Avainsana: politiikka

Julkaistu

Politiikan puhepaketit

DNA, Telia ja Elisa koittavat kilpaa myydä minulle paketteja. Saan tuhat minuuttia, tuhat megagigaa ja tuhat tekstiviestiä. Vaan entäpä jos lähetän kaksi tekstiviestiä vuodessa, saisinko pakettini ilman sitä? Ei onnistu, sanoo myyjä ja ihmettelee miten tyhmä asiakas voi olla. Noh, unohdetaanpa operaattorit, mitenkäs sama käy kun liittymän sijaan hankitaan puoluetta äänestettäväksi?

Venäjä

Suomi lienee siitä outo maa, kun täällä kansallismielisen puolueen kärjessä ei ole Putinin parasta kaveria. Toki, vaikka Jussi Halla-aho onkin yksi maamme määrätietoisimpia Venäjä-kriitikoita, hänen puolueessaan lähipiireineen on runsas määrä Putinin kavereita. Toisin sanoen, vahvan itsenäisyyden puhepaketissa tulee lähes automaattisesti Venäjän alamaisuus.

Yrittäjyys

En toki jätä kotipuoluettani pois listalta. Kokoomuksella on maine yrittäjämyötämielisenä toimijana. Toisaalta, jos äänestän heitä, saan vahvan sidoksen pienimpiä yrittäjiä ankarasti vastustavaan EK:hon ja annan sananvaltaa suuryrityksille jotka pitävät pieniä toimijoita markkinahäirikkönä. Toisin sanoen, yrittäjämyönteinen puhepaketti sisältää myös yrittäjävastaisuuden.

Työ

Ei liene väärin puhua demareista perinteisenä työn puolueena. Vaan jos äänestän työntekijöiden perään katsovaa puoluetta, äänestän samalla sodan liian pienissä firmoissa työtä tekeviä sekä yksinyrittäjiä vastaan. Toisin sanoen, työn puhepaketissa tulee samalla työn vastustaminen.

Ympäristön puolellako?

Vihreät ovat ansainneet kovalla työllä ympäristöpuolueen maineen. Vaan jos äänestän heitä, saan samalla sokean vihan ydinvoimaa vastaan ja toissijaisena suuren myötämielisyyden ympäristölle kovin haitallista lemmikkibisnestä vastaan. Toisin sanoen, ympäristön puhepakettiin sisältyy tekoja ympäristöjä vastaan.

Porvarikommunismia

RKP:lla on muun lomassa maine kovan porvariluokan puolueena. Bisnestä ja vapaata kauppaa, sanovat. Vaan samalla he vastustavat tasaista veronkeruuta, kannattavat suljettuja monopoleja ja toimivat valtiontalouden tarkastusvirastoa vastaan. Toisin sanoen, vapaan liiketalouden puhepaketilla vastustetaan vapaata liiketaloutta.

Seksuaalinen itsemääräämisoikeus

Loppuun sekavin paketti. Jos haluaisin ajaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja seksuaalivähemmistöjen etuja, pitäisi äänestää vihreää tai vasenta. Tämä seksuaalioikeuksien puhepaketti kuitenkin sisältää myös laajennetut oikeudet vähemmistöuskonnoille jotka pitävät seksuaalivapauksia uhkana ja toimivat niitä vastaan jopa väkivalloin. Toisaalta, jos äänestän vähemmistöuskonnoille kuria pitäviä persuja, äänestän samalla myös voimia änkyräkonservatiiviselle ajatukselle jonka mukaan seksuaalivähemmistöön kuuluminen on sairaus jota yhä useampi haluaa hoitaa nyrkillä.

Aika lailla mitä tahansa äänestänkin, pitää hyväksyä että sen mukana tulee myös sen täysi vastakohta. Ei voi sekä syödä että saada kakkua, sanovat, ja se pätee turhankin hyvin politiikan puhepaketeissa. Jonotat ensin pitkän aikaa epämukavasti puolueen teltalle tai teleoperaattorin tiskille, kerrot mitä haluat, saat vastineeksi hymyn ja kieltävän vastauksen. Silti sinun on pakko ostaa, koska muutakaan et voi. O tempora, o mores.

Julkaistu

Seurataan jokea ylävirtaan

Aloitan taas pisteillä Ylen suuntaan, sillä keskiviikon politiikkaradio oli erinomainen tunnin tiivistelmä Yhdysvaltain nykypolitiikkaan. Sopivan laajalla katseella voimme nähdä myös Euroopan politiikan trendejä – vasemmisto tekee sitä, oikeisto reagoi noin, vasemmisto siihen niin. Vaan mistä se sai alkunsa, mitä on joen yläjuoksulla? Kenen syytä tämä kaikki on?

Mistä se alkoi?

Perinteinen poliittinen analyysi puhuu siitä, miten puolueet reagoivat kilpailijoidensa liikkeisiin. Aikanaan se johti poliittisiin linjanvetoihin, nyttemmin sen yleisin esiintymismuoto on uhriutuminen. Metodi muuttuu, ilmiö on sama: joku tekee jotain, johon reagoidaan tekemällä muuta, johon edelleen reagoidaan. Tämän päivän ilmiö on melko väkevä polarisoituminen. Globaalissa mittakaavassa voimakkaampien mielipiteiden nousu perinteisten kustannuksella on myös selvä ilmiö. Joku määrittäisi heidät äärioikeiston tai -vasemmiston tittelillä, minä en, koska en pidä niitä termejä tarkkoina tai hyödyllisinä.

Katsokaapa kommentteja tässä Uuden Suomen uutisessa. Merkittävä osa niistä on ehdottoman absoluuttisesti jommalla kummalla puolella debattia, joka jo itsessään on varsin latautunut. Ottamatta kantaa mainitun dosentin väitteiden faktuaalisuuteen, hänen ulosantinsa oli rajua. Hän myös osoittaa miten politiikan lisäksi myös mediassa pärjätään. Ei pidä kertoa havainnot ja perustella, vaan pitää huutaa mielipiteensä ja jos aikaa piisaa, viitata sivulauseessa että perusteet ovat kirjan sivulla 182.

Niin, mutta mistä se alkoi?

Edelleen, kuka aloitti ja mitä? Otetaan vaikkapa seksuaalivähemmistöjen oikeudet joita kannatan varauksetta. 1990-luvulta alkoi linja, joka vähitellen teki homoseksuaaleista ihmisarvoisia ja 2010-luvulla lakikin seurasi. Oikeastaan transihmisiä lukuun ottamatta lainsäädäntö on nyt yllätyksettömän asiallinen. Juridinen ja myös henkinenkin ilmapiiri ovat siis parempia, mutta ulosanti on koventunut ja ongelmat esitetään monin verroin hirveimpinä. Miten ihmeessä tilanteen parantuminen tosielämässä on voinut johtaa sen huonontumiseen puheissa?.

Tärkeää asiaa ajaneiden ryhmien silmissä sukupuoli nyttemmin on sosiaalinen konstruktio, seksuaalinen sorto on yhtäkkiä massiivista, vääränlainen katse on seksuaalista hyväksikäyttöä ja rotuoppeja vaaditaan takaisin nostamaan sorretuksi nähtyjä ryhmiä eri asemaan pelkästään geneettisin perustein. Tämä on tapahtunut nopeasti, se on ilmaistu rajusti, ja se on aiheuttanut vastareaktion. Se on jopa johtanut tosi outoon ilmiöön ainakin halki Euroopan, jossa perinteisesti seksuaalitasa-arvoa ajaneet puolueet nähdään pahimpana uhkana seksuaalitasa-arvolle. Melkoinen voltti on hypätty, kun Marine Le Pen kerää Ranskan sateenkaariääniä laariinsa.

Änkyröinnin kriittinen massa

Toisaalta moni änkyräkonservatiivi pitää jo naisten äänioikeutta niin vakavana loukkauksena elintilaansa vastaan, että jo se saa heidät huutamaan. Aina on tyytymättömiä, mutta milloin heidän määränsä riittää äänestämään valtaan Trumpin tai Bolsonaron? Onko merkittävä osa kansaa yhtäkkiä muuttunut äärimielisiksi hulluiksi, vai onko se reaktiota toisen puolen kuplaantuneeseen intoon? Milloin vasemmisto muuttui mahdollisuudesta uhaksi?

Entäpä sen jälkeen? Nyt on rääväsuisia ihmisiä äänestetty valtaan ja voi kauhistus! Vastapuoli on taas äänekkäästi reagoinut ja puskee läpi kovasti. Suomessa odotetaan vaaleissa punaista jytkyä, jolloin vaihteeksi Sipilän huutoänkyröinnin sijaan saamme Rinteen huutoänkyröintiä. Tätä seuraavan askeleen voi kukin päätellä.

Oikeastaan voisimme vain syyttää ihmisiä. Olemmehan aika tyhmiä kun äänestämme aina vastavoimia. Kuuntelemme järjen sijasta moraalia, joka näkee vain yhden askeleen eteenpäin. Äänestämme vastavoimat eduskuntaan ja puolueiden sisällä äänestämme äänekkäimmät puolueen johtoon. Lähes joka puolueesta löytyy kuitenkin niitä, jotka näkevät ykkösongelmana huudon, eivät vastapuolen olemassaoloa. Koskakohan oppisimme reagoimaan huutoon muutoin kuin entistä kovemmalla huudolla?

Voidaan sanoa, että olemme kaivaneet kuoppaa aika kauan. Ja kas tässä tulee yksi ongelma. Kun olet tarpeeksi kauan kaivanut kuoppaa, sinulla on itse asiassa kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on toki pitkä matka pinnalle. Toinen on se, että kaivettuasi kuoppaa vuosikausia, et enää muuta osaakaan kuin kaivaa kuoppaa. On yksi asia haluta takaisin pinnalle, toinen asia on opetella kiipeämisen jalo taito jälleen nollasta.

En tiedä syyllistä, siihen kuka teki mitä ensin johon reagoi joku muu. Etsintä voisi vaatia vuosisatojen matkan historiassa eikä tulosta ehkä tulisi. Osaan kuitenkin kuvailla ongelmaa. Ongelmallisia ovat sanat kuten äärioikeisto, äärivasemmisto, natsi, kuten myös yleistämiset kuten ”kaikki persut”, ”kaikki vihervassarit” ja niin edelleen. Viisautta on ymmärtää että voit olla vihreä, vassari, kokkari, demari tai persu, olematta vain sen takia automaattisesti hyvä tai paha ihminen.

Julkaistu

Hyviä jouluja, hyviä poliitikkoja

Hyvät lukijat, olen taas oman tieni kulkija. Haluan tässä yhteydessä toivottaa hyviä jouluja kaikille säätyyn katsomatta, mutta myös lähettää terveisiä. Poliitikkoja haukutaan noin 700 päivää vuodessa, joten jos nyt joskus vähän kehuttaisiinkin?

Toivon myös blogin keskustelussa pysyttävän kehujen puolella. Jos nyt edes kerran.

Toivon kipinää

Olen suuri sillanrakentajien ystävä. Arvostan poliitikkoja jotka pyrkivät kuulemaan, ymmärtämään ja oppimaan. Sellaisia, jotka ovat valmiita hyväksymään myös sen kuuluisan vastapuolen kehuja ja toisaalta arvojen niin vaatiessa uskaltavat olla myös eri mieltä omiensa kanssa.

Pekka Haaviston nimen voisi kirjoittaa sanakirjaan tähän kohtaan. Hänellä on mielipide, perustelu ja sen rauhanomainen ilmaisu. En aina ole samaa mieltä näistä, mutta se tapa miten hän sen sanoo saa uskomaan maailmanrauhaan. Hän ei lokeroi eikä pelottele. Itse asiassa, hän on harvoja suomalaisten puolueiden kärkinimiä joita ei tarvitse pelätä.

Elina Lepomäki on talouden moniottelija ja huippuosaaja, joka ei ole heittänyt sydäntään pois ahneuden alla. Hän on valmis yhdistämään markkinaehtoisuuden ja kaikkien kansalaisten humaanin, oikeudenmukaisen kohtelun. Hän on sitä mitä markkinavoimien pitäisi olla.

Sirpa Pietikäinen edustaa järjellä ja tarpeen mukaan riittävällä äänenpaineella. Hän ei pelkää faktoja eikä mielipiteensä ilmaisua niiden osalta, mutta se kaikki sujuu ilman vihaa ja katkeruutta. Hän puolustaa EU:ta mutta ei hyväksy typeryyksiä ja muistuttaa tuon tuosta meillekin että ihan kaikkea Brysselin sanomaa ei pidä sen paremmin kehua kuin tuomitakaan lukematta asiaa loppuun asti.

Anna Kontula on monilta osin ristiriitainen nimi mutta en hetkeäkään voi olla noteeraamatta hänen halua antaa ääni niille joilta se on liian pitkään riistetty. Hän on saanut omiltaankin vihaa puhumalla kohtuudesta nykyajalle niin tyypillisten ylilyöntien äärellä. Toivon mukaan hänen avustaja ei tällä kertaa oleta kiitosten olevan uhkailua, sillä tämä on puhdas, aito kiitos siitä mitä hän on tehnyt seksuaalisen itsemääräämisoikeuden edistämiseksi.

Laura Huhtasaari on paljolti sitä mitä olisin persujen toivonut jo aiemmin olevan. Media haukkuu siitä että hän luo viholliskuvia, mutta ei hän sormella osoita ihmisiä vaan instituutioita ja aatteita. Hänestä kuulee paljon toivon ääntä, unohdettujen ihmisten mietteitä ja iloa – jos vaan on valmis näkemään Laurassa Lauran eikä Jussi Halla-ahoa. Hänestä kuulemme vielä, etenkin jos hän jatkaa kehitystä tähän suuntaan.

Sampo Terho on paras kulttuuriministeri mitä maassamme muistan olleen. Ensi kertaa ehkä koskaan puhuu ministeri kulttuurista ihmisten tekemänä, eikä vaan laitosten tuottamana valtiollisena funktiona. Hän kokee kulttuuria, tekee kulttuuria ja haluaisi antaa ihmisten tekevän kulttuuria omaehtoisesti, vailla byroslavian kahleita olalla. Toivon vauhdin jatkuvan.

Jutta Urpilainen olisi voinut olla demarien muutos änkyröinnistä kehitykseen. Hän teki raskaita valintoja, mutta pahin virhe taisi sittenkin olla pyrkiä olemaan viisas nuori nainen vanhojen äijien kabinetissa. Vaikken linjoja allekirjoitakaan, nostan hattua luovuudelle, kompromissien etsinnälle ja rakentavalle keskustelulle. Ehkäpä hän oli aikaansa edellä?

Hyvien ihmisten maa

Listaa olisi epäilemättä voinut jatkaa, mutta napsin nyt muutaman viime aikoina mieleen tulleen. Olen positiivisesti yllättynyt siitä miten moni ns. kilpailevan puolueen nimi mahtuu iloiselle listalleni. Niin sen pitääkin olla. Kunnioitan ja kiitän kotipuoluettani monesta mutta kuten sieltäkin usein muistutetaan, tämä maa rakennetaan yhteistyöllä.

Jouluna on hyvä rentoutua ja mieli rentoutuu paremmin kun maailma ei ole mustavalkoinen. Kunnioitus ei tarvitse samanmielisyyttä, ainoastaan kunnioitusta. Kunnioittavasti toistankin itseäni toivottamalla kaikille hattuun ja paitaan katsomatta kauniita juhlapyhiä.

Julkaistu

Venäjän sekaantuminen USAn pressanvaaleihin

Kohu ei tunnu laantuvan. Nyt on aiheesta kirjoitettu myös Wikipedia-artikkeli ja suomeksi.
Mutta miten luotettavia ovat lähteet (tai niitten puuttuminen)? Edelleen käytetään ilmaisuja ”suurella varmuudella” ja ”kohtalaisella varmuudella”.

Yhdysvallat syytti Venäjän valtiota Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentivaaleihin kohdistuneesta vaikuttamiskampanjasta, jonka presidentti Vladimir Putin henkilökohtaisesti määräsi.Yhdysvaltain tiedusteluvirastoista CIA ja FBI arvioivat ”suurella varmuudella”, sekä NSA ”kohtalaisella varmuudella”, että Putin ja Venäjän hallinto pyrkivät auttamaan presidentiksi valitun Donald Trumpin valinnan mahdollisuuksia silloin, kun se oli mahdollista saattamalla ulkoministeri Clintonia huonoon valoon ja rinnastamalla häntä julkisesti epäsuotuistasti suhteessa Trumpiin.[1] [2]

Jatka lukemista ”Venäjän sekaantuminen USAn pressanvaaleihin”

Julkaistu

Vihreä pääministeripuolue?

Galluppeja on nähty ja tänään Aamulehdessä taloustutkimuksen Juha Rahkonen ennustaa että vihreistä voi tulla jopa pääministeripuolue. Ensireaktioni oli kova pelko, mutta lopulta totesin ensireaktion turhaksi – onhan Suomi selvinnyt jopa Esko Ahon hallituksesta. Katsotaanpa mihin viherjytky voisi johtaa.

Haasteita paljon, pelkoja vähän

Vihervasemmistolaista kuplaa on opetettu verkossa joko pelkäämään tai rakastamaan ehdoitta. En näe tätä vihervasemmistolaista kuplaa ihan yhtenäisenä pakettina, vaan särmiä on reilusti. Jos vaikkapa vihreitä ja vassareita vertailee puolueina, sanoisin että edellinen on näistä kahdesta se joka sallii järjenkäytön. Toki vihreillä on vahva ideologinen pohja joka joskus ajaa järjen ohi, mutta nähdäkseni tuo riski on paljon suurempi vaikkapa demareissa. Media ja etenkin some toki mieluiten onkii esille vain ne pöhköimmät ulostulot mistä tahansa puolueesta, mutta olen huomannut että vihreät ovat lopulta halutessaan varsin kykeneviä debattiin, tutkimukseen ja yhteistyöhön. Se, että lähtee mukaan median jatkuvaan riidankylväntään on toki ikävää, mutta kertoo jotain myös mediasta.

Vaan onko peloissa kantavaa pohjaa? Kuten Rahkonenkin muistuttaa, biotalous on asia joka voi johtaa kärhämään sekä muiden puolueiden kanssa että vihreiden sisälläkin. Metsien käytön ja suojelun tasapaino on aina keskitien kompromissi, vaikka Pekkarisen ja Hassin kaltaisten itserakkaiden inttäjien välinen huuto toiselta näyttääkin. Arkisista asioista ehkäpä sähkön saanti ja hinta pelottavat, jos energiaratkaisuissa mentäisiin liian sokean ideologisesti. Toisaalta, jos puheenvuoro annetaan myös tieteen ja tekniikan vihreille, voi nettotulos olla siedettävä. Maahanmuuttolinjausten rankka löyhentäminen todennäköisesti lisää rikollisuutta ja kuluja, vaan niin on tapahtunut Sipilän vahtivuorollakin. Optimisti voisi pohtia voisiko vihreillä peräti olla tähän jokin tuore idea.

Kansantalous on mielestäni heikoin lenkki vihreässä pääministeripuolueessa. Kuten oppositiosta kuuluukin, he ovat kovasti vaatineet lisää rahaa mm. joka mahdolliseen paikkaan. Tiedämme hyvin että vaalien jälkeen moiset ontot lupaukset hiljenevät pian, oli puolue mikä vaan. Vihreiltä sinänsä irtoaa ideoita myös talouden korjaamiseksi sekä esimerkkejä paremmista toimintamalleista, mutta nämä ovat aina äärimmäisen pienessä mittakaavassa, yksittäistapauksia jotka eivät tahdo skaalautua kansantalouden mittakaavaan. Tässä on nähdäkseni haasteista todellisin. Vihreiden täytyy osoittaa omaavansa kykyjä sekä taitoja kansantalouden tervehdyttämiseen.

Jytky kun jytky

Demokratian parhaita puolia on se, että äänestystulokset voivat muuttua, puolueet nousta ja laskea. Huonointa demokratiaa on määritellä tuloksia etukäteen. Tähän ovat syyllistyneet monet vihreät, mutta totta puhuen kotipuolueestani kokoomuksesta on tällä sektorilla oltu myös turhan äänekkäitä vaikkapa Jan Vapaavuoren suulla. Vihreiden edellinen johto keräsi pölhöpopulismin maailmanpalkintoja, kun taas Touko Aalto on puhunut jalat maassa kuten valtiomiestasolla sietääkin.

En ole samaa mieltä vihreiden joistain linjoista. Mielestäni seassa on paljon epäkoherenttia maailman halailua vailla konkretiaa ja pitkäjänteisyyttä. Toisaalta, vihreissä on myös järkeä ja osaamista jota he voivat halutessaan mobilisoida. Ja lopulta, vaikka harvoin heitä äänestänyt olen, he ovat tulleet rehdisti, pelisääntöjen mukaan demokratian kentälle. Jos kansa niin haluaa, myös heille kuuluu tilaisuus näyttää taitonsa maan johdossa.

Julkaistu

Kokoomuksen shakki vastaan moraali

On sanottu että on epätervettä kuulua yhteisöön josta ei löydä mitään kritisoitavaa. Täten kohdistankin hieman perusteltua kritiikkiä kotipuolueeni Kokoomuksen viimeaikaisiin toimiin – tai lähinnä niiden PR-peliin. Kokoomus on pelannut erinomaista shakkia hallituskuvioissa, mutta moraali on rankasti pakkasella ja porsaanreikien käyttö hurjaa. Vihapuhekaan ei ole ongelma, kunhan yhteiskunnalliset tekosyyt ovat pelissä.

Veera Ruoho malliesimerkkinä

Tuorein loikkari Veera Ruoho tiivistää osan ilmiöstä. Hänen omissa ja Kokoomuksen puheissa korostettiin moraaleja ja kunnioitusta, sekä niiden puutetta Jussi Halla-ahon Perussuomalaisissa. Tämä kaikki henkilöltä joka on ihannoinut ja puolustellut Odinien katupartioita ja osoittanut kykenevänsä jäätävään ultrakonservatismiin muutoinkin. Samalla puhuttiin rehellisyydestä, vaikka Ruoho on kärähtänyt röyhkeästä valehtelusta lehdistölle lukuisia kertoja viime viikkoina. Poliittisesti oli hieno liike saada hallituksen puolelle yksi ääni lisää, mutta tempauksessa ei ole mitään varaa asettua korkeamman moraalin tasanteelle. Pelkään pahoin että näin ontto pohja ei välttämättä kestä hallitustyön aaltoja.

Halutessaan voi toki lukea jotain siitä, että samalla viikolla kun Kokoomus sai Ruohosta väkevän konservatiivilatauksen, palasi ”moraalittomiin” Perussuomalaisiin melko liberaali Arja Juvonen.

Soinilaiset aidan ali

Tätäkin rankempi rimanalitus, tai suorastaan riman alle tunnelin kaivaminen oli uuden vaihtoehdon ottamisessa hallitukseen. Hallituksen jatkolle operaatio oli mestarillista shakinpeluuta ja hienoa politiikan pelisilmää, mutta jälleen kerran kaikki moraalista ja arvoista puhuminen on hallituspuolueilta anteeksiantamattoman törkeää. Hallitus toivotti nyt moraalisaarnojen kannattamana tervetulleeksi henkilöitä kuten Pentti Oinonen ja Timo Soini. Rattijuoppona ja maahanmuuttajia vastaan kiihottavana kunnostautunut Oinonen on myös herjannut seksuaalivähemmistöihin kuuluvia eläimiinsekaantujiksi. Soinin absoluuttinen, sydämestä purskuava viha mm. naisten oikeuksia, seksuaalivähemmistöjä, demokratiaa ja oikeastaan kaikkea länsimaisia ihmisoikeuksiin kuuluvaa vastaan on niin absoluuttista että Trumpin kaltaiset aloittelijat voivat vain katsoa kateellisena.

Näistä ei tokikaan tullut ongelmia ja Soinihan ei ole koskaan joutunut oikeudessa vihapuheista vastaamaan, koska hän tietää mikä on oikotie onneen: ”En minä, mutta kirkko”. Tästä on turha syyttää Kokoomusta tai muitakaan puolueita, sillä on tosiasia että tässä maassa saa vihata, herjata, kiihottaa ja harjoittaa väkivaltaa uskonnon tekosyyllä. Siten vihapuhe ei ole vihapuhetta eikä moraalittomuus moraalittomuutta. Orpo pelasi erinomaista shakkia käyttäen yhteiskunnan hyväksyttyjä tekosyitä, mutta näin ei silti olisi pakko toimia. Jonkun, yhden puolueen, täytyy joku päivä sanoa valitut sanat tätä vastaan. Jo sitä odotellessa vaadin vähän enemmän rehellisyyttä. Moraalista, selkärangasta tai arvoista ei voi eikä saa puhua kun perustelee yhteistyötä ihmisarvokäsityksen alimman pohjasakan kanssa. Oikea puhe olisi luokkaa ”tämä on kompromissi jolla tärkeä hallitustyö jatkuu, purraan hammasta ja palataan töihin”.

Oikeus vai taju?

Loppuun voisi varmaan sanoa pari sanaa kansan oikeustajusta. Tietenkään vihaista kansanjoukkoa ei saa päästää pyövelin tehtävään mutta kun lain kirjain on täytetty, jatko-osassa voi mielestäni kuulla kansan oikeustajua. Jussi Halla-aho on tehnyt rikoksen, hän on tehnyt väärin – pulinat pois. Kansalle kuitenkin rikos vaikuttaa hyvitetyltä ja hän on selvästikin jo lähtenyt vähä kerrallaan poistamaan puolueestaan Soinin aikaisia ultrakonservatiivisia vihan arvoja. Täten on hyvä kysyä onko näin aktiiviselle, kauaskantoiselle vihanpidolle tarvetta? Perussuomalaisten nykyinen eduskuntaryhmä ei näytä hallituskelpoiselta, mutta ei pitkässä juoksussa myöskään yhteistyökelvottomalta. Suunta on hyvä ja iskuja vyön alle ei tarvita, kaikkein vähiten kestämättömillä moraalisaarnoilla.

En ole menettänyt lainkaan arvostusta niitä lukuisia Kokoomuksen jäseniä kohtaan, jotka minut puolueeseen innostivat. Katson kuitenkin että mediapeli ei ole viime aikoina noudattanut puolueestani odottamaa asiallisuuden ja ymmärryksen linjaa. Toivon, että tämä poliittinen show olisi nyt tässä ja voitaisiin keskittyä taas vaikkapa sotesopan hämmentelyyn.