KK: ” Historiaan perehtyneet muuten muistanevat, että ei tämä ajattelu ollut alun perin vierasta amerikkalaisillekaan, kun he yhdessä Neuvostoliiton kanssa kaavailivat YK:ta sotavuosina. Siitä piti tulla todellinen maailmanpoliisi, ja vasta kylmä sota hautasi nuo suunnitelmat allensa, onneksi meille pienille. ”
RK: YK ON MYÖS ”maailmanpoliisi”…! Se esimerkiksi metsästää terroristejakin.
KK: Paradoksaalista ja pahaenteistä on, että läntisen maailmankuvan mukainen kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys on alkanut murentua juuri tähän maailmanaikaan, kun se näytti saaneen lopullisen voiton diktatoris-totalitaarisista kilpailijoistaan. ”
RK: Helvetin söheltäjä!
NYT ON VOIMASSA EDELLEEN TASAN SAMA KANSAINVÄLINEN OIKEUSYS- TEEMI, JOKA II MAAILMANSODAN JÄLKEEN REMONTOITIIN KANSAINLIITON VASTAAVASTA!!!
EI SILLE OLE MITÄÄN AINAKAAN JULKISTA ”KILPAILIJAA” NYT – EIKÄ ENNENKÄÄN!!!!!
(Kerron Teille suuren salaisuuen:
YKSI KANSAINVÄLINEN PUOLIJULKINEN ”KILPAILIJA” ON: NATON KANSAINVÄLINEN SOTILASDIKTATUURI!
Sitä ajaa myös eräs nilkkivaltio, joka ei ole NATO:n jäsen…)
KK: ” Eräs äskettäin kuulemani asiantuntija viittasi tutkimukseen (jonka yksi tekijä hän itse on), jossa multilateralismia (ei aivan sama asia kuin sääntöpohjaisuus mutta lähellä sitä) katsotaan vaivaavan kolme kriisiä: valtakriisi, relevanssikriisi ja legitiimisyyskriisi. Ensimmäinen johtuu Yhdysvaltain suhteellisen voiman heikkenemisestä, toinen siitä, että se keskittyy liikaa vanhaan ja liian vähän uusiin haasteisiin, ja kolmas siitä, että ihmiset eivät enää usko sen vastaavan heidän tarpeisiinsa. Tämä kuulosti järkevältä analyysiltä, mutta ei täydelliseltä. ”
RK: Ensimmäinen mainittu ei ole ongelma vaan etu. Toinen kaipaisi konkretisaatiota ja kolmas perusteluja.
” Kilpailevan, alkuvuosikymmeninään uhkaavankin kilpailijan, katoaminen on var- maankin yksi murenemisen taustatekijä: kommunismi pakotti kapitalismin hyväk- syntänsä hankkiakseen sellaiseen, mitä ylivoimaisen voittajan asema ei enää edellyttänyt. Työn ja pääoman välinen ristiriita on varmasti muuttanut luonnettaan teknologisten murrosten ja niiden aiheuttamien tuotantorakenteiden muutosten myötä, mutta uutiset sen kokonaan häviämisestä ovat selvästi olleet ainakin yhtä ennenaikaisia kuin uutiset Mark Twainin kuolemasta aikanaan. Seuraukset näkyvät läntisissä yhteiskunnissa uudennäköisinä mutta pohjimmiltaan entisiä muistuttavina ristiriitoina, jotka jäytävät niiden perusteita.
Toinen perussyy nousee myös kapitalismin ja markkinatalouden menestyksestä: erinäiset entiset puhdasoppista kommunismia harjoittaneet maat, Kiina tietenkin etunenässä, ryhtyivät valikoivasti soveltamaan markkinatalouden ja eräitä oikeusvaltionkin piirteitä, ja menestyivät ilmiömäisesti. Lisäksi ne integroituivat sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestykseen ja käyttivät hyväkseen sen mahdollisuuksia – ja ironista kyllä, puolustavat sitä nyt, kun sen primus motor on kääntynyt luomustaan vastaan. ”
RK: Kansainvälisellä oikeudella ei ole mitään erillistä yhtä priimusmoottoria.
KKK: ” Pimeän peitossa on, mitä tapahtuu pidemmällä aikavälillä, mutta sen voim- me sanoa, että se riippuu oleellisesti siitä, syntyykö uuden hegemonin johtama maailmanjärjestys, ”moninapainen” mutta edes jollakin lailla vakaa uusi voimatasapainojärjestys vai ”Warre”, kuten Daron Acemoglu ja Robert A. Johnson Thomas Hobbesin jo 1600-luvulla hahmotteleman valtio-opin (ja senaikaisen kielenkäytön) mukaisesti kutsuvat totaalista järjestyksen puutetta kirjassaan ”The Narrow Corridor”. Siihen verrattuna despotiakin olisi parempi vaihtoehto. ”
RK: EU:n ”totalitarismiteoria” on hölynpölyä, haistapaskantiedettä.
