Elokapina on terroristijärjestö.

Helsingissä ovat taas terroristit haittaamassa ja häiriköimässä lainkuulijaisten kansalaisten elämää ja virkavalta seisoo vieressä  turvaamassa terroristien koskemattomuutta.

On aikoihin eletty, kun poliisikin valjastetaan suojelemaan terroristien elämäntapaa ja laittomuuksia ja jos minä saisin päättää, niin ainoa mitä minä näille terroristeille antaisin niin olisi Nokialaista nuoriso-ohjaajaa.

Terroristien kanssa ei neuvotella saatikka alistuta heidän höyrypäisten ideologioidensa edessä, aloittakoon nyt ensin vaikka Kiinasta, siellä joutuu varmasti tämä kyseinen järjestö hiilikaivoksille vuolemaan mustaa kultaa.

Sosialisti Brysselissä on kuin norsu lasikaupassa.

Minun neuvoni on perussuomalaiselle eduskuntaryhmälle ja puheenjohtaja Purralle hävittyjen EU vaalien jälkeen että………

Saksia vaan entistä terävämmäksi, sillä liiaksi meillä yhteiskunnassa näkyy olevan vielä ns.vapaamatkustajia, joka näkyy sosialistien menestymisenä vaaleissa.

Vaikka näillä vaaleilla nyt ei suoranaista vaikutusta olekkaan hallituspolitiikkaan, niin nyt pitää työkintaat laittaa käteen entistäkin tiukemmalle ja heittää silkkihansikkaat nurkaan. sillä ei sitä sosialistikuplaa millään juhlapuheilla puhkaista, se vaatii konkretiaa ja sitä, että sosialistille tulee hiki otsalle työnteosta, ei ruokapöydässä.

Jos nyt perussuomalaiset lähtevät näiden vaalien vuoksi peruuttelemaan hallitusohjelmasta sosialistien haluamaan suuntaan, niin se olisi sama kuin antaisit varkaille kassakaappisi numeroyhdistelmän.

Sehän on selvä että sosialistit ovat nyt käytyjen vaalien jälkeen täynnä vallankumousta, mutta kun lyödään valtiontalouden rätingit pöytään, niin kyllä siinä sosialistin suolenmutkakin pian vaatii leipää sirkushuvien sijaan.

Tässä on nyt ainakin vielä onneksi kolme vuotta aikaa pistää sosialistitkin töihin, sillä ei se Jumala eikä Orpon hallitus laiskoja ruoki.

Hyvin menee….mutta menköön ja pidetään se jalka pois jarrupolkimelta jatkossakin, vaikka sosialistit vaativatkin  jo ”kaasutusta”.

 

 

Tänään ”arvotaan” 15 lottovoittajaa.

Tänään sitten ratkee ketkä, pääsee myymään halvalla, suomineitoo huutolaiseks, pienemmällä rahalla.

Kokoomuksen kaarti kova, oikeiston on sorttia, toki ilman Toveria, äänet saattais huveta.

Perussuomalaisilla on, yksi varma menijä, Junnilaa ei Brysselissä, kravattiinsa hirtetä.

Demareiden Heinäluoma, läpi menee varmasti, vaikka pussas Putinia, mitalinsa kadotti.

Kulminista tulee varmaan, kepu meppi Brysseliin, Saarikko ei toista kertaa, iske puukkoo ahteriin.

Vihreille ei vaalit lupaa, yhtä paikkaa enempää, mutta kyllä kokoomus sen, Pietikäisen lähettää.

Andersson se mepiks lähtee, häiriköksi Brysseliin, eduskunnan lehtereillä, kädet ristiin liitettiin.

Ruotsalaiset taitaa jäärä, näppejänsä nuolemaan, jos ei vielä Närpiössä, ole passit  Suomen maan.

Kristilliset saavat oman, mepin kyllä Brysseliin, Korholaa ei ilmastolla, pelotella helvettiin.

15 meppiä siis, tänään sinne valitaan, kotimaassa kyykyssänsä, köyhät kiittää almuistaan.

 

 

Orpo ei vasemmiston sirkukseen lähtenyt tirehtööriksi.

Minun on vaikeata keksiä sen parempaa ylistyssanaa kuin ERINOMAINEN, kun puhutaan Suomen  pääministeri Petteri Orposta ja hänen toimistaan  nykyisessä virassaan.

Kun ajatellaan, että hän sai hallitukseensa kaksi niin aatteellisesti kaukana toisistaan olevaa puoluetta kuin mitä  esim. perussuomalaiset ja Rkp ovat, niin kyllähän se jo osoittaa Orpon osaamista saattaa yhteiseen pöytään ne puolueet, joille isänmaan etu kulkee oman puolueen edun edelle.

Toki olisi ollut Orpolle paljon helpompi vaihtoehto myöntyä edellisen vasemmistohallituksen sirkusideologian jatkajaksi,  ottamalla demarit jatkamaan sitä politiikkaa johon Marinin hallitus  lopetti.

Orpo on osannut antaa jokaiselle hallituspuolueelle joitakin keskeisiä tavoitteitaan, joutumalla kuitenkin myös luopumaan jostakin mistä ei kannattajat kaikilta osin ole pitäneet. Mutta kun päämäärä on yhteinen hyvinvointivaltion pelastamiseksi myös tuleville sukupolville, niin silloin pitää kulkea sitä tavoitetta kohti suoraselkäisesti jota oikeana pitää, vaikka niitä ensimmäisen kiven vasenkätisiä heittäjiä ilmaantuukin jokaisesta juoksuhaudastaan huutamaan että ristiin naulitse.

Ja ei ollut huono taidonosoitus Orpolta sekään, kun nosti Suomen presidentiksi A. Stubbin omankin puolueen alkuvastustuksesta huolimatta.  Ja kuten nyt jo nähdään, niin valinta oli oikea niin poliittisesti kuin imagollisestikkin, sillä edustavampaa paria Suomen lähettiläinä emme olisi voineet  saada kuin mitä herra ja rouva Stubb ovat.

Vasemmisto löi pahasti sirpillä omaan nilkkaansa, kun uskoi kokoomuksen ja Orpon ostavan Marinin lanseeraaman kansan kahtiajaon hyviin ja pahoihin, mutta Orpo toimi toisin ja teki niin kuinka kansalaiset vaaleissa halusivat ja perusti hallituksensa kokoavien ei hajoittavien voimien  ympärille.

Oppositio ja AY aloitte valtavan vihakampanjoinnin hallituksen kaatamiseksi heti alkumetreillä perussuomalaisten kautta, mutta kun huomasivat että se vain tekee perussuomalaiset entistäkin yhteneväisemmäksi, niin nyt näkyy heidän vihansa kohteena olevan Orpo ja kokoomus ja yhtään kiveä ei jäte kääntämättä että Orpo joutuisi kansan silmissä huonoon valoon valehtelemisesta lähtien.

Olen varma että tämä vasemmiston kansan kahtiajakaminen tulee merkitsemään vasemmistolle pitkää oppositiokautta jatkossa ja vasemmiston pahin vihollinen on he itse.

Varmasti Orpon hallituksen päätökset aiheuttavat kansalaisissa alkuunsa kirvelyä, mutta sen tiedän jo nyt varmasti, että jos olisimme jatkaneet Marinin viitoittamalla tiellä, niin se olisi ollut kuolemaksi.

Ei minun ole vaikeata kehua toisen puolueen politikkoa joka kehut ansaitsee ja nyt se on Orpo.

 

 

 

 

Tasavallassa kaikki taas hyvin.

Ensin lähti kuningatar maanpakoon, kun tiesi että hänen herkkuperseensä ei olisi kuitenkaan kestänyt neljää vuotta kovia opposition penkkejä, saatikka istumista perussuomalaista politiikkaa tekevässä  kusiaispesässä.

Hatunnosto kuitenkin Ohisalolle, Henriksonille ja Anderssonille, kun vuoden kestivät sentään kuumassa persusaunassa, ennen kuin ovat nyt lähdössä Brysseliin nuolemaan sitä yhtä haavaansa.

Saarikko ei sentään ulkomaille lähtenyt, vaan antaa  seuraajalleen ( Kaikkonen ) viestikapulan, viedäkseen kepukonkurssin päätökseen, mitä hän on osaltaan menestyksellä  avittanut.

Kyllä se tuli edellisenä neljänä vuotena hyvin todistettua, että Suomen tasavaltaan ei monarkia istu eikä sovellu.  Nyt tästä monarkikokeilusta joutuu tasavalta maksamaan kovaa hintaa vielä pitkään, mutta jos nyt kerran erehtyi  niin se oli hulluutta, mutta jos sen toistaa niin se olisi jo suoranaista tyhmyyttä.

Toivotaan nyt että nämä käpykaartilaiset pääsevät jäseneksi Brysselin muukalaislegioonaan, eduskunta kiittää.

 

Autuaita ovat puupäät, he pysyvät pinnalla.

Onks tietoo kysyttiin ennen porttikongissa, ei eletty tietoyhteiskunnassa, mutta kaikki kyllä tiesivät mistä lähteestä hyvinvointia ammennat.

Toinen asia putkahti mieleen aamikahveeta ryystäessäni,  nimittäin siitä paljon puhutusta onnellisuudesta, jota meidän Suomalaisten sanotaan geeneissään kantavan.  Oma neuvoni on onneaan etsiville se, että kun unohtaa  sen mitä ei voi muuttaa, on  onnellinen.

Terävyys(kin) saadaan yhteen suuntaan tahkoa kiertäen.

Näin kun mittarissa on jo  70+, niin sitä kokee että maailman helpoin asia on uskaltaa olla oma itsensä, vaikka sitä itteensä lentääkin tuulettimeen milloin mistäkin ilmansuunnasta.

Nuorempana hankalin asia tuppasi olemaan se mitä muut sinun halusivat olevan ja olenkin usein sanonut nuorille näin vanhana ja ”viisaana”, että älä anna heidän saattaa sinua siihen tilanteeseen.  Eli, jos elät miellyttääksesi muita kaikki tulevat rakastamaan sinua, paitsi sinä itse.

Kyllä se niin nyt vaan on vaikka ikääntyneet koetaankin nykyään haitaksi muille ”tielläliikkujille”, että nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus.

Hutkiva journalismi veti/vetää vesiperän.

Neljännen valtiomahdin sanotaan olevan vallan vahtikoira, mutta kyllä se nykyään ainakin Suomessa edustaa laulukuoroa, jotka laulavat sivuillaan niiden totuutta, joita heidän tulisi vahtia.

Kansalaisten mielipiteen muokkaajina he kyllä vielä varsin hyvin onnistuvat, olletenkin kun enemmistö kansasta eivät omaa vielä nykyäänkään vähäisintäkään medialukutaitoa, vaan nielevät Rapalan koukkuineen ainoana totuutena.

Mutta näin perussuomalaisena voin sanoa, että ei ole media onnistunut hutkivalla journalismillaan nujertamaan perussuomalaisia kansan silmissä, vaan kun ollaan nähty siitä asti kun Soinin hillopieksut joutuivat laulukuoroon Argarianmäeltä, niin siitä asti neljänneltä valtiomahdilta ei ole puuttunut kuin postimerkit liimattavaksi perussuomalaisten hatajaiskutsuun.

Olisiko kukaan uskonut sen jälkeen kun Soini opetuslapsineen oli jo Halla-ahon johtamalle puolueelle haudan kaivanut, että hillopieksut tulevatkin siihen kuoppaan itse haudatuksi.

Mutta vanha sanonta, että kyllä kansa tietää pätee perussuomalaisiin täydellisesti, sillä mitä suurempi vastustus ja vihakampanointia hutkiva journalismi suoltaa perussuomalaisista medioissaan, niin se on vain kuin bentsiinin heittämistä liekkeihin, kun kansa tulee sorretun puolelle.

Nyt perussuomalaiset ovat hallituksessa ottamassa päävastuun  näiden vihervasemmistolaisten mediasuosikkien sotkujen selvittelijänä ja yhä vain vallan vahtiko….eiku hyeenat haistavat perussuomalaisen veren ja uskovat hallitusvastuun olevan se naula, jolla viimeinkin se persujen arkunkansi saadaan umpeen naulattua.

Mutta kun seuraa nykyistä eduskuntaa puolueineen, niin perussuomalaiset lienevät kaikista puolueista yhtenäisin ja muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän tuuliajolla, kun yrittävät etsiä ideologiastaan sopivaa reikää luikahtaakseen perussuomalaisten salarakkaiksi niin, ettei kansalaiset sitä huomaisi.

En ole ennustaja olen säveltäjä sanoi Sibeliuskin eläessään ja minä sanon, että ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä eikä ydinfyysikko nähdäkseen, että perussuomalainen politiikka tulee valtaamaan yhä enenevässä määrin alaa maassamme, sillä jos jotkut puolueet siitä kieltäytyvät kansan mielipiteen vastaisesti, niin sillä he kaivavat oman poliittisen hautansa.

Toki toivon, tai vaadin mediaa jatkamaan samaa persuvastaista politikoimistaan, sillä en kuolemaksenikaan löydä muualta niin osaavia vaalivankkureidemme vetäjiä kuin he ovat.

Hyvin menee….mutta menköön, kyllä se auringonlasku saattaa vielä joskus antaa iltasäteitään vasemmistolaiseen risukasaankin, toki sitä ei nyt ole kyllä kristallipallossani pienintäkään merkkiä, joten valtakunnassa kaikki hyvin, voimme nukkua yömme rauhassa, pelkäämättä  saavamme vasemmistolaista auringonpistosta.

Onko rikollinen(kin) uhri, ei saatana.

Nyt kun on saanut lukea ja kuunnella medioista, että Valkeakoskisella teinitytön surmaajalla ( vielä epäilyllä ) on jo kertynyt melkoisen pitkä rikoshistoria nuoresta iästään huolimatta, niin ollaankohan häntä liikaa ymmärretty uhrina ja syyllistetty yhteiskuntaa hänen ”kolttosistaan”.

Olen ollut ja olen yhä sillä kannalla, että kovemmat tuomiot pitää saada voimaan ainakin henkeen ja terveyteen sekä seksuaalisiin rikokseen syyllistyneille, sillä ehdonalaiset eivät ole mikään rangaistus ja rikolliset nauravat marssiessaan vapaina miehinä/naisina  ulos oikeussaleista.

Ja vaikka elämmekin länsimaisessa sivistysvaltiossa ilman Hammurabin lakia, mutta kun tätäkin Valkeakosken tapausta ajattelee, niin en sulkisi meidän oikeuslaitoksien jakamissa tuomioissa pois myöskään kuoleman tuomiota.

Tiedän että minua pidetään tämän(kin) mielipiteen nojalla ihmishirviönä, mutta jos mennään kysymään kansalaisten oikeustajun perään minkälaisen tuomion tälle henkilölle antaisitte, niin olen melko varma että suurin osa ihmisistä tulee kannalleni.

Ja kun ei silkkihansikkain saada muutosta aikaan, niin koetetaan sitten kovempia keinoja ja uskoisin, että kuolemantuomiollakin on ennaltaehkäisevä vaikutus, vaikka usein kriminaalin aikomuksiin ei pysty vaikuttamaan mikään muu kun uskoon tulo tai itse hankittu ”manillaköysi”.

Sitten toinen esimerkki rikoksista, joita ei taideta enään nyky-yhteiskunnassa luokitellakkaan rikoksiksi.  Eli rattijuopot, jotka voivat tappaa toisen ihmisen kulkuneuvonsa avulla, niin se tulisi rinnastaa murhaan, sillä hän on omaa ”harkintaansa” käyttäen lähtenyt vaarantamaan muiden tielläliikkujien hengen ja terveyden.

Yhteiskuntamme on sallivuudessaan mennyt jo liian pitkälle ja kun kriminaaleille ja kriminaaleiksi aikoville velvollisuudet eivät ole heitä varten niin tässä on tulos.

Orpo johtaa hallitusta, ei sirkusta kuten edeltäjänsä.

Jos nyt kerron vähän tuntemuksiani Suomen poliittisesta elämästä eaa, taikka jos ei nyt ihan näin kaukaa, vaan viimeisen vuoden ajalta.

Mikä yllätti kaikkein eniten ?

No se, kun se eduskuntapuolue jonka uskoin olevan kaikkein kauimpana perussuomalaisten edustamasta elämänkatsomuksesta, niin nyt istuukin hallituksessa ajamassa  juuri sitä perussuomalaista elämänkatsomusoppia, jota ovat olleet  kiihkeästi vastustamassa. Ehkä kerran aikaisemmin Ruotsalaisten ”vastustusvietti”  on purkautunut yhtä voimallisena kuin nyt  tässä  persuvastaisuudessa  ja se tapahtui sodan jälkeen karjalan evakkojen vastaanottamisesta ”alueilleen”.  Toki heidän nykyisen puheenjohtajansa perse kesti vain vuoden tätä perussuomalaista merivettä ja nyt hän onkin lähtemässä turvapaikanhakijana Brysseliin.

Mikäs on ollut toinen yllätys kuluvana vuonna itselleni on se, kun Petteri Orposta on kuoriutunut mies isolla M.llä.

Sen tiesin jo hallituksen aloittaessa, että perussuomalaiset ovat hallituksen vahvin lenkki, joilta eivät kintaat putoa vasemmiston kiljunnasta, eikä puntti tutise heidän  sirkustempuistaan.  Eikä näytä Orpokaan säikähtävän oppositon orsilta kuuluvaa kaakatusta vaikka hänet  jo valehtelijaksi leimaavat.  Oppositio kun ei onnistunut hallitusta kaatamaan perussuomalaisten kautta, niin nyt he ovat lähteneet kalastelemaan sitä suurinta saalista eli pääministeriä, mutta kuten nyt on tullut ilmeiseksi, niin Orpon sydän on oikealla, sanokoon vasemmistopuoskarit mitä hyvänsä.

En sitten tiedä tästä kolmannesta yllätyksestä että oliko se loppujen lopuksi suurikaan yllätys, kun kepu kieltäytyi ottamasta vastuuta, jättäen Orpon hallitustunnusteluihin puhtaan valkoisen paperin ja lähti oppositioon vasemmiston seuraksi jatkamaan sitä työtä jota jo neljä vuotta tekivät hallituksena.  Toki se työ mitä nyt oppositiossa tekevät, ei vaikuta mihinkään muuhun kun paskapapereiden lisääntymiseen.

Kun sanotaan että henkilösuhteet jos ne huonot ovat, niin se on kuin kivireen vetämistä, mutta kun seuraa kuinka saumatonta ja kitkatonta on kahden päähallituspuolueiden puheenjohtajien Orpon ja Purran yhteistyö, niin en varmasti ole väärässä ( jota harvoin olenkin ) kun sanon, että heidän yhteistyönsä tulee jatkumaan myös seuraavassa hallituksessa.  Sillä kun seuraa minkälaisilla eväillä vasemmisto sanoo Suomalaiset pelastavansa tästä oikeistokurimuksesta, niin se on kyllä varmaa, että jos vasemmisto pääsee taas vallankahvaan, niin jos ei nyt ihan köyhä nälkään kuole, niin puolet ainakin joutuu pettua leipäänsä laittamaan.

En tiedä mutta kun seuraa Galluppeja, niin kummasti yhä kansalaiset uskovat vasemmistolaisten sirkustemppujen työhön kansan ruokkijoina, vaikka lopputuloksena on että he kuolevat nauruun.

En tiedä minkä resehdin määräisin vasemmistolle vuoden kestäneeseen päänkivistykseen, kun eivät näytä ymmärtävän, että mitä lujemmin he päätänsä hakkaavat hallituksen mäntyyn, niin sitä enemmän se sattuu.

Ja nyt kun saatiin nekin lakipykälät valmiiksi, jossa korporaatilla ei ole enään veetto-oikeutta hallitusohjelmaan ( ei ainakaan oikeistohallituksen ) niin yrittäjät työntekijöineen kiittävät, että komsomolit eivät enään niskaan hengitä työpaikoilla.

Se pitäisi kyllä kansalaistenkin tajuta, että eihän sitä Orpon hallitus yhdessä vuodessa vielä kykene saamaan tätä vasemmiston jättämää sotkua selvitetyksi, sillä neljä vuotta viisikko teki työtä pyromaaneina, niin se vaatii ainakin kahdeksan vuotta nostaa maa tuhkasta kukoistukseen.

Näistä viidestä sirkustaiteilijasta  neljä on menossa pois Suomesta venepakolaisina Brysseliin ( tai en tiedä missä Marin lentelee ) ja yksi pysyy kotimaan kamaralla ( Saarikko ) musitelemassa loistavaa menneisyyttään, kun sauna palo poroks muutta maattihin vaan.