Historia toistaa itseään

Jokseenkin otsikon tapainen sanonta on melko yleinen. Sen mukaan ihmiset eivät opi virheistään, mitä on tullut tehtyä aiemmin, vaan tekevät vastaavat virheet yhä uudelleen.

Ehkä historia ei toista itseään, mutta ainakin päättäjiemme tekemät virheet näkyvät toistuvan yhä uudelleen – eli virheistä ei ole opittu. Ei vaikka meidän väitetään olevan ”homo sapienseja”, eli viisaita ihmisiä. Tosin ei siltä näytä jos katsotaan Suomen maanpuolustuksen sektoria.

Esimerkiksi ennen Talvisotaa Suomi laiminlöi maanpuolustuksen ihan perusteellisesti. Koko asekelpoista väestöä ei oltu koulutettu sotilaiksi, ainakaan kunnolla. Modernista raskaasta tykistöstä voitiin vain unelmoida. Tykistön ammustilanne oli katastrofaalisen heikko. Merivoimien modernein pinta-aluskalusto oli kaksi panssarilaivaa, joista ei sitten Talvisodassa, eikä juuri Jatkosodassakaan ollut merkittävää hyötyä Suomen maanpuolustukselle. Jne., jne.

Entäpä sitten nykytilanne

Nytkään Suomi ei ole liittoutunut, joten ei ole minkäänlaisia takeita siitä, että kukaan auttaisi Suomea mitenkään merkittävästi kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen.

Erilaiset ammukset ja ohjukset loppuvat alta aikayksikön ja lisää ei saada mistään kun Suomi ei ole NATOn jäsenmaa. Kun Venäjä hyökkäsi Tshetsheniaan vuonna 1994, niin mikään valtio ei toimittanut aseita hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Tshetshenialle. Sama asia uudelleen 1999.

Kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan vuona 2008, niin mikään valtio ei toimittanut aseita hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Georgialle.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuona 2014, niin mikään valtio ei toimittanut aseita hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Ukrainalle.

Tällä menolla kun Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun, niin mikään valtio ei toimita aseita myöskään Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Suomelle.

Parhaillaan Suomen Merivoimille rakennetaan neljää korvettiluokan alusta – samaa kokoluokkaa kuin ne kaksi lähestulkoon hyödytöntä panssarilaivaa ennen Talvisotaa. Minun mielestäni olisi ollut parempi hankkia suurempi määrä hyvin nopeita, liikehtimiskykyisiä, pienempiä veneluokan aluksia.

—–

Toki on eroavaisuuskin. Ennen Talvisotaa Suomella oli onneksi Suojeluskunnat ja Lottajärjestö, jotka pelastivat Suomen itsenäisyyden. Nyt niitäkään ei valitettavasti ole.

Venäläiset pääsevät Tallinnaan, mutta kuolevat sinne

Viron erikoisjoukkojen komentaja eversti Riho Ühtegi totesi julkaisulle Politico, että on ollut arveluja joiden mukaan venäläiset [Venäjän joukot – jp] pääsevät Tallinnaan kahdessa päivässä. Saattavat päästäkin, mutta me katkaisemme niiltä huoltokuljetukset ja venäläiset saavat vastaansa tulta joka nurkalta, joka askeleella. Pääsevät Tallinnaan kahdessa päivässä, mutta kuolevat sinne.

Lähde.

Venäjän duuman puolustusvaliokunnan puheenjohtaja kenraali Vladimir Šamanov puolestaan totesi, ettei Riho Ühtegin pitäisi olla asevoimien palveluksessa, vaan hullujenhuoneella.

Lähde.

Viro nostanee edelleen puolustusmäärärahojaan

Viro käyttää jo nyt reilusti yli 2% bruttokansantuotteestaan maanpuolustukseen.

Viron puolustusministeri Jüri Luik esittää edelleen puolustusmäärärahojen korottamista. Lähde.

Oletan, että esitys toteutuu. Viron poliitikoista ei juuri löydy vastustajia puolustusmäärärahojen korottamiselle, jos joku mielessään sellaista miettiikin, niin ei ainakaan möläyttele julki.

Siperia nimittäin opetti Viroa ihan kouriintuntuvasti. Virolaiset tietävät jo selkäytimessäänkin, että imperialistinen roistovaltio Venäjä on Virolle hyvin suuri sotilaallinen uhka.

Puolustusministeri Luik totesi artikkelissaan Viron kärsineen suunnattomat tappiot Venäjän vuoksi Toisen Maailmansodan yhteydessä. Esimerkki.

Olisipa Suomenkin poliitikoilla järkeä ja rohkeutta nostaa Suomen puolustusmäärärahat nopeasti ja pysyvästi vähintään tasolle 2% BKTstä. Pikemminkin tuntuu, että he elävät illuusiossa.

Vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä

Varsinkin ennen Talvisotaa Suomessa tehtiin valtavalla innostuksella hyvin suuri määrä oikeaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Se Suomen itsenäisenä säilymisen kannalta äärimmäisen tärkeä vapaaehtoistyö tehtiin Suojeluskunnissa ja Lottajärjestössä.

Ilman yllämainittua vapaaehtoista maanpuolustustyötä, jota tekivät antaumuksellisesti suojeluskuntalaiset ja lotat, Suomi tuskin olisi saavuttanut torjuntavoittoa Talvisodassa – eli todennäköisesti Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä Talvisodan seurauksena. Toki Suojeluskuntien ja Lottajärjestön merkitys oli valtavan suuri myös saavutettaessa Jatkosodassa loistavat torjuntavoitot, joiden ansiosta Suomi jäi itsenäiseksi.

Vuonna 1919 Valtiohoitaja Mannerheim lausui kultaiset sanat Suojeluskunnista.

Erinomaisia, tänäänkin paikkansa pitäviä, perusteluja Suojeluskunnille kirjoitettiin perusteluihin Lakiin Suojeluskunnista.

Minun vanhoja perustelujani ja Stalinin arvio Suojeluskuntien merkityksestä löytyy täältä.

Nykyisyys

Vapaaehtoisesti voi toki nytkin tehdä maanpuolustusta tukevaa työtä reserviläisjärjestöissä, mutta se on kuitenkin kaukana oikeasta vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Reserviläisjärjestöissä ja MPKssa kohotetaan henkeä, ja ylläpidetään joitakin yksittäisen sotilaan taitoja – mutta Suojeluskunnissa harjoitellaan toimintaa sotilasjoukkona ja valmistaudutaan konkreettisesti puolustamaan maata.

Esimerkiksi Viron Suojeluskunta (Eesti Kaitseliit) on tänään järjestö, jonka jäsenet tekevät oikeaa, todella merkittävää, vapaaehtoistyötä Viron maanpuolustuksen hyväksi. Minun mielestäni myös Suomeen pitää perustaa uudelleen Suojeluskunnat puolustusvoimain komentajan alaiseksi puolustushaaraksi.

Monenlaisia ajatuksiani Maanpuolustuksesta löytyy useista eri artikkeleistani täältä.

Viron Suojeluskunnalla upea paraati

Viro ja Viron Suojeluskunta (Kaitseliit) viettävät tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan.

Siksi tänään oli Tallinnassa kaikkien aikojen suurin Suojeluskunnan järjestämä paraati. Viidestätoista malevasta (Suojeluskuntapiiri) oli kaikista joukkueen verran sotilaita täydessä taisteluvarustuksessa edustamassa maleviaan. Osa malevista marssitti paraatilla myös ajoneuvojaan ja raskaampia aseitaan. Kranaatinheitinjoukkue tai useampiakin on esiintynyt aiemminkin. Samoin panssarintorjuntajoukkueita raskaiden sinkojen ja maastoajoneuvojensa kanssa.

Tällä kertaa oli myös useita panssarintorjuntajoukkueita raskaiden pitkän matkan panssarintorjuntaohjusten kanssa – ohjukset maastoajoneuvoissa. Hyvä!

Tietysti oli myös Viron Lottajärjestö (Naiskodukaitse), Suojeluskuntapojat (Noorkotkad) ja Lottatytöt (Kodutüdred) marssimassa.

Ilmeisesti kaikissa joukkueissa oli myös naissotilaita aseineen ja erikseen oli pelkästään naisista koottu joukkue täydessä taisteluvarustuksessa.

Kybersuojeluskunta luonnollisesti myös.

Ulkomaisia vieraitakin osallistui – myös Suomesta yksi joukkue sotilaita Suomen lipun kera.

Viron presidentti Kersti Kaljulaid piti hyvän puheen maanpuolustuksen, Kaitseliiton ja kokonaismaanpuolustuksen tärkeydestä. Kuulosti, että presidentin mielestä siihen kokonaismaanpuolustukseen pitää panostaa lisää, korottaen puolustusmäärärahoja entisestään. Presidentin mielestä paraati näytti vihollisillekin, että Viroa puolustaa koko kansa, eikä vain pieni joukko sotilaita.

Virokin ostaa panssarihaupitseja K-9

Ensi tiistaina allekirjoitetaan sopimus, jolla Viro ostaa E-Koreasta samoja panssarihaupitseja K-9 Thunder, kuin mitä Suomikin on tilannut. Viroon tulee 12 kpl. Sopimuksen hinta on 40 miljoonaa Euroa.

Virolla on jo käytössä erinomaisia rynnäkköpanssarivaunuja CV-9035. Parhaillaan rakennetaan erilaisia tukivaunuja.

Ennen pitkään Virolla tulee olemaan ihan oikea panssariaselaji kaikkine vimpaimineen – ellei ryssä hyökkää ennen kuin ne ovat operatiivisessa käytössä.

On hyvä, että Virolla ja Suomella tulee olemaan samat panssarihaupitsit.

NATO valmistautuu sissisotaan Baltiassa

Parhaillaan Baltiassa (ml. Virossa) harjoittelevat liittolaisten erikoisjoukot (ne kovimmat) nimenomaan sissisotaa vihollisen valloittamalla alueella, jotta olisi mahdollista tulla myöhemmin apuun myös tavanomaisilla joukoilla.

NATOssa ollaan realisteja. Venäjä kykenee valtavalla ylivoimallaan valloittamaan Baltian (Viro, Latvia ja Liettua) yllätyshyökkäyksellä ennen kuin liittolaisilta ennättää tulla paikalle riittävästi joukkoja puolustamaan sitä NATOn aluetta.

Siksi liittolaisten erikoisjoukot harjoittelevat alueella sissisotaa vihollisen haltuunsa ottamalla alueella yhdessä paikallisten suojeluskuntajoukkojen (Virossa Kaitseliit, Latviassa Zemessardze, Liettuassa KASP) kanssa.

Se toiminta on ehdottomasti tarpeellista. Mutta entäpä Suomessa? Sissisota on käytännössä unohdettu, vaikka se on ehdottoman välttämätön taistelutapa. Kaitpa meidät on jo määrätty valtiovallan taholta menettämään itsenäisyytemme, vapautemme ja henkemmekin.

Muuten, Viron erikoisjoukot ovat olleet ”metsässä” jo kuukauden – tulisiko suomalaisille sotilaille siinä ajassa jo ”äitiä ikävä”? Tuskin sellaista ainakaan harjoitellaan Suomessa.

Norja pyytää lisää USAn joukkoja Norjaan

USAlla on nykyisin Norjassa 330 merijalkaväen sotilasta kerrallaan harjoittelemassa Norjan puolustusta Venäjän sotilaallisen uhan vuoksi.

Norja pyytää USAa kasvattamaan joukon 700 sotilaaseen ja sijoittamaan ne pohjoisemmaksi lähemmäksi Venäjän rajaa.

Lähde.

Hyvä Norja!

Si vis pacem, para bellum.

Kokoomus ajaa oikeita asioita

Toivottavasti Kokoomuksella on mahdollisuus seuraavassakin hallituksessa ajaa oikeina pitämiään uudistuksia maaliin. Kaikkea haluamaansa ei tietenkään saa aina lävitse kun on hallituksessa vähemmistönä, mutta askel kerrallaankin oikeaan suuntaan on parempi kuin liikkua väärään suuntaan.

Kokoomuksen mielestä Suomessa on aivan liian korkea verotus – veroaste on muuten korkeimpia tällä Maapallolla, lähestulkoon korkein. On aivan päivänselvästi järkevää vähentää mm. työn verotusta – se parantaa Suomen kilpailukykyä, tuo uusia tilauksia, työllistää ja vähentää työttömyydestä aiheutuvia moninaisia kuluja.

Kokoomuksen mielestä sääntelyä pitää purkaa ja antaa markkinavoimien toimia vapaammin – on esimerkiksi sallittu liikkeille vapaampi aukiolomahdollisuus, jos kerran yrittäjä haluaa pitää liikettään pidempään auki, niin pitäköön. Mitä pirua se lainsäätäjälle kuuluu milloin yrittäjä pitää putiikkiaan auki?

Kokoomuksen mielestä Suomen pitäisi irtisanoa Ottawan sopimus, jotta Suomi voisi puolustaa itseään tarvittaessa myös jalkaväkimiinoilla ja vaikka IEDillä. Halosen ja Tuomiojan maanpetoksellinen toiminta (kenraali Sutelan mukaan) pitää purkaa.

Kokoomuksen mukaan Suomen pitää liittyä demokraattisten maiden puolustusjärjestön NATO jäseneksi – yksinoloa on jo kokeiltu hirmuisin tuloksin. Ainoa Eduskunnassa oleva puolue, joka avoimesti puolustaa NATOon liittymistä.

Jne.

NATO valmistautuu johtamaan taisteluja Baltiassa

NATOlla on tällä hetkellä ainoa alueellisesta puolustuksesta vastaava esikunta Puolassa. Se on armeijakuntatasoinen esikunta Koilisarmeijakunnalle, johdossa saksalainen kenraaliluutnantti Manfred Hofmann.

Armeijakunnan esikunnan alaisuudessa on Puolassa Puolan ja Liettuan puolustuksesta vastaava divisioonatasoinen esikunta Koilisdivisioona. Ollaan perustamassa uutta divisioonatasoista esikuntaa, jonka vastuulla tulee olemaan Viron ja Latvian puolustaminen, divisioonan nimeksi tulee Pohjoisdivisioona.

Lähde.

Tämä on hyvä uudistus, sillä ei ole mielekästä johtaa yksittäisiä prikaateja ja pataljoonia kaukaa armeijakunnan esikunnasta – jonka maayhteys mitä ilmeisimmin leikataan Venäjän toimesta Suwalkin käytävän kohdalta poikki. Suwalkin käytävän pohjoispuolella pitää olla sen alueen puolustuksesta vastaava esikunta.