On erilaisia moraaleja: esimerkiksi tieteen moraali ja bisnesmoraali, joka on luokkamoraalia.
Jos Kari Enqvist fuskaa jossakin osakekaupoissa tai vaikka kaupallis- ten kirjojen tekijänoikeuksissakin, se on aika lailla pissan hailee ja hänen ja firman ja poliisin välinen yksityisasia.
Mutta jos ja kun hän fuskaa tieteessä, se on tappavaa.
Toimitusjohtajalla on melko tarkkan päin vastoin – vaikka olisi jokin ”tiedebisnes”-firmakin…
Moraalista ollaan vastuussa jollekin moraaliyhteisölle, joka tekee jotakin touhua, joka sitä moraalia edellyttää onnistuakseen.
Jos tiedettä tehdään ismnesmoraalilla tai bisnestätiedemoraalilla, kummastakaan ei tule tuhkaa eikä pihkaa, ei lasta eikä paskaa.
Edelleen on muitakin, yleensä alemma tason sääntelymuotoja kuten äidinmaidossa omaksutut tavat sekä järjestölliset ja uskonnolliset normit.
Ilmastonmuutos nyt. Apokalypsi huomenna. Tällainen puhe on meille yhä tutumpaa.
Mutta ilmastonmuutos on vain yksi uhista. Luin äskettäin (siirryt toiseen palveluun), että multa on loppumassa. Se on yksi esimerkki siitä, että kulutamme liikaa.
Ylikulutuspäivä, eli hetki jolloin ihmiskunta oli jo tyhjentänyt vuotuisen ruokakomeronsa, tuli vastaan viime heinäkuun lopussa. Tuolloin ekolo- ginen jalanjälkemme ylitti maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonepäästöjään.
Me suomalaiset olimme syöneet eväämme jo huhtikuun alussa.
Ja tässä kiteytyy ongelman kova ydin: maailmassa on liikaa suomalaisia. Ja meitä tulee kovaa vauhtia lisää koko ajan.
Uhkakuvat eivät poistuisi, vaikka maailman väestönkasvu pysähtyisi huomisaamuna kuin seinään.
Ilmastonmuutokseen liittyvässä vastuunpakoilussa syyllisiä yrite- tään etsiä aina jostakin muualta. Sanotaan, että meidän suomalaisten ei tarvitse tehdä mitään, sillä Kiinaan tai Intiaan verrattuina päästömme ovat mitättömät. Sanotaan, että afrikkalaisten pitää hillitä väestönkasvunsa eikä meidän tarvitse tehdä mitään.
Mutta uhkakuvat eivät poistuisi, vaikka maailman väestönkasvu pysähtyisi huomisaamuna kuin seinään.
Ongelma on se, että ”suomalaisia” tulee koko ajan lisää.
Ja suomalaisilla tarkoitan nyt ihmisiä, jotka kuluttavat kuin suomalaiset.
Kuinka voisimme kieltää heiltä nuo toiveet, kun uskomme, että olla suomalainen on parasta mitä tällä pallolla voi tapahtua?
Yhä kasvava joukko kiinalaisia, intialaisia ja afrikkalaisia havittelee elämäntapaa, jota me suomalaiset pidämme syntymäoikeutena. Hekin haluavat grillata pihvejä, ajaa hyvillä autoilla, nähdä maailmaa ja jotkut jopa saunoa. Ja kuinka voisimme kieltää heiltä nuo toiveet, kun uskomme, että olla suomalainen on parasta mitä tällä pallolla voi tapahtua?
Jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset (siirryt toiseen palveluun), tarvitaan 3,8 maapalloa. Afrikkalaiset pärjäävät alle yhdellä. Mutta vain tällä hetkellä.
Tehdään äärimmäisen karkea arvio. Kuvitellaan, että maailmassa on nyt kaksi miljardia ”suomalaista” eli kehittyneiden valtioiden kansalaista, jotka kuluttavat kuten suomalaiset. Kuvitellaan vielä, että ”afrikkalaisia” eli afrikkalaisten tavoin kuluttavia ihmisiä on loput kuusi miljardia. Tarkat luvut eivät tässä ole tärkeitä, ainoastaan suuruusluokat.
Kun nämä maapallon ”afrikkalaiset” vaurastuvat ja muuttuvat ”suomalaisiksi”, ekologisen jalanjäljen kannalta efekti vastaa kahdeksaatoista miljardia uutta nykyafrikkalaista.
Tämän rinnalla ehkä muutamaan miljardiin jäävä väestönlisäys Afrikassa on mitätön ongelma.
Mutta tietysti sitä vastaan pitää taistella. Kuten pitäisi taistella kaikkea ylikulutusta vastaan. Kaikkialla.
Kikujut ovat afrikkalainen bantukansa, joita on karkeasti sama määrä kuin suomalaisia. He viljelevät maata ja hoitavat karjaa, kuten suomalaiset joitakin vuosikymmeniä sitten. Heillä on suomalaisten tavoin kansallissankareita, kuten kolonialismia vastaan taistellut Jomo Kenyatta.
Suomalaisten lailla kikujut kyselevät: miksi meidän pitäisi tehdä mitään? Eurooppalaisia on sata kertaa enemmän, tehkööt he ilmastoteot. Ja jos emme saa lapsia, kuka hoitaa vanhukset ja maksaa tulevat eläkkeet?
Kikujujen logiikalla Suomessa vastuu sysätään kiinalaisille ja intia- laisille. Samalla logiikalla Heinolassa voidaan sanoa: helsinkiläisiä on kolmekymmentä kertaa enemmän, pienentäkööt he Suomen ekologisen jalanjäljen. Heinävedellä taas todetaan: helsinkiläisiä on kaksisataa kertaa meitä enemmän, mehän ei kyllä tehdä yhtään mitään ilmaston eteen, kun on nuo stadilaiset.
Moraalinen vastuu on henkilökohtainen. Se koskee jokaista yksittäistä kikujua ja heinävetistä. Se koskee samanveroisesti jokaista suomalaista ja kiinalaista.
Tällainen päättely osoittaa mielestäni selkeästi, ettei vastuu maapal- losta voi langeta kaupungeille, valtioille tai joillekin hallinnollisille yksiköille. Moraalinen vastuu on henkilökohtainen. Se koskee jokaista yksittäistä kikujua ja heinävetistä. Se koskee samanveroisesti jokaista suomalaista ja kiinalaista.
Kunnat, valtiot tai vaikkapa EU voivat koordinoida ja säädellä yksittäi- sen ihmisten toimintaa, mutta se ei poista henkilökohtaista vastuutamme.
Mitä yksittäisen ihmisen sitten pitäisi tehdä?
Sitä en osaa sanoa. Kuten Greta Thunberg, jätän sen pohtimisen tutki- joille. Mutta kuvittelen, että oman ekologisen jalanjäljen ja sen kerran- naisvaikutusten minimoiminen voisi olla hyvä alku.
Koska jokainen suomalaislapsi vastaa neljää kikujua, suurperhe ei ehkä ole hyvä idea. Ehkä ei kannata lentää Qatariin, jonka ekologinen jalanjäl- ki on maailman suurin. Ehkä kesällä ei kannata joka päivä grillata kiloit- tain lihaa ja makkaraa. Ehkä valtion ei pitäisi tukea moisia puuhia. Hys- teriaa kannattaa välttää mutta ehkä kannattaa ottaa kuitenkin järki käteen.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokir- jailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
Aiheesta voi keskustella 23.10. klo 16.00 asti.
